torstai 28. heinäkuuta 2016

Hei me liikutaan

Onnettomuuden jälkeen pääsin jo lauantaina tallille. Tuikku on päässyt liikkumaan reippaasti siitäkin huolimatta, etten itse sen selkään pääse. Se on päässyt juoksemaan starttaavan lämminverisen kanssa maastoon, ravuri kärryillä ja Tuikku ratsain. Kuntoa riittää ja intoa mennä. Tuikulla on ollut vauhtia. Onnettomuuden jälkeen oli Tuikku yrittänyt myös vauhtia, mutta säännöllisesti oli hiittisuoralla menty myös hitaammissa askellajeissa ja oli tullut jääräpäisyyttäkin esiin ratsastajan kanssa. Sitäkin Tuikusta löytyy ja oli toki testaillut ratsastajaansa. Mutta kaikin puolin on hyvin mennyt.

Minä pääsin lauantaina. Ja odotin tätä hetkeä. Oli kiva nähdä Tuikku, se vireä, iloinen ja reipas poika, mikä sen olemuksesta heti välittyy. Se oli jo portilla syömässä kuivaheinää ja minä pääsin sen luokse. Tilanne oli niin koskettava, huomata Tuikusta, miten siitäkin välittyi lämpöä ja kiintymystä. Minua itketti. Tätä samaa tunnetta muistan kokeneeni Lippanin kanssa jos olin ollut erossa kauan. Tuikun kanssa tunnen, miten se tuttuus välittyy toisistamme ja sen matkan, minkä olemme kulkeneet yhdessä näkyy myös meistä oheisessa kuvassa. 


Maanantaina joutui vuorostaan Olli kuljettamaan minut tallille, sillä Tuikun mysli oli lopussa. Olli on sitä mieltä, että hevosharrastus on kallista ja nyt hän pääsee näkemään hevosliikkeeseen, miten paljon kaikki maksaa. Ja maksaahan ne. Onhan se kaikki raha poissa poikamme autorahastosta. :D Minun oli taas selitettävä, että Tuikku on muutakin kuin harrastus, sehän on minun kaverini, perheenjäsen, mikä kylläkin joutuu asumaan toisaalla kuin kotiosoitteemme. Mutta kyllä haluaisin paikan, missä se voisi asua samassa osoitteessa. Tämä haave saattaa olla, että päätyy vain haaveisiin. Olemmehan olleet vakavarainen perhe, mutta Jarin ollessa se hyvätuloinen, kansainvälisessä yrityksessä valmistumisestaan lähtien töissä, onkin tilanteessa jo kolmannen kerran vuoden sisällä, missä omaa paikkaa on taas haettava. Sekin voi siis olla edessä, että joudun oman hevoseni antamaan ylläpitoon siihen asti kun taloustilanne sallii sen itselläni pitämään. Minun tuloillani yksin kun ei selvitä perheen velvoitteista, lainoista ja hevosen ylläpitoon liittyvistä maksuista. Eli ei  se aina mene niin, että päällisinpuolin kaikki näyttää hyvältä. Mekin perheenä olemme siis uuden tilanteen edessä mahdollisesti eli on varauduttava muutoksiin jos niitä tulee. 

Mutta tiistaina oli Iida taas mennyt Tuikun kanssa kentällä. Ja Tuikkuhan oli toiminut alusta lähtien hyvin. Ollut  heti kuulolla ja Iida oli ollut niin tyytyväinen. Nyt kun mullit ovat olleetkin poissa kentän lähellä olevasta metsätarhasta, on se selvästi vaikuttanut Tuikkuun, se ei enää kyräile siihen suuntaan. Tämän huomasin myös silloin kun viimeksi menin Tuikun kanssa esteitä kentällä. Ja tiistaina ovat hienosti menneetkin ja sain paljon kuvia. Tuikku liikkuu hyvin ja kun se on kuulolla ja herkkänä, on kuin leijailisi Tuikun kanssa yhdessä. Kun toinen suorittaa tehtävät tyytyväisenä. Ja olihan se mennytkin kivasti. Näin toipilaana lukiessa viestiäon  kuin veistä liikutettaisiin haavoissa, sitä niin itse tahtoisi olla oman hevosensa selässä. Toisaalta on kiva huomata, että on päiviä, milloin Tuikku liikkuu kuin unelma ja kertoja taas kun sillä on se moodi päällä, että ei tällä kertaa huvita ja joutuu itse ratsastajana hillitsemään omaa reakointiaan ja yrittämään ratsastamaan siten, että saisi toisen tulemaan mukaan yhteiseen tekemiseen. Tämänkaltaiset onnistumiset, kuten selvästi Iidan viestistä tuli esille, jolloin kaikki menee nappiin ja voi lisätä sydänhymiöitä. 







Keskiviikko iltana lähdimme Jarin kanssa tallille. Tällä kertaa oli tarkoitus juoksuttaa Tuikku kentällä ja sen tekisi Jari elämänsä ensimmäistä kertaa. Olin varoitellut jo kaikesta, huomauttanut kengistäkin, mitkä oli laittanut mukaan. Lopputuloksena, että Tuikku oli rento ja Jari se jännittyneempi osapuoli. Mutta siitäkin huolimatta kaikki tuntui sujuvan hyvin, Tuikku liikkui rennosti, sivuohjat toista kertaa mukana ja vaikka säädöt sivuohjissa olivat toiseen kierrokseen vaihdettaessa vastakkaiset, Tuikku liikkui kuten pyydettiin tällä kertaa hieman ulospäin asettuneena. No sekin tekee hyvää. Korjauksen jälkeen taas uutta yritystä. Tuikku on hyvin toimiva, nuori heppa. Tosin Jari on allerginen Tuikulle, oireet käsittelyn jälkeen ovat voimakkaat, joten tämä liikutusmuoto voi jäädäkin itseni tekemäksi kunhan saan vähän kuntoa paremmaksi, jolloin voin seistä pisteessä vähäisellä määräällä liikkumista.

2 kommenttia:

  1. Hei, olipas kiva törmätä tähän uuteen blogiisi! Ikävää oli lukea onnettomuudestasi, mutta onneksi ei käynyt vielä pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. En kuitenkaan malttanut olla poissa blogin kirjoittamisesta. Meillä on kärryttely mennyt hyvin, ehkäpä vähän liiankin hyvin ja olen tuudittautunut vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen. Kävi sitten niin, että elämäni vauhdit sain ja onneksi selvisin näinkin vähällä. Ja siinä mielessä vielä, että unohdin sen raviliivin, tosin ratsastusliivinkin hankin rikki menneen tilalle. Turvallisuuspuoli tuli siis korjattua myöhään kuin ei milloinkaan. Säikähdyksestä ei ollut kyse, varmasti enemmänkin nuoren ruunan innosta ja jonkinasteisesta kurittomuudesta.

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.