maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kengitys ja maasto

Maanantaina aamulla aikaisin tallille. Tuikku sai uudet kengät. Kengitysväli oli 7 viikkoa ja olihan kaviot kasvaneet. Seuraava kengitys on 6 vkon päästä, sen verran oli kaviot kasvaneet ja liikumme niin paljon, että kengät olivatkin kuluneet. Kengitys meni hyvin ja Tuikku liikkui hyvin. Tällä kertaa laitettiin jo etukengät isommaksi. Ratsastukseen laitan nykysin bootsit, jotta ei astu irti etukenkiään maastossa irti. Lähdimme maastoon, Tuikku oli tyyni ja rauhallinen. Päivä oli pilvinen ja vähän enteili sateita, mutta sää muuttuikin puolipilviseksi ja aurinkokin alkoi lämmittämään.


Maastossa Tuikku liikkui reippaasti siitäkin huolimatta, että olimme edellispäivänä tehneet jo reippaan maaston, mutta rasituksesta ei merkkiäkään. Ei väsymystä. Nyt kun oli uudet kengät alla, teimme paljon pitkäkestoista raviosuutta ja kyllähän Tuikku pidensi askeltaakin maastossa hyvin, pyöristyi kaulastaan ja selkäkin pyöristyi. Liike tuntui hyvältä ja suunnittelin, ettemme mene laukkaa lainkaan, mutta oli niin reipas, joten Iivarintieltä takaisinpäin mentiin laukassa ja nyt kun on sade pehmittänyt tietä, kuljimme keskiosaa pitkin, sillä se oli sopivan pehmeä, mutta ei liian upottava. Maisemat ovat rehevät, vihreät. Iivarintiellä on metsästäjien talo, minne oli muutama metsästäjä pysäyttänyt autonsa ja osa oli pellon reunalla odottamassa kadonnutta "auringonkukkaa". Tuikku suhtautui aluksi epäillen, sillä normaalisti tällä osuudella ei ole ihmisiä eivätkä nämä sen mielestä kuuluneet rutiininmukaiseen maastoiluun. Pienesti pohkeita ja liikuttiin eteenpäin ja juttelin miehille.

Minä niin tykkään mennä Tuikun kanssa maastoillen, etenkin kun sen mieli on tyyni ja normaali. Se oli yön tarhassa Reiskan ja Barrisonin kanssa ja oli rauhallinen, ei ylivireyttä eikä jännittymistä. En tarkoita tällä sitä, etteikö hevonen saisi olla vireä tai sen pitäisi aina olla tyyni ja rauhallinen. Onhan tilanteita, milloin hevoset säikkyvät ihan normaalistikin, mutta oman hevosensa tuntien tietää eron, milloin on kyse säikkymisestä ja sellaisesta ylivireydestä, mikä ei ole omalle hevoselle normaalia. Ajan myötä omalle hevoselleen voi sokeutua, etenkin silloin kun muutokset tulevat hitaasti ja niihin tottuu. Niitä alkaa pitämään normaalina, ehkä vähän voi epäillä, mutta vähitellen käytökseen tulleet lisääntyneet muutokset eivät välttämättä aiheuta itsessä ajatuksia, että jotakin on vialla. Isommat ja äkilliset muutokset toki herättävät kysymyksiä, mihin myös reakoi helpommin kuin hitaasti tulleisiin muutoksiin. Nyt kun Tuikku on ollut jo kolmatta kuukautta sellainen kuin se yleensäkin on ollut ja eilisiltainen jännittyminen ja ylivireys sekä juhannuslauantaina vastaantulevien kävelijöiden arkailu, jolloin Tuikku tahtoi kärryillä tehdä täyskäännöksen järven välissä osoittavat sen, että jotain sillä on. Joten laitumelta pois ja metsätarhaan. Tänään maaston jälkeen se pääsi omenatarhaan Billyn kanssa ja keskiviikkona taas näen, millainen se on.


Mutta tämänpäiväinen maasto oli oikein mukava ja Tuikku liikkui reippaasti. Sillä on sangen hyvä kunto ja nykyisin menemme jo alamäet niin laukassa kuin ravissa. Jyrkän, nousevan mäen tulen alas selästä kun palaamme kotiinpäin. Nousen taas selkään alamäen jälkeen. Tuikku on niin tottunut rutiineihin, joten se tietää. Senkin, missä on kahluupaikka ja kulkee jo tienviertä pitkin odottaen pyyntöä mennä veteen. Tänään emme käyneet kahlaamassa vaan suuntasimme kotimatkalla suoraan tallille. Hoidin pitkästä aikaa Tuikun lannerankaa laserilla. Se vaikuttaa varsin hyvältä. Keskiviikkona olemme menossa kärryajelemaan yhdessä Viljamin kanssa. Sitä odotan kovin. Ja ensi viikolla olisi tarkoitus päästä raviradallekin näiden kahden kanssa kokeilemaan ihan kunnon vauhteja. Silloin tosin minä en ole ohjissa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.