torstai 15. kesäkuuta 2017

Laiduneloa


Kaverukset 💗. Kuvan on ottanut tallilainen. Billyn ja Tuikun kaveruus on saanut kamerataltiointeja. Näiden kaveruus on tallilaisen tallentama, jotain erityistä näiden kahden kanssa on. Kumpainenkin ovat rauhallisia, kilttejä ja ravureita. :D Ja pahnanpohjimmaisia laumassa. Yhdessä, siellä missä on Billy, siellä on Tuikku. Erottamattomat. 

Hevoset ovat päässeet jo laidunlohkoon, mikä on rehevä ja uudistettu. Ja se näkyy Tuikusta. Muiden lohkojen kanssa vatsa on ollut normaali, hyvä. Nyt on löysää. Mitä osasin jo odottaakin. Mutta vahvistaa sen, että reakoi vahvempaan heinään, ja alkukesän laidunruohossa on enemmän valkuaista kuin loppukesästä. Tuikulle sopii hyvin köyhempi laidun. Valkuaisherkkyyttä ei voi testata verikokein, sen voi testata erilaisilla heinillä ja seurata oireita. Ja kovin paljon ei valkuaista heinässä voi olla, muutoin se näkyy lannassa. Mitä vähemmän sen parempi on vatsa ja lanta. Niemenkylässä oli kuivaheinässä kovinkin vähän valkuaista ja senpä takia lanta ja vatsa toimikin. Mutta lisäsin ruokintaan valkuaista, en täyttä määrää vaan seuraillen, miltä näyttää. Tuolloin käytöksessä alkoi olemaan säikkymistä ulkopuolisiin tilanteisiin enemmän ja minä yhdistin sen, että olisi kipeä takapolvistaan  / takaosastaan. Ja sekin, että ruokinta tuo energiaa tuo toki vireyttä hevoseen, mutta kulutuskin oli raskaampaa. Tällöin säikkyminen ei ollutkaan niin voimakasta. Mutta klinikkakäynnin jälkeen ja rauhallisemmalla jaksolla  rehevämmällä, hyvällä heinällä alkoikin olemaan käytöksessä Tuikulle normaalia enemmän säikkymistä, jännittymistä, säpsymistä. Minä tulkitsin sen johtuvan kipeydestä, selkä reakoi, takapolvi reakoi. Tuikku alkoi reakoimaan jo vastaantulevaan autoonkin, mikä on sille poikkeavaa tai pysäköityyn autoon väärässä paikassa tai metsänreunassa johonkin, mitä en nähnyt. Ratsastuksessa alkoi tulla kuumumista, pukitusta, pään viskomista, mitkä helposti tulkitsee takapolvi / selkävaivoiksi.  Tuikkua täytyi tukea maastoreissuilla ja vastaantulevatkin saattoivat aiheuttaa jännittymistä. Kunnes muutimme ja muutos näkyi Tuikussa välittömästi. Se sama, vanha tuttu Tuikku, millainen se onkin. Uusissa maastoissa ei minkäänlaista jännittymistä, ei säikkymistä, ei säpsyilyä, ei pukittelua, kuumumista tai pään viskomista sille epämieluisissa tilanteissa. Minä olin varautunut maastoiluun, että alussa joudun olemaan sen kanssa rauhallinen, osoittamaan, ettei ole huolta, mutta Tuikku käyttäytyi siten kuin paikat olisivat olleet sille entuudestaan tutut. Ja tällainen se on ollut edelleenkin. Mielenkiinnosta olisikin hyvä testata syksyllä sisäruokintakauden alkaessa valkuaispitoisella heinällä, miten reakoi. Tällöin vain joutuisi Tuikun laittamaan yksin tarhaan. Tätäkin täytyy harkita. 

Maastoiltu on edelleenkin. Tiistaina kävimme illalla tekemässä kaverin kanssa rauhallisen maaston, mutta pitkähkön. Sää oli tuulinen ja sade oli lakannut. Mutta reitistö sitäkin upeampi vehreine niittyineen, kärryteineen ja hevoset viihtyvät hyvin toistensa seurassa maastossa. Lopussa järvessä kahlailua. 
Maastokaverin ottama valokuva tiistai-illan maastosta. Uittamassa jalkoja.
Keskiviikkona lähdimme taas hienossa säässä samalla yhdistelmällä maastoon. Tällä kertaa kaveriheppa sai vuokraajan selkäänsä. Teimme pitkähkön maaston, tällä kertaa reippaammin, satula selkään ja  kuolaimet, mutta otinkin poskihihnan nyt pois ja toimi näinkin mainiosti. Paitsi mokoma pääsee helpommin ottamaan puusta lehtiä suuhunsa. Mutta oli kiva maasto, hevoset iloisia ja reippaita, maastot kauniit, rehevät, parhainta kesämaisemaa. Joissakin kohden nauratti niin kun hevoset innostuivat. Vaikka toinen menisikin ohi, pysyvät molemmat silti tyyninä eikä tule tunnetta, että ne lähtisivät kisamaan tai olisivat tyytymättömiä kun toinen menee ohi. Kumpainenkin tyyniä ja rauhallisia. Oli jälleen kerran mukava ja hauska maasto. Rentoa ja iloista menoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.