maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuka uskaltaa

 SEY:n kampanja on saanut ratsupuolen hereille. Se on tavoittanut mainoksillaan myös niitä, jotka muutoin eivät välttämättä näe / katso / ole kiinnostuneita hevosista tai niihin liittyvästä harrastajista. Olympialaisetkin menivät ja nekin saivat näkyvyyttä ainakin jos luki Hevostalli.netissä käytävää keskustelua. Kouluratsastus on useimmiten esillä eikä aina niin positiivisen sävyyn. Kuka uskaltaisi sanoa ääneen epäkohdat? Tai kenellä on mahdollisuus ottaa kantaa jos näkee toimintaa, mikä ei omaan silmään vaikuta sopivalta?

Olen facesivuilla törmännyt myös tahtomattani videoklippeihin, missä näytetään kukonpoikien päätyminen hyötykäyttöön, ilmeisesti rehuksi. Toteutus näyttää epämiellyttävältä, loppu on ilmeisen nopea, mutta se tapa, millä se tehdään, elossaolevat pienet kukonpojat laitetaan reiästä sisään ja alaosan putkesta puristetaan jauhelihan näköistä seosta. Kieltämättä video sai ajattelemaan. En pidä fanaattisuudesta ja siitä, että koko elämäntehtävä on tuoda esille lihateollisuuden vastaisia klippejä. En myöskään hyväksy tapaa, millä eläinsuojelijat salakuvaavat tuotantopaikkoja. Mutta tämä video sai miettimään, miten itse voisin vaikuttaa valinnoillani siihen, että meidän kulutustottumukset eivät lisäisi tai edesauttaisi tämänkaltaista toimintaa. Päätin siis lopettaa kaiken kanan syömisen, mutta ne munat vielä jäivät. Niin lähti meidän koiriltakin kaikki kanaan liittyvä ruokinnasta pois. Meidän Vilihän on allerginen naudalle, joten kana on ollut oiva vaihtoehto. Onneksi sen voi korvata muulla. Tosin jos olisin todellinen eläinsuojelija, en voisi pitää koiria, en hevosta, se olisi eettisesti väärin. Tavalla tai toisella, välittömästi tai välillisesti hyödynnän jollain tavalla niitä raaka-aineita käytössäni ja en voi tietää, millä tavoin tähän tuotteeseen käytetty eläin on lopetettu. Onko se tehty siten, että ei ole aiheutettu turhaa kärsimystä. Minähän en voi tietää - varmuudella. Suljenko siis silmäni?

Hevostaloudessa pyörii kuluttajien rahat. Hevosen omistajana käytän rahaa hevoseeni kuukausittain. Omilla valinnoillani yritän taata ainakin oman hevosen kohdalla, että se tulee päivittäin hyvin hoidetuksi. Olen pitänyt tärkeänä hyvää heinää ja sehän ei ole itsestäänselvyys. Nykyinen SEY:n kampanjan tarkoitus on edesauttaa hevosen hyvinvointia, mutta tavoittaako se oikeat kohteet? Kuten viimepäivinä on tullut selväksi, ei aina voi luottaa siihen, että ammattilaisenkaan paikassa olevat hevoset saavat välttämättä perushoitoa tai ruokaa siinä määrin, että ne voisivat hyvin. Samasta paikasta on viety useampi hevonen pois kun niille ei ole annettu riittävästi niiden tarpeisiin nähden ruokaa. Kukapa uskoisi, että näin voi tapahtua ammattilaisen hoivissa. Entäs pienet tallit, joita pitää ammattilainen kattaakseen omista hevosistaan aiheutuneet kulut vieraiden hevosten hoidolla. On hyviä talleja ja on niitä, joissa omat hoidetaan, mutta ne vieraat - aina ei riitä se ammattitaito eikä muukaan taito - voivatkin jäädä toiselle sijalle. Ensin on omat sitten on vieraat. Eikä ole ensimmäinen kerta kun hevoset lähtevät puutteellisesta hoidosta johtuen ja omistaja katkeroituu sekä luottamus saa kolauksen. Tässäkin kyse ammattimaisesta tallinpidosta.



Kuka siis uskaltaisi sanoa epäkohdista jos niitä näkee? Itsestäni tiedän, etten se olisi ainakaan minä. Haluan välttää ristiriitoja ja olen nyt ollut itsekin varsin mielenkiintoisessa tilanteessa. Minulla on hevonen, mikä on kiltti, väistää toista hevosta eikä ole se, mikä hakisi pomon paikkaa. Useimmiten Tuikku on ollut lauman alimmainen jos ei heti niin ainakin siinä vaiheessa kun uusi lauma on selvitellyt järjestyksen. Ja on Tuikku joutunut hakemaan laumassa pitkään omaa paikkaansa, se on saanut myös olla hyvin dominoivan ruunan kaverina ja moni omistaja olisi jo puhaltanut pelin poikki eikä jatkanut oman hevosen sopeutumista laumaan. Minä en tehnyt niin. Tuikku on kiltteydestään johtuen turvallinen kaveri toiselle hevoselle. Mutta aina ei se toinen kaveri ole ollut sitä Tuikulle. Tuikkuhan väistää, juoksee, välttelee. Ja niin sitten yritettiin Tuikusta saada kaveria lauantaina tammalle. Laitettiin tarhaan ja kyllähän se sai juosta, tosin tamma ei niin kovin jahdannut ainakaan pitkäkestoisesti, mutta Tuikku selvästi osoitti, että se haluaa takaisin oman tutun vanhan hevoskaverin luokse. Aikamme siinä seurattuamme tilannetta, olivat Tuikku ja tamma omilla paikoillaan, lähdin kotiin. Ja seuraavana päivänä olisi sitten Tuikun ja tamman aloitettava päivä yhdessä. Kuinka ollakaan aamulla vietyäni koiran pihalle, olikin maa aivan märkä, oli satanut ja sää oli sateinen. Nopea soitto tallille, ettei saa laittaa yhteen kun maa on märkä ja voi käydä huonosti kun ja jos Tuikku tulee taas ajetuksi. Se kun liukastui jo lauantaina tarhassa, takajalka liusui alta ikävän näköisesti. Olin helpottunut, mutta toisaalta hieman nolostunut, sillä olihan tämä tamman kannalta ikävä, ettei se ainakaan vielä Tuikusta kaveria saanut. Mutta oliko tällä yhdistämisellä järjellistä perustetta? Ei, valitettavasti minäkään en pitänyt oman hevoseni puolia vaan tein ratkaisut muiden hyväksi enkä hevoseni parhaaksi. Miten vaikeaa on pienissäkin asioissa ajaa hevosen etua edes minun? Minähän olen aikuinen ja ikääkin on jo ihan riittävästi. Mutta siltikin se tuntuu vaikealta? Kuinka sitten isommissa asioissa?



Sunnuntaina tallilla odotti Tuikku oman tutun kaverinsa seurana. Minä olin helpottunut. Tällä kertaa lähdimme Tuikun kanssa rinta rinnan maastoon. Perjantai ja lauantaihan oli Tuikulla vapaapäivä. Mukana oli myös Jari. Teimme pari kierrosta ja alussa Jarin piti mennä Tuikun kanssa, jotta näen, ettei lauantain kaatumisesta ole tullut vahinkoa. Eikä Jarin ollut kovin helppoa saada Tuikkua ravaamaan nähdäkseni, oliko lauantain kaatumisesta tullut haittaa takaosaan. Ja kun vihdoinkin sai, ei sen takia, että olisi kipeä, mutta jostain syystä Tuikku ei tahdo oikein Jaria kuunnella - ei aiemminkaan. Hyvältä ravi näytti. Meillähän oli tarkoitus myös juosta ja sitä vähän teimmekin ja menimme käyntiä. Hyvin helppo päivä Tuikulla. Tätä rinnatusten juoksua metsäteillä onkin hyvä lisätä, tosin vaatii minultakin hyvää kuntoa, sillä hidaskin raviaskel Tuikun kanssa vaatii minulta ihan eri tavalla jaksamista kuin koirien kanssa juokseminen. :D

Tänään taas menimme ratsain ja laitoin satulan. Kokonaisuus meni mukavasti, otimme muutaman vauhtipätkän, missä vaihdoimme tempoa rauhallisesta vähän vauhdikkaampaan niin ravissa kuin laukassa. Kokonaismatkaksi tuli noin 6 km ja keskivauhtimme oli noin 6,5 km/h. Tallin reitit alkavat olla kohta niin loppuunkalutut, että tiedän jo notkelmat, montut ja kivetkin eri kohdissa. Pian voin varmaan nimetäkin tutun kiven. Joten nyt kun olemme tehneet pakolliset ylämäkiharjoitukset, vähän taivutusta ja selän nostatusta, voimme loppuviikon mennäkin huomisen vapaan jälkeen rennosti ilman suorituspaineita. :D Ratsastuksen jälkeen harjoittelimme myös vatsalihaksia ja sitä, miten paljon se selkä nouseekaan vatsan alta painaessa. Ja kyllähän se nousee, hurjasti. Tämä saikin miettimään, että miten paljon sen pitäisikin pyöristyä, jotta selkä olisi käytössä oikein. Tosin maastoilessa ei Tuikku mene selkä notkolla, mutta ero perusasentoon ja siihen, miten paljon selkä voi pyöristyä olikin uskomattoman paljon. Hännän takaa painantaharjoituksissakin tuli hyvin selän nostoa. Jos sitä voisikin keksiä apuvälineen ratsastuksessa, se olisikin hihna, missä vatsan alaosaan laitettaisiin piikikäs harja ja sitä vetäessä edestakaisin, nousisi selkäkin pyöreäksi. Jos nääs ei muutoin saisi sitä ihan viimeistä pyöristymistä. Tällöin kyllä pitäisi olla neljä kättä ratsastajalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.