maanantai 5. elokuuta 2019

Parasta juuri nyt


 Juuri tässä hetkessä kun menemme Tuikun kanssa heinäpellon poikki (tästä ei kaadeta heinää) ja heinän korret rapisevat ja suhisevat pohjaan, on tunne täyteläinen. Tuikku oli reipas ja kärryajeluista olen yleensä saanut ne parhaimmat korvan takaa otetut kuvat, luonnosta, metsästä ja siitä hetkessä, jolloin tuntuu, että tähän voisimme jäädä, tähän voisi ajan pysäyttää, tähän hetkeen. Kun tässä on se kaikki, mikä oman hevosen kanssa on juuri sitä, mistä on aina haaveillut ja niitä tunteita, mitä oman hevosen kanssa voi kokea kun tuntee toisensa puolin ja toisin.

Meillä oli lauantaina Irman tunti. Pidän hänen tunneistaan todella paljon, ne keskittyvät istuntaan ja hän on hyvä havainnoimaan ratsastajan ongelmat, osaa tuoda ne esille selkeästi ja myös ohjata, miten korjata. Hänellä on hevoslähtöinen tapa opettaa. Ja perustuu oleellisesti istuntaan ja vaikutteita on niin westernsitä kuin kouluratsastuksen puolelta. Mutta opetus on minusta hevosen kannalta reilua. Tämän takia haluan tämän nyt kirjoittaa, jotta muistan sekä jakaa teille niin yksinkertaisen asian kuin väistön, mistä on tullut minulle erityisen vaikea. Irman tunnilla sain sen viimeisen palikan, mikä sai minut ymmärtämään, miten väistö tehdään ja miten voi korjata kun hevosen takaosa jää jälkeen tai se nyt ei oikein halua vain tehdä työtä takaosallaan. Minulla kun on ongelmana yrittää tehdä mahdollisimman paljon kun pääsee vähemmälläkin.

Irma kertoi, että hän lähtee väistöä opettamaan meille kuten hän aloittaa nuorten hevosten kanssa ensimmäiset väistöharjoitukset.  Eli aloitimme käynnistä, tulimme pitkää sivua päätyyn ja puolivälistä tuli hevonen kääntää keskihalkaisijalle ja siitä lähteä tekemään väistöä siten, että katsomme väistön suuntaan, annamme painoavun istunnalla, painamme pohkeella eikä ohjilla tarvitse tehdä mitään eikä välittää miten hevonen lähtee lapansa kanssa vaan annetaan hevosen mennä väistöä juuri niin kuin se näillä avuilla menee eli hieman vaikka banaanina ja ei korjata. Tätä toistimme ja Tuikku oli tyytyväinen samoin minä. Kun olimme tehneet tätä harjoitusta molempiin suuntiin, hevonen ymmärtänyt mitä sen tulee tehdä tulimme taas keskihalkaisijalle, mutta tällä kertaa piti mennä suoraan, sai asettaa hieman ja istunta-apu eli paino väistön suuntaan (esim. jos väistö vasempaan, vasemmalla istuinluulla enemmän painoa, katse ja pohjeapu (paine pois heti kun hevonen aloittaa väistön) sekä pitää lantio suorassa satulassa paino molemmilla istuinluilla, ja hevonen väistää eikä pohjeapua anneta muutoin kun jos hevonen ei väistä ja jos takaosa jää etuosasta jälkeen, pieni ulko-ohjan pidäte tai jos kiirehtii niin pyydämme ulko-ohjan pidätteellä odottamaan. Ja tämähän sujui meiltä hyvin tai siis minulta yllättävän hyvin, välillä kun Tuikun takaosa jäi taakse, pidätystä tai sitten huomautusta siitä, että pohjeavun tulee olla selkeä, jotta hevonen ymmärtää, että nyt mennään väistöä ja pohjeavun voi jättää pois ja hevonen väistää. Pitää siis muistaa katsoa sinne, minne kulkusuunta on. Seuraavaksi teimme tätä myös ravissa ja välillä meni heikommin, mutta pääasiassa olin tosi tyytyväinen.

Tuikku esitti hienoa raviaan ja sen ravi ei ole mitään pienen hevosen ravia vaan kyllä siinä joutuu jo kunnolla käyttämään keskivartalon lihaksiaan. Tuikun ravi on sen askellajeista parhain, se on parantunut ratsastuksellisesti ja näyttää hienolta. Mutta siinä istuminen vaatii myös keskivartalon lihaksia ja ravissa tätä työstettiin. Harjoitusravissa jos vähänkin jännittää lihaksia, on istuminen aika lailla vaikeaa, sillä ravi on niin pompottavaa. Kun lantiosta myötää ja istuu ravin tahtiin siten, että molemmat istuinluut myötäävät takajalkojen liikettä ikäänkuin polkisi polkupyörää, annetaan voiman tulla edestä pois ja pidetään korsettilihakset pitämässä tukea, on ravissa helpompi istua. Sekä samanaikaisesti helpottaa myös oikea hengitystekniikka. Ja tätä ohjataan myös pilatestunneilla, vedetään ilmaa syvälle keuhkoihin pallealihas käytössä, sitten uloshengitys suu hieman raollaan, mutta kyljet pysyvät suorassa ja jäntevinä. Tästä on myös apua silloin kun tuntuu, että ravi on jo niin isoa, että väkisinkin tuntuu pakaralihakset jännittyvän ja sitä kautta istunta vaikeutuu.

Tuikulle on tulossa myös vaihtelua liikutukseen. Leivontatuotteiden myötä painoni on noussut ja sanon kyllä nyt hiivatti kun sen poistaminen on vaikeaa. Pitäisi löytyä stressiä niin johan paino laskisi. Tosin en liian painava ole vielä  Tuikulle, vaikka se muutoin on pyöreärunkoinen, on sen jalat sirommat kuin useimpien piekkareiden ja kaviot ovat pienet. Useimmilla kun kaviokoko on isompi. Joten Tuikku aloittaa uransa tarhakaverinsa Tapin kanssa tekemään alkeisratsastusponeina ala-asteikäisille ja ohessa myös tehtävärataa. Tällöin saadaan kaivattua vaihtelua, kevyttä kuskia selkään ja olen ohjaajana näillä tunneilla. Tunnit eivät korvaa ratsastuskoulutunteja vaan ovat ikäänkuin eskari niille, joille alussa on vaikea mennä ratsastuskouluun. Näin pääsevät oppimaan hevosen käsittelyä alusta lähtien ja opetellaan satulointi, suitsimiset ja hevosen hoito sekä käsittelyä. Tästä saa myös rohkeutta aloittaa oikeat ratsastuskoulutunnit kun on päästy tutustumaan leikin ja tehtävien ohella hevoseen, käsittelyyn ja sen käyttäytymiseen.

maanantai 29. heinäkuuta 2019

Se jolla onni on sen kätkeköön

Harvoin on tullut kirjoiteltua tänne, vaikka kovin tietysti tapahtumia ja asiaa riittäisi. Ja olen tietysti joka kerta kertonut, miten mukavasti on mennyt. Välillä vain tuntuu siltä, että tuleekohan sitä liikaa kehuttua vai pitäisikö sitten enemmän kertoa asioista negatiivisemmin, jottei sitä turhaa kehumista tule. Ei tosin ole itsetarkoitus kehua, mutta meillä on ollut Tuikun kanssa niin pitkään sellainen tosi kiva jakso. Osasyynä varmasti se, että olen ollut laiska kentällä ratsastukseen. Sitä jos tekisin enemmän, olisin huomattavasti tyytymättömämpi kun ei ne omat taidot vain riitä. Olen siis päätynyt siihen, että tehdään sitä, mikä on mukavaa ja maastoilleet olemme suurimmaksi osaksi. Joskus erehdyn menemään kentälle pariinkiin otteeseen viikossa ja sitten taas maastoilu on niin mukavaa, että kentällä ratsastus unohtuu. Meillä on jäänyt myös kärryajelu vähemmälle ja osasyynä tien kovat pinnat. Ratsain kun pystyy valikoimaan paremmin, missä laukataan / ravataan. Kärryajelulla on vain tietyt reitit, missä voi mennä. Pitäisi taas laittaa kärryjä perään ja tehdä muutama reitti pitkän tauon jälkeen.

Tuikulla on myös mennyt nuori tyttö, joka on ratsastanut pelkästään kesäisin. Hän ratsasti Tuikulla parisen kertaa kun olivat kesälomalla ja laitoin tehtävärataa sekä ohjasin ratsastusta ja opastin sen, minkä itse osasin. Toisen opetus on varsin vaikeaa, miten korjata istuntaa ja kertoa se niin, että toinen  ymmärtää. Ja nopeita korjauksia ei ole, mutta toisella tunnilla oli jo niin huomattava parannus ratsastukseen, että jotain olin osannut neuvoa. Mutta mikä tärkeintä, Tuikku toimi siltikin rennosti jo ensimmäisellä tunnilla. Sen huomaan, että kyllä sekin osaa mennä siitä mistä aita on matalin. Kun ratsastajana on hieman kokemattomampi, joka ei ehkä sillä tavoin vaadi vielä kuin oma tuttu ratsastaja niin näkihän sen Tuikun menosta, mutta teki tehtävät kuten ratsastaja pyysi, mutta ei yhtään enempää kuin riittävästi. Tehtävärata oli sellainen, että olin laittanut kolme tynnyriä, missä oli ämpärit ja näitä tuli siirtää aina yhdelle tyhjälle paikalle. Tämä oli alussa varsin haasteellista. Pysähdykset ja paikallaan pysymiset tuntuivat olevan tehtäviä, missä Tuikun hätähisyys tulee esille ja se, että se liikkuu eteenpäin, oikoo kulmia lapa edellä ja ties mitä muuta. Ja jos ei ole kokenut opettaja, yritä siinä sitten parhaasi mukaan opastaa, miten vältyt tältä kun tehtävä pitäisi suorittaa yhden käden ohjatessa ja toisella kannetaan ämpärillä. Hieman jouduin avustamaan tehtävässä, mutta nämä tehtäväradat ratsastuksen lomassa katkaisevat ja antavat hevoselle vähän muuta mietittävää ja ratsastajakin joutuu toimimaan eri tavoin. Mutta Tuikku on todella monipuolinen hevonen, ei liitokavio, vaikka sen ravi on isoa ja näyttävää, mutta muutoin hyvin tasaiset askeleet ja kaikki tuntuu sille sopivan. 

Helleviikolla tyydyimme kevyempään menoon, sai vapaita ja kävimme uimassa. Mutta viikonloppuna menimme jo myöhempään illalla maastoilemaan. Menin lauantaina yksin ja on siinä ihan oma tunnelmansa mennä maastoreittejä klo 21 kuin päivällä tai illalla. Oli toki lämmintä ja Tuikku hikosi ihan kunnolla näiden helleiltojen myötä. Sunnuntaina menimme Jarin kanssa ja hänellä oli sähköavusteinen maastopyörä. Oli kivaa, välillä menimme ohi ja Jarikin meitä ohitteli. Laukkaosuudet menimme suht reippaasti ja paikoin Jari jäi, joten pysähdyimme odottamaan. Tien pohjat ovat paikoin epätasaiset, joten yhdellä kädellä ohjatessa ja toisella kuvatessa tulee jo haastetta säilyttää tasapaino ja mennä jo lujempaa. Sähköavustuksella pääsee hyvin ylämäet.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Tuntuman merkitys

Pitkästä aikaa päätin aloittaa tekstin. Olen lueskellut muiden blogeja ja miettinyt välillä tänne kirjoittamista, mutta meille kuuluu ns. tavallista arkea, helppoa ja toimeliasta. Kaikki tuntuu Tuikun kanssa sujuvan mukavasti eikä mistään ole ollut sen kanssa huomauttamista. Elämäänsä tyytyväinen hevonen. Helppoa on ollut ja niin mutkatonta. Tosin laitumelle en ole päästänyt. Olen kyllä sitä mieltä, että hevosten pitäisi saada laiduntaa, mutta sen verran itsekäs olen ollut, etten halua sitä lihomista ja sen jälkeistä kovaa rääkkiä hevosen kanssa, jotta se saataisiin taas laihtumaan. Tuikku on hyvässä lihavuuskunnossa ja se on timmissä kunnossa.

Olemme liikkuneet ja kiropraktikko kävi Tuikun taas hoitamassa ja edelleenkin oikein hyvä. Vasemmalla puolella oli kireyttä hieman ja tämä muuten johtunee meidän vasemman puolen laukkaharjoituksista kun lihaksissa on näkynyt vahvempana se, että menemme enemmän oikeanpuoleista laukkaa, mikä Tuikulle on myös se helpompi. Joten tuumasta toimeen ja yritän saada myös vasenta laukkaa maastossa. Kentällä olemme menneet jonkin verran, harvoin ja toisinaan samalla viikolla pariinkiin otteeseen. Mutta mitään suurempaa hikitreeniä emme ole tehneet. Olen panostanut enemmän siihen, että jää hyvä mieli molemmille. Lyhyitä tehtäviä ja sitten huilia.

Kentällä ratsastusharjoituksia
Mitä olemme kentällä harjoitelleet: olen halunnut vaikuttaa raviin siten, että menemme mahdollisimman hidasta ravia ilman tahdituksia ja tähän olen pyrkinyt pelkästään istunnan vaikutuksella en niinkään puolipidätteillä ohjista. Tätäkin on aikoinaan tehty ja se ei ole Tuikun kannalta paras ratkaisu. Usemmiten päädytään siihen, että vaadittaessa ravin tahtiin hitaampaa tempoa ja tekemällä sitä pidätteillä, vastaus on yleensä kiihtyneempi mieli ja jännittyneisyyttä. Tätä Tuikun kanssa opetettiin, pidätystä, pidätystä ohjasta ja kun itse ratsastaessa koin, että se ei tuota tulosta, olen päätynyt itsenäisesti harjoittamaan hidastusta siten, että hidastan kevennyksellä ja harjoitusravissa pidättämällä keskivartalon lihaksia sekä ylä- että alavatsan. Jos vaikuttaa siltä, että Tuikku ei tahdo vastata tähän, pieni pidäte ohjasta muistuttamaan, mitä haluan. Tämä yleensä toimii ja ravin tempoa hidastamalla pyritään siihen, että saisin Tuikun myös käyttämään selkäänsä. Tätä harjoitusta emme tee kovin kauan ja välillä on myönnettävä, että joillakin kerroilla ei onnistu lainkaan jos Tuikulla on liian paljon energiaa, minkä se haluaisi käyttää juoksemiseen. Tämä on ollut minusta siinä mielessä hyvä harjoitus, että samalla pääsen itse istumaan satulaan ravissa. Vähän vastaavaa aikoinaan harjoiteltiin Jalin kanssa ja tuolloin tuli uutena käsite: slow motion.


Vastalaukkaharjoituksia
Toinen mitä olemme harjoitelleet on vastalaukat. Mutta ilman kaarteita. Tähän asti emme ole vielä päässeet ja tästä on hyötyä siihen, että vastalaukkaharjoitusten jälkeen Tuikku myötää kaulastaan ja tähän ei tarvita minkäänlaista pidätettä ohjista, ei pientä nippausta vaan Tuikku myötää näiden itsenäisesti harjoitusten jälkeen. Yleensä kun aloitan kentällä, menemme aluksi käyntiä pitkillä sivuilla vaihtaen suuntaa. Otan mukaan siirtymiset käynnistä pysähdykseen ja tähän pyrimme pelkästään istunnalla ja toimii. Vähitellen mukaan peruutukset ja eri variaatiot siirtymisissä. Kun pääsemme raviin, aloitan kevyessä ravissa suoralla uralla, välillä pääty-ympyrä kerran ja suunnan vaihto. Kun olemme päässeet siihen, että kevyt ravi sujuu siten, että Tuikku alkaa myötäämään ja hakee itse sopivaa muotoa, tehdään laukannostot kulmiin. Jokaisen harjoitusosuuden päätteeksi menemme käyntiä kierroksen - pari ja aloitamme uuden harjoituksen. Tällä pyrin välttämään sen, mihin niin monesti syyllistyn, jatkuvaan prässäykseen eli mennään yhtäjakoisesti pitkään ja sitten Tuikku alkaakin olemaan väsynyt. Tarkoitus kun oli ratsastaa rennoksi, mutta liian pitkät työskentelyjaksot eivät tuo sitä toivottua tulosta.

Laukannostojen myötä laukataan kierros ja tästä laukkaamme oikeassa kierroksessa pitkää sivua tullen päädyn kaarteeseen ja teemme puolikkaan kaarroksen oikeassa laukassa tehden silmukan ja palaten samalle uralle, mistä tulimme oikeassa kierroksessa ja näin pidetään taas vastaavasti vasemmassa kierroksessa oikeanpuoleinen laukka kulmaan saakka, mistä vaihdetaan raville. Tämä on minusta ollut hyvä harjoitus Tuikun kanssa. Teemme vastalaukkaharjoituksia molempiin suuntiin. Edelliskerran teimme samaa harjoitusta, mutta kuinka ollakaan Tuikulla oli enemmän virtaa kuin malttia ja oli mennä pelkästään juoksemiseksi, joten jätin vastalaukkaharjoitukset siihen ja vaihdoin taktiikkaa. Teimme kahdeksikkoa, ensin ravissa ja sen jälkeen laukassa. Tämä hieman hillitsi juoksemishaluja ja sai Tuikusta turhat mehut pois. Ja samalla saatiin lyhyitä pätkiä vastalaukkaa ja vaihdettiin laukkaa parin raviaskeleen jälkeen.

Kun olemme kentällä ratsastaneet yleensä noin 20 - 25 min, lähdemme Huhtasaaren tielle ottamaan laukkapätkät. Ensimmäisestä alamäestä lähtien laukalle ja päätämme sen Huhtasaaren tien mäkien jälkeen. Tämä laukkaosuus on noin vajaan kilometrin mittainen yhtenäinen laukkapätkä. Ja siitä laskeudun alas ja kävelemme rintarinnan tallille. Tässä on pääasiallinen kuvaus, mitä teemme kentällä. Ja kun olen löytänyt tämän systeemin, mikä toimii Tuikun kanssa hyvin ja olen jättänyt turhat pitkäjaksoiset prässit pois, meillä on ollut oikein kivaa kentällä. Tosin menemme harvoin, tekisi tietysti hyvää hevoselle mennä useamminkin. Mutta kun toimii näin niin tätä jatkamme.

Tuntuman merkitys
Kolmas, mitä olen itse harjoittanut on tuntuma. Se jos mikä on vaikeaa, etenkin minulle. Sillä perusvirheeni on se, että kun Tuikku on tuntumalla esim. juuri kevyessä ravissa ja siirryttäessä käyntiin, "heitän ohjat pois". Mutta en tietoisesti, tämä on vain tapa antaa sille ohjaa, mutta näissä kohden tuntuma katoaa ja se on haettava uudelleen. Kun on hevonen, mikä herkästi reakoi ohjasotteeseen, epätasaisuuteen, äkilliseen istunnan tasapainosta johtuvaan menetykseen, mikä näkyy ohjasotteessa, sitä itse on myös ns. herkkä kädellä antamaan ohjaa (oma tunne), mutta toimii siten, että itseasiassaa ikäänkuin "heittäisi" ohjat pois, koska pyrkii välttämään ohjalla roikkumista (taas oma oletus). Tuntuman kun pitäisi olla tasainen, pysyä yllä siirryttäessä käynnistä raviin, pysähdykseen, peruutukseen, laukkaan jne. Tästä saan aina huomautusta kun ja jos on joskus ollut ohjattua opetusta -> pidä tuntuma, älä heitä ohjia pois, nyt ei ole Tuikku tuntumalla jne.. Tuntuma on varmasti monen ongelma, miten sitä kuvailisi ja mitä se oikeastaan on ja milloin tietää, että hevonen on tuntumalla. Tuikun kanssa voin ratsastaa ilman ns. todellista tuntumaa ja silti se hakeutuu itse ratsastaessa muotoonsa pyöristäen kaulaansa ja ollen lähes luotiviivalla hieman turpa luotiviivan yläpuolella ja tuntuma voi olla välillä ja välillä taas ei.


Olen harjoitellut tätä tuntumaa siten, että pyrin tietoisesti pitämään tuntuman yllä siirtymisissä. Olen tehnyt tätä aluksi käynnissä ja siitä pysähdykseen ja takaisin. Tämä onnistuu vielä hyvin ja tuntuma säilyy hyvänä. Kun siirrytään raviin, niin tässä usein menetän tuntuman ja joudun hakemaan sen uudelleen. Tuntuma minulle Tuikun kanssa on sitä, että pystyn pitämään ohjat vakaampana ja jos haluan antaa enemmän ohjaa, minkä koen käsiini hieman sellaisena Tuikun puolelta hakemisena, jolloin se hakee enemmän eteen, annan sen, mikäli kyse ei ole siitä, että se haluaa vetää pois ohjastuntuman ja mennä raskaana edestä. Kun Tuikku hakee omaa muotoaan, tunnustelee, seuraan hieman käsilläni mukana (ohjat pysyvät vakaana) ja tuntuma (vakaus, ohjat pysyvät riittävänä ilman ohjien lörpsymistä) säilyy. Tätä olen harjoitellut myös  maastossa. Raviin siirryttäessä ongelmana on askellajin muutos käynnistä kaksitahtiseen raviin, missä pää ei sinällään liiku, mutta tuntuu käsissä pienenä nykäyksenä ja tässä kohden yleensä menetän tuntuman kun istunnalla pitäisi myös mukautua liikeen rytmiin ja vaihdokseen. Tuntuma on ollut sitä, että pystyn käsilläni seuraamaan Tuikun suusta ja kaulasta tulevaa liikettä, missä ei vetoa tule taaksepäin, mutta olisiko oikea sana pito, pidän yllä ohjan vakauden menettämättä sitä ja antaen liian paljon löysää, jolloin ohjat lerpsahtaa ja tuntuma katoaa suuhun. Tuntuman tunnistaminen ja käytännössä sen ymmärtäminen ei ole helpointa, tuntuma käsitteenä luettaessa voi tuntua helposti ymmärrettävältä, mutta käytännössä on niin monta muuttujaa kuten se, että harva ei halua roikkua ohjissa, vetää, aiheuttaa turhaa kireyttä hevosen suuhun ja tämä taas tuo sen, että silloin sen myös helpoiten menettää. Tuntumasta tulee epätasainen. Näin minulla käy usein ja senpä takia olen tätä alkanut harjoittelemaan. Tähän on ollut myös yksi apu eli malttaa esim. ravissa seurata hevosen liikettä. Yleensä kevennän hieman liian aikaisin enkä kuuntele / tunnustele hevosen liikettä, teen kevennystä mekaanisesti en hevosen takaosan liikkeen mukaisesti. Nyt olen alkanut keventämään kun takajalan nosto tekee kevennyksestä sen, että seuraan takaa tulevaa nostoa ja sen mukaan kevennän. Paljon harjoittelua edessä, mutta nämä kolme erillistä harjoitusta ovat tuoneet hieman intoa kentällä ratsastukseen ja kun harjoitukset pitää sopivan lyhyinä ja kokonaisuutena siten, ettei väsytä hevosta liikaa, säilyy molemmilla into. Näistä on aina hyvä jatkaa seuraavalla kerralla ja se seuraava kerta voi venyä jopa viikon parin mittaiseksi.

Mitä muuta meille kuuluu
Yleisesti ottaen hyvää, paljon maastoiltu ja on Tuikulla mennyt pari muutakin ratsastajaa. Vaikken niin raaski sitä säännölliseen ratsastukseen muille luovuttaa niin silloin tällöin Tuikku saa vieraitakin selkäänsä. Ja on kovin pidetty. Tuikku kun on aina hyvän tuulinen, aina valmis tulemaan mukaan ja aina valmis syömään puuroannoksensa. Sillä ei tunnu olevan huonoa päivää koskaan - tässä kohden koputan puuta niin monta kertaa - ja toivon mukaan säilyy edelleenkin tällaisena. Tuikku on saanut myös vapaansa.

Me hankimme matkailuauton ja se on ollut ihan huippuhankinta. Olemme tehneet lyhyiden matkojen retkiä ja olimme sunnuntaista - torstaihin saaristokierroksella; minä ja tyttäret. Vastasin kaikesta, kemiallisen wc:n tyhjennyksestä ja huollosta, harmaaveden tyhjennyksestä, vesisäiliön täytöstä, ajosta ja saaristokierroksella jouduin ensimmäistä kertaa ajamaan lautalle ja asuntoautolla, joten jännitystä riitti. Mutta kaikki meni hyvin, koirat mukana. Koirat ovat tykänneet kovin retkeilystä ja ne ovat niin innolla lähdössä mukaan. Mukavasti seikkailun makua ja Tuikun kanssa olemista odotan näiden retkien jälkeen. Mutta en juurikaan muista ikävöidä syynä myöskin se, että se on voinut hyvin. Kiitokset kuuluvat niin tallille kuin kiropraktikolle Outi Holopaiselle ja kengittäjälle. Tässä se kolmen kompo on. 

torstai 9. toukokuuta 2019

Toukokuu

Huhtikuu tuli ja meni, tuli toukokuu ja sekin menee nopsaan. Ohessa video meidän maastoradalla kaahailusta. Kolme kertaa juostiin samaa rataa, vauhtia riitti ja olipas mukavaa. Rokotus ja raspaus oli huhtikuussa, hampaat hyvässä kunnossa, limakalvot hyvät. Ja kesää odotellessa, matkailu- / retkeilyautokuume iski niin lujaa, että jompikumpi meille on tulossa. Koirien kanssa päästään retkeilemään ja liikkumaan poluilla ja luonnonhelmassa.



Meidän seikkailuja hevosen / koirien kanssa voi seurata instassa. Kirjoitusinto varmaan palannee jossain vaiheessa kun siihen löytyy enemmän aikaa.

torstai 11. huhtikuuta 2019

Huhtikuun alkupäivät



Blogin kirjoittaminen tahtoo jäädä ja toisaalta olen pitänyt tätä muistiinpanoalustana. Joten kirjoittelen tähän vähän silloin kun ehdin tipoittain, jolloin aikamääreet voivat olla esim. tein eilen kun onkin kyse edellisviikon päivästä. Muutoin on ollut mukava kirjailla, vaikka välillä kirjoittamisen into on laantunutkin. Sitä tasaisen tappavaa toistoa, mutta huoletonta ja mukavaa hevosen omistamista - ainakin toistaiseksi (mikäänhän ei hevosten kohdalla ole varmaa). Meillä on ollut sellaista tasaista, epämukavuudet johtuen omista odotuksista ja tietysti pettymyksestä omaan osaamiseen. Tässä iässä vielä sitä jaksaa ylläpitää toivoa, että oppisi, mutta olen ainakin oppinut unohtamaan asiat yhtä nopeasti kuin ne mieleen tulevat. Mutta nyt kevään koittaessa mieli ja ratsastus on palanneet osin jo kentälle. Olen ottanut tavoitteeksi sen, että meillä on rentoa menoa, en pyri hakemaan "kuuta taivaalta" vaan pieniä edistyksiä. Palaamme perusasioihin ja viilaamme niitä, laukannostot, suoruus, myötäys, tuntuma. Näissä jo riittää useammaksi kerraksi harjoiteltavaa.

Maanantaina kävimme maastossa katsomassa, missä kunnossa tiet ovat. Miten lumi on sulanut. Metsäpoluille pääsee jo liikkumaan, ne ovat sulat, osassa on niin märkää, että on turha mennä kaviokkaan kanssa tallomaan pohjaa. Kerran kuljimme reitin ja odotamme lumien sulamista ja metsäpolkujen kuivamista. Osalla metsäpolkuja voi jo mennä. Vaihtelua liikkumiseen ja hevoselle rentoa menoa. Teimme vain käyntilenkin. Tiistain Tuikku sai pitää vapaana ja eilen keskiviikkona laitoin kärryt perään. Olipa hieno sää, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Olemme menneet kärryajelua siten, että joka toinen kerta otamme raskaammin, lähdemme jo melkein heti hölkälle ja ravataan kääntöpaikalla, takaisin ravia ja Huhtasaaren tietä ennen lyhyt pätkä käyntiä ja käännöksen jälkeen raviin ja ravataan koko tie päähän saakka. Tehdään U-käännös ja taas ravataan tämä Saarelantielle saakka lukuunottamatta jyrkkää alamäkiosuuksia. Saarelantie ravataan taas kääntöpaikalle, siitä takaisin ravilla Huhtasaarentielle saakka ja tämä ravataan tien päähän saakka. Kun tätä on tehty x2 tulee matkapituudeksi noin 6 km. Kolmella kierroksella saadaan jo 8 km. Olemme jättäneet kahteen, jolloin ravaataan 1 ½ osuus ja loppupätkä tulemme käynnissä ja ravilla palautellen. Hiki tulee kun tätä mennään reippaasti. Kevyemmillä kerroilla ravataan lyhyitä osuuksia ja käyntiä enemmän. Jos tätä harjoitusta tehdään vielä raskaammaksi, otetaan hiittivetoja ja ne tehdäänkin sitten lujaa. Mutta ne onkin tehtävä osuuksilla, missä näkee, ettei autoja tule vastaan.

Keskiviikkona saimme kirittäjän Huhtasaaren tiellä takaisinkäännyttyämme. Tallin seniorisuokki 28 vuotias ruuna (ex-ravuri) oli edessä ja tällä ruunalla ei ikä paina. Omistaja oli kertonut, että lujaa se menee, mutta kerrottu ja käytäntö nähtynä ja koettuna voi olla ihan toista, mitä mielikuva omassa päässä. Lähdettiin ravilla ja Tuikku intona, pään viskelyä ja kärryillä innostusta ja mutkailua hieman. Olin tuntumalla ja niin vain vanha seniori pisti menemään ja se vauhti ei ole mummohölkkää, ei vaarihölkkää. On muuten vaikea kuvailla ellei itse näe, miten lujaa ne ex-ravurit (kilpatasoiset) menevät. Jos olen pitänyt nopeana Tuikkua niin tämän jälkeen havahduin, ettei Tuikusta kisaradoille olisi missään tapauksessa ollut. Kyllä silläkin vauhtia on ja samoihin pääsee, mutta luonteeltaan Tuikku on sellainen, että se tekee ja innostuu, mutta pääsääntöisesti pitää mukavuusalueella liikkumisesta. Sinne se ruuna hävisi ja toisaalta minä en antanut kärryillä mennä niin lujaa kun loiva pitkä alamäki ja mutka edessä eikä näkyvyyttä tuleeko autoja. Ja kyllä Tuikku teki sen mitä pyysin, mutta olisi se halunnut mennä ruunan vauhdeissa. Siinä mielessä oli hyvä huomata, että Tuikku oli kuulolla ja pysyi siinä vauhdissa, mihin oli lupa. Mutta ohjiin tunsin, että menohaluja on ja olin varautunut siihen, että joudun jalkojeni varassa pidättämään. On tätäkin Tuikun kanssa tehty kun vauhtia on enemmän kuin annetaan ja tällöin pidätteet on tehtävä nousten jalkojensa varaan.

Torstaina laitoin kentälle puomit x 5 ravivälein. Kenttä on jo lähes kuiva ja siinä on hyvä mennä. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Olen jo luopunut pilkkihaalaristani ja vaihtanut tallivaatteet ratsastushousuihin. Ja sen myös huomaa ratsastuksesta. Aloitimme Tuikun kanssa käynnistä ja lisäsimme pysähdykset x 2 vasempaan sivuun ja toisen sivun menimme pysähdyksestä peruutukseen siten, että käyntiä 4 askelta ja peruutusta 4 askelta. Näitä suoritimme molempiin suuntiin. Tämä sopii hyvin, on vähän kuin dieselin hehkutusta ennenkuin moottorin käynnistää. Lisäsimme ravia toiseen päätyyn, siitä siirtyminen käyntiin. Vähitellen ravasimme koko kentän vaihtaen suuntaa ja siitä puomit mukaan. Ne menivätkin hyvin. Lisäsimme puomien jälkeen laukan noston, mistä sitten siirryimme raviin. Seuraavaksi harjoitusravia. Tuikku alkoi hikoilemaan, sää oli niin lämmin, että talviturkissa tulee kuuma, vaikka karvaa lähtee joka harjauskerta paljon. Lopuksi suuntasimme Huhtasaarentielle laukkavedot. Tie on kokonaisuudessaan ylämäkeä tasaisine osuuksineen ja laukkasimme tien lähes alusta loppuun. Laidunten kohdalle tien läheisyydessä oli viisi kaurista, mitkä olivat samalla paikalla kun palasimme. Niistä sain kelpokuvankin otettua. Paluumatkan tallille kuljimme kävellen ja ihastelimme maisemia, Tuikku taas huomasi kaiken vihreän, se on kevät.

Kärryajelua olemme jälleen tehneet. Sunnuntaina lähdimme taas Jarin kanssa kärryillä teille ja kävimme myös Ahtialan kartanon teillä. Tällä kertaa Tuikku ei ollut kovin innokas menijä, vaikka takana oli pari vapaata. Maanantaina kävimme taas ratsain ja menimme myös Ahtialan kartanon teille ja tällä kertaa suuntasimme pehmeälle metsätieosuudelle. Siinä on pitkä ylämäki palatessa, joten tämä osuus sai Tuikun innostumaan. Pientä terävää pukkiakin tuli laukkamäessä. Ja tuntui kuumuvan kun saimme otettua vauhtia alle, joten uusinta ja tällä kertaa tultiin taas reippaasti. Tiistain sai Tuikku pitää vapaansa ja säiden puolesta on vapaa tervetullut. On ollut kylmää, mutta lunta ei lupauksista huolimatta tullutkaan paljon. Keskiviikkona kiropraktikko ja tällä kertaa pientä kireyttä oikealla lannerangassa ja vähän kaulalla, ei muutoin. Oikein hyvä ja vasteet ovat hyvät, pyöristää selkäänsä ja on hyvä tasapaino. Outi kokeilee vasteita sekä vatsan alta, hännän tyvestä sekä siten, että ottaa toisen takajalan oman jalkansa päälle lepäämään, jolloin hevonen joutuu tasapainoilemaan kolmen jalan varassa ja tällöin hän stimuloi selkää hännän vierestä. Ja hyvin pyöristyy ja tästä myös näkee, että lihaksisto on hyvä. Minä kun en ratsastajana kovin kummoinen ole, on tämä minulle huojentava tieto. Tuikku pyöristyy hyvin selästään ja näin näen myös, että siellä on lihaksia. Niitä ei saada pussista vaan ihan työtä tekemällä. Ja siihen nähden ihan hyvin, kun emme kuitenkaan kentällä mene kovinkaan usein eikä siihen omat taidot riitä, että pääsisimme niillä leveilemään. Mutta kärryajelu ja maastoilu tekee myös lihasta ja Tuikku joutuu tekemään töitä. Pääsiäisviikolla kiirastorstaina on Tuikulla rokotus ja raspaus. Pääsiäisen Tuikku voi pitää lomaa ilman velvoitteita.  

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Si-nivelvaivat osa 2

Tilastojen seurannassa olen huomannut, että eniten luetuin kirjoittamistani muistiinpanoista on si-nivelvaivat. Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsin, ettei kirjoitukseni perustu tieteelliseen tutkimukseen enkä pyri edes kirjoittamaan aiheesta siten, että sitä voisi pitää ohjeistuksena, kirjoitus on omaan kokemukseen perustuva. Enemmänkin pyrin kirjoituksellani tuomaan esille, miten ylläpidän hevosen toimintakykyä diagnoosin jälkeen. Tuikulla todettiin syyskuussa 2016 klinikalla muutosta si-nivelessä ja eläinlääkärin ohjeistus oli, että parin viikon kevyttä palauttelua ja tämän jälkeen voidaan palata normaaliin liikuntaan kuten esteet / kouluratsastus / maastoilu eli miten olimme ennen diagnoosia liikkuneet ennenkuin menimme klinikalle.  Diagnoosin jälkeen jätin jo kentällä ratsastuksen pois ja siirryimme suosiolla maastoiluun, halusin välttää ympyrätyöskentelyä ja edetä rauhallisemmin. Pääsimme hyvään alkuun ja laukkavetoja otimme ja Tuikku toimi hyvin. Vaihdoimme paikkaa ja tämä jakso oli Tuikun kohdalla vaikein ja sen käytös muuttui säikyksi ja kaikki tuntui olevan sille pelottavaa / jännittävää, mitä ei ollut aikaisemmin ollut, tämän huomasin alusta lähtien, mutta oletin, että tottuisi ajan myötä.  Syynä olisi voinut pitää si-nivelen muutosta, mutta vaihdettuamme nykyiselle tallille oli muutos Tuikun käytöksessä nähtävissä välittömästi ja Tuikku oli kuten ennenkin, maastoilu, ratsastus, ajot sujuivat kuten normaalisti. Eli olimme siinä, mihin olimme jääneet klinikan jälkeen ja Tuikku toimi yhtä rauhallisesti kuten sille on tyypillistä.


Tuikulla jatkuivat kiropraktikon säännölliset käynnit ja hän on pitänyt tilannetta hyvänä. Vasteet Tuikulla ovat olleet hyvät, se reagoi voimakkaasti vatsan alta stimuloitaessa samoin hännän tyvestä, mitkä myös viittaavat siihen, että sillä ei ole suurempaa muutosta / vaivaa si-nivelen alueeseen tullut. Jos hevosella si-nivelen vaiva on akuutti, se ei kykene suorittamaan ed. mainittua stimulointia tai osoittaa sen kipuilemalla / vastustelemalla. Käytän välillä laseria lannerangan ja ristiselän alueelle. Ja jos näyttää siltä, että olemme liikkuneet liian raskaasti, kevennän työntekoa. Irtojuoksutusta en ole kovin usein tehnyt, missä myös voi katsoa, miten Tuikku liikkuu. Ed. kerran kun irtojuoksutin ja oli jäinen kenttä, oli vasemmassa kierroksessa jäykkyyttä ja se näkyi ravissa tahdituksena / jäykkyytenä. Oikeassa kierroksessa meno oli hyvää. Tänään taas kokeilin irtojuoksutusta ja kumpaiseenkin suuntaan liikkui mielestäni hyvin ja myös vasempaan meno oli hyvää. Ravissa on joustoa. Meidän liikkuminen ei ole raskasta kentällä. Taannoin ratsastimme kentällä mielestäni liian paljon ja syynä ihan se, että odotin enemmän itseltäni ja vaadin Tuikulta, mutta totesin, että on parempi tehdä kentällä niitä tehtäviä, mitkä ovat osaamiseni rajoissa kuin pyrkiä yrittämään enempää ja opetella asioita, mihin omat taitoni eivät riitä. Tuikku liikkuu kentällä pyöreässä, matalammassa muodossa ja menemme enimmäkseen ravia. Välillä teemme harjoituksia, missä pyrimme hidastamaan ravin tahtia, tähän auttaa istunnalla pidätys, mihin Tuikku vastaa (kevyttä kokoamisharjoitusta ja selän käyttöä). Harjoitus ei onnistu silloin jos on liian vireä mielentila ja Tuikku ei ole keskittynyt vaan haluaisi asiat ratkaista vauhdilla. Laukkavetoja otamme radalla, missä on pitkää suoraa enemmän, jolloin saadaan selkään paremmin venytystä. Toinen, mikä on myös muistettava, että hevosen on saatava vertyä alussa. Ei voi vaatia heti joustavaa suoritusta vaan hevosen kanssa on lämmiteltävä lihakset kevyessä ravissa, pyrittävä saamaan käyntiin rauhallista vakautta ja askeleeseen pituutta, jolloin selkä tulisi paremmin käyttöön.

Maastoilu on pääasiallinen liikutusmuoto Tuikun kanssa. Ja menemme myös kevät / kesä / syksyaikaan kärryillä. Välillä enemmän välillä vähemmän. Liikutuksen suunnittelen tai pyrin tekemään siten, että viimeinen työpäivä on kevyempi, jolloin voi jäädä vapaalle. Ja Tuikun kanssa pystyy pitämään myös vapaita useammin kun on saavutettu hyvä lihavuuskunto. Tuikusta olen huomannut tämän kevään myötä positiivisen energisyyden lisääntymistä. Vaikka takana on runsas karvanlähtö, mitä ennen lisäsin melassileikkeen ja hampunsiemenen määrää, on Tuikku pysynyt innokkaana ja vireänä. Sillä on sellaista positiivista pöhinää ja vireyttä. Maastoillessa pyrin menemään myös rauhallisia pätkiä, jolloin saa kävellä pitkin ohjin ja välillä ravataan niin, että ohjat eivät ole lainkaan tuntumalla vaan ne roikkuvat kaulalla. Saa siis mennä siinä muodossa kun itse kokee hyväksi. Otamme myös laukkavetoja, jolloin mennään niin lujaa kuin hevosesta pääsee ja intoa riittää. Jolloin saadaan venytystä. Välillä laukka tuntuu sellaiselta, että sitä joutuu tuuppaamaan ja toisinaan taas siltä, että voi tätä se pitäisi aina olla. Sen olen myös tietysti huomannut Tuikusta, että se varoo liukkaita pohjia, pitoa pitää olla kavion alla. Jos se kokee epävarmuutta eli on liukas pohja (jäinen, kurainen tms.) tahtoo laukka jäädä varovaiseksi ja tällöin eteenpäinpyrkimys ei ole niin hyvä. Ravissa huomaa myös pohjien eron. Kovilla pinnoilla ravi jää helpommin mummoraviksi ja tämän näkee myös kärryajossa. Kova tienpinta ravaa kyllä, mutta kun tulee pehmeämpi, miellyttävämpi pohja, tulee eteenpäinpyrkimystä enemmän ja liike on laajempaa.

Tuikulla on myös ollut hierontaa ja se on ollut hyvä lisä Tuikun toimintakyvyn ylläpidossa. Huomioitava on  myös se, ettei siitä päällepäin huomaa ongelmaa ellei sitä osaa katsoa ja etukäteen tiedä. Liikkuu kentällä ravissa hyvin, laukkakin sujuu, mutta siinä olisi paljon parannettavaa. Tämän takia mieluummin laukataan maastossa tai radalla kuin kentällä ympyröitä tehden tai kulmia laukaten. Nekin sujuvat, mutta haluan silti varoa. Välillä olemme tehneet laukkaympyröitä, mutta olen ne jättänyt vähemmälle. Olen huomannut, että kokonaisuudessa auttaa se kun liikumme säännöllisesti rasitusta vaihtaen. Välillä kertoja, jolloin hikoillaan kunnolla ja tehdään työtä raskaammin. Jaksoja, jolloin menemme kevyemmin, käyntiä suurimmaksi osaksi, kärryillä emme ota raskaita vetoja. Säännöllinen liikunta on paras, ei pitkiä taukoja. Tärkeää on myös pitää hevonen sopivassa lihavuuskunnossa, lihavan hevosen kun pitää kantaa ylimääräisten kilojensa lisäksi myös ratsastajaa. Tuikun kohdalla on ollut eduksi tarhaus 24/7, jolloin se saa tasaista liikettä ja tarvittaessa pääsee olkipatjan päälle nukkumaan.

Tänä kautena emme aio osallistua kisoihin ja syynä ei ole se, etteikö Tuikun kanssa niihin voisi osallistua. Olen myös harkinnut tälle kesälle laidunnusta kun Tuikku on omissa mitoissaan, mutta tätä vielä mietin. Osasyynä kevyelle kaudelle on myös Lenni-koiran tulo. Se vaatii vielä paljon huomiota ja  Lilo joutuu sopeutumaan ja jakamaan yksin saadun huomion Lennin kanssa. Aiomme Tuikun kanssa tehdä retkiä, jolloin päästään maastoilemaan uusiin paikkoihin. Tämä tuo myös vaihtelua minulle kuin myös Tuikulle, jottei se tottuisi turvalliseen arkirytmiin vaan kykenee sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Mielestäni hevoselle on hyvä sopivissa määrin viedä se uusiin paikkoihin, jolloin hevosen kanssa on helpompaa tutustua sille entuudestaan vieraisiin paikkoihin. Tällöin sille uudet tilanteet eivät ole niin stressaavia kun niihin on totuteltu ilman suorituspaineita tai tiettyjä saavutuksia.

Meillä on Tuikun kanssa mennyt vaivan kanssa hyvin, yllättävänkin hyvin. Ja Tuikku on liikkunut hyvin ja tulee vastaan tarhasta haettaessa, mikä on minusta myös tärkeää hevosen kanssa. Ja meillä on kieltämättä ollut tämä parivuotisjakso ollut seesteistä ja myönteistä.


maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kevät keikkuen tulevi

Kevät keikkuen tulevi pitää paikkansa. Tänään pitkästä aikaa aurinko paistoi sateisten ja harmaiden päivien jälkeen. Miltä se tuntuu? Ihan mahtavalta lähteä koirien kanssa aamulenkille. Kaipaan niitä pitkiä, verkkaisia ja vauhdikkaitakin lenkkejä Lilon kanssa ennen Lennin tuloa. Nykyisin teemme lyhyitä reittejä, Lilo pääsee vielä illalla Jarin kanssa, jotta saa riittävästi liikuntaa. Koira leikkivät paljon keskenään, juoksevat huoneesta toiseen toisiaan jahdaten, mutta ulkoilu on ihan eri toista. Sen myös huomaa, että Lilo on saanut vähän ylimääräistä rasvaa karistettua kun on päässyt jo liikkumaan enemmän. Lennikin pitää ulkoilusta, se odottaa sitä kovin. Vaikka pennun kanssa ei voi kovin pitkiä lenkkejä tehdä, olemme pidentäneet jo reittejä. Sekin tekee hyvää.


Tuikku on saanut olla edelleen kevyellä, maanantaina sai hieronnan, edellisenä päivänä sunnuntaina pieni kävely minä rinnalla kulkien, tiistai vapaa. Joten vähitellen pikkuhiljaa töiden pariin. Kentälläkin menimme ennen hierontapäivää ja se meni hyvin. Olin oikein tyytyväinen itseeni ja etenkin Tuikkuun💖💖. Tuikku kulki pyöreänä, alkoi olemaan energinen ja työteliäs. Alussa se on aina vähän sellainen onko pakko, liikutan itseäni eteenpäin, mutta siirtymisten jälkeen se alkaa keräämään energiaa ja se tuntuu mukavasti liikkeessä. Se on valveilla ja vastaa apuihin. Minulle kouluratsastus ei ole mieluisinta, siinä vaaditaan kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei tule kaikki heti mulle nyt. Maastoilu on taas mieluisinta itselleni, siinä ei tarvitse niin vaatia hevoselta tietynlaista suoritusta vaan voidaan liikkua enemmän siten, mikä vaikuttaa Tuikun kannalta mukavalta ja tietysti on niitä päiviä, että vaadin maastossa myös hyvää suoritusta.

Tuikun kanssa olemme tehneet kolmen päivän työputken. Keskiviikkona kävimme maastossa ja tuolloin otettiin laukkasuoraa. Tämänkertainen maastoilu ei ollut parhaimpia, mutta saimme suoritettua juoksuosuudet. Torstaina taas menimme kentälle, sillä tien pohjat ovat melko märät ja jätin kärryajelun perjantaille. Kenttä oli sula ja märkä, mutta Tuikku liikkui hyvin. Sen huomasi myös ravista. Ja oli tyytyväinen kuten minäkin. Kovin kauaa emme kentällä työskennelleet, harjoiteltiin pysähtymistä, suoristumista ja myötäämistä. Tuikku oli  hyvin tuntumalla. Lopuksi kävimme tekemässä pari kierrosta käyntiä maastoradalle ja se oli siinä. Perjantai taas oli niin hieno, upea sää. Pitkästä aikaa kirkas auringonpaisteinen päivä. Ja laitoin kärryt perään. Vaikka olimme jo menneet pari päivää niin Tuikku oli reipas ja lähdimme melkein jo heti raviin ja hölkyttelimme pitkän matkaa. Teimme myös käyntiosuuksia, sillä kolmen päivän työputkessa viimeisenä työpäivänä ei kannata tehdä kovin raskasta osuutta, koska seuraava päivä on vapaata. Mutta kyllä se sää vaikuttaa niin myönteisesti ja tällä kertaa olisi pitänyt säänkin takia olla jo kypäräkamera mukana. Kevään tuntua.


Lauantain sai Tuikku pitää vapaansa ja huilia kolmen päivän työputkesta. Tällä kertaa työputki oli maltillinen. Sunnuntaina lähdimme jälleen kerran kärryajelulle ja oli ihan mahtava sää ja niin oli mahtava myös Tuikku.  Tuikku tarvitsee käynnistyäkseen lämmittelyajon ennenkuin se syttyy ja tulee se menovaihe, jolloin on kontrolli oltava ohjissa. Liian paljon ei voi lämmittelyajossa painaa päälle, hieman ohjilla huomauttaa jos vauhti tuntuu hiipuvan mummoraviksi, mutta muutoin mennään ensimmäinen lämmittelyjakso rauhallista vauhtia ja eron huomaa kun aletaan pääsemään siihen menoon, jolloin vauhtia tarjotaan enemmän kuin ohjastaja pyytää. Sää oli upea, kova tuuli. Kun olemme päässeet kärryajelulle enemmän, tuntuu pitkän toistuvien ratsastusjakson jälkeen kärryajelu molemmista mieluisalta. Ja Tuikulla on edelleenkin karvalähtöä paljon, näyttää niin kapiselta tässä vaiheessa. Karvaa on lähtenyt jo parin viikon ajan niin runsaasti. Lisäsin ruokintaan enemmän hamppua ennenkuin varsinainen karvanvaihto oli alkanut, mutta nyt olen annosmäärää vähentänyt. Muutoin vaikuttaa Tuikku minusta oikein hyvältä ja eron huomaa hevosesta. Kun on sopusuhtainen eikä ylipainoinen, näkyy se energisyydessä aivan eri tavoin. Menohaluja on, energisyyttä sopivasti, sillä tavoin mukavasti, mikä näkyy Tuikusta. Ja parasta on se puurohetki työnteon jälkeen. Se on varsin tärkeä ja malttamaton osuus Tuikulle. Puuroastian nähtyään suu käy, ruoka maistuu hyvin. Mutta kyllä sen huomaa, että kevät tulee, aurinko paistaa ja se näkyy kaikessa. Vaikka pidänkin kaikista vuodenajoista. Syksyssä on kirpakat pakkasaamut, luonnon värikkyys ja talven odotus. Ja aito oikea talvi, kuten Pohjois-Karjalassa, paljon lunta ja pakkasta, siitä pidän. Kevät  luonnon heräämistä, kaikki on edessä ja tähän voisi ajan pysäyttää. Kesä, lämpöä, aurinko, vehreyttä ja välillä sadetta.