sunnuntai 28. elokuuta 2016

Maastoilua ja koirien kanssa lenkkeilyä

Tuikulla oli perjantai vapaa ja niin se saa pitää maanantainkin. Tänään pääsin Tuikun kanssa maastoon ja sää oli hyvä, lämmin, ei sadetta. Tallilla on puinnit  menossa. Hiittisuoralle mentäessä on kuivurilato, missä kuivuri oli päällä ja traktorit parkissa. Lisänä vielä puimuri pellolla. Olin varautunut siihen, että Tuikku reakoi näinkin äänekkääseen samanaikaiseen toimintaan, mutta ohi mentiin pienellä jännityksellä, mutta liikkeissä se ei näkynyt mitenkään. Vielä kun ei ole viimeistä kontrollia tehty, on ennakoitava mahdolliset tilanteet etukäteen ja vältettävä äkkinäisiä nykäisyjä. Mutta maastoiluhan meni hyvin. Tuikku tarjosi hiittisuorallakin mummoravia, harjoitusravissa oli helppo istua ja ilmeisesti Tuikku ymmärtää jollain tasolla, etten kykene ihan normaaliin menoon vielä. Kävimme polulla ja tulimme metsäpolkua pitkin tallille päin.  Normaalisti olemme laukanneet tämän pätkän, mutta nyt halusin, että mennään käynnissä. Polulta käännyimme kapealle hiekkatielle ja siitä taas takaisin polulle, missä voi mennä vain käyntiä. Ja tämä tulee takaisin samaiselle niittypolulle. Tällä kertaa pyysin ravia ja kokeilin laukkaa. Olin kokeillut jo hiittisuoralla ja todennut laukan hyvin raskaaksi. Laukkapidätteet eivät heti mene läpi, puolipidätteellä ei laukka enää nouse täysin vaan on pyydettävä myös pohjeapua enemmän. Muutoin laukkasi mukavasti, vaikka tuntuikin tällä kertaa kovin raskaalta meno.

Emme tälläkään kertaa tehneet kovin pitkää maastoa. Tuikku on mielestäni ollut niin rauhallinen ja tyyni. Tyytyväisen oloinen, tosin pienoista happamuutta oli havaittavissa kun tulimme hiittisuoralla tallillepäin. Ensimmäistä kertaa tähän suuntaan onnettomuuden jälkeen ja kaikki kävi mielessä, vaikka Tuikku rauhallinen olikin, mutta ainahan kaikki on mahdollista. Mutta hyvin meni, mentiin käynnissä ja vähän ravia, takaisin käyntiin. Käännyttiin hiittisuoralla takaisin ja tässä kohden oli Tuikulle harmillista kun se tosiaan oletti, että nyt päästäisiin talliin. Mutta mitä vielä. Olinhan hiittisuoralla harjoitellut väistöjä ja siirtymisiä.  Joten Tuikunkin odotukset olivat palata kotiin ja kun ratsastaja vaatikin kääntymään takaisin, oli Tuikulla selävsti haluttomuutta liikkua reippaasti eteenpäin. Mutta minä en antanut moisen häiritä vaan vaadinkin eteenpäin. Ja teimme vielä metsäpolkusilmukan ja laukkasimme heinäpolun. Ja sitten pääsimmekin talliin, matkalla nappasimme omenan suoraan puusta. Ja olihan Tuikku rauhallinen. Minusta se on ollut hyvin tyytyväisen oloinen.

Koirien kanssa olen päässyt jo tekemään lenkityksiä kolmisin ja hyvinhän se meni. Lilo on kasvanut paljon ja sillä on ruokahalu hyvä. Mutta nyt olemme harjoitelleet omassa pedissä nukkumista. Onnettomuuden jälkeen olen nukkunut sohvalla ja Lilo on nukkunut vieressä. Se on kyllä niin valtavan suloinen ja minulle on ollut vaikeaa kieltää siltä läheisyyttä. Mutta minun on aika kovettaa itseni ja ohjatta Liloa omaan petiin, ettei meidän petiin sillä ole asiaa ja varsin hyvin se jo tottelee sitä ja nukkuu omassa pedissään sänkymme vieressä. Mutta olihan se sitten jossain vaiheessa kivunnut hipihiljaa jalkopäähän ja sieltä sen sitten löysin ja vaadin pienen pohdinnan jälkeen se alas sängystä ja omaan petiin. Kovaa on pienen koiran elämä. Vaikka tavat ne on oltava pikkufifilläkin. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.