maanantai 25. huhtikuuta 2016

Välähdyksiä tässä ja nyt

Meille saapui kääpiövillakoira Lilo maaliskuun viimeisenä lauantaina. Lilo oli vajaa kahdeksanviikkoinen musta narttu, jota olimme odottaneet jo jonkin aikaa. Meille ei pitänyt tulla koiraa, mutta silti se asuu meillä. Se on tyttärieni Niinan ja Juulian yhteisomistuksessa ja ensimmäiset päivät se asusti Juulian huoneessa. Meidän Vilille, yksitoistavuotiaalle valkoiselle villakoiraurokselle, pennun tulo oli draamaa. Se ei millään voinut hyväksyä, että kotimme valtasi musta, pieni, terävin hampain varustettu prinsessa. Se ilta meni yrittäessä hallita Vilin reaktioita, selittäessä Ollille, että tämä on vain ohimenevää ja yrittäessäni miettiä, että se vaaleanpunainen mielikuva uuden koiran saapumisesta haihtui kuin tuhka tuuleen Vilin haukkuessa ja osoittaessa vastenmielisyyttä uutta tulokasta kohtaan. 



Ensimmäinen viikko meni Vilillä kuonokopan kanssa. Ulkoilut sujuivat näiden kahden kanssa oikein hyvin, mutta sisätiloissa pidimme Liloa Juulian huoneessa ja vähän kerrallaan valvonnassa yhteisissä tiloissa. Lilo oli päivisin mukanani työpaikalla ja tämä myös hivenen häiritsi minun tallirutiinejani. Lilo kun on hyvinkin läheisriippuvainen. Mutta pikkuhiljaa alkoi Vili hivenen nahkeasti osoittaa hyväksyntää uutta tulokasta kohtaan. Voimme pitää Liloa jo yhteisissä tiloissa ja samalla Vili oivalsi, että pennun tulo onkin ihan hyvä asia. Se sai syödä pennun jättämät ruoat ja samalla kun se oivalluksestaan iloitsi, havaitsin Vilin vyötärölinjan kadonneen lisääntyneen ruoan myötä. 
Nykyisin ne voivat levätä samassa pedissä meidän sängyssä. Lilo tosiaan ei sinne itse pääse vaan se on nostettava sinne. Ja ilman valvontaa sitä ei voi jättääkään, sillä se on vielä niin pieni, että alastulo olisi sille liian korkea. Ulkoilu on mukavaa näiden kahden kanssa. Takapihalla ne leikkivät jo keskenään ja parastahan Vilin mielestä on juosta karkuun lelu suussa kun pentu jahtaa sitä eikä saa kiinni. 

Mitä taas kuuluu hevospuolelle. Tuikulla on ollut vuokraaja loka-marraskuusta lähtien. Iida on ratsastanut kerran viikkoon lauantaisin ja heillä on ollut onnistuneita hetkiä. Tämä on ollut myös minulle hyvä lisä, saan lauantain vapaaksi talleilusta. Vaikka toisaalta viihdyn Tuikun seurassa oikein hyvin. Sen kanssa olemme edistyneet paljon ja nykyisin myös mukaan on tullut ajotreeni kerran viikossa. Siitä pidän erityisesti ja niin näyttäisi Tuikkukin pitävän. Sen takapolvivaivat vaihtelevat, välillä on ollut hyviäkin jaksoja, mutta nyt näyttäisi taas takaosa oireilevan ja syynä mahdollisesti liikarasitus. En itse kovin usein ratsasta kentällä, mutta siirryttyämme ravitalliin, missä on iso ja hyväpohjainen, pehmeä kenttä, olenkin löytänyt meidät usein kokeilemasta, miten ratsastus sujuu. Ensin olemme käyneet maastossa ja lopuksi tulleet kentälle. Tuikkuhan on hyvässä kunnossa ja näyttääkin hyvältä. Joten nyt on aika siirtyä hieman muuhun kuin raskaaseen sileäntreenaukseen. Pidämme nyt jonkin aikaa vain maastoilua ja ajoa.


Tallin hiittisuoralla on hyvä päästellä. 
Vahinko-otos kännykameralla. Onnistunut kuva, mistä näkyy, miten nätti Tuikku onkaan, vaikka sen itse sanonkin. 
Korvaeläin. :D Tämän kuvan otti Alisa. Olimme lähdössä kärryillä ajamaan Juulian ja Alisan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.