maanantai 31. heinäkuuta 2017

Maastoilua ja kärryajelua

Torstaina lähdin Tuikun kanssa maastoon kärryllä. Teimme kevyen, palauttavan lenkin keskiviikon ravirataharjoituksen jälkeen. Oli lämmintä ja paarmoja sekä pieniä ötököitä koko kärryajelun Tuikun ympärillä. Siitäkin huolimatta, vaikka olen laittanut ötökkämyrkkyä, joten tämänkin vuoksi teimme kovin lyhyen lenkin. Kärryiltä kun ei voi huiskia lehtipuun oksalla pois ötököitä, ratsastaen onnistuisi. 

Perjantain sai Tuikku pitää vapaata ja lauantaina suuntasin tallille töiden jälkeen. Ennenkuin alkoi paahtamaan kunnolla pääsimme maastoon. Teimme rantapolkulenkin, siitä Iivarintielle ja niittyosuutta sekä niittytietä pitkin kohti Peuransyöttöpaikkaa. Menimme sitä vauhtia, mikä oli Tuikun mielestä sopiva. Rauhallisesti etenimme, otimme ravia ja laukkaa. Laukassa maastossa alkaa kaulakin olemaan rennosti alhaalla. Normaalisti Tuikulla kaula on hieman ylempänä laukatessa, ravissa menee jo rennosti lähes alusta lähtien eikä ratsastajana tähän päästäkseen tarvitse muuta kuin istua selässä. Hiekkatiet ovat jo kovia kuivuudesta johtuen, reippaammat osuudet mennäänkin metsäteillä ja niittyteillä, Iivarintien osuus on kova, joten huomaa, ettei näissä kohden kovin vauhdikkaita osuuksia voi ottaakaan. Kun pääsemme niittypohjaiselle tielle, on Tuikkukin reippaampi.

Sunnuntaina lähdimme Sulon ja vuokraajan kanssa maastoon ja tehtiinkin jo alusta lähtien reipasta vauhtia. Hiekkateillä käyntiä, pehmeillä osuuksilla jo ravia ja kun käännyimme Saarelantieltä metsätielle, lähdimme raviin ja siitä laukkaan, laukaten ylämäen. Sulolle nousi jo hiki ja se kuumenikin näin reippaasta alkuosuudesta. Tuikku ei ollut kovin hikinen lenkin jälkeen, satulan alta kylläkin ja sen kunto on riittävän hyvä. Alkumatkat missä vain kykenimme liikuimme reippaasti. Iivarintiellä kävelimme ja menimme metsätielle, mistä nousee niittyaukea, joka avautuu laajana edessä. Se on eteenpäin nousevaa rinnettä ja tästä lähdimme laukkaan. Sulolla oli vauhtia ja ei pysynyt metsätiellä takana vaan pyrki ohi, niityllä menimme rinnakkain kauempana toisistamme ja hevosilla tuntui olevan into päällä. Ainakin Sulolla. Joten päätimme mennä käyntiä ja pitää Tuikku edellä. Peuransyöttöpaikalla laitoimme Sulon eteen, jolloin voisimme mennä sen vauhdilla ja kun on edessä, hevosilta yleensä loppuu kummasti into juosta. Laukkaosuudella laitoin Tuikun ohi ja kyllähän se lähtikin, mutta laukka vaihtui tässä ohitustilanteessa ristilaukaksi. Lujaa menimme niittymäkeä ylös. Kokonaisuudessaan maasto meni mukavasti alle tunnin maasto reippailla pätkillä ja lopussa käyntiä sekä toki kävimme kahlaamassa järvessä. 


Ennen maastoa laitoin Tuikun harjan letille ja otin kuvia. Tuikku näytti kovin tylsistyneeltä ja siinä olikin vaikea saada onnistuneita kuvia. Muutoinhan on mukava puuhailla Tuikun kanssa. Ja kovin tyytyväinen se on laumaansa. Maantaina olisi Tuikun vapaapäivä ja tiistaina taas tarkoitus suunnata radalle kärryillä säästä riippuen.

Lilokin on päässyt raviradalle. 


torstai 27. heinäkuuta 2017

Raviradalla ratsastaen

Tuikku on saanut pitää vapaata pari päivää. Se on tehnyt sille hyvää. Huvilalaidun on vaihtunut tallialueen syödyiksi laitumiksi, mistä vielä löytyy plussapallolle purtavaa. Saavat jo lisäheinää. Tämän vuoden heinä on tehty jo pari viikkoa sitten, kuiva- ja esikuivattua. Onnistunut, hyvä sato, vaikka kesä onkin ollut kylmä ja kasvu heinällä hitaampaa. Huhtasaaressa heinää on itse tehty jo muutaman vuoden ajan. Silloin kun viimeksi olin Lippanin ja Jalin kanssa, oli ostoheinä. Laitumiakin on uudistettu ja suojavilja on kasvamassa uuden laidunheinän suojana. Lauma on nyt isolla alueella ja maastoradan laidun on niitetty ja sieltä saavat syödä uudiskasvua. Hevoset ovat tyytyväisiä ja tämä näkyy Tuikustakin. Hevosen tyytyväisyys heijastuu myös itseeni. Kun näkee, että kaikki on hyvin ilman ylimääräistä puunaamista. Kaikessa toimii. Kesän ovat olleet laitumella kaverien kanssa ja enempää ei ole tarvittu. Parasta aikaa. Tosin ensi kesää joudun tarkkaan miettimään, laitanko laitumelle. Tallin ori, mikä on samanikäinen kuin Tuikku, on säännöstellyllä laitumella muutaman tunnin, ei kokoaikaisesti ja heinää saa lisäksi. On sopivassa lihavuuskunnossa, mutta hyvänä rehunkäyttäjänä jos haluaa yllpitää sopivaa lihavuuskuntoa, ei sitä laitumelle voi kokoaikaisesti laittaa. Nyt Tuikustakin huomaa kun on rehevä huvilalaidun jäänyt pois, on laidunturvotus vähäisempää. Tällä hetkellä kun saa vain kivennäiset ja siihen elektrolyytin sekä laidun + lisäheinän, on vain odotettava laidunvatsan pienenemistä. Mutta ruoka maistuisi, kaikki vihreä syötäisiin heti jos vain siihen mahdollisuuden saa.

Eilen lähdimme ilta-aikaan radalle. Mukanani oli esikoiseni ja hän sai toimia kuvaajana. Tuikku oli rauhallinen ja tyyni oma itsensä. Vaikka Tanhuhovin puolella "isänmaan toivot" pitivätkin melua ja kirosivat nähtyään hevosen radalla, oli Tuikku tyyni. Teimme noin 6,5 km:n mittaisen harjoituksen. Oli lämmin, joten hiititosuudet jätin suoralle, en koko ratakierrosta. Nopeus oli parhaimmillaan 40 km:n / h, mikä on hyvä nopeus, maltillinen ja kun olimme yksin niin siihen nähden hyvää vauhtia ja selästä käsin olisin toivonut paljon vauhdikkaampaa. Mutta se mikä olikin parasta, oli laukka. Eikä sovi unohtaa käyntiäkään. Hyvä pohja ja se näkyi käynnissä. Reipasta, eteenpäin menevää käyntiä ja selästä käsin tunsi, miten hyvin käytti itseään. Laukka oli hyvää Tuikun laukaksi. Tasaista ja yritin itsekin istua häiritsemättä Tuikkua. Kaikinpuolin onnistunut harjoitus raviradalla. Lastaukset sujuvat hyvin. Sen vain huomaan, että Tuikku menee hieman ohi lastaussillan ikäänkuin pitäisi nyt katsoa, että jotain mielenkiintoista on nähtävillä. Tästä vain sillalle ja sisään. Pysyy hyvin paikallaan, jolloin pääsen laittamaan takaketjun kiinni. Siitä sitten lastaussiltaa sulkemaan. Mukava retki jälleen kerran ja peruutukset tallilla onnistui hyvin. Mutta kotipihalla peruutus omalle tielle vaatikin vähän jo venkslaamista, mutta sain hyvin paikalleen.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sanattomaksi vetää


kun on ollut niin mukavaa jälleen kerran. Kiitollisuus tästä hevosesta, samalla toki aina pienoinen huoli taustalla, mitä kestää, mikä on sopiva liikutusmäärä. Kun liikkuu niin mielellään. Ja tällä hetkellä ei syö muuta kuin heinää ja vettä sekä suolakivi. Koska on saanut olla laitumella ja lopputulos on plussapallo. Perjantaina maastoilua kahdestaan. Lauantaina suuntana ravirata, itsenäiset harjoitukset peruutusten kanssa, Tuikun lastaus. Tytöt mukana seurana ja katsomassa radalla. Jari tuli kuvaamaan. Ja kaikki sujui niin mutkattomasti. Kiitollinen tästä hevosesta.



Tänään maastoon kaverin kanssa, Sulo ja vuokraaja. Ja meillä oli hauskaa. Mentiin ekaa kertaa rantapolkulenkki ne haastavimmatkin osuudet Sulon kanssa, joka on raskasrakenteinen ja iso Tuikkuun verrattuna. Tuikulle hankalimmatkin maasto-osuudet sujuvat hyvin ja nyt mukana Sulo. Ja hyvin selvisi. Vuokraajallekin eka kerta ja haasteelliset osuudet myös ratsastajalle. Ja mentiin niityllä laukkaa, yksi pukki tuli Tuikulta ja peuransyöttöpaikalla laukka oli niin kivaa. Takaisinpäin oli ihan vähän sellainen kutina takapuolen alla, että aikooko Tuikku hiljentää kurviin vai ottaako omin luvin vauhtia, mutta hidasti ja siinä Sulo meni ohi, siltikin hallinnassa. Tuttu Tuikku, tosin olihan pienoista tuntumaa, että kiusaus oli Tuikulla suuri mennä menojaan. Tuikulla edessä parin päivän vapaa, saa kasvattaa plussapalloaan.



Painonhallinta on laitumella vaikeaa ja edessä olisi tiukka puserrus saada kiloja pois. Hyvä rehunkäyttäjä ja tässä sitä taas ollaan. Keväällä saatiinkin mukavasti kiloja pois. Viisas omistaja ei olisi laittanut laitumelle, mutta halusin suoda Tuikulle kesäilot vai (-kilot) kivojen kavereiden kanssa. Onhan Tuikku liikkunut hyvin, tänään 9,5 km:n lenkki, raviradalla yli 7,5 km:n puserrus tähän hetkiseen kuntoon nähden kovalla keskinopeudella ja päästiin jo 26 - 30 km / h vauhteihin. Otin Tuikun kanssa lämmittelyravin, ensimmäinen kierros hölkkää, toinen kierros hieman jo vauhtia ja kolmas hiitti, siitä sitten suunnan vaihto ja sama uudelleen ja lopuksi palauttelut. Hiitit otimme suorilla ja kaarroksiin hiljennettiin. Tämänhetkinen kunto on hyvä, mutta ei riittävä. Vielä pitäisi parantaa, nopeutta etenkin. Ja tällä ylipainolla on liikaa vaadittu, joten painoa jos saadaan alemmaksi, nopeuttakin voi vaatia hieman enemmän.


lauantai 15. heinäkuuta 2017

Phantom 3 -kopterikuvausta

Arkivapaan jälkeen koittaa jälleen työnteko. Tuikku sai viettää lomaa ja se olikin tyytyväinen. Se tuli jo portille odottamaan kun näki minut. Perjantaina olikin lämmin ilta ja lähdimme Tuikun kanssa maastoon. Tuikku toimi vapaista huolimatta niin mukavasti. Emme menneet tällä kertaa kovin raskaasti, pari laukkaosuutta, vähän ravia ja muutoin käyntiä. Maastossa kohtasimme sauvakävelijän, sitä ennen lastenvaunut ja niittytiellä tuli takaa aivan hiljaa juoksija. Sitä Tuikku sen verran säikähti, että lähti juoksemaan, minä pitkillä ohjilla, mutta pieni pyrähdys ja käännyttiin katsomaan, mikä oli lähdön syy. Juoksija pahoitteli toki, eipä sitä tule ajatelleeksi jos hevosista ei juuri tiedä, että olisi hyvä ilmoittaa tulostansa, olisi helpompi hevosellekin. Sää olikin hieno ja upea. Ilta-auringossa Tuikku paistatteli kun lähdin tallilta.

Lauantaina lähdimme aamupäivällä tallille. Hyvissä ajoin. Sää oli lämmin, joten oli syytä suorittaa päivän työ joko hyvissä ajoin tai jättää ilta-aikaan. Kuvausolosuhteiksi haasteellinen, sillä tarkoitus oli ottaa kopterikameralla kuvaa kun menemme Tuikun kanssa jälleen maahankaivettuja esteitä. Sen verran haasteellinen, että varjopuolen esteitä ei saatu juuri kuviin vain tukkiesteen ylitystä. Aloitimme käynnistä ja tunsin, että Tuikku on vireä. Hieman se kuulosteli kopterin ääntä, aivan kuten raviradallakin. Tuolloinhan kopteri oli sen edessä ylhäällä ja se aiheutti hieman katselua ja kuulostelua. Muutoinhan nytkin Tuikku liikkui hyvin. Teimme noin pari kierrosta käyntiä, siitä raviin. Ja tuntui liikkuvan hyvin. Kolmannella kierroksella laukka ja siitä esteisiin. Ensimmäinen este tippui alas jo tutustumiskierroksella maahan enkä viitsinyt Jari vaatia sitä nostamaan. Siihenkin olisi kulunut aikaa. Emme ole kuitenkaan kovin usein esteitä menneet, joten matalat ovat edelleenkin meille hyvät. Tuikku oli innokas ja vauhtia oli, mutta niin hienosti vastasi pidätteeseen ennen estettä. Halusin varmistaa, että Tuikku hahmottaa esteen, korkeata heinää kun ympärillä, niin reakointiaikaa on hyvä saada ja sitäkin, ettei tulisi ylisuurta hyppyä.

Meidän ratsastus ei kestänyt kokonaisuudessaan puolta tuntiakaan. Mutta tuokio oli sitäkin parempi. Tuikku liikkui niin tyytyväisenä ja selvästi tykkää esteistä näin kun ne menevät maastoradalla eikä tarvitse tehdä käännöksiä ja mutkia. Tulevat ikäänkuin suoralla mentäessä. Ennen vasenta kaarretta on este ja siihen joutuu hidastamaan vauhtia, mutta ylitykset tässäkin meni hyvin ja rytmi säilyi laukassakin hyvänä kaarteessa ja mäkeen noustessa. Ja pidänähän minä vauhdista. Tällä kertaa istuin laukassa enkä mennyt kevyessä istunnassa. Kevensin vain esteen ylityksessä, mutta muutoin istuin satulaan. Tuikku liikkui aivan mahtavasti ja se tunne kun alla on tyytyväinen, innokas, reipas ja vauhdikas hevonen. Kun tuntee, miten toinen tykkää, miten itse tykkää ja parasta kuitenkin pitää työskentelyosa lyhyenä, ei liikaa rehkien. Lopuksi menimme laitumelle loppuraveihin ja miten hienosti liikkui isolla ympyrällä suuntaa vaihtaen, tahti rikkoutui helposti jos alla oli epätasaisuutta. Siinä tahti ei säilynytkään. Kaikenkaikkiaan yksi parhaimmista ratsastushetkistä. Tuikun kanssa pakahtuu sydän, se on ollut niin mahtava ja tyytyväinen💕.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Ravirata ja traileriharjoitukset


Perjantai-illalla kävin asuinalueemme hiekkakentällä suorittamassa trailerisulkeiset. Miettimistä vaatii, mihin suuntaan, miten paljon, millä vauhdilla pitää ajaa autolla halutakseen trailerin tiettyyn kohtaan. Ei ihan helppoa, kunhan muistaa, että rattia on käännettävä vastakkaiseen suuntaan, mihin haluaa kääntyä. Ja käännettävä varoen ja liikuttava alussa hitaasti. Tässä kohden olin jättänyt trailerin apupyörän nostamatta ylös. Onneksi sekin selvisi ehjänä, mutta kotiinpäin palatessa ihmettelin, mikä pitää ääntä. 

Launtaina lähdin trailerilla Huhtasaareen ja peruutin sen laitumen viereiselle nurmialueelle. Lastasin Tuikun sisään kahdesti ja vein hoitopaikalle. Hoidin ristiselän ja lannealueen sekä oikean takapolven laserilla. Lauantain sai Tuikku levätä. Kotona sitten onnistuneesti peruutin traikun pihatiellemme. Eihän tämä vielä sujuvasti mene, mutta onnistuu kun varoen liikkuu ja miettii, mitä pitää tehdä.


Sunnuntaina olikin raviratapäivä. Olimme käyneet Jarin kanssa tuunaamassa käyteyt hiittikärryt, putsasimme ja pesimme sekä maalasimme ruosteensuoja-aineella. Kärryt ovat käyttökelpoiset ja käyttööni sopivat. Sunnuntaiaamulla lähdin tallille. Sain peruutettua trailerin laitumen viereiselle nurmikaistaleelle, aikaahan siihenkin meni, mutta onnistuin. Tuikun harjasin tallilla ja lähdimme trailerille. Lastaus sujui mutkattomasti. Pientä puhinaa, sillä Tuikku tällä kertaa ymmärsi, että nyt sitten lähdetäänkin. Olin laittanut suojat jalkoihin. Traikkuun mentiin taas sujuvasti ja tällä kertaa jätin yläluukun auki ja tämän vuoksi laitoin matkalle pumpulit korviin. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Lähdin matkaan varoen, tie on hiekkainen ja ajoin tarkoituksella hitaasti, jotta pienet kuopat eivät häiritse Tuikkua. Tullessamme ylämäkeen, ihmettelin kovin, miksi auto nykii ja tuntuu, että traikku jää raahaamaan. Ajattelin jo, että automme jarrut on sitten jääneet jumiin. Pysäytin ja tarkistin tilanteen, traikun käsijarru oli päällä. Vanhana ei muista kaikkea 😀, onneksi kuitenkin tästä ei aiheutunut vahinkoa ja Tuikku oli rauhallisesti sisällä. Jatkoimme matkaa ja kuljetus meni hyvin radalle. Siellä Jari odottikin kuvauskaluston kanssa ja hänellä oli kopteri. Jos minullakin kävi mokia niin Jarillakin. Jostain syystä hän ei saanut toimimaan kameraa vaan onnistui vasta kuvaamaan kun olimme palauttelemassa Tuikkua. Kaksi vanhusta. Onneksi Tuikku on niin cool, että se kestää meidät ja on itse rauhallisuus ja tyyni. Mikään ei tunnut heilauttavan sen mieltä. 



Kaiken kaikkiaan koko retki meni hyvin, onnistuin yksikseni peruutukset, joita on edelleenkin harjoiteltava. Minulla kun ei ole vielä ollut tiukkaa tilannetta edessä, missä haastaavaan paikkaan pitää saada peruutettua. Olen pystynyt ennakoimaan reittini ja paikat, miten ajan, missä kohden joudun peruuttamaan. Vielä siis sangen helppoa. Haluan kuitenkin päästä siihen, että kykenen olemaan kaikessa itsenäinen, jolloin ei Jarinkaan tarvitsisi lähteä aina mukaan. Toki hän tulee mielellään, mutta oman hevosen kanssa on kiva tehdä juttuja yhdessä kun tunnemme toisemme ja nämä yhteiset retket vahvistavat keskinäistä sidettä ja luottamusta. En kuitenkaan kovin taitava ole, mutta jossain määrin olen Tuikun kanssa onnistunut. Toki Tuikku on ollut helppo hevonen ja on annettava kyllä jälleen kerran kiitosta, miten ravipaikoissa hevoset oppivat säntillisyyttä ja kuuliaisuutta. Minunkaltaisen on tällöin paljon helpompi toimia kun perustyö on tehty hyvin.

Tuikku liikkui mukavasti, peruskunto sillä on hyvä, mutta vielä vaatii paljon, että päästään samoihin, mitä oli ennen klinikkareissua. Toisaalta on vielä vaikea sanoa, missä määrin, miten raskasta ja miten paljon Tuikku kestää, jotta se pysyisi toimintakykyisenä. On niin vähästä kiinni, mikä on se raja. Toisaalta kärryajon koen hyvänä ja siitä Tuikku pitää. Itse taas tykkään ratsastuksesta, mutta hevosen kannalta on parempi jakaa rasitusta ajon ja ratsastuksen välillä. Nyt koen taas, että Tuikulla on tarve kirolle ja se on vino vasempaan. Ratsastuksessa saan sitä korjattua maastossa. Sitä pitäisi taivutella, mutta emme ole kentällä ratsastelleet ja enkä juurikaan sitä kaipaa, mutta tekisi hyvää saada kylkiä etenkin vasenta kylkeä taivuteltua.

Kotiinpaluu sujui mukavasti. Traikkuun mentiin ja tarjosin radalla vettä ennen lähtöä, mutta ei juonut. Söi kyllä antamani kivennäiset ja joukossa taas elektrolyytti. Kivasti mentiin sisään. Kotiinpaluu on paras. Ajoin jälleen kerran varoen ja päivä oli onnistunut. Tuikku oli niin tyytyväinen kun pääsi kavereidensa luokse. Seuraavan kerran pääsen taas liikuttamaan viikon päästä lauantaina. 

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Maastossa yksin ja yhdessä

Kesälomani on alkanut ja seuraavan kerran menenkin töihin vasta 18.7. Suurimman osan ajastani vietän leirillä, missä olemme koko perheenä. Tätä traditiota olemme kesäisin noudattaneet vuodesta 2003 lähtien. Jo silloin kun lapsemme olivat pieniä. Kesäleirit ovat olleet ikimuistoiset. Nykyisin nuoremme esikoista lukuunottamatta ovat edelleenkin mukana leirillä, nyt ohjaajina. Leirin ajan saa Tuikku viettää ansaittua täyttä lomaa, vaikka kesäkilot ovat pysyneet vyötärön ympärillä ja laidun on uhkaavasti näyttänyt mahtinsa taistelua ylipainoa vastaan.😅. Valintakysymys. Voisihan Tuikun lykätä Reiskan ja Barrisonin kaveriksi. Näillä olisi vielä metsätarhakin mukana. Pysyisi painonhallinta kuosissa. Mutta en ole raaskinut ottaa pois laumasta, vaikka vatsan kanssa pitääkin tasapainoilla. Miettinyt olen jos laittaisi elokuusta lähtien näiden kaveriksi. Siinä missä yleensä laidun on parasta aikaa hevosen vatsalle, on Tuikun kohdalla tuotos ollut löysää vahvemman laidunlohkon jälkeen. Muutoinhan vointi on ollut hyvä, ei näy muutoin missään ja liikkuu mielellään. Eikä ole vastustelua ja tyytymättömyyttä.

Valkuaisherkkyydestä sainkin jo vastauksia, mutta kovin suppeita. Tutkittua tietoa ei juurikaan ole. Mutta valkuaiselle reakoivia hevosia löytyy. Mielenkiintoista oli sekin, että Tuikun reakointi korkeampaan valkuaiseen heinässä ja sen aiheuttama muutos käytöksessä vastasi mielestäni samaa kuin kauran aiheuttama reakointi joillekin hevosille. Ikäänkuin nousee päähän. Ja tällekin löytyi yhtäpitävä selityskin ja tutkimuksissa on löydetty näyttö valkuaisen aiheuttamasta ilmiöstä hevosen ruuansulatuksessa vastaava, mitä kaura saa aikaan hevoselle, jolle se ei sovi. Tarkempaan en voi kirjoittaa, sillä minulla ei ole lupa referoida kirjoitusta vaan se on meidän kahdenkeskinen. Toki sekin, että hevonen syö yli omien tarpeidensa, tulee ylipainoa ja ruoasta jää kuluttamatonta energiaa, aiheuttaa hevosen käytökseen samoja oireita. Mutta vertailukohtana pitäisin myös kokemaani samankaltaisuutta kun Tuikku oli väkirehuruokinnalla, missä valkuaista täydensin Krafftin Musckelilla, mitä en kuitenkaan antanut laskettua määrää, sillä halusin aloittaa varovaisesti ja katsoa, miltä Tuikku tuntuu ja näyttää. Sai lisänä vielä Black Horsen Harmony Mixiä. Käytökseen ja oireilun syynä voi olla myös vatsahaava, hiekkaa, suolisto-ongelmat jne. Mutta vaikeahan on sanoa, mikä kun ei ole tutkittu. Siltikin omani tuntien, sen käytöksen ja muutoinkin nähneenä, yhdistäen oireilut ruokintaan ja saatuihin analyyseihin, olisin valkuaisherkkyyden kannalla. Kesän lopulla otetaan näytteet, joista saa nähtyä, mikä on tilanne.

Muutoinhan Tuikku on voinut hyvin, mieli on ollut seesteinen ja kaikkeen tyytyväinen. Työtä on tehty mielellään, vastattu pyyntöön. Maastoilut sujuneet mukavan rennosti, vauhtiakin löytyy ja perso vihreälle. Tämäkin tuli taas nähtyä torstaina, jolloin lähdimme Sulon ja vuokraajan kanssa maastoon. Tällä kertaa ilman satulaa. Mukavasti hevoset menivät. Raviosuus on haastava, sillä Tuikun ravi ei ole kuten pienellä hevosella. Etenkin maastossa se tuntuu ja ilman satulaa. Laukka sitä vastoin on mukava istua ja on molemmille miellyttävää. Hevoset olivat tyytyväisiä ja sääkin oli hyvä, vaikkakin kylmä. Kävimme myös maaston lopuksi viilentämässä jalkoja. Kivat kaverit yhdessä.

Perjantaina lähdin maastoilemaan yksin. Laitoin runkosatulan ja kuolaimet. Nyt olikin tarkoitus tehdä pitkä ja reippaampi osuus. Teimme noin 9.5 km:n mittaisen maaston, missä huippunopeus oli 32 km / h ja alussa menimme käyntiä. Tien pohjat ovat kuivien säiden myötä kovat, joten aloitimme ravaamaan vasta kun päästiin metsätielle kääntymään. Kävimme rantapolun, missä ravasimme myös. Kävimme Iivarintiellä, laukkasimme osan matkaa ja teimme niittypohjaisen reitin, missä laukattiin pitkässä heinikossa. Ja tässähän Tuikku nosteli jalkojaan ja laukka tuntuikin hyvältä. Hieno maasto. Joissakin kohden harjoittelimme peruutuksia ja siitä käyntiin, maaston lopulla peruutuksia ja siitä raviin. Tuikku oli hätähinen ja tämä harjoitus kotiinpäin ei tällä kertaa ollut paras mahdollinen. Saada Tuikku ravissa hitaampaan tahtiin samalla kun olisi kiire kotiin. Tätä veivasimme ja huomasin, että vaatimukseni meni tällä kertaa yli ja Tuikku yritti kiireisesti ja kiltisti toteuttaa pyyntöni samalla kun huomasin harmikseni, että kiirettä pitää ja malttaa ei voisi, mutta kun on pakko kun toinen vaatii. Joskus olisi parempi jättää nämä harjoitukset pois ja tyytyä tilanteen mukaisesti vain rennompaan menoon. Kun on niitä päiviä kun ei malta. Ei Tuikku nyt sillä tavoin mahdoton ollut, mutta kun yrität saada tempoa hitaammaksi ja samalla mietit, että näitä nyt ei voi ihan täydellisyyteen vaatia kun emme juurikaan ole harjoitelleet. Kun on saanut mennä reippaaasti ja siihen vaadittukin niin nyt olisi päinvastoin, jopa silloin kun on kotiinpäin menossa.

Kotimatkalla järven välissä tuli vastaan auto, sillan ylitti ja mietin, että jää varmaan levikkeelle odottamaan, ei jäänyt. Hevosvoimia oli alla auton pärinästä päätellen, tuli aika reipasta vauhtia vastaan, mutta ei kuitenkaan sellaista, etteikö voisi siinä vauhdissa hyvin ohittaakin. Sen verran ennakoin kun oli kapea kohta ja pörisevä auto, joten tilanteesta päätellen ennakoin ja käänsin Tuikun takaosan keskelle tietä vähentääkseni vastaantulevan auton vauhtia. Vauhti hiljeni ja etupenkkiläisillä  ilmeet olivat kieltämättä muikeat. Näin voi Tuikun kanssa toimia jos näyttää siltä, että vastaantulevan auton vauhti tilanteeseen nähden olisi saatava hiljenemään. Tuikku oli rauhallinen tässäkin kohden. Minä kieltämättä ennen väistätystä olin varautunut, mutta siltikin Tuikku toimi, kuten pyysin. Lopuksi kävimme kastamassa jalkoja ja siitä loppuhoitojen jälkeen takaisin laitumelle. Laitoin Tuikun pihaton kautta ja ajattelin, että kävisi ensin juomassa. Ei mennyt, siitä suoraan laitumelle ravilla ja pukitukset ja laukka. Kiire oli takaisin kavereiden luokse.

Eilen harjoittelin myös peruutusta traikulla. Ei mennyt ihan kuin strömsöössä. Enkä viitsi kertoa, mitä unohdin, ehkä kerron myöhemmin hyvän vitsin kera, nyt vähän nolottaa, joten kokoan vähän aikaa itseni ja osaan taas nauraa kömmähdykselleni. En tiedä sitten tuleeko pienestä virheestäni kuluja, ei siis törmäyksiä, mutta unohdus ennen liikkeellelähtöä, mitä en huomannut vasta kun kotipihalle palattuani😅. Peruuttaminen ei suju ihan heti ja yritin ennen ongelman ratkaisua kun traikku oli linkussa miettiä, mihin suuntaan käännän ohjauspyörää, miten voimakkaasti korjata. Toki osasin suoristaa traikun, mutta vielä vaatii harjoitusta. Eikä tässä nyt kiirekään ole, tarkoitus tai pyrkimys olisi lähteä sunnuntaina radalle yksin, minne Jari tulisi kotoa. Näin pääsisin vähän harjoittelemaan tätä itsenäistymistä.


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Raviradalla


Lohjan raviradalla olemme Tuikun kanssa olleet viimeksi vajaa vuosi sitten. Tuolloin ratsain. Nyt olikin vuorossa kärryillä meno ja tällä kertaa hiittikärryt. Tuikulle ostettiin omat käytetyt hiittikärryt, mitkä toimivat tähän tarkoitukseen vallan hyvin, harvoin käytössä, mutta käyttökuntoiset. Vaativat vielä tarkistusta, hiomista ja ruosteensuojakäsittelyä. Olemme Lohjan raviradalla (Tanhuhovi), mitä uhkaa lopetus, sillä Hanko-Hyvinkää tien liittymään Tynninharjulle tehdään eritasoliittymä ja tämän takia rata on lopetusuhan alla sekä radan alueelle on kaavoitettu teollisuusaluetta.  Rata pyritään adressin avulla pitämään paikallisten sekä ympäristökuntien hevosharrastajien käytössä, harmittavasti näyttää siltä, että rataa ei tulla säilyttämään. Säännöllisesti käyttäviä kun radalla ei niin paljon ole ja hevosharrastus koetaan vanhatapaisesti varakkaampien lajiksi eikä nähdä sitä, että hevosharrastusta liikuntamuotona voi kaupunki tukea samoin kuin jääkiekkoa, hiihtoa, luistelua, pallopelejä tms. vastaavia. Tosin ravirata toimii vapaaehtoisten voimin ja radalla on oma yhdistys, minkä jäsenmaksujen avulla pystytään ylläpitämään rataa ja maksamaan alueesta vuokraa Lohjalle.  Meiltä Suomesta puuttuu vielä kunnallisesti tuetut maneesit yms. mikä käsittääkseni Ruotsin puolella on sangen yleistä ja näin myös pääsee harrastuksen piiriin nekin, joilla varallisuutta on vähemmän. 

Antsun ottama kuva radalla. 
Saimme hankittua Tuikulle omat hiittikärryt. Ne ovat vielä sangen ruosteiset, mutta ajavat asiansa, ovat kevyet ja lyhyempänäkin ylettyy jalat telineille. En ole itse ollut aikaisemmin hiittikärryn kyydissä, joten odotan vielä omaa ensimmäistä kertaani. Ja vielä puuttuu se itsenäinen trailerilla liikkuminen hevosen kanssa, kerran olen mennyt ja yksiakselisen traikun kanssa on oltava huolellinen ja tarkka ajourien valinnassa. On kuitenkin huomioitava, että hevonen on kyydissä ja kaikki pienet montut yms. kuopat aiheuttavat matkustajalle epämukavuutta. Jari on taitanut hevoskuljetuksen hyvin ja Tuikku on ollut tyytyväinen. Minulla taas ongelmana on myös peruutus trailerin kanssa ja tätä on syytä alkaa harjoittelemaan mikäli mielin myös yksikseni päästä radalle vielä kun se on mahdollista. Ja tokikin haluaisin päästä Tuikun kanssa siihen, että voin itse kuljettaa hevoseni ilman apuvoimia. Mitä vanhemmaksi tulee sen aremmaksi tulee uusien asioiden opettelussa. Toisaalta olen sitkeä ja toivon kuitenkin pääseväni siihen, etten aina tarvitsisi velvoittaa Jaria tulemaan mukaan jos haluan lähteä radalle tai muualle hevoseni kanssa.


Raviratapäivä sujui yli odotusten. Tuikku oli alusta lähtien rauhallinen, tyyni ja seisoi nätisti kun valjastettiin. Sille tuntuu sopivan kaikki, tehdään se, mitä vaaditaan. Radalla se suoritti iloisesti ja tyytyväisenä kaiken. Vauhdit eivät olleet kovinkaan lujat, vaikka sitä toki vähän toivoimme. Vielä pysyttiin suht reippaassa hölkkävauhdissa ja kyllä Tuikku kykenee menemään huomattavasti lujempaa, mutta sen kunto ei riitä radan kiertämiseen reippaalla menolla. Tämäkin rataharjoitus sai molemmat hikoamaan ja Tuikkukin alkoi kolmannen ravikierroksen jälkeen väsähtämään. On toki kiva katsoa videolta, miten iloinen ja tyytyväinen Tuikku on. Se suhtautuu niin totisen tomerasti työhönsä, kulkee suoraan eteenpäin, puksuttaa kuin dieselveturi määrätietoisesti uraa pitkin. Vaikka Viljami onkin ori, on Tuikku Viljamin kanssa tyyni ja rauhallinen eikä ota kierroksia tai jännity sen läsnäolosta. Hyvin puksuttavat yhteen. Viljamikin oli tyytyväinen radalla niin kauan kuin sai olla vetohevosena, mutta sen jälkeen kun Tuikku tuli rinnalle ja ohi, oli se selvästi orin mielestä sangen harmillista. 





Antsun ottama kuva radalla.

Tämänkaltaiset retket hevosten kanssa ovat innoittavia ja niistä saa taas uutta virtaa itsellekin. Mukavuudenhaluisena sitä vain suorittaa hevosensa kanssa tutuissa ympyröissä ja kun nämä kuljetukset ovat niin harvassa, tulee näistä sitten sellainen isompikin juttu rutiineihin. Toisaalta Tuikku on helppo lastattava ja eilen sai sitten Tiina laittaa Tuikun traikkuun. On hyvä muistuttaa hevosellekin, että sinne mennään minne pyydetään kenen kanssa tahansa. Tosin Tiina nyt on kokenut, joten siinä suhteessa ei ongelmia, mutta hevoselle tutuista rutiineista poikkeaminen voi ollakin hankalampaa. Tuikulle nyt näytää käyvän kuka tahansa eikä ole ongelmia käsittelyssä, tyyni kuin lammenvesi.

Kotiipaluu oli taas parasta ja laitumella olivat vastassa kaverit kun Tuikku saapui taas kotiin. Portilla kaverit odotti niin, ettei Tuikkua  meinannut sisään saada, mutta pienenä hevosena luikahdettiin kaverin vierestä ja laitumella suoritettiin kylkien voitelu hiekkapohjalla. Olipa täyteläinen päivä. Ja kyllä myönnettävä on, että Tuikku näyttää tyytyväisimmältä kärryjen edessä.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Onni ja tyytyväisyys

Meillä on Tuikun kanssa ollut hieno viikonloppu. Minäkin olen viettänyt tämän yksin kun kotiväki ovat kesämökillä. Hoitanut koiria ja tyttären marsuja ja tietysti talleillut. Onni ja tyytyväisyys, sillä voisi kuvata meidän aikaa Tuikun kanssa. Vaikka säiden puolesta kesä on ollut kovin vaihteleva, on se siinä mielessä ollut aika hyvä, että maastoiluun ei ole tullut kovin paljon säiden puolesta haastetta. Sopivan lämmintä ja välillä sopivan viileää, pukeutumiskysymys tämä kesäkin. 

Lauantaina menin tallille ystäväni kanssa, joka pelkää hevosia eikä ole koskaan aikaisemmin ajellut kärryillä. Ja Tuikku osoitti, ettei pelkoon ole syytä. Se kun on kiltti ja rauhallinen, tyyni ja lähestyy vierasta hienotunteisesti. Tämä oli oikein hyvä syy mennä kärryillä vain kävellen, hyvä syy myös Tuikulle mennä luvan kanssa löntystellen pitämättä kiirettä. Pariin otteeseen jouduimme ravaamaan kun kapealla tiellä tuli takaa auto ja kävelyvauhdilla olisi autolle ollut vauhti jo liian hidasta sekä joutuisivat odottamaan niin kauan takana. Kärryajelu meni hyvin, laineet rantaan aiheuttivat tarkkaavaisuutta, mutta ei muutoin sanottavaa ylimääräistä jännittymistä. Tuikku oli rauhallinen, tyyni oma itsensä. Ystäväni piti ajelusta paljon ja uskaltuipa Tuikun lähellekin, ei tosin koskettanut, mutta sen verran lähelle, että itsekin hämmästyi ja totesi, että Tuikusta huokuu tyyneys ja sitä ei tarvitse pelätä. Mikä on totta. Tallinpitäjäkin tuli tervehtimään ja totesi, että Tuikku on luotettava hevonen, sitähän se on. 


Sunnuntaita odotin kovin, sää oli pilvinen, mutta miellyttävä. Lähdin jo aamupäivästä, tuuli runsaasti ja järvessä aaltoili. Mutta muutoin hyvä sää. Aloitimme rauhallisesti käynnistä alkumatkan, metsätielle käännyttyämme ravasimme kunnes tulimme rantapolulle, minkä alku jatkettiin raville. Käyntiin siirryttyämme jatkoimme tätä niin kauan, kunnes ohitimme rantakaistaleen, missä on kivikkoa ja kapea polkua, mitä pitkin mennä. Tämän ohitettuamme jatkoimme ravilla, saavuttuamme niityn peittämälle polulle, siirryimme käyntiin ja jatkoimme näin vaihdellen välillä lyhyen pätkän ravia. Osin oli märkiäkin kohtia ja ns. sademetsäosuudella nousimmekin rinnettä ylös polulle. Siitä jatkoimme metsää pitkin pellonreunaan, mikä jatkuu polulle. Tämäkin on paikoin rehevöitynyt, mutta polku onneksi näkyy hyvin. Käännyimme tästä Iivarintielle, missä käyntiä, ravia ja välillä käyntiin. Ja pitkästä aikaa otettiin peruutus-käyntiin. Ravissa vaihdettiin myös tempoa. Nämä ovat niin jääneet, joten yhdistin tähän maastoiluun hieman yritystä tehdä muutakin kuin humputella. Kotiinpäin tulimme ravilla ja laukka nostettiin lähestyessämme ylämäkiosuutta. Tuikku liikkui hyvin ja mielellään. Kävimme myös peltoreitin ja sielläkin laukkasimme. 


Kaikessa Tuikku on toiminut niin hyvin, olemme olleet tyytyväisiä ja kun huomaa, että hevonen on tyytyväinen, sitä on itsekin. Omastaan sen huomaa, mistään ei tule ongelmia, kaikki sujuu vaivattomasti ja jos on jotain jännittävää kohtaa, ei siitäkään tule isoa numeroa. Tyyneys ja rauhallisuus huokuu Tuikusta ja siltikin löytyy vauhtipaikkoihin reippautta ja intoa. Tänäänkin maastoillessa olin yhtä hymyä, onnea ja rapsuttelin ja juttelin Tuikulle, yksikseni. Onnen hetkiä.