sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Maastoilua

Me olemme maastoilleet, edelleenkin. Ja voin sanoa, ettei ole lainkaan tehnyt mieli kentälle, ei edes haikeutta tai pettymystä. Kaikki samat kun voi tehdä maastoillen. Olen vaihdellut satuloita, vuorotellut karvasatulan ja rungollisen satulan kanssa. Keskiviikkona laitoin karvasatulan ja sen kanssa on todella mukava mennä ja mielestäni Tuikku menee tämän kanssa hyvin ravia, pyöristyy kaulastaan, venyttää itseään eteen-alas, mitä nyt ei kovin paljon voi sen kanssa tehdä. Liikkuminen on hyvää ja ravi ei tosiaankaan ole mummoravia vaan hyvin isot askeleet piensuokiksi ja on siinä nostoa raviaskeleessa.

Olen Tuikun kanssa harjoitellut välillä siirtymisiä sekä temmonvaiheluita eri askellajien sisällä. Tehnyt peruutuksia ja menneet ylämäkeen käynnissä. Tuikusta on tullut maastoissa mukavuudenhaluinen. Olen laittanut merkille, että tallilta poispäin mennessä tahtoo käynti olla hieman verkkaista, joudun pyytämään reippaammin useampaankin otteeseen, mutta kun liikutaan ikäänkuin talliin päin, vaihtuu käyntiaskel reippaamaan ja tulee erilailla tekemistä. Tämä hieman harmittaa itseäni, sillä Tuikku selvästi itse valikoi vauhdin mikä sille itselle olisi mielekkäämpää. Ajatus kotiinpalaamisesta saa sen reippaaksi ja kun matka suuntaa poispäin, käy vauhtikin mateluksi enemmän ja minä taas alan vaatimaan.


Torstaina lähdimme Bambin kanssa maastoilemaan ja sehän olikin varsin virkeä yhteinen maastoilu. Eikä vähiten siitä syystä, että Bambilla oli kiima. Tuikkukin olisi kelvannut sille hätäavuksi maaston lopuksi. Niin se siihen malliin osoitti kaiken halukkuutensa ja Tuikku nosteli ylähuultaan ja päätään haistellen tamman tuoksuja. Vielä kun lorautti lattialle märän kutsuhuudon, alkoi Tuikun ylähuuli lerputtamaan ja nenä nousi kohti kattoa. :D Ihana tamma tuumaili Tuikku ja unohti, että arvokkaat kulkuset on jo aikaa sitten poistunut kokoelmasta. Mutta maastossa Tuikku liikkui hyvin, meni mukavasti ravia ja lisäsi ravia, jolloin Bambin omistaja pyysi hidastamaan vauhtia, sillä kiima aiheutti aika paljon takaosaan nostoherkkyyttä.


Perjantai oli Tuikun vapaa ja lauantaina lähdimme maastoon. Nyt oli karvasatula. Harjoittelimme peruutuksia, etuosakäännöstä hiittisuoralla sekä metsäteillä. Samoin menimme hiittisuoralla laukkaa eri nopeuksin.


Tänään lähdimme sitten pidemmälle maastolle Bambin kanssa. Menimme metsäreittiä, polkua pitkin, mistä etsimme sopivaa kohtaan liittyä asfalttitielle. Tämä aiheuttikin hieman ongelmia ja Tuikun kanssa onnistuimme ylittämään ojan viistottain. Ja Tuikkuhan kykeni tämän tekemään, mutta asfaltti tuntui liukkaalta - Tuikulla on kuluneet kengät - ja laskeuduin alas satulasta. Talutin asfalttitieosuuden ja nousimme selkään hiekkatiellä. Maastossa saimme yhden kivan pitkän ravipätkän, missä pohja oli pehmeää ja sen huomasi, että ravi tuntui hyvältä. Yksi erikoinen tapaus oli matkalla. Vastaan tuli rautias hevonen, millä oli liinakkoharja ja Tuikkuhan pysähtyi eikä aikonut liikkua eteenpäin. Se oli niin jännittynyt vastaantulevasta hevosesta, että tempoi itseään ja yritti kääntyä takaisin. En antanut, mutta tilanne oli poikkeava. Muutoin maasto meni hyvin ja pääsääntöisesti menimme käyntiä. Laukkapätkiä ei lainkaan, sillä tienpohjat eivät olleet tähän hyvät. Tämä oli meidän ensimmäinen varsinainen pitkä maasto, minkä olemme tehneet Tuikun klinikkakäynnin jälkeen. Eikä tässäkään juuri menty muuta kuin käyntiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.