perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kärryilyä ja satulatta

Viimeiset päivät ovat hellineet sään puolesta. Tuleville päiville oli luvassa huonoa säätä, mutta kun ennustetta katsoo niin eihän näytäkään hullummalta. Keskiviikkona lähdimme Tuikun ja Viljamin kanssa kärryillä. Oli lämmin ja sain myös valjastettua melko nopsaan. Olen nimittäin armottoman hidas valjastuksessa ja pyrkinyt löytämään sopivan järjestyksen, millä saisin valjastusta vauhditettua. Selvisin ajoissa, juuri valmiina kun Viljami astelee kärryjensä edellä tielle. Me lähdimme perään. Hevoset olivat rauhallisia ja matka taittui mukavasti. Teimme Iivarintienlenkin ja sieltä takaisinpäin ja Huhtasaarentien päähän ja sieltä tallille. Matkalla pariin kolmeen otteeseen Tuikku vaihtoi laukalle, mielestäni suht helpoista kohdista. Ensimmäinen oli postilaatikon kohdalta käännyttäessä kun tultiin kotiin, toinen oli Huhtasaarentielle käännyttäessä ja mentiin alamäkeen, kolmas oli niittytien osuudella, missä pitkässä viettävässä alamäessä Tuikku vaihtoi laukalle. Voi olla, että nyt on työstettävää kiropraktikolla takaosassa. Tallinpitäjä sanoi, että näyttäisi käynnissä oikea takajalka ottavan lyhyempää askelta kun lähdimme matkaan, mitä en itse videolta enkä livenä erottanut. Mutta näitä ei kärryiltä käsin näe jos on vähäistä.

Tuikku voi muutoin hyvin kun ovat omenatarhalaitumella. Siellä ei ole paljon syötävää, mutta sen verran, että vatsanympäryskään ei pienene - ainakaan vielä 😊. Otin yhteyttä ruokintasuunnittelijaan, en sen vuoksi, että kysyisin ohjeita ruokintaan vaan tämä on opiskellut lehmäpuolen agrolokiksi, tehnyt tutkintonsa ruokinnasta ja myös opiskellut hevospuolen ruokintaa ja omistaa pari suomenhevosta. Olen kiinnostunut selvittämään valkuaisherkkyyttä hevosella ja siitä ei paljon tietoa ole. Enemmänkin omistajien kokemusperäistä ja löydetty sitä kautta sopiva ruokinta, sopiva heinä ja havaittu, ettei kovin suuria valkuaispitoisuuksia hevonen kestä korsirehussa ja laiduntaminenkaan ei taida aina onnistua. Sitä vastoin sinimailasessa olevan valkuaisen nämä sietävät varsin hyvin. Kerroin Tuikusta, laitoin sähköpostia. Yleensäkin hevospuolella on vaikeutena se, ettei kovin paljon tutkimuksia yleensäkään ruokinnasta löydy kuten lehmien kohdalla, otanta on kovin suppea ja tulokset eivät ole tieteellisesti pitävät. Hevosellahan löysälanta on yleensä paksusuoliperäistä, sokeri, ph, sulavuus, hiekka, harvemmin mahahaava. Ja osa on vain sellaisia, ettei löydetä syytä, miksi lanta löystyy, hevonen voi olla suorituskykyinen ja terve siitäkin huolimatta. Mutta asiaa selvitellään, sillä en halua jäädä omien olettamuksien varaan vaan saada tietoa, mille voisi olla enemmän näyttöä.

Klinikallekin soitin, Karenko jää 7 viikon kesälomalle. Miksi en ole opiskellut eläinlääkäriksi. Tosin heidän työnsä on ihan eritoista kuin omani ja lukemista ja oppimista vaaditaan enemmän. Tosin samahan se on omallakin alalla. Pidän vain viikon kesäloman. Ei ole varaa pidempään. No, lyhyempiä päiviä jos on hiljaisempaa.

Torstaina lähdimmekin Sulon ja omistajansa kanssa maastoon ilman satuloita. Minulla oli tosin ratsastusvyö, missä on kahva ja se on tavallaan este sille, etten liu kaulalle. Ja oli yksi mieleenpainuvimmista maastoista. Mitkä maisemat ja täydellinen kesäilta, auringon kullatessa ja lämmittäessä meitä. Suurimmaksi osaksi käveltiin ja liike tuli selän läpi Tuikulla. Näitä enemmän, mutta kiropraktikko on taas meille suositellut, ettemme kovin usein ilman satulaa menisi. Ravasimme ja laukkasimme, nämä kaksi ruunaa kulkevat niin mukavasti yhteen ja voidaan mennä rinnakkain, peräkkäin, vastakkain, kiihdytellä ohi ja kaksi dieseliä ei ehdi syttymään, että tulisi kilpailua ja ärtymystä - ainakaan ei tähän asti. Laukkaosuus Iivarintiellä oli letkeää ja siinä on mukava istua tasaisessa menossa. Tuikun ravi on pieneksi mieheksi isoa, joten siinä käytän kyllä kauhukahvaa apuna, jotta pysyn vakaasti selässä häiritsemättä Tuikkua. Olin laseroinut Tuikun ennen maastoa myös oikean takapolven seudun ja se oli ainakin hoitaessa niin tyytyväinen kuin voi olla. Pitää taas muistaa käyttää tätä useammin. Olemme suunnitelleet taas menevämme uudestaan ilman satulaa, eväät mukaan, kuolaimettomat hevoselle ja saavat jäädä syömään heinää kun voimme nauttia luonnosta, hevosista ja kesästä.

Billy ja Tuikku ovat kahdestaan omenatarhassa. Ne ovat todella kivat kaverukset. Tykkäävät toisistaan ja ovat selvästi tasa-arvoisessa asemassa. Tuikusta huomaa tyytyväisyyden. Pääseepä Tuikku "terapiahevoseksi". Lauantaina tulee ystäväni mukaan kärryajelulle. Hän ei ole koskaan ollutkaan kärryjen kyydissä. Joten varmasti jännittävä hetki hänelle. Viimeisenä vielä muutama kuva keskiviikon kärryajelusta.









maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kengitys ja maasto

Maanantaina aamulla aikaisin tallille. Tuikku sai uudet kengät. Kengitysväli oli 7 viikkoa ja olihan kaviot kasvaneet. Seuraava kengitys on 6 vkon päästä, sen verran oli kaviot kasvaneet ja liikumme niin paljon, että kengät olivatkin kuluneet. Kengitys meni hyvin ja Tuikku liikkui hyvin. Tällä kertaa laitettiin jo etukengät isommaksi. Ratsastukseen laitan nykysin bootsit, jotta ei astu irti etukenkiään maastossa irti. Lähdimme maastoon, Tuikku oli tyyni ja rauhallinen. Päivä oli pilvinen ja vähän enteili sateita, mutta sää muuttuikin puolipilviseksi ja aurinkokin alkoi lämmittämään.


Maastossa Tuikku liikkui reippaasti siitäkin huolimatta, että olimme edellispäivänä tehneet jo reippaan maaston, mutta rasituksesta ei merkkiäkään. Ei väsymystä. Nyt kun oli uudet kengät alla, teimme paljon pitkäkestoista raviosuutta ja kyllähän Tuikku pidensi askeltaakin maastossa hyvin, pyöristyi kaulastaan ja selkäkin pyöristyi. Liike tuntui hyvältä ja suunnittelin, ettemme mene laukkaa lainkaan, mutta oli niin reipas, joten Iivarintieltä takaisinpäin mentiin laukassa ja nyt kun on sade pehmittänyt tietä, kuljimme keskiosaa pitkin, sillä se oli sopivan pehmeä, mutta ei liian upottava. Maisemat ovat rehevät, vihreät. Iivarintiellä on metsästäjien talo, minne oli muutama metsästäjä pysäyttänyt autonsa ja osa oli pellon reunalla odottamassa kadonnutta "auringonkukkaa". Tuikku suhtautui aluksi epäillen, sillä normaalisti tällä osuudella ei ole ihmisiä eivätkä nämä sen mielestä kuuluneet rutiininmukaiseen maastoiluun. Pienesti pohkeita ja liikuttiin eteenpäin ja juttelin miehille.

Minä niin tykkään mennä Tuikun kanssa maastoillen, etenkin kun sen mieli on tyyni ja normaali. Se oli yön tarhassa Reiskan ja Barrisonin kanssa ja oli rauhallinen, ei ylivireyttä eikä jännittymistä. En tarkoita tällä sitä, etteikö hevonen saisi olla vireä tai sen pitäisi aina olla tyyni ja rauhallinen. Onhan tilanteita, milloin hevoset säikkyvät ihan normaalistikin, mutta oman hevosensa tuntien tietää eron, milloin on kyse säikkymisestä ja sellaisesta ylivireydestä, mikä ei ole omalle hevoselle normaalia. Ajan myötä omalle hevoselleen voi sokeutua, etenkin silloin kun muutokset tulevat hitaasti ja niihin tottuu. Niitä alkaa pitämään normaalina, ehkä vähän voi epäillä, mutta vähitellen käytökseen tulleet lisääntyneet muutokset eivät välttämättä aiheuta itsessä ajatuksia, että jotakin on vialla. Isommat ja äkilliset muutokset toki herättävät kysymyksiä, mihin myös reakoi helpommin kuin hitaasti tulleisiin muutoksiin. Nyt kun Tuikku on ollut jo kolmatta kuukautta sellainen kuin se yleensäkin on ollut ja eilisiltainen jännittyminen ja ylivireys sekä juhannuslauantaina vastaantulevien kävelijöiden arkailu, jolloin Tuikku tahtoi kärryillä tehdä täyskäännöksen järven välissä osoittavat sen, että jotain sillä on. Joten laitumelta pois ja metsätarhaan. Tänään maaston jälkeen se pääsi omenatarhaan Billyn kanssa ja keskiviikkona taas näen, millainen se on.


Mutta tämänpäiväinen maasto oli oikein mukava ja Tuikku liikkui reippaasti. Sillä on sangen hyvä kunto ja nykyisin menemme jo alamäet niin laukassa kuin ravissa. Jyrkän, nousevan mäen tulen alas selästä kun palaamme kotiinpäin. Nousen taas selkään alamäen jälkeen. Tuikku on niin tottunut rutiineihin, joten se tietää. Senkin, missä on kahluupaikka ja kulkee jo tienviertä pitkin odottaen pyyntöä mennä veteen. Tänään emme käyneet kahlaamassa vaan suuntasimme kotimatkalla suoraan tallille. Hoidin pitkästä aikaa Tuikun lannerankaa laserilla. Se vaikuttaa varsin hyvältä. Keskiviikkona olemme menossa kärryajelemaan yhdessä Viljamin kanssa. Sitä odotan kovin. Ja ensi viikolla olisi tarkoitus päästä raviradallekin näiden kahden kanssa kokeilemaan ihan kunnon vauhteja. Silloin tosin minä en ole ohjissa.
 

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Maastoilua ja laidunrajoitusta

Tänään oli maastoilun vuoro ja nyt olikin jälleen kerran Sulo ja vuokralainen kaverina tulossa mukaan. Hain Tuikun laitumelta ja se oli ensimmäistä kertaa jännittynyt ja kävi kierroksilla. Juhannusaaton kärryilyssä se arkaili kahta kävelijää järven välissä ja oli aikomassa kääntyä takaisin. Lisääntyneet säpsyilyt ja tämänkertainen ylikerroksilla oleminen saivat miettimään sitä, että otan pois laitumelta. Laitoin Tuikun Reiskan tarhaan, missä niillä on metsätarha käytössä ja niukasti vihreää. Mutta huomenissa saa mennä Billyn kanssa omenatarhaan kun ne ovat kivoja kavereita. Eikä tallinpitäjää haitannut, vaikka huomautinkin aikaisemmin Tuikun reakoivan uuden laitumen myötä. Päinvastoin, valmius siirtoon Reiskan kaveriksi oli jo tuolloin, mutta en hennonnut vielä erottaa laidunkavereista, sillä vielä Tuikku oli tyyni oma itsensä. Nyt puolentoista viikon jälkeen käytökseen on vähitellen tullut muutosta, joten päädyin vaihtoon ja tallinpitäjä itse ehdotti, että saavat mennä omentarhaan Billyn kanssa.


Lähdimme tekemään Iivarintien maaston, alussa rauhallista menoa ja metsätielle käännyttäessä siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Ylämäkikin laukattiin varsin rauhallisesti, Sulokin pysyi hyvin vauhdissa. Niittytiellä pysyttelimme Sulon perässä. Se niin tykkää kun saa ohittaa ravissa Tuikun ja kumpainenkin alkavat löytämään innostusta. Iivarintiellä ravasimme alkumatkasta ja kun teimme tutun käännöksen takaisin kotia kohti, olivat molemmat innokkaita, reippaita ja iloisia menijöitä. Me tulimme laukalla takaa ja Iivarintienosuus on siitä hyvä, että laukata voi pitkän matkan. Ja minähän yritin jo aikaisemmin saada Tuikkua  menemään ohi, mutta eipä tuntunut haluvan ja tutun ylämäkiosuuden lähestyessä syttyi Tuikku ja niin sitä mentiin. Pieni ruuna kun sai vaihteen päälle, ohi mentiin kevyesti, mutta oli Sulokin innokas. Poikkeuksellisesti se pysyi suht hyvin perässä, tosin olihan välimatkaa, mutta ei jäänyt niin paljon jälkeen kuten normaalisti, mutta Tuikun vauhti on sille liikaa. Oli kiva laukkapyrähdys, etenkin kun huomaa, että molemmat hepat ovat innokkaita. Kävimme myös peuransyöttöpaikan, laukkasimme pitkiä osuuksia ja takaisinpäin tullessa ratsastimme lyhyen metsäpolkuosuuden, missä jouduimme katsomaan hieman, mistä pitää mennä. Molemmille käy hyvin tämänkaltaiset polut, rauhallisia ja eivät hätkähdä pienistä. Eikä Tuikkukaan kun ed. kerran menimme juhannusviikolla peuransyöttöpaikan ja laukkasimme, ei hätkähtänyt, vaikka peura juoksikin edestä noin viiden metrin päästä. Jatkoimme vain laukkaa kuin mitään kummallista ei olisikaan tapahtunut.

Kotimatkalla kävimme myös kahlailemassa ja sieltä otinkin muutaman kuvan. Mutta yksi ainoa onnistui, siinäkin hieman sumeutta, mutta pääosassa onkin hevoset, joten Sulohan onnistui hyvin kuvassa. Maastoilut ovat olleet niin mukavat näiden kahden kanssa. Reippaita menijöitä molemmat.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannuksen viettoa

Kukkaseppeleen on tehnyt tallilainen.
Hän on myös ottanut valokuvan.
Tuikun lauma on siirretty maastoradan ympäröimälle laitumelle. Tämä laidun on vanhempi ja se sopii Tuikulle hyvin. Sen vatsa on menossa parempaan, ei niin löysää enää. Mielenkiintoista on ollut myös huomata, että Tuikusta on tullut uudistetun laitumen myötä ratsastuksessa ja käsittelyssä levottomampi, se selvästi tarkkailee enemmän ympäristöään ja alkaa olemaan varautunut, ei paljoa, mutta sen huomaa, nyt kun voi / osaa yhdistää syyn ja seurauksen. Tänäänkin kärryajelussa ensimmäistä kertaa sai vastaantuleva sen varovaiseksi. Vähän sama, mitä kaura aiheuttaa joillekin kun käy vatsaan ja nousee ikäänkuin päähän. Uudistettu laidun on jo lähes syöty loppuun ja näitä lohkoja, missä hevoset ovat olleet, annetaan taas kasvaa uudestaan ennenkuin hevoset pääsevät niihin takaisin.

Sitä huomaa, ettei koskaan ole valmis hevosten kanssa. Jos luulee jo jotain osaavansa, tietävänsä, seuraavassa hetkessä ymmärtää, miten vähän sitä tietääkään, aina voi oppia uutta. Nykyisin tuntuu kovin vaikealta hevosen ruokinta, heinä, käsittely, ratsastus. Kaikesta on tullut tai tehty niin kovin monimutkaista. Isovanhemmillani oli suomenhevosia, heinäntekoajatkin muistan ja senkin, että hevoset söivät myös perunankuoria. Kaikki hyödynnettiin; kanoille, lampaille, lehmille ja hevosille. Vuodet kultaavat toki muistot. Eihän se maatilalla tuolloin aina helppoa ollut, työ oli kovin fyysistä ja mikään kultakaivos ei oman maatilan pitäminen ollut. Eikä se taida sitä nykyäänkään olla.

Juhannuksen vieton olen aloittanut Tuikun kanssa hikilenkillä. Lähdimme Iivarintien reitille. Tuikku sai Albionin rungollisen satulan ja kuolaimet. Alkumatkasta kiemmurreltiin ja etsittiin suoruutta, kunnes päästiin itse asiaan ja aloitettiin ravilla. Tarkoitus on kuitenkin liikutuksessa päästä siihen, että tulee riittävästi kulutusta lenkillä ja myös hikoaa. Ravattiin paljon sekä yhtämittaista pitkää osuutta laukkaa. Nyt olen alkanut vaatimaan myös alamäkiin laukkaa tai ravia. Ja laukka sujuukin hyvin, ravissa tulee selvästi kiirehtimistä. Takaosa tarvitsee lisää vahvistusta. Ravissa huomaan, miten mielellään Tuikku myötää ja alkaa pyöristymään. Se rentoutuu helposti ja tahti säilyy hyvänä. Tähän vaikuttaa myös sekin, että ratsastuksessa ei tule pieniä voltteja, milloin tahti ravissa helposti rikkoutuu. Olen myös varautunut siihen, ettei Tuikku kestä käyttökuntoisena kovin montaa vuotta ja tähän vaikuttaa myös sen tapa liikkua. Nyt kun kengät ovat edestä vajaan seitsemän viikon käytön jälkeen kuluneetkin reilusti, huomaa niissä kulumisessa eroja. Vasemmanpuoleinen etukenkä on edestä kulunut vasemmalta ulkosyrjältään enemmän kuin sisäsyrjältä. Oikeanpuoleinen tasaisemmin. Ravissa oikea takajalka kiertää ulospäin, mikä sekin vaikuttaa. Lisänä vielä etujalkojen voimakas nosto, mitä aika monella ravurilla on nähtävissä.

Hevoset osaavat ottaa rennosti, kaikki olivat laitumella
maaten.
Tänään juhannusaattona lähdimme yhdessä Jarin kanssa tallille. Nämä ovat mukavia, yhteisiä hetkiä. On kiva joskus jakaa talliaikaa yhdessä ja Jari saa otettua kuvia. Minusta nyt ei saa millään helposti onnistuneita kuvia, eikä tämä nyt johdu siitä, etten nyt olisi itseeni tyytyväinen. Ilmeet vain ovat useinkin ei-kuvaukselliset. Ja osaan myös nauraa kuvilleni, mutta Tuikku  nyt onnistuu kuvissa kuin kuvissa yleensä aina. Tuikku oli tänään vetelä, koko lauma oli ketarat levällään laitumella kun tulimme jo ajoissa aamusta. Töihinkin lähdettävä. On yritettävä edes ylläpitää säällistä kuntoa Tuikulla ja laidunaikana niiden kilojen karistaminen ei onnistu enää kun ovat jo täysaikaisesti ja syövät, minkä ehtivät. Enkä henno ainakaan vielä ottaa Tuikkua pois. Yritän vaivoin estää Tuikkua lihoamasta, eikä tämä kovin helppoa tunnu olevan. Tämänpäiväinen lenkki ei niin hikiraskas ollut, mutta saimme hyviäkin osuuksia. Tuikkua oli hoputettava. Kengitys sillä on maanantaina. Ja kengitysväli 7 vkoa. Takakengät kilisevät eli kengitys näin kesällä saakin olla pikaisemmin kulumisen vuoksi. Olen kiristänyt takakenkiä ja hyvin ne kiinni ovat. Vielä jos pysyisivät kiinni sunnuntainkin, jolloin mennään taas Sulon kanssa maastoon. Huomisen lauantain saakin Tuikku taas huilia. Ja yllättävän hyvässä kunnossa Tuikku muutoin on, takaosa ei vaikuta huolestuttavalta. Toki pariin kertaan on tullut takajalan töksähdystä. Enkä ole laseriakaan nyt käyttänyt, lannerankakin vaikuttaisi hyvältä.


Meillä on ollut niin mukavaa yhdessä. Kaikenkaikkiaan on taas sellainen hyvä jakso, mutta kun on hevosesta kyse, niin muutos on aina mahdollinen, positiiviseen tai negatiiviseen useimmiten jälkimmäiseen. Toisaalta olen ollut niin tyytyväinen kaikkeen ja energiaa jää myös harrastuksiinkin kun ei ole huolta hevosesta. Kun siitä aistii sen oman tyytyväisyyden ja tämä näkyy kokonaisuudessa.

Maastopyörän hankinnan myötä olen vapaa-ajalla myös pyöräillyt paljon. Tämä on Jarin kanssa yhteinen, mukava harrastus. Metsäpolkujen haasteelliset osuudet tuovat vaihtelua ja näissä joutuu myös yhdistämään vaihteiden vaihdon sekä löytämään hyvää tasapainoa vaikeimmissa alamäissä tai kuntoa vaaditaan raskailla ylämäkiosuuksilla. Ja olemme hankkineet myös pyörään laitettavan peräkärryn, mikä on tarkoitettu pienten lasten kuljetukseen. Mutta tähän menee mukavasti kaksi koiraa. Tosin Vili, vanha keskarivillis, ei suostunut moiseen härpäkkeeseen jäämään vaan osoitti selvästi, ettei sen tarvitse kaikenlaisiin kotkotuksiin suostua. Sitävastoin Lilon sai kyytiin hyvin, mutta se armoton "nalkutus" ajaessa on pitänyt pyörälenkit vielä lyhyehköinä. Yritämme totuttaa sitä ajatukseen, että tämä on kivaa. Eilen teimme jo pidemmän lenkin ja palkintona oli lenkin puolivälissä kaverikoiran tapaaminen. Kävimme kylässä ja Lilo pääsi leikkimään vajaan vuoden ikäisen tyttökoiran kanssa ja vauhtia riitti. Kotimatka sujui hyvin, välillä kuului haukuntaa kärryistä, mikä herätti huomiota ohikulkijoissa ja narun päässä koirat olivat ihmeissään kun pyörän perässä kulkevasta kärrystä kuului haukkumista.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Metsälenkki

Tuikku sai pitää pari päivää lomaa. Teki sille hyvää kun on saanutkin tehdä töitä. Palautuu rasituksesta ja saa myös laiduntaa. Tosin laidunnuksen kääntöpuoli on menetettyjen kilojen palaaminen. Suo siellä vetelä täällä 😀. Poiskaan ei raaski ottaa laitumelta, lauma on mukava ja hevoset tulevat toimeen keskenään, kaikkiaan kuusi hevosta, joista kolme on suokkia. 




Tänään pääsin maastoilemaan iltapäivästä ja laitoin Tuikulle karvasatulan ja kuolaimettomat. Talutin alkuosuuden järvenrantatien ja metsäreitille päästyämme nousin selkään. Tuikku liikkui reippaasti ja tämänkertainen maasto olikin pelkästään käyntiä. Ja hyödynsin tätä siten, että menimmekin tutkimaan vanhaa tuttua polkua, mitä Tuikku itse ei ole vielä kulkenut, mutta minulle entuudestaan tuttu ja hyvin Tuikku liikkui. Sen kanssa voi mennä hankalistakin paikoista, voi peruuttaa, ei hätiköi ja tietysti napsii ruohon sieltä, oksan tuolta. Mutta maaston tutkiminen Tuikun kanssa onnistuu varsin hyvin vaikeissakin paikoissa. Mistään se ei tunnu hätkähtävän ja itse pidän metsäretkeilystä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä kykenee hiljentymään metsässä, kuuntelemaan ja mihinkään ei ole kiire. Tuikku on näillä retkillä niin oivallinen hevonen. 


Tosin tällä reitillä eksyinkin ja päädyimme kallioisille reiteille, alaspääsyä ei olisi ollut ja pähkäilin, että olen tullut liian sivu reitistä, mutta mihin suuntaan. Oli pakko tulla alas, sillä pohjat olivat osin sammaleen peitossa olevaa kannon ja kivien vaihtelua. Halusin kuitenkin varmistaa, että Tuikku pääsee turvallisesti etenemään rikkomatta jalkojaan, ettei kavio jää johonkin pinteeseen, vaikka hevoset nyt aika ketteriä ovatkin, mutta kun sammaleen alta ei näe, mitä siellä on. Tuikku pysyi rauhallisen tyynenä, minä aloin hieman jo miettimään, että missä sitä ollaan. Tosin ymmärsin, ettemme kovin kauaksi ole voineet eksyä käyntivauhdilla mentäessä. Ja aloin liikkumaan siihen suuntaan, missä päättelin tutun reitin olevan ja vähän ajan päästä löysinkin hieman jo polkua.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Mä joka päivä töitä teen...


Perjantain vapaan jälkeen olikin työpäivä Tuikulla. Lähdimme kärryajelulle ja meni hyvin, pyöräilijöitä, traktori työnteossa, malttia ja Tuikkuhan toimi yhtä säntillisen maltillisesti. Hieno kärryajelu. Hieno, aurinkoinen, lämmin päivä. Parasta 💗.

Tänään lähdimme maastoon, Jari sähköavusteisella maastopyörällä, minulla innokas, reipas ja vahva Tuikku. Tuikku olisi ollut nopeampi, mutta yllätys, yllätys se ei halunnut mennä Jarin ohi. Ja kyllähän se nauratti kun vauhdissa yritän hoputtaa ja rinnalle päästään ja siihen tyssäsi, ohi ei mennä. :D Mutta hikinen maasto ja keskivauhti olikin jo hyvää ja vastasi niitä rajoja, mitkä matkaratsastuskisoissa vaaditaankin. Vielä siis vähän kiristystä keskivauhtiin niin alamme olla jo aika hyvässä kunnossa tai siis Tuikku. Tosin on minullakin suht hyvä kunto, mutta loukkasin polveni kaatuessani pyörällä ja osuessani polvella kiveen. Laserista on ollut apua oman polven hoidossa. Kovin kipeä se ei ole, mutta sitä vastoin huomaan olevani maastopyörällä vielä sangen kömpelö. Mutta täyteläisiä päiviä minulla ja Tuikulla. Laitumella on kuusi heppaa, pihattoon tuli uusi suomenhevonen. Hepat saivat jo uuden palstan käyttöönsä ja niiden alue on laajentunut entisestään. Joten maanantain sai Tuikku taas huilia ja levätä. 






Vettä suuhun ja pois.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Laiduneloa


Kaverukset 💗. Kuvan on ottanut tallilainen. Billyn ja Tuikun kaveruus on saanut kamerataltiointeja. Näiden kaveruus on tallilaisen tallentama, jotain erityistä näiden kahden kanssa on. Kumpainenkin ovat rauhallisia, kilttejä ja ravureita. :D Ja pahnanpohjimmaisia laumassa. Yhdessä, siellä missä on Billy, siellä on Tuikku. Erottamattomat. 

Hevoset ovat päässeet jo laidunlohkoon, mikä on rehevä ja uudistettu. Ja se näkyy Tuikusta. Muiden lohkojen kanssa vatsa on ollut normaali, hyvä. Nyt on löysää. Mitä osasin jo odottaakin. Mutta vahvistaa sen, että reakoi vahvempaan heinään, ja alkukesän laidunruohossa on enemmän valkuaista kuin loppukesästä. Tuikulle sopii hyvin köyhempi laidun. Valkuaisherkkyyttä ei voi testata verikokein, sen voi testata erilaisilla heinillä ja seurata oireita. Ja kovin paljon ei valkuaista heinässä voi olla, muutoin se näkyy lannassa. Mitä vähemmän sen parempi on vatsa ja lanta. Niemenkylässä oli kuivaheinässä kovinkin vähän valkuaista ja senpä takia lanta ja vatsa toimikin. Mutta lisäsin ruokintaan valkuaista, en täyttä määrää vaan seuraillen, miltä näyttää. Tuolloin käytöksessä alkoi olemaan säikkymistä ulkopuolisiin tilanteisiin enemmän ja minä yhdistin sen, että olisi kipeä takapolvistaan  / takaosastaan. Ja sekin, että ruokinta tuo energiaa tuo toki vireyttä hevoseen, mutta kulutuskin oli raskaampaa. Tällöin säikkyminen ei ollutkaan niin voimakasta. Mutta klinikkakäynnin jälkeen ja rauhallisemmalla jaksolla  rehevämmällä, hyvällä heinällä alkoikin olemaan käytöksessä Tuikulle normaalia enemmän säikkymistä, jännittymistä, säpsymistä. Minä tulkitsin sen johtuvan kipeydestä, selkä reakoi, takapolvi reakoi. Tuikku alkoi reakoimaan jo vastaantulevaan autoonkin, mikä on sille poikkeavaa tai pysäköityyn autoon väärässä paikassa tai metsänreunassa johonkin, mitä en nähnyt. Ratsastuksessa alkoi tulla kuumumista, pukitusta, pään viskomista, mitkä helposti tulkitsee takapolvi / selkävaivoiksi.  Tuikkua täytyi tukea maastoreissuilla ja vastaantulevatkin saattoivat aiheuttaa jännittymistä. Kunnes muutimme ja muutos näkyi Tuikussa välittömästi. Se sama, vanha tuttu Tuikku, millainen se onkin. Uusissa maastoissa ei minkäänlaista jännittymistä, ei säikkymistä, ei säpsyilyä, ei pukittelua, kuumumista tai pään viskomista sille epämieluisissa tilanteissa. Minä olin varautunut maastoiluun, että alussa joudun olemaan sen kanssa rauhallinen, osoittamaan, ettei ole huolta, mutta Tuikku käyttäytyi siten kuin paikat olisivat olleet sille entuudestaan tutut. Ja tällainen se on ollut edelleenkin. Mielenkiinnosta olisikin hyvä testata syksyllä sisäruokintakauden alkaessa valkuaispitoisella heinällä, miten reakoi. Tällöin vain joutuisi Tuikun laittamaan yksin tarhaan. Tätäkin täytyy harkita. 

Maastoiltu on edelleenkin. Tiistaina kävimme illalla tekemässä kaverin kanssa rauhallisen maaston, mutta pitkähkön. Sää oli tuulinen ja sade oli lakannut. Mutta reitistö sitäkin upeampi vehreine niittyineen, kärryteineen ja hevoset viihtyvät hyvin toistensa seurassa maastossa. Lopussa järvessä kahlailua. 
Maastokaverin ottama valokuva tiistai-illan maastosta. Uittamassa jalkoja.
Keskiviikkona lähdimme taas hienossa säässä samalla yhdistelmällä maastoon. Tällä kertaa kaveriheppa sai vuokraajan selkäänsä. Teimme pitkähkön maaston, tällä kertaa reippaammin, satula selkään ja  kuolaimet, mutta otinkin poskihihnan nyt pois ja toimi näinkin mainiosti. Paitsi mokoma pääsee helpommin ottamaan puusta lehtiä suuhunsa. Mutta oli kiva maasto, hevoset iloisia ja reippaita, maastot kauniit, rehevät, parhainta kesämaisemaa. Joissakin kohden nauratti niin kun hevoset innostuivat. Vaikka toinen menisikin ohi, pysyvät molemmat silti tyyninä eikä tule tunnetta, että ne lähtisivät kisamaan tai olisivat tyytymättömiä kun toinen menee ohi. Kumpainenkin tyyniä ja rauhallisia. Oli jälleen kerran mukava ja hauska maasto. Rentoa ja iloista menoa. 

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ensimmäiset hypyt tauon jälkeen

Tallilaisen kuvaama kaveruksista. 💖
Sunnuntai olikin sään puolesta toistamiseen upea, aurinkoinen ja niin lämmin jo aamusta. Lähdimme tallille jo varhain ennen klo 10. Jarikin pääsi mukaan kameransa kanssa. Ja tällä kertaa oli tarkoitus mennä maastoradan esteet. Ensin kävimme radan läpi, madalsimme esteet, otimme pois edestä renkaat ja esteiden korkeus oli siinä max 30 cm. Tavoite oli vain mennä esteitä. Nyt olemme menneet kärryillä, hieman vahvistusta saaden takaosaan. Tuikku on tehnyt töitä kolme päivää, pari päivää sangen kevyttä, lauantaina kärryillä Iivarintienlenkki, missä menimme aika paljon ravia, rauhallista vauhtia, ylämäkiosuudet reippaammin. Joten sunnuntai olikin neljäs työpäivä perätysten. Se on paljon. Mutta vielä Tuikku jaksoi. Ja jaksoikin hyvin ja oli innostunut, etenkin kun viimeisen esteen jälkeen oli palkinto, sai syödä vihreää.





Ensimmäisiä hyppyjä. 
Aloitimme käynnistä ensimmäisellä kierroksella, toisella kierroksella jo hölkkäravia ja ravista hyppy, mutta Tuikku vaihtoikin hypyn jälkeen laukaksi, joten sillä sai mennä. Hyppy sujui yllättävän hyvin pitkän tauon jälkeen. Toisaalta ei hevoselle kovin suuri haaste olekaan näin matalat esteet, mutta minulle kyllä. Siitä on kuitenkin lähes vuosi kun olen viimeksi hypännyt Tuikulla. Ja kuvista näin, että poskihihnat oli lähellä vasemmanpuoleista silmää, aina kuitenkin tarkistan suitsituksen, tällä kertaa ilmeisesti en ole ollut niin huolellinen tai ne ovat jostain syystä valahtaneet. Toisaalta mietinkin, onko turhaa edes pitää tuota ylimääräistä turparemmiä, mikä näköjään tällä kertaa on jäänyt toispuoleiseksi ja ottaisin sen kokonaan pois. Kun ei me kuitenkaan kovin usein esteitä aiota mennä eikä kentälläkään pyöriä, joten mukavuuden vuoksi voisi ollakin hyvä jättää ylimääräiset hihnat pois.


Tässä on tukkieste, missä yleensä on pari tukkia päällekkäin.
Kaiken kaikkiaan teimme lyhyen työskentelyn (kokonaisuudessaan max 30 min), mikä sujui niin mukavasti. Sain videon editoitua ja mietin toki haluanko sen julkiseksi laittaa kun pitäisi osata ratsastaa paremmin. Kaiken kun voisi tehdä paremmin hevosen kannalta. Mutta muutoin olin tyytyväinen, etenkin Tuikkuun, miten hienosti se meni. Se oli niin innostunut esteistä, sitä piti pidättää kunnolla ennen esteitä, ettei vain mene läpijuoksuksi, pidätteet taas vaikuttaa laukkaan, missä olisi paljon parannettavaa. Tuikun heikoin askellaji ja kyllä osasyy olen ratsastajana minä. Mutta se tunne olikin tämän jälkeen parasta. Ja kun tuntee oman hevosensa ja huomaa, että sekin on tyytyväinen, kun aistii hevosestaan, että se pitää. Sillä tiedän kyllä ilman sanoja tai suurempia eleitä, milloin Tuikku ei ole tyytyväinen ratsastukseen tai tekemiseen, ratsastaessa sen tuntee, se on kuin sanatonta puhetta hevosen kanssa. Ja tämäkin on toisaalta saavutus, että voimme esteitä mennä. Talvikausi kun olikin hankala ja kyllä silloin mietti, uskaltaako Tuikun kanssa paljon muuta tehdä kuin maastoilla. Mutta liukkaiden loputtua onkin näyttänyt valoisammalta ja paljon paremmalta. Sen myös on huomannut kiropraktikkokin. Mutta tässä sitä ollaan. Varovaisesti aion edetä ja nyt saa Tuikku pitää vapaata ainakin keskiviikkoon. Sille tekisi hyvää pidempikin loma, mutta painonhallinan vuoksi on liikutettava, jottei ihan taas palaa niihin entisiin reheviin mittoihin. Mutta Tuikulle tekisi pidempi loma hyvää, jolloin saisi vain viettää kavereidensa kanssa aikaa ilman työvelvollisuuksia.

Laitan pari videota, oman ratsastukseni, minkä editoin itse sekä Jarin kuvaama kukkavideo Huhtasaaren maastoradan ympäristöstä. Jarin tekemät videopätkät ovat usein niin onnistuneita ja tällä kertaa editoimaani videoon olin tyytyväinen. Kun editoin, minulle pääpaino ei ole siinä, että tekisin hienot kuvanvaihdot oikeisiin kohtiin, väri, terävyys jne., mihin taas Jari kiinnittää huomiota. Videoillani olen halunnut taltioida niitä hetkiä, mitkä ovat minulle Tuikun kanssa merkityksellisiä, siis muistojen tallentamista ei niinkään laadukkaita esityksiä. Näitä videoita olen laittanut julkiseksi, vaikka ratsastukseni ei ole hienoa, taitavaa ja virheetöntä, mutta siltikin uskaltaudun ne julkituomaan. Jari taas editoi ja kuvaa ihan toisesta näkövinkkelistä ja hänelle kuvanvaihdot, kuvien tekninen taso, tarkkuus, värikylläisyys, valo, kontrasti, on toisenlainen arvo ja merkitys. Mutta pidemmittä puheitta videoihin ja kuviin.









lauantai 10. kesäkuuta 2017

Ystävä


Hyvän kaverin kanssa voi jakaa tilan, saman heinäkasan, nukkumapaikan, kaiken. Hyvä kaveri on turvana silloin kun pomo hätistää. Hyvän kaverin kylkeen on kiva mennä ja syödä yhdessä vihreää.  Hyvän kaverin kyljen taakse on kiva piiloutua kun omistaja saapuu paikalle ja ei millään viitsisi lähteä töihin. Kukapa sitä viikonloppuna töitä haluaisi tehdä? Tässäpä nämä, hyvät kaverit, heti alusta lähtien. Ensimmäisenä päivänä rapsutuksia, kaulailua ja kaveruuden luomista. Suomenhevonen ja lämminverinen ravuri yhdessä. Kuvan on ottanut tallilainen. Jotain erityistä näissä on, ne kaipaavat toisiaan puolin ja toisin. Parin päivän Billyn laidunloma kesämökin laitumella ja se näkyi Tuikusta. Niin taisi olla levoton Billykin. Eilen pääsivät taas yhteen ja tiiviisti vietetäänkin rintarinnan.

Laidunkausi on alkanut, vielä eivät ole päässeet rehevämmälle lohkolle. Rehevämmälle pohjalle pääsevät sunnuntaina. Ovat saaneet laiduntaa kuivemmilla lohkoilla ja miten nopeasti hevoset ovatkaan syöneet toisen lohkon, missä ruoho oli jo kasvanutkin ihan toisin kuin omenatarhassa tai rinnelohkolla. Laitumia uudistetaan lohkoittain ja uudistus on menossa rinnelohkon viereisellä osalla, missä pääty on käännetty ja toinen osa kasvaa rehevää, vihreää. Sinne hevoset odottelevat pääsyä. Tuikun vatsa on voinut hyvin laidunkauden aloituksesta huolimatta, mikä osoittaa myös sen, että syöty vihreä ei ole ollut kovin vahvaa. Alussa tuli ilmavaivat, mitkä ovat vähentyneet ja lanta on ollut kosteaa, mutta ehyttä. Laitumia löytyy myös Huhtasaarentien kesämökkitontilta, minne Tuikun hyvä ystävä on päässyt laiduntamaan toisen hevosen kaverina. Ja nyt Billy on saanut olla seuralaisena pihattolauman pomon kanssa tallitarhassa, sillä pomohevosella on lihassairaus eikä näin ollen voi kokoaikaisesti laiduntaa vihreää. Se näkyy lihaksissa. Mutta selvästi huomaa molemmista hevosista, että ne kaipaavat toisiaan. Tuikulla on kaksi kaverusta pihattolaitumella ja se viihtyy hyvin torinhevosen kanssa, mikä on rauhallinen ja tyyni. Siltikin siitä huomaa, että Billystä on tullut sen hyvä ystävä. Laitettiin eilen Tuikku ylätarhaan pomohevosen ja Billyn seuraksi. Lempeä haistelu kaulalta ja yhdessä söivät samalta kasalta heinää.



Tuikun kanssa olemme maastoilleet kuinkas muuten. Tiistaina teimme maaston ja laitoin karvasatulan ensimmäistä kertaa. Sillä menimme, vähän ravia ja laukkaa, mutta ehkä on parempi jättää tämän satulan kanssa käyntilenkkeihin. Keskiviikon Tuikku sai pitää vapaata ja torstaina satoi vettä. Koko päivän. Siitäkin huolimatta lähdin tallille ja laitoin Barefootin satulan, millä on hyvä taas mennä harjoitusravissa. Satula on kieltämättä hyvä ja tämänkin kanssa huomaan, että Tuikku on kaventunut selästään, sillä jalustimet tuntuvat nyt pidemmiltä, eikä tule niin koukkua polviin. Torstaina kävimme tekemässä Iivarintienlenkin ja menimme rauhallisesti, pääasiassa mentiin ravia ja kotimatkalla tein pidätteitä, jotta saan ravin tahtia rauhallisemmaksi. Kotiinpäin kun tuntuu vauhti helposti kiihtyvän ja ravasipa hienosti selkäänsä käyttäen. Kun sitä malttaisikin näitä harjoitella. Meiltä nämä ovat jääneet pois, sillä suurimmaksi osaksi posotellaan menemään ilman, että edes yrittäisimme säällisesti harjoitella selän käyttöä ja vähän jumpata. Etenkin näin kesäaikaan kun täällä maastot ovat kuin herrankukkarossa ja olisi kuin sademetsässä, niin se edes sinnepäin tekeminen jää helposti pois.



Perjantaiksi mietin kärryajelua, mutta saamattomuus iski ja toisaalta mietin, että vielä ovat tiet märät ja niittytieosuus liukas, jolloin ponnistaessa kaviot liukuvat herkemmin ja tämä taas aiheuttaa Tuikun askellukseen varovaisuutta ja sitä kautta lihasten jäykistymistä helpommin. Menimme ensin pyöröaitaukseen ja nyt parin päivän ajan Tuikku on vaikuttanut laiskalta jopa mukavuudenhaluiselta. Pyöröaitauksessa teki mitä pyysin, kääntyi pyynnöstä, ravasi pyynnöstä, mutta haluton silti. Mentiin isolle kentälle ja ajattelin irtojuoksuttaa, mutta sateiden vuoksi oli hieman liukuva pohja alla, joten kuningasidean myötä hain tallista turvaliivin ja kypärän ja menin selkään. Otin riimunarun ja laitoin kaulan ympärille. Tämä oli ensimmäinen kokeilumme. Ja miten kävi? No suunta oli aina portille. Peruutuksen teki hyvin pyynnöstä käännöksetkin mentiin ja käännyttiin päätyuralle, siitä pitkälle uralle, mutta sitkeästi Tuikku kääntyi oikealle ja tuli portille. Uutta yritystä. Taas sama. Ehkäpä pitäisi aloittaa alusta jos haluan toteuttaa ratsastusta pelkästään kaulanarulla. Ei muuten auttanut oikein sekään, että painoavuilla olisi toteuttanut pyyntöni. Pysähdys meni hyvin, pidätys vatsalihaksilla ja pieni puristus polvilla toimi ja pyyntö peruutukseen toimi, mutta se, että olisi menty koko kenttää ympäri uralla ei toiminut. Tuikun oma automaattiohjaus toimitti sen aina portin eteen. Joten hain kuolaimettomat ja ilman satulaa mentiin kentällä uraa pitkin harjoitellen peruutusta ja isoja ympyröitä. Vähän ravattiin. Ja se oli siinä. Tuikku oli rentotunut, se pärski jo alussa.

 

Tänään lauantaina oli todellakin upea sää. Lämmintä, aurinko paistoi. Joten hyvä syy lähteä kärryillä. Teimme Iivarintien lenkin. Tuikku ei vaikuttanut kovin innokkaalta mennessä, mutta takaisinpäin tullessa olikin jo intoa, tien ylityskin sujui joutuisasti. Kotimatka kun on se paras osuus. Kärryajelu sujui hyvin ilman ongelmia. Ei haitannut epämääräinen melu, mitä itsekin hätkähdin reitin varrella. Se kuullosti siltä kuin järvellä kiihdyteltäisiin kunnolla, mutta paikantaa en vain osannut melun lähdettä. Sitä kuullosteli Tuikkukin, mutta toimi rauhallisesti eikä ääni saanut sitä reakoimaan muutoin. Mutta mitkä maisemat. Nyt on luonto oikein räjähtänyt käsiin, kaikki näyttää niin vihreältä ja olisin toivonut kypäräkameraa tälle päivälle mukaan. Niin kaunista ja rehevää on joka puolella. 




maanantai 5. kesäkuuta 2017

Auringossa ja sateessa

Kevään ja alkukesän säät ovat olleet niin kovin vaihtelevat. Sunnuntaina oli lämmin, aurinko paistoi ja tänään maanantaina satoi vettä, ei tosin kovin kylmää, mutta märkä saa palelemaan. Tuikulla oli parin päivän vapaa, annoin sen levätä torstaisen kärryajelun jälkeen. Ovat laitumella, missä liikuntaa tuleekin normaalisti. Hyvin tulevat toimeen keskenään ja lauma on ollut sopuisa. Sunnuntaina mennessäni tallille, kuuli Tuikku tuloni ja se oli heti tulossa aidan viereen. Pitihän sitä päästä rasputtelemaan ennenkuin Sulolle tulisi ratsastaja. Olimme sopineet yhteismaastosta, joten minulla oli aikaa kuluttaa tallilla. Siivoilin tarhaa ja seurailin hevosten toimia. Välillä tuli hevoset tutkailemaan kärryn tuotoksia ja Tuikku tuli tykö. Hoidin myös laserilla Tuikun ennen ratsastusta.

Teimme pitkähkön maaston, aikaa kului puolitoista tuntia ja oli mukavaa. Nämä ovat kivat kaverukset, Sulo on kovin rauhallinen ja Tuikku reipas. Vauhtiosuuksilla Tuikku on nopeampi, vaikka sen kanssa emme täysiä edes menekään. Ja tällä maastolla tuntui Sulokin innostuvan etenkin kun pääsi edellä laukkailemaan. Sen laukka pyöri hyvin. Kävimme Iivarintiellä, missä takaisinpäin päästään laukkaamaan pitkä ylämäkiosuus ja tässähän Tuikku pistää vauhtia niin kärryillä kuin ratsastaenkin. Hevoset olivat virkeitä, molemmat innokkaita. Kotiinpäin palatessa kävimme peuransyöttöpaikan reitin ja Sulo oli edellä. Yritin mennä Tuikun kanssa ohi, mutta Sulo tuli aina sopivasti eteen, niin pysyimme takana. Sää oli todella mukava. Ja päätimme vielä käydä rantapolkua, jotta saamme hevosille liikettä myös jalkoihin, jolloin ne joutuvat katsomaan, mihin astuu. Polulta kun löytyy juurakoita ja epätasaisuutta. Kävimme myös uittamassa hevosten jalkoja kylki kyljessä. Maasto sujui näiden kahden kanssa niin leppoisasti, että aiomme uusia yhteismaaston taas kunhan kaverilla on oma vuokrausvuoronsa ratsastuksessa.






















Tänään maanantaina taas satoi, mutta sunnuntainen maasto oli sen verran raskas, joten säästä huolimatta tallille ja laitoin kärryt perään. Ja nyt oli kieltämättä Tuikku sellainen, että sitä ei olisi sitten millään kiinnostanut lähteä matkaan. Se tulee kyllä kuuliaisesti mukana, mutta kyllähän nyt Tuikusta huomaa jos ei viitsi. Sää nyt ei ollut kovin mukava. Mutta kärryt perään ja menoksi. Kävimme reitin, minkä teimme myös torstaina lukuunottmatta Iivarintien osuutta. Matka oli n. 6,5 km mittainen ja rauhallinen. Tarkoitus on mennä kärryillä huomennakin ja luvassa aurinkoista ja lämmintä. Ja kun sen verran Tuikku lämpeni kärryillä, laitoinkin sadeloimen päälle. Ja onhan Tuikku hoikistunut. Jouduinkin kiristämään vöitä ja tämähän on vain hyvä. Vaikka rasvaa sillä vielä on lapojen päällä eivätkä kylkiluutkaan tunnu painellessa.












Olen oheisliikkunut myös. Omalla maastopyörälläni. Ja liikkunut olen sillä lähes joka päivä. Perjantainakin teimme 30 km:n lenkin. Maastopyöräily on kieltämättä saanut minut innostumaan, se on vähän vastaavaa kuin Tuikun kanssa meno, mutta nyt joudun liikkumaan itse. Peruskunto minulla on hyvä, mutta voimaa ei ehkä niinkään. Jos on oikein haastava ylämäki, pitkä ja juurakkoinen tai hieman kiviä, on minun talutettava. Vielä ei riitä oma kuntoni tähän, tosin vaihteiden kanssakin pitäisi olla oikea-aikainen, jotta haastavien ylämäkien nouseminen onnistuisi maastopyörällä. Ja se harhaluulo on minuunkin iskenyt, kun liikun voin syödä lihomatta. Ikäväkseni näin ei ole käynyt, huomaan painoa tulleen lisää ja oman hevosen vuoksi onkin taas muistettava pitää paino kurissa. Kyllä kesäherkut maistuisi. Etenkin rapaperipiirakka, mitä nyt alkukesän sadon myötä on tullut tehtyä ja syötyä.

Perjantain maastossa oli poluilla yllätyksiäkin