maanantai 1. toukokuuta 2017

Vaihtelevassa säässä

Vapun aattona.
Mikähän olisi taas puhuttanut enemmän kuin sää. Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä ja Vapun aatto taisi olla historiallisen surkea, etenkin lauantai. Perjantaina kävimme Tuikun kanssa tekemässä rauhallisen maaston ja lauantain sai Tuikku pitää vapaata. Vapun aattona käytiin maastossa, mutta osa teistä oli lumen peitossa ja Tuikulla ei ole tilsakumeja eikä hokkeja, takana ainoastaan hokit vielä. Joten olihan se eilinen maasto sitten rauhallista kävelyä ja osan taluttelin kun parempi kävellä molemmat. Voiko enää surkeammaksi sää mennä.

Perjantain maastolta.

Perjantain maastolta.




















Mutta toukokuun ensimmäinen päivä, Vappu, olikin parempi kuin uskalsi edes odottaa. Aurinko paistoi ja suhteellisen lämmin jos vertaa mitä on ollut. Vuosi takaperin kävimme Tuikun kanssa kahlailemassa jo järvessä ja hiirenkorvalla oli puut. Tänä vuonna ei vielä silmujakaan kunnolla puissa, mutta kävimme tänään järvellä kahlailemassa. Ennen ratsastusta huolelliset puunaukset, mitkä joskus tuntuvat siltä, että Tuikku ei malttaisi odottaa vaan haluaisi jo liikkeelle. Mutta miten paljon se sää vaikuttaakaan, lämmin auringonpaiste ja tuttu, rento ja mukava Tuikku alla. Edelleenkin maastoilut ovat sujuneet tavattoman mukavasti, ei jännittymistä, ei minkäänlaista turhaa säpsyilyä, aivankuin paikka olisi Tuikullekin entuudestaan tuttu. Tänään mennessämme järven välistä kapeaa tietä pitkin, oli vene parkissa ja sitä Tuikku katseli, mutta ei erityisemmin sitä häirinnyt. Kuuntelimme linnun laulua ja taivalsimme tutut alkuosuudet käynnissä, kunnes käännyttyämme metsätielle siirryimme raviin ja vähän matkan päästä  nostimme laukan. Ylämäki osuus sujui mukavasti, lähes huipulle saakka laukkasimme ja lyhyen käyntipätkän jälkeen käännyttyämme niittytielle siirryimme raviin. Tuikku oli reipas. Ja se ennakoi itsekin, se on aina valmis liikkumaan reippaamin, se haluaa ravata ja mennä mielellään laukaten. Ennakoi jo tutuilla kohdilla. Teimme Iivarintienlenkin ja sehän meni hyvin. Meidän huippunopeus oli 33 km / h, mikä on hyvää keskivauhtia vauhtiosuuksille ja tämän lenkin jälkeen Tuikku olikin hikinen osin johtuen siitä, että sääkin oli lämpimämpi. Kävimme peuransyöttöpaikalla, ravasimme paljon sekä takaisinpäin kaarteeseen tulimme ravilla ja nostimme laukan.




















Mukava maasto  kahdestaan. Mennä omaa vauhtiamme. Ja laukka olikin hyvää, pyörivää ja miten tyytyväiseltä Tuikku vaikuttaa. Kävimme talliin päin tultaessa kahlaamassa ja hyvinhän Tuikku veteen meni, kaikki jalat kasteltiin ja palattiin tallille. Tutut rutiinit, viimeiset harjaukset ja takaisin tarhaan. Reitti oli 8 km:n mittainen ja yhtään kasaa ei tullut tällä maasto-osuudella. Huomenna menemme kentälle ohjasajoa kokeilemaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.