sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Maastoilua ja laidunrajoitusta

Tänään oli maastoilun vuoro ja nyt olikin jälleen kerran Sulo ja vuokralainen kaverina tulossa mukaan. Hain Tuikun laitumelta ja se oli ensimmäistä kertaa jännittynyt ja kävi kierroksilla. Juhannusaaton kärryilyssä se arkaili kahta kävelijää järven välissä ja oli aikomassa kääntyä takaisin. Lisääntyneet säpsyilyt ja tämänkertainen ylikerroksilla oleminen saivat miettimään sitä, että otan pois laitumelta. Laitoin Tuikun Reiskan tarhaan, missä niillä on metsätarha käytössä ja niukasti vihreää. Mutta huomenissa saa mennä Billyn kanssa omenatarhaan kun ne ovat kivoja kavereita. Eikä tallinpitäjää haitannut, vaikka huomautinkin aikaisemmin Tuikun reakoivan uuden laitumen myötä. Päinvastoin, valmius siirtoon Reiskan kaveriksi oli jo tuolloin, mutta en hennonnut vielä erottaa laidunkavereista, sillä vielä Tuikku oli tyyni oma itsensä. Nyt puolentoista viikon jälkeen käytökseen on vähitellen tullut muutosta, joten päädyin vaihtoon ja tallinpitäjä itse ehdotti, että saavat mennä omentarhaan Billyn kanssa.


Lähdimme tekemään Iivarintien maaston, alussa rauhallista menoa ja metsätielle käännyttäessä siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Ylämäkikin laukattiin varsin rauhallisesti, Sulokin pysyi hyvin vauhdissa. Niittytiellä pysyttelimme Sulon perässä. Se niin tykkää kun saa ohittaa ravissa Tuikun ja kumpainenkin alkavat löytämään innostusta. Iivarintiellä ravasimme alkumatkasta ja kun teimme tutun käännöksen takaisin kotia kohti, olivat molemmat innokkaita, reippaita ja iloisia menijöitä. Me tulimme laukalla takaa ja Iivarintienosuus on siitä hyvä, että laukata voi pitkän matkan. Ja minähän yritin jo aikaisemmin saada Tuikkua  menemään ohi, mutta eipä tuntunut haluvan ja tutun ylämäkiosuuden lähestyessä syttyi Tuikku ja niin sitä mentiin. Pieni ruuna kun sai vaihteen päälle, ohi mentiin kevyesti, mutta oli Sulokin innokas. Poikkeuksellisesti se pysyi suht hyvin perässä, tosin olihan välimatkaa, mutta ei jäänyt niin paljon jälkeen kuten normaalisti, mutta Tuikun vauhti on sille liikaa. Oli kiva laukkapyrähdys, etenkin kun huomaa, että molemmat hepat ovat innokkaita. Kävimme myös peuransyöttöpaikan, laukkasimme pitkiä osuuksia ja takaisinpäin tullessa ratsastimme lyhyen metsäpolkuosuuden, missä jouduimme katsomaan hieman, mistä pitää mennä. Molemmille käy hyvin tämänkaltaiset polut, rauhallisia ja eivät hätkähdä pienistä. Eikä Tuikkukaan kun ed. kerran menimme juhannusviikolla peuransyöttöpaikan ja laukkasimme, ei hätkähtänyt, vaikka peura juoksikin edestä noin viiden metrin päästä. Jatkoimme vain laukkaa kuin mitään kummallista ei olisikaan tapahtunut.

Kotimatkalla kävimme myös kahlailemassa ja sieltä otinkin muutaman kuvan. Mutta yksi ainoa onnistui, siinäkin hieman sumeutta, mutta pääosassa onkin hevoset, joten Sulohan onnistui hyvin kuvassa. Maastoilut ovat olleet niin mukavat näiden kahden kanssa. Reippaita menijöitä molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.