lauantai 8. heinäkuuta 2017

Maastossa yksin ja yhdessä

Kesälomani on alkanut ja seuraavan kerran menenkin töihin vasta 18.7. Suurimman osan ajastani vietän leirillä, missä olemme koko perheenä. Tätä traditiota olemme kesäisin noudattaneet vuodesta 2003 lähtien. Jo silloin kun lapsemme olivat pieniä. Kesäleirit ovat olleet ikimuistoiset. Nykyisin nuoremme esikoista lukuunottamatta ovat edelleenkin mukana leirillä, nyt ohjaajina. Leirin ajan saa Tuikku viettää ansaittua täyttä lomaa, vaikka kesäkilot ovat pysyneet vyötärön ympärillä ja laidun on uhkaavasti näyttänyt mahtinsa taistelua ylipainoa vastaan.😅. Valintakysymys. Voisihan Tuikun lykätä Reiskan ja Barrisonin kaveriksi. Näillä olisi vielä metsätarhakin mukana. Pysyisi painonhallinta kuosissa. Mutta en ole raaskinut ottaa pois laumasta, vaikka vatsan kanssa pitääkin tasapainoilla. Miettinyt olen jos laittaisi elokuusta lähtien näiden kaveriksi. Siinä missä yleensä laidun on parasta aikaa hevosen vatsalle, on Tuikun kohdalla tuotos ollut löysää vahvemman laidunlohkon jälkeen. Muutoinhan vointi on ollut hyvä, ei näy muutoin missään ja liikkuu mielellään. Eikä ole vastustelua ja tyytymättömyyttä.

Valkuaisherkkyydestä sainkin jo vastauksia, mutta kovin suppeita. Tutkittua tietoa ei juurikaan ole. Mutta valkuaiselle reakoivia hevosia löytyy. Mielenkiintoista oli sekin, että Tuikun reakointi korkeampaan valkuaiseen heinässä ja sen aiheuttama muutos käytöksessä vastasi mielestäni samaa kuin kauran aiheuttama reakointi joillekin hevosille. Ikäänkuin nousee päähän. Ja tällekin löytyi yhtäpitävä selityskin ja tutkimuksissa on löydetty näyttö valkuaisen aiheuttamasta ilmiöstä hevosen ruuansulatuksessa vastaava, mitä kaura saa aikaan hevoselle, jolle se ei sovi. Tarkempaan en voi kirjoittaa, sillä minulla ei ole lupa referoida kirjoitusta vaan se on meidän kahdenkeskinen. Toki sekin, että hevonen syö yli omien tarpeidensa, tulee ylipainoa ja ruoasta jää kuluttamatonta energiaa, aiheuttaa hevosen käytökseen samoja oireita. Mutta vertailukohtana pitäisin myös kokemaani samankaltaisuutta kun Tuikku oli väkirehuruokinnalla, missä valkuaista täydensin Krafftin Musckelilla, mitä en kuitenkaan antanut laskettua määrää, sillä halusin aloittaa varovaisesti ja katsoa, miltä Tuikku tuntuu ja näyttää. Sai lisänä vielä Black Horsen Harmony Mixiä. Käytökseen ja oireilun syynä voi olla myös vatsahaava, hiekkaa, suolisto-ongelmat jne. Mutta vaikeahan on sanoa, mikä kun ei ole tutkittu. Siltikin omani tuntien, sen käytöksen ja muutoinkin nähneenä, yhdistäen oireilut ruokintaan ja saatuihin analyyseihin, olisin valkuaisherkkyyden kannalla. Kesän lopulla otetaan näytteet, joista saa nähtyä, mikä on tilanne.

Muutoinhan Tuikku on voinut hyvin, mieli on ollut seesteinen ja kaikkeen tyytyväinen. Työtä on tehty mielellään, vastattu pyyntöön. Maastoilut sujuneet mukavan rennosti, vauhtiakin löytyy ja perso vihreälle. Tämäkin tuli taas nähtyä torstaina, jolloin lähdimme Sulon ja vuokraajan kanssa maastoon. Tällä kertaa ilman satulaa. Mukavasti hevoset menivät. Raviosuus on haastava, sillä Tuikun ravi ei ole kuten pienellä hevosella. Etenkin maastossa se tuntuu ja ilman satulaa. Laukka sitä vastoin on mukava istua ja on molemmille miellyttävää. Hevoset olivat tyytyväisiä ja sääkin oli hyvä, vaikkakin kylmä. Kävimme myös maaston lopuksi viilentämässä jalkoja. Kivat kaverit yhdessä.

Perjantaina lähdin maastoilemaan yksin. Laitoin runkosatulan ja kuolaimet. Nyt olikin tarkoitus tehdä pitkä ja reippaampi osuus. Teimme noin 9.5 km:n mittaisen maaston, missä huippunopeus oli 32 km / h ja alussa menimme käyntiä. Tien pohjat ovat kuivien säiden myötä kovat, joten aloitimme ravaamaan vasta kun päästiin metsätielle kääntymään. Kävimme rantapolun, missä ravasimme myös. Kävimme Iivarintiellä, laukkasimme osan matkaa ja teimme niittypohjaisen reitin, missä laukattiin pitkässä heinikossa. Ja tässähän Tuikku nosteli jalkojaan ja laukka tuntuikin hyvältä. Hieno maasto. Joissakin kohden harjoittelimme peruutuksia ja siitä käyntiin, maaston lopulla peruutuksia ja siitä raviin. Tuikku oli hätähinen ja tämä harjoitus kotiinpäin ei tällä kertaa ollut paras mahdollinen. Saada Tuikku ravissa hitaampaan tahtiin samalla kun olisi kiire kotiin. Tätä veivasimme ja huomasin, että vaatimukseni meni tällä kertaa yli ja Tuikku yritti kiireisesti ja kiltisti toteuttaa pyyntöni samalla kun huomasin harmikseni, että kiirettä pitää ja malttaa ei voisi, mutta kun on pakko kun toinen vaatii. Joskus olisi parempi jättää nämä harjoitukset pois ja tyytyä tilanteen mukaisesti vain rennompaan menoon. Kun on niitä päiviä kun ei malta. Ei Tuikku nyt sillä tavoin mahdoton ollut, mutta kun yrität saada tempoa hitaammaksi ja samalla mietit, että näitä nyt ei voi ihan täydellisyyteen vaatia kun emme juurikaan ole harjoitelleet. Kun on saanut mennä reippaaasti ja siihen vaadittukin niin nyt olisi päinvastoin, jopa silloin kun on kotiinpäin menossa.

Kotimatkalla järven välissä tuli vastaan auto, sillan ylitti ja mietin, että jää varmaan levikkeelle odottamaan, ei jäänyt. Hevosvoimia oli alla auton pärinästä päätellen, tuli aika reipasta vauhtia vastaan, mutta ei kuitenkaan sellaista, etteikö voisi siinä vauhdissa hyvin ohittaakin. Sen verran ennakoin kun oli kapea kohta ja pörisevä auto, joten tilanteesta päätellen ennakoin ja käänsin Tuikun takaosan keskelle tietä vähentääkseni vastaantulevan auton vauhtia. Vauhti hiljeni ja etupenkkiläisillä  ilmeet olivat kieltämättä muikeat. Näin voi Tuikun kanssa toimia jos näyttää siltä, että vastaantulevan auton vauhti tilanteeseen nähden olisi saatava hiljenemään. Tuikku oli rauhallinen tässäkin kohden. Minä kieltämättä ennen väistätystä olin varautunut, mutta siltikin Tuikku toimi, kuten pyysin. Lopuksi kävimme kastamassa jalkoja ja siitä loppuhoitojen jälkeen takaisin laitumelle. Laitoin Tuikun pihaton kautta ja ajattelin, että kävisi ensin juomassa. Ei mennyt, siitä suoraan laitumelle ravilla ja pukitukset ja laukka. Kiire oli takaisin kavereiden luokse.

Eilen harjoittelin myös peruutusta traikulla. Ei mennyt ihan kuin strömsöössä. Enkä viitsi kertoa, mitä unohdin, ehkä kerron myöhemmin hyvän vitsin kera, nyt vähän nolottaa, joten kokoan vähän aikaa itseni ja osaan taas nauraa kömmähdykselleni. En tiedä sitten tuleeko pienestä virheestäni kuluja, ei siis törmäyksiä, mutta unohdus ennen liikkeellelähtöä, mitä en huomannut vasta kun kotipihalle palattuani😅. Peruuttaminen ei suju ihan heti ja yritin ennen ongelman ratkaisua kun traikku oli linkussa miettiä, mihin suuntaan käännän ohjauspyörää, miten voimakkaasti korjata. Toki osasin suoristaa traikun, mutta vielä vaatii harjoitusta. Eikä tässä nyt kiirekään ole, tarkoitus tai pyrkimys olisi lähteä sunnuntaina radalle yksin, minne Jari tulisi kotoa. Näin pääsisin vähän harjoittelemaan tätä itsenäistymistä.


2 kommenttia:

  1. Traikulla peruuttamisessa yleensä suurin ongelma on liian suuri vauhti ja äkkinäiset, liian isot "ratinkäännöt". Se perässä tuleva kärry kääntyy uskomattoman pienestä liikkeestä, minulla alkoi sujua kun ymmärsin tämän. Minä opin tavallaan kerrasta, kun jouduin peruuttamaan kolme kilometriä metsätautotietä tukkirekkaa pakoon. Siinä hetki pohdittiin, että kumpi peruuttaa, mutta kyllä arpaonni sitten osui minulle. Onneksi oli hyvä hermoinen rekkamies :) Tsemppiä, kyllä se siitä lähtee sujumaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tämäkin todettua ja aamulla taas harjoitukset ja hitaammalla vauhdilla. Sain parkkeerattua ja täytyy tänään mennä koppi tyhjänä tallille ja kokeilla siellä. Toivotaan, että onnistun ilman suurempia vahinkoja :D. Huomenna sitten tosi edessä.

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.