lauantai 22. syyskuuta 2018

360asteen kamerakuvausta

Syksy on vuodenajoista värikkäin, vaikka se enteilee tulevaa harmautta ja loskakautta, on syksy parhaita aikoja kävelyretkiin ja tietysti hevosen kanssa maastoiluun. Tuikun kanssa maastoilemme, välillä olisi hyvä laittaa kärryt perään, mutta niiden kanssa ei voi mennä metsäpoluille, kulkea yli sammalpeitteisen rinteen ja ihastella yhdessä hevosen kanssa tuulen suhinaa korvissa, tuntea kosteus kasvoilla ja matkata polkua hevosen selässä. Syksyssä on paljon tunteita, tuoksuja, sävyjä ja kesän jättämää haikeutta. Kohti harmaata lokakuuta, marraskuisen mustia peltoja ja paljaita lehtipuita. Onneksi tämä kausi kestää pari-kolme kuukautta ja tammikuun saapuessa tietää taas, että kevät on edessä. Talvesta pidän myös, mutta nykyisin talvet ovat olleet kovin epävakaiset ja kaivattua lunta sekä pakkasta vaihtelevan epävarmasti.

Tiistaina Tuikulla oli vuokraaja, joten maanantain menimme Tuikun kanssa lyhyen reitin ilman satulaa kävellen. Samoin keskiviikko lyhyt käyntiosuus ilman satulaa, sillä olin ostanut uudet suitset Tuikulle, mihin laitoin oliviikolmipalat. Välillä on hyvä vaihdella kuolaimia ja nämä suitset ovat pehmeät niskahihnaltaan. Ainakin elisen torstain maaston ne tuntuivat hyviltä, vaikka kuolainten hihnapituutta säädin usempaan otteeseen. Eilinen maasto oli jälleen kerran hieno, vaikka alkumatkasta muistutin Tuikkua, ettei ojan varsilta jäädä syömään "lillukan varsia" vaan tarkoitus olisi kulkea eteenpäin. Kävimme Ahtialan kartanon kärrytiellä ja takaisin tullessa laukkasimme. Jatkoimme matkaamme Rauhalanmäelle ja ennen mäkeä suuntasimme jyrkälle polulle, missä hevonen joutuu väkisin työstämään takaosaa ponnistellessaan reittiä ylöspäin. Tästä jatkoimme matkaamme metsäpoluille, mitkä ovat syntyneet peurojen reiteistä. Osa poluista on vanhaa tietä, joka on jo peittynyt osittain sammaleen alle.



Niittytielle käännyttyämme jatkoimme laukalla ja siitä Iivarintielle ja ankkalammen pellolle. Tuuli oli erittäin voimakas, aukealla pellolla kohisi ja Tuikku oli rauhallinen, laukka sujui rennosti. Viereiset paalista jääneet muovinriepaleet saivat tuulen riepottelemana Tuikun hieman kaartamaan kauempaa, mutta liki näiden käännyimme koivukujalle, minkä kävelimme päähän. Käännyimme takaisin ja tulimme laukalla. Peltotietä pitkin menimme pellon reunaa myöten laukalla pellon päätyyn ja sieltä takaisin. Hieman jäimme pellon reunaan ympyrälle ja työstimme ravia. Kotimatka sujui mukavan rennosti, laukkaosuuksia mukana ja tutuissa kohden Tuikku tahtoo mennä laukalla ja jatkaa loivan alamäen myös reippaasti jatkaen laukalla eteenpäin. Hieno maasto, kahdestaan rennosti, vauhdit malttillisen rauhalliset.

Tänään suuntasimme Jarin kanssa tallille ja menimme kentälle. Jari asetti kolme maapuomia ja niistä noin parinkymmenen metrin päähän esteen matalimmalle ja toiselle sivulle vastaavasti, mutta kokeiltaessa vaihdettiin siten, että molemmissa kierroksissa oli kolme puomia ja 20 metrin väli ja este. Eli vasemmassa kierroksessa menimme toisen sivun puomiharjoitusta ja vastaavasti taas oikeassa kierroksessa vastakkaisen pitkän sivun puomiharjoitusta. Päädyssä oli maapuomi. Ja tämä harjoitus oli Tuikusta mukava, se meni tätä aika sujuvasti ja piti selvästi. Meille hyvä harjoitus etenkin laukkapuomit ja kun oli pienoinen väli ennen estettä pääsi laukkavauhtiin ja siitä hyppy. Vasemmassa kierroksessa tahtoi välillä este mennä juoksemalla yli, tähän vaikutti  myös väsähtäminen, mutta vasen kierros on selvästi hankalampi ja sen huomasi myös siitä kun tuli päätyyn, missä oli maapuomi ja siitä heti käännös laukkapuomeille, sujui oikeassa kierroksessa hyvin sujuvasti, mutta vasemmassa kierroksessa päätypuomin jälkeen käännös meni helposti liian leveäksi.

Jokaisen puomiharjoituksen jälkeen otimme aluksi käyntiosuudet. Lopussa tein siten, että vaihdettiin suuntaa ja tehtiin puomiharjoitukset ensin oikeaan sitten vasempaan kierrokseen. Video on kuvattu kameralla, mikä tekee videokuvaa 360 asteena eli sitä voi katsoa mistä suunnasta tahansa hiiren avulla. Jakamani video on editoitu kuitenkin siten, että kuva pysyy paikallaan, mutta liitän myöhemmin toisen editoidun linkin, missä idea näkyy. Meillä löytyy tekniikkaa (kiitos aviopuolison kuvaamistaidon) kuvauksiin ja tarkoitus on vielä päästä ankkalammelle kaverin kanssa ja Jari tulisi pienellä kopterikameralla kuvaamaan meidän menoamme. Tämä puomiharjoitus oli minusta sangen hyvä meille. Tässä itsekin oivalsin, että tätä olisi pitänyt harjoitella jo aikaisemmin, sillä Tuikun kohdalla laukkapuomeissa se joutuu asettamaan askeleensa siten, että se mahtuu väleihin, jolloin takaosan allapolkemista saadaan ohjattua oikeaan suuntaan. Tämä helpotti myös etenemistä esteille ja meidän "tasolle" meni mielestäni oikein hyvin. Olin todella tyytyväinen meidän suoritukseen, sillä esteistä on aikaa, estetunneille emme ole ehtineet töiden vuoksi ja tarkoitus olisi niihin myös päästä. Harjoitus oli lyhyt noin 20 min ja yhden puomiharjoituksen jälkeen käyntiosuudet. Näitä ei ole liitetty videokuviin mukaan vain harjoitukset. Toisaalta huomasin myös, että Tuikku kaipaisi enemmän jumppaa, millä saataisiin sen vinoutta korjattua. Se on vino vasemmalle, mikä on myös sen vaivapuoli tai diagnosoitu puoli. Tämä puomiharjoitus oli meille positiivinen ja en voi kuin kehua satulaa, mistä on omalle istunnalle apua. Laukkapuomeissa sen erityisesti huomasin, en aiheuttanut Tuikulle häiriötä vaan minusta se suoritti laukkapuomit oikein hyvin. Paljon sitä kiiteltiin.




Ohessa 360 asteen kuvaus puomiharjoituksista



Olen tämän viikon aikana käynyt lähes joka päivä tallilla, yksi poissaolo oli vuokraajan vuoksi. Mutta minulla on kovin ikävä omaa hevostani ja sen kanssa on mukava touhuta yhdessä. Parhain osuus on Tuikun kannalta se, että se pääsee tarhasta pois ilman riimuja, vapaana ja suuntaa ensimmäiseksi kohti vihreää ja ruusunmarjat ovat mieluisat. Näitä myös keräilen viereisen tarhan väelle ja ne ovat myös varsin persoja ruusunmarjoille, c-vitamiinitäydennystä syksyä varten. Hevosen kanssa kiireettömyys on minusta parasta, hetkestä nauttiminen ja oman hevosen seuraaminen, miten se täysin keskittyy siihen tärkeimpään - syömiseen. Tätä kun tehtäisiin välillä maastoreissuilla, mutta sen suhteen yritän olla napakka. Jos otamme kuolaimettomat maastolle, tällöin annan sille luvan syödä maasta vihreää tai syödä puiden lehtiä.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Maastoilua ja kruisailua

Tuikku on saanut vapaapäivänsä ja saanut myös liikkua reippaasti. Perjantaina kävimme kärryajelulle hiittikärryillä ja menimme suurimmaksi osaksi ravaten, vauhtia löytyi kotiin palatessa ja otimme kiriä auton peesissä. Välillä kärryillä täytyy muistutella Tuikulle, että kävellä pitäisi myös reippaasti. Kärryillä me molemmat tunnumme vaipuvan aatoksiin, ihaillen maisemia ja tahti on verkkainen. Tähän herättyäni muistutan jälleen kerran Tuikkua, että piti kävellä reippaasti. Säät ovat olleet vaihtelevat, välillä on seesteistä välillä tulee sadetta kuin saavista kaataen.

Hiittikärryillä tykkään mennä, ne ovat kevyet ja jousitus on miellyttävä, tosin niittytiellä mentäessä vauhdin on oltava maltillinen, sillä epätasaiselle pohjalle nämä eivät ole parhaimmat kärryt. Keskiviikkona lähdimme Tuikun kanssa kahden maastoilemaan ja tällä kertaa vauhdit olivat maltilliset. Taisimme käydä kentälläkin kerran ja ratsastus meni hyvin. Tällä kertaa panostettiin ravin sisällä temmonvaihteluun ja tämä onnistui oikein hyvin. Välillä harjoitusravia, välillä kevyttä. Lopuksi maastoradalle. Kovin tuttua meidän ratsastukset ovat. Ja Tuikku on vaikuttanut varsin tyytyväiseltä. Tarhasta haettaessa se saa tulla vapaasti ja syödä vihreää ja heinää ennenkuin lähdetään töihin. Mukavia rutiineja molemmille, ei kiirehtimistä.


Eilen sunnuntaina pääsimme pitkästä aikaa tutun Mellin kanssa maastoon. Tammalla on vaihteita kaksi, käynti ja täysiä. Ja tämä tuli tälläkin kertaa todettua. Alkukäynnit ja siirtyminen raviin, Rauhalanmäen tiellä jatkoimme laukassa ja Melli viipotti reippaasti edellä, me tulimme Tuikun kanssa jo aika reilun välimatkan päässä. Tuikku ei vielä syttynyt vauhdeista, vaikka tämäkin osuus mentiin noin 35 km / h, mutta maltilliset vauhdit kaverin kanssa :D. Niittyosuudella käyntiä ja siirryimme raviin tai no, suoraan laukkaan ja taas mentiin. Kaverilla oli intoa, Tuikku vielä kuullosteli ja niittytiepohja oli liukas sateiden jälkeen. Iivarintielle siirryttäessä pakolliset käyntiosuudet ja sitten taas mentiin Mellin johdolla. Tämä tamma on parikymmenvuotias ja kunto on rautainen, vauhtia riittää, Tuikulla on tekemistä, että mukana pysyy. Iivarintie mentiin laukatessa päähän ja takaisinpäin lähdettäessä syttyi Tuikkukin. Se oli sitä mieltä, että lämmittelyt takana ja nyt päästään itse asiaan, vauhtia oli 45 km/h ja tämä oli realistinen mittaustulos, samoja aikoja kaverillakin, vähän vähempi, mutta Tuikku oli ottanut kiinni alkurysäyksestä hieman jäätyään jälkeen. Hevoset menivät lujaa ja Tuikku pukitti aika napakasti, mutta laukka säilyi oikeana ja matka jatkui yhtä kovaa Mellin peesissä. Tuikku kuumeni tämän osuuden aikana ja olihan mukavaa, tuuli humisi korvissa ja istunta vakaana menimme Iivarintietä niittytiekäännöksen kohtaan. On vain todettava, että uusi satula on todella hyvä, vakaa istunta ja saa päästellä ihan sitä vauhtia, mitä hevonen tahtoo.

Ankkalammen pellolla emme lähteneet aivan alusta laukkaan, kaveri kävi kuumana, sitä piti laittaa ympyrälle ja kun lähtölupa saatiin, sitä mentiin jälleen kerran. Lyhyt laukkaosuus, siirryimme koivukujalle ja ravattiin päähän. Käännöksen jälkeen laukkaan ja nämä laukkaosuudet kaverin kanssa ovat sitä, että vauhtia riittää. Vaihteita kaverilla on kaksi, käyntiä ja täysiä :D, se toteutui tälläkin reitillä. Laukkaosuuden aikana huomasimme, että johan nämä hevoset vihdoin väsähtävät, ihan niin lujaa ei jaksa painella kuin Iivarintien osuudella ja peltopätkällä. Loppumatka meni osin käyntiä, osin laukkaa ja joissakin kohden ravia. Teimme noin 8,5 km:n reitin alle tunnissa, matkalla myös käyntiosuuksia, joten keskituntivauhdista ja ajasta päätellen sitä on menty lujaa. Oli todella mukava maasto, hevoset saivat mennä lujaa eikä jarruteltu. Ei näitä tällaisia joka kerta mennä, tämäkin oli poikkeuksellinen Tuikun kanssa, mutta hyvä välillä testata, mitä vauhteja voi mennä. Loppumatka menimme rauhallisesti, Tuikku edellä ja kaveri perässä, jotta malttaa loppukäynnit mennä ilman kiirehtimistä.


 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Rallittelua kaverin kanssa


Tuikun kanssa on mennyt jälleen samoin kuin ennenkin, mukavan huolettomasti. Olemme maastoilleet, menneet koppiksilla ja hiittikärryillä. Viikko takaperin maanantaina oli Tuikun kengitys ja hyvältähän ne Tuikun kaviot näyttivät, kasvaneet olivat reilusti. Minä olin unohtanut täysin kengityksen, mutta onneksi puhelimessa oli muistutus, joten vauhdilla tallille ja Tuikku ripeästi kengityspaikalle.


Säiden puolesta on ollut ihanteelliset, lämpimät syykuun päivät. Sorsanmetsästys on alkanut, mutta arkisin olemme käyneet ankkalammen reitin, missä on sopivasti suoraa, peltoaukeaa ja hienoja maalaismaisemia. Tuikku on ollut reipas ja minä olen pitänyt kovin uudesta satulasta. On sitä kokeiltu myös muille hevosille ja suoraselkäisen puoliverisen hevosen selkään istui kuin hansikas ja satula on todettu mukavaksi.




Sunnuntaina lähdimme Tuikun ja kaverihepan kanssa maastoon, tutun kaverin, minkä kanssa meno on  yleensä reipasta. Niin se oli tälläkin kertaa ja kaveri sai käsivaralla otettua videota, mikä oli hyvin onnistunut. Menimme peltoaukeaa pitkin ankkalammen vieritse. Alussa kaveri edellä ja me perässä, mutta pyysin Tuikkua siirtymään siten, että se pääsee rinnalle ja siitähän se meno yltyi ja ohi pisteltiin. Olimme menneet jo Iivarintien suoran ja siellä Tuikku oli innokas myös. Ja voi että oli mukavaa kun oli vauhtia, reipas hevonen, joka syttyi vauhdista. Kun hiljensin ja Tuikku huomasi, että kaveri saavuttaa niin valmisteli pukkia hieman kierteisenä kaveria kohti, mutta pukki jäi kovin vajavaiseksi. Peltoaukean jälkeen suuntasimme kohti niitettyjä peltoja ja tulimme kuivaa reunaa myöten. Vauhti yltyi, sillä kaverihan meni reippaasti oli Tuikunkin suoriuduttava vauhdilla ja minun oli pidäteltävä, jotta pysymme reunassa. Edessä oli puu, minkä oksat sitten ottivat osumaa päähäni ja vauhdissa sitä yritti väistää edessä olevia paksuhkoja oksia, mutta kopisivathan ne kypärään. Tuikulla riitti intoa. Ohessa Antsun ottama videopätkä käsivaralla peltoaukean laukoista. Hauskaa meillä oli ja niin oli hevosillakin. Tämä on yksi parhaimmista otoksista, mitä olen saanut omasta ratsastuksestamme. Siinä näkyy, miten keskittyneitä me molemmat olemme, Tuikku päättäväinen ja ohi painelimme. Hurjapäisiä olemme Tuikun kanssa, vauhdista nautimme etenkin silloin kun päästellään kaverin kanssa yhdessä.


Ohessa on linkki opinnäytetyöhön, missä käsitellään suomenhevosen ylipainoa. Aihe on ollut paljon esillä blogeissa, mitä on tietysti hyvä pitää esillä miten yleistä hevosen ylipaino on ja miten sitä ei tunnisteta. Omakohtaista kokemusta asiasta on ja Tuikun kohdalla haluan ja pyrin pitämään sen säällisissä mitoissa liikunnalla ja ruokinnalla. Mutta hyvin vaikeaa se on, sillä nykyheinä on Suomessa hyvää, tänäkin kesänä. Korkea sokeri ei ole ainoa syy, mikä aiheuttaa hevoselle lihomista, vaikka yleinen näkemys onkin. Mutta yleisesti ottaen suomalainen heinä on laadukasta ja hyvälle rehunkäyttäjälle useimmiten liian hyvää ja painon hallinta vaatii omistajalta työtä ylläpitää hevonen sopivissa mitoissa. Tuikun kohdalla tämä on onnistunut jotakuinkin hyvin, ohessa kuva nykyisistä mitoista ja siitä, mistä lähdettiin olen varsin tyytyväinen.






lauantai 1. syyskuuta 2018

Rauhallinen viikko


Kisojen jälkeen olemme Tuikun kanssa huilineet. Pari päivää Tuikku oli tekemättä mitään, maanantaina kävimme kävelyllä rinta rinnan. Tiistaina sai olla ihan vain kaverinsa kanssa. Keskiviikkona kävimme maastoilemassa, hiljaksiin ja nauttien lyhyestä pätkästä. Katselin jo Liedon kisoja ja huomasin, ettei ajomatka ole niin pitkä kuin luulina, joten suunnitelmat kohti Liedon kisoja. Eilen sitten luinkin sivuilta, että kisat ovat peruttu samaan aikaan olevan rallitapahtuman vuoksi ja siirretty Laitilaan. No sinne emme suuntaa.

Torstaina oli taas Tuikun vapaa ja perjantaina teimme Iivarintien lenkin, emme kokonaisuudessaan, mutta osin. Sorsanmetsästyskausi on alkanut, joten viikonloppuisin reitti saa jäädä tekemättä, jottei meitä sorsana ammuta, sillä reitti kulkee sorsalammen vieritse. Jos haluaa poiketa peltoreitiltä niittyreitille, on mentävä lammen myötäisesti lähes sen vieritse. Emmekä tietysti halua aiheuttaa metsästäjille häiriötä ja ylimääräistä harmia. Perjantaina oli hieno sää ja tällä kertaa menimme osin jo ravia ja laukkaosuuksia teimme myös, mutta käynnissä suurin osa. Suomenhevoset ovat varsin kekseliäitä ja toisinaan kuullostelen, mitä Tuikulla on reitin suhteen mieltä. Reitti poikkeaa kesantopeltoja myöten, mistä tänä vuonna on tehty heinät muoviin, sillä heinäsato on paikoitellen heikkoa ja heinää on tehtävä sieltä, mistä sitä saa. Täältä heinät on kaadettu, mutta heinälle ahneen hevosen kanssa sitä huomaa, miten toinen haluaa mennä ratsastamaan pellon laitaa myöten ikäänkuin osoittaen, että kun tämä "dressage" tällä pellolla on niin mukavaa. Tuikun tarkoitusperät selvisivät kun yritimme poistua pellolta ja se osoitti, että vielä vähän jatketaan "dressagea", mutta voisin tästä huikopalaa syödä.

Tuikun tulokset Kouvolassa olivat kaikilta osin A-luokkaa, reittinä 16 km on vielä lyhyt matkaratsastuskisoja ajatellen, mutta hyvä peruskunto sillä on. Voimaa ei niinkään, sitä se tarvitsisi lisää. Maastoilun etuna hevoselle on yleensä kestäväisyyskunnon kasvu, mutta mäkireiteistä, epätasaisista poluista huolimatta hevosen kantovoimaa se ei paljon auta jonkin verran, mutta ei riittävästi. Tähän tarvittaisiin taas toisenlaista jumppaa, mitä sitten voi tarjota vuokraaja.

Satula on vaikuttanut hyvältä ja olen ollut siihen tyytyväinen. Siltä se näyttäisi olevan Tuikun kannalta myös, lavoille on jäänyt tilaa. Olemme myös yllätys-yllätys päässeet Tuikun kanssa myyntikuviin ja videoon mukaan. Huhtasaaren ratsutalli on tullut myyntiin ja tässä olisi hieno kohde sellaiselle ostajalle, jolla on halua pitää hevosiaan ulkona enemmän kuin karsinassa. Tarhat täällä ovat isot ja ylätallin tarhoista hevoset pääsevät metsätarhoihin. Huhtasaaren ratsutalli myyntikuvat ja videot löydät linkistä. Kuvat ja videot ovat Jarin ottamat. Joten tässä olisi  upea paikka  yritystoiminnan pitämiseen, miksei myös ratsatuskoulua, ohjattua maastoratsastusta, maatilamatkailuyritystä tms. Puitteet ovat tähän sopivat.

Satulakaupat olivat positiivinen kokemus. Olen huoltanut ed. satulaa säännöllisesti, pitänyt sen hyvässä kunnossa, käyttänyt sitä topattavana ja korjattiin toppausta entiseen. Albionin satulat ovat arvostettuja satuloita ja niille on kysyntää. Satula.com'in kautta saa oman satulan vaihtoon / myyntivälitykseen ja tässä välttyy itse sovitusrumbista ja siitä riskistä jääkö satula niille teilleen, missä kunnossa se tulee takaisin jne. Oma kokemukseni on positiivinen eikä tätä vähennä sekään, että satulani arvo ei ollut juurikaan laskenut. Syynä varmaan myös sekin, että ostettava satula oli kalliimpi, uusi satula. Mutta se on huomioitava, että satulan ostaminen on varsin arvokasta, halvemmallakin löytyy varmasti hyvä satula. Ja tilanteet muuttuvat, hevoselle hyvä, sovitettu satula voi myöhemmin käydä sopimattomaksi ja edessä on satulan vaihto. Tämän takia satulan suojaamisesta ja huoltamisesta on hyvä pitää kiinni, se näkyy myös satulaa myytäessä, satulan arvo säilyy.

maanantai 27. elokuuta 2018

Kouvolan matkaratsastuskisat


Kiropraktikon jälkeen tiistaina Tuikku vietti täysin vapaan. Tarhassa ja laitumella on tilaa liikkua, joten omaehtoisen liikkumisen sai Tuikku itse hoitaa. Olen pyrkinyt pitämään Tuikulla pari päivää täysin vapaata, vaikka tykkäisinkin viettää sen kanssa joka päivä, on hevoselle se oma hevosvapaa kaverin kanssa parasta palauttelua niin mielelle kuin kropalle. Tuikku ilmaisee selkeästi jos on tehty liikaa, tai jos on kyllästynyt niin tällöin se ei tule tarhassa vastaan. Mielellään se tulee tykö ja lähtee töihin, vaikka olisimmekin tehneet kolme päivää perätysten töitä. Tässä myös pidän yleensä sen, että teemme pari päivää töitä ja kolmas on vapaa, mutta toisinaan voidaan mennä kolme päivää perätysten ja Tuikun hevosvapaa.

Keskiviikkona kävimme vain kentällä ja menimme humpsutellen. Minulla oli muutama leipäpala taskussa ja Tuikku sai vapaasti tulla perässä ja harjoittelimme näin pysähdyksiä. Heti kun pysähdyin, oli Tuikun pysähdyttävä ja näin tapahtui. Kaikelle person hevosen kanssa on helppo pitää mielenkiintoa yllä silloinkin kun tehtävä hevosesta on perin tylsä, rapistele pussia taskussa ja saat taatusti hevosen vireystilan nousemaan, silmiin kaipaavan katseen ja malttamattomana se odottaa, koska se makupala ilmestyy ja sen voi syödä. Harjoittelimme myös sitä, että sisätakajalka polkee pienellä ympyrällä selkeästi alle ja tätä harjoittelimme molempiin suuntiin. Pidin riimusta kiinni, hieman liikettä eteen ja raipalla naputusta sisätakajalkaan ja tämä toimii Tuikun kanssa. Tähän päätimme harjoitukset, kevyet ja niin lyhyet. Takaisin tarhaan.

Torstaina lähdimme maastoon, teimme kevyen lenkin ja uusi satula toimii maastossa hyvin. Se on hyvä, laukatessa pystyy hyvin istumaan satulaan ja istuin on pehmeä. Yleissatulan kanssa menin lähes aina kevyessä istunnassa, nyt olen myös mennyt rauhalliset osuudet istuen satulaan ja olen ollut tyytyväinen tuntumaan. Menimme lyhyitä osuuksia ravia ja otimme laukkaosuudet tutuissa paikoissa. Tuikku vaikutti varsin tyytyväiseltä lyhyempään lenkkiin. Perjantai oli taas Tuikun vapaapäivä.

Lauantaina aamusta tallille ja menimme Tuikun kanssa kentälle. Aloitimme käynnistä vaihtaen suuntaan, välillä pysähdyksiä, siitä pari-kolme askelta peruutusta ja liikkeelle. Siirryimme raviin ja Tuikku pysyy maltillisessa vauhdissa ja satula vaikuttaa Tuikun kannalta myös hyvältä. Lavoilla on tilaa liikkua ja sen huomaa myös satulasta käsin. Meidän harjoituskerta oli lyhyt kentällä, mutta sitäkin parempi. Tuikku myötäsi hyvin ravissa, pyöristyi kaulastaan ja menimme rennosti. Teimme noin 20 minuutin ratsastuksen ja jätin siihen. Meillä oli sunnuntaina edessä matkarastsasuskisat Kouvolassa, minne olin jo ilmoittautunut elokuun alussa.



Sunnuntaina lähdimme Kouvolaan hyvissä ajoin. Ajomatka oli 250 km suuntaansa ja se on hevoselle pitkä aika seisoa trailerissa. Startti oli klo 12.30, matkana 16 km ja osallistujia 7, yksi lämminverinen, neljä suomenhevosta ja kaksi norjan vuonohevosta. Ajomatka meni hyvin ja Tuikku pysyi rauhallisena kuten aina ja lastautui helposti. Olemme menneet traikulla viimeksi 10/2017, meistä on tullut tupajumeja. Tuikku oli traikussa jo malttamaton ja vastaili sieltä muille hirnuville hevosille, että sekin on paikalla. Traikusta ulos ja kuinkas muuten kuin syömään ruohoa. Kilpailu pidettiin karavaanarialueella ja paikka oli siisti ja hevosille mieluisa kun oli  maukasta vihreää syötävää jalkojen alla. Eläinlääkäritarkastus meni hyvin, lähtölupa saatu ja odottelemaan lähtöä. Reittiselvityksessä kävimme reitin läpi, saimme kartan mukaamme. Reitin ei pitäisi olla kovin vaativa eli seuratessa merkkejä olisi melko helppoa päätyä maaliin.

Lähtöaika lähestyi ja me kaikki olimme verryttelyalueella, Tuikku oli varsin rauhallinen ja saimme maastokaveriksi toisen suokin, mikä oli vireä ja siitä huomasi, että tärkeintä on liike eteen. Meillä oli Tuikun kanssa tehtävänä pitää lähtö rauhallisena kaverille ja tämä onnistui hyvin. Jäimme lähtöluvan saatuamme vielä pyörimään verryttelyalueelle ja startti sujui vakaan rauhallisesti. Vauhtia molemmat toki olisivat halunneet ja kun lähdimme raviin oli kaverilla mielessä vain Vermon kisasuora, kisaamaan tänne on tultu ja ei Tuikkukaan ole unohtanut nuoruuden treenejä kohti raviradan maalisuoraa treeniajoistaan. Joten alkuosuus matkasta oli saada hevoset pysymään ratsastajan alla, mutta perin hankalaa se oli kun molemmat ottivat toisesta mittaa ja Tuikun oli tarkoitus olla se jarruttava hevonen, mutta se ei ollut samaa mieltä kanssani. Alkumatka meni paljon käynnissä ja kun päästiin raviin, oli se pidättämistä. Vähitellen raviosuuksien ja kaverinkin hieman väsähdettyä pääsimme raviosuuksissa maltillisempiin suorituksiin. Kaveri olisi ollut selvä lahja raviradoille kärryjen eteen. Jos kerran kisoissa ollaan ja edessä on kolme hevosta vähän kauempana ja lupa raviin on saatu, tarkoittaa se sitä, että paras voittaa. Ohi on päästävä ja niin mentiin, me tulimme jo maltillisemmin perässä ja ohitimme kolmikon siitä heitä varoitettuani. Matkasimme pääasiassa ravia ja suurimmaksi osaksi käyntiä, laukkaosuuksia oli mukana, mutta harvemmin, koska kaverille laukka oli sitä, että silloin mennään eikä meinata. Loppumatkalla saimme jo Tuikun kanssa mennä laukalla, välillä edessä ja välillä perässä. Tälläkin maastolla olimme eksyä pari-kolme kertaa. Karttaa tarkastamaan ja onneksi olimme oikealla reitillä, vaikka loppumatkasta kun maaliin oli kilometri matkaa ja halusimme päästä kolmikon edellä maaliin, käännyimme oikealle, mikä oli alkumatkan reitti ja mietimme, miksi muut eivät tule perästä. Kääntö takaisin ja uutta yritystä. Vieläkin yritimme eksyä ja tehdä uutta reittiä, mutta pääsimme maaliin ajoissa muutamaa sivureiteille eksymistä lukuunottamatta.

Kohti lopputarkastusta. Eläinlääkäritarkastus hyväksytysti läpi, sykkeet matalammat kuin alkutarkastuksessa. Lähdössä 48, palatessa reitiltä 44. Menimme aika pian maaliin tulon jälkeen jo tarkastukseen. Tuikku on hyvässä kunnossa ja näin se on todettava myös itse. Tätä on sanonut myös sen eläinlääkäri, että jos kykenee matkaratsastuskisoihin ja pääsee hyväksytyllä tuloksella, missä tarkastuksessa katsotaan liike aina kovalla pohjalla, on tulos jo osoitus siitä, että hevonen on hyvässä käyttökunnossa. Tuikulle päivä on ollut raskas, olihan ajomatkaa jo takana 250 km ja trailerissa seisomista. Ryhmästä 6 sai hyväksytyn tuloksen, yksi hylättiin. Pidämme meidän matkat kisoissa lyhyinä ja Tuikulle sopii nämä 20 km:n reitit. Emme pyri tätä pidemmille matkoille. Matkaratsastuskisoista pidän kovin, ne ovat seuratasolla ns. hyvänmielenkisat, missä voi ratsukkona edetä rennosti, lukuunottamatta vajavaisia suunnistustaitoja ja sitä, että onko jälleen kerran eksytty ja menty väärälle reitille. Nämä ovat oma suolansa ja jännityksensä kisoissa.

Lähtö kotiin sujui mukavasti, Tuikku traileriin, edessä pitkä ajomatka ja minä olin myös väsynyt, samalla huojentunut. Kotiinpaluu oli Tuikulle mieluinen, pääsi kaverinsa kanssa takaisin tarhaan. Seuraavat kisat Lohjalla, taidamme jättää Liedon kisat väliin, ajomatka sinne myös sen verran pitkä, mutta katsotaan jos sitä innostusta löytyy. Näin jälkikäteen mieliala on kiitollisen tyytyväinen. Reittimatkana noin 20 km:n matkat eivät matkaratsastuskisoja ajatellen ole kovin pitkät, mutta näistäkin selvitäkseen hevosella on oltava riittävä peruskunto ja siihen riittää jo harrastehevosen kunto, mikä on tottunut maastoiluun ja sopivaan rasitukseen. Tuikun peruskunto riittäisi pidemmillekin matkoille, mutta sen rajoitteet huomioonottaen en halua viedä sitä niille matkoille, mitkä pidemmän päälle lisäävät rasitusta ja riskiä siihen, ettei se enää kestäkään sitä käyttöä, missä se nykyisin on. Minulle nämä seurakisojen osallistumiset ja niistä hyväksytyn suorituksen saaminen on jo suuri voitto ja onnistuminen. Hankalan lastattavan ponin omistaneena on niin mukavaa, että on hevonen, mille sopii kaikki, niin helppo ja harrastaminen sen kanssa on helppoa, iloa tuottavaa. Rajoitteena sileällä ovat omat puutteelliset taidot, mutta muutoin en voi kuin kiittää, miten hienon hevosen olen saanut. Tuikun kanssa on ollut niin helppoa liikkuminen vieraalla paikalla, alussa voi olla pörinää, mutta hetken päästä jo tuumailee, ettei tässä sen kummempia. Meillä on yhteiselo ollut saumatonta ja vaivatona. Kuinka sitä osaisi sen omalle hevoselleen riittävästi osoittaa.


maanantai 20. elokuuta 2018

Satulan vaihto

Edellisviikko meni liikkuessa reippaassa tahdissa. Kärryillä liikuimme ja myös ratsastaen. Ratsastaen käytin rungotonta satulaa. Maastossa teimme melko reippaita lenkkejä. Perjantaina meillä oli satulan sovitusta. Aamupäivästä menin tallille ja laitoin Tuikulle hiittikärryt. Kävimme kevyellä kärrilenkillä ja tämän jälkeen pääsi iltapäivänokosille tarhaan kaverinsa kanssa. Vanhoja laumoja on koottu yhteen talvitarhauksia varten ja osa laumoista on kokenut uudelleenjärjestelyn. Tuikku jatkaa edelleenkin talvikauden tutussa triossa.

Tuikulla on 16 ½" yleissatula, wide Albionin Legend K2, mikä on ollut istuvuudeltaan hyvä ja olen ollut satulaan tyytyväinen. Vasemmalta puolelta sään alta karva on alkanut kihartumaan ratsastuksen jälkeen ja säkätila tässä on matala. Säkähän Tuikulla itsellään on myös matala. Suomenhevosten kohdalla säkä on useinkin matala, pyöreähkö nuorena ja vähitellen alkaa säkä muotoutua hieman luisevammaksi eli selvemmin erottuvaksi ja näin on käynyt myös Tuikun kohdalla. Olen kokenut, että etuosa on käynyt sään osalta satulasta liian leveäksi, jolloin se näyttäisi osuvan ratsastaessa säkään kaaren keskikohta ja painaa kaaren sivuilta toppausten kohdalta. Tätähän satulansovittaja tammikuussa pyrki korjaamaan lisäämällä toppausta siten, että painopiste tulisi hieman taaemmaksi, mutta se ei ollut hyvä.


Perjantaina saapui satulansovittaja ja hän katsoi meidän satulan ja istuvuudeltaan se vaikutti hyvältä. Vyötä ei laitettu paikalleen. Halusin Tuikulle satulan, koulumallin. Tällöin lavoille saataisiin tilaa ja toiveena oli myös, että satulansija ei ole liian syvä, jolloin satulaan ikäänkuin uppoaa ja istuimessa on ikäänkuin jumissa. Haluan tällä kuitenkin myös maastoilla. Ensimmäiseksi satulaksi otettiin Frank Bainesin Elegance 16" koulusatula, mikä vaikutti silmämääräisesti muhkulta. Minulla oli hintakatto satuloille ja en halunnut kokeiluun yli 3000 euron satuloita. Lähdimme kentälle ja koko ei ollut minulle liian pieni, takamus mahtui ihan hyvin satulaan, mutta ratsastaen olin enemmän satulan takaosassa. Koin satulan massiiviseksi, panssaroiduksi alle. Se oli muutoin tukeva ja tunsin hyvin satulaan Tuikun takajalkojen liikkeet. Satulaseppä totesi, että ratsastaen jään hieman painopisteen taakse. Kokeilimme seuraavaksi Prestigen koulusatulaa ja tämä vaikutti istunnalta heti kotoisalta ja näytti myös siltä. Tämän koko oli 16½" koulusatula, mutta ratsastaen koin etuosan olevan ikäänkuin tyhjää, vaikka muutoin se vaikutti heti passelilta ja näytti myös hyvältä satulasepän katsottua ratsastusta.

Kokeilimme lopuksi Frank Bainesin Elegance koulusatulaa 17", mikä oli pituudeltaan aivan sama kuin Albionin satula 16½", vaikka tuumakoot  näissä on eri niin käytännössä vastasivat samaa kokoa. Istuin selkään ja tämä satula vaikutti huomattavasti paremmalta kuin pienempituumainen ja ratsastaessa huomasin, että Tuikku liikkui tämän kanssa rennosti, kuten Prestigellä, mutta pärisi myös tyytyväisyyttään. Istuntani oli myös ratsastaessa satulan painopisteen keskellä. Satula vaikutti hyvältä ja tämän kanssa ei tullut tuntumaa, että istuisin ison satulan selässä. Liikkeet tunsin hyvin satulassa ja ravi vaikutti hyvältä. Otimme tämän satulan kokeiluun ja päätös on tehtävä koeajan sisällä jääkö tämä vai otammeko toisen satulan kokeiluun. Näillä näkymin vaikuttaisi hyvältä satulalta meidän tarkoitukseen. Satulan leveys olikin yllättäen extrawide eikä vaikuttanut liian leveältä. Säkätilaa tässä on enemmän ja ei purista kaaresta sään vierestä eikä myöskään lavoilta kuten Prestigen kohdalla oli, että se oli liian nafti sään ja lapojen kohdalta. Ei jäänyt tilaa juurikaan ratsastaessa.


Lauantaina lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja hyvin maasto meni. Satula vaikuttaa minulle sopivalta ja sitä se on myös Tuikulle. Tässä satulassa jää lavoille tilaa. Tuikku on rungoltaan pyöreä ja lavat tulevat taakse ja koulumalli olisi tällöin hyvä vaihtoehto. Satulaseppä näytti myös Prestigen kehittämää islanninhevossatulaa. Ja sitä kokeiltiin Tuikun selkään, istui kuin hansikas ja nahka oli pehmeää. Muotoilultaan istuinosa oli matala ja leveähkö, istuinsija aika pieni. Ja kysyinkin, voiko satulaa kokeilla. Kyllä voi, mutta hintaa oli jo yli 4000 euroa. Siihen sammui into satulasta.


Sunnuntaina suuntasimme tallin laitumelle. Jari oli mukana kuvaamassa. Minä odotin satulalta ihmettä, että se tekisi minusta vähän paremman, mutta kai se on todettava, ettei se hyvä satulakaan peitä ratsastajan virheitä. Tuikku liikkui mukavasti ja en ainakaan itse kokenut satulaa sopimattomaksi. Kovin pitkään emme ratsastaneet, sillä päivä oli lämmin. Kun istuinosa ei ole syvä, sopii satula myös maastoiluun hyvin. Sen kuvista tietysti huomaan, että olen liian etupainoinen itse ja jalka jää taakse, mikä taas ripeämmissä vauhdeissa ja äkillisissä tilanteissa ei ole eduksi.

Tänään Tuikulla oli kiropraktikko ja Tuikku oli hyvä jälleen kerran. Ei juurikaan isompaa huomautettavaa, pientä kireyttä takana ja niskassa. Muutoin oikein hyvä eikä takaosakaan näyttänyt huonolta, mitä seurasin käsittelyä. Tuikku vaikutti tyytyväiseltä ja oli käsittelyn jälkeen väsynyt. Tämä viikko pidetään kevyenä ja saakin palautua kiron käsittelystä pienellä lomailulla.


 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Koppiksilla ja hiittikärryillä

Olemme menneet Tuikun kanssa pari päivää perätysten kärryillä. Tiistaina lähdimme tallille Jarin kanssa ja otimme mukaan Lilon. Nyt kun se joutuu opettelemaan myös yksinoloa ja siihen se on joutunut jo tottumaan. Mutta pienen koiran kanssa on helppo lähteä, sen voi tarvittaessa napata kainaloon jos niikseen tulee. Lilo ei ole vielä kertaakaan ollut kärryajelulla mukana tai jos on ollut, olen sen täysin unohtanut, vähän tässä kelattuani onhan se ollut kun tyttäret olivat vuosi takaperin molemmat mukana. Mutta kärryajelu meni oikein hyvin. Lilo toimi hyvin, sitä ei pelottanut vaan oli reipas ja innokas, tutkaili maisemia. Ja haukkui vain kerran kun auto meni ohi, eikä kimakkaan haukuntaan Tuikku reagoinut erityisemmin. Saimme tallennettua mukavia kuvia tästä kärryajelusta.




Tänään lähdin Tuikun kanssa hiittikärryille ja nyt vihdoin ja viimein asensin mäkivyöt paikalleen. Hiittikärryillä on kiva mennä, niissä on lehtijouset ja Tuikulle ne ovat myös kevyemmät. Teimme Iivarintien lenkin ja sain otettua myös kivan kuvan matkan varrelta. Sää on ollut varsin hyvä molempina päivinä, mutta helteet ovat jääneet ja tänään tuntui jo paikoitellen viileältä ja olisin kaivannut lämpimämpää jo ylle. Kärryajelu onnistui mukavasti, teimme kokonaisuudessaan melko kevyen lenkin, joitain pätkiä menimme ravaten, mutta muutoin käyntiä.
 


 Vanhempia valokuvia katsellessa osui lähes puolentoista vuoden takainen valokuva, missä olemme Tuikun kanssa olleet jo muutaman päivän tallilla. Kuvassa Tuikku on syömässä ja näin pitkän tauon jälkeen katsottuani kuvaa on vain sanottava, että se on ollut todella lihava, metabolinen. Hevosen lihavuudelle sokeutuu kovin herkästi ja ihan livenä en pitänyt sitä niin lihavana kuin kuva kertoo. Vähitellen se on saatu tuosta laihtumaan ja laitumellelaskun aikaan vuosi takaperin se oli saanut jo karistettua mukavasti kiloja, tuolloinkin oli vielä lihava, mutta huomattavasti parempi. Ehkä on hyvä säilyttää kuvat, pitää mielessä, miten hitaasti ne kilot ja miten vaikeasti ne saa karistettua.

Kuva tiistain kärryretkeltä.
Kuva huhtikuulta 2017.