maanantai 24. lokakuuta 2016

Hiittisuoralla

Sunnuntaina tallille. Sain Jarin mukaan ja hän otti videokuvaa, mistä voi sitten löytää sopivia pysäytyskuvia. Tällä kertaa menimme hiittisuoralle, teimme alkuverryttelyn tallin poluilla ja metsäteillä. Kun tiesin, että tulossa on ravureita, suuntasimme melko pian hiittisuoralle. Tuikku oli vireä, mutta alkumatkalla sain muistuttaa reippaudesta. Tuulikin niin paljon, mutta hiittisuoralla taas puuskittaista tuulta ei juurikaan ollut.


Videokuva on siinä mielessä "hyvä", että siitä näkee kaiken. Ja kyllähän se hiittisuora muistuttaa Tuikkuakin sen opeista, ravia mennään levitetyin takajaloin ja ensimmäisellä ravipätkällä tahti alkoi vähitellen kiihtymään enkä tällä kertaa edes lähtenyt kovin vaatimaan ratsun menoa. Tarkoitus kun olikin ottaa vauhtia, katsoa miten Tuikku liikkuu. Ensimmäinen laukkasuora oli mielestäni ihan hyvä. Toisella vedolla olikin Tuikulla jo menohalua ja tarjosi kiitoravista kiitolaukkaan. Vauhtiakin tuntui olevan alla ja en antanut Tuikun mennä niin lujaa kuin se olisi tahtonut. Lujaa siltikin mentiin. Teimme siis kaksi vetoa, kokonaismatkaksi tuli tälläkin harjoituskerralla kaikkinensa n. 5 km, joten ei ainakaan kovin pitkää matkaa tällä kertaa tehty. Lauantaikin pidettiin vapaana. Ja seuraillut olen Tuikun lihaksia ja ne vaikuttavat edelleenkin hyvältä.

Meillä kun on ollut verkkaista tämä meno, niin vauhdit tuntuivatkin itsestänikin jo siltä, etten halunnut ihan täysiä vapauksia antaa Tuikulle. Kiitoravista kiitolaukkaan lähtö tuntui siltä, että vauhtia löytyisi jos siihen luvan saisi. Mutta näin ratsastajan näkökulmasta selkään tuntuma on se, että ratsun laukka hevosen selän kannalta vaikuttaisi kuitenkin paremmalta kuin se, minkä Tuikku itse valitsi. Mielestäni tässä kiitoravista kiitolaukkaan selkä "lukittuu" ja liikkeessä huomaa jalkojen tärähtelyt maahan. Kun taas ratsun nopeassakin laukkavauhdissa askellus on pehmeämpää ja selässä joustoa paremmin. Tällöin liike tulee koko hevosen läpi, jolloin selkäkin pääsee venymään. Mutta varsin tyytyväisiä olimme. 

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Maastoilua

Me olemme maastoilleet, edelleenkin. Ja voin sanoa, ettei ole lainkaan tehnyt mieli kentälle, ei edes haikeutta tai pettymystä. Kaikki samat kun voi tehdä maastoillen. Olen vaihdellut satuloita, vuorotellut karvasatulan ja rungollisen satulan kanssa. Keskiviikkona laitoin karvasatulan ja sen kanssa on todella mukava mennä ja mielestäni Tuikku menee tämän kanssa hyvin ravia, pyöristyy kaulastaan, venyttää itseään eteen-alas, mitä nyt ei kovin paljon voi sen kanssa tehdä. Liikkuminen on hyvää ja ravi ei tosiaankaan ole mummoravia vaan hyvin isot askeleet piensuokiksi ja on siinä nostoa raviaskeleessa.

Olen Tuikun kanssa harjoitellut välillä siirtymisiä sekä temmonvaiheluita eri askellajien sisällä. Tehnyt peruutuksia ja menneet ylämäkeen käynnissä. Tuikusta on tullut maastoissa mukavuudenhaluinen. Olen laittanut merkille, että tallilta poispäin mennessä tahtoo käynti olla hieman verkkaista, joudun pyytämään reippaammin useampaankin otteeseen, mutta kun liikutaan ikäänkuin talliin päin, vaihtuu käyntiaskel reippaamaan ja tulee erilailla tekemistä. Tämä hieman harmittaa itseäni, sillä Tuikku selvästi itse valikoi vauhdin mikä sille itselle olisi mielekkäämpää. Ajatus kotiinpalaamisesta saa sen reippaaksi ja kun matka suuntaa poispäin, käy vauhtikin mateluksi enemmän ja minä taas alan vaatimaan.


Torstaina lähdimme Bambin kanssa maastoilemaan ja sehän olikin varsin virkeä yhteinen maastoilu. Eikä vähiten siitä syystä, että Bambilla oli kiima. Tuikkukin olisi kelvannut sille hätäavuksi maaston lopuksi. Niin se siihen malliin osoitti kaiken halukkuutensa ja Tuikku nosteli ylähuultaan ja päätään haistellen tamman tuoksuja. Vielä kun lorautti lattialle märän kutsuhuudon, alkoi Tuikun ylähuuli lerputtamaan ja nenä nousi kohti kattoa. :D Ihana tamma tuumaili Tuikku ja unohti, että arvokkaat kulkuset on jo aikaa sitten poistunut kokoelmasta. Mutta maastossa Tuikku liikkui hyvin, meni mukavasti ravia ja lisäsi ravia, jolloin Bambin omistaja pyysi hidastamaan vauhtia, sillä kiima aiheutti aika paljon takaosaan nostoherkkyyttä.


Perjantai oli Tuikun vapaa ja lauantaina lähdimme maastoon. Nyt oli karvasatula. Harjoittelimme peruutuksia, etuosakäännöstä hiittisuoralla sekä metsäteillä. Samoin menimme hiittisuoralla laukkaa eri nopeuksin.


Tänään lähdimme sitten pidemmälle maastolle Bambin kanssa. Menimme metsäreittiä, polkua pitkin, mistä etsimme sopivaa kohtaan liittyä asfalttitielle. Tämä aiheuttikin hieman ongelmia ja Tuikun kanssa onnistuimme ylittämään ojan viistottain. Ja Tuikkuhan kykeni tämän tekemään, mutta asfaltti tuntui liukkaalta - Tuikulla on kuluneet kengät - ja laskeuduin alas satulasta. Talutin asfalttitieosuuden ja nousimme selkään hiekkatiellä. Maastossa saimme yhden kivan pitkän ravipätkän, missä pohja oli pehmeää ja sen huomasi, että ravi tuntui hyvältä. Yksi erikoinen tapaus oli matkalla. Vastaan tuli rautias hevonen, millä oli liinakkoharja ja Tuikkuhan pysähtyi eikä aikonut liikkua eteenpäin. Se oli niin jännittynyt vastaantulevasta hevosesta, että tempoi itseään ja yritti kääntyä takaisin. En antanut, mutta tilanne oli poikkeava. Muutoin maasto meni hyvin ja pääsääntöisesti menimme käyntiä. Laukkapätkiä ei lainkaan, sillä tienpohjat eivät olleet tähän hyvät. Tämä oli meidän ensimmäinen varsinainen pitkä maasto, minkä olemme tehneet Tuikun klinikkakäynnin jälkeen. Eikä tässäkään juuri menty muuta kuin käyntiä.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuka uskaltaa

 SEY:n kampanja on saanut ratsupuolen hereille. Se on tavoittanut mainoksillaan myös niitä, jotka muutoin eivät välttämättä näe / katso / ole kiinnostuneita hevosista tai niihin liittyvästä harrastajista. Olympialaisetkin menivät ja nekin saivat näkyvyyttä ainakin jos luki Hevostalli.netissä käytävää keskustelua. Kouluratsastus on useimmiten esillä eikä aina niin positiivisen sävyyn. Kuka uskaltaisi sanoa ääneen epäkohdat? Tai kenellä on mahdollisuus ottaa kantaa jos näkee toimintaa, mikä ei omaan silmään vaikuta sopivalta?

Olen facesivuilla törmännyt myös tahtomattani videoklippeihin, missä näytetään kukonpoikien päätyminen hyötykäyttöön, ilmeisesti rehuksi. Toteutus näyttää epämiellyttävältä, loppu on ilmeisen nopea, mutta se tapa, millä se tehdään, elossaolevat pienet kukonpojat laitetaan reiästä sisään ja alaosan putkesta puristetaan jauhelihan näköistä seosta. Kieltämättä video sai ajattelemaan. En pidä fanaattisuudesta ja siitä, että koko elämäntehtävä on tuoda esille lihateollisuuden vastaisia klippejä. En myöskään hyväksy tapaa, millä eläinsuojelijat salakuvaavat tuotantopaikkoja. Mutta tämä video sai miettimään, miten itse voisin vaikuttaa valinnoillani siihen, että meidän kulutustottumukset eivät lisäisi tai edesauttaisi tämänkaltaista toimintaa. Päätin siis lopettaa kaiken kanan syömisen, mutta ne munat vielä jäivät. Niin lähti meidän koiriltakin kaikki kanaan liittyvä ruokinnasta pois. Meidän Vilihän on allerginen naudalle, joten kana on ollut oiva vaihtoehto. Onneksi sen voi korvata muulla. Tosin jos olisin todellinen eläinsuojelija, en voisi pitää koiria, en hevosta, se olisi eettisesti väärin. Tavalla tai toisella, välittömästi tai välillisesti hyödynnän jollain tavalla niitä raaka-aineita käytössäni ja en voi tietää, millä tavoin tähän tuotteeseen käytetty eläin on lopetettu. Onko se tehty siten, että ei ole aiheutettu turhaa kärsimystä. Minähän en voi tietää - varmuudella. Suljenko siis silmäni?

Hevostaloudessa pyörii kuluttajien rahat. Hevosen omistajana käytän rahaa hevoseeni kuukausittain. Omilla valinnoillani yritän taata ainakin oman hevosen kohdalla, että se tulee päivittäin hyvin hoidetuksi. Olen pitänyt tärkeänä hyvää heinää ja sehän ei ole itsestäänselvyys. Nykyinen SEY:n kampanjan tarkoitus on edesauttaa hevosen hyvinvointia, mutta tavoittaako se oikeat kohteet? Kuten viimepäivinä on tullut selväksi, ei aina voi luottaa siihen, että ammattilaisenkaan paikassa olevat hevoset saavat välttämättä perushoitoa tai ruokaa siinä määrin, että ne voisivat hyvin. Samasta paikasta on viety useampi hevonen pois kun niille ei ole annettu riittävästi niiden tarpeisiin nähden ruokaa. Kukapa uskoisi, että näin voi tapahtua ammattilaisen hoivissa. Entäs pienet tallit, joita pitää ammattilainen kattaakseen omista hevosistaan aiheutuneet kulut vieraiden hevosten hoidolla. On hyviä talleja ja on niitä, joissa omat hoidetaan, mutta ne vieraat - aina ei riitä se ammattitaito eikä muukaan taito - voivatkin jäädä toiselle sijalle. Ensin on omat sitten on vieraat. Eikä ole ensimmäinen kerta kun hevoset lähtevät puutteellisesta hoidosta johtuen ja omistaja katkeroituu sekä luottamus saa kolauksen. Tässäkin kyse ammattimaisesta tallinpidosta.



Kuka siis uskaltaisi sanoa epäkohdista jos niitä näkee? Itsestäni tiedän, etten se olisi ainakaan minä. Haluan välttää ristiriitoja ja olen nyt ollut itsekin varsin mielenkiintoisessa tilanteessa. Minulla on hevonen, mikä on kiltti, väistää toista hevosta eikä ole se, mikä hakisi pomon paikkaa. Useimmiten Tuikku on ollut lauman alimmainen jos ei heti niin ainakin siinä vaiheessa kun uusi lauma on selvitellyt järjestyksen. Ja on Tuikku joutunut hakemaan laumassa pitkään omaa paikkaansa, se on saanut myös olla hyvin dominoivan ruunan kaverina ja moni omistaja olisi jo puhaltanut pelin poikki eikä jatkanut oman hevosen sopeutumista laumaan. Minä en tehnyt niin. Tuikku on kiltteydestään johtuen turvallinen kaveri toiselle hevoselle. Mutta aina ei se toinen kaveri ole ollut sitä Tuikulle. Tuikkuhan väistää, juoksee, välttelee. Ja niin sitten yritettiin Tuikusta saada kaveria lauantaina tammalle. Laitettiin tarhaan ja kyllähän se sai juosta, tosin tamma ei niin kovin jahdannut ainakaan pitkäkestoisesti, mutta Tuikku selvästi osoitti, että se haluaa takaisin oman tutun vanhan hevoskaverin luokse. Aikamme siinä seurattuamme tilannetta, olivat Tuikku ja tamma omilla paikoillaan, lähdin kotiin. Ja seuraavana päivänä olisi sitten Tuikun ja tamman aloitettava päivä yhdessä. Kuinka ollakaan aamulla vietyäni koiran pihalle, olikin maa aivan märkä, oli satanut ja sää oli sateinen. Nopea soitto tallille, ettei saa laittaa yhteen kun maa on märkä ja voi käydä huonosti kun ja jos Tuikku tulee taas ajetuksi. Se kun liukastui jo lauantaina tarhassa, takajalka liusui alta ikävän näköisesti. Olin helpottunut, mutta toisaalta hieman nolostunut, sillä olihan tämä tamman kannalta ikävä, ettei se ainakaan vielä Tuikusta kaveria saanut. Mutta oliko tällä yhdistämisellä järjellistä perustetta? Ei, valitettavasti minäkään en pitänyt oman hevoseni puolia vaan tein ratkaisut muiden hyväksi enkä hevoseni parhaaksi. Miten vaikeaa on pienissäkin asioissa ajaa hevosen etua edes minun? Minähän olen aikuinen ja ikääkin on jo ihan riittävästi. Mutta siltikin se tuntuu vaikealta? Kuinka sitten isommissa asioissa?



Sunnuntaina tallilla odotti Tuikku oman tutun kaverinsa seurana. Minä olin helpottunut. Tällä kertaa lähdimme Tuikun kanssa rinta rinnan maastoon. Perjantai ja lauantaihan oli Tuikulla vapaapäivä. Mukana oli myös Jari. Teimme pari kierrosta ja alussa Jarin piti mennä Tuikun kanssa, jotta näen, ettei lauantain kaatumisesta ole tullut vahinkoa. Eikä Jarin ollut kovin helppoa saada Tuikkua ravaamaan nähdäkseni, oliko lauantain kaatumisesta tullut haittaa takaosaan. Ja kun vihdoinkin sai, ei sen takia, että olisi kipeä, mutta jostain syystä Tuikku ei tahdo oikein Jaria kuunnella - ei aiemminkaan. Hyvältä ravi näytti. Meillähän oli tarkoitus myös juosta ja sitä vähän teimmekin ja menimme käyntiä. Hyvin helppo päivä Tuikulla. Tätä rinnatusten juoksua metsäteillä onkin hyvä lisätä, tosin vaatii minultakin hyvää kuntoa, sillä hidaskin raviaskel Tuikun kanssa vaatii minulta ihan eri tavalla jaksamista kuin koirien kanssa juokseminen. :D

Tänään taas menimme ratsain ja laitoin satulan. Kokonaisuus meni mukavasti, otimme muutaman vauhtipätkän, missä vaihdoimme tempoa rauhallisesta vähän vauhdikkaampaan niin ravissa kuin laukassa. Kokonaismatkaksi tuli noin 6 km ja keskivauhtimme oli noin 6,5 km/h. Tallin reitit alkavat olla kohta niin loppuunkalutut, että tiedän jo notkelmat, montut ja kivetkin eri kohdissa. Pian voin varmaan nimetäkin tutun kiven. Joten nyt kun olemme tehneet pakolliset ylämäkiharjoitukset, vähän taivutusta ja selän nostatusta, voimme loppuviikon mennäkin huomisen vapaan jälkeen rennosti ilman suorituspaineita. :D Ratsastuksen jälkeen harjoittelimme myös vatsalihaksia ja sitä, miten paljon se selkä nouseekaan vatsan alta painaessa. Ja kyllähän se nousee, hurjasti. Tämä saikin miettimään, että miten paljon sen pitäisikin pyöristyä, jotta selkä olisi käytössä oikein. Tosin maastoilessa ei Tuikku mene selkä notkolla, mutta ero perusasentoon ja siihen, miten paljon selkä voi pyöristyä olikin uskomattoman paljon. Hännän takaa painantaharjoituksissakin tuli hyvin selän nostoa. Jos sitä voisikin keksiä apuvälineen ratsastuksessa, se olisikin hihna, missä vatsan alaosaan laitettaisiin piikikäs harja ja sitä vetäessä edestakaisin, nousisi selkäkin pyöreäksi. Jos nääs ei muutoin saisi sitä ihan viimeistä pyöristymistä. Tällöin kyllä pitäisi olla neljä kättä ratsastajalla.


torstai 6. lokakuuta 2016

Hyvän mielen päivät

Tuikun kanssa on mennyt päivät niin mukavasti. Kaiken se tekee, mitä pyydetään. On tyytyväinen ja liikkuminen näyttää hyvältä ja tuntuukin siltä. Keskiviikkona oli tarkoitus lähteä tallilaisen kanssa maastoon, mutta hevoselta oli irronnut etukenkä, joten lähdimme Tuikun kanssa yksin. Tuikku on rauhallinen ja sen hoitaminen on vaivatonta ja mukavaa. Olen laittanut sille nykyisin Back on Track -selänlämmittimen siksi aikaa kun laitan muut varusteet, jolloin selkä saa lämmetä loimen alla. Selkä vaikuttaa edelleenkin hyvältä, tunnustelen sen läpi joka kerta ja oikean sisätakajalan lihakset ovat myös hyvät.

Keskiviikon ratsastus koostui siirtymisistä, peruutuksista ja otimme tuttuun ylämäkeen jo laukan siten, että pidin vauhtia yllä, mutta mahdollisimman hitaassa temmossa. Se vaatiikin jo ylämäen päällä vähän enemmän hevoselta kantokykyä ylläpitää laukkaa ja huomasin, että Tuikku olisi jo siirtynyt mielellään käyntiin, mutta vaadin ylläpitämään laukan. Kävelimme polkuja pitkin ja siirryimme hiittisuoralle. Talliin suuntaan pyysin raviin ja pidätin, jos tuntui siltä, että tahtoi vain juosta. Helposti tällä suoralla tulee ravurin ravia ja pidätettä ei voi antaa kovin napakasti, sillä tämä osuus on Tuikulle siinä mielessä haasteellinen, että se haluaisi juosta. Mutta hyvin vastasi pidätteeseen, ravasi hitaammin ja vähän matkan päästä pyysin pidentämään askelta ja näin kävi ja taas uudestaan pidätystä. Käännyimme takaisin ja nyt nostettin laukka. Pyysin vasenta laukkaa, pidätystä, jotta lyhentää askelta ja menee rauhallisessa temmossa. Seuraavaksi sitten pidempää muotoa ja pidempää askelta ja vauhdin lisäystä, tätä vaihtelimme. Tuikku väsyi. Otimme tätä harjoitusta kaksi kertaa ja siinä oli riittävästi Tuikulle. Tämä olikin sen ensimmäinen "hikitreeni" ja kävelimme pellon kautta tallille ottaen pätkän laukkaa tutulla niittypolulla. Vasenta laukkaa, missä tuntuikin jo hiittisuoran harjoitus.


Tänään torstaina menimme ohjasajaen. Minun oli tarkoitus ottaa kypäräkamera mukaan, mutta unohdin sen. Joten otin muutaman kuvan kännykällä. Liikuimme käynnissä ja teimme metsäreitillä kaksi kierrosta. Harjoittelimme peruutusta ja sekin onnistui hyvin. Ohjasajo on siinä mielessä hyvä treenimuoto, siitä näkee, miten suorassa hevonen kulkee ja peruutuksissa osassa ei suoruudesta ollut tietoakaan. Mutta muutoin kulki hyvin. Kokeilin myös taivutusta ja sain Tuikun kulkemaan kolmella uralla eikä jäänyt pelkästään kaulan taipumiseksi. Tosin kovin isoa taivutusta ei runkoon tullut, mutta muutoin tätä voimme silloin tällöin harjoitella. Tuikun kanssa on ollut niin mukavaa. Toki mietin, aiheuttaako liikkumisemme jumitusta, kipeytymistä, mutta tässä vaiheessa vaikuttaa hyvältä. Olen pyrkinyt välttämään kaikenlaista jännittymistä, mieluummin rentona pitkänä. Ohjasajo on siinä mielessä hyvä, että tässä näkee miten Tuikku liikkuu. Tuntuma on ollut hyvä ja niin ratsastaen kuin ohjasajaenkin Tuikku on liikkunut hyvässä muodossa, toki pitkänä, mutta kaulastaan hyvin taipuneena, selästään liikkuvana ja sen näkee myös ohjasajossa, että selkä on käytössä.


Lauantaina olisi tarkoitus laittaa kärryt perään, sunnuntaina lähteä pidemmälle maastolle, mutta sen aiomme molemmat mennä osan matkaa juosten ja osan kävellen. Minulla on uudet juoksukengät, joten niiden kanssa juokseminen tuntuu hyvältä. Olen tehnyt jo muutaman juoksulenkin koirien kanssa ja jonkin verran nivusten seutuun vielä lopussa tuntuu painetta, mutta muutoin tämäkin laji jo onnistuu. Täytyy nyt yrittää saada vaihtelua Tuikun kanssa. Saada lihaksia ja tehdä se monipuolisesti liikutusta vaihdellen, vähentäen selän rasitusta, mutta kuitenkin niin, että käyttäisi selkäänsä ja saisi sitä vahvistettua. Etenkin takapolven vahvistusta yritetään parantaa. Mutta tärkeintä on ollut kokea sitä yhteistä sidettä Tuikun kanssa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Vähitellen jo vauhtia

Meillä on ollut mukavat päivät. Arki on rullannut hyvin ja Tuikku on ollut - no sanoisinko mukavuudenhaluinen - sangen tyytyväinen. Samoin minä. Ratsastus on sujunut mutkattomasti ja ainoastaan lauantainen ratsastus oli pientä puskemista eteenpäin. Muutoin olemme kylläkin menneet edelleenkin kevyesti, ensimmäiset laukat otettiin torstaina samoin ravi ja nämäkin ylämäkeen. Muutoin menimmekin käyntiä. Torstaina menimme yhdessä Bambin kanssa ja olin laittanut karvasatulan. Olen vaihdellut rungollista ja karvasatulaa vuoropäivin. Lauantaina olikin sitten Albion selässä ja otettiinkin jo peruutuksia ja siitä raviin harjoituksia. Toki harjoittelimme myös siirtymisiä ja erityisesti käynnistä pysähdykseen sai minut hieman kohottamaan painetta, sillä vastine pysähdykseen tuli hieman viipyillen eikä heti. Peruutuksia teimme ylämäkeen, samoin harjoittelimme peruutusta hiittisuoralla. Ja tässä saa hyvin takapään alle sekä tuntuman siihen, miltä sen pitäisi liikkeessäkin olla.


Karvasatulan kanssa tuntee hyvin Tuikun liikkeen, ravissa sen huomaa ottavan selkää jo pyöreämmäksi ja Tuikku ei kulje selkä notkolla, mutta se viimeinen silaus eli tuntuma kuten peruutuksessa niin tähän emme päässeet. Siihen siis vähitellen näillä meidän maastoilla. Ylämäkiä olemme menneet. Käynti sujuu Tuikulla hyvin ja ravikaan ei ole matalaa vaan siinä on liikettä, mistä olen tyytyväinen. Enkä ole lähtenyt vielä ravin askelta lyhentämään vaan antanut vielä liikkua ravissa pyöreänä ja eteenpäin. Jonkin verran tosin harjoittelimme temmonvaihtelua käynnissä ja tämä onnistuikin hyvin. Lauantainen ratsastus oli juurikin siirtymisiä käynti-pysähdys, käynti-ravi, peruutusta ja harjoittelin myös istunnalla pidätystä ja miten Tuikku siihen reakoi.

Tänään päivä oli niin hieno ja sain Jarin mukaani tallille. Tein lyhkäisen videon, mistä näkee, millaista reittiä kuljemme ja reitit tosiaan alkavat olla jo niin tutut, että voimme mennä ne pian simät kiinnikin. Tänään olikin mukavan rentoa, ei juurikaan muuta kuin etenemistä ja välillä otimme lyhyen pätkän laukkaa. Se tuntuikin sujuvan Tuikulta hyvin ja kun palailimme tallille hiittisuoran kautta, nostimme laukan ja oli mukavaa huomata, että Tuikkuhan syttyi. Se olisi halunnut mennä vauhdikkaammin, mutta pysyi siinä vauhdissa, mihin sai luvan. Käännyimme ja laukkasimme takaisin Jarin luo. Tuikku odotti, että saa luvan juosta ja annoin sille luvan mennä hieman lujempaa. Ja tähän jätimme tämänkin kertaisen ratsastuksen, tulin alas selästä ja talutinkin loppumatkan tallille. Tuikku saa jäädä parin päivän vapaalle.


Tuikulta olen saanut kiloja karistettua. Ja se on hyvä. Sen väliheinien määrää on vähennetty ja Tuikkuhan on saanut esikuivattua ja siltikin lanta on hyvää. Täällä esikuivattu on hyvänlaatuista ja sen näkee jo päällepäin. Pehmeää, lehtevää ja vihreää. Tosin Tuikku on saanut esikuivattua, vaikka olenkin pyytänyt, että se olisi kuivaheinällä pelkästään. Se tuli ilmi ja voin tunnustaa, että olin erittäin tuohtunut. Ihan siitäkin syystä, että olen sanonut, ettei sen vatsalle tee hyvää ja näkyy lannassa, tosin näin ei ole käynyt tämän tallin esikuivatun kanssa, mutta jonkin verran se vatsa pitää ääntä. Perustelut esikuivatulle kuivaheinän joukossa oli maistuvuus ja se, että kuivaheinä riittäisi pidempäänkin. Tämän kesän kuivaheinäsato kun monin paikoi on ollut heikkoa ja latokuivurissakin kuivatut heinät ovat paikoin homehtuneet. Mennyt kesä oli heinän kannalta myös erittäin huono.