perjantai 29. huhtikuuta 2016

Harmoniaa ja hössötystä

Lilo on kasvanut jo melko mukavasti. Hyvin villikin se on etenkin iltaisin. Vili on välillä niin kovin kyllästynyt Lilon leikkeihin. Sen mielestä olisi niin paljon järkevämpi leikkiä meidän kaksijalkaisten kuin purevan pennun kanssa. Eilen sain taas nauraa näiden iltavilleistä. Meillä on laitettu vanhaan sukkaan pallo sisälle. Vili pitää erityisesti vetoleikeistä ja sain sen ottamaan kiinni toisesta päästä ja toisen pään ojensin Lilolle. Iso vastaan pieni. Musta vastaan valkoinen. Vilihän oli ihan tosissaan ja niin oli Lilokin. Mutta hauskaa näytti olevan. Ja Vili osaa varoa satutattamasta pentua kun niiden kuonot tulevat liian lähekkäin ja pentu intoutuu repimään korvista tai tulemaan liian liki iholle. Pieni tölväisy ja se riittää.

Minulla on puhelimessa muutama videonpätkä meidän leikeistä, valitettavasti en ole keksinyt kuinka saada ne ulos koneelle sieltä. Kuvat tulevat hyvin ladatuiksi, mutta videotiedosto on täysin näkymätön jostain syystä, eikä sitä tietokoneelta katsottaessa löydykkään. Olemme tehneet takapihalle näille radan ja sieltäkin on muutama klippi, mistä näkyy koirien hypyt. Vilihän olisi tosi hyvä koira agilityradalle. Nopea oppimaan, pitää käskyt ja kuuntelee ohjeita.

Tuikun kanssa olemme pitäneet parin päivän vapaata. Se on tehnyt hyvää ja nyt pidämme vapaata kentällätyöskentelystä. Torstaina lähdimme pitkälle maastolle tallikaverin kanssa. Hänellä on hieno hevonen, vaikka hevosessa olisi potentiaalia vaikka ja mihin, on omistajalla kuitenkin pysynyt jalat maassa ja pitäytynyt siihen, mistä hevonen pitää ja viihtyy. Tätä olen joskus miettinyt itsekin, milloin erottaa se tekeminen, mistä hevonen pitää. Ja onko ylipäänsä edes mietittävä, mistä hevonen pitää vai onko ihmisen tehtävä ohjata hevosta siihen suuntaan, mistä itse pitää. Mutta tähän perustuen se hevosen valinta olisi tehtäväkin. Jos haluaa kouluhevosta, valita siihen sopiva tai estehevonen jne.

Ainakin eilisen maastoilun perusteella havaitsin Tuikussa hiljaista keskinäistä harmoniaa maaston jälkeen. Sitä tyytyväisyyttä kun olemme tulleet rentouttavalta maastolta odottaen liikutuksen jälkeistä ruoka-astiaa, pääsyä omaan karsinaan. Siellä odottavat taas heinäannos ja porkkanat. Pienistä asioista tyytyväisyyttä ja nähdä, miten hevonen on rauhallinen ja tyyni. Maastoilu sujui hyvin. Alussa tutut kiemurtelut. Kaverihevonen tulee takana. Me olemme Tuikun kanssa edessä. Pitkille maastoille päästään autotietä pitkin. Tämä on maalaistie, mutta vastaan voi tulla rekkoja, traktoreita, mopoja tai muita tielläliikkuvia. Ei kuitenkaan ihan hiljainen kylätie. Joudumme myös menemään pihan läpi, missä on työkoneita ja tämän ohitus tuntuu hieman jännittävältä. Siltikin olemme onnistuneet tämän hyvin kulkemaan, vaikka koneet olisivatkin käynnissä.

Maaston pohjat ovat vieläkin märät. Viimeviikkoiset sateet eivät ole edistäneet kuivumista, päinvastoin. Välillä on kuin valtameren ylitystä, mutta muutoin pääsemme tutustumaan maastoreitteihin. Ja Vesikansassa vaihtoehtoja löytyy. Sitten on toki estettyjä reittejä, maanomistajat eivät halua maillaan kuljettavan ei edes merkittyjä polkuja pitkin. Ja näitä hevosenomistajana on syytä kunnoittaa. Mutta näin maastoreitteihin tutustuvana tuntuu vaihtoehtoja riittävän. Näissä sitä onkin tutkimista. Ja tarkoitus olisi sitten lähteä näille reiteille ihan Tuikun kanssa kaksin maanantaina. Aloittaa jälleen kerran se hyväksi havaittu rutiini eli enemmän maastoilua, vähemmän sileätä. Vaikkakaan sitäkään ei kannata unohtaa. Kyllä sillekin on oma paikkansa meidän lukujärjestyksessä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.