keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syyshuoltopäivä

Meillä oli Tuikun kanssa eilen tiistaina klinikkapäivä. Olin varannut ajan jo kesäkuun alussa, mutta peruin sen ja otinkin tuolloin kiropraktikon tilalle. Hänestä on ollut apua. Ja käytämme edelleenkin säännölliseen huoltoon. Tuikulla on ollut takapolvivaivoja, pidetty löysänä takapolvena ja yritetty saada lihasta tulemaan, jotta ne lihakset auttaisivat kannattelemaan ja näin myös olisivat esteenä, ettei tulisi lihaksettomuudesta johtuvia vaivoja kun työntekoon niitä lihaksia tarvitaan.

Eniten minua jännitti vuohiset. Eikä vähiten siitä syystä, että vuohisnivelistä löytyi Jalilta nivelrikkoa. Toisaalta Tuikun liikkkumisessa, missä oikea takajalka kiertyy ulospäin, on puutteita, mitkä lisäävät niveliin kohdistuvaa rasitusta. Kintereitä on myös epäilty Tuikun epämääräiseen tahditukseen, mitä etenkin alussa oli enemmän ja liikkumisen sekä ajan myötä on tahditus vähentynyt huomattavasti. Nelitahtinen laukka on edelleenkin, mutta päästään jo hyvään kolmitahtiseen laukkaan maastossa ja välillä kentälläkin.

Olen pitänyt itseäni sangen heikkona ratsastajana. Ajatellut, että jos olisin parempi ratsastaja, liikkuisi Tuikkukin paremmin. Toki tämäkin pitää paikkansa. Ainahan kaiken voisi tehdä paremmin ja sitä kohti tähtäämme. Mutta paljon maastoilleena ihmetellyt välillä sitä, miten heikosti niitä puuttuvia lihaksia tuleekaan, mitkä nyt auttaisivat osaltaan tukirankaan, liikkeeseen ja vähentäisivät rasitusta kun on lihaksia, millä kannatella.


Klinikalle lähdettiin hyvissä ajoin. Kaiken yritin muistaa, muistilistankin tein. Ja huolsin Tuikun. Tuikku oli rauhallisen tyyni ja sellaisena halusin Tuikun pitääkin. Pitäen myös itseni rauhallisena ei kiirehtivänä vaan varasin aikaa kaiken tekemiseen. Minä tarvitsen aikaa en sen takia, että olisin hidas, mutta kiireessä tehdessäni se myös heijastuu hevoseen ja tätä en halunnut. Säähän oli mitä hienoin ehkä jopa turhankin lämmin jo aamusta. Traikkuun Tuikku meni hyvin, ehkä vähän empimistä, mutta sinne mentiin. Vermoon päästyämme odotimme omaa vuoroamme, sillä aika oli varattu klo 12. Tuikku sai olla vähän aikaa traikussa ja sieltä se pontevasti hirnui kun kuuli lajitoveriensa äänen. Otettuamme pois Tuikun, se oli hyvin rauhallinen vieraassa paikassa ja käyttäytyi koko klinikka-ajan niin täydellisesti.


Tuikulta kuvattiin koko takaosa alhaalta ylös. En halunnut turhaa ontumatutkimusta eli juoksutusta. Suoraan kuvauksiin. Ja siitä aloitimme, rauhoittava ensin ja Tuikku sai seistä. Minä olin apurina ja pitelin telineitä. Tuikulta kuvattiin vuohiset, kintereet ja takapolvet. Kuvista näkyi, että vuohiset ja kintereet olivat hyvät. Olin huojentunut ja toki niin iloinen. Tässä vaiheessa mietin laskun määrää, mutta totesinkin, että johan tämän takia kannattikin kuvata. Tuikun oikea takapolvi on oireillut enemmän. Ja oikea takapolvi oli kuvasta katsottuna hyvä. Mutta vasemmassa takapolvessa löytyi yläosasta terävyyttä, mikä voi tulla aiheuttamaan kulumaa. Mutta löydös oli vähäinen eikä siinä mielessä syytä huoleen.


Sitten oli vuorossa ultraus. Se tehtiin peräsuolen kautta sekä selän päältä. Tuikulle oli lisätty rauhoittavaa. Ja kuvia saatiin. Tuloksena se, että vasemmassa SI-nivelessä hieman rosoisuutta. Tieto oli toki pysäyttävä. Kiropraktikkokin oli hoitaessa huomannut sen oireilevan, mutta liikkuvan muutoin hyvin ja olleen pinteessä, mutta ei epäillyt tuolloin siinä ongelmaa. Onhan Tuikku vielä niin nuori heppa. Selkä piikitettiin kortisonilla ja Tuikku sai oikeaan takapolveensa DMSO-piikin. Hoitona viikko kävelytystä 10-15 minuuttia ja seuraava viikko käyntiä ratsain 30 min ja siitä sitten normaaliin liikutukseen liukuvasti.


Tuikku raspattiin myös ja hampaat olivatkin hyvässä kunnossa, vähän oli raspattavaa ylhäällä, mutta muutoin ei tarvetta raspaukselle. Sai Tuikku myös rokotukset, joten koko heppa on sitten hoidettu ja olemme melko lailla köyhempiä, mutta viisaampia tämän koko hoidon jälkeen. Tuikulla ei ole rajoitetta liikkumiseen, päinvastoin. Liike on lääke, kuten takapolvivaivojen yhteydessä. Mutta toki mietin, miten tulen liikkumista muuttamaan. Maastoilu on selvästi Tuikun mielestä mukavinta, siitähän pidän itsekin. Maastopainotteiseksi liikkumiseksi aiomme suunnata. Toki pidän myös silloin tällöin sileällä menosta. Ja meillä on mennytkin mukavasti ja sileällä työskentelyn aion pitääkin lyhyinä, sillä ravissahan Tuikku toimii hyvin, myötää jo melko nopeasti, käyttää selkäänsä, joten sen avulla selän lihasten työstäminen käykin hyvin. Laukkaamista harjoitellaan sitten suorilla maastossa, koska ympyrällä laukkaamisessa tuleekin selvemmin vaikeuksia, jätetään kentältä pois, ainakin toistaiseksi. Esteitä silloin tällöin. Ja toki kärryajelua, sehän on etenkin Tuikun mielestä mukavaa. Se on nähty.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.