maanantai 5. syyskuuta 2016

Postiviivinen vahvistaminen

Meillä on Tuikun kanssa mennyt niin mukavasti. Odotan tallillepääsyä kovin ja yleensä Tuikku tulee itse luokse, harvoin joudun sen hakemaan. Kuten eilen kun tulimme Jarin kanssa tallille ja vislasin, oli Tuikku tarhan kauimmaisessa päädyssä, nosti päänsä, korvat sojottivat kuin antennit ja bojoing, sitten tultiin. Niin että tanner tömisi pukitellen. Siinä sitä mietin, että peräännyttävä on aidan viereen, hitsi jos se ei pysähdykään kun pohja on liukas sateesta johtuen. Joten otin riimunarun hieman huidoin kohti ja siihen Tuikku pysähtyi aivan kun sanoen, että etkös sinä halunnutkaan minun tulevan. :D Tähän on nyt tunnustettava, että tähän aikaan alkoivat jo muutkin hevoset päästä karsinoihin, mikä varmasti lisäsi tätä suurta riemua kun se tullaan hakemaan. Joten en voi ihan tulkita, että kas sieltä tulee omistaja, jippii nyt juostaan. :D

Hyvin usein puhutaan positiivisesta vahvistamisesta hevosten kanssa. Minusta tuntuu, että Tuikkukin on lukenut tästä suuntauksesta. Se ainakin osasi käyttää sitä hyvin tehokkaasti minun kanssani. Olemme nyt pääasiassa maastoilleet, menneet suurimmaksi osaksi käyntimaastoja. Tämän jälkeen suunnanneet lyhyeksi ajaksi kentälle, missä olemme menneet ravia ja siinä olen tehnyt suunnanvaihtoja. Ja Tuikkuhan on liikkunut hyvin, mennyt rennosti ja taipunutkin hyvin. Lauantaina menin maaston jälkeen kentälle ja aloitimme ravaamaan. Tuikku liikkui hyvin, kuunteli apujani, hidastin lyhyessä päädyssä, pitkällä sivulla pyysin jo pidentämään askelta ja tästähän Tuikku tuntui syttyvän. Kun tulimme seuraavalle kierrokselle, se jo ennakoi ja alkoi niin tomerasti ravaamaan venyttäen itseään ja pidentäen askeltaan, lisäten vauhtia, jotta minulta meni pasmat sekaisin ja aloin nauramaan. Eihän siitä mitään tullut, pakkohan sitä oli kehua. Ja otimme taas uuden kierroksen ja sama juttu, ryntäät nousivat tehkokkaasti, Tuikku oli niin tosissaan, että minun oli pakko lopettaa tähän. "Positiivisella vahvistamisella" Tuikku pääsikin kentältä pois ja omenapuskan kautta talliin. Kannatti siis. Mutta olihan hienosti menty raviosuus, siitä kannattikin pitää lyhyenä.


Olen tehnyt tätä Tuikun kanssa kun olen maastoillut, käynyt lyhyesti kentällä. Ja hyvin on toiminut tämä lyhyt osuus, missä olen voinut keventää ja näin saada vahistettua omia lihaksiani ja samalla saanut Tuikun kanssa mentyä ne pakolliset sileän työskentelyt.

Sunnuntaina olikin sienimetsän vuoro. Jari tuli mukaan ja minä ratsain. Lähdimme tallin metsiin katsomaan sieniä ja löytyihän niitä, suppilovahveroita, kanttarelleja ja orakkaita. Jälkimmäiset eivät enää olleet kovin hyviä ja niistä suurin osa joutuikin roskiin. Mutta saimme syksyn ensimmäisen sienikastikkeen perunoiden kanssa ja maistuihan ne. Tuikusta tämä oli mukavaa kun sai vain jolkotella eikä vauhti tuonut hikeä pintaan. Kun Jari kävi lähimetsässä, suuntasin minä Tuikun kanssa kentälle ja menimme ravia ja nyt otin laukankin mukaan. Pari kolme kierrosta ja lyhentäen askelta ja vähän harjoitusta, että saataisiin takaosa mukaan. Tuikulla on alkanut oireilemaan takapolvi. Sen kanssa olikin hyvä jakso ja oireet alkoivat sairaslomani myötä. Vähitellen huomasin, että takapolvi on kipeä, ei paljon. Ja nyt kun olen vajaan parin viikon aikana päässyt itse kevyesti ratsastamaan, on takapolvi liukunut alta ja viimeisimmällä kerralla teki jo kipeää. Löysän takapolven kanssa auttaa liikunta ja se on lääke tähänkin. Tosin Tuikulla on vielä takajalkojen liikkumisessa vuohisten kohdalta vääntöä ulospäin eli jalka kiertyy ja tämä tahtoo rasittaa myös. Joten nyt sitten aikaistettiin Karenkon vierailua ja viikon päästä tiistaina suuntaamme klinikalla, kuvaamme vuohisista ylöspäin, mitä nyt saadaan kuvattua ja ultrataan takaselkä jos sille löytyy tarvetta.


Tänään kävin Tuikun kanssa vain maastoilemassa, menimme hiittisuoralla ja otimme koko matkan ravia välillä lyhentäen askelta, välillä pidentäen. Se menikin mukavasti. Teimme kierroksen ja nyt tulimme ravissa ja nostin laukan tai oikeastaan laukka nousi juoksemalla. Pidätin ja pyysin takaisin käyntiin. Uusi yritys ja vähän parempi laukannosto. Tein siirymiä raviin ja laukkaan. Halusin nähdä, miten Tuikku reakoi pyyntöihin ja hyvinhän se vastasi. Kävellen menimme metsätiet ja tulin takaisin hiittisuoralle. Nyt talliinpäin. Lähdimme ravaamaan ja olihan siinä jo vauhtia. Kyllä sen huomaa kun tallillepäin mennään, miten Tuikku ei malta pitää rauhallista vauhtia yllä vaan mennäänkin jo reippaammin, pidätin ja pyysin hiljentämään. Siitä sitten laukannosto ja olihan Tuikku sitä mieltä, että nyt voisi mennä reippaamminkin, omistaja on selvästi jo kunnossa, mutta nyt pyysinkin hidstamaan, takaisin raviin. Hieman jäi pitkäksi siirtymä, mutta sieltä raviin ja käyntiin. Suunnanvaihto ja takaisinpäin hiittisuoralle. On se vain Tuikullakin oma näkemyksensä asiassa, se oli sitä mieltä, että takaisin talliin ja vauhti oli alussa tahmeaa, mutta pyysin etenemään ja siitä laukkaan, lisää vauhtia, mutta eihän sitä omaehtoista syttymistä tule kun nyt ei päästykään talliin, mutta vauhtia lisättiin, mutta juuri sillä mielellä, että teen kyllä, mutta ei huvita. :D Pääsimme talliin omenapuskien kautta, Tuikku pääsi taas syömään lopuksi palkinto-omppunsa ja oli hyvää. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.