sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Maastopäiviä

Päivät ovat kuluneet nopeasti ja Tuikku on voinut hyvin. Sen vatsa on hyvä, ei ole pihatossa näkynyt löysiä kasoja eikä niitä ole nähnyt Kirsikään (tallinpitäjällä sama nimi). Sen myös huomaa siitä, että maastoillessa ei tule kasoja kertaakaan tai sitten joku maastokerta voi tulla yhdet. Torstaina oli niin kova tuuli ja kylmäkin oli. Kävimme Tuikun kanssa kiertämässä maastoesteradan ilman esteitä, kuten tähänkin asti. Ja olihan se aikamoinen myräkkä. Tällä reitillä on jännittävintä ohittaa vene, missä on vihreä pressu päällä. Tämä on laidunten reunamilla, mistä pääsee polkua pitkin laidunten vieritse metsäreitille. Se pressu sitten nousee tuulesta ja saa aikaan kyräilyä. Tein neljä kierrosta ja sitten suuntasimme pyöröaitaukseen, missä Tuikku meni ravia ja laukat, lyhyet osuudet vapaana. Torstai olikin sangen kevyt. Perjantaina lähdimme maastoon ja laitoin tällä kertaa kuolaimettomat. Meillä on maastoilut menneet mukavasti. Nytkin. Teimme reippaan maaston, missä laukkasimme, ravasimme ja teimme peuransyöttöpaikkalenkin. Tuikku on ollut hyväntuulinen ja ehdotellut itsekin ravia tai laukkaa, saanut mennäkin sitä vauhtia kuin on halunnut.


Ja Billystä on tullut Tuikun kaveri, sen kanssa on kaulailtu ja rapsuteltu, yhdessä käydään juomassa automaatilta ja Tuikku sinnikkäästi yrittää juoda ensin, Billy yrittää saada oman vuoronsa ja tämä kuka saa juoda- leikki vaikuttaa niiden keskinäiseltä hyväntahtoiselta vuorottelulta. Kumpainenkin saa juoda joko yhtaikaa tai sitten vuoronperään. Tuikku on päässyt jo heinäkaukaloakin lähestymään ja päässyt jo siitä syömäänkin Billyn kanssa, mutta vielä sitä ei ole pomojen taholta hyväksytty ihan täysin. On hetkiä, jolloin Tappi tai Reiska osoittaa vielä, mikä on lauman järjestys.


Perjantaina maastoillessa kotiinpäin polulla juoksi kaksi peuraa edestämme ja ne pysähtyivät polulta 5 metrin päähän. Siitä me menimme ohitse ja Tuikkukin otti tilanteen todella rauhallisesti. Peurat katselivat meitä eivätkä sännänneet karkuun. Tuikkukin ymmärsi, ettei näitä tarvitse pelätä. Maastolenkin jälkeen suuntasimme maastoesteradalla ja laukkasimme mutkan jälkeisen ylämäen ja edestämme juoksi iso rusakko, hieman sykähdytti, mutta ei isompaa reaktiota. Hyvin pääsi pupujussi tien yli ja me jatkoimme matkaa.


Lauantaina oli Tuikun vapaa ja sunnuntaiksi sainkin vanhimman tyttäreni mukaan tallille ja otin Lilonkin. Ei ihan paras idea, sillä se on kovin minun perääni. Jos Niina yritti hoitaa sitä sillä aikaa kun hain tavaroita, itki se perääni ja oli levoton. Maastoon Niina tuli Tuikun selässä ja minä talutin Liloa. Hyvinähän se näin meni. Maastossa päästinkin Lilon irti ja sehän meni kivasti siihen asti kunnes Lilo jäi etutassustaan Tuikun etukavion alle. Kyllähän siinä koirasta ääntä lähti ja luulin jo, että kävi huonosti. Tuikku oli rauhallinen, pysyi paikallaan, sehän ei nähnyt kun pieni kääpiövillis tuli jalkoihin. Pieni tyrkkäys ja Lilo pääsi vapaaksi ja tarkastuksen jälkeen kaikki hyvin. Huonomminkin olisi voinut käydä. Joten Lilo hihnaan ja varottiin sitä, ettei jää Tuikun eteen siten, ettei Tuikku pysty havaitsemaan, että pieni koira jää jalkoihin. Maastoilu meni mukavasti ja on mukava saada molempia tyttäriä mukaan tallille. Tuikku on kiva maastoheppa ja reipashan se on. Maasto  menikin mukavasti.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.