sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivämaasto

Tänään meillä oli yhdessä Niinan kanssa (esikoinen) kärryajelua. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Tuikku oli hyväntuulinen kuten aina. Ihan mitä teemmekin, kaikki sujuu ilman ongelmia, ilman ylimääräistä säätämistä, ilman jännittymistä. Kuten ennenkin, tuttu Tuikku. Teimme tällä kertaa kärryillä ensimmäistä kertaa Iivarintien lenkin. Ja en muistanut tyhjentää kypäräkameran vanhoja tiedostoja pois, joten tallennustila loppui kesken ja niin jäi meidän vauhdikkaimmat osuudet pois.


Ajo meni hyvin, alkumatka rennon hitaasti ja tutut hoputukset ja alkuravit. Ylämäkiosuus oli raskas, mutta se on hyvää vahvistusta takaosalle. Olen kokenut Tuikun kanssa sitä samaa varmuutta, mikä oli poissa kauan aikaa. Nyt on tunne siitä, että kaikki on hyvin ja luottamus pelaa puolin ja toisin. Täysin. Tästä syystä olen Tuikun kanssa kokenut retketkin helppoina ja ei ole ollut suurempia ongelmia, ei jännittymisen eikä muunkaan suhteen. Tänäänkin kaikki sujui leppoisasti. Jopa niin, etten kokenut jännittävänä vaatia vauhtia tällä kertaa enemmän kuin akaisemmin. Ensimmäisiä kunnon vauhtiosuuksia onnettomuuden jälkeen ja Tuikku oli vakaa, varma eikä merkkiäkään ylimääräisestä jännittymisestä. Tosin en ajanut Tuikkua vauhdissa siihen tilaan, missä se kuumuisi ja innostuisi täysin. Mutta vauhtia oli. Niina ei suostunut kännykälläni kuvaamaan tätä osuutta vaan varmuuden vuoksi halusi molemmin käsin pitää kiinni narusta jos lähtö olisikin äkillinen ja Tuikku intoutuisi menemäänkin enemmän kuin on lupa. Mutta niin vain Tuikku toimi hienosti, vauhtia oli ja tuntui mukavalta antaa Tuikun mennä. Tosin Iivarintiellä on hieman oltava tilanne hallinnassa loppuun asti jos sattuu tulemaan vastaan auto. Tie ei kuitekaan kovin leveä ole. Hieno äitienpäivämaasto ja Niinakin tykkäsi kovin ajelusta, missä oli sopivasti rauhallisia osuuksia ja reippaampia pätkiä. Viikollakin aion kärryt laittaa Tuikun perään. On tämä vain sen verran mukavaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.