perjantai 17. kesäkuuta 2016

Se on päätetty

... me lähdemme Tuikun kanssa Ypäjälle heinäkuun lopussa. Ilmottauduin tänään ja haluan päästä maastoesteille, joten kenttää haluamme päästä oppimaan. Odotan innolla, jännittyneesti ja toisaalta hieman arkaillen kun me puskailijat lähdemme metsien kätköistä ihmisten ilmoille. Toivottavasti kanssaratsastajat ovat armollisia ja pääsisimme sopivaan ryhmään.

Tuikun uudet kuolaimet vaihdoin takaisin vanhoihin oliivikolmipaloihin. Syynä se, että kentällä niiden kanssa Tuikku on toiminut poikkeavasti, ollut tavallista säikympi ja tullut tilanteita, mitä olen hämmästellyt. Onko sitten kyse kuolaimista vai jostain muusta, mutta kuolainten vaihdon jälkeen nämä tapaukset ovat tulleet mukaan. Joten vanhat kuolaimet suitsiin.

Torstaina meillä oli sitten kiropraktikko Outi Holopainen. Voin suositella. Meidän kokemukset ovat olleet niin myönteiset. Kuten olin nähnyt jo ennen hoitoja, että Tuikun ristiselkä vaikuttaisi kipeältä ja selkä joustamattomalta, ikäänkuin yhteneväiseltä lankulta, missä jalat liikkuu, mutta selästä puuttuu elastisuus. Tällä toisella hoitokerralla oli kireyksiä vasemalla puolella, mutta ei siinä määrin kuin ensimmäisellä. Selässä oli joustoa ja sai painella ihan kunnolla kaikkialta eikä Tuikku tuntunut reakoivan mitenkään. Hoidon edetessä alkoi väsymys painamaan, huuli lerpattamaan, välillä kaula alhaalla. Minulla ei ole ollut aikaisempaa kokemusta kiropraktikoista, mutta itse näin, miten hoito tehosi Tuikkuun. Se oli tyytyväinen ja ed. hoito oli jo auttanut. Seuraava hoitokerta parin kuukauden päästä.


Tänään tallilla meninkin ensin Samulilla. Nyt aivan yksin ja mietinkin, millainen mahtaa ollakaan. Ensimmäisellä kerralla oli mukana Tuikku ja nyt sitten pääsisimme kahdestaan. Maasto meni hyvin. Samuli vaikutti aluksi kovinkin vireältä ja olisi halunnut ravata, mutta pidin koko maaston käynnissä. Samulia kyllä jännitti mullit, joten jouduin rohkaisemaan, että uskaltaa mennä ohi. Paljon taputusta ja kehua kun niin iso mies selvitti niin jännittävän rastin. :D Teimme lyhyen, verkkaisen maaston. Kävimme poluilla, missä hevonen joutuu miettimään, mihin astuu ja tällöin ei voi pitää kiirettä. Sitä kuitenkin tuntui Samulilla olevan ja kun en tuntenut, millainen heppa on, mietinkin jos se vaikka innostuu tosissaan lähtemään. Kaikkeen olin varautunut. Onhan minulla itsellänikin ollut hevonen, mikä harrasti omalla luvalla lähtöjä. :D Mutta Samuli oli vakaa, hiittisuorakin mentiin kahteen otteeseen rauhallisesti käynnissä.


Samulin jälkeen hain Tuikun ja lähdimme kävelymaastolle kumpainenkin. Vanhat kuolaimet paikallaan ja Tuikku oli se tuttu itsensä. Ja miten kevyt se onkaan edestä. Samulin kanssa olin keskiviikon maastossa talutellut loppuosuuden ja mullilaidun on jännittävä kohta. Siinä kohden mietin, että sehän taitaa lähteä käsistä. Se on vahva edestä ja pieni pidäte ohjassa maastakäsin ei tuntunut saavan siihen oikein reaktiota. Se on kuitenkin iso suomenhevonen. Joten otin Samulista ohjista kuten kärryillä ajettaisiin, näin sain paremman tuntuman ja Samulikin oli jo heti kuulolla. Mutta Tuikku, oma tuttu heppa, niin kevyt edestä, niin tuttu ja tiedän, että jos se vaikka päättää rynnätä, se ei jyrää vaan pyörähtää minun ympäri jos pidätän tai useimmiten se pysyy sivulla. Se on siis niin kevyt edestä, kepoinen, ei raskas, ei paina taluttajaa ohjista. Ja tästä pidän, tästä keveydestä. Meillä oli kiva kävelymaasto ja muutaman kuvankin otin. Jopa selfiet, mitkä nyt ei kovin onnistuneet olleet. Mutta jaettakoon nekin. Oma Tuikku, tuttu ja niin mukava. Viikonloppuna sunnuntaina aiomme lähteä raviradalle ratsastamaan vauhdit, otan Iidankin mukaan. Hänelle on kuitenkin kiva päästä Tuikun kanssa tekemään muutakin kuin tallin maastoissa tai kentällä menoa. Nähdä, millainen vuokrahevonen on toisenlaisessa ympäristössä, lastauksessa jne. Vähän vaihtelua meille kaikille.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.