maanantai 24. lokakuuta 2016

Hiittisuoralla

Sunnuntaina tallille. Sain Jarin mukaan ja hän otti videokuvaa, mistä voi sitten löytää sopivia pysäytyskuvia. Tällä kertaa menimme hiittisuoralle, teimme alkuverryttelyn tallin poluilla ja metsäteillä. Kun tiesin, että tulossa on ravureita, suuntasimme melko pian hiittisuoralle. Tuikku oli vireä, mutta alkumatkalla sain muistuttaa reippaudesta. Tuulikin niin paljon, mutta hiittisuoralla taas puuskittaista tuulta ei juurikaan ollut.


Videokuva on siinä mielessä "hyvä", että siitä näkee kaiken. Ja kyllähän se hiittisuora muistuttaa Tuikkuakin sen opeista, ravia mennään levitetyin takajaloin ja ensimmäisellä ravipätkällä tahti alkoi vähitellen kiihtymään enkä tällä kertaa edes lähtenyt kovin vaatimaan ratsun menoa. Tarkoitus kun olikin ottaa vauhtia, katsoa miten Tuikku liikkuu. Ensimmäinen laukkasuora oli mielestäni ihan hyvä. Toisella vedolla olikin Tuikulla jo menohalua ja tarjosi kiitoravista kiitolaukkaan. Vauhtiakin tuntui olevan alla ja en antanut Tuikun mennä niin lujaa kuin se olisi tahtonut. Lujaa siltikin mentiin. Teimme siis kaksi vetoa, kokonaismatkaksi tuli tälläkin harjoituskerralla kaikkinensa n. 5 km, joten ei ainakaan kovin pitkää matkaa tällä kertaa tehty. Lauantaikin pidettiin vapaana. Ja seuraillut olen Tuikun lihaksia ja ne vaikuttavat edelleenkin hyvältä.

Meillä kun on ollut verkkaista tämä meno, niin vauhdit tuntuivatkin itsestänikin jo siltä, etten halunnut ihan täysiä vapauksia antaa Tuikulle. Kiitoravista kiitolaukkaan lähtö tuntui siltä, että vauhtia löytyisi jos siihen luvan saisi. Mutta näin ratsastajan näkökulmasta selkään tuntuma on se, että ratsun laukka hevosen selän kannalta vaikuttaisi kuitenkin paremmalta kuin se, minkä Tuikku itse valitsi. Mielestäni tässä kiitoravista kiitolaukkaan selkä "lukittuu" ja liikkeessä huomaa jalkojen tärähtelyt maahan. Kun taas ratsun nopeassakin laukkavauhdissa askellus on pehmeämpää ja selässä joustoa paremmin. Tällöin liike tulee koko hevosen läpi, jolloin selkäkin pääsee venymään. Mutta varsin tyytyväisiä olimme. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Maastoilua

Me olemme maastoilleet, edelleenkin. Ja voin sanoa, ettei ole lainkaan tehnyt mieli kentälle, ei edes haikeutta tai pettymystä. Kaikki samat kun voi tehdä maastoillen. Olen vaihdellut satuloita, vuorotellut karvasatulan ja rungollisen satulan kanssa. Keskiviikkona laitoin karvasatulan ja sen kanssa on todella mukava mennä ja mielestäni Tuikku menee tämän kanssa hyvin ravia, pyöristyy kaulastaan, venyttää itseään eteen-alas, mitä nyt ei kovin paljon voi sen kanssa tehdä. Liikkuminen on hyvää ja ravi ei tosiaankaan ole mummoravia vaan hyvin isot askeleet piensuokiksi ja on siinä nostoa raviaskeleessa.

Olen Tuikun kanssa harjoitellut välillä siirtymisiä sekä temmonvaiheluita eri askellajien sisällä. Tehnyt peruutuksia ja menneet ylämäkeen käynnissä. Tuikusta on tullut maastoissa mukavuudenhaluinen. Olen laittanut merkille, että tallilta poispäin mennessä tahtoo käynti olla hieman verkkaista, joudun pyytämään reippaammin useampaankin otteeseen, mutta kun liikutaan ikäänkuin talliin päin, vaihtuu käyntiaskel reippaamaan ja tulee erilailla tekemistä. Tämä hieman harmittaa itseäni, sillä Tuikku selvästi itse valikoi vauhdin mikä sille itselle olisi mielekkäämpää. Ajatus kotiinpalaamisesta saa sen reippaaksi ja kun matka suuntaa poispäin, käy vauhtikin mateluksi enemmän ja minä taas alan vaatimaan.


Torstaina lähdimme Bambin kanssa maastoilemaan ja sehän olikin varsin virkeä yhteinen maastoilu. Eikä vähiten siitä syystä, että Bambilla oli kiima. Tuikkukin olisi kelvannut sille hätäavuksi maaston lopuksi. Niin se siihen malliin osoitti kaiken halukkuutensa ja Tuikku nosteli ylähuultaan ja päätään haistellen tamman tuoksuja. Vielä kun lorautti lattialle märän kutsuhuudon, alkoi Tuikun ylähuuli lerputtamaan ja nenä nousi kohti kattoa. :D Ihana tamma tuumaili Tuikku ja unohti, että arvokkaat kulkuset on jo aikaa sitten poistunut kokoelmasta. Mutta maastossa Tuikku liikkui hyvin, meni mukavasti ravia ja lisäsi ravia, jolloin Bambin omistaja pyysi hidastamaan vauhtia, sillä kiima aiheutti aika paljon takaosaan nostoherkkyyttä.


Perjantai oli Tuikun vapaa ja lauantaina lähdimme maastoon. Nyt oli karvasatula. Harjoittelimme peruutuksia, etuosakäännöstä hiittisuoralla sekä metsäteillä. Samoin menimme hiittisuoralla laukkaa eri nopeuksin.


Tänään lähdimme sitten pidemmälle maastolle Bambin kanssa. Menimme metsäreittiä, polkua pitkin, mistä etsimme sopivaa kohtaan liittyä asfalttitielle. Tämä aiheuttikin hieman ongelmia ja Tuikun kanssa onnistuimme ylittämään ojan viistottain. Ja Tuikkuhan kykeni tämän tekemään, mutta asfaltti tuntui liukkaalta - Tuikulla on kuluneet kengät - ja laskeuduin alas satulasta. Talutin asfalttitieosuuden ja nousimme selkään hiekkatiellä. Maastossa saimme yhden kivan pitkän ravipätkän, missä pohja oli pehmeää ja sen huomasi, että ravi tuntui hyvältä. Yksi erikoinen tapaus oli matkalla. Vastaan tuli rautias hevonen, millä oli liinakkoharja ja Tuikkuhan pysähtyi eikä aikonut liikkua eteenpäin. Se oli niin jännittynyt vastaantulevasta hevosesta, että tempoi itseään ja yritti kääntyä takaisin. En antanut, mutta tilanne oli poikkeava. Muutoin maasto meni hyvin ja pääsääntöisesti menimme käyntiä. Laukkapätkiä ei lainkaan, sillä tienpohjat eivät olleet tähän hyvät. Tämä oli meidän ensimmäinen varsinainen pitkä maasto, minkä olemme tehneet Tuikun klinikkakäynnin jälkeen. Eikä tässäkään juuri menty muuta kuin käyntiä.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuka uskaltaa

 SEY:n kampanja on saanut ratsupuolen hereille. Se on tavoittanut mainoksillaan myös niitä, jotka muutoin eivät välttämättä näe / katso / ole kiinnostuneita hevosista tai niihin liittyvästä harrastajista. Olympialaisetkin menivät ja nekin saivat näkyvyyttä ainakin jos luki Hevostalli.netissä käytävää keskustelua. Kouluratsastus on useimmiten esillä eikä aina niin positiivisen sävyyn. Kuka uskaltaisi sanoa ääneen epäkohdat? Tai kenellä on mahdollisuus ottaa kantaa jos näkee toimintaa, mikä ei omaan silmään vaikuta sopivalta?

Olen facesivuilla törmännyt myös tahtomattani videoklippeihin, missä näytetään kukonpoikien päätyminen hyötykäyttöön, ilmeisesti rehuksi. Toteutus näyttää epämiellyttävältä, loppu on ilmeisen nopea, mutta se tapa, millä se tehdään, elossaolevat pienet kukonpojat laitetaan reiästä sisään ja alaosan putkesta puristetaan jauhelihan näköistä seosta. Kieltämättä video sai ajattelemaan. En pidä fanaattisuudesta ja siitä, että koko elämäntehtävä on tuoda esille lihateollisuuden vastaisia klippejä. En myöskään hyväksy tapaa, millä eläinsuojelijat salakuvaavat tuotantopaikkoja. Mutta tämä video sai miettimään, miten itse voisin vaikuttaa valinnoillani siihen, että meidän kulutustottumukset eivät lisäisi tai edesauttaisi tämänkaltaista toimintaa. Päätin siis lopettaa kaiken kanan syömisen, mutta ne munat vielä jäivät. Niin lähti meidän koiriltakin kaikki kanaan liittyvä ruokinnasta pois. Meidän Vilihän on allerginen naudalle, joten kana on ollut oiva vaihtoehto. Onneksi sen voi korvata muulla. Tosin jos olisin todellinen eläinsuojelija, en voisi pitää koiria, en hevosta, se olisi eettisesti väärin. Tavalla tai toisella, välittömästi tai välillisesti hyödynnän jollain tavalla niitä raaka-aineita käytössäni ja en voi tietää, millä tavoin tähän tuotteeseen käytetty eläin on lopetettu. Onko se tehty siten, että ei ole aiheutettu turhaa kärsimystä. Minähän en voi tietää - varmuudella. Suljenko siis silmäni?

Hevostaloudessa pyörii kuluttajien rahat. Hevosen omistajana käytän rahaa hevoseeni kuukausittain. Omilla valinnoillani yritän taata ainakin oman hevosen kohdalla, että se tulee päivittäin hyvin hoidetuksi. Olen pitänyt tärkeänä hyvää heinää ja sehän ei ole itsestäänselvyys. Nykyinen SEY:n kampanjan tarkoitus on edesauttaa hevosen hyvinvointia, mutta tavoittaako se oikeat kohteet? Kuten viimepäivinä on tullut selväksi, ei aina voi luottaa siihen, että ammattilaisenkaan paikassa olevat hevoset saavat välttämättä perushoitoa tai ruokaa siinä määrin, että ne voisivat hyvin. Samasta paikasta on viety useampi hevonen pois kun niille ei ole annettu riittävästi niiden tarpeisiin nähden ruokaa. Kukapa uskoisi, että näin voi tapahtua ammattilaisen hoivissa. Entäs pienet tallit, joita pitää ammattilainen kattaakseen omista hevosistaan aiheutuneet kulut vieraiden hevosten hoidolla. On hyviä talleja ja on niitä, joissa omat hoidetaan, mutta ne vieraat - aina ei riitä se ammattitaito eikä muukaan taito - voivatkin jäädä toiselle sijalle. Ensin on omat sitten on vieraat. Eikä ole ensimmäinen kerta kun hevoset lähtevät puutteellisesta hoidosta johtuen ja omistaja katkeroituu sekä luottamus saa kolauksen. Tässäkin kyse ammattimaisesta tallinpidosta.



Kuka siis uskaltaisi sanoa epäkohdista jos niitä näkee? Itsestäni tiedän, etten se olisi ainakaan minä. Haluan välttää ristiriitoja ja olen nyt ollut itsekin varsin mielenkiintoisessa tilanteessa. Minulla on hevonen, mikä on kiltti, väistää toista hevosta eikä ole se, mikä hakisi pomon paikkaa. Useimmiten Tuikku on ollut lauman alimmainen jos ei heti niin ainakin siinä vaiheessa kun uusi lauma on selvitellyt järjestyksen. Ja on Tuikku joutunut hakemaan laumassa pitkään omaa paikkaansa, se on saanut myös olla hyvin dominoivan ruunan kaverina ja moni omistaja olisi jo puhaltanut pelin poikki eikä jatkanut oman hevosen sopeutumista laumaan. Minä en tehnyt niin. Tuikku on kiltteydestään johtuen turvallinen kaveri toiselle hevoselle. Mutta aina ei se toinen kaveri ole ollut sitä Tuikulle. Tuikkuhan väistää, juoksee, välttelee. Ja niin sitten yritettiin Tuikusta saada kaveria lauantaina tammalle. Laitettiin tarhaan ja kyllähän se sai juosta, tosin tamma ei niin kovin jahdannut ainakaan pitkäkestoisesti, mutta Tuikku selvästi osoitti, että se haluaa takaisin oman tutun vanhan hevoskaverin luokse. Aikamme siinä seurattuamme tilannetta, olivat Tuikku ja tamma omilla paikoillaan, lähdin kotiin. Ja seuraavana päivänä olisi sitten Tuikun ja tamman aloitettava päivä yhdessä. Kuinka ollakaan aamulla vietyäni koiran pihalle, olikin maa aivan märkä, oli satanut ja sää oli sateinen. Nopea soitto tallille, ettei saa laittaa yhteen kun maa on märkä ja voi käydä huonosti kun ja jos Tuikku tulee taas ajetuksi. Se kun liukastui jo lauantaina tarhassa, takajalka liusui alta ikävän näköisesti. Olin helpottunut, mutta toisaalta hieman nolostunut, sillä olihan tämä tamman kannalta ikävä, ettei se ainakaan vielä Tuikusta kaveria saanut. Mutta oliko tällä yhdistämisellä järjellistä perustetta? Ei, valitettavasti minäkään en pitänyt oman hevoseni puolia vaan tein ratkaisut muiden hyväksi enkä hevoseni parhaaksi. Miten vaikeaa on pienissäkin asioissa ajaa hevosen etua edes minun? Minähän olen aikuinen ja ikääkin on jo ihan riittävästi. Mutta siltikin se tuntuu vaikealta? Kuinka sitten isommissa asioissa?



Sunnuntaina tallilla odotti Tuikku oman tutun kaverinsa seurana. Minä olin helpottunut. Tällä kertaa lähdimme Tuikun kanssa rinta rinnan maastoon. Perjantai ja lauantaihan oli Tuikulla vapaapäivä. Mukana oli myös Jari. Teimme pari kierrosta ja alussa Jarin piti mennä Tuikun kanssa, jotta näen, ettei lauantain kaatumisesta ole tullut vahinkoa. Eikä Jarin ollut kovin helppoa saada Tuikkua ravaamaan nähdäkseni, oliko lauantain kaatumisesta tullut haittaa takaosaan. Ja kun vihdoinkin sai, ei sen takia, että olisi kipeä, mutta jostain syystä Tuikku ei tahdo oikein Jaria kuunnella - ei aiemminkaan. Hyvältä ravi näytti. Meillähän oli tarkoitus myös juosta ja sitä vähän teimmekin ja menimme käyntiä. Hyvin helppo päivä Tuikulla. Tätä rinnatusten juoksua metsäteillä onkin hyvä lisätä, tosin vaatii minultakin hyvää kuntoa, sillä hidaskin raviaskel Tuikun kanssa vaatii minulta ihan eri tavalla jaksamista kuin koirien kanssa juokseminen. :D

Tänään taas menimme ratsain ja laitoin satulan. Kokonaisuus meni mukavasti, otimme muutaman vauhtipätkän, missä vaihdoimme tempoa rauhallisesta vähän vauhdikkaampaan niin ravissa kuin laukassa. Kokonaismatkaksi tuli noin 6 km ja keskivauhtimme oli noin 6,5 km/h. Tallin reitit alkavat olla kohta niin loppuunkalutut, että tiedän jo notkelmat, montut ja kivetkin eri kohdissa. Pian voin varmaan nimetäkin tutun kiven. Joten nyt kun olemme tehneet pakolliset ylämäkiharjoitukset, vähän taivutusta ja selän nostatusta, voimme loppuviikon mennäkin huomisen vapaan jälkeen rennosti ilman suorituspaineita. :D Ratsastuksen jälkeen harjoittelimme myös vatsalihaksia ja sitä, miten paljon se selkä nouseekaan vatsan alta painaessa. Ja kyllähän se nousee, hurjasti. Tämä saikin miettimään, että miten paljon sen pitäisikin pyöristyä, jotta selkä olisi käytössä oikein. Tosin maastoilessa ei Tuikku mene selkä notkolla, mutta ero perusasentoon ja siihen, miten paljon selkä voi pyöristyä olikin uskomattoman paljon. Hännän takaa painantaharjoituksissakin tuli hyvin selän nostoa. Jos sitä voisikin keksiä apuvälineen ratsastuksessa, se olisikin hihna, missä vatsan alaosaan laitettaisiin piikikäs harja ja sitä vetäessä edestakaisin, nousisi selkäkin pyöreäksi. Jos nääs ei muutoin saisi sitä ihan viimeistä pyöristymistä. Tällöin kyllä pitäisi olla neljä kättä ratsastajalla.


torstai 6. lokakuuta 2016

Hyvän mielen päivät

Tuikun kanssa on mennyt päivät niin mukavasti. Kaiken se tekee, mitä pyydetään. On tyytyväinen ja liikkuminen näyttää hyvältä ja tuntuukin siltä. Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä tallilaisen kanssa maastoon, mutta hevoselta oli irronnut etukenkä, joten lähdimme Tuikun kanssa yksin. Tuikku on rauhallinen ja sen hoitaminen on vaivatonta ja mukavaa. Olen laittanut sille nykyisin Back on Track -selänlämmittimen siksi aikaa kun laitan muut varusteet, jolloin selkä saa lämmetä loimen alla. Selkä vaikuttaa edelleenkin hyvältä, tunnustelen sen läpi joka kerta ja oikean sisätakajalan lihakset ovat myös hyvät.

Keskiviikon ratsastus koostui siirtymisistä, peruutuksista ja otimme tuttuun ylämäkeen jo laukan siten, että pidin vauhtia yllä, mutta mahdollisimman hitaassa temmossa. Se vaatiikin jo ylämäen päällä vähän enemmän hevoselta kantokykyä ylläpitää laukkaa ja huomasin, että Tuikku olisi jo siirtynyt mielellään käyntiin, mutta vaadin ylläpitämään laukan. Kävelimme polkuja pitkin ja siirryimme hiittisuoralle. Talliin suuntaan pyysin raviin ja pidätin, jos tuntui siltä, että tahtoi vain juosta. Helposti tällä suoralla tulee ravurin ravia ja pidätettä ei voi antaa kovin napakasti, sillä tämä osuus on Tuikulle siinä mielessä haasteellinen, että se haluaisi juosta. Mutta hyvin vastasi pidätteeseen, ravasi hitaammin ja vähän matkan päästä pyysin pidentämään askelta ja näin kävi ja taas uudestaan pidätystä. Käännyimme takaisin ja nyt nostettin laukka. Pyysin vasenta laukkaa, pidätystä, jotta lyhentää askelta ja menee rauhallisessa temmossa. Seuraavaksi sitten pidempää muotoa ja pidempää askelta ja vauhdin lisäystä, tätä vaihtelimme. Tuikku väsyi. Otimme tätä harjoitusta kaksi kertaa ja siinä oli riittävästi Tuikulle. Tämä olikin sen ensimmäinen "hikitreeni" ja kävelimme pellon kautta tallille ottaen pätkän laukkaa tutulla niittypolulla. Vasenta laukkaa, missä tuntuikin jo hiittisuoran harjoitus.


Tänään torstaina menimme ohjasajaen. Minun oli tarkoitus ottaa kypäräkamera mukaan, mutta unohdin sen. Joten otin muutaman kuvan kännykällä. Liikuimme käynnissä ja teimme metsäreitillä kaksi kierrosta. Harjoittelimme peruutusta ja sekin onnistui hyvin. Ohjasajo on siinä mielessä hyvä treenimuoto, siitä näkee, miten suorassa hevonen kulkee ja peruutuksissa osassa ei suoruudesta ollut tietoakaan. Mutta muutoin kulki hyvin. Kokeilin myös taivutusta ja sain Tuikun kulkemaan kolmella uralla eikä jäänyt pelkästään kaulan taipumiseksi. Tosin kovin isoa taivutusta ei runkoon tullut, mutta muutoin tätä voimme silloin tällöin harjoitella. Tuikun kanssa on ollut niin mukavaa. Toki mietin, aiheuttaako liikkumisemme jumitusta, kipeytymistä, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa hyvältä. Olen pyrkinyt välttämään kaikenlaista jännittymistä, mieluummin rentona pitkänä. Ohjasajo on siinä mielessä hyvä, että tässä näkee miten Tuikku liikkuu. Tuntuma on ollut hyvä ja niin ratsastaen kuin ohjasajaenkin Tuikku on liikkunut hyvässä muodossa, toki pitkänä, mutta kaulastaan hyvin taipuneena, selästään liikkuvana ja sen näkee myös ohjasajossa, että selkä on käytössä.


Lauantaina olisi tarkoitus laittaa kärryt perään, sunnuntaina lähteä pidemmälle maastolle, mutta sen aiomme molemmat mennä osan matkaa juosten ja osan kävellen. Minulla on uudet juoksukengät, joten niiden kanssa juokseminen tuntuu hyvältä. Olen tehnyt jo muutaman juoksulenkin koirien kanssa ja jonkin verran nivusten seutuun vielä lopussa tuntuu painetta, mutta muutoin tämäkin laji jo onnistuu. Täytyy nyt yrittää saada vaihtelua Tuikun kanssa. Saada lihaksia ja tehdä se monipuolisesti liikutusta vaihdellen, vähentäen selän rasitusta, mutta kuitenkin niin, että käyttäisi selkäänsä ja saisi sitä vahvistettua. Etenkin takapolven vahvistusta yritetään parantaa. Mutta tärkeintä on ollut kokea sitä yhteistä sidettä Tuikun kanssa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Vähitellen jo vauhtia

Meillä on ollut mukavat päivät. Arki on rullannut hyvin ja Tuikku on ollut - no sanoisinko mukavuudenhaluinen - sangen tyytyväinen. Samoin minä. Ratsastus on sujunut mutkattomasti ja ainoastaan lauantainen ratsastus oli pientä puskemista eteenpäin. Muutoin olemme kylläkin menneet edelleenkin kevyesti, ensimmäiset laukat otettiin torstaina samoin ravi ja nämäkin ylämäkeen. Muutoin menimmekin käyntiä. Torstaina menimme yhdessä Bambin kanssa ja olin laittanut karvasatulan. Olen vaihdellut rungollista ja karvasatulaa vuoropäivin. Lauantaina olikin sitten Albion selässä ja otettiinkin jo peruutuksia ja siitä raviin harjoituksia. Toki harjoittelimme myös siirtymisiä ja erityisesti käynnistä pysähdykseen sai minut hieman kohottamaan painetta, sillä vastine pysähdykseen tuli hieman viipyillen eikä heti. Peruutuksia teimme ylämäkeen, samoin harjoittelimme peruutusta hiittisuoralla. Ja tässä saa hyvin takapään alle sekä tuntuman siihen, miltä sen pitäisi liikkeessäkin olla.


Karvasatulan kanssa tuntee hyvin Tuikun liikkeen, ravissa sen huomaa ottavan selkää jo pyöreämmäksi ja Tuikku ei kulje selkä notkolla, mutta se viimeinen silaus eli tuntuma kuten peruutuksessa niin tähän emme päässeet. Siihen siis vähitellen näillä meidän maastoilla. Ylämäkiä olemme menneet. Käynti sujuu Tuikulla hyvin ja ravikaan ei ole matalaa vaan siinä on liikettä, mistä olen tyytyväinen. Enkä ole lähtenyt vielä ravin askelta lyhentämään vaan antanut vielä liikkua ravissa pyöreänä ja eteenpäin. Jonkin verran tosin harjoittelimme temmonvaihtelua käynnissä ja tämä onnistuikin hyvin. Lauantainen ratsastus oli juurikin siirtymisiä käynti-pysähdys, käynti-ravi, peruutusta ja harjoittelin myös istunnalla pidätystä ja miten Tuikku siihen reakoi.

Tänään päivä oli niin hieno ja sain Jarin mukaani tallille. Tein lyhkäisen videon, mistä näkee, millaista reittiä kuljemme ja reitit tosiaan alkavat olla jo niin tutut, että voimme mennä ne pian simät kiinnikin. Tänään olikin mukavan rentoa, ei juurikaan muuta kuin etenemistä ja välillä otimme lyhyen pätkän laukkaa. Se tuntuikin sujuvan Tuikulta hyvin ja kun palailimme tallille hiittisuoran kautta, nostimme laukan ja oli mukavaa huomata, että Tuikkuhan syttyi. Se olisi halunnut mennä vauhdikkaammin, mutta pysyi siinä vauhdissa, mihin sai luvan. Käännyimme ja laukkasimme takaisin Jarin luo. Tuikku odotti, että saa luvan juosta ja annoin sille luvan mennä hieman lujempaa. Ja tähän jätimme tämänkin kertaisen ratsastuksen, tulin alas selästä ja talutinkin loppumatkan tallille. Tuikku saa jäädä parin päivän vapaalle.


Tuikulta olen saanut kiloja karistettua. Ja se on hyvä. Sen väliheinien määrää on vähennetty ja Tuikkuhan on saanut esikuivattua ja siltikin lanta on hyvää. Täällä esikuivattu on hyvänlaatuista ja sen näkee jo päällepäin. Pehmeää, lehtevää ja vihreää. Tosin Tuikku on saanut esikuivattua, vaikka olenkin pyytänyt, että se olisi kuivaheinällä pelkästään. Se tuli ilmi ja voin tunnustaa, että olin erittäin tuohtunut. Ihan siitäkin syystä, että olen sanonut, ettei sen vatsalle tee hyvää ja näkyy lannassa, tosin näin ei ole käynyt tämän tallin esikuivatun kanssa, mutta jonkin verran se vatsa pitää ääntä. Perustelut esikuivatulle kuivaheinän joukossa oli maistuvuus ja se, että kuivaheinä riittäisi pidempäänkin. Tämän kesän kuivaheinäsato kun monin paikoi on ollut heikkoa ja latokuivurissakin kuivatut heinät ovat paikoin homehtuneet. Mennyt kesä oli heinän kannalta myös erittäin huono. 

maanantai 26. syyskuuta 2016

Parin viikon kuntoutus

Me olemme kävelleet, ensimmäisen viikon menin maasta käsin ja osteopaatin vierailun jälkeen meninkin ensimmäistä kertaa selkään vasta perjantaina. Ja hyvin on mennytkin, Tuikku on ollut rauhallinen. Lauantaina meninkin ohjasajaen, sillä halusin vielä olla hieman varovainen Tuikun selän kanssa ja antaa sille vielä lepoa. Ohjasajo menikin mukavasti, menimme metsäreittejä ja poluilla menin takaa ja isommilla teillä takaviistosta. Sain myös seurattua Tuikun jalan liikkeitä ja oikea takajalka aavistuksen kiertää ulospäin etenkin jos on irtosoraa. Kiertäminen on voimakkaampaa, mitä pehemeämpi pohja on ja jos on vielä altarullaava pohja. 


Sääthän ovat olleet hienot. Olen tykännyt mennä näin rauhallisesti ja suunnitelmissa onkin pitää suht rauhallista tempoa ja saada takaosaa vahvistumaan. Ja siihen pyritään mäkiä menemällä, peruutuksilla ja jätetään kokonaisuudessaan pois kentällä ratsastus. Tuikku on selvästi pitänyt liikkumisesta. Sunnuntaina mentiin maastoon taas Bambin kanssa ja nämä ovat hyvä parivaljakko keskenään. Olen laittanut nyt karvasatulan ja se on ollut todella hyvä näihin rauhallisiin käyntilenkkeihin. 

Tuikku liikkuu hyvin. Liike tulee läpi selän, tosin eilen oli Tuikku hieman laiska, mutta kotiinpäin tullessa askel kummasti reipastui. Teimme mäkinousuja ja menimme siihen tahtiin, mitä Tuikku vetohevosena kulki. Olen nyt laittanut linimenttiä jalkoihin. Ja ostanut myös parjattua speedwayta, mutten käytä sitä samoin kuin raviammattilaiset sen kanssa tekevät. 



Tänään lähdimme maastoon. Meitä oli kolme ratsukkoa ja laitoin taas karvasatulan. Tuikku oli vetohevosena ja kulki alusta lähtien reippaasti ja hyvällä kuolaintuntumalla. Tuikku otti tuntuman tasaisesti vastaan eikä sitä siihen tarvinnut houkutella, ei tehdä mitään vaan automaattisesti tuntuma oli jo hyvä. Ja käveli hyvin. Olin tosi tyytyväinen. Piikitys on saanut poistettua selästä jännityksiä ja se näkyy Tuikun liikkumisessa. Kuljimme peltoja pitkin, hiittisuoraa ja tulimme peltoreitille, missä vasemmalla puolella on heinärullakot. Näiden kohdalla Tuikku hieman on varautunut ja nyt se säikähti jotain. Tapahtumat etenivät niin nopeasti, etten oikein kerennyt reakoimaan mitenkään. Tuikku tippui polvilleen ja siinä ei ollut mitään tehtävissä. Oikea takapolvi jäi suoraksi taakse, se ilmeisemmin hakautui eli jäi kiinni, minkä on saanut aikaiseksi säikähdys. Ilmeisesti on yrittänyt hieman väistää, mutta polvi lukittunut. Tätä ei olekaan käynyt pitkään aikaan. Mutta kyllähän se toki yllätti. Eikä Tuikku tuntunut kivuliaalta. Ei ontunut, mutta tullessamme tallin hiekkatielle, huomasin sen selästä käsin hieman varovan, joten tulin alas ja katsoimme liikettä. Ei ontunut. Niin hyvin päästiin etenemään ja yksi äkillinen säikähdys ja takapolven lukkiutuminen.  Kuvissahan oikeassa takapolvessa ei näkynyt mitään, mutta löysyyttä siinä voi vielä olla ja nyt vain yritetään saada liikkumisen kautta parannusta aikaan.

 


Liikutuksen jälkeen kylmäystä ja laitoin nyt ensimmäistä kertaa speedwayta. Tätä menetelmää käytetään yleisemmin ravipuolella takapolvivaivojen hoitoon. Kyse on ns. stimuloivasta aineesta, vähän samankaltainen toimintamekanismi, mitä käytetään ihmisillä kun halutaan vähentää hiustenlähtöä. Pyritään stimuloimaan pintaverenkiertoa, millä olisi vaikutusta lihaksen toimivuuteen. Mehän olemme tallilla, missä on myös ravipuolen ammattilaisia, joten tällä hetkellä saan paljon ohjeita, miten toimia takapolvivaivaisen kanssa. Ohjeita saan myös ratsupuolelta. Joten yritän luovia näiden ohjeiden viidakossa ja löytää meille ne hyvät keinot, miten voisin liikkumisella edesauttaa toipumista. 

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kävelypäivät

Olemme kävelleet klinikkapäivien jälkeen. Ainoa päivä, mikä jäi väliin oli lauantai. Tuolloin oli rusakon metsästystä. Pari naismetsästäjää tuli poikien tarhojen kautta. Samuli ei oikein luottanut ja tarjosi peräpäätään ja uhkasi potkuilla, pukitti siis tulijoita päin. Joten tulin tarhaan, hätistin pojat kauemmas, jolloin metsänaiset pääsivät koirat kainalossaan tarhasta pois. Kovin suurta pörinää ei metsästys aiheuttanut, mutta en halunnut lähteä kävelemään tallin teille kun ympärillä ja puskoissa asteli metsästäjiä aseet mukanaan ja tallilla oli tiedoitettu ajankohdasta, jolloin metsästäjät ovat paikalla.

Olemme kävelleet Tuikun kanssa, minä kovin mietteissäni ja Tuikku niin rauhallinen, tyyni. Lenkki on eräänläinen ympyrälenkki ja kun Tuikku tietää, milloin alkaa se kotiinpaluu osuus, alkaa askel tihentymään, Tuikku painaa kuolaimelle ja minä joudun kävelemään reippaammin. Osuudella on myös ylämäki, mikä tekeekin hyvää.

Olen miettinyt meidän liikuntaa ja katsonut videoita. Nyt en niin optimistisen toiveikkaana vaan pyrkinyt katsomaan liikettä ilman vaalenpunaisia laseja. Ja kyllähän laukassa näkyy ongelmat. Etenkin siirtyminen laukasta raviin on kaarteissa olipa sitten kyse isosta peltoaukeasta (laajemmasta ympyrän kaaresta) tai sitten kentällä ympyrän kaarella, on siirtyminen hankalan näköistä, oikea takajalka jää pystyyn, mikä selvästi näyttää vaikealta ja viittaa lantion alueen ongelmaan, jäykkyyteen, lukkiutumiseen. Tuikulla on ollut alusta lähtien nelitahtinen laukka ja minä toiveikkaana toivoin, että vähitellen voimistuessa, lihasten tullessa parannustakin tulisi. Kyllähän sitä on tullut, mutta laukka on edelleenkin Tuikun huonoin askellaji, nelitahtinen helposti, maastossa pääsee parempaan kolmetahtiseen helpommin suoralla linjalla.




Ja selkälihakset, joita pitäisi olla, mutta selän lihakset ovat puutteelliset. Jepan sanoessa Tuikun rakenteen olevan haasteellinen, takakorkeus ja tapa liikkua, mistä myös Karenko huomautti samaa, tuo omat ongelmansa. Lisänä vielä minun riittämätön taitoni ratsastajana viedä Tuikkua parempaan suuntaan, saada polkemaan alleen paremmin. Tämähän onnistuu ravissa ja käynnissä, mutta kentällä jos haluaa laukan polkevan hyvin, vaatiikin se jo työstämistä kauemmin. Normaalissa työskentelyssä päästään hyvään liikkumiseen ravissa jo parinkymmenen minuutin ajassa. Ei veivaamista vaan rennosti liikkumista ja Tuikku alkaa pyöristymään ja muoto paranemaan. Toki matalassa muodossa.

Toisaalta nykyisen tallin kenttä on Tuikun kannalta huonompi kuin edellisen tallin kenttä. Nykyisen tallinkin kenttä on hyvä, mutta olen huomannut sen Tuikulle olevan liian raskas, pehmeä, altarullaava ja vaatisi hiekkaa pintakerrokseen, jotta kentästä tulisi pitävämpi ja tiiviimpi. Edellisen tallin kenttä oli selvästi pitävämpi ja siellä Tuikku liikkui paremmin. Olihan se tehty esteitä silmälläpitäen. 
Näistä johtuen olen päätynyt siihen, että liikumme maastoillen. Siellä voimme tehdä myös sileän työskentelyä, jättäen ympyrät pois, jolloin rasitus jää vähemmälle. Kärryajelu on myös hyvä ja välillä otan mukaan unohtamani ohjasajon. Kun nivelten takia tulisi lihaksia vahvistaa, olisi liikkuminen oltava oikeanlaista. Ja tämähän ei aina onnistu, sitä ei voi kieltää. Joten hyvä mennä siten, mikä on Tuikun kannalta se parempi vaihtoehto ja edetä varovaisemmin sekä liikkua siellä, missä hevonenkin luontaisesti liikkuu paremmin. Toki Tuikku liikkuu mielellään siinä mielessä kentällä, että tekee mitä pyydetään. Ei sillä ole sitä vastustelua eikä haluttomuutta vaan on reipas ja tyytyväinen. Ja senpä takia olikin klinikan tulos niin yllättävä. Vaikka olin kauan jo sanonutkin, että Tuikulla on takaosassa ongelmia, mikä tuo haastetta sen ratsastukseen. Ja rehellisesti sanottuna Tuikku olisi pitänyt kuvauttaa jo vuosi takaperin viimeistään, mielellään jo ostosyksynä. 

 


Tuikun selän piikitys on tuonut huomattavan eron entiseen. Nyt sen näkee, ristiselkä on pehmennyt, samoin on käynyt oikean takareiden, mikä oli pinkeämpi kuin myös kylkilihakset ovat saaneet rentouden takaisin. On mielenkiintoista seurata, miten iso vaikutus piikityksellä on ollut. Huomenna tiistaina on Tuikulla osteopaatti. Katsotaan, millaista apua saadaan ja tämän viikon aikana päästäänkin jo ratsastamaan käyntiä. Ostin Tuikulle Equitop Gonex -nivelvalmistetta. Katsotaan onko tämä enemmän omistajan korvien väliin hyvä tuote vai onko siitä näkyvää apua.

Mielelläni toki ottaisin vastaan hyviä ennaltaehkäiseviä neuvoja niin liikutuksen kuin myös lisäravinteiden osalta. Ruusunmarja on ilmeisen hyvä valmiste, missä on c-vitamiinia. Sitäkin on suositeltu. Kokemuksia olisi kiva kuulla, näkemyksiä etc.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syyshuoltopäivä

Meillä oli Tuikun kanssa eilen tiistaina klinikkapäivä. Olin varannut ajan jo kesäkuun alussa, mutta peruin sen ja otinkin tuolloin kiropraktikon tilalle. Hänestä on ollut apua. Ja käytämme edelleenkin säännölliseen huoltoon. Tuikulla on ollut takapolvivaivoja, pidetty löysänä takapolvena ja yritetty saada lihasta tulemaan, jotta ne lihakset auttaisivat kannattelemaan ja näin myös olisivat esteenä, ettei tulisi lihaksettomuudesta johtuvia vaivoja kun työntekoon niitä lihaksia tarvitaan.

Eniten minua jännitti vuohiset. Eikä vähiten siitä syystä, että vuohisnivelistä löytyi Jalilta nivelrikkoa. Toisaalta Tuikun liikkkumisessa, missä oikea takajalka kiertyy ulospäin, on puutteita, mitkä lisäävät niveliin kohdistuvaa rasitusta. Kintereitä on myös epäilty Tuikun epämääräiseen tahditukseen, mitä etenkin alussa oli enemmän ja liikkumisen sekä ajan myötä on tahditus vähentynyt huomattavasti. Nelitahtinen laukka on edelleenkin, mutta päästään jo hyvään kolmitahtiseen laukkaan maastossa ja välillä kentälläkin.

Olen pitänyt itseäni sangen heikkona ratsastajana. Ajatellut, että jos olisin parempi ratsastaja, liikkuisi Tuikkukin paremmin. Toki tämäkin pitää paikkansa. Ainahan kaiken voisi tehdä paremmin ja sitä kohti tähtäämme. Mutta paljon maastoilleena ihmetellyt välillä sitä, miten heikosti niitä puuttuvia lihaksia tuleekaan, mitkä nyt auttaisivat osaltaan tukirankaan, liikkeeseen ja vähentäisivät rasitusta kun on lihaksia, millä kannatella.


Klinikalle lähdettiin hyvissä ajoin. Kaiken yritin muistaa, muistilistankin tein. Ja huolsin Tuikun. Tuikku oli rauhallisen tyyni ja sellaisena halusin Tuikun pitääkin. Pitäen myös itseni rauhallisena ei kiirehtivänä vaan varasin aikaa kaiken tekemiseen. Minä tarvitsen aikaa en sen takia, että olisin hidas, mutta kiireessä tehdessäni se myös heijastuu hevoseen ja tätä en halunnut. Säähän oli mitä hienoin ehkä jopa turhankin lämmin jo aamusta. Traikkuun Tuikku meni hyvin, ehkä vähän empimistä, mutta sinne mentiin. Vermoon päästyämme odotimme omaa vuoroamme, sillä aika oli varattu klo 12. Tuikku sai olla vähän aikaa traikussa ja sieltä se pontevasti hirnui kun kuuli lajitoveriensa äänen. Otettuamme pois Tuikun, se oli hyvin rauhallinen vieraassa paikassa ja käyttäytyi koko klinikka-ajan niin täydellisesti.


Tuikulta kuvattiin koko takaosa alhaalta ylös. En halunnut turhaa ontumatutkimusta eli juoksutusta. Suoraan kuvauksiin. Ja siitä aloitimme, rauhoittava ensin ja Tuikku sai seistä. Minä olin apurina ja pitelin telineitä. Tuikulta kuvattiin vuohiset, kintereet ja takapolvet. Kuvista näkyi, että vuohiset ja kintereet olivat hyvät. Olin huojentunut ja toki niin iloinen. Tässä vaiheessa mietin laskun määrää, mutta totesinkin, että johan tämän takia kannattikin kuvata. Tuikun oikea takapolvi on oireillut enemmän. Ja oikea takapolvi oli kuvasta katsottuna hyvä. Mutta vasemmassa takapolvessa löytyi yläosasta terävyyttä, mikä voi tulla aiheuttamaan kulumaa. Mutta löydös oli vähäinen eikä siinä mielessä syytä huoleen.


Sitten oli vuorossa ultraus. Se tehtiin peräsuolen kautta sekä selän päältä. Tuikulle oli lisätty rauhoittavaa. Ja kuvia saatiin. Tuloksena se, että vasemmassa SI-nivelessä hieman rosoisuutta. Tieto oli toki pysäyttävä. Kiropraktikkokin oli hoitaessa huomannut sen oireilevan, mutta liikkuvan muutoin hyvin ja olleen pinteessä, mutta ei epäillyt tuolloin siinä ongelmaa. Onhan Tuikku vielä niin nuori heppa. Selkä piikitettiin kortisonilla ja Tuikku sai oikeaan takapolveensa DMSO-piikin. Hoitona viikko kävelytystä 10-15 minuuttia ja seuraava viikko käyntiä ratsain 30 min ja siitä sitten normaaliin liikutukseen liukuvasti.


Tuikku raspattiin myös ja hampaat olivatkin hyvässä kunnossa, vähän oli raspattavaa ylhäällä, mutta muutoin ei tarvetta raspaukselle. Sai Tuikku myös rokotukset, joten koko heppa on sitten hoidettu ja olemme melko lailla köyhempiä, mutta viisaampia tämän koko hoidon jälkeen. Tuikulla ei ole rajoitetta liikkumiseen, päinvastoin. Liike on lääke, kuten takapolvivaivojen yhteydessä. Mutta toki mietin, miten tulen liikkumista muuttamaan. Maastoilu on selvästi Tuikun mielestä mukavinta, siitähän pidän itsekin. Maastopainotteiseksi liikkumiseksi aiomme suunnata. Toki pidän myös silloin tällöin sileällä menosta. Ja meillä on mennytkin mukavasti ja sileällä työskentelyn aion pitääkin lyhyinä, sillä ravissahan Tuikku toimii hyvin, myötää jo melko nopeasti, käyttää selkäänsä, joten sen avulla selän lihasten työstäminen käykin hyvin. Laukkaamista harjoitellaan sitten suorilla maastossa, koska ympyrällä laukkaamisessa tuleekin selvemmin vaikeuksia, jätetään kentältä pois, ainakin toistaiseksi. Esteitä silloin tällöin. Ja toki kärryajelua, sehän on etenkin Tuikun mielestä mukavaa. Se on nähty.

 



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ratsain ja ohjasajoa

Meillä on mennyt Tuikun kanssa mukavasti. Tänään tosin huomasin oman motivaationi jo vähentyneen - yllätys, yllätys - ja ehkäpä pienoinen loma Tuikusta tekisi taas hyvää. Olen ollut  niin innoissani päästessäni taas normaalisti tallille ja kova into onkin ollut päästä ratsaille. Jopa niin, etten raaskinut luopua arkirutiineistani vuokraajan estyttyä lauantaivuoroistaan. Olen siis saanut  mennä ihan yksin Tuikulla ja täytyy sanoa, että Tuikku on toiminut kuten ennenkin, yllättävän hyvin ja mutkattomasti, ei vääntöä eikä vastustelua. Kentällä on mennyt mukavasti, tosin pitkään ei välttämättä jaksa siellä olla, joskus kyllä, useimmiten ei. Sairaslomani jälkeen en ole mennyt tunneilla ja rehellisesti on sanottava, että sekin on tehnyt hyvää. Olen kuitenkin kova jännittämään. Sitä haluaisi tehdä oikein ja osata ja senpä takia yritys on kova. Ja nyt kun olemme vain humputelleet, olen ollut tyytyväinen. Tässä olenkin miettinyt myös pientä taukoa ohjattuun opetukseen, mihin olisi tarve, mutta toisaalta haluan välttää nyt kaikkea ei-niin-ohjelmoitua liikkumista.

Tuikun kanssa olen suunnitellut jonkin verran aina etukäteen, mitä teemme kentällä. Näin se ei ole sitä haahuilua kuten helposti yleensä käy. Ja jos ei ole suunnitelmaa, on tekeminen vähän sitä sun tätä eli katsotaan, mitä tehdään seuraavan kulman jälkeen jne. Olen yrittänyt tehdä kevyesti, mutta siten, että pääsisimme hyvään tuntumaan. Seuraavalla kerralla onkin varmaan vuorossa siirtymisiä ja vaatia, että pyyntöihin tulee reaktio ja katsoa, miten saada avut läpi, ettei tulisi viivettä. Jarillekin olisi oma paikkansa etenkin väistöjen ja avotaivutusten kanssa. Olla ikäänkuin puuttuva peili, mitä välillä kaipaisin nähdäkseni, miten väistöt sujuu takaosalla tai kulkeeko Tuikku kolmella uralla vai meneekö enemmänkin kaula taipuneena. Näihin on vielä hyvä saada ulkopuolisen silmäpari kertomaan paikanpäällä, miltä meno oikeasti näyttää eikä vasta kotona kamerasta nähtynä. Korjauksia voi sitten tehdä välittömästi kun tietää, ettei se takajalka välttämättä astu ristiin niin syvälle kuin pitäisi tai luultu taivutus onkin vain kaulan taipumista.


Tuikku on ollut erittäin rauhallinen, jota olen ihmetellyt. Onhan se rauhallinen ja vakaa luonteeltaan, mutta kyllä sillä sen verran on luonnetta ja yllätyksiä nuorestakin iästä johtuen, joten päivät eivät aina ole kovin varmat. Nyt on ollut eiliseen asti. :D Tuikulla oli perjantai vapaa ja lauantaina kun pääsin taas itse, päätin mennä kentälle, mutta maastoilun kautta. Alkuverryttely kentällä ei houkutellut, joten maaston kautta saisimme tämänkin hoidettua mukavammin. Niinhän sitä luulisi. Joten Albionin satula selkään ja menoksi. Lähdin siis hiittisuoraa kohti, kuljimme latokuivurin ohi, missä viljaa käsiteltiin. Rauhallisesti meni osuus ja lähestyimme hiittisuoraa. Kaukana on laidun, missä on kaksi tammaa ja ori. Mitä tekikään Tuikku, ilmeisesti se ei nähnyt kunnolla, häikäisikö aurinko vai oliko tähtien asento ollut väärä, mutta Tuikkuhan otti näistä kierroksia. Se ei ollut varma, mistä oli kyse, mutta siellä liikkui. Siellä kaukana. Ja pakkohan näistä oli jännittyä. Käännyimme hiittisuoralle. Suoran viereisellä omakotitalotontilla oli päältäajettava ruohonleikkuri mies kyydissä. Ja tämähän lisäsi entisestään Tuikun jännittymistä. Sitä tikitettiin kuin seipään niellyt, pöristiin ja puhistiin, minä yritin olla kuin ei mitään, vaikka alla kulki neljän tikun päällä pieni Tuikku. Ja kun tämä ei riittänyt tarjottiin sähäkkää peruutusta, pään viskomista ja kyllä, kyllä minä mietin jalkaudunko. Koska en halua tippua ja jos tippuisin, olisin taas saikulla. Tosin en ole näistä aikaisemminkaan tippunut, mutta voisinko olla aivan varma, etten tippuisi. Näitä pohdin ja päätin, että nyt katsomme kunnolla, mikä se ruohonleikkuri on. No rauhoittuiko Tuikku kuten olisin halunnut. Ei tietenkään. Joten Tuikku tarjosi liikettä eteen, minä kielsin, sillä halusin sen lähtevän liikkeelle vasta kun annan luvan. Okei, ei sitten, peruutetaan sitten oikein tomerasti. Pääsimmehän me eteenpäin, jännittyneesti, mutta eteenpäin. Metsäteillä oli eteneminen jännittynyttä, mutta vähäisempää ja kentälle päästyäni ajattelin, mitähän meidän ratsastuksesta tulee.


Mutta yllätys olikin, että kentällä Tuikku olikin niin rauhallinen, jopa liiankin. Hiittisuoralla tarjottiin ryhdikästä menoa. Kentällä me jolkoteltiin ravissa ja kokeiltiin laukkaa. Tuikku alkoi myödätä ja koin meidän työskentelyn mukavaksi ja rennoksi. Meillä kului kameran asennuksesta sulkemiseen noin 22 minuuttia, joten kohtuullinen aika eikä prässiä juurikaan. Joten lähdimme lopuksi takaisin maastoon ja halusin mennä taas hiittisuoran samaan suuntaan kuin tultuammekin. Ja loppu menikin oikein mukavasti. Nyt ei otettu kierroksia laidunhevosista eikä ruohonleikkurista. Ja hiittisuoralla kokeilimme avotaivutusta, mitkä menivät minulta yllättävän hyvin, olin tyytyväinen.

Tänään taas suuntasimme kentälle. Tällä kertaa juoksutusta sivuohjilla ja tämän jälkeen ohjasajoa. Hyvin meni tämäkin, tosin vähän aikaltiin laukkaan siirtymisessä ja tässä kohden olisi ollut hyvä jos mukana olisi ollut juoksutusraippa, millä tehdä selväksi, että haluttuun askellajiin siirrytään välittömästi pyynnöstä eikä viidestoista päivä. :D Ohjasajokin meni hyvin. Tätä olenkin tehnyt Tuikun kanssa viimeksi pari vuotta takaperin syksyllä. Meillähän tuli täyteen parin vuotta yhdessäoloa 7.9. Ohjasajossa Tuikku pysyi hyvässä muodossa, turpa luotiviivan yläpuolella, mutta käytti selkäänsä. Samoin sivuohjienkin kanssa. Laukka olikin lähes alusta alkaen kolmetahtista ja kulki näin myös hitaammassakin menossa. Se mikä tietysti kiinnitti huomioni oli vasemmassa kierroksessa sivuohjilla juoksutuksessa lievää tahditusta näkyi ensialkuun ravissa, mikä alkuverryttelyn jälkeen jäi pois. Huomenna olisi tarkoitus mennäkin kärryillä, ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen. Olen tilannut monilenkkiohjat, joiden kanssa on helpompi ottaa nopeammin lyhyemmäksi ja saada pidettyä helpommin. En koe pelkääväni, mutta koskaanhan mikään ei ole varmaa.

Tämänpäiväisen ohjasajon jälkeen suuntasimme metsäteille kävelylle. Selfiet eivät onnistu meiltä yhdessä. Mutta tausta oli minusta oikein mukava. 
 


 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Rakas, sinusta on tullut pullukka

Niin tässä sitten kävi, että minun sporttisesta suokistani on tullut pullukka. :D Ja tähän kului aikaa 7 viikkoa. Eikä ole edes laitumella, oikealla sellaisella. Päivät on ruohotarhassa ja jonkin verran sieltä löytyy syötävää, mutta niin on ollut pidemmänkin aikaa. Mutta uusi kaadettu heinä on mitä todennäköisemmin tämän laajenneen olemuksen syynä ja myös se, että kulutus on ollut vähemmän kuin ennen. Tosin aion hyödyntää tätä uutta vähäisempää kulutusta ja pysyä siinä, sillä kyllähän me liikuimmekin. Mutta jostain on siis otettava pois ja väkirehut ne vähäisetkin jäävät pois. Niiden määrä olikin laskettu edellisen analyysin mukaan ja hyvin toimi. Tämä on ensimmäinen kerta kun Tuikku on näin pullukka. Onhan se ollut pari kesää laitumella alkukesästä loppusyksyyn ja siitäkin huolimatta ei ollut paino-ongelmia.



Kävimme eilen maastossa, nyt ensimmäinen pitkä maasto minulle. Mukaan saimme Bambin, minkä kanssa Tuikku on maastoillut aikaisemminkin ja rauhallisesti matka eteni. Kuljimme pääasiassa käyntiä tai oikeastaan lähes koko matkan. Tuikku oli rauhallinen. Alkuosuudesta metsässä kuului oksien rasahtelua ja se sai Tuikun valppaaksi. Minäkin olin varautunut siihen, että tulee säikähdys, mutta tie ylitettiin varoen ja hieman ulkokylki uloispäin kaarella - ihan vain varmuuden vuoksi. Kävelyvauhtiin tuli ripeyttä. Kumpainenkin kun olivat kovin haluttomia liikkumaan reippaasti eteenpäin. Muutoin maasto meni hyvin ja sain nauttia pitkästä aikaa kauniista maisemista, oman hevosen keinunnasta, rauhasta ja hyvästä seurasta. Palatessamme tallin teille, suuntasimme vielä lyhyelle reitille ja sen ylämäkiosuudella Tuikku meni ensin ja Bambi perässä. Otimme pienen spurtin ravia ja wroom - Tuikkuhan suorastaan innostui ja ponkaisi vauhtiin, minä pidätin. Sillä seurauksella, että Tuikku jännittyi kropastaan ja liikkui peitsissä ja ohjaa löyhäämällä, puolipidätteellä yritin saada ravia tulemaan. Ja tulihan sieltä, mutta Tuikku ilmeisesti odotti, että tässä saa sitten mennä vähän pidemmänkin matkan kuin lyhyen ylämäen. Mutta niin oli Bambikin innokas, tuli laukalla perässä ja siitä huolimatta Tuikku pysyy siinä askellajissa, mitä vaadin, vaikkakin olisi halunnut tehdä samoin. Bambi liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja on kaunis hevonen. Asettaa itsensä ratsukon muotoon eikä ratsastajan tarvitse tehdä tähän päästäkseen mitään, istua selässä. Kuullostaa helpolta ja toiset hevoset ovat tällaisia, tosin historian perusteella yhteinen tie ja ratsastajan taidolla on varmasti oma osuutensa.


Tuikulla on tiistaina klinikka ja viikon päästä osteopaatti. Tiina on käynyt ennenkin, tosin tuolloin Jalin aikaan. Nyt sitten haluan vielä klinikan jälkeen hoidattaa osteopaatilla ja marraskuussa on kiropraktikko. Tuikun ongelmana on ristiselän lihasten kiristyminen. Muutoinkin sillä on vaikeutena takajalkojen polkeminen alleen ja tämä tuo ongelmat lihaksistoon. Kentällä itse mennessäni Tuikku liikkuu alusta lähtien rennonoloisesti, mutta ihan se viimeinen silaus ei ole aina tavoitettavissa, tekee mitä pyydän, mutta kunnollinen, luonnostaan oikeinpäin meneminen ei ole aina helposti saavutettavissa. Lihasten kireys ei aina ole yksiyhteen siihen, miten on edellisen kerran ratsastettu. Sitä luulisi, että maaston jälkeen kun on saanut mennä rennosti, pitkin askelin tai ottaa laukkasuorat, ei välttämättä lihaskireys ole vähentynyt vaan kireämpi. Ja kun on tehty kentällä töitä ja miettii, ettei kaikki mennyt ihan niin kuin olisi pitänyt, on kireys vähäisempää. Takapolven kivun olin jo huomannut ja tämä lisää / aiheuttaa ristiselkään kireyttä. Näiden yhdistelmä taas aiheuttaa sen, että lihaksissa on kireyksiä, mitkä hankaloittavat takajalkojen työskentelyä. Tuikun kanssa pitäisi välttää pieniä voltteja ja tehdä kentällä töitä ravissa ja laukassa oikeaa takajalkaa vahvistaen, mutta sitä rasittamatta eli ei liikaa. Maastoillessa laukkatyöskentely on helpompaa ja hevosenkin kannalta miellyttävää. Mutta miten tämä näkyy Tuikussa? Tuikku on tästäkin huolimatta valmis lähtemään töihin, tekee mitä pyydetään, liikkuu hyvin ja liikkuisi erittäin mielellään vielä reippaamminkin. Tuikun oireilua ei huomaa ulkopuolinen sitä ratsastaessa eikä sivusta seuraavana. Sen oireilu näkyy ristiselän lihasten kireytenä, oikean takareiden lihaksen kireytenä. Ja tätä olen auttanut arnikalla ja hierontalaitteella, missä on infrapunalämmitin. Joten tiistaina kai olemme vähän viisaampia ja toivon mukaan ei mitään sellaista löydy, mikä ei olisi parannettavissa.



maanantai 5. syyskuuta 2016

Postiviivinen vahvistaminen

Meillä on Tuikun kanssa mennyt niin mukavasti. Odotan tallillepääsyä kovin ja yleensä Tuikku tulee itse luokse, harvoin joudun sen hakemaan. Kuten eilen kun tulimme Jarin kanssa tallille ja vislasin, oli Tuikku tarhan kauimmaisessa päädyssä, nosti päänsä, korvat sojottivat kuin antennit ja bojoing, sitten tultiin. Niin että tanner tömisi pukitellen. Siinä sitä mietin, että peräännyttävä on aidan viereen, hitsi jos se ei pysähdykään kun pohja on liukas sateesta johtuen. Joten otin riimunarun hieman huidoin kohti ja siihen Tuikku pysähtyi aivan kun sanoen, että etkös sinä halunnutkaan minun tulevan. :D Tähän on nyt tunnustettava, että tähän aikaan alkoivat jo muutkin hevoset päästä karsinoihin, mikä varmasti lisäsi tätä suurta riemua kun se tullaan hakemaan. Joten en voi ihan tulkita, että kas sieltä tulee omistaja, jippii nyt juostaan. :D

Hyvin usein puhutaan positiivisesta vahvistamisesta hevosten kanssa. Minusta tuntuu, että Tuikkukin on lukenut tästä suuntauksesta. Se ainakin osasi käyttää sitä hyvin tehokkaasti minun kanssani. Olemme nyt pääasiassa maastoilleet, menneet suurimmaksi osaksi käyntimaastoja. Tämän jälkeen suunnanneet lyhyeksi ajaksi kentälle, missä olemme menneet ravia ja siinä olen tehnyt suunnanvaihtoja. Ja Tuikkuhan on liikkunut hyvin, mennyt rennosti ja taipunutkin hyvin. Lauantaina menin maaston jälkeen kentälle ja aloitimme ravaamaan. Tuikku liikkui hyvin, kuunteli apujani, hidastin lyhyessä päädyssä, pitkällä sivulla pyysin jo pidentämään askelta ja tästähän Tuikku tuntui syttyvän. Kun tulimme seuraavalle kierrokselle, se jo ennakoi ja alkoi niin tomerasti ravaamaan venyttäen itseään ja pidentäen askeltaan, lisäten vauhtia, jotta minulta meni pasmat sekaisin ja aloin nauramaan. Eihän siitä mitään tullut, pakkohan sitä oli kehua. Ja otimme taas uuden kierroksen ja sama juttu, ryntäät nousivat tehkokkaasti, Tuikku oli niin tosissaan, että minun oli pakko lopettaa tähän. "Positiivisella vahvistamisella" Tuikku pääsikin kentältä pois ja omenapuskan kautta talliin. Kannatti siis. Mutta olihan hienosti menty raviosuus, siitä kannattikin pitää lyhyenä.


Olen tehnyt tätä Tuikun kanssa kun olen maastoillut, käynyt lyhyesti kentällä. Ja hyvin on toiminut tämä lyhyt osuus, missä olen voinut keventää ja näin saada vahistettua omia lihaksiani ja samalla saanut Tuikun kanssa mentyä ne pakolliset sileän työskentelyt.

Sunnuntaina olikin sienimetsän vuoro. Jari tuli mukaan ja minä ratsain. Lähdimme tallin metsiin katsomaan sieniä ja löytyihän niitä, suppilovahveroita, kanttarelleja ja orakkaita. Jälkimmäiset eivät enää olleet kovin hyviä ja niistä suurin osa joutuikin roskiin. Mutta saimme syksyn ensimmäisen sienikastikkeen perunoiden kanssa ja maistuihan ne. Tuikusta tämä oli mukavaa kun sai vain jolkotella eikä vauhti tuonut hikeä pintaan. Kun Jari kävi lähimetsässä, suuntasin minä Tuikun kanssa kentälle ja menimme ravia ja nyt otin laukankin mukaan. Pari kolme kierrosta ja lyhentäen askelta ja vähän harjoitusta, että saataisiin takaosa mukaan. Tuikulla on alkanut oireilemaan takapolvi. Sen kanssa olikin hyvä jakso ja oireet alkoivat sairaslomani myötä. Vähitellen huomasin, että takapolvi on kipeä, ei paljon. Ja nyt kun olen vajaan parin viikon aikana päässyt itse kevyesti ratsastamaan, on takapolvi liukunut alta ja viimeisimmällä kerralla teki jo kipeää. Löysän takapolven kanssa auttaa liikunta ja se on lääke tähänkin. Tosin Tuikulla on vielä takajalkojen liikkumisessa vuohisten kohdalta vääntöä ulospäin eli jalka kiertyy ja tämä tahtoo rasittaa myös. Joten nyt sitten aikaistettiin Karenkon vierailua ja viikon päästä tiistaina suuntaamme klinikalla, kuvaamme vuohisista ylöspäin, mitä nyt saadaan kuvattua ja ultrataan takaselkä jos sille löytyy tarvetta.


Tänään kävin Tuikun kanssa vain maastoilemassa, menimme hiittisuoralla ja otimme koko matkan ravia välillä lyhentäen askelta, välillä pidentäen. Se menikin mukavasti. Teimme kierroksen ja nyt tulimme ravissa ja nostin laukan tai oikeastaan laukka nousi juoksemalla. Pidätin ja pyysin takaisin käyntiin. Uusi yritys ja vähän parempi laukannosto. Tein siirymiä raviin ja laukkaan. Halusin nähdä, miten Tuikku reakoi pyyntöihin ja hyvinhän se vastasi. Kävellen menimme metsätiet ja tulin takaisin hiittisuoralle. Nyt talliinpäin. Lähdimme ravaamaan ja olihan siinä jo vauhtia. Kyllä sen huomaa kun tallillepäin mennään, miten Tuikku ei malta pitää rauhallista vauhtia yllä vaan mennäänkin jo reippaammin, pidätin ja pyysin hiljentämään. Siitä sitten laukannosto ja olihan Tuikku sitä mieltä, että nyt voisi mennä reippaamminkin, omistaja on selvästi jo kunnossa, mutta nyt pyysinkin hidstamaan, takaisin raviin. Hieman jäi pitkäksi siirtymä, mutta sieltä raviin ja käyntiin. Suunnanvaihto ja takaisinpäin hiittisuoralle. On se vain Tuikullakin oma näkemyksensä asiassa, se oli sitä mieltä, että takaisin talliin ja vauhti oli alussa tahmeaa, mutta pyysin etenemään ja siitä laukkaan, lisää vauhtia, mutta eihän sitä omaehtoista syttymistä tule kun nyt ei päästykään talliin, mutta vauhtia lisättiin, mutta juuri sillä mielellä, että teen kyllä, mutta ei huvita. :D Pääsimme talliin omenapuskien kautta, Tuikku pääsi taas syömään lopuksi palkinto-omppunsa ja oli hyvää. :D

torstai 1. syyskuuta 2016

Varustekaappi ja maastoilua

Tänään lähdin Tuikun kanssa maastoilemaan. Olin ottanut karvasatulan mukaani, sillä olin saanut vielä toisen satulatelineen, missä säilytän koulusatulaani ja tämän päälle voin laittaa säilytykseen karvasatulani. Karvasatula on siinä mielessä hyvä, että sen kanssa saa pitävämmän tuntuman selkään, vaikkakin sen kanssa menen nykyisin pääasiassa rennommat maastot. Nuoren Tuikun kanssa en ehkä ihan mielelläni tätä käytä vauhdikkaimmilla maastoilla, vaikka olen tällä myös saanut varsin vauhdikkaat laukkaosuudetkin koettua. Kuitenkin on kyse rungottomasta satulasta tai ns. satulahuovasta. Jalustimet ovat paikallaan antamassa valmiuden tiukoissa tilanteissa.



Lähdimme maastoon tekemään käyntilenkkiä ja Tuikulla on pitkästä aikaa oireillut takapolvi. Ei vahvasti, mutta olen tutkinut aina ennen ratsastusta Tuikun takapolvet ja olen huomannut lievää turvotusta. Eilen keskiviikkona meni taas tallilainen ja pyysin häntä menemään reippaammin, sillä itse olen mennyt sen verran kevyesti, että vauhdikkaita pätkiä emme ole ottaneet. Ja tämän lisäksi Tuikku on lihonut minun sairaslomani aikana, mikä myös lisää vähän paineita siihen, että kyljet saisivat hoikistua. Joten tänään tullessamme tallista ulos, luisui takajalka lattiaa pitkin. Maastoilimme pelkästään käynnissä, sillä palauttava liikunta tekee hyvää. Ja huomasin, miten hyvin Tuikku käytti selkäänsä ja tunsin selän liikkeet satulan alla. Ja maastossa oikea takajalka meni alta ja Tuikku selvästi reakoi tähän.

Tuikku oli rauhallinen, taas. Tämähän on vain hyvä, sillä vielä pitää pysyä rauhallisena eikä tippumisille ole sijaa. Kun tämän tiedostaa, tulee normaalistakin ratsastuksesta jännittävämpää, vaikka en sieltä yleensäkään nyt ole tipahdellut, mutta nyt erityisesti kun sitä pitää välttää, aiheuttaa se itsessä enemmän varovaisuutta. Sään puolesta oli aivan mukava ilma maastoilla. Ja istuin pitkän aikaa hiljaa, Tuikku käveli ja nautin siitä tunteesta kun sain olla selässä. Siinä istuessani halusin välittää Tuikullekin sen tunteen, miten se onkin läheinen ja tärkeä minulle. Joka kerta kun pääsen kotiin, alan odottamaan taas sitä kertaa kun pääsen tallille. 




Menimme maastoon hiittisuoran kautta. Hiittisuoralla oli puuskittainen voimakas tuuli. Tuikku oli silti niin tyyni, hieman olisi odottanut reippaampaa menoa, mutta käyntimaasto satulalla, missä ei ole runkoa painamassa takaselkää oli hyvä kireyksien poistaja. Maastoilimme metsäpolkuja pitkin ja menimme harvoin käyttämälle reitille, minne piti mennä Vesikansantien yli. Teimme tämän lenkin kahteen otteeseen ja paikoitellen on haastavampia osuuksia, missä hevonen joutuu katsomaan tarkoin mihin kavionsa asettaa. Ja tämänkaltainen mäkeä ylös kulkeminen auttaa takapolvivaivaisen hevosen kanssa. Karenko on tulossa nyt syyskuussa ja takapolvi täytyy nyt tällä kertaa piikittää. Piikki tulee lihakseen, joten liikutukseen ei tule taukoa. Tässä olikin nyt pidempi hyvä jakso, mutta jostain syystä takapolvi oireilee. Kaikenkaikkiaan maasto oli taas mukavan rentouttava ja lopuksi kävimme suoraan omenapuusta syömässä omenoita. Aivan aluksi ei Tuikku oikein ymmärtänyt, miksi pyysin sen menemään puun alle, mutta kun se oivalsi, että sieltähän ne omenat löytyvät, oli varsin hauskaa katsoa, miten se yritti saada oksasta omenaa siinä myös hyvin onnistuen. 

Tallilla on säilytystilat todellakin hyvät jokaiselle hevosenomistajalle. Ja minun on myönnettävä, että tavaroitahan minulla on sekä itselleni että Tuikulle. En tiedä, mitä siltä voisi puuttua. Mutta kaikkea sillä on ja nykyisin voin säilyttää tallilla niin ratsastus- kuin ajovälineet, omat kenkäni ja siellä on myös softsell -sadeasusteeni ja talviratsastuskäsineetkin olen sinne laittanut. Minulla on myös ötökköpäähine itselleni hirvikärpäskautta varten. Joten kaikkea löytyy. 




tiistai 30. elokuuta 2016

Kengitystä ja ratsastusta

Tänään tiistaina oli Tuikulla aamupäivällä kengitys. Viime kengityksestä olikin mennyt lähes 8 viikkoa, mikä toisaalta ei ollut haitaksi, tosin varpaat olivat jo pitkät. Mutta kengittäjä sairastui ja tästä syystä aikataulut muuttuivat. Nyt saatiin sitten uudet kengät ja olihan varpaat jo repaleiset, mutta sen verran sai reippaasti vuolla, että kavioista tulikin varsin hyvät. Kengittäjä huomautti reakoivasta takapolvesta, mikä näkyi takajalkojen kengityksessä.


Kengityksen jälkeen suuntasin röntgeniin ja ortopedn vastaanotolle. Vaikka vointi on ollut hyvä ja olen tuntenut itseni terveeksi, heräsi mielessä tosin epäilys olenko sittenkin liikkunut liikaa. Mutta ortopedi totesi, että olen häkellyttävän hyvin parantunut, joten minun tulee liikkua paljon, jotta kunto kohenee. Ja sitähän olen jo tehnyt. Olen liikkunut sen mukaan, miltä on tuntunut. Koirien kanssa lenkkeily onnistuu jo hyvin. Ratsastus on luonnistunut myös, mutta kentällä meno on tuntunut vaikeammalta etenkin silloin jos joutuu käyttämään pohjeapua esim. väistöissä. Ja tänäänkin koin, että Tuikku on liian leveä minulle, mutta päättäväisesti vain ratsastin.





Hyvien uutisten jälkeen suuntasin kentälle. Edelliskertainen ratsastus kentällä oli vielä varsin löysää ja nyt päätin, että jotain tulosta on tultava. Ennen onnettomuutta koin meidän ratsastuksessa hankalamman jakson, Tuikku liikkui hyvin ja maastothan meillä oli mukavia. Mutta sieleällä ratsastus ei ollut sitä, mitä meillä oli jo ollut. Ohjasote oli muuttunut pidättäväksi ja koin enemmän vastustelua Tuikun taholta. Toki meillä oli tarkoitus saada Tuikkuun ryhtiä, jotta se ei menisi niin etupainoisena ja matalassa muodossa. Vaikka se taipuisikin kaulastaan, kulkisi paikoitellen selkä pyöreänä, mutta ryntäät jäivät alas ja niitä tulisi nostaa ja saada säkää ylemmäs. Ja tätä kun tavoiteltiin jäin useinkin kiinni, pidätin, yritin ja Tuikun taholta oli enemmänkin vastustelua. Nyt tämä äkillinen onnettomuus katkaisi tämän kierteen, jouduin pakkolomalle ja on myönnettävä, että se teki hyvää. Varmasti osuutensa myös vuokraajan hyvällä ratsastuksella. Mutta pääsin aloittamaan taas tuntuman pehmeänä, ohjien pituutta sain jätettyä enemmän ja siltikin Tuikku on tuntumalla. Tämän oli kadottanut.


Tosin huomasin tänään ratsastuksessa, että vasen kierros ravissa oli Tuikulla parempi, myötäsi paremmin ja tämä johtuu vuokraajan vahvemmasta omasta puolesta. Minulle taas oikea puoli on ollut parempi. Joten tässä kohden Tuikulla on ollut selvää parannusta taas kuitenkin siten, että oikeasta on tullut heikompi. Mutta muutoin Tuikku on ollut tyyni ja tyytyväinen. Laukkapidätteet ovat jollain tapaa heikentyneet, laukannostoissa on viivettä ja ulko-ohjan pidätteeseen nostaessa laukkaa ei vastaa, kuten olemme oppineet. Lähtee laukkaan hieman juosten, mutta vähitellen tätäkin taas pääsemme harjoittelemaan. Kokonaisuutena Tuikku on mennyt taas eteenpäin ja etenkin olin iloinen saadessani vanhan, tutun Tuikun takaisin ja sen tuntuman, minkä olin väliaikaisesti menettänyt. Tämänpäiväinen ratsastus kesti 45 minuuttia.

Mutta kaiken kaikkiaan mukava ratsastushetki ja huomenna menee tallillainen maastoilemaan Tuikulla. Tuikku pääsee laukkaamaan vauhdikkaasti.