keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Vapaiden jälkeen töihin

Tuikku on saanut pitää parin päivää vapaana. Vihreään on päässyt jo totuttelemaan ja vatsa voi hyvin. Nykyisin ei maastoissa tule lantakasoja, paitsi tänään. Ja minne se ne tekikään, järveen 😌. No siellähän ne munkit kellui ja kotiinpalatessa yritin niitä noukkia pois niin monta kuin onnistui. Ainakaan ei ole löysää kun jokainen oli ehyt pallero. Mutta huomenna hevoset pääsevät jo laitumelle, joten Tuikun vatsa reakoi kesän ensimmäiseen vahvaan vihreään. Tuikku on ollut tavattoman tyytyväinen, samoin minä. Tämä näkyy kaikessa ja etenkin maastoillessa, edelleenkin kaikki on sujunut mukavasti, rennosti ja Tuikku on innokas. Tänään teimme parin päivän vapaan jälkeen maaston ja laitoin runkosatulan sekä kuolaimettomat. Otimme reippaita osuuksia ja kerran sai Tuikku näpsiä ruohoa. Muutoin pyrin pitämään edes säntillistä järjestystä yllä, jottei mene lehtien syömiseksi ja ymmärtää myös sen, että vasta kun saa luvan niin silloin voi maastoilun lomassa syödä vihreää.

Emme ole vielä Tuikun kanssa hypänneet minkäänlaisia esteitä, ei edes kavaletteja tai puomeja. Niitä olisi jossain vaiheessa tarkoitus ottaa mukaan ja sopivasti niitä voi harjoitella maastoesteradalla, mutta aion pitää ne Tuikun kanssa matalalla. Vielä tässä on aikaa, maastoilu on ollut meidän pääasiallinen liikutusmuoto, välillä pyöröympyrällä juoksutusta, muttei tätäkään kovin usein. Mutta kärryajelua on tarkoitus lisätä suhteessa ratsastukseen ja vähentää ratsastuksen osuutta. Huomenna olisimmekin lähdössä jo pidemmälle ajolenkille Lohjan saareen maastoihin ja mukaan on tulossa Viljami -orikin. Tästä on otettavakin videota. Vauhtia voi olla ja innokkuutta. Saa nähdä. Mutta maastot Lohjan saaressa ovat kivat ja suoraa löytyy. Itse olen mukana apuna, kokeneempi on ohjien päässä. Joten siltä osin voin kai ottaa hieman rennommin.

Ja oheisliikuntaakin on tullut harjoiteltua. Ostin kevytmaastopyörän ja sillä olen nyt kolmena iltana peräkkäin käynyt pyöräilemässä. Täytyy myöntää, että olen innostunut. Ihmeen hyvä kunto minulla on, reitit ovat olleet yli 15 km:n mittaisia ja maastopolkuja olen mennyt. Ihan jyrkimmät ylämäet eivät onnistu, missä on kivikkoa. Mutta muutoin huomaan, etten ihan rapakuntoinen ole ja tämä kunto on tullut pääasiassa ratsastuksesta. Tuikun kanssa maastoillessa menen laukkaosuudet kevyessä istunnassa ja se tuo voimaa myös reisiin. Toki osansa varmasti koiralenkeillä, mutta niissä rasitusta ei tule sillä tavoin kuin maastoillessa. Tasapaino minulla on suht hyvä pyöräillessä, mitä nyt eilen tipahdin pää edellä ojaan pyöräni kanssa. Maastopyörässä on käsijarrut ja tarkoitus oli kääntyä tieltä metsäpolulle, missä on silta, melko kapea. Mutta kuinka ollakaan jotenkin vain lipsahdin sillan sivulta yli kun eihän niissä polkimissa niitä jarruja ole. Onneksi selvisin säikähdyksellä, vaikka kypärä kärsi vähän vahinkoa ja tarkoitus on ostaa uusi, parempi kypärä tilalle. Olen myös halunnut testata, miten fysiikkani kestää kolmen päivän peräkkäisen rasituksen ja voin sanoa olevani aamullakin ihan kunnossa, ei jäykkyyksiä, ei kolotuksia, ei tunnetta siitä, etten kykenisi uuteen urheilusuoritukseen samana päivänä. Tällä halusin myös vähän ymmärtää / samaistua hevosenkin kannalta, miten siihen vaikuttaa liikutus esim. juuri kolmen sarjana. Tuikulla eittämättä on parempi kunto kuin minulla. Mutta nykyisin tuntuu, että liikalihavuus hevosella on aika yleistä ja syynä on liian vähäinen liikunta yhdistettynä hyvään ruokaan. Halusin nähdä, miten itse selviän edellisen päivän liikuntasuorituksesta, tehdä vaativa lenkki seuraavana päivänä. Ja ilmeisen hyvä pohjakunto minulla on, koska en ainakaan koe fyysistä kipua, en jäykkyyttä tai muutakaan haittaa pyöräilyretkien jälkeen.

Tänään parin päivän vapaan jälkeen Tuikku oli ilahtunut tulostani. Se tuli pihattoon ja odotti, koska haen sen. Tuikku ilmoittaa jos olemme menneet sen mielestä liikaa, se ei tule vastaan. Näin se teki sunnuntaina ja tämä oli ensimmäinen kerta muuttomme jälkeen. Joten tiistainkin sai Tuikku pitää vapaansa, jotta se pääsee lepäämään riittävästi ja levon aikana ne lihaksetkin kehittyvät. Onhan se vielä pyöreä, mutta on hoikistumistakin. Kärrylenkkien pituutta pidennetään, etenkin kun laidun avataan, on syytä rasitusta lisätä ja kärryajelu ei rasita siinä määrin selkää kuin ratsastus. Ja on kiva kun on hevonen, joka ilmaisee selvästi, milloin haluaa levätä. Sillä työnteko ei Tuikulle ole vastentahtoista päinvastoin. Se tulee mielellään mukaan.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Maastoilua ja kärryajelua

Olemme perjantaista lähtien maastoilleet. Huomisen maanantain saisi sitten Tuikku pitää vapaansa. Perjantaina lähdettiin maastoon töiden jälkeen, laitoin Barefootin satulan ja kuolaimettomat. Maastoilu sujui jälleen kerran leppoisasti ja rennosti.



Lauantaina olikin kiirettä, joten kärryajelulle pikaisesti ennen iltapäivätilaisuutta. Aamupäivän olin töissä. Joten pari viimeistä viikkoa on ollut aikamoista menoa. Siltikin yritän pitää kiinni, että pääsen tallille. Kiireestä huolimatta on Tuikku ollut oma, leppoisan rento hevonen. Lauantaina jopa niin rento, että ei sitten millään olisi jaksanut lähteä töihin. Kaikki kolme olivat makoilemassa pihatossa, kuului kuorsausta ja tuttua öhkinää. Siinä sitten yritin saada jotain liikettä hevoseeni, mikä osoitti selvästi, että nyt ei jaksa. Mutta lähdettävä oli. Kärryajelu meni kivasti, ravattiin ylämäkeen ja jyrkimmässä kohdassa siirryttiin käyntiin. Kärryajelun pituutta on tarve jo pidentää. Tuikun laihtuminen ei näytä jatkuvan enää, onhan se myös päässyt vihreän makuun, mutta varsinaiselle laitumelle ei. Mutta näkyyhän se Tuikusta, että vihreää on popsittu. Vielä pitäisi saada hoikistumaan.



Tänään sunnuntaina nuokkui Tuikku hoitaessa. Olihan se väsynyt, päivä oli lämmin, mutta maastossa menikin reippaasti. Rantapolku on raivattu ja siitä sain videoitua kivoja pätkiä. Säähän oli hieno, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Laitoin Tuikulle runkosatulan ja kuolaimet. Satula on hyvä etenkin kun sillä pääsee kevyeeseen istuntaan ja pystyy olemaan häiritsemättä hevosta. Maasto oli jälleen kerran mukava. Tänään olikin tarkoitus saada kaveri mukaan maastoon, mutta ratsastaja olikin kuumeessa. Kiva maasto ja se kun Tuikku on niin innokas. Maastoesteradan lopussa löytyikin sitten hyvin vauhtia.



torstai 25. toukokuuta 2017

Kiropraktikon hoidossa

Tuikulla on tällä viikolla vapaapäiviä useampi. Tiistain sai vapaaksi, keskiviikkona kiro, torstaina tämän johdosta ei liikutusta, liikkuu riittävästi pihatossa ja tarhan väliä, joten perjantaina minulla voi olla innokas heppa - tai sitten ei. Keskiviikkona mennessäni tallille, odotti tarhassa rentoutunut heppa. Tuikun luokse voi mennä eikä se häiriinny, vaikka sen viereen istuisin. Siellä se tyytyväisenä makoili. Minusta Tuikku tarvitsi jo hoitoa ja oletin taas, että se onkin sitten kipeä takaosastaan. Mutta Tuikulla olikin selkä taasen hyvässä kunnossa, joustoa löytyi molemmin puolin. Kun ei näyttänyt huonolta vasemmalta, kerroin olevan sitten ainakin oikealta puolelta, mutta sielläkin joustoa. Outi venytteli lihaskalvoja, paineli ristiselkää, SI-nivelissä ei sanomista, lannerankakin hyvä, mutta kerää nestettä välillä. Ja olen käyttänyt pari kertaa viikossa Laseria tälle alueelle. Tämä on hieman mystistä, sillä satulat vaikuttaisivat sopivilta, mutta lannerangan nesteen kertyminen viittaisi siihen, että satula tulee kuitenkin liian taakse, vaikka rungollista käytän harvoin, se on 16,5" ja silmämääräisesti ja tunnustellessa sopiva. Satulaseppää pitäisi kutsua paikalle katsomaan. Toinen on rungoton. Kärryttelyssä ei näyttäisi sillä tavoin nesteytyvän, mutta täytynee seurata tilannetta. Mutta ongelmallista on, mistä ja millainen satula? Miten lyhyen sen pitäisi olla?


Kun ratsastaessa menee niin mukavasti, ei minkäänlaista protestointia, ei jännittymistä, ei säikkymistä, ei pukittelua, ei edes yritä, ei pään viskelyä. Kaikki on sujunut joka ainoa kerta niin vaivattomasti ja mukavasti. Samoin ajaessa. Mutta tuo lanneranka viittaisi kuitenkin siihen, että jostain painaa. Olen myös miettinyt niinkin pähkähullua ajatusta, että opettelisimme menemään minä pyörällä, Tuikku vierellä, jolloin se pääsisi ilman varusteiden tuomaa kiristystä juoksemaan vapaammin. Vaatii ensin opettelua ja mukaan avustajan, jotta pysyy mukana tilanteessa kuin tilanteessa, lyhyt riimunaru roikkumaan deltakiinnikkeestä suitsiin. Tällöin voisi ottaa kiinni jos tarve vaatii. Tätä pitäisi ensin harjoitella ja Huhtiksessa tämä onnistuisi.


Ja olen uskaltautunut harkitsemaan loppukesäksi matkaratsastuskisoja. Koska Tuikku voi hyvin, se liikkuu mielellään ja tilanne vaikuttaa tällä hetkellä positiiviselta. Koskaanhan ei voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Mutta niin hyvinvoivalta Tuikku näyttää, joten tätäkin vaihtoehtoa mietin. En toki osallistuisi kuin seuraluokkiin, ne matkat meille riittävät. Ja tämä tuo vaihtelua sekä harjoitusta mennä uusissa paikoissa. Loppukesästä on Liesjärvellä kisat, mihin voisin osallistua ja Lohjalla syyskuun lopulla. Näitä voisikin harkita sen mukaan, miltä Tuikku kilpailun lähestyessä vaikuttaa.


Kaikenkaikkiaan meillä on ollut Tuikun kanssa yllättävän positiivinen jakso, pitkäkin jo. Osaltaan merkitystä on sopivalla laumalla, jatkuva tarkkailu ja vahtiminen on saanut jäädä sekä sillä, ettei enää ole liukkaita pohjia alla, mitkä helposti jäykistävät hevosta. Lauman vahtimisen kun suorittaa Reiska, mikä on jo tottunut Tuikkuun eikä enää ahdistele sitä pois yhteiseltä heinäkaukalta ja syövät vierekkäin tarhasta vihreääkin. Laitumelle hevoset eivät vielä pääse, mutta omenatarha tarjoaa niille jo vihreää sen verran, että siellä ne kaikki ovat, turpa maassa.











Näin mukavaa voi olla kirohoito. Tuikun mielestä rapsuttelu molemmin puolin kankkua tuntuu hyvältä. Kun tarkoitus oli saada aktivoitua lanneselkää, mutta Tuikku otti hoidosta kaiken irti. Se oli rento jo hoidon alussa, alaturpa venyi ja välillä se näytti tippuvankin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Lämmintä viikonloppua ja ruokintaluento

Säät ovat olleet kohdillaan. Perjantaista lähtien lämmintä, aurinkoa ja hikeä. Perjantaina menimme lämpimässä säässä ilta-aikaan kentälle ohjasajamaan. Sehän meni hyvin, Tuikku teki sitä, mitä pyydettiin. Ja parasta on se, että pääsee syömään vihreää. Lauantai olikin vuorossa vapaata Tuikulle ja pihattolaiset ovat päässeet jo omenatarhaan syömään vihreää, se näkyy jo Tuikum vatsanympäryksestä. Kyllä on maistunut vihreä ja näkyy se lannassakin. Nyt onkin jo löysempää, perästä kuuluu. :D









Sunnuntaina laitoin runkosatulan. Tuikku on hoikistunut jo sen verran, että tämäkin mahtuu sille. Lähdimme rantapolkua pitkin, siitä Iivarintielle ja takaisinpäin tullessa kävimme vielä peuransyöttöpaikan kautta. Tuikku oli jälleen kerran reipas, Iivarintiellä hillittyä menoa ja otettiin vauhtilaukatkin, hillityn hallitut. Lämmintä oli. Tuikkukin hikoili ja kävimme kylmäämässä jalat järvessä. Maastoilut ovat sujuneet mukavasti ja Tuikku on itse innokas, se lähtee itse juoksemaan, laukkaa mielellään ja minua nauratti. Etenkin rantapolulla, missä se tuntui tykkäävän mennä ja selvästikin niittytiekin on sille mieluinen. Meitä tuli vastaan kävelijäkin niittytiellä ja Tuikku reakoi vastaantulijaan hillitysti ja uteliaasti.


Tuikulta otettiin lihasarvot ja nyt näyttää arvojen perusteella, että Tuikku palautuu hyvin rasituksesta. Olimme edellispäivänä reippaalla lenkillä ja laukattiin, vaikka tiesinkin, että seuraavana päivänä olisi verinäyte. Siltikin arvot hyvät, CK oli myös alle 200, mikä on ollut aikaisemmin korkeampi, jopa silloin kun Tuikku on ollut kevyellä käytöllä. CK kun nousee välittömästi rasituksen jälkeen ja sen laskemiseen kuluu aikaa 12- 24 h ja jopa enemmänkin. Lihasarvot halusin ottaa sen tähden, olisiko mahdollista saada viitteitä tätä kautta valkuaisesta johtuvasta herkkyydestä. Nykyisten arvojen perusteella arvot ovat hyvät, siltikin vaikka liikumme jo raskaammin. Mutta tämä näkyy kaikessa, Tuikku on ollut tyytyväinen, minkäänlaista ongelmaa sen kanssa ei ole ollut. Se on ollut se helppo Tuikku, kuten aikaisemminkin. Mutta aina voi tilanne muuttua, yhdessä yössä, joten iloitaan tästä niin kauan kuin sitä kestää. Tänäänkin kävimme kärryajelulla ja se meni hyvin. Tuikku on mahdottoman innokas. Se tarjoaa omaehtoisesti reippaampaa menoa, joudun sen intoa hillitsemään, mutta siinä ei ole takana kipukäytöstä, ei kurittomuutta. Kun tulimme takaisin tallillepäin ja ravaamme aina järven välisen tien. Tällä kertaa olikin yllätys, vasemmalla oli kauempana rannan läheisyydessä valkoinen moottorivene, missä on hyttitilat ja tähän Tuikku reakoi vauhdissa hieman siten, että olin sanoa jo hups, kohta ollaan järvessä.😅 Mutta hyvinhän me kaistalla pysyttiin, vaikka kelluva vene aiheuttikin kummastusta. Kotimatka sujui reippaasti ravissa ja hieman Tuikku hikosikin ajosta.



Alkuperäisrotujen ruokinta pihatto-olosuhteissa

Eilen sunnuntai-iltapäivällä oli Herrakunnan talolla Vihdissä alkuperäisrotujen ruokinta pihatto-olosuhteissa. Tämä oli eestinhevosyhdistyksen järjestämä. Näillä kun tuntuu olevan ylipaino ongelmana, lihovat herkästi kuten suomenhevonenkin. Mielenkiintoista onkin, että eestinhevoset Viron puolella eivät kärsi samoista ylipaino-ongelmista niin paljon kuin täällä Suomessa. Virossa osa laumasta laiduntaa läpi vuoden saamatta lisäheinää ja osalla on laidunaika kuten meillä täällä Suomessa. Luennoitsijana oli Hevostietokeskuksesta Elena Autio, joka ylläpitää Hopti-laskuria. Hän on perehtynyt etenkin pihatto-olosuhteisiin. Ensimmäisenä oli ruokinnasta. Pihaton riskinä on ylipaino (ruokinta on ongelmallista), loukkaantumiset ja kylmä. Ylipaino tuntuu olevan melko iso ongelma pihatto-oloissa, etenkin jos ruokinta on säilöheinällä. Hyvälle rehunkäyttäjälle pihatto ja säilöheinä tuovat ylipainoa herkästi. Ja ruokintasysteemeistä käytiin läpi vapaata ruokintaa, heinäautomaattia, slow feeding verkkoja. Etenkin aikuisilla hevosilla on ylensyöntiä, lihomista sekä tilantarve isompi kuin pihattovarsoilla. Riskinä nähtiin myös hokkikengät sekä hikinen hevonen lenkin jälkeen, miten kuivatus ja se, ettei se vilustu.

Ruokinnassa käytiin myös läpi sitä, ettei ruokita pelkästään hevosta vaan suolistomikrobeja. Alkuperäisrodulla taipumus kerätä rasvaa vararavinnoksi, energiankulutus on alhaisempi - rauhallisia, eivät reakoi asioihin isosti. On myös tutkittu, että mongolian villiponi ja shetlanninponi pystyvät hidastamaan aineenvaihduntaa talvella - elimistön fysiologinen mekanismi. Alkuperäisrotuisilla energiantarve on noin 5% alhaisempi, on myös otettava huomioon yksilölliset tarpeet. Energiantarve tyydyttyy yleensä / melkein aina jo pelkästään korsirehulla. Yleensä alkuperäisrodut eivät tarvitse väkirehuruokintaa, tässäkin otettava huomioon kulutus. Ongelmalliseksi nähtiin omistajien vääristynyt kuva siitä, mikä on hevosen kulutus. Etenkin jos omistaja on tulkinnut kohtalaiseksi rasitukseksi kolme kertaa viikossa tapahtuvan noin reilun puolentunnin mittaisen käyntilenkin, mikä tuli ilmi tutkittaessa ylipainon ja liikutuksen suhdetta. Hivenaineiden ja vitamiininpuutokset ovat hyvin yleisiä, etenkin A- ja E-vitamiininsta jää vajetta.

Heinän arvoista käytiin läpi sen verran, että SRV:n alittuessa 50, voi tulla jo tarve lisätä valkuaista ruokintaan mukaan, tässäkin yksilölliset tarpeet huomioitava. Vaikka suositukset harrastehevoselle heinän SRV:stä sanotaankin Hevostietokeskuksen sivuilla 80 - 100 on jo 90 liikaa harrastehevosen tarpeisiin. Tässä oli minusta mielenkiintoinen ristiriita, sillä Hevostietokeskuksen sivuilla harrastehevoselle heinän SRV suositus tulisi olla tuo yllämainittu. Tämä siis ihanne. Ja kuitenkin kysyttäessä harrastehevosen kohdalla etenkin kylmäveristen hevosten on 90 jo liikaa. Toki luennolla painotettiin aina yksilökohtaisia eroja ja se, että hevosilla on rotukohtaiset ja yksilökohtaiset erot. Kylmäverisille kortinen, myöhään kaadettu heinä on usein riittävää kun taas lämminverirodut tarvitsevat lehtevämpää heinää pitääkseen yllä sopivaa lihavuusastetta. Alkuperäisrodut kun kykenevät tulemaan toimeen sillä ns. köyhemmällä heinällä kuin rehunkäyttäjät, jotka tarvitsevat enemmän valkuaista ja energiaa. Pihatto-oloissa kilpahevosille (raskas työ) vapaassa ruokinnassa on SRV:n tarve vähintään oltava 60 päälle jos ruokinta perustuu pelkästään heinän varaan. Heinästä tuli eteen myös hevosten reakointi säilöheinään. Jokainen paali on omanlaisensa, hevonen reakoi paalien vaihtumiseen. Sokeri voi vaihdella, koostumus, hygieeninen laatu. Heinässä sokerista on tullut iso mörkö ja nähtiin, että tiedotuksesta on tullut jonkinlaista virheellistä tulkintaa. Terveelle hevoselle sokeri ei ole ongelma, se lisää maittavuutta, mutta vatsahaava / metaboliset / kaviokuumeiset tarvitsevat matalasokerista heinää. On kuitenkin muistettava, että analyysitulokset ovat keskiarvoja etenkin SRV on laskennallinen ja on myös huomattu, että analyysitulokset voivat vaihdella. Yleensäkin tulisi kiinnittää huomiota hevoseen ei niinkään lukuihin, se miltä hevonen näyttää, on merkitystä. Kun hevosen kohdalla ei mene niin pilkulleen arvot. Hoptilaskurissakin arvot ovat kuten yleensäkin viitteelliset ja aina olisi katsottava sitä hevosta, miltä se näyttää. Lihavuuskunnon määrityksessä hyvä apu olisi mittanauha ja laittaa mitat ylös ja seurattava näitä. Ns. luonnontilassa hevoset lihovat ja laihtuvat eli ns. luonnon kasvuaikana kerätään sitä vararavintoa ja talviaikaan laihdutaan ja eletään niiden rasvavarastojen turvin. Mutta nykyaikaan kun tahtoo hevosten kohdalla olla se, että luonnon kasvuaikaan kerätään vararavintoa ja rasvakerrosta, on myös ns. hyvä heinä tarjolla talviaikaan ja hevosilla ylipaino on tästä syystä johtuen ongelmana etenkin näillä alkuperäisrotuisilla hyvillä rehunkäyttäjillä.

Ruotsissa on alettu tekemään tutkimusta säilöheinästä aiheutuvasta ripulista hevosella. Miksi se yleensä aiheuttaa ongelmia vatsan toiminnassa? Tästä onkin mielenkiintoista saada tuloksia, mistä yleensä johtuu hevosen reakointi säilöheinään? Vaikka heinä olisikin hyvälaatuista ja hyvää heinää, ei se silti sovi kaikille.

Pihatto-olosuhteista muutoin olikin, että pihaton tulee täyttää vähimmäisvaatimukset. Enää ei hyväksytä katoksellisia rakennelmia pihatoiksi vaan pihatossa tulee olla kolme seinää ja uloskäynti ja näistä on myös ohjeistettu eläinlääkäreitä. Pihaton tulee tarjota säänsuoja ja myös se, että lauma on yhtenäinen ja kaikilla laumassa on mahdollista päästä pihaton suojiin. Hevonen tarvitsee vuorokaudessa vähintään pari tuntia REM-unta ja tämäkin makuullaan. Tästä syystä onkin hyvä valvoa, että laumassa ei ole sellaista hevosta, jota ajetaan pois ja joutuukin olemaan koko vuorokauden taivasalla, koska ei uskaltaudu sisälle. Pihatossa tulisi olla kaksi uloskäyntiä, jotta mahdollistetaan turvallinen poistuminen hevoselle tarvittaessa. Sääolosuhteista sen verran, että hevonen tottuu kylmään, varsoille -10 asteessa olisi lisättävä karkerehua normaaliruokintaan 0,5 kg, jotta se saa lisälämpöä ja hevosilla -20 asteessa lisätään karkearehun määrää noin 1 kg max 2,5 kg lisää. Haasteellisin sää on 0 tuntumassa vesi- ja räntäsateessa ja kesäisin pitkäkestoinen sadesää tuo myös haastetta hevoselle. Kylmään sopeutumisessa menee hevosellakin aikaa.

Luento oli ihan hyvä, mutta ei varsinaisesti ihan sitä, mitä itse olisin toivonut. Se ei näennäisesti tarjonnut uutta vaan oli samaa, mitä voi itsekin lukea Hevostietokeskuksen sivuilta. Enemmänkin aiheutti sen, että asioita tarkastellaan lukuina ja kun me suomalaiset tahdomme orjallisesti  noudattaa lukuja jää oma-arviointi helposti pois ja luotetaan annetuihin lukuihin, vaikka luennoitsija painottikin yksilöeroja, hevosen yksilöllisiä tarpeita ja sitä, että pyrittäisiin katsomaan hevosta ei niinkään orjallisesti noudattamaan saatuja tuloksia, jotka usein ovat viitteellisiä.

torstai 18. toukokuuta 2017

Rantapolku


Tänään lähdettiin maastoilemaan selästä käsin. Hieno, aurinkoisen lämmin iltapäivä töiden jälkeen. Rantapolku on alkuosaltaan lehtien peittämää polkua, välillä neulasmattoa, paikoin rantaviivan reunustamaa kalliota pitkin. Tuikulle reitti oli uusi, mutta mentiin kuin vanhat tekijät. Alkuosa on kuivaa, mutta polun puolivälissä alkaa kosteitakin kohtia löytymään ja paikoin on niin märkää, että on katsottava, mistä löytäisi sopivan kohdan mennä. Polku nousee rinteeseen ja olin tämän jalkaisinkin mennyt. Noustiin hieman liian aikaisin rinteelle menevälle polulle ja samaan aikaan edestä meni säikähtänyt valkohäntäpeura, mitä Tuikku hieman kummeksui, mutta jatkoi matkaansa. Polku oli niin ahdas, että jäin polvestani osittain kiinni puuhun, mutta pääsimme jatkamaan matkaa. Reitti kulkee sankan kuusipuiden välistä ja jatkuu lehtometsän tyyppisen lehtien peittämään polkuun, mitä pitkin kuljimme. Tulimme pellonreunaan ja nyt tulin sen vasempaan reunaan. Ylitimme ojan ja kuljimme pellon reunaa pitkin polulle, mikä oli minulle tuttu. Loppupäässä oli puiden versoja noin puolenmetrin mittaisia sankkana tutun polun yllä. Ne pitäisi siitä katkoa pois ja polkua hieman raivata oksien peitosta. Pystyi silti hevosen kanssa menemään. Kun saa kuljettua reittiä useammin, alkaa kasvustokin väistymään alta. 




Tuikun kanssa maastoilu oli rentoa, pysähdyimme välillä syömään vihreää ja tällöin ei tuntunut haittaavan lainkaan sekään jos polulla oli märkää. Sen verran vei ruohonsyönti huomion pois kavioiden kastumiselta. Tässä hetkessä aika pysähtyy, voi kuunnella linnunlaulua, katsella järvelle ja tuntea, miten rauhallista kaikki on. Tuikku rouskuttaa tyytyväisenä vihreää ja minä voin istua selässä ja kuunnella luonnon keväsiä ääniä. Emme pitäneet kiirettä ja aikansa syötyään jatkoimme Tuikun kanssa matkaa. Kun pääsimme rantapolkureitiltä, palasimme tutulle tiellä tallia kohden. Tällä lenkillä vähän laukkaa ja ravia, suurimmaksi osaksi käyntiä. Palauteltiin eilisen kärrylenkin rasituksia ja kotimatkalla polskimme järvessä viilentämässä Tuikun jalkoja. Jälleen kerran olimme molemmat tyytyväisiä. Tallilla pääsi Tuikku vielä syömään vihreää ennenkuin vein sen takaisin tarhaan. 





Ja onhan Tuikku jo hoikistunut. Kaula etenkin. Vielä ei kylkiluut tunnu painellessa kylkiä, joten vielä saa hoikistua. Mutta hyvältä vaikuttaa. Pihattolaiset pääsevät pariksi tunniksi päivittäin omenatarhaan syömään vihreää. 

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Jälleen ajossa

Nyt kun olemme vihdoinkin päässeet ajamaan kärryillä, niin tänäänkin menin. Takana parin päivän vapaa Tuikulla, maanantaina kun kävin tallilla ja istuin selässä, annoin syödä vihreää ja se oli siinä. Joten tänään olikin innokas hevonen aisojen välissä. Ja sen huomasi. Mutta eipä hätää, jos juosta tahtoo ja ei ole kilometrikaupalla suoraa niin kyllä pitkä ylämäkiosuus antaa hyvin vastusta. Sinne voi ajattaa reippaan ruunan ja ravillahan men menimme. Hyvin jaksoi. Kyllä siihen mäkeen suurimmat höyryt jää. 😜




Ja tiistaina kävin tallin rantapolkua kävelemässä Lilon kanssa. Se sai olla vapaana ja minä siivosin reittiä ja loppuosassa onkin puunrunkoja, mitkä täytyy sahata moottorisahalla. Muutoin reitti on ratsastuskelpoinen ja sehän on kaunis. Viikonloppuna jos ottaisi taas kypäräkameran mukaan ja ratsastaisi reitin.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivämaasto

Tänään meillä oli yhdessä Niinan kanssa (esikoinen) kärryajelua. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Tuikku oli hyväntuulinen kuten aina. Ihan mitä teemmekin, kaikki sujuu ilman ongelmia, ilman ylimääräistä säätämistä, ilman jännittymistä. Kuten ennenkin, tuttu Tuikku. Teimme tällä kertaa kärryillä ensimmäistä kertaa Iivarintien lenkin. Ja en muistanut tyhjentää kypäräkameran vanhoja tiedostoja pois, joten tallennustila loppui kesken ja niin jäi meidän vauhdikkaimmat osuudet pois.


Ajo meni hyvin, alkumatka rennon hitaasti ja tutut hoputukset ja alkuravit. Ylämäkiosuus oli raskas, mutta se on hyvää vahvistusta takaosalle. Olen kokenut Tuikun kanssa sitä samaa varmuutta, mikä oli poissa kauan aikaa. Nyt on tunne siitä, että kaikki on hyvin ja luottamus pelaa puolin ja toisin. Täysin. Tästä syystä olen Tuikun kanssa kokenut retketkin helppoina ja ei ole ollut suurempia ongelmia, ei jännittymisen eikä muunkaan suhteen. Tänäänkin kaikki sujui leppoisasti. Jopa niin, etten kokenut jännittävänä vaatia vauhtia tällä kertaa enemmän kuin akaisemmin. Ensimmäisiä kunnon vauhtiosuuksia onnettomuuden jälkeen ja Tuikku oli vakaa, varma eikä merkkiäkään ylimääräisestä jännittymisestä. Tosin en ajanut Tuikkua vauhdissa siihen tilaan, missä se kuumuisi ja innostuisi täysin. Mutta vauhtia oli. Niina ei suostunut kännykälläni kuvaamaan tätä osuutta vaan varmuuden vuoksi halusi molemmin käsin pitää kiinni narusta jos lähtö olisikin äkillinen ja Tuikku intoutuisi menemäänkin enemmän kuin on lupa. Mutta niin vain Tuikku toimi hienosti, vauhtia oli ja tuntui mukavalta antaa Tuikun mennä. Tosin Iivarintiellä on hieman oltava tilanne hallinnassa loppuun asti jos sattuu tulemaan vastaan auto. Tie ei kuitekaan kovin leveä ole. Hieno äitienpäivämaasto ja Niinakin tykkäsi kovin ajelusta, missä oli sopivasti rauhallisia osuuksia ja reippaampia pätkiä. Viikollakin aion kärryt laittaa Tuikun perään. On tämä vain sen verran mukavaa.



Maastoilua ja huoltoa

Tämä viikko on vaikuttanut kiireiseltä. Osittain johtuen siitäkin, että Jari on ollut työmatkalla koko viikon ja olen joutunut yhdistämään Tuikun liikutuksen, koirien ulkoilut sekä kauppareissut siten, että ehtisin ne illan aikana tekemään. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä laiskemmaksi ja hitaaksi sitä tuntuu tulevan. Koti elää pienoista kaaosta toistuvasti. Kuinka saada teinit pitämään huoneet siisteinä, astiat keittiöön, vaatteet pois lattioilta, siivottua (jos viitsii) jne. Kuullostaako tutulta? 😅


Tuikun kanssa on mennyt niin mukavasti, edelleenkin. Ihmetellyt, mutta ollut tyytyväinen ja seuraillut Tuikkua ja laumaa. Sinne se on solahtanut laumaan sisään, Billy on hyvä kaveri. Kun Tuikku lepää maassa, Billy valvoo vieressä seisten. Lauman pomo kun välillä tuntuu ajavan näitä pois. Ja torstain hieronnassa selvisi, että aika tuore potku (muut hevoset ovat kengättömiä) on osunut vasempaan lapaan ja sopivaan aikaan hieronta olikin. Meillä oli toistamiseen OTE-hieroja. Hieronta perustuu otteisiin, painalluksiin ja poikkeaa klassisesta hieronnasta. Onko tästä sitten apua? Ainakin se, miten asia esitetään ja saadaan vaikuttamaan omistajan kannalta, vaikuttaa hieronta olevan hyvää, löydetään tiukat paikat, syytkin mahdollisesti. Koko toimenpide vaikuttaa korvin kuultuna vakuuttavalta. Mutta näin asiakkaana tulee epäilys, onko kyse ilmiöstä "Keisarin uudet vaatteet". Hieronnassa käsin painetaan kevyesti lihasta ja jos se tarvitsee manipulaatiota enemmän, painetaan ja ikäänkuin venytetään sormin hoidettavaa lihasta. Toinen on vastapuolella ja toinen lisää / hellittää painetta tarvittaessa. Samalla seurataan hevosen reakointia. Ja tässä kohden joudun miettimään, onko aina reakoinnille syy jumitus (tekee kipeää, kiristää, tuntuu ikävältä), turhautuminen, pitkästyminen vai ihan vain kärsimättömyys hevosella?  Onko siis kyse siitä, että siinä kohden on kipu / tuntemus vai pitkästyykö / turhautuuko hevonen? Näihin mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia. Mutta lauantaina maastossa huomasin ainakin selän olevan takaosastaan joustavampi ja rennompi, askeleen hyvän ja selän keinunta osoitti, että ainakin jotain apua hieronnasta on ollut. Mutta ehkäpä tyydyn klassiseen hierontaan vastaisuudessa.


Torstaina oli myös kengitys. Nyt saatiin uudet kengät jalkaan ja Tuikku oli rauhallisen tyyni, kuten ennenkin. Joten Tuikun huolto on hoidettu ja voimme taas maastoilla uusilla kengillä ja lisätä kärryajelua mukaan. Nyt jos se vihdoinkin onnistuisi, säännöllisempi ajo.  Äitienpäivänä on tarkoitus taas päästä kärryajelulle ja nyt tarkoitus tehdä hieman pidempi osuus. Esikoinen on luvannut tulla mukaan ja tytöt tuntuvat välillä itse pyytävän mukaan tallille. Mikä on tietysti mukavaa. Tuikku on onnistunut karistamaan kilojakin, mikä on ollut tavoite. Ja kylmien säiden johdosta ei laitumille ole kasvanut juurikaan vihreää. Vihreää on syöty sieltä, mistä sitä on löydetty. Mutta muutoin luonto näyttää varsin karulta kylmän jakson jälkeen. Tuikku alkaa näyttämäänkin varsin hyvältä, selkä ei enää vaikuta enää siltä, että siellä on ihramassa levittämässä sitä, mutta kylkiluut eivät vielä tunnu. Niiden päällä on vielä kunnon rasvakerros, mutta laihtuminen on selvästi menossa selästä alaspäin. Ja onhan Tuikku saanut jo lihastakin, senkin OTE-hieroja huomasi. Liikutusta on siis selvästi lisätty. Ruokinta on korsirehua ja väkirehua ei juurikaan. Tuikku saa nykyisin 3 dl Racingin Selectediä, elektrolyytit, BE-vitamiinin, kivennäiset ja kurkuman. Muuta ei tarvita kun vatsaoireita ei ole, joten ei lisäkalkkia (tämänkin kanssa oltava varovainen) tasoittamaan ph:ta ei maitohappobakteerilisää, mistä itse en ole niin vakuuttunut, onko siitä edes hyötyä. Joten ei meillä syötetä monesta purkista, mitä ei ole ollut aikaisemminkaan muutoin kun jos vatsan vaivojen vuoksi on lisätty. 



Tuikku on vaikuttanut tyytyväiseltä. Maastoillessa sen huomaa, se on alkanut tekemään sitä, että haluaa lähteä ravaamaan / laukkaamaan aina kun siihen on mahdollisuus. Se tietää osuudet, missä voi mennä ja vaikka ei voisikaan, on se valmis reippaampaan menoon. Mutta kyse ei ole siitä, että kaahaillaan vaan ihan rennosti juostaan ja hyvä mieli näkyy. Keskiviikkona teimme lyhyen ja kevyen maaston, toki vähän juoksimmekin, kun siitä tuntuu Tuikku pitävän. Reipas poika. Pari päivää huilia ja lauantaina teimme maaston ja kyllä juoksimme, vaikka hieronnan jälkeen pitäisikin ottaa rauhallisemmin. Teimme kuitenkin kevyen maaston ja oli hieno sää. Mutta kaiken kiireen keskellä, tiukan aikataulun sisällä töistä tallille. Nopea putsaus ja maastoon. Ja vaikka oli kiire, oma mieli harhaili, on Tuikku rauhallinen ja mukava. Meillä oli mukava maasto ja kävimme rannassa taas kahlailemassa, Tuikku sai kuohuttaa vettä ja samalla saatiin kylmättyä jalat. Voisiko hevosen omistaminen olla enää tämän helpompaa ja mukavaa. Tällaista sen pitäisi olla, mutta tuleehan niitä päiviä kun huolet täyttää, kun hevosella on kolotusta, vaivoja tms. Millainen onkaan tuleva talvi, toivon mukaan ei yhtä haasteellinen kuin mennyt. Mutta ovathan nämä säät olleet niin poikkeukselliset. Mielenkiinnolla mietinjo tulevaa talvea ja sitä, miten se vaikuttaa taas liikkumiseen ja sitä kautta Tuikkuun ja kipeytyykö se takaosastaan jos on kovin liukasta. Onko tyytymätön, säikympi jne. Tämä kun aiheuttaa kierteen, hoidetaan ja aina tulee jotain uutta, mikä aiheuttaa pohdintaa ja huolta. Onneksi nyt on hyvä jakso ja sen takia  näistä on hyvä kirjoittaa muistiin, näihin voi palata kun on ne kaudet kun kaikki ei olekaan enää niin hyvin. 


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Harmoniaa


Enemmän kuin tyytyväisiä, harmonista, yhdessäoloa, vihreän syöntiä, maastoilua, kärryajelua. 💖 Lopuksi video tämänpäiväisestä kärryajelusta. Ihana Tuikku. Kaikki voi kuitenkin kääntyä hetkessä. Yksikin revähdys, nopea spurtti, iso loikka, voi saada aikaan Tuikunkin kohdalla kipeytymistä. Nyt on kuitenkin ollut hyvä ja tyytyväisen oloinen hevonen. Kaikessa. 💗





torstai 4. toukokuuta 2017

Kevät tulee

Kevät näyttäisi tulevan. Kipuillen. Välillä takapakkia, mutta viimepäivät antavat jo ounastella, että kesää kohti olemme menossa, vaikka edessä onkin luvassa tosi kylmää ja lumihiutaleita. Mutta siltikin on toivoa.

Tuikun kanssa kävimme tiistaina kentällä ohjasajaen. Tuuli voimakkaasti, mutta sinne suuntasimme. Ja hyvin meni, käyntiä, vähän suunnanvaihtoja ja ravia molempiin suuntiin. Laukkaa en edes kokeile, se jääköön maastoon, missä se pyörii paremmin. Tällä kertaa oikea kierros meni hyvin, vasempaan kierrokseen ravikin sujuu, mutta siinä näyttää olevan jäykempää meno alussa. Kovin en halua paineistaa, vaadin raviin reippautta ja siihen päästiin temmon vaihtelulla. Tuikku on toiminut kaikessa kuten ennenkin, tyynesti ja tehden asiat levollisesti, mitä on pyydetty.


Toukokuu vaikuttaakin huoltokuukaudelta. Tuikulla on perjantaina Karenko, viikon päästä kengitys ja samana päivänä OTE-hieroja sekä siitä parin viikon päähän kiropraktikko. Näillä mennään. Ruokinta näyttää hyvältä ja kokonaisuus siltä, että Tuikku voi hyvin. Hoikistumaankin on päästy, vaikka kiloja on vielä jäljellä ja edessä siintää laidunaika 😘. Olemme jo maistelleet ensimmäisiä vihreitä ja tästä eteenpäin yritetäänkin totutella vihreään. Laidunkavereista Tappi on jo aloittanut kesäkauden, se omatoimisesti poistuu tarhasta, pieni kun on. Etsii vihreää sieltä mistä saa ja eilen istuin pihattotarhassa yli tunnin ja seurailin Tapin toimia viereisessä laiduntarhassa. Luulin sen joutuneen arestiin sinne, mutta selvisikin, että näin kevätaikaan Tappi lähtee omille teilleen vihreän perään ja sitä ei pidättele sähkölangatkaan. Katselin kun se laiduntarhan portin äärellä tutkaili toista laidunta ja selvästi mietti, pääseekö se ali vai miten se houdini oikein onnistuukin livahtamaan langoista ali.

Tänä vuonna Tuikku pääsee laitumelle. Viime vuonna sitä yritettiin, mutta tammojen kanssa kävi yhteiselo hieman rankaksi Tuikulle, se tahtoi pois. Ja Samulin  kanssa ei voinut laitumelle laittaa, sillä on kesäihottuma, minkä vuoksi se joutuukin olemaan kesät tarhassa. Vihreää se sai sitten karsinaan kuten Tuikkukin. Ne oleilivat sitten koko kesäajan tarhassa, missä oli vihreät jo kaluttu suurimmaksi osaksi pois. Tänä vuonna sitten olisi toivoa vihreästä kokoaikaisesti.


Seurailin eilen pihaton lämmössä kiven päällä istuen hevosten toimia. Tuikku ja Billy ovat kavereita, ne hengailevat yhdessä, käyvät juoma-automaatilla yhdessä ja närppivät vuorollaan toisiaan saadakseen juoda. Ne rapsuttelevat, kaulailevat ja selvästi Tuikku hakeutuu Billyn suojiin ja rinnatusten ne myös syövät heinäkaukalosta. Tuikku ei juo enää niin usein kuin aikaisemmin, sen juomisen tarve on selvästi vähentynyt. Vatsa vaikuttaa hyvältä, ei kurapieruja, ei ilmaa, joten siltä osin hyvä. Eikä suoli toimi enää niin aktiivisesti kuin aikaisemmin, mutta normaalisti. Tämä näkyy myös maastoillessa, ei enää kasoja.


Tänään lähdimme maastoon ja laitoin kuolaimettomat. Sää oli todellakin upea, aurinko paistoi, oli lämmintä, mutta onneksi maltoin mieleni ja laitoin takin päälleni, enkä tyytynyt pelkkään fleecetakkiin. Olisi voinut kuitenkin tulla hieman vilu. Ja olen "kyylännyt" vähän Tuikun kasoja, mutta kun en näe sitä juuri sontivan enää, mutta tänään tulikin onnenkantamoinen 😛ja pääsin näkemään hyvät pallerot. Kevätaikaan se maansyönti usein alkaa, mutta Tuikun kohdalla en ole sitä huomannut. Ei se tongi juuri maata, mutta enhän olekaan paikalla 24/7, joten en voi varmaksi sanoa, mutta sen, mitä olen ollut niin ei hakeudu maata tonkimaan. Ja kun nyt on saanut vähän sieltä täältä lukea hiekkaongelmista, on Tuikullakin menossa kevään hiekkakuuri. Jalillahan oli vastaavanlaisia oireita kuin Tuikullakin ja siltähän otettiin hiekkakuvat, mutta hiekkaa siellä ei juurikaan ollut (eläinlääkärin lausunto oli, että oireet eivät selity niin vähäisellä määrällä löydettyä hiekkaa), hiekanpoistokuuri kuitenkin annettiin, eli lannan löysäily ei johtunut hiekasta vaan epäiltiin säilöheinää, mitä se ei kestänyt tai oireili juurikin löysäilyllä ja märkäpieruilla.


Maastohan meni mukavasti, ja reippaitakin osuuksia otettiin. Teimme tutun maaston ja Tuikku toimi mukavasti. Vasemman laukannoston teen peuransyöttöpaikalta, missä kaarre on vasempaan, jollon haluttu vasen laukka nousee paremmin ja laukkaamme pitkän, loivan ylämäen. Tällä saan vahvistettua Tuikun heikompaa vasenta laukkaa. Kotiinpäin palatessa kävimme tekemässä uutta metsälenkkiä, mikä Tuikusta oli hieman jännittävää ja näitä tuttuja vanhoja reittejä voimme lisätä mukaan ja näin saamme Tuikullekin hieman vaihtelua. Kotiinpäin tullessa kävimme myös uittamassa jalkoja ja nousin pois selästä ja otin kuvaa videolla kun Tuikku seuraa mukana niin kivasti. Tuikku on ollut niin vanha, tuttu itsensä. Luottavainen, hyväntuulinen, myönteinen ja ehdottelee itse vauhtia.





maanantai 1. toukokuuta 2017

Vaihtelevassa säässä

Vapun aattona.
Mikähän olisi taas puhuttanut enemmän kuin sää. Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä ja Vapun aatto taisi olla historiallisen surkea, etenkin lauantai. Perjantaina kävimme Tuikun kanssa tekemässä rauhallisen maaston ja lauantain sai Tuikku pitää vapaata. Vapun aattona käytiin maastossa, mutta osa teistä oli lumen peitossa ja Tuikulla ei ole tilsakumeja eikä hokkeja, takana ainoastaan hokit vielä. Joten olihan se eilinen maasto sitten rauhallista kävelyä ja osan taluttelin kun parempi kävellä molemmat. Voiko enää surkeammaksi sää mennä.

Perjantain maastolta.

Perjantain maastolta.




















Mutta toukokuun ensimmäinen päivä, Vappu, olikin parempi kuin uskalsi edes odottaa. Aurinko paistoi ja suhteellisen lämmin jos vertaa mitä on ollut. Vuosi takaperin kävimme Tuikun kanssa kahlailemassa jo järvessä ja hiirenkorvalla oli puut. Tänä vuonna ei vielä silmujakaan kunnolla puissa, mutta kävimme tänään järvellä kahlailemassa. Ennen ratsastusta huolelliset puunaukset, mitkä joskus tuntuvat siltä, että Tuikku ei malttaisi odottaa vaan haluaisi jo liikkeelle. Mutta miten paljon se sää vaikuttaakaan, lämmin auringonpaiste ja tuttu, rento ja mukava Tuikku alla. Edelleenkin maastoilut ovat sujuneet tavattoman mukavasti, ei jännittymistä, ei minkäänlaista turhaa säpsyilyä, aivankuin paikka olisi Tuikullekin entuudestaan tuttu. Tänään mennessämme järven välistä kapeaa tietä pitkin, oli vene parkissa ja sitä Tuikku katseli, mutta ei erityisemmin sitä häirinnyt. Kuuntelimme linnun laulua ja taivalsimme tutut alkuosuudet käynnissä, kunnes käännyttyämme metsätielle siirryimme raviin ja vähän matkan päästä  nostimme laukan. Ylämäki osuus sujui mukavasti, lähes huipulle saakka laukkasimme ja lyhyen käyntipätkän jälkeen käännyttyämme niittytielle siirryimme raviin. Tuikku oli reipas. Ja se ennakoi itsekin, se on aina valmis liikkumaan reippaamin, se haluaa ravata ja mennä mielellään laukaten. Ennakoi jo tutuilla kohdilla. Teimme Iivarintienlenkin ja sehän meni hyvin. Meidän huippunopeus oli 33 km / h, mikä on hyvää keskivauhtia vauhtiosuuksille ja tämän lenkin jälkeen Tuikku olikin hikinen osin johtuen siitä, että sääkin oli lämpimämpi. Kävimme peuransyöttöpaikalla, ravasimme paljon sekä takaisinpäin kaarteeseen tulimme ravilla ja nostimme laukan.




















Mukava maasto  kahdestaan. Mennä omaa vauhtiamme. Ja laukka olikin hyvää, pyörivää ja miten tyytyväiseltä Tuikku vaikuttaa. Kävimme talliin päin tultaessa kahlaamassa ja hyvinhän Tuikku veteen meni, kaikki jalat kasteltiin ja palattiin tallille. Tutut rutiinit, viimeiset harjaukset ja takaisin tarhaan. Reitti oli 8 km:n mittainen ja yhtään kasaa ei tullut tällä maasto-osuudella. Huomenna menemme kentälle ohjasajoa kokeilemaan.