tiistai 12. kesäkuuta 2018

Huoltoviikko





Tuikulla oli mennyt viikko raskas, se sai tehdä töitä, mutta sen kestäväisyyskunto on erittäin hyvä. Kun taas voimaa se tarvitsisi lisää. Vaihtelen viikottain Tuikulla rasitusta. On viikkoja, jolloin mennään raskaammin, sitten on kevyempiä viikkoja. Seurailen Tuikkua, sen vointia ja miltä se vaikuttaa. Näin kesähelteillä, näitähän on riittänyt, välillä on turnausväsymystä, sitten on taas sellaista, että nyt juostaan. Suurimmaksi ongelmaksi tai haasteeksi näkisin Tuikun kanssa meidän keskittymiskyvyttömyyden, todennäköisesti syy on minussa, mutta on se itsekin melkoinen höseltäjä, aina ei malta. Asiat ratkaistaisiin mielellään nopeasti, vauhti on yleensä Tuikun mielestä hyvä ratkaisu. Ja tämä nähtiin kun menin perjantaina kentälle. Tuikku meni hyvin, se menee hyvässä muodossa ja saan sen myös itsekin myötäämään. Mutta kun yritämme saada harjoitusravissa tahtia hitaammaksi, jolloin istunta olisi helpompaa enkä häiritsisi sitä. Tässä kohden tahtoo pidätteet välillä jäädä huomioimatta. Olen myös käyttänyt istunnalla pidätystä, hieman puristanut polvilla (mihin Tuikku reagoi yleensä hidastavasti ja myös jos on tarkoitus pysähtyä, tämä toimii) niin siltikin tahtoo olla enemmän sitä, että vauhti ei hidastu vaan tahtoo olla yhtä ripeä. Tämä on ollut meidän kohdalla se vaikein osuus. Yleensä menen enemmän kevyessä ravissa säästääkseni myös selkää. Jotakuinkin loppujen lopuksi hyviä hetkiä meillä oli. Ja menimme aika pitkään kentällä, siitä sitten maastoradalle vauhtilaukkaa, otimme myös vauhtilaukkaa kentällä. Tämä siitäkin syystä, jotta saisin sen vauhtikallen pois, mutta eipä auttanut. Ja kunto on hyvä, tämän Tuikku jaksaa hyvin. Pitkäkestoista menoa, missä tavallaan ei tule voimankäyttöä takaa.

Lauantaivapaa Tuikulla. Sunnuntaina taas laitoin maastoradalla esteet, korkeutena 30 cm. Laitoin mutkan jälkeen yhden, suoralle neljä perätysten kolmen laukan välein. Ja toisella pitkällä sivulla oli tukkieste Saarelantien puolella. Tällä kertaa menimme paljon käyntiä, raviosuuksia ja ennen esteitä raville, siitä ensimmäinen maahan asetettu tukki yli ravilla, siirtyminen laukkaan ja esteiden ylitykset ja radan toisella pitkällä sivulla tukkiesteen ylitys. Ja oli mukavaa, Tuikku suoritti hyvin, vaihdettiin myös suuntaa ja kun tulimme esteelle ennen mutkaa, Tuikku kiihdytti laukan jo sitä ennen sellaiseen vauhtiin, että intoa riitti, ennen esteitä pidätystä, ylitettiin ensimmäinen este haparoiden ja muut menikin hienosti. Ja näiden esteiden jälkeen siirryimme käyntiin. Ylämäkeen laukkaa, kaarteeseen ja sen jälkeen tukkiesteen ylitys. Siitä taas siirtyminen käyntiin. Tämän jälkeen Natura-polulle loppukäynnit. Tuikku hikosi tästä puolen tunnin rupeamasta takaosastaan ja selän alta, mutta ei niinkään edestä. Tyytyväisiä olimme molemmat.

Tämä viikko on alkanut Tuikun huollolla, kiropraktikko kävi ja Tuikku on hyvässä kunnossa, ei juuri kiristyksiä, muutoin kuin vasemmalla lannerangalla. Ei suurta. Olen yrittänyt kysyä Tuikun eläinlääkäriltä, minkä tasoinen sen si-nivel (vasen si-nivel hieman rosoisuutta) kun Tuikku on ollut hyväkuntoinen eikä sillä juuri näytä olevan ongelmia sen suhteen. Olen myös sanonut hänelle, etten varmasti useinkaan saa oikeinpäin ratsastettua, siltikin pysyy hyvänä. Tosin menemme kärryillä, mutta välillä voi olla kärryajelussa vähän pidempää taukoa. Siltikin hyvä. Ja tapansa mukaan vastailee siten, etten oikein itse sitten tiedä, miten "pahana" tai "hyvänä" on. Joten kysyinpä kirolta ja pieni rosoisuus voi olla hyvinkin vähäistä (si-nivel on itsessään myös epätasainen), si-nivelvaivat voivat olla niin eritasoisia hevosesta riippuen. Ja tärkeintä on säännöllinen liikunta, jotta nivelet pääsevät liikkumaan. Tuikun kohdalla tilanne on ollut hyvä. Se on ollut tyytyväinen, yritän tietysti sen taidon mukaan mitä itselläni on, seurailla ja vaihdella rasitusta, antaa lomaa. Seurata myös mielialaa ja miten suhtautuu työntekoon.  Tänään tiistaina Tuikku saa vielä hierontaa ja huomisen keskiviikon saa pitää edelleenkin vapaana. Torstaina on taas vuokraajan vuoro. Säät ovat olleet tämän viikon alusta lämpimät ja loma lihashuoltoineen on varmasti tervetullut Tuikulle. Tämä viikko kevyt ja Tuikku pääsee palautumaan.




perjantai 8. kesäkuuta 2018

Tipahdin :)

Normaali kesäkuun alku palannut, viileämpää ja tuulista. Vaikka ensi viikolle on luvattu hellettä, on toinen ennuste luvannut kylmää ja hallaöitä. Niinköhän juhannuksena on taas villasukkakeli. Mutta kuivaa on. Tuikulla oli kengitys, kuivista säistä huolimatta kengät pysyneet tiukasti kiinni ja kaviot ehyet. Yleensä Tuikulla hyvästä kavioaineksesta huolimatta on kesäisin melko lohkeilevat kaviot, mutta tämä vuosi on poikkeus. Tuikulla on hampunsiemen mukana ja sen syöttäminen on aloitettu joulukuun tienoilla. Tällä on varmasti osasyynsä. Tosin kavioaines uudistuu kokonaisuudessaan vuodessa. Toinen on varmasti se, että jostain syystä, tähän en itsekään kykene sanomaan varmasti mikä vain arvailemaan, mutta Tuikulle tallin heinä on ollut sopivaa. Esikuivattua syönyt, pallerot ehyet ja vaikka kävimme matkaratsastuskisoissa, maneesiretkellä orin kanssa jne., niin hyvät lantakasat matkalla ja reiteillä. Marraskuussa oli muutosta, mutta palautui hyväksi. Nyt "laidunkauden" alussa metsätarhaan, alkoi tulemaan lehmänläjiä. Tällä viikolla vaihdettiin viereiseen kaluttuun laiduntarhaan Tuikku kavereineen sekä talliin saapunut uusi jättiheppa. Tänä vuonna niin kuivat kelit, ettei heinä juurikaan kasva. Mitä sitten kävikään, lanta muuttumassa ehyeksi ja kuivemmaksi. Joulukuussa otettiin allergiatestit ja sen mukaan monellekin ryhmälle allerginen. Verikoe on kovin epävarma, suuntaa-antava. Tarkempiin tutkimuksiin en ole lähtenyt kun vointi on ollut muutoin hyvä. Mutta ehkäpä tässä jos uteliaisuus ja tarve tulee, tehdään testit. Oma elli on vain turhan skeptinen ja järkevä kun hevonen on hyvävointinen niin miksi.

Tuikku vahtivuorossa.
Vaikka olen kovin blogissani harmitellut omaa ratsastustaitoa, ei se kuitenkaan ole itsensä säälittelyä tai itsensä väheksymistä. Tässä iässä sitä on realistinen ja on vain hyväksyttävä ne rajoitteet, mitä omassa tekemisessä löytyy. Osaan nauraa itselleni, mutta samalla toki hämmästelen edelleen kuten niin monet kerrat aiemmin, miksi palaan samoihin virheisiin. Yritetty on, mutta aina sitä palaa samoihin tapoihin. Joukkuelajeissa; lentopallo, pesis, jalkapallo olen ollut varsin hyvä, lentopallossa aikoinaan olisi ollut mahdollisuuksia pidemmälle, mutta hirvionnettomuuden jälkeen ei oikea käsi kestänyt kovempia iskuja, olka otti vastaan ja liikerata teki kipeää, näin on edelleen. Näin keväällä ja kesällä on maastopyöräilty ja on tässä haaveriakin otettu. Tulimme melko haastavaa polkua alas, missä oli juurakoita, kiviä ja kasvillisuutta. Käytin jarrua, molempia. Yhtäkkiä etupyörä tökkäsi, vauhti oli hidas ja lensin tangon yli pää edellä, olka maahan osuen ja salamana ylös.  Minulle voi sattua ihan älyttömiä haavereita, mitkä koomisuudessaan ylittävät sen, että voisi käydä huonomminkin, mutta sankarina nousen nopeasti ylös kuin mitään ei olisi käynyt. Myönnetä ei, että sattuisi. Tilanne oli sekä koominen että melko hurjan näköinen ulkopuolisen silmin. Mutta jotain se kertoo minusta, kovin en valita kivuista vaan tilanne haltuun ja eteenpäin pyörän päälle. Näin toimin nuorena, hirvionnettomuuden myötä olin sairaalassa ja nouseminen sängystä tuotti kipua. Loogisena päättelin, että kun olen ollut niin isossa onnettomuudessa, on turha valittaa, kipu on normaalia. Mutta terveyskeskuksen vuodeosastolla totesin, että tekee vielä vähän kipeää nousu ja röntgenkuviin, missä todettiin lonkanmurtuma sekä se, että jos olisi tiedetty, olisin joutunut pitämään liivit yllä ja lupaa keskussairaalasta poistumiseen en olisi saanut.

Mutta nämä nyt ei auta ratsastuksessa, ainoastaan silloin jos tipahdan hevosen selästä, pyrin heti ylös ja takaisin satulaan. Onneksi nyt tipahduksia ei ole hevosen selästä tullut, mutta henkisiä kylläkin. Menin keskiviikkona Viljami-orilla tallinpitäjän tunnille. Ja kyllä nyt tuli tipahdus henkisesti. Vaikken nyt kovin taitava ole, niin sen verran osaan, että siinä on hevonen, jolla on liikettä. Suomenhevoseksi sillä on laukka hyvä, laukan kaaren kesto (jos tätä kaarta kuvaisi nuotiston kaarella, se olisi pitkä) on pitkä, viipyilevä ja vaatii kehon hallintaa. Pystyin istumaan laukassa, mutta kyllä keskikeho oli kuin märkä rätti - etenkin harjoitusravissa, ja laukka oli vahvaa, takaosasta ponnistavaa. Viljami menee herkästi peräänantoon, paitsi minulla. Mutta tulihan niitä hetkiä, että onnistuin siinä itsekin, mutta anteeksiantava Viljami on. Olen tällä orilla ratsastanut viimeksi viisi vuotta sitten. Menimme yhdessä asiakasmaastot vetoparina ja toimi hyvin. Tuolloin ei liikkeissä vielä ollut ihan tätä voimaa kuin nykyisin, mutta hieno se oli silloinkin ja pistelimme orin kanssa laukkaosuudet vauhdilla. Tunti oli hyvä ja vaikka yritän kuinka noudattaa annettuja ohjeita, alkaa jännittyminen ja jäykkyys näkyä tekemisessä. Ei tämä helppoa ole. Kävimme lopuksi pyöröaitauksessa ravia ja laukkaa harjoittelemassa ilman ohjia. Ja näin isoliikkeisellä hevosella, Tuikku on tähän valtamerilaivaan verrattuna soutuvene. Siinä aluksi estelin, etten kykenisi, mutta otin riskin ja pysyin selässä. Vastaavaa olen tehnyt Tuikulla maastossa, ilman ohjia ravaillut kun on tuttu hevonen. Tuikun liikkuminen on oriin verrattuna niin matalaa ja helppoa, ravissa löytyy ison hevosen askellusta, mutta laukka nelitahtisena, kolmitahtisuutta löytyy vauhdikkaammassa laukassa, ei ole läheskään niin vaikeaa. Suomenhevosista löytyy eri variaatioita ja tämän takia se onkin varsin hyvä vaihtoehto liikkeidensä helppouden takia minun kaltaisilleni ratsastajille. Sitten löytyy näitä hyväliikkeisiä suomenhevosia, mitkä sitten sopivat jo sitä haluaville ratsastajille. 

Mutta olihan meillä Tuikun kanssa maanantaina ratsastus, josta voi sanoa, että joskus onnistun. Sattumiakin sopassa. Menimme kentälle ja tarkoitus oli mennä vähän esteitä, matalia. Niitä hypättiin satunnaisesti, mutta menimme muutoin uralla, ympyrällä, volteilla. Enimmäkseen kevyessä ravissa ja teimme siirtymisiä käynnistä raviin, peruutuksia, ravista laukkaan. Vähän herättelyä ja hyvässä muodossa Tuikku liikkui, kunnes ykskaks se ikään kuin imaisi kuolaimet ja oli molemmilla ohjilla vakaasti sellaisella tuntumalla, etten itsekään epäillyt. Selkä pyöristyi ja tunsin, miten Tuikku kasvoi satulan alla. Lopetin tähän, tätä hetkeä kesti niinkin kauan kuin 2 min, mutta se oli siinä mielessä riittävä, että kehuin Tuikkua kovin. Ennen tätä se tarjosi jo itse myötäystä ja nähdäkseni tässä on oma ongelmani, että pitäisi osata tarjota heti ohjaa, jottei jää itse kiinni. Toki koin alusta lähtien, että Tuikku oli hyvin alla, istunta tuntui senkin takia helpolta ja sain pidettyä vakaana. Yritin muistaa pitää käsiäkin suht siististi paikallaan ja ilmeisesti onnistuin.

Keskiviikkona teimme Tuikun kanssa reippaan maaston ja nyt oli vauhtia. Torstaina kaverin kanssa ja meno oli rauhallisempaa. Kävimme kahlailemassa järvessä, uudella reitillä. Ja näiden kahden hevoskaveruksen kanssa on mukava mennä yhdessä. Näiden kanssa voi laukata rinnakkain, kumpainenkin voi ohittaa toisensa laukassa ja siltikin ovat sointuisasti yhdessä. Ei tule kiihtymistä kummallekaan, toki rinnalla laukkaaminen voi saada aikaan sen, ettei toista ohi päästetä, mutta tässä on se ero, että hevoset ovat käsissä ja eivät lähde omin päin rynnimään. Kaikkien hevosparien kanssa tätä ei voisi tehdä lainkaan, osa ei pysyisi käsissä, kilpailuvietti heräisi ja sitä ratsastajana olisi matkustaja, mutta nämä kaksi ovat varsin hauska pari keskenään. Tuikku tyytyy ja haluaakin yleensä mennä toisen takana, mutta välillä tulee innostus ja laukkaosuuksilla on niin hurjan kivaa mennä ohi. Mutta on taas niitä laukkaosuuksia, jolloin Tuikku ei halua mennä ohi ja pysyy takana mielellään.

.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Se on ahvena :)

Aika tuntuu vierähtävän niin nopeasti. Tuikun kanssa olemme menneet monipuolisesti; kärryillä, hypänneet esteitä, menneet rennosti, käyty jo uimassa, ainakin liki. Ja mitkä säät, edelleenkin lämmintä. Ja Tuikku on saanut toimia luottohevosena ja toiminut siinäkin hyvin. Esteitä hypättiin viikolla ja Jari oli kuvaamassa. Ja oli lämmintä, kovin montaa hyppyä emme tehneet, mutta lopussa alkoi Tuikkukin väsymään ja hypyistä tuli läpijuoksua viimeisten esteiden kohdalla. Yritin muistaa pitää käteni vakaana, jotakuinkin onnistuin, mutta videolta katsottuna virheeni näkee edelleenkin. Lähestyttäessä estettä, ryhtini vaihtuu, jättäydyn ylävartalosta enemmän taakse kuin tinasotamies ja käteni nousevat, mutta esteen edessä tuon ne alas. Maastoradalla kävimme alkuverkat sekä lopussa laukkaamassa, minkä jälkeen taluttelin loppuverkaksi. Tuikku oli hikinen. Tästä jäi  jotakuinkin onnistunut tunne, vaikka ikävä nähdä, että paljon olisi parannettavaa.

Kärryajelulla kävimme Iivarintien osuudella ja laitoin hiittikärryt Tuikun perään. Ne ovat keveät ja niissä on lehtijouset alla. Niittytiellä jos olisimme menneet vauhdikkaasti, olisi siinä vauhdissa pompottanut kuskiakin. Sopivat paremmin tasaisille osuuksille. Mutta keveytensä vuoksi ne ovat hyvät juuri kärryajeluun. Toukokuu meni täydessä kesäsäässä, helteistä, aurinkoista, kuivaa ja samaa oli kärryajopäivänäkin. Leppeä tuuli, linnun laulua ja rehevän vehreää ympäristöä.


Sunnuntaina otin kypäräkameran jälleen kerran mukaan ja kyllä vain kiiltää Tuikun karva kuin kiillotettu nahkasaapas. Mutta metsätarhassa ruokailu näkyy Tuikussa, sen mikä on menetetty, on saavutettu nestepöhöllä takaisin nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Tasaantuuhan se vielä ja kun sadetta ei tule, eipä löydy juuri pitkään syötävääkään. Laitoin Tuikulle karvasatulan ilman jalustimia sekä kuolaimettomat. Teimme rennon maastolenkin. Kiipesimme jyrkkää koivikkorinnettä ylös, missä Tuikku joutuu väkisinkin käyttämään takaosaa päästäkseen ylös asti. Muutoin menimme käyntiä, joissakin kohden laukattiin ja matkan varrella törmättiin metsän eläimiin, joita tällä reitillä näytti riittävän. Yhden sain myös videollekin, minkä alussa luulin olevan ison rusakon, mutta olikin siro metsäkauris. Tuikku hieman säpsähti sitä ja meni korvat höröllä eteen.

Lopussa kävimme järvessä ja tällä kertaa mentiinkin vieläkin syvemmälle. Minulla oli kännykkä housujen alla takana kun oli niin lämmin ja muuta paikkaa en puhelimelle löytänyt. Joten uimaan vain, housun puntit ja kengät märkänä ja Tuikku rohkeana meni jo niin syvälle, että takaselkä kastui. Karvasatulakin kastui, mutta päällinen ei vielä upoksiin asti, muutoin olisin saanutkin jättää hyvästit puhelimelle. Mukava tapa vilvoitella ja vesi ei ole kovin kylmää. Jätin videolle kaiken höpöttelyni, aitoa lässytystä, mille voi itsekin nauraa ja kuullostaa hassulta, mutta tapansa kullakin. Minusta kaikki, mikä vain osoittaa hevoselle, että se on erityinen, hyvä, hieno, upea, täydellinen, sitähän se oma hevonen on, antaa hevoselle vahvistuksen, että se on todella niin hyvä. Olen sitä mieltä, että minun ja Tuikun välinen suhde on erityinen ja vaikka ulkopuolisesta kuullostaisi kovin kiusalliselta videolta kuultu lässytys, on se hevoselle osoitus siitä, miten tärkeä ja rakastettu se on. Oman hevosen kohdalla olen pyrkinyt rauhallisuuteen ja etenkin siihen, että se kokee olevansa rakastettu, pidetty ja Tuikun kohdalla sallin myös löyhää, jos se olisi toisen luonteinen en toimisi kuten Tuikun kanssa. Se on kiltti ja hyväkäytöksinen, mutta tilanteen mukaan.


En ole täydellinen, virheiltä en välty ja tämä näkyy eniten juuri ratsastuksessa silloin kun pitäisi mennä säntillisesti. Maastoilu ja kärryajelu ovat mieluisampia, missä voin kokea varmuutta ja nämä hetket ovat Tuikun kanssa parhaimmat. Maastoratsastus on minulle ominta. Ns. sileällä meno se vaatii jo kärsivällisyyttä ja täsmällisyyttä sekä tietynlaista luonteen lujuutta, mikä tässä kohden puuttuu minulta. Etenkin Tuikun kanssa pitäisi olla sinnikäs, kärsivällinen ja auttaa sitä itseään käyttämään selkäänsä oikein ja tähän en valitettavasti kykene sileällä, joten edes maastossa voin työstää takaosaa nousuissa ja epätasaisemmilla pohjilla. Olen usein ihmetellyt, miten jotkut pitävätkin kouluratsastuksesta, se on mielestäni vaikeinta ratsastuksessa. On mielenkiintoa hioa yksityiskohtia hevosen kanssa, toistaa samaa väistöä, avotaivutusta tms. ja saada hevonen edistymään. Ja tämä vaatii ratsastajalta motivoitunutta asennetta ja taitoa. Itse koen ratsastuksen omalla kohdallani sellaiseksi, että se tuottaa hyvää mieltä molemmille ja maastoilun koen rentouttavana, vauhdista pidän paljon, haastan myös itseni siihen, että tiukat tilanteet ovat myös koetin minulle ei vain hevoselle. Jokainen koettu haaste maastossa ja sen haasteen suoritus on myös tietynlainen onnistuminen.


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Estetunti ja luottoratsuna

On ollut suorastaan hämmästyttävän hyvät ilmat, lämmintä, aurinkoa ja luonto on saanut äkkiherätyksen. Omassa pihassa pionit odottavat puhkeamista ja niissä on nuppuja paljon. Minulla on ollut nämä pionit jo useamman vuoden, mutta tämä on vasta toinen kesä kun ne kukkivat. Pioni on vaativa kukka, se loukkaantuu siirtämisestä, vaikka se oli samassa penkissä useamman vuoden, ei se kukkinut. Toiset veivät siltä tilan; Särkynyt sydän on rehevä, samoin Kevätlilja sekä toinen yhtä rehevästi lisääntyvä keltaista kukkaa tuottava myrkyllinen puutarhakasvi Tarha-alpi. Nämä veivät elintilan pionilta, joten se ei kukkinut, mutta se oli elossa. Siirsin sen paikkaa etupihalle ja kas kummaa, se alkoi elossa olon lisäksi tuottamaan myös kukkaa kun paikka oli oikea. Näin on ollut myös Tuikun kohdalla. Kun paikka on oikea, se on alkanut "kukkimaan". No, tämä oli hieman naiivia, mutta toisaalta vertaus pitää totuutta myös sisällään. Mutta Tuikku on voinut hyvin, sen kanssa tekeminen on ollut niin helppoa ja mistään ei ole ollut ongelmaa, ei vatsan kanssa kun tietää, mistä oirehtiminen on johtunut, takapolvi vaivasi syksyllä, mutta senkään kanssa ei ongelmia ja selkä on ollut hyvä. Olen yrittänyt tehdä monipuolisesti, vaihdellut satulaa. Ruokinnassa on ollut mukana hampunsiemen jo kauan aikaa ja se on ollut hyvä. Nostin annostusta, mutta iho-oireitakin tuli, kuten myös aikaisemmin kun olen antanut Krafftin Muscle Up. Joten palattiin pienempään annokseen (vähemmän valkuaista) ja  lisänä melassileike. Metsätarhassa on ollut syötävää, muttei rehevästi, kuitenkin niin, että Tuikku siellä päivystää usein turpa maassa. Lanta on lehmän läjää tuoreen rehun myötä. Lanta on ollut muutoin hyvää ja sisäruokintakaudella niin esikuivatulla ja kuivalla, mielestäni esikuivatulla jopa parempaa. Ja esikuivatulla olikin hämmästyttävän hyvää ollakseen esikuivattu heinä Tuikulle. Kuivalla heinällä suoli toimii harvemmin ja sen huomaa myös maastoillessa, voi olla sontimatta kertaakaan ja jos on pidempi reissu, tekee kasat. Esikuivatulla tulee useammin, tosin tuolloin olikin runsaammalla ruokinnalla, mutta säilötty heinä saa suolen aktiivisemmaksi.





Vuosi takaperin esikuivatulla heinällä huhtikuussa. Tuikulle ei sovi kovinkaan moni esikuivattu. Tämä on sopinut, ei säilöntäaineita, täysin luomua. 



Tämän vuoden helmikuussa esikuivatulla heinällä. 


Hevostelu on ollut mukavaa, ei ole ollut turhan huolehtimista kun ei ole syytä. Sen verran huoletonta, että olen unohtanut kokonaan hiekanpoistokuurit kun niille ei ole ollut tarvetta. Tuikku on tuntunut olevan kaikkeen niin tyytyväinen ja ratsastus maastoillen ja muutoinkin helppoa, siltä osin kuin itse osaan ratsastaa. Menisihän se paremminkin jos osaisi, mutta näin on ollut riittävä. Perjantaina meillä oli kiva estetunti.  Kuivan kentän vuoksi menimmekin esteradalle ja esteitä oli myös radan viereisellä laitumella. Viljami-ori oli reipas, se tuntui vievän ratsastajaa alussa mennen tullen, mutta varsinaisella tunnilla se liikkui oikein hyvin ja kuuliaisesti. Sillä on hieno laukka ja siinä mielessä hyvä, että se myös käyttää takaosaansa, esteiden välissä se jaksaa kulkea hitaammassa laukassa, ponnistaa hyvin ja hypyt nousevat. Sen liikkumista on mukava seurata. Se on näyttävä suomenhevosori. Omistaja on varsin kriittinen, joten se näkyy myös hevosessa ja on sanottava, että Viljamissa näkyy omistajan osaaminen.





















Tuikulla oli aluksi epäröintiä esteiden kanssa, vauhti oli reipas esteiden välissä, mutta lähestyttäessä esteitä alkoi himmaaminen, ensimmäinen ohitettiin. Kielto ei ollut voimakas, mutta tässä kohden en halunnut vaatia sitä loppuun asti, että se hyppäisi vaan annoin ohittaa. Näinhän ei saisi tehdä, mutta koin parhaimmaksi ottaa uudelleen ja tällöin hypättiin yli. Ensimmäiset hypyt olivat epäröintejä, mutta vähitellen hypyt paranivat. Tuikku tarvitsee vauhtia laukkaan, jotta se hyppää paremmin ja tässä tulee esille syykin, että Tuikulla on voimaton laukka, se kykenee etenemään nopeasti, mutta kun vaaditaan laukkaan nostovoimaa, on se Tuikun heikkous. Vaatii siis treeniä, mutta sitten on taas muistettava, ettei voi kovin paljon vaatia, mennä niissä rajoissa, mitä se kestää. Lihaksia pitäisi vahvistaa. Tällaisenaan Tuikku on niin monipuolinen hevonen, minkä kanssa voi tehdä monenlaista kuten maastoilla, mennä matkaratsastuskisoihin, tehdä retkiä, ajaa kärryillä, reellä, hypellä pieniä esteitä ja tehdä tehtäväratoja (Working Equitation) jne. Estetunnin lopuksi menimme radan siten, että Viljami edellä ja me Tuikun kanssa 5 metrin päässä. Tämä tuntui olevan niin hevosista kuin meistä ratsastajistakin mukavaa. Oli sopivasti vauhtia ja aloitimme radan oikeassa laukassa, missä radalla oli pari estettä. Siirryimme siitä laitumelle mennen oikeata laukkaa laitumen reunaa, kaartaen oikealle, missä on este. Tässä piti vaihtaa laukka vasemmalle ja kaarsimme vasemmalle tullen samaa reittiä takaisin, siitä radalla olevat esteet vasemmassa laukassa ja noin kymmenen metrin päästä radalta kaarros vasempaan ja jatkaen esteelle, mistä piti edetä suoraan ja kääntää vasempaan, kurvissa este ja ylitys. Menikin kivasti.

Tuikku sai taas toimia lauantaina tallikaverin tyttöjen luottoratsuna. Kävivät maastossa ja järvessä, molemmat tytöt. Rauhallinen ja toimiva hevonen, varma ja luotettava. Tänään kävimme Tuikun kanssa kärryillä. Olimme aluksi tammavarsan kaverina ja teimme viimeisen pätkän kahdestaan. Liikuimme hölkkävauhtia ja säähän on erinomainen. Kävin jo aamusta. Ja ennen tallia tein hieman erilaisen syntymäpäiväkakun.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Se on kesä

Harvinaisen lämmintä toukokuuksi. Kevään kynnyksellä olen kaivanut jo maastopyörän autotallin uumenista ja olemme päässeet useampaankin kertaan pyöräilemään Lohjan reiteillä. Säät ovat olleet suotuisat, maisemat upeat ja sitä miettii, että niinköhän kaikki kukat kukkivat jo toukokuussa, mitä jääkään oikeaan kesään. Luonto on saanut äkkiherätyksen ja se näkyy, sen haistaa ja sen tuntee. Tuikkukin sen maistaa, mutta tänä vuonna rajoitetummin. En laita sitä laitumelle ihan siitäkin syystä, että nyt kun se vihdoin on niissä mitoissa, missä normaalisti, olisi taas harmillista päästää se lihomaan. Tuikku on parin kaverin kanssa metsätarhassa, missä on myös vihreää, mutta huomattavasti niukemmin. Ja tämä toimii hyvin, syötävää tarhassa riittää, mutta sopivasti. Ja olen tyytyväinen, että Tuikku on vihdoinkin niissä mitoissa, missä se on normaalisti ollutkin. Kylkiluut tuntuvat jo tunnustellessa, vatsa on hävinnyt ja se näyttää hyvältä. Ja tuntuu. Energinenkin se on.


Maastoilleet olemme, saaneet vanhan kaverin mukaan. Tämän kaverin kanssa vaihteita tuntuu olevan kaksi: käynti ja laukka. Nämä tuntuvat pitävän toisistaan ja Tuikku vaikuttaa välillä vähän liiankin innokkaalta menijältä, jolloin se haluaa itse päättää, mikä on vauhti ja askellaji. Jarrut voivat välillä olla hitaat, mutta reagoi pidätteisiin pienellä viiveellä. Kävimme tekemässä maaston ja tarkoitus oli lähteä Iivarintielle, mutta tallin koira tahtoi myös mukaan lenkille, joten Iivarintien lenkki jäi tekemättä. Muutoin meni hyvin, laukkaosuuksilla hevoset olivat reippaita.


Tuikku on myös päässyt vuokraajansa kanssa ratsastamaan keskiviikkona ja on mennyt tosi kivasti. Minulle tämä on etu sinällään ja etenkin Tuikulle. Torstaina meillä oli kaverimaasto ja eilen perjantaina estetunti. Mietinkin, että Tuikku voi väsähtää, mutta tällä kertaa se oli virtaisa, koheltava ja ei meinannut millään pysyä paikoillaan. Se olisi halunnut tehdä asioita eikä odottaa vuoroaan ja sitä otti päähän. Se kauhoi etusellaan maata osoittaen malttamattomuuttaan, peruutteli kun piti katsoa kun ori suoritti omaa osuuttaan esteillä. Ja tällä kertaa ei ollut Jari kuvaamassa ja tarkoitus oli ottaa kypäräkamera tallentaakseni estetunnin, mutta se unohtui. Mutta virtaa oli ja olihan se mukavaa tuntea suorittava hevonen. Mutta mitä se meidän suoritus oli, laukattiin vauhdilla esteiden välit ja esteille tultaessa hieman epävarmuutta pysähtyykö vai ylitys, mutta yli mentiin. Välillä oli onnistuneita hyppyjä ja eräänkin esteen kohdalla hypyssä oli korkeutta. Ja se tuntuikin siltä. Ja minä tunsin onnistuneeni, koska nyt ei ole kuvallista todistetta, joten voin tuudittautua hyvään mielikuvaan. Kun ei pääse näkemään totuutta videolta niin voi jäädä siihen harhakuvitelmaan, että hyvinhän se meni :D. Minulla esteillä ongelmana on sama kuin Tuikulla, me molemmat kohellamme, emme malta odottaa, menemme eteen, sillä meidän mielestä pääasia on liike-energia eteenpäin ja maltti unohtuu. Ja ne kädet, esteelle tultaessa nostan käsiäni ylös kuin auttaakseni Tuikkua hypyssä. Kun pitäisi malttaa pitää ne paikallaan. Ja tiedostan tämän kun siitä huomautetaan. Seuraavalla yrityksellä pistän kaiken keskittymiseni siihen, että maltan pitää ne kädet paikallaan, mutta alitajuisesti on tunne, että sehän ei ylitä ilman minun apua, mutta yli menee ja huomattavasti paremmin.

Estetehtävänä meillä oli kentän puoliväliin laitetut esteet, missä tulemme pitkän sivun myötäisesti päätyyn siitä uraa pitkin toiselle pitkälle sivulle kääntyen esteelle ja laukassa oli tarkoitus vaihtaa laukkaa. Aloitamme oikeasta kierroksesta, laukataan uraa pitkin lyhyen sivun päätyyn, siitä toiselle pitkälle sivulle ja kääntyen esteelle, ylitys ja vaihto vasempaan laukkaan. Tämä oli kompastuskivi molemmille hevosille erityisesti Tuikulle. Mutta sain sen vaihtamaan, vaikka menikin ristilaukalle, mutta teki, mitä pyydettiin, laukan korjaus, eteen ja käännös vasempaan, esteen ylitys ja vaihto oikeaan laukkaan.  Tämä oli Tuikulle helpompi. Tätä me harjoiteltiin ensin ravissa sitten laukassa. Ja omalla vuorollamme. Näissä kohden Tuikulla ei maltti olisi riittänyt odottamiseen vaan se olisi halunnut suorittaa. Tunnin loputtua kävimme järvessä taas kahlailemaan ja Tuikku olisi valmis menemään pidemmälle, se haluaisi selvästi uida, mutta varusteet päällä tyydyimme kastelemaan vatsaa. Onnistunut tunti.

Kävimme myös järvessä ja tämä on ollut mukavaa Tuikun kanssa. Sain Jarin kuvaamaan tilannetta ja voi kun Tuikku on mainio. Estetunnin jälkeen kävimme järvessä ja sinne se uskaltautuisi syvemmälle.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Helatorstain maasto

Säät ovat olleet mitä parhaimmat ja niistä ovat nauttineet hevoset kuten myös omistajat. Helatorstaina meillä oli tallilla talkoot, raivasimme rantapolkua ja teimme rinteeseen reitin kallion reunustaa myötäillen. Tätä reittiä pitkin pääsemme niittytielle ja siitä jatkamaan Iivarintielle. Tallilla on mukava ilmapiiri, yhteishenkeä löytyy ja tehdään asioita yhdessä, kuten eilenkin. Talkoon jälkeen kahvittelimme ja lähdimme tämän jälkeen maastoon.

Meitä oli kolme ratsukkoa, ori, ruuna ja tamma. Tuikku sai olla välissä. Säähän oli aivan mahtava, lämmin ja maisemat kauniit. Puut hiirenkorvilla ja nyt sain tallennettua  videolle puhkeavan luonnon, hennon vihreän värimaailman ja leppoisan tunnelman. Uusi reitti on jyrkkää rinnettä ja siinä saa hevonenkin tehdä töitä. Tästä huolimatta hevosille riitti virtaa ja Iivarintiellä mentiikin lujaa, pidätellä joutui, mutta siltikin hevoset pysyivät kuulolla.  Tuikun kohdalla vauhdista ja innosta huolimatta se oli kuulolla. Tämä osittain selittynee myös sillä, että se oli keskimmäisenä. Peränpitäjänä olisikin voinut olla enemmän painetta pistellä rivakammin. Hieno maasto. Harvemmin sitä näin "mummoikäisenä" pääsee nuorten kanssa maastoon ja vauhdissa en minäkään jää himmailemaan iästäni huolimatta. On mukavaa nähdä, miten hevosetkin tykkäävät mennä kun sen mahdollisuuden niille suo. Ori käyttäytyi niin hyvin siitäkin huolimatta, että tamma oli mukana. Vauhtiosuuksilla tuntui vain vaihde jääneen päälle, mutta hyvin pidätteet menivät silläkin läpi, Tuikun kanssa jarruttelin, jottei takana tulevan vauhti jatka orin intoa. Kaikin puolin mukava maasto.

Ihmeellisen hyvät säät ovat osuneet toukokuun ensimmäisille viikoille. Vaikka pidänkin kaikista vuodenajoista, on kevät silti sellainen, mikä saa hevosen kanssa tekemiseen ihan uutta sisältöä. Tosin oikea talvi pakkasineen ja lumineen antaa taas ihan erilailla mahdollisuuksia kuin muut vuodenajat. Tällöin voi tehdä ihan mitä vain ja se monipuolisuus maastoiluun talvella on melko rajaton. Ellei sitten ole täysin neljän aidan sisällä menijä, joka pitää siitä säntillisestä menosta ja saa hevosenkin pitämään. Tällöin ulkokentällisellä tallilla parhaimmat ajat taitavat olla loppukeväästä syksyyn säistä riippuen. Vesisateessa ja tuulessa ei taida se aitojen sisälläkään ratsastus olla mukavinta.

Tallille on tullut uusi hevonen, hieno suomenhevosvarsa. Sitä katsellessa on oma hevoskuumekin noussut. Jos rehellinen olen, jostain syystä haluaisin vielä yhden hevosen ja sen haluaisin olevan arabin. Mutta kun olen kuitenkin nössömpi vaikkakin vauhdista pitävä, niin säpäkkä ja herkästi reagoiva hevonen voisi saada minusta esiin arkuuden, mitä ei taas Tuikun kanssa ole. Jos olisi vieläkin enemmän rahaa, haluaisin sen aidon suomalaisen liinakon ja tällä kertaa hyvällä liikkeellä ja ostoaikeissa jos olisin, ottaisin ammattilaisen avuksi. Koska minulta puuttuu kritiikki täysin ostohetkellä. Minulla vaikuttaa enemmän se, mitä hevonen itsessään on kuin liike ja muu mihin se riittää. Toki osaan erottaa hyväliikkeisen hevosen, mutta kummasti unohtuu siinä vaiheessa kun hevosta on etsimässä, että miltä liikkeet vaikuttavat unohtamatta omia kykyjä ;) tällä kun on oleellisin merkitys ratsastuksessa. Kun osuukin se mahtavaluonteinen hevonen, joka on näöltään vielä kuin karkki niin siinä vaiheessa se on menoa. Vaikka päättäisin mitä etukäteen. Vähän sama kuin isäni kevään korvilla syttynyt autokuume. Ei väliä, oliko kaupat taloudellisesti huonot, mutta uusi auto oli saatava ja vanhasta hyvityksessä tahtoivat autokauppiaat autokuumeessa  olevaa nuorta miestä viedä kuin pässiä narussa.



Kävimme perjantaina kevyellä maastolla. Jari oli mukana pyöränsä kanssa. Teimme kevyen lenkin ja Tuikku ei oikein innostunut pyörän kanssa kisaamaan. Tällä kertaa menimme lyhyen matkan ja tarkoitus oli vain ihailla kevään herättämää luontoa. Kävimme myös Ahtialan kartanon rannalla katsomassa järveä. Miten kaunis voi Suomen kevät olla. Vielä siis ehtii lämmöstä nauttimaan ja Tuikun pesemään ennen kuin ensi viikon kylmä rintama vie parin viikon lämpöjakson pois.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Toukokuun ensimmäinen viikko

Aika tuntuu vierähtävän niin nopeasti. Ensimmäinen viikko toukokuuta mennyt ja ei voi valittaa säästä. Aivan mahtavat säät ja maastoilusta sekä maisemista on tullut nautittua. Viime viikko menikin niin nopsaan, ettei kissaa ehtinyt sanoa. Tuikku sai mennä vuokraajan kanssa kentällä, hyvin oli liikkunut. Perjantaina oli taas estetunti ja se meni hyvin, vaikken nyt omaan suoritukseen mitenkään tyytyväinen ollut. Toki sain yhden pysäytyskuvan, mitä ehkä kehtaa esitellä. Vain yksi, ikään kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta :D.


Mutta ratsastusmaisemat aivan uskomattoman upeat. Parasta kevättä, lämmintä, ei vielä ötököitä. Perjantain estetunnilla Tuikku väsähti, lauantain sai pitää vapaana ja sunnuntaina lähdimme maastoon ja löytyihän sitä virtaa. Laukattiin lujaa ja juuri silloin niittytien pusikoissa rasahteli, niitä Tuikkukin kuullosteli, mutta pysyi käsissä. Vauhtia oli, ihan mahtavaa. Meillä oli hieno maasto, rämmittiin hakkuuaukean rinnettä ylös, aurinko paistoi, kuiva pohja, nousujyrkkyys sellainen, että hevonenkin joutuu tekemään töitä. Kun pääsimme huipulle, aakeata, sammalpohjaa, neulasmättäitä, kaadettuja kantoja, metsätraktorin renkaiden uria. Siellä taivalsimme, otin kuvia ja järvi alhaalla, takana heinäpellot, Lohjansaaren tie. Näkymät niin uskomattoman hienot, että siinä jää sanattomaksi. Sitä sielun maisemaa, kuivaa mäntymetsäpohjaa (mistä ne männyt on kaadettu), edessä alhaalla siintää sininen Lohjan järvi, takana vihreä heinäpelto. Ja lämmintä, leppeää, hevonen niin tyytyväinen. Parasta ihan siinä hetkessä.


Tänään laitoin hiittikärryn Tuikulle. Se on kevyempi vetää ja meillä oli eläinlääkäri; raspaus ja rokotus, muuta ei tarvittu. Ehdittiin tehdä kärrylenkki ennen eläinlääkärin vierailua. Ja oli lämmintä. Kaunista, vihreää, leppoisaa, tyyntä. Ja näkymät, koivut hiirenkorvilla ja istua pehmeällä penkillä. Katsella maisemia kun Tuikku rennosti hölkkäsi. Järvellä sorsat ja pieni tuulenvire väreili järven pinnalla. Joskus sitä haluaisi pysäyttää kellon, juuri näihin hetkiin. Siemaista sisäänsä sitä luonnon maalausta, imaista leppeää tuulta, kätkeä auringon säteet ja olla vain juuri siinä hetkessä. Tuikku on ollut ihan mahtava ja sitä sanoin eläinlääkärille, miten mukava hevonen se on. Kaikki on ollut helppoa ja eipä ollut tarvetta hiekkakuville eikä muillekaan ylimääräisille toimenpiteille. Tänä  keväänä en edes antanut hiekkakuuria en edes varmuuden vuoksi. Ja eläinlääkäri huomautti Tuikun näyttävän hyvältä, ei enää pullukka vaan sporttinen hevonen, juuri sopiva.


Tallilla on totutuslaidun, minne voi omistaja päästää oman hevosensa. Vaikkei tänä kesänä Tuikku pääse 24/7 laitumelle (ilkeä omistaja), pääsee se aina ennen liikutusta syömään vihreää ja tällä kertaa laidun oli vapaana ja sinne tyrkkäsin hevosen syömään. Tuikun tarhakaveri pääsi eilen niin sujuvan notkeasti portista syömään vihreää ilman lupaa. Tulla rymisteli ja juuri olin sulkemassa portin kun se siitä niin notkeasti sujahti, 168 säkäinen suomenhevosruuna. Kyllä se vihreä vetää kummasti. Kuljimme Tuikun kanssa vierellä, mutta eipä tätä kiinnostanut muut kuin vihreän närppiminen ja kun näin tallikaverin pyysin häntä hakemaan karkulaisen takaisin tarhaan. Tänään olinkin skarpimpi, hain Tuikun pois toisesta portista, jottei tämä toinen koe kiusausta puikahtaa samalla portin avauksella.




Oli tarkoitus kirjoittaa muustakin kuin vain maastoilusta tai tekemisistä, mutta ideat tuntuvat jäävän näppäimistön ulkopuolelle. Joten taas kerran ed. toistoa, maastoilua, kärryajelua, esteitä. Tehtäväradan suoritus on jäänyt vähemmälle, mutta sen suhteen olisi hyvä aktivoitua. Tämä viikko on työntäyteinen, seuraavalla viikolla kenties päästäisiinkin tehtäväradan suorittamiseen. Onhan Tuikulla myös käynyt nuori tyttö ratsastamassa, ala-asteikäinen ja haluaa tulla uudestaankin. Sen verran luotettava hevonen Tuikku on, että sen kanssa uskaltaa mennä lapsetkin.