maanantai 2. toukokuuta 2016

Koiruuksia ja Tuikkuilua

Sain sitten yhden videon ladattua puhelimesta ja senkin hieman mutkien kautta. Ohessa Lilo noin puolentoistaviikon vanhassa videossa. Lilo löysi Juulian matkatuliaisina ostamat aamutossut, joita hän varjeli Vilin hampailta. Ilmeisesti Lilo ei kuulunut eston piiriin vaan löysi nämä ihastuttavat tossut leluksi. 



Tuikun kanssa olemme taas tehneet monipuolisesti. Perjantaina lähdimme kärryillä ajamaan kartanon metsäteille ja hiittisuoralle. Hiittisuora sai Tuikun suorastaan kurittomaksi. Ravureille opetetaan, ettei kärryjen edessä laukata, nämä vanhat opit ovat Tuikulta unohtuneet tyystin ja kun pyysin lisämään vauhtia raviin, siirryimme laukkaan, oikein kunnon vauhtiin. Sain sitten ohjissa olla kiinni ja pyytää siirtymään raville, mitä ei ihan niin vain käynytkään. Mutta tulihan sieltä sitä vauhtiraviakin. Pitäisi ostaa suusuoja, sillä jokaisen kärryttelyn jälkeen pitää sylkeä hiekat suusta kun suu jää aina auki.

Sunnuntaina olikin Vappu ja miten sää olikaan hieno, lämmin, aurinko paistoi. Jari on ostanut Phantom3 kopterikameran ja tällä sitten kokeilimme ensimmäistä kertaa kuvata ratsastusta hiittisuoralla. Ihan hyvä ajatus, mutta käytännössä huomattiinkin, että hiittisuoran lähes puolivälissä oli sähkölinja, mikä myös hankaloitti kuvausta. Kopterilla on vaikea kuvat sivuttaissuunnassa laukkaavan hevosen rinnalla. Yksi otos oli onnistunut lähdön osalta ja kopteri ikäänkuin seurasi perässä vauhdilla, mutta kohdetta ei näkynyt. Aurinko sen verran haittasi näytön näkymää, jolloin Jarin olikin melkein mahdotonta nähdä olimmeko kuvassa vai ei - no emme olleet. Muutoin tuli onnistuneita otoksia. 

Hiittisuora on 800 metriä pitkä ja sen jaksaa Tuikku laukata päästä päähän todella vauhdilla. Ei tee tiukkaakaan mennä lujaa. Laukka on hienoa silloin kun Tuikku kulkee pyöreänä ja rentona, mutta jos laukka on jännittynyttä, kuten ensimmäinen suora, on se suorastaan kovaa ja epämiellyttävää. Tuikku nimittäin jännitti tätä kopterikameraa, sillä sen ääni oli kova ja kuten videolta huomaa, käynti on jännittynyttä alussa. Tuolloin se tarkkaan seurasi kopterin liikkeitä. Mutta teki mitä pyysin.



Tämän jälkeen suuntasimme kohti uittopaikkaa ja täytyy sanoa, että tämä oli minulle hieno kokemus. Me emme ole Tuikun kanssa käyneet tämän reilun puolentoista vuoden jälkeen kahlaamassa, emme järven tai muun vesistön rannalla. Ja järvialue sai Tuikun pörisemään. Mutta siltikin se tulee mukana, vaikka sitä jännittäisi. Ensimmäisellä kerralla menin kävellen viereltä ja ei tahtonut oikein veteen mennä, mutta selästä käsin toimikin mukavasti. 


Olin miettinyt, että tänään maanantaina lähdemme pitkälle maastolle. Mutta en raaskinut, eikä toki syynä ollut allaoleva kuva, vaikka silläkin oli vaikutusta kun oli niin söppänä. Ja sain mennä ihan vierelle ja painaa päätä maahan. Mutta to, pe, la ja su liikutusta, mistä kaksi viimeisintä oli raskasta. Joten päätin, että vain kävelisimme minä rinnalla, kävisimme syömässä vihreää. En malta odottaa laidunaikaa, täälläkin on aivan mahtavat laitumet, toki maisemat eivät ihan niin henkeäsalpaavan uljaat ole kuin Mustiolla, mutta täällä laitumiin on yhdistettynä metsäalueet ja laitumet ovat isot. Haluaisin niin nähdä sen hevosten ilon ja riemun kun ne pääsevät tuollekin yo. laitumelle, missä tilaa on temmeltää, mikä kaareutuu polkuna laitumen päästä metsäosalle. 



Tuikulle tulee tiistaina hieroja. Saa nähdä, mitä sanomista löytyy. Ja välillä on hyvä saada lihashuoltoa kireisiin lihaksiin, ja ehkä vähän hierojan näkökulmaa. Olisin tänään niin mielelläni viipynyt kauemminkin vihreän äärellä, mutta liian pitkään ei voi heti antaa syödä, parempi malttaa, vaikka Tuikusta näkyikin, miten paljon se nautti tuoreen ruohon mausta. Lopuksi kävimme kentällä juoksemassa, maltillisesti. Yritin yllyttää vähän riehumaan, pari pukkia tuli, mutta muutoin niin kuulainen heppa, joka oli selkeästi kuulolla. Joskus toivoisin, että se osaisi vähän villitä itsensä, mutta hyvä näin, parempi jopa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.