sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Salamointia

Meille on tulossa yo-juhlat, joten olen keskittynyt leipomiseen ja otin myös haasteen vastaan ja otin päävastuun noin 100 hengen kahvituksesta tämän viikonlopun aikana. Leivoin yhdessä illassa marjapiirakat ja kääretortut, siinä samalla keitin sitten raparperit. Tässä ohessa kävin sitten talkoissa tarkistamassa tulevan metsä- ja peltolaitumen. Ja nyt on laitumella kokoa sekä vaihtelevuutta. Ei voi todellakaan sanoa, että hevosten kesälaidunnus olisi tylsää. Riittää metsää ja laidun on mielestäni liian rehevää, onneksi sitä lohkotaan, jolloin ei tule hevosten ahmittua ihan liikaa heinää. Ja heinä tällä tallilla tulee omasta pellosta ja sen laatu on ollut hyvää, on näkynyt Tuikussa selvästi.

Mutta laitumella on kokoa lähes parikymmentä hehtaaria vai olisiko enemmänkin. En tiedä, mutta tilaa siinä riittää. Vaihtelevuutta, mukavia polkuja, missä olisi kiva ratsastella, on kuusimetsää, lehtometsää ja vähän taisi olla mäntypuitakin, mutta lehto- ja kuusimetsän sekoitusta. Riittihän siinä laitumen kiertämistä ja tarkistusta. Tuikku on talvitarhassa yhdessä Samuli -suokin kanssa, mistä on sanottu, ettei se tule toisten kanssa toimeen. Mutta nämä näyttäisivät ainakin toistaiseksi sopeutuvan keskenään. Tuikku on kuitenkin niin kiltti ja alistuvainen, mukautuvainen luonne.

Keskiviikkona Tuikku pääsi todelliselle kuntotestille. Tuikulla meni tallilainen maastoon ja he menivät starttihepan perässä, lämminverinen ravuri kärryillä. Ja tietäähän sen, että Tuikku haluaa pysyä kannoilla. Maasto oli ollut pitkä, parituntinen ja askellajeina ravi tai laukka (kiitolaukka) lopussa jo maltillista käyntiä. :D Ja Tuikulla on hyvä kunto, juostahan se halusi ja vasta lopussa se alkoi jo väsymään. Klup, ajattelin. Ja mietin niitä tienpohjia. Sitä vauhtia. Ensimmäisenä sitä miettii jalkoja ja lupa oli mennä lujaa sekä maastoilla, mutta kun tietää, että mennään starttihevosen kanssa niin silloin ei paljon hissutella. Joten torstaina kentälle. Katsomaan, mitä tuleman pitää.

Torstaina menin kentälle ja huomasin, että väsynythän se oli kuten oli jo tiedossa. Nahkeaa menemistä, vähän väkinäistä ja mietin jo, että taisi mennä jalat. Mutta siitä sitä sitten taas päästiin normaaliin työntekoon. Menimme alussa harjoitusravia ja pyrin vain siihen, että Tuikun saan tuntumalle, vetristymään. Katson, miten taipuu ja miltä jalat tuntuu. Ja meno oli normaalia, ensimmäiset ukkosenjylinät kuulin ja Tuikkukin alkoi säikkymään, mutta sen verran näytti rintama olevan kauempana, jotta päätin jatkaa ja ottaa haasteen vastaan, saada taas Tuikku paremmin kuulolle. Mutta kuinka ollakaan, aivan yhtäkkiä tuli niin kova pamaus, että se todella säikäytti. Tuikku teki niin nopean täyskäännöksen, joten tulin alas, jäin ohjiin ja sain pidettyä Tuikun kentällä.  Nousin heti ylös ja pyrin rauhoittelemaan Tuikun. Kaiken tämän sain myös videolle. Olin ottanut kypäräkameran tolppaan ja sain ikuistettua yhden ikimuistoisimmista hetkistä.


Perjantain sai Tuikku olla vapaalla ja lauantaina Iida meni Tuikulla ohjasajaen. Mikä on erittäin hyvä liikutus hevoselle, jäänyt vain vähäiselle minultakin, välillä sitä miettinyt, mutta jäänyt. Tuikku oli mennyt mukavasti ja päässyt vielä järvellekin.













Tänään sunnuntaina lähdimme pidemmälle maastolle kärryillä. Vaikka olenkin Tuikun suhteen luottavainen, halusin Jarin taluttavan asfalltitien kohdan, sillä joudumme menemään mutkaisen osuuden ja autoilijat kulkevat tällä tiellä lujaakin hidastamatta kohdalla. Onneksi osa autoilijoista osaa huomioida ratsukon tai hevoskärryillä menevän. Maasto meni kärryillä hyvin, Tuikku liikkui alussa niin verkkaisesti käyntiä ja tämä sopii minulle. Kärryttely kun on ihan luvanvaraista hissuttelua, nautiskelua, palauttelua, ei stressisuoritusta vaan ihan sitä, että liikutaan vain vaikka mataen. Treenattavalle ravurille meidän liikkumisemme olisi suorastaan häpeällistä, mutta meille tämä sopii. Tuikku joutuu kuitenkin ratsastaen tekemään vaaditut tehtävät säntillisemmin ja silloin en salli ihan samanlaista löysäilyä. Toisaalta Tuikulle oli rasitusta jo siinä kun se sai vetää kahta aikuista kärryillä, etenkin kun tulimme maasto-osuuden, missä oli metsätraktorit saaneet pohjan upottavaksi kurakoksi. Siinä joutui Tuikkukin työskentelemään. Tyytyväinenhän se oli, kävin kylmäämässä lopuksi Tuikun jalat ja nyt oli oikean takajalan vuohinen lämmin. Kylmäyksen jälkeenkin. Tosin laitoin 2-teholinimentit kaikkiin jalkoihin, mutta lämpötilaeroa oli, ei paljon, mutta mielestäni huomasin eron. Joten pyysin tallimestaria antamaan Tuikulle tulehduskipulääkkeen siihen asti kunnes  se loppuu. Kestää varmaan sen 4-5 päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.