sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Onni ja tyytyväisyys

Meillä on Tuikun kanssa ollut hieno viikonloppu. Minäkin olen viettänyt tämän yksin kun kotiväki ovat kesämökillä. Hoitanut koiria ja tyttären marsuja ja tietysti talleillut. Onni ja tyytyväisyys, sillä voisi kuvata meidän aikaa Tuikun kanssa. Vaikka säiden puolesta kesä on ollut kovin vaihteleva, on se siinä mielessä ollut aika hyvä, että maastoiluun ei ole tullut kovin paljon säiden puolesta haastetta. Sopivan lämmintä ja välillä sopivan viileää, pukeutumiskysymys tämä kesäkin. 

Lauantaina menin tallille ystäväni kanssa, joka pelkää hevosia eikä ole koskaan aikaisemmin ajellut kärryillä. Ja Tuikku osoitti, ettei pelkoon ole syytä. Se kun on kiltti ja rauhallinen, tyyni ja lähestyy vierasta hienotunteisesti. Tämä oli oikein hyvä syy mennä kärryillä vain kävellen, hyvä syy myös Tuikulle mennä luvan kanssa löntystellen pitämättä kiirettä. Pariin otteeseen jouduimme ravaamaan kun kapealla tiellä tuli takaa auto ja kävelyvauhdilla olisi autolle ollut vauhti jo liian hidasta sekä joutuisivat odottamaan niin kauan takana. Kärryajelu meni hyvin, laineet rantaan aiheuttivat tarkkaavaisuutta, mutta ei muutoin sanottavaa ylimääräistä jännittymistä. Tuikku oli rauhallinen, tyyni oma itsensä. Ystäväni piti ajelusta paljon ja uskaltuipa Tuikun lähellekin, ei tosin koskettanut, mutta sen verran lähelle, että itsekin hämmästyi ja totesi, että Tuikusta huokuu tyyneys ja sitä ei tarvitse pelätä. Mikä on totta. Tallinpitäjäkin tuli tervehtimään ja totesi, että Tuikku on luotettava hevonen, sitähän se on. 


Sunnuntaita odotin kovin, sää oli pilvinen, mutta miellyttävä. Lähdin jo aamupäivästä, tuuli runsaasti ja järvessä aaltoili. Mutta muutoin hyvä sää. Aloitimme rauhallisesti käynnistä alkumatkan, metsätielle käännyttyämme ravasimme kunnes tulimme rantapolulle, minkä alku jatkettiin raville. Käyntiin siirryttyämme jatkoimme tätä niin kauan, kunnes ohitimme rantakaistaleen, missä on kivikkoa ja kapea polkua, mitä pitkin mennä. Tämän ohitettuamme jatkoimme ravilla, saavuttuamme niityn peittämälle polulle, siirryimme käyntiin ja jatkoimme näin vaihdellen välillä lyhyen pätkän ravia. Osin oli märkiäkin kohtia ja ns. sademetsäosuudella nousimmekin rinnettä ylös polulle. Siitä jatkoimme metsää pitkin pellonreunaan, mikä jatkuu polulle. Tämäkin on paikoin rehevöitynyt, mutta polku onneksi näkyy hyvin. Käännyimme tästä Iivarintielle, missä käyntiä, ravia ja välillä käyntiin. Ja pitkästä aikaa otettiin peruutus-käyntiin. Ravissa vaihdettiin myös tempoa. Nämä ovat niin jääneet, joten yhdistin tähän maastoiluun hieman yritystä tehdä muutakin kuin humputella. Kotiinpäin tulimme ravilla ja laukka nostettiin lähestyessämme ylämäkiosuutta. Tuikku liikkui hyvin ja mielellään. Kävimme myös peltoreitin ja sielläkin laukkasimme. 


Kaikessa Tuikku on toiminut niin hyvin, olemme olleet tyytyväisiä ja kun huomaa, että hevonen on tyytyväinen, sitä on itsekin. Omastaan sen huomaa, mistään ei tule ongelmia, kaikki sujuu vaivattomasti ja jos on jotain jännittävää kohtaa, ei siitäkään tule isoa numeroa. Tyyneys ja rauhallisuus huokuu Tuikusta ja siltikin löytyy vauhtipaikkoihin reippautta ja intoa. Tänäänkin maastoillessa olin yhtä hymyä, onnea ja rapsuttelin ja juttelin Tuikulle, yksikseni. Onnen hetkiä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.