tiistai 31. toukokuuta 2016

Jännittää, ei jännitä

Meillä oli eilen Jepan tunti. Torstaisen ukkosepisodin jälkeen en ole mennyt Tuikun kanssa kentällä. Vuokraaja meni lauantaina ja oli jonkin verran säpsyillyt, mutta muutoin ok. Kuvista toki näen, että pälyilee portille päin, mutta liikkunut ihan mukavasti ohjasajaessa. Eilen menin kentälle ja Tuikku oli alusta lähtien jännittynyt. Minua ei jännittänyt, mutta oma asentoni osoittaa selvästi, että menen siihen jännittymiseen mukaan. Miten siinä sitten osoittaa Tuikulle, ettei ole pelättävää. Vaikka muutoin koen mieleltäni olevani tilanteen tasalla, minua ei pelota, ei jännitä, mutta yläkroppani jännittyy, käynnistä tulee jäykkää, kiirehtivää ja käteni vaikuttaa joustamattomalta.


Näitä kysymyksiä peilaan mielessäni eilisen jälkeen. Miksi en saa itseäni rennoksi, vaikka mieli onkin muuta? Tunnistan itsessäni varautuneisuuden, ennakoimisen siihen, että Tuikku ratkaisee asian päättömästi juoksemalla. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, mutta tähän aina varaudun jos tilanne on juuri tällainen kuin nyt kentällä. Maastossa tilanne ratkeaa yleensä helpommin, aloitamme ravaamaan ja löydämme Tuikullekin rentouden. Nyt yritin vain saada käynnistä pois hätäisyyttä. Mutta en onnistunut. Ravissakin mennään pää koholla.

On aina sanottu, että jokainen päivä on omansa hevosen kanssa. Pitäisi aina lähteä puhtaalta pöydältä. Jos eilen ei onnistunut, tänään voi olla toisin. Hevonen ei muistele eilistä, ei sitä jos olikin vääntämistä, tänään voi olla ihan toisenlaista. Mutta väistämättä mielessäni pohdin, jäikö torstaista kuitenkin Tuikulle mörköjä päähän. Itse olin rauhallinen ja suhtauduin kentälletuloon kuten muutoinkin. Aamusta jo tunti ja silti oli lämmintä, helteisen oloista. Olen itse sen kannalla, että toistot ovat paras tapa osoittaa ja oppia Tuikunkin, että asiassa ei ole huolehtimista, ehkä tässäkin käy niin. Sitä seuraavaa ukkosta odottaessa,  miten sitten reakoidaan.

Jepan tunnilla aloitettiin väistöistä ja minun olisi saatava sisäohjassa roikkuminen pois. Tämän tiedostaen olen yrittänyt. Yritän tehdä tehtävät säntillisesti ja tällöin tuntuu, ettei palikat osu aina kohdalleen. Kun yhdestä paikasta korjaan, toisesta paikasta huomaan puristuvani, jännittyväni, keskittyväni niin tiiviisti tehtävän tekemiseen, että on mahdotonta saada kokonaisuutta onnistumaan. Tätäkö on vanheneminen, mielikuvani muodostuu nähdystä tilanteista kun parikolmekymmentä vuotta takaperin katselin tätini suorittamista. Ikääntymisen myötä suorituksiin tulee kulmikkuutta, puristautumista ja kun uusi tehtävä on edessä, on yleensä jännittymistä kropassa. Vai olenko suorastaan vain niin kömpelö, etten kykene suoritumaan tehtävistä ilman, että pää osaa, mutta kädet, jalat, ylävartalo ei ole mukana annetussa tehtävässä. Onko minulla ikääntymiskompelksi? :D Mahdollisesti...

Pitäisikö siis jäädä maastoilevaksi tädiksi. Sekään ei olisi huono vaihtoehto, mutta periksi en halua antaa. Vaikken niin kovin pidäkään kentällä ratsastuksesta, mutta on ne hienoja hetkiä kun Tuikun kanssa sujuu tehtävät mukavasti, hevonen on rento ja mieli mukana. Ja toisaalta en haluaisi antaa periksi. Mukavuusalueella pysyminen ei vie eteenpäin.

Olihan eilisessä tunnissakin onnistumisia. Teimme ensimmäiset tarkoitukselliset vastalaukkaharjoitukset. Nehän onnistuivat yllättävän hyvin, itsekin yllätyin, miten mutkattomasti ne menivätkään. Tehtävä aloitettiin siten, että tulimme pitkällä sivulla harjoitusravia, jatkoimme lyhyen sivun ja tämän kulmauksessa lähdimme kääntämään oikealle ikäänkuin voltille siitä sitten takaisin suoristuksen jälkeen käännyimme vasemmalle ja uralle tulleessa oikeassa kierroksessa nostimmekin vasemman laukan ja hups, sehän onnistui. Laukattiin pitkä sivu kulmaan, siirtyminen ei niin sievästi raviin ja minä olin hämmästynyt. Näin helposti, toistetiin toiseen suuntaan ja taas onnistui. Pikkuisen oli Tuikku hämmentynyt, toki siinä vaiheessa kun kulma tuli laukassa heti vastaan ja piti siirtyä raviin, oli vähän olo, että ei saanut laukata, teinkö siis virheen, mutta uusintojen myötä ja kehumalla meni oikein hyvin. Tuikun kanssa on oltava tarkkaana, ettei se pääse huolestumaan uusien asioiden kokeilemisessa. Se nimittäin tapahtuu herkästi ja tällöin tehtäväntekeminen ei ole helppoa jännittymisen myötä.

Tunnilla oli vaikeuksia saada taipumista vasemmassa kierroksessa, kuolaintuntuman vastustelu alkoi lopussa. Syynä varmasti osaltaan väsyminen, onhan tunnit sen verran raskaita. Mutta pään heilutus kun yritin vaikuttaa kuolaimen kautta, suun käyminen. Mutta sinnikkäästi, keventäen, sisäohjaa ja pohjetta käyttäen, taipumista. Mutta ei kuitenkaan viimeistä myötäystä ja pyöristymistä. Tähän ei päästy, vaikka laitettiin pienemmälle ympyrälle, suurenneettiin, ohjaavaa ohjasotetta käyttäen. Huomaan kuitenkin, että tehtävien lomassa käteni jäykistyvät, jolloin otteestani tulee kova ja myötäämätön, joten tämäkin vaikuttaa. Joten yksinratsastaessa on kokeiltava tehtävät uudelleen, harjoiteltava, jolloin saan pehmeyttä mukaan itse jännittymättä sitä teenkö oikein.

Tässä olisi se ryhti, mihin haluaisin päästä silloin kun Tuikku menisi hyvässä muodossa. Tässähän kuljemme jännittyneesti ja se näkyy selvästi. Mutta juurikin sen, että lavat eivät laskeudu alas ja ole etupainoinen. Teorian tietäisin, käytäntö on sitten jotain muuta. :D
 Jepa on pyrkinyt ohjaamaan menoamme niin, että kulkisimme hyvässä ryhdissä. Tuikku itse hakeutuu mielellään matalampaan muotoon, jolloin pääkin laskeutuisi rennommin alas. Mutta tätä olemme pyrkineet välttämään, kädellä on nostettava pää ylemmäs, pohkeilla kohti tuntumaa ja aktivoitava takaosaa. Tuikku tarvitsee alussa vahvan pohkeen, tämän olen itsekin tiedostanut. Mutta kumma kyllä välillä unohtuu ja vaikutus Tuikkuun ei ole niin hyvä, pohjetta, pohjetta enemmän. Laukka on puhdasta kun vauhtia on alla riittävästi, mutta hitaammassa ns. normaalivauhdissa laukka on nelitahtista. Tuikulle on tulossa jos ajankohta vain saadaan sopimaan taitava kouluratsastaja. Hänellä on kisakokemusta niin Saksan kuin Suomenkin kisoista. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten Tuikku kulkee, miten vahvan pohkeen tarvitsee päästäkseen siihen, mihin itse haluaisin jossain vaiheessa päästä ratsastuksessa Tuikun kanssa. Ratsastaja tosin on pitkä ja pitkäsäärinen, joten hän miettikin, miten pääsee Tuikkuun vaikuttamaan.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Salamointia

Meille on tulossa yo-juhlat, joten olen keskittynyt leipomiseen ja otin myös haasteen vastaan ja otin päävastuun noin 100 hengen kahvituksesta tämän viikonlopun aikana. Leivoin yhdessä illassa marjapiirakat ja kääretortut, siinä samalla keitin sitten raparperit. Tässä ohessa kävin sitten talkoissa tarkistamassa tulevan metsä- ja peltolaitumen. Ja nyt on laitumella kokoa sekä vaihtelevuutta. Ei voi todellakaan sanoa, että hevosten kesälaidunnus olisi tylsää. Riittää metsää ja laidun on mielestäni liian rehevää, onneksi sitä lohkotaan, jolloin ei tule hevosten ahmittua ihan liikaa heinää. Ja heinä tällä tallilla tulee omasta pellosta ja sen laatu on ollut hyvää, on näkynyt Tuikussa selvästi.

Mutta laitumella on kokoa lähes parikymmentä hehtaaria vai olisiko enemmänkin. En tiedä, mutta tilaa siinä riittää. Vaihtelevuutta, mukavia polkuja, missä olisi kiva ratsastella, on kuusimetsää, lehtometsää ja vähän taisi olla mäntypuitakin, mutta lehto- ja kuusimetsän sekoitusta. Riittihän siinä laitumen kiertämistä ja tarkistusta. Tuikku on talvitarhassa yhdessä Samuli -suokin kanssa, mistä on sanottu, ettei se tule toisten kanssa toimeen. Mutta nämä näyttäisivät ainakin toistaiseksi sopeutuvan keskenään. Tuikku on kuitenkin niin kiltti ja alistuvainen, mukautuvainen luonne.

Keskiviikkona Tuikku pääsi todelliselle kuntotestille. Tuikulla meni tallilainen maastoon ja he menivät starttihepan perässä, lämminverinen ravuri kärryillä. Ja tietäähän sen, että Tuikku haluaa pysyä kannoilla. Maasto oli ollut pitkä, parituntinen ja askellajeina ravi tai laukka (kiitolaukka) lopussa jo maltillista käyntiä. :D Ja Tuikulla on hyvä kunto, juostahan se halusi ja vasta lopussa se alkoi jo väsymään. Klup, ajattelin. Ja mietin niitä tienpohjia. Sitä vauhtia. Ensimmäisenä sitä miettii jalkoja ja lupa oli mennä lujaa sekä maastoilla, mutta kun tietää, että mennään starttihevosen kanssa niin silloin ei paljon hissutella. Joten torstaina kentälle. Katsomaan, mitä tuleman pitää.

Torstaina menin kentälle ja huomasin, että väsynythän se oli kuten oli jo tiedossa. Nahkeaa menemistä, vähän väkinäistä ja mietin jo, että taisi mennä jalat. Mutta siitä sitä sitten taas päästiin normaaliin työntekoon. Menimme alussa harjoitusravia ja pyrin vain siihen, että Tuikun saan tuntumalle, vetristymään. Katson, miten taipuu ja miltä jalat tuntuu. Ja meno oli normaalia, ensimmäiset ukkosenjylinät kuulin ja Tuikkukin alkoi säikkymään, mutta sen verran näytti rintama olevan kauempana, jotta päätin jatkaa ja ottaa haasteen vastaan, saada taas Tuikku paremmin kuulolle. Mutta kuinka ollakaan, aivan yhtäkkiä tuli niin kova pamaus, että se todella säikäytti. Tuikku teki niin nopean täyskäännöksen, joten tulin alas, jäin ohjiin ja sain pidettyä Tuikun kentällä.  Nousin heti ylös ja pyrin rauhoittelemaan Tuikun. Kaiken tämän sain myös videolle. Olin ottanut kypäräkameran tolppaan ja sain ikuistettua yhden ikimuistoisimmista hetkistä.


Perjantain sai Tuikku olla vapaalla ja lauantaina Iida meni Tuikulla ohjasajaen. Mikä on erittäin hyvä liikutus hevoselle, jäänyt vain vähäiselle minultakin, välillä sitä miettinyt, mutta jäänyt. Tuikku oli mennyt mukavasti ja päässyt vielä järvellekin.













Tänään sunnuntaina lähdimme pidemmälle maastolle kärryillä. Vaikka olenkin Tuikun suhteen luottavainen, halusin Jarin taluttavan asfalltitien kohdan, sillä joudumme menemään mutkaisen osuuden ja autoilijat kulkevat tällä tiellä lujaakin hidastamatta kohdalla. Onneksi osa autoilijoista osaa huomioida ratsukon tai hevoskärryillä menevän. Maasto meni kärryillä hyvin, Tuikku liikkui alussa niin verkkaisesti käyntiä ja tämä sopii minulle. Kärryttely kun on ihan luvanvaraista hissuttelua, nautiskelua, palauttelua, ei stressisuoritusta vaan ihan sitä, että liikutaan vain vaikka mataen. Treenattavalle ravurille meidän liikkumisemme olisi suorastaan häpeällistä, mutta meille tämä sopii. Tuikku joutuu kuitenkin ratsastaen tekemään vaaditut tehtävät säntillisemmin ja silloin en salli ihan samanlaista löysäilyä. Toisaalta Tuikulle oli rasitusta jo siinä kun se sai vetää kahta aikuista kärryillä, etenkin kun tulimme maasto-osuuden, missä oli metsätraktorit saaneet pohjan upottavaksi kurakoksi. Siinä joutui Tuikkukin työskentelemään. Tyytyväinenhän se oli, kävin kylmäämässä lopuksi Tuikun jalat ja nyt oli oikean takajalan vuohinen lämmin. Kylmäyksen jälkeenkin. Tosin laitoin 2-teholinimentit kaikkiin jalkoihin, mutta lämpötilaeroa oli, ei paljon, mutta mielestäni huomasin eron. Joten pyysin tallimestaria antamaan Tuikulle tulehduskipulääkkeen siihen asti kunnes  se loppuu. Kestää varmaan sen 4-5 päivää.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Suunnitelmat toteutukseen

Varsinainen ratsastus kentällä ei kuulu vahvuuksiini. Välillä koen olevani innostuneempi ja tällöin käymme usein kentällä ja tehtävät tulevat sen mukaan, miltä hevonen tuntuu ja joskus on kieltämättä tilanteita, missä ennakoimattomuus näkyy myös hevosessa. Useinkin ratsastukseen liittyy turhautuneisuus. Nyt yritän lähestyä tilannetta toisella tavalla. Tehdä ratsastussuunnitelman etukäteen ja katsoa, onko tämä tapa minulle parempi. Toiset osaavat ratsastaa ilman ennakkosuunnitelmia, mutta minulle ennkkoon mietityt tehtävät voisivat antaakin enemmän ja ratsastsus ei olisi sitä hetkessä olemista, vaikka ratsastus lähteekin siitä, että seurataan hevosen reakointia, onko kuolaimella, reakoiko pohkeeseen jne.

Joten maanantaina olin laittanut omaan vihkooni jo etukäteen ns. suunnitelman, mitä haluan tehdä, mitkä ovat tavoitteet ja miten onnistun toteuttamaan. Halusin ottaa puomit mukaan harjoitukseen, sillä niistä on vaihtelua ja virkistystä tehtäviin. Laitoin neljä puomia vasemmalle pitkälle sivulle noin parin metrin etäisyydelle uralta. Ensimmäisen ja toisen puomin väliin tuli pidempi väli, pari puomia lyhyellä välillä ja tämän jälkeen taas pitkä väli. Ensiksi oli tarkoitus mennä puomit ravilla ja sitten ottaa harjoituksena niin, että viimeisen puomin jälkeen laukannosto. Halusin harjoitella siirtymisiä ja reakointia pohkeelle sekä taipumista. Ei siis kovin vaikeita tavoitteita, mutta siirtymisissä on aina parannettavaa.

Kentällä ratsastuksen jälkeen jalkojen kylmäystä järvellä. Nyt sain otettua selästäkäsin kuvan kun oli satula alla. 
Päästyämme kentälle huomasin Tuikun olevan ns. tyhjä kuolaimelle. Aloitin käynti- pysähdys harjoituksilla pitkillä sivuilla. Alussa toki kevyttä ravia, käyntiä lämmittelyyn. Mutta harjoitukset aloitimme ed. harjoitteella. Siirryttyämme raviin, huomasin Tuikun kovin kiireiseksi, vauhtia ravissa oli ja halusin rauhoittaa tahtia hitaammaksi. Tähän ei tule aivan heti toivottua vastausta, tätä pitäisi harjoitellakin enemmän. Harjoittelimme taas siirtymisiä käynnistä raviin ja siitä käyntiin. Teimme suunnanvaihtoja, jotta saan tasaisen kuolaintuen, reakoimaan sisäpohkeelle. Vähitellen tuntuma oli tasaisempi ja ympyrän kaarilla vaadin jo taipumista. Otimme mukaan puomit ja ne menivät hyvin, aloin lisäämään puolipidätteitä lähestyttäessä puomeja, jotta saan tahtia rauhallisemmaksi ja tässä onnistuttiin. Vaihdoimme suntaa ja teimme voltit aina ristikkäisissä päissä kuin puomin lähestymissuunta oli. Volteilla halusin herkistää pohkeelle paremmin, saada Tuikkua taipumaan ja pyöristymään. Näillä harjoitteilla meno vaikutti hyvältä ja kun saimme puomeille mukaan viimeisen puomin kohdalla laukannostot, oli näiden kanssa parannettavaa. Aluksi laukannostoon ei reakoinut heti puomin jälkeen vaan pari askelta ja nosto. Sekä oikoi uran sisäpuolelle. Tähän taas korjausta. Se mikä oli parasta näissä harjoituksissa lopussa, sain raviin pidennettyä askelta ja lisättyä tahtia selkeästi. Tuikku kulki kuolaimella ja kun pääsimme hyvin onnistuneeseen lisään, lopetin tähän. Lopuksi ravia löyhin ohjin ja siitä sitten järvelle jalkoja kylmäämään. Olin tyytyväinen ja kokemani perusteella aion toteuttaa tätä seuraavankin kerran. Minulle tämä sopisi hyvin. 


Tuikku on päässyt myös totuttautumaan laidunruohoon. Sille olisi tulossa laidunlauma kahdesta tammasta. Laidunkausi alkaa kesäkuussa ja jos näyttää siltä, että yöt ovat vielä varsin kylmät, jää laiduntaminen myöhäisemmäksi. Tämä on talli, missä selvästi kuunnellaan hevosia ja omistajaa. Jokaisella tallilla on omat sääntönsä ja niihin olen sopeutunut. Tilanne on toki minulle uusi, sillä nyt koen hieman hämmentäväksi sen, että asiakkailta kysytään heidän toivettaan laiduntamisesta. Kun normaalisti pikkutalleilla tehdään kuten on tallilla tapana ja poikkeamia ei ole tai sitten on etsittävä talli, missä omistajan toiveisiin vastataan. Meillä oli Tuikulla tarhakaveri, mikä on myös kiltti ja ed. kaverin kanssa se tuli jahdatuksi. Kuinka kävi Tuikun kanssa. Pari viikkoa meni suht hyvin, mutta nyt Tuikku tuli jahdatuksi. Itse olisin voinut odotella vielä pidempään, vaikka näinkin, että miten kaveri jahtasi Tuikkua jos se oli tulossa portille tms. Kaveri halusi pitää Tuikun tietyssä paikassa tarhaa. Mutta tallimestari huomautti, että pitäisiköhän ottaa Tuikku pois ja olin samaa mieltä sekä huojentunut. Syksyllä sitten laidunkauden jälkeen koetetaan tamman kanssa yhteen jos näistä tulisi tarhakaverit.


Tiistaina kävin Tuikun kanssa aamupäivällä ratsastamassa. Aluksi mietin kärryttelyä, mutta päädyin ratsastukseen ja lähdimme metsiin sekä hiittisuoralle. Hiittisuoralla harjoittelin väistöjä ja Tuikkuhan toki ennakoi ja ajatteli, että pääsee juoksemaan. Mutta ei. Tällä kertaa halusinkin rauhallista menoa, hieman harjoitusta. Tahdin hidastusta. Eikä ollut helppo tehtävä, saada hidastamaan tahtia kun alla oli kiirehtivä heppa. Mutta vähän siihen suuntaan ja liian kiireisen tahdin kera väistöt eivät suju ihan niin hyvin kuin pitäisi. Hiittisuoralla huomasin, miten Tuikku ottaa kiiinni vasempaan kuolaimeen. Mietin olenko itse liian kiinni ohjissa ja varmasti tämä on syynä. Vaikka yritän kuinka tiedostaen pitää käteni vakaana, kyynärkulma, kädet sivuilla niin siltikin se viimeinen rentous puuttuu. Kun otimme mukaan ravia, huomasin Tuikun haluvan venähtää pitkäksi, mutta en päästänyt. Hiittisuoralla ei tullut tähän sitä jännittymistä, miten yleensä kentällä käy. Jännittyessään ravi muuttuu niin passimaiseksi, mutta täällä ravi pysyi, mutta huomaan Tuikun hieman jännittyvän, silti tahti pysyy edelleen. Ja tämä on mielestäni hyvä suunta. Tuikun mieli pysyi koossa. Annoin tämän jälkeen sen mennä pidempänä ravissa ja taas lyhennettiin askelta lyhentyi Tuikkukin. Lopuksi pari vetoa laukkaa, jotta saa selälle rentoutusta. Ja mikä parasta tämän kerran jälkeen pääsi Tuikku jo iltapäiväksi laitumelle. Töiden jälkeen illalla kävin vielä Tuikun hieromassa laitteella. Ja se on mukava. Karsinassa minua odotti varsin väsynyt hevonen, jolla oli lievästi sanottuna turvotusta iltapäivälaiduntamisen jälkeen. Oli siis saanut vihreää reilusti.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vesileikkejä

Meillä on viimepäivät olleetkin rennot. Olemme menneet ilman satulaa ratsastusvyöllä ja suunnanneet järvelle. Keskiviikon jälkeen torstaina kävin taluttaen ja perjantaina laitoin vyön sekä menin selässä rannalle. Olemme menneet pelkästään käyntiä. Ja polskuttelun jälkeen olemme suunnanneet laitumelle. Perjantaina Tuikku pääsi laidunlohkolle tulevan daaminsa kanssa. Tuikun piti pullistella ja kumpainenkin olivat innoissaan, puhisivat ja kuumenivat. Tamman omistaja yritti rauhoitella omaansa, minä taas olin hyvinkin tyytyväinen kun Tuikku veti moovinsa, pukitteli ja pullisteli. Sitä iloittelua oli kiva katsella. Sääthän ovat olleet todella hienot. Etenkin lauantaina ja tänään sunnuntaina. Vuokraaja kävi lauantaina ja ratsastelivat tallin maastoissa uudella satulalla ja kävivät hekin polskimassa. 



Tuikku oli selvästi halukas menemään syvälle, mutta sitten kun olimme jo näinkin syvällä, osoitti se halua myös tulla pois. Nyt kun oli pelkästään kesähousut jalassa, tuntui pito hevosen selässä paljon heikommalta kuin ratsastushousujen kanssa. Niinkin pienestä se voi olla kiinni. 


Meillä oli myös Lilo mukana tallilla ja tarkoitus on totuttaa siitä tallikoiraa. Lilo oli kova haukkumaan kun olimme vedessä, mutta Tuikkua se ei tuntunut kovin häiritsevän. Eikä sitä haitannut moottoriveneet, mitkä olivat kauempana. 
  




Odotan kovasti kun Tuikku pääsee laiduntamaan, se on mielestäni hevoselle parasta aikaa vuodesta ja täällä on metsäsaarekkeet, minkä suojiin pääsee kuumuutta ja sadetta. 




Onhan tämä komea heppa. Kyllähän tälle kannattaa esitellä lihaksiaan ja pullistella. 


Alunperin oli tarkoitus tehdä tästäkin postauksesta hieman syvällisempi. Facebookissa oli linkki, missä kenttäratsastaja Elmo Jankari totesi, miten hevosharrastuksesta on Suomessa tehty kallista. Tähän täytyy todeta, että olen niin samaa mieltä siitä, mitä hän kirjoittajan mukaan kertoi. Harrastajilla kun pitää olla hienot trailerit, maneesitallien vuokrat ovat korkeat, vastaava Saksassa 300 euroa / kk. Nämä nyt muutamia, mitkä muistan tekstistä. Onhan se totta, että ratsupiireissä kun menet seuraluokkiin, katsot parkkipaikalle, ovat trailerit hienoja ja kalliita. Tai jos haluat harrastaa laadukkaasti ja kehittyä, on oltava maneesipaikka ja eteläisessä Suomessa maneesivuokrat eivät kovin edullisia ole. Tämähän on yksi, mikä lisää hevosenpidon kalleutta. Ei kovin köyhällä olekaan varaa harrastaa edes seurakilpailutasolla, mikäli vielä pitää hevosensa kalliilla maneesipaikalla. Oli vielä lisäksi hauska lukea sekin, että Saksassa hevosharrastus on monellekin mahdollista ja siellä voi traileri olla todella vanha, mutta toimiva ja käytännöllinen kuten meidänkin. Sillä ei voi kisapaikoilla koreilla. Suomessa kun harrastuksesta tehdään kallista, sillä järkevillä valinnoilla jos unohdetaan ns. ulkoiset paineet voi harrastaa edullisemminkin. Miten paljon valintoihin vaikuttaa ulkopuolisten mielipiteet, asenteet, yleiset näkemykset ja ns. halu sulautua massaan? Tässä nyt pintaraapaisuna.

Nyt kun olemme Tuikun kanssa viettäneet rauhallista loppuviikkoa ja uusi viikko edessä. Olen miettinyt, miten voisin kehittää meidän ratsastusta. Se kun tuntuu junnaavan hieman paikoillaan, en itse koe meidän edistyneen ja kaipaisin jotain  konkreettista tuntumaa, jotta voisin löytää taas motivaatiota. Suurin ongelmani on varmasti ratsastuksen ymmärtäminen, sisäistäminen, miksi mitäkin teen, mihin pyrin. Enemmänkin kentällä ratsastus on ollut sitä, että yritän saada Tuikun kantamaan itsensä, menemään pyöreänä jne. Ennenkaikkea tarvitisin joka ratsastuskerralle selkeät tehtävät, jotta päästäkseni tavoitteeseen, olisi minulla oltava ns. ratsastussuunnitelma, miten etenen. En vain kokeile ja katso, mikä useinkin tuottaa sen, että Tuikku ei toiminutkaan kuten halusin, ei taipunut tai kulkenut suorassa. Ja jatkan vain paineistusta. Ymmärtämättä, miksi niin käy ja yrittänyt korjata tilannetta siten, että kumpainenkin pysyvät rentoina. Asiat on pilkottava pienempiin osiin jokaiselle kerralle, löydettävä tätä kautta päämäärä ja pidettävä tekeminen yksinkertaisena, mutta sellaisena, että se motivoi. Jokaisella kerralla oltava jo selkeä etukäteissuunnitelma, missä pysytellä, jotta ratsastus ei olisi epämääräistä tekemistä ilman, että on tiedossa, mitä seuraavaksi tehdään. Ettei se olisi hetkessä olemista vaan suunnitelmallista toteutusta.


Koirien kanssa on mennyt mukavasti. Lilo on päässyt tänään ensimmäiselle pitkälle lenkille ja tänään vielä tallille ja siitä reppuun kun teimme pyöräretken Vesikansan maastoihin. Olihan melkoista kynnöspeltoa mennä pyörällä hevosteitä pitkin, kavion jäljet saavat tien pohjasta melkoisen epätasaista. Mutta maisemat ja säät olivat hienot.



Alla on kuvia meidän aamuisesta lenkistä. Aamu alkoi todella lämpimänä ja aurinko paistoi. Kaikki on niin vihreää. Kesän parasta aikaa vietämme kun luonto on kauniin vihreä, rehevä ja linnut laulavat. 






keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Vesikupissa vai vettä kupissa


Meidän pieni Lilo on keksinyt mukavan ajanvietteen. Meillä on yhteinen juoma-astia Vilillä ja Lilolla. Lilo tahtoo uittaa tassujaan kupissa ja läiskyttää ja pärskiä juomaveden kanssa. Alle on pitänyt laittaa matto, jottei lattia mene pilalle sinne levinneestä vedestä. Lilo sai uudet valjaatkin, se on siis virallisesti ja todistetusti kasvanut. Hieman ne on löysät kaulan ympäriltä, mutta säädettävissä rungon ympäriltä ja näin niistä saa tukevat. Nyt niissä on leveyttäkin, mikä on minusta hyvä. Ja selvästi Lilo pitää uloslähdöstä. Se odottaa sitä. Heti herättyäni vien Lilon ulos. Vili on taas aamu-uninen ja se ei nosta korvaansa vaan jatkaa sikeästi uniaan, siellä missä se nukkuu. 

Liloa on tarkoitus totuttaa tallikoiraksi. Sellaisesta olen haaveillut. Koirasta, minkä kanssa voisin lähteä maastoon yhdessä hepan kanssa. Ja sunnuntaina olisi sitten pientä harjoitusta, Jari Lilon kanssa ja minä Tuikulla. Tallin metsämaastoissa. Tuikulla on tänään kiropraktikko niin liikutus varmaan jää tauolle käsittelyn jälkeen ja toivon, että sunnuntaina saisin jo mennä kevyesti käyntiä, jolloin voimme harjoitella jo ensimmäisiä kertoja yhteismaastoilua. 

Tuikulle hain sitten uuden satulan testattavaksi. Meillähän oli Albionin K2 Legend, wide, 17" ja toivoin lyhyempää. Toiset olivat sitä mieltä, ettei olisi vielä liian pitkä, satulaseppä sanoi, että ei saa valua yhtään taakse, muutoin tulee ongelmia. Ja kun itse mittailin, oli mielestäni ko. pituus niillä rajoilla. Joten onnekseni kokeilusatulat vietyäni liikkeeseen, löytyi sieltä sama satula 16,5", wide ja sen otin mukaani. Minulla olisi siis yksi päivä aikaa kokeilla sitä ennen kiropraktikon käyntiä. 

Tiistaina laitoin puomeja maahan ja tarkoitus oli mennä näitä yli. Tuikullekin on tullut selvästi tehtäviä ja paikkoja mistä se pitää. Maastoilu on mukavaa, etenkin kaverin kanssa. Hiittisuora on mukava ja kärryillä Tuikku tuntuu pitävän erityisesti hiittisuorasta. Ja tuntuu se pitävän kahlailustakin, sillä reitti kulkee juuri kentän ohi. Eilen menimme kentälle. Kävimme ensin metsäteillä ja ensituntuma oli miellyttävä, tunsin selvästi Tuikun liikkeet satulassa, miten se käytti selkäänsä. Tunsinko näin aikaisemmin muiden satuloiden kanssa ja täytyy myöntää, etten ole huomannut. Tässä pohdinkin olisiko niin, että se 17" ottaisi kuitenkin enemmän kiinni takaosaan ja nyt kun ristiselän alue mielestäni oireilee, vaikuttaa tämä selän käyttöön rajoittavasti. 

Tuikku oli alussa sählä, hieman kyräilevä ympäristön äänien suhteen. Teimme pienen alkuverryttelyn metsässä ja siitä siirryimme kentälle. Tuikkuhan meni kentän tietä tyytyväisenä, mutta kun se huomasi, että suuntaamme kentälle, tuli käyntiin  nahkeutta. Tämä työskentely ei siis kuulu sen mukavuusalueen sisäpuolelle. Mutta kentällä puomit ylittyivät ravissa hyvin, askel nousi, ravi oli joustava ja selässä oli helppo istua. Alussa verryttelynä käyntiä, pysähdys, peruutus. Seuraavaksi ravia löyhemmin ohjin ja vähitellen aloin lyhentämään ohjia. Teimme suunnan vaihtoja, kiemurauraa, väistöä uralla, jotta saan tulemaan ohjalle ja reakoimaan pohkeeseen. Ravissa huomaan, että Tuikku ottaa kiinni vasempaan kuolaimeen oikeassa kierroksessa, heti kun vaihdamme suunnan vasempaan, on tuntuma hyvä ja tasainen. Tämä kielisi oikean puolen takapolvesta tai siitä aiheutuneesta jumista.


Yllä kuva uudesta satulasta. Istuu hyvin, asettuu oikealle paikalleen. Istunta tuntui alussa oudolta kun olin tottunut istumaan 17", mutta löysin paikkani. Eniten juuri mietitytti, ottaako satula kiinni säkään, mikä on olematon, onko satula aavistuksen leveä kuitenkin edestä, mutta seurattuani näytti etukaari olevan sopiva ja katsoinkin, että toppaukset ovat sään ympärillä eikä etukaaren reunat paina säkää.


Hieman pimeä kuva, mutta tästäkin kuvakulmasta satula näyttäisi hyvältä. Sopivan mittaiselta, ja kun katsoo sekä ylintä että alinta kuvaa, huomaan sen, että satula ei saisi olla yhtään pidempi. Jää niin vähän tilaa tälläkin satulalla selän taakse. 


Meillä oli Jepan tunti maanantaina ja se meni hyvin. Meillä oli testisatula alla, Albionin 17", missä oikeanpuoleinen toppaus on heikompi kuin vasemman puoleisen, eli se vaatisi täytettä. Jepahan ei tätä tiennyt. Jalustimet olivat samanmittaiset ja hän huomautti heti, että vasen jalustin on liian lyhyt. Sanoin, että ne ovat samalla korkeudella, uudet eivätkä venyneet. Mutta toppaus aiheutti sen, että pidensimme vasemmanpuoleista jalustin yhdellä. Huomasin jo itsekin eron. Näin sitä tottuu pieniin virheisiin ja jatkaa ratsastusta siitä huolimatta.

Meillä on Tuikun kanssa ollut haastetta nostaa vasen laukka käynnistä ja maanantaina sen onnistuimme heti ensimmäisestä yrityksestä lähtien ilman, että olisimme tätä harjoitelleet erityisesti edellisestä tunnista, sillä olemme paljon maastoilleet ja jättäneet tarkoituksella sileällä ratsastuksen vähemmälle. Olin tyytyväinen niin oli Tuikkukin. Olen kokenut, että meillä on melko muuttumaton jakso menossa, mielestäni emme ole edistyneet kovin isoin harppauksin. Siltä se ainakin minusta itsestäni vaikuttaa. Mutta kaudet vaihtelevat ja maastoiluun aion taas panostaa enemmän. 


Tiistain ratsastuksen jälkeen suuntasimme järvelle. Sinne pääsee pellon reunaa pitkin ja luonto on kauneimmillaan, tarjoaa kauniita vaaleita vihreän sävyjä. Tuikku tietä jo reitin. Kylmässä vedessä on hyvä jäähdytellä jalkojaan ja sinne suuntasimme. Järvessä talsimme noin polven yläpuolella yltävään veteen, jotta nivelet ja jänteet saisivat hieman viillennystä. Kuvaa en ottanut selästä käsin juurikin sen takia jos tulee yllättävä tilanne ja pudotan puhelimeni veteen. 


Nyt on tallilla suljettu harjoituslaidun, minne voi viedä hevosen syömää vihreää tarvikkeiden puhdistuksen ajaksi. Tuikkuhan pitää erityisesti tästä hetkestä. Sen karva kiiltää ja kasvu on nopeaa. Sillä oli talvella mattainen karva, mikä loimen alla kului pois isoiltakin alueilta. Odotan kovin laidunkauden alkamista. Laiduntaminen on kuitenkin hevoselle mukavaa riippuen toki hevosesta. Mutta muutoin on tilaa vaeltaa, syödä vihreää kavereiden kanssa ja mikä parasta, tällä tallilla tarhaus- ja laiduntaminen menee siten kuin kukin hevosen omistaja haluaa. Toiset haluavat pitää hevosen kesällä päivisin laitumella ja yöksi karsinaan. Tuikulle haluan laidunnuksen koko vuorokaudeksi ja nyt se pääsee laitumelle, missä on myös metsää.








sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Monipuolisesti


Vaikka tässä näkyy, miten hyvin Vili ja Lilo voivat olla samassa pesässä nukkumassa, ei käytännössä tämä kestänyt kovinkaan kauan. Lilo haluaa olla Vilin lähellä, joskus liikaakin. Vili taas on itsenäinen koira, mikä on tottunut yhdentoistavuoden ajan olemaan yksin, on varsin vaikea tottua arkeen, missä joutuu jakamaan oman häkkipetinsä, sohvat ja jopa ruokakupin. :D Lilo haluaa syödä oman ruokansa Vilin ruokakupista ja kun Vili on syönyt omansa, kaadan Lilon ruoat siihen ja johan maistuu ruoka Lilollekin.

Torstaina oli koirien rokotuspäivä. Vili sai normaalirokotukset ja Lilolla 12-viikkoisrokotus ja neljän viikon päästä uudestaan. Hyvinhän se meni, Vili otti rokotuksen kuin mies ja Lilo vinkaisi kun sai tuta piikin niskassaan.

Meillä ei ole Tuikun kanssa tällä viikolla ollut ajopäivää, joten tämä sunnuntai valikoitui ja mukaan tuli vanhin tyttäreni. Tämä oli hänelle ensimmäinen kerta kun hän pääsi kärryille mukaan ja sai hän ohjastaakin kärryjä. Päivä oli lämmin, tyyni ja miellyttävä. Tuikku oli valmis tulemaan mukaan kun hain sen. Aina yhtä iloinen, aina yhtä valmis. Niin tänäänkin. Kärryttely on meille enemmänkin rentouttava puuhaa ja sitä en ole tehnyt niinkään treenimielessä. Tämä kerta oli rentoa kävelyä ja hiittisuoralla menimme raville. Ja tällä kertaa Tuikku meni ravilla koko pätkän, silloinkin kun pyysin vauhtia lisää. Ravi on letkeää ja näyttää hyvältä kärryiltä käsin. 

Selkäkin saa levätä eikä painoa selkään tule. Selkä on minusta hyvä, tänään kokeilin ja ristiselän alue ei vaikuta enää niin kipeältä kuin aikaisemmin. Arnikat se saa selkäänsä ja hieronnan laitteella. Liikutuksen jälkeen kun lihakset ovat vielä lämpimät, sai Niina käyttää hierontalaitetta pitkin selkää ja ristiselän aluetta, minä hieroin lämpöarnikan ja pääsikin tämän jälkeen tarhaan takaisin.




Tuikulla käy vuokraaja kerran viikossa, lauantaisin. Eilen he olivat menneet ilman satulaa ja käyneet järvessä, kentällä sekä hiittisuoralla. Saan yleensä paljon kuvia ja vuokraaja kertoo, mitä ovat tehneet. Tämä järjestely on toiminut hyvin. Toisaalta olen kovin haikea ja levoton aina vuokrauspäivinä, sillä rehellisesti sanottuna haluaisin itse olla tallilla. Vuokraaja ei ole minulla sen takia, että tarvitsisin sellaisen. Toisaalta se on päivä, minkä voin hyödyntää muutoin. Mutta vuokrauspäivä on minulle luopumista omasta mahdollisuudesta olla Tuikun kanssa. Tuikun kanssa on kiva tehdä asioita, ja minullakin on paljon suunnitelmia kuten nyt kun istun tässä. Mietin, milloin seuraavan kerran menen maastoon. Niinan kanssa suunnittelimme menevämme jo pidemmälle kärryttelylle, sillä maastoreiteille voi lähteä myös kärryjen kanssa. Vaikka kentälläratsastus ei ole minulle se mukavin, mietin jo sitäkin. Maanantaina meillä on taas Jepan tunti ja sen jälkeen pitää suunnata satulakauppaan vaihtamaan kokeilusatuloita.







Vapaita Tuikullakin on, pyrin pitämään viikossa pari päivää vapaata, jolloin Tuikku saa olla tekemättä mitään. Sen viikottainen liikutusmäärä on reipasta. Se ei ihan ns. tätiratsu ole sanan varsinaisessa merkityksessä vaan pyrin siihen, että se saa liikuntaa, monipuolisesti. Paljon maastoilemme ja siihen panostan eniten. Maastoilu on minulle se omin laji, missä koen olevani vahvimmillani. Ajotreeni on taas useimmiten kevyempää, toki otamme vetoja, mitä Tuikku itse haluaa. Sillä se haluaa mennä kun hiittisuoralle päästään, mutta ajotreeni koostuu yleensä korkeintaan 6 km mittaisesta pätkästä, useimmiten vähemmän. Ajo on enemmänkin palauttava liikutuskerta, jolloin Tuikku saa mennä rauhallista käyntiä pitkin ohjin. Esteitä emme ole kovin paljon vielä menneet, mutta niitäkin toki silloin tällöin ja sileällä meno on pakollista hevosen jumpan vuoksi.