torstai 18. toukokuuta 2017

Rantapolku


Tänään lähdettiin maastoilemaan selästä käsin. Hieno, aurinkoisen lämmin iltapäivä töiden jälkeen. Rantapolku on alkuosaltaan lehtien peittämää polkua, välillä neulasmattoa, paikoin rantaviivan reunustamaa kalliota pitkin. Tuikulle reitti oli uusi, mutta mentiin kuin vanhat tekijät. Alkuosa on kuivaa, mutta polun puolivälissä alkaa kosteitakin kohtia löytymään ja paikoin on niin märkää, että on katsottava, mistä löytäisi sopivan kohdan mennä. Polku nousee rinteeseen ja olin tämän jalkaisinkin mennyt. Noustiin hieman liian aikaisin rinteelle menevälle polulle ja samaan aikaan edestä meni säikähtänyt valkohäntäpeura, mitä Tuikku hieman kummeksui, mutta jatkoi matkaansa. Polku oli niin ahdas, että jäin polvestani osittain kiinni puuhun, mutta pääsimme jatkamaan matkaa. Reitti kulkee sankan kuusipuiden välistä ja jatkuu lehtometsän tyyppisen lehtien peittämään polkuun, mitä pitkin kuljimme. Tulimme pellonreunaan ja nyt tulin sen vasempaan reunaan. Ylitimme ojan ja kuljimme pellon reunaa pitkin polulle, mikä oli minulle tuttu. Loppupäässä oli puiden versoja noin puolenmetrin mittaisia sankkana tutun polun yllä. Ne pitäisi siitä katkoa pois ja polkua hieman raivata oksien peitosta. Pystyi silti hevosen kanssa menemään. Kun saa kuljettua reittiä useammin, alkaa kasvustokin väistymään alta. 




Tuikun kanssa maastoilu oli rentoa, pysähdyimme välillä syömään vihreää ja tällöin ei tuntunut haittaavan lainkaan sekään jos polulla oli märkää. Sen verran vei ruohonsyönti huomion pois kavioiden kastumiselta. Tässä hetkessä aika pysähtyy, voi kuunnella linnunlaulua, katsella järvelle ja tuntea, miten rauhallista kaikki on. Tuikku rouskuttaa tyytyväisenä vihreää ja minä voin istua selässä ja kuunnella luonnon keväsiä ääniä. Emme pitäneet kiirettä ja aikansa syötyään jatkoimme Tuikun kanssa matkaa. Kun pääsimme rantapolkureitiltä, palasimme tutulle tiellä tallia kohden. Tällä lenkillä vähän laukkaa ja ravia, suurimmaksi osaksi käyntiä. Palauteltiin eilisen kärrylenkin rasituksia ja kotimatkalla polskimme järvessä viilentämässä Tuikun jalkoja. Jälleen kerran olimme molemmat tyytyväisiä. Tallilla pääsi Tuikku vielä syömään vihreää ennenkuin vein sen takaisin tarhaan. 





Ja onhan Tuikku jo hoikistunut. Kaula etenkin. Vielä ei kylkiluut tunnu painellessa kylkiä, joten vielä saa hoikistua. Mutta hyvältä vaikuttaa. Pihattolaiset pääsevät pariksi tunniksi päivittäin omenatarhaan syömään vihreää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.