torstai 27. huhtikuuta 2017

Yhteisöllisyyttä

Huhtasaaren ratsutallille on aina ollut ominaista yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja reiluus. Asioista on voinut sopia puolin ja toisin. Tätä olen arvostanut ja tämä on jäänyt päällimäisenä mieleen tallista ja tästä yhteisöllisyydestä on moni muukin huomauttanut. Voit olla sellainen kuin olet, tulla sellaisena kuin olet. Meillä on Tuikun kanssa ollut oikein mukavia hetkiä ja Tuikku on solahtanut arkeen niin sujuvasti, että olen sitä itsekin ihmetellyt. Helppoutta, rentoutta, rauhallisuutta ja tämä näkyy maastoillessa. Ei jännittymistä, mennään eteenpäin. Jos jokin on pelottavaa, sitä katsotaan, sille löytyy järkevä selitys.

Kaverin kanssa syömässä.
Tuikulla oli syyskuun klinikkakäynnin jälkeen kahden viikon rauhallinen menojakso. Sen jälkeen ei olisi ollut mitään estettä palata normaali rutiineihin kuten esteisiin ja kentällä ratsastukseen. Mutta tätä en halunnut, aloitettiin varovaisesti ja halusin jättää kokonaan kentällä ratsastuksen pois. Ihan siitäkin syystä, että videoita katsomalla näkee, miten vasemmassa laukassa oikea takajalka ulkotakajalkana tulee jäykkänä. Meno ei ole joustavaa. Joten halusin jättää tätä kaarretyöskentelyä pois. Palauteltiin rauhallisesti ja edettiin hitaasti maastoillen ja siltikin välillä tuntui siltä, kykeneekö Tuikulla menemään normaalisti enää. Tammikuun jälkeen yritettiin jo päästä raskaampaan liikutukseen, mutta säät olivat niin poikkeukselliset, että oli mahdotonta saada toistuvaa rutiinia, missä pääsisi jo reippaampiin osuuksiin ja saataisiin kuntoa kohenemaan ja painoa laskemaan. 




















Vähitellen lisäsimme liikutusmäärää, rasitusta. Ja nyt menemme viidesti viikossa suurimmaksi osaksi maastoillen ja kunto on kohentunut ja saakin tehdä aikamoisen maastolenkin, jotta Tuikun saa hikoamaan. Kuten tänään nähtiin, eipä kainalotkaan tainneet kastua. Tiistaina teimme jotain poikkeuksellista. Menimme kentälle ohjasajoa kokeilemaan. Tuikkuhan toimi niin hienosti ja helposti. Emme menneet kauan kymmenisen minuuttia, sillä vielä näin alkuvaiheessa on syytä varoa liikaa rasitusta suljetussa tilassa. Käyntiä, mutkia, suunnanvaihtoja ja ravia molempiin suuntiin. Ja ravasipa hienosti, selkä pyöreänä. Liinat olin asetellut ratsastusvyöhön edessä oleviin solkiin ja tämä myös auttoi siihen, että Tuikku piti päänsä alhaalla ja kulki pyöreänä. Nyt kun ei ollut painoa selässä, sehän menikin nätisti. Täytyy ottaa seuraavasta kerrasta videota. Niin mukavasti se meni. Eikä minkäänlaista jännittymistä, ei rykimistä. Kaikki tehtiin, mitä pyydettiin. Olinpa niin iloinen.

Ohjasajopäivä.
Keskiviikon Tuikku sai pitää vapaansa. Ja tänään menin tallille. Tuikulla on hyvä kaveri, Billy. Ja olen saanut kuviakin näistä kaveruksista ja päässyt niistä itsekin ottamaan. Tuikku näki minut, se on niin iloinen kuten ennenkin, valpas ja korvat tötteröllä se katsoi odottavasti ja oli valmis tulemaan luokse. Lähtemään töihin. Sitä tuttuutta, intoa ja iloa näkyy Tuikusta. Lähdimme maastoilemaan toisen suomenhevosen kanssa. Ja maasto menikin hienosti, nämähän olivat kuin vanhoja tuttuja, rauhallisia ja vakaita molemmat. Vauhtipaikoissa laitettiin Tuikku edelle ja kyllähän vauhtia olikin, sopivasti ja vauhdikkaasti. Tuikku toimi niin hienosti, kaveri jäi perään eikä pysynyt peesissä, mutta Tuikun vauhti innosti kaveriakin juoksemaan. Teimme Iivarintienlenkin ja takaisinpäin menimme perässä, mutta ylämäen alla menimme edelle ja voi sitä vauhtia, sopivasti, lujaa, mutta ei turhaa kaahausta vaan rentoa ja mukavaa. Kunnon vauhtipaikat. Eikä Tuikku mennyt edes täysiä, eikä se hionnut lenkistä juurikaan. 


Laitan vielä kuvia irtohypytyspäivästä, mitkä on ottanut Vilma Saarela. Hän on opiskellut media-alaa ja kuvat ovat onnistuneita. Kovin korkeita ei Tuikulle laitettu.









 

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kesäkuntoon jatkuu

Tuikulla on ollut menossa kesäkuntoon -projekti. Se on ratsastuksen osalta mennytkin ihan hyvin. Olemme tehneet hikilenkkejä lähes joka ratsastuskerta. Ei siis kovaa rääkkiä, mutta joka kerta on hiottu kainaloista, satulan alta, kaulasta ja sisäreisistä. Siis siten, että voi sanoa jotain tehneeksikin. Tuikku on vähän saanut karistettua ylimääräistä pois, mutta on sitä ihan muille jakaa. Siinä missä samanikäinen Viljami -ori on sporttinen ja muistuttaa Tuikkua niistä päivistä, millaisessa kunnossa se on itsekin ollut. Omalleen sokeutuu helposti. Lihomiselle. Aluksi sitä ajatteli, että hevonen kasvaa, sieltä tulee lihasta. Mutta vähitellen oli myönnettävä, että se lihas on jotain muuta. :D Lihasten kehittyminen vaatii muutakin kuin ruokaa.

Mutta sitä tottuu. Sitä tottuu pitämään lihavaa hevosta sopivana kun sitä kauan katselee. Silmä tottuu kummasti, se oma mielikin. Kuten oli ensimmäisen hevosen kohdalla. Kun se lihoi ja oli sopivan pyöreä, mutta patologin lausunnoissa  tuomio oli lihava hevonen, jolla on rasvoittunut maksa. Näin niille käy helposti. Karua luettavaa. Enkä tuolloin niin lihavana pitänyt, vaikka tallinpitäjä huomauttikin, että hevosesi on lihava. Englantilaisen tutkimuksen mukaan (mikä löytyy myös suomalaisen EMS:n gradutyöstä -> googlella löytyy) havaittiin, että lihavuus hevosilla on yleinen ongelma. Ja tutkimuksessa havaittiin myös, että omistajien suhtautuminen lihavuuteen ja siitä huomauttamiseen aiheutti yleensä loukkaantumista. Koettiin, että omistajat eivät jostain syystä ota palautetta vastaan vaan kokevat huomautuksen aiheettomana.


Meillä on Tuikun kanssa kesäkuntoon projektissa vielä monta kilometriä edessä. Mutta muutoin Tuikku on tyytyväinen, reipas kuten ennenkin. Laumassa päässyt jo heinäkaukalolle silloin kun pomot ovat kauempana. Ja vähitellen hivuttautunut lähemmäs ruokintapaikkaa. Billyn kanssa ne makoilevat vieretysten, hyvät kaverit. Ja maastoilut ovat sujuneet kivasti. Tänään lähdettiin taas, ensin maastoradan kautta. Sää oli maanantai-iltana tyyni, aurinkoinen ja jopa lämmin. Olihan minulla vielä talvitakki päällä, mutta siltikin. Kevät on myöhässä, huomattavasti. Epävakainen sää jatkuu edelleen. Ja Tuikun vatsa on ollut hyvä, lanta ehyttä palleroa. Karenko tulee toukokuun alusta ja otetaan lihasarvot ja rokotus jos sille on tarve. Tetanus kun pitää tänä vuonna uusia.


Maastorata sujui hyvin ja jatkettiin siitä suoraan maastoon. Jännitystä toi kaksi uistelijaa saaren välisellä tiellä ja kohdalle päästyämme annoin Tuikun katsella kalastajia ja niiden vapoja. Sen verran jännittävältä nämä Tuikusta vaikuttivat. Maastoon käännyttyämme lähdimme raviin ja siitä laukkaan. Laukattiin ylämäki ja lopussa käyntiin. Niittytielle käännyttyämme Tuikku odottaa, milloin pääsee reippaammin. Se ehdottelee tätä itse ja on kovin reipas. Meillä oli kuolaimettomat, joten annoin joissain kohdin syödä maasta vihreätä, mitä nyt ei kovin paljon vielä noussut. Kivasti olemme päässeet tekemään reippaampia osuuksia. Tällä niittytiepätkällä on kiva ylämäki, osittain siinä on kivikkoa, mitä joutuu varomaan ja ei voi mennäkään ihan niin reippaasti kuin haluaisi.


Maastoilua siis pääasiassa vielä, kentällä olen käynyt vain kerran taluttamassa ja pyöröaitauksessa pariin otteeseen juoksuttamassa. Tämäkin maastoilukerta meni sujuvasti ja leppoisasti. On mukavaa huomata, että Tuikku ehdottelee reippaita osuuksia itsekin, sillä on selvästi intoa ja se tietää, missä voi mennä. Juoksuhalut ovat palanneet ja lihaksiltaan vaikuttaa hyvältä, ei suurempia kireyksiä. Siitäkin huolimatta, että olemme menneet reippaasti. Outi on tulossa toukokuun loppupuolella ja silloin taas näkee, miltä Tuikku vaikuttaa.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Maastopäiviä

Päivät ovat kuluneet nopeasti ja Tuikku on voinut hyvin. Sen vatsa on hyvä, ei ole pihatossa näkynyt löysiä kasoja eikä niitä ole nähnyt Kirsikään (tallinpitäjällä sama nimi). Sen myös huomaa siitä, että maastoillessa ei tule kasoja kertaakaan tai sitten joku maastokerta voi tulla yhdet. Torstaina oli niin kova tuuli ja kylmäkin oli. Kävimme Tuikun kanssa kiertämässä maastoesteradan ilman esteitä, kuten tähänkin asti. Ja olihan se aikamoinen myräkkä. Tällä reitillä on jännittävintä ohittaa vene, missä on vihreä pressu päällä. Tämä on laidunten reunamilla, mistä pääsee polkua pitkin laidunten vieritse metsäreitille. Se pressu sitten nousee tuulesta ja saa aikaan kyräilyä. Tein neljä kierrosta ja sitten suuntasimme pyöröaitaukseen, missä Tuikku meni ravia ja laukat, lyhyet osuudet vapaana. Torstai olikin sangen kevyt. Perjantaina lähdimme maastoon ja laitoin tällä kertaa kuolaimettomat. Meillä on maastoilut menneet mukavasti. Nytkin. Teimme reippaan maaston, missä laukkasimme, ravasimme ja teimme peuransyöttöpaikkalenkin. Tuikku on ollut hyväntuulinen ja ehdotellut itsekin ravia tai laukkaa, saanut mennäkin sitä vauhtia kuin on halunnut.


Ja Billystä on tullut Tuikun kaveri, sen kanssa on kaulailtu ja rapsuteltu, yhdessä käydään juomassa automaatilta ja Tuikku sinnikkäästi yrittää juoda ensin, Billy yrittää saada oman vuoronsa ja tämä kuka saa juoda- leikki vaikuttaa niiden keskinäiseltä hyväntahtoiselta vuorottelulta. Kumpainenkin saa juoda joko yhtaikaa tai sitten vuoronperään. Tuikku on päässyt jo heinäkaukaloakin lähestymään ja päässyt jo siitä syömäänkin Billyn kanssa, mutta vielä sitä ei ole pomojen taholta hyväksytty ihan täysin. On hetkiä, jolloin Tappi tai Reiska osoittaa vielä, mikä on lauman järjestys.


Perjantaina maastoillessa kotiinpäin polulla juoksi kaksi peuraa edestämme ja ne pysähtyivät polulta 5 metrin päähän. Siitä me menimme ohitse ja Tuikkukin otti tilanteen todella rauhallisesti. Peurat katselivat meitä eivätkä sännänneet karkuun. Tuikkukin ymmärsi, ettei näitä tarvitse pelätä. Maastolenkin jälkeen suuntasimme maastoesteradalla ja laukkasimme mutkan jälkeisen ylämäen ja edestämme juoksi iso rusakko, hieman sykähdytti, mutta ei isompaa reaktiota. Hyvin pääsi pupujussi tien yli ja me jatkoimme matkaa.


Lauantaina oli Tuikun vapaa ja sunnuntaiksi sainkin vanhimman tyttäreni mukaan tallille ja otin Lilonkin. Ei ihan paras idea, sillä se on kovin minun perääni. Jos Niina yritti hoitaa sitä sillä aikaa kun hain tavaroita, itki se perääni ja oli levoton. Maastoon Niina tuli Tuikun selässä ja minä talutin Liloa. Hyvinähän se näin meni. Maastossa päästinkin Lilon irti ja sehän meni kivasti siihen asti kunnes Lilo jäi etutassustaan Tuikun etukavion alle. Kyllähän siinä koirasta ääntä lähti ja luulin jo, että kävi huonosti. Tuikku oli rauhallinen, pysyi paikallaan, sehän ei nähnyt kun pieni kääpiövillis tuli jalkoihin. Pieni tyrkkäys ja Lilo pääsi vapaaksi ja tarkastuksen jälkeen kaikki hyvin. Huonomminkin olisi voinut käydä. Joten Lilo hihnaan ja varottiin sitä, ettei jää Tuikun eteen siten, ettei Tuikku pysty havaitsemaan, että pieni koira jää jalkoihin. Maastoilu meni mukavasti ja on mukava saada molempia tyttäriä mukaan tallille. Tuikku on kiva maastoheppa ja reipashan se on. Maasto  menikin mukavasti.
 

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Iivarintien lenkki

Tuikulla oli maanantai kevyt, irtohypytystä ja pyöröaitauksessa lyhyesti. Tiistain sai pitää vapaana ja sainkin tänään töihin kuvan kun hevoset ovat päivälevolla. Tuikkukin jo pötköttää pihatossa. Billy on sen kaveri, ne hengailevat yhdessä ja Tuikku selvästikin haastaa sitä leikkiin mukaan, se menee sen luokse ja närppii, jotta saisi mielenkiinnon ja innostettua leikkiin. Kaksi kaverusta. 💖 Jostakin syystä nämä tulevat hyvin keskenään toimeen, jos Tuikku tulee hoidettavaksi, Billy tulee pihattoon ja odottaa. Jos Billy on hoidettavana, tulee taas Tuikku pihattoon ja odottaa.


Tänään lähdimme maastoon ja suunnitelmissa oli tehdä Iivarintien lenkki. Tämä olisi uusi pätkä Tuikulle. Tarkoitus oli laittaa Sports Tracker päälle ja nähdä, mitä vauhtia menemme (mutta ohjelma ei toiminutkaan) ja mikä on lenkin pituus. Sen pitäisi olla noin 8 km:n mittainen ja menimme aika paljon laukkaa, ravia ja väliin käyntiä. Loppujen lopuksi Tuikku ei hikoillut kovinkaan paljon, kainalot ja vatsan alus, sisäreidet olivat hikiset ja satulan alta. Laukkasimme myös jyrkän ylämäen ja nyt menimmekin hieman vauhdikkaammin, mutta annoin löysätä jo mäen yläosassa, jottei tule liian raskasta osuutta tästä. Sää oli tosiaan kaunis ja aurinkoinen. Kylmä, mutta siltikin tarkeni hyvin. Tuikku vaikutti hieman jännittyneemmältä alussa kuin aikaisemmilla kerroilla, mutta siltikin meni hyvin.

Iivarintien lenkki, noin 8 km pitkä.
Matkan varrella näimme peuroja, joita Tuikku hieman katseli. Se kun ei ehtinyt nähdä tupsuhäntiä kunnolla, mutta sen verran tajusi, että jotain vilahti edestä ohi, mutta mitä. Ja rusakkokin juoksi metsässä ja hieman sitä pörisi, mutta ei aiheuttanut muuta kuin hieman mietintää, pitäisikö pelätä vai onko ihan riittävä vain jos pörisee. Meillä oli mukava maasto. Tästä se pikkuhiljaa kuntokin nousee ja huomasin, että omat reisilihakset olivat koetuksella laukkamäkiosuuksien jälkeen. Tuikku juoksi suht kivaa vauhtia, mutta kuuntelee kaiken, mitä siltä pyydän. Ei yhtään enempää. Pienet pidätteet menevät läpi. Olen yrittänyt saada laukan toimimaan niin, että saa venyttää itseään pitkäksi eteen. 

Odotan kovasti luonnon heräämistä. Sitä kun puut saavat pienet lehtisilmut, ruoho alkaa vihertämään. Ja hevoset pääsevät laitumelle. Meiltä vielä on tutkimatta rantapolku, mikä myötäilee saaren reunoja pitkin. Voisin kuvitella, että Tuikku hieman jännittää tätä osuutta, sillä järvi on pienen loikan päässä, joten askeleet on syytä asetella tarkkaan polulla, jottei lipeä ja lipsahda järveen. Tätä kautta pääsee myös Lohjansaareen ja sinne meneville reiteille, joten tiedossa vielä pitkiä maastoja ja pitkiä laukkaosuuksia.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Irtohypytyspäivä

Yhteisöllisyyttä, sillä voisi kuvata tämän päivän tallipäivää. Tarkoitus olikin kokoontua yhteen ja pitää hevosten irtohypytyspäivä. Tallilla on myös pyöröaitaus ja sitähän kokeilimme Tuikun kanssa. Se oli kuin vanha tekijä, toimi moitteettomasti, ravasi ja laukkasikin pyynnöstä. Vasempaan laukkaan sai vaatia enemmän, mutta tulihan se sieltä. Ja hienoa raviakin esitti pyöröaitauksessa.

Tuikulla on oma kaveri, Billy -lämppäriruuna. Kun Billy oli hoidettavana, oli Tuikku pihaton puolella ja halusi osallistua, saada oman huomionsa. Näin ne lauman alimmaiset ovat löytäneet toisistaan kaverit. Pikkuhiljaa on Tuikku hivuttautunut heinälaarin ääreen, mutta lauman pomo Reiska on vielä tarkka arvosta ja järjestyksestä. Joten Tuikku saa tyytyä omaan heinäkasaansa. Mutta pikkuhiljaa alkaa Tuikkukin pääsemään lauman hyväksytyksi jäseneksi. Yhteiselo on rauhallista eikä ajojahteja ole.


Tuikun vatsa on hyvä.  Siltähän se vaikuttaisi, että oma hevoseni reakoi valkuaiseen ja olen tämän tiimoilta löytänyt muita samankaltaisia suomenhevosia, joilla on herkkyyttä valkuaiselle. Ei mitenkään tavatonta. Tuikulle on tuotu ruokintaan mukaan Racing Selected ja totutan tähän maltillisesti: viikko / desi ja lisään annosta desillä ja samaa määrää syö viikon. Näin voin nähdä, miten vatsa reakoi ja maltillisen lisäämisen vuoksi myös tottuu uuteen ruokaan. Selectedissä on kaikki, mitä Tuikku tarvitsee, joten erillistä kivennäistä ei tarvita. Selected sopii niin vatsahaava- kuin metaboliselle myös vatsaherkälle hevoselle. Siinä ei ole tärkkelystä, sokerit matalalla ja sisältää riittävästi energiaa hevosen päivittäiseen tarpeeseen. Näissä on useinkin se ongelma, että heinästä hevonen voi saada jo sopivan  annoksen energiaa päivää kohden ja rehu, mitä pitäisi syöttää melko iso määrä, tuo ennestään energiamäärään lisää. Mutta katsotaan, miltä vaikuttaa.

Irtohypytykseen Tuikku pääsi toisena ja en uskonutkaan sen tässä lajissa loistavan. Ylitti esteet hyvin, vauhti oli maltillista ja ylitykset vähän sellaisia kuin tukkiin olisi laitettu liikkuvat jalat ja joustamaton tukki hyppäisi esteet yli. :D Estekorkeus oli Tuikulle maltillinen, emmehän ole syyskuun jälkeen tehneet mitään kentällä, joten siitäkin syystä Tuikku pääsi hyppäämään matalat esteet. Mutta oli selvästi innoissaan ja odotti kujalle pääsyä. Juurikin sitä hallittua innostusta, mikä Tuikulle on tyypillistä.

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vähitellen kavereita

Tuikulla on pihattolauma, missä on neljä muuta heppaa. Tällä hetkellä kun laitumet ovat vielä märkiä, on pihattotarha pienempi ja odotellaan pohjien kuivumista, minkä jälkeen hevoset pääsevätkin laidunosaankin tarhaamaan. Kuten olin ennakoinutkin, on lämppäri ensimmäinen hevonen, mikä on tehnyt tuttavuutta Tuikun kanssa. Hienoisesti se on hivuttautunut Tuikun lähelle, yrittää hieman tuuppia sitä takapuoleen eikä Tuikku koe tarvetta juosta pakoon. Lähtiessäni tänään tallilta, olivat molemmat syömässä samasta heinäkasasta. 💕


Tänään päästiin maastoilemaan kaverin kanssa. Pihaton kimotamma Yasminin kanssa lähdimme käyntimaastoon Huhtasaaren toiseen päätyyn ja takaisinpäin tullessa talutin Tuikun. Kun pääsimme tallille, lähdimme Tuikun kanssa keskenämme maastoon. Tässä kohden Tuikku olisi halunnut seurata kaveriaan, mutta ohjasin kohti juoksureittiä. Yllättävää, miten helposti maastoilu on sujunut Tuikun kanssa sille uusilla reiteillä. Ei säikkymistä, ei turhaa jännittymistä vaan sitä vanhaa tuttua Tuikkua, mihin olen sen kanssa tottunut. Olen nyt päässyt tekemään hikiosuuksia. Hieman on jo hiki tullut. Huomenna olisi tallilaisten kanssa irtohypytystä. Tuikkukin pääsee mukaan, mutta täytyy varmaan mennä ne matalimmat osuudet kun hypyistä on niin pitkä aika.

Järvitien ylitys meni sujuvasti ja lähdimme ravilla kohti ylämäkeä, mikä on haastava ja siinä voi testata hevosen laukkakuntoa. Ja ei kovin kestävä kunto Tuikulla ole, mutta mäkiosuus onkin haastava, pitkä ja jyrkkä. Siinä meille siis tavoitetta kesän aikana päästä koko mäki laukalla huipulle. Minulle nämä reitit ovat niin tuttuja, mikä varmasti myös vaikuttaa siihen, että Tuikkukin osaa ottaa rennosti. Tallillahan on Saarelan Viljami, suomenhevosori, mikä on samanikäinen kuin Tuikku. Olen tällä orilla tehnyt asiakasmaastot kun vielä tuntitoimintaa Huhtasaaressa oli. Ja Viljami on komea ori, ruunikko kuten Tuikku. Tulevalla viikolla tai ihan lähiaikoina onkin tarkoitus lähteä näiden kanssa yhdessä kärryajelulle. Tuttu tulee kuskiksi mukaan, sillä ennakoin kuitenkin Tuikun kuumuvan kun ori on mukana. Ja tällä yhdistelmällä haetaan myös vauhtia, mitä Viljamikin kaipaa kaverilta. Tuttu on kuitenkin kokenut ohjastaja, joten siinä mielessä on parempi laittaa ohjien paikalle tiukan paikan hallitseva jos tilanne eskaloituu ihan aidosti vauhtipätkäksi. Huomaan kuitenkin, että heinäkuinen kärryonnettomuus on jättänyt jälkensä ja haluan ottaa varovaisemmin etenkin jos tarkoitus on todella testata juoksuvauhtia. Kun Tuikku innostuu kärryillä, siitä löytyy vauhtia eikä sitä voi edes verrata meidän hölkkäraviin. 😅


Meidän maasto sujui tänään oikein hyvin, rennosti ja vauhtiosuuksia oli. Parasta on kuitenkin se, että Tuikkukin pääsee tekemään juoksuosuuksia, missä se joutuu puuskuttamaan ja hikoamaan eikä vain kevyttä hölkkäravia. Maisemathan täällä ovat kivat, reitit leppoisat ja entuudestaan tiedän monia reittejä, missä pääsemme metsäpoluille samoilemaan kun on tarvetta palautuspäiville kevyemmän liikutuksen osalta.


lauantai 15. huhtikuuta 2017

Jotain uutta, jotain vanhaa

Pääsiäisen vietto alkoi muutolla. Tuikku pääsi entuudestaan vanhaan paikkaan, Tuikulle uusi, minulle tuttu. Lähdimme lokakuussa Niemenkylästä ja saatesanoiksi laitoinkin omistajalle jos jostain syystä pihattoelämä ei sovi Tuikulle, palaamme takaisin. Emme palanneet Niemenkylään vaan Huhtasaareen. Tuikku jatkaa edelleenkin pihatossa ja laumakavereina sillä on suomenhevonen, shettis, lämppäri ja ratsuhevonen (mahdollisesti pv). Ensimmäinen yö vietettiin karsinassa. Ja hyvin oli mennyt, rauhallinen Tuikku. Lastaus sujui mukavasti samoin matka kohti Huhtasaarta.

Perjantaina pääsin tallille jo aamupäivästä ja Tuikku oli kulmatarhauksessa pihattolauman vieressä. Selvästikin odotti, että pääsee liikkeelle. Sää oli kolea, mutta muutoin hyvä. Meillä oli tavoite lähteä maastoilemaan ja yksin. Reitit ovat minulle tutut, joten siinä mielessä ei tarvinnut empiä, mitä reittiä menee. Yksi haaste oli edessä, silta ja sen jälkeinen tie. Tie on melko kapea ja molemmin puolin järveä. Tätä mietin, miten Tuikku suhtautuu, pääsemmekö yli vai tuleeko jännittymistä.

Vielä saa olla yksin. Juoma-automaatti kuvassa kuusesta vähän sivuun.
Yllättävän vaivattomasti päästiinkin järven yli kapeaa tietä pitkin ja Tuikku oli mukavan rauhallinen. Toki valpas ja tarkkaili ympäristöään. Saimme laukata pitkän ylämäen ja Tuikku oli selvästi innoissaan. Se kun tarjosi reippaampaa menoa aina kun siihen vain oli mahdollisuus. Kävimme peuransyöttöpaikalla ja siitä ohi sekä palasimme samaa reittiä takaisin laukaten taas loivaa ylämäkeä ylös. Tutut reitit minulle. Tie on niittypohjaista tietä ja kävimme myös vanhalla kaatopaikalla. Siellä Tuikku tuntui hieman yrittävän omia moovejaan, mutta ne jäi lyhyeksi. Paluumatkalla ravailimme ja palasimme metsäpolkua pitkin mäen rinnettä alas. Tässä saikin Tuikku miettiä, miten se pääsee alaspäin melko jyrkkään alamäkeen viettävällä polulla, missä oli vielä kaatunut puunrunko ylitettävänä. Hyvin selvisi. 


Tielle päästyämme ravasimme ja tulimme järvitielle. Hyvin päästiin Tuikun kanssa takaisinkin päin ja oli vain ihmeteltävä, miten mutkattomasti maastoilu sujui ja uusissa maisemissa yllättävän rauhallinen Tuikku. Rantatien polun lopussa tulin alas ja talutin tallille. Tuikku pääsi uuteen laumaansa ja tällä hetkellä lauma selvästi tarkkailee uutta tulijaa. Todennäköisesti laumassa lämppäri tulee olemaan Tuikun ensimmäisiä kavereita, se kun on hyvin varoen yrittänyt tehdä tuttavuutta Tuikun kanssa. Muut ovat vielä osoittaneet, että uusi tulija saa pysyä lauman laitamilla. 

Tänään kävimme Tuikun kanssa kevyesti ratsastaen / taluttaen tallin maastoesteradan kävelemässä pariin otteeseen, kentällä käytiin kävelemässä minä rinnalla ja siitä sitten tietä pitkin järven rantaan. Kylmä sää oli ja välillä tuprutti lunta.

Tuikulla on ollut aina herkkä vatsa. Se oireilee helposti jos heinä ei sille sovi, märkäpieruja, löysää lantaa jne. Tuikku on ollut minulla jo 2 ½ vuotta. Olen nähnyt, milloin heinä on ollut sille sopivaa ja milloin heinästä johtuen on alkanut oireilemaan. Syynä voi myös olla hiekka ja sitä aika monella on. Samoja oireita. Karengolle soitettuani totesin, että minun näkemykseni mukaan hevonen ei kestä heinässä olevaa valkuaista, sitä ei saa olla kovin paljon. Ja muutoin sitä ei voi todeta kuin kokeilemalla erilaisia heiniä. Ja analyysien ja oireilun yhdistämisellä aloin epäilemään, että näin se Tuikun kohdalla mahdollisesti voisi olla. Toinen on myös, että sille sopii esikuivattu, missä ei ole  mitään aineita. Kuiva sopii myös, siinäkin valkuaista näkemäni mukaan saisi olla vähän. Tämähän rajaa melko tiukasti, millaista heinää voi Tuikulle syöttää. Nyt parin päivän jälkeen uuden tallin esikuivatulla heinällä Tuikun lanta on kuivaa. Eilen lähdimme maastoon ja tielle tuli kuivat pallot. Tänään päästettyäni Tuikun pihattoon, teki se juuri sopivasti lantansa ja sehän oli kuivaa. Karengon kanssa sovimme, että tarvittaessa annetaan vielä hiekanpoisto kuuri ja jos lanta on hyvää eikä ole muita oireita, ei hiekkakuville ole tarvetta ellei nyt itse halua olla utelias ja nähdä, mitä sieltä löytyy. Vielä en aio hiekkakuuria antaa, sillä lanta on jo niin kuivaa, että saa vähän aikaa pitää kuurista taukoa.

Kuivaa lantaa.