tiistai 26. syyskuuta 2017

Syksyn ensimmäinen peltorallittelu

Maanantai jatkui edelleen lämpimänä ja aurinkoisena. Meillä oli Tuikun kanssa takana kolme päivää jo liikutusta, ei kovin raskaita, mutta sunnuntaikin kärrylenkillä hioten. Joten ajattelin, ettei siinä nyt kovin virtaa ole. Erehdyin 😋. Olimme lähdössä ratsastamaan maastokaverin kanssa. Ja suuntana Lohjansaarentien viereinen iso apilapelto, mistä apilat kaadettu ja muoviin pakattu. Ja pelto on iso. Mentiin uutta reittiä ja pellolle päästäkseen mentiin vanhaa tietä pitkin, missä oli jo keskusta ruohottunut ja mietin, että tämähän on hyvä laukkamäki takaisinpäin tullessa. Pellolle päästyämme aloitimme rauhallisesta käynnistä tutkien pohjaa, katsoen sopivat kohdat missä mennä. Sopivan kuivaa. Vielä pohjat varjoisilta paikoilta kosteat. Tälle pellolle paistaa aurinko, on avonainen, joten on kuivempi kuin varjoisissa paikoissa olevat pellot. Sänkkäri- /peltoratsastus ei kuulu siinä mielessä suosikkeihini. Tuikku on nopea käänteissään ja notkea, tekee käännöksenkin sujuvasti vauhdista ja olen aina varautunut näihin, vaikkei se käytännössä näitä juurikaan tee. Mutta avara pelto ja kaveri saavat taatusti innostumaan. Kaverilla takana liikutuspäiviä, joten saa nähdä innostuuko sekin.

Siirryimme raviin ja hyvinhän meni, alussa kiirehtimistä vähitellen jo taipumista ja pyöristymistä. On yllättävää, miten Tuikku hakeutuu itse mielellään hyvään muotoon ravissa. Pyöristyy kaulastaan ja siinä ei tarvitse tehdä mitään, ei ohjilla, ei istunnalla, ei millään. Ei puolipidätteitä, ei taivutusta saadakseen sen pyöristymään. Tästä huomauttavat myös ratsastuskaveritkin kun Tuikku pyöristyy ja menee nätisti. Hämmästynyt olen itsekin. Välillä vaikuttaa siltä, että se hakeutuu jopa liiankin alas, tuntuma säilyy hyvänä ja on herkkä avuille. Pellollakin ravatessa se kuuntelee pidätteet jos haluan hiljentää, suunnan muutokset, pohkeelle reakoi. Näistä olisi hyvä saada kuvaa, jotta itsekin pääsen näkemään, miltä ratsastustilanne sivulta katsottuna näyttää. Vaikutelma minulle on ikään kuin menisi jo luotiviivan alle, vaikka tuntuma säilyy ja herkkyys pysyy. En pidä itseäni ratsastustaidoiltani niin hyvänä, että osaisin ratsastaa hevosen tarkoituksella muotoon vaan tässäkin on Tuikun oma tapa liikkua, mihin se hakeutuu mielellään. Matalassa muodossahan Tuikku liikkuu ja tästä olisikin hyvä harjoittaa sitä jo hieman ylöspäin, enemmän kootumpaa, mutta vaatiikin jo osaamista. Tähän tarvitsemme ohjausta ja lokakuun lopussa olisi kaksipäiväiset ratsastustunnit sovittuna.

Seuraavaksi vuorossa laukka. Myönnän, että jännitin hieman tätä hetkeä. Avara pelto ja kaveri mukana. Tosin epäilin Tuikun jaksamista. Oletin, ettei virtaa olisi kuitenkaan niin paljon. Ja laukkaanlähtö sujui mukavasti, voimaa oli takana. Sen tunsi. Intoa ja vähän sellaista, että nyt mennään, mutta mitä ihmettä, minne kaveri jäi. Laukkaa hiljennettiin ja odoteltiin kaveria. Otettiin uusi nosto ja lähdettiin laukkaamaan vasempaan loivaan kaareen, voimaa tuntui takamoottorissa olevan ja kun kaveri oli vasemmalla takaviistossa, intoa ja menoa, tulikin Tuikulta pukki vasemmalle kaartaen, toinen ja kolmaskin. Olihan intoa. Kuin pienessä kylässä. Vähän hidasteltiin ja viimeinen rykäys loivaa ylämäen suuntaan ja tarkoitus antaa mennä viimeisetkin virrat pois. Eipä riittänyt. Lähdettiin metsätielle ja tässä sai nostaa laukan. Tuikussa oli voimaa takana, intoa niin, ettei takajalat tuntuneet riittävän alla ja ensimmäistä kertaa jouduin olemaan ohjassa kiinni, en voinut antaa ihan löysällä ohjalla mennä vaan oli pidäteltävä. Virtaa oli minun pienessä hevosessa. Huh!

Joten pari päivää lepoa, torstaina kärryajelulle ja perjantaina maastoon sillä ajatuksella, että saamme vähän väsytettyä. Lauantaina on matkaratsastuskisat ja ihan näillä asetuksilla en haluaisi lähteä. Kisamoodin ollessa päällä voi lähtö olla ihan mitä vain, rauhallisesta täysillä eteen. Onneksi matkaa on 18 km, siinä ajassa ehtii väsyttämään ennekuin maaliin päästään.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Köyhän naisen vastuskärryt

Pikkukesä, sitä luvattiin ja sellainen saatiin. Viikonloppu vietetty mahtavassa, kauniin aurinkoisessa säässä ja mitkä värit luonto tarjoaakaan. Tätä aikaa kestää niin vähän. Lokakuussa alkavat pimenevät illat, lehdet varisseet puista, pellot kynnetty. Mustaa ja harmaata. Toivon mukaan ei niin sateista. Mutta näistä keleistä on nautittava niin kauan kuin niitä kestää. Ja lämmintä on. Sen huomaa. Vähäisestäkin liikkeestä Tuikku hikoaa, karva on tiivistä ja nyt alkaa karvan pituus kasvamaan ja tihentymään. Hirvikärpäsetkin ovat jo riesana.

Lauantaina kävimme Tuikun kanssa ratsain tekemässä kevyen lenkin. Laitoin Barefootin satulan ja suurimmaksi osaksi käyntiä. Ravipätkiäkin välillä ja laukkaosuudet. Tuikku oli suhteellisen reipas ja innostuikin laukkaniittymäessä. Takaisinpäin tullessakin virtaa vielä riitti. Ja yllättäen edessä näimmekin tutun kaverin Sulon, minkä kanssa maastoillaan yhdessä. Ja näiden välillä on selvää yhteyttä. Ratsastaja huomautti hevosen olleen tahmea laukkasuoralla, mutta alamäen jälkeen kysyinkin haluaako ravata ja myöntävän vastauksen jälkeen hevosille lupa. Kuinkas kävikään, laukaksihan se meni, Tuikku meni innolla ohi ja vatsan alla oli tusina jalkoja ja loppumatka kotiin päin pienikin ärsyke toiselta niin ravia ehdoteltiin. Ja kyse ei ole kisaamisesta, ei hallitsemattomasta menosta vaan selvästi innosta kun ollaan yhdessä. On mukavaa huomata, että näillä kahdella on mukavaa  ja kumpainenkin saa toisen innostumaan vauhdista.

Eilen sunnuntaina meillä oli  kärryajelua. Sain molemmat tyttäreni ja Lilon mukaamme. Lilo on herkkä haukkumaan ja tallilla en mielelläni antaisi sen turhaan räksyttää. Hyvinhän meillä loppujen lopuksi meni ja tallin pienen koiran kanssa olisi niin mielellään leikitty. Vielä en uskalla vieraassa paikassa päästää vapaaksi, vaikka Lilo hyvin mukana onkin, mutta kerran metsälenkillä jäniksen perään lähteneenä on nämä vapaaksipäästämiset jääneet. Tuikku sai sitten "köyhän naisen vastuskärryt" peräänsä. Kolme keskimittaista ja yksi villakoira kyydissä. Lämmin sää ja kunnon turkki päällä niin hikihän siinä tulee. Paljon ei tarvinnut Tuikun rehkiä kun hikoiluttaa. Pitkässä ylämäessä saikin helpotusta kun toinen tyttäristä käveli koiran kanssa rinnalla. Reitti ei ollut pitkä, mutta paino takana tekikin tehtävänsä. Miten voikaan syysää ollakin kaunis? Aurinkoa, lämpöä ja luonto tarjoaa parhaimmat värinsä. Sekin on hienoa, että saa tyttäret  mukaan tallille. Viikon päästä taas samalla yhdistelmällä mukana vielä Jari matkaratsastuskisoihin. Kipan mukaan sarjassamme on kolme lähtijää, joten hyvä kokoonpano ja tuttu suomenhevoskaveri mukana. Tulevaisuudessa otamme mukaan myös ohjatut tunnit. Katsotaan, miten pärjäämme kouluratsujen kanssa. Tarkoituksena opetella yhdessä Tuikun kanssa takaosaa alle, jolloin saataisiin ohjattua takajalkojen käyttöä. Tuikkuhan menee hyvässä, pyöreässä muodossa, matalana ja venyttääkin itseään alas hyvin. Mutta jos vähitellen päästäisiin nostamaan muotoa ylemmäs, selän käyttöä oppisin itsekin ohjaamaan siten, että siitä olisi apua myös takapolvivaivaan. Tämä tulee olemaan vaikeaa, vaatii pitkää työtä ja minultakin sinnikkyyttä ja motivaatiota.



lauantai 23. syyskuuta 2017

Tuikun vastuullinen tehtävä

Olen pyrkinyt rytmittämään Tuikun liikutusta. Tekemään kevyempiä päiviä kuten myös jaksottamaan viikottain esim. pyöröaitaus, käyntilenkki, kärryajoa kävellen, jotta pääsee palautumaan ja jaksaa taas mennä kun vaaditaan työntekoa. Kuten olen tunnustanutkin, pidän enemmän ratsastuksesta. Osasyynä sekin, että valjastuksessa pitää olla niin monta nauhaa ja nippeliä, mitä laittaa. Toiset tekee tämän joutuisammin, vähemmillä välineillä, mutta "turvavarustelu" on itselleni pakollinen, vaikka Tuikun kanssa onkin turvallista mennä. Mutta onhan tässä jo kokemusta kun kaikki ei mennytkään ihan odotustenkaltaisesti ja tulikin unohdettua liivit päältä. Ja juuri sillä kerralla sattuikin. Joten potkuremmikin on kaiken varmuuden vuoksi, vaikkei sille ole ollut edes käyttöä eikä yhden ainoatakaan kertaa ole muistini mukaan Tuikku kärryillä osoittanut sille olevan tarvetta. Mutta siltikin, ei se vara venettä kaada.

Olemme menneet pari kertaa perätysten vuorostaan kärryillä. Ja Tuikulla on ollut eskarilainen mukana. Niin hienosti on Tuikku toiminut, olemme menneet käyntiä ja pätkittäin ravia ja eskarilainen on tullut mukavasti perässä. On niin järkevä suomenhevosvarsa kuin olla ja voi. Kaikkeen tuntuu suhtautuvan viileän rauhallisesti ja perässä tullaan ravilla tai käynnissä, mitä vain pyydetään. Kokeilimme jo vauhdikkaampaa ravia eikä nosta laukkaa. Tämä on itselleni ollut myös mielenkiintoista, opettavaista ja siinä mielessä iso yllätys, miten näin nuori varsa käyttäytyy mallikkaasti. Olen jopa liiankin luottavainen sen suhteen. Kavion putsaukset onnistuu hyvin, alussa takajalkojen kohdalla väisti pois, mutta parin harjoituksen jälkeen alkoi luotto pelaamaan ja käy kuin vanhalta tekijältä. Onhan varsan käytös osoitus myös tallinpitäjän kokemuksesta, varsoja on syntynyt jo useampi, saa myös oikein käyttäytyviä ja opetettuja varsoja ja myöhemmin hyvin käyttäytyviä hevosia. Minulla onnekseni perustyön on tehnyt toinen. Sen verran olen lepsu ja rehellisesti myönnettävä, että saan kerätä mansikat kakun päältä Tuikun kanssa. Kun tietää omat rajoitteensa, on hyvä tunnustaa, ettei välttämättä itse ole sopiva itsenäisesti ottamaan vastuuta varsan käsittelystä ainakaan toisen omasta. Käsittelyssä ja rauhallisuudessa olen parhaimmillani hevosen kanssa, mutta rajojen asettaminen voikin olla niin ja näin etenkin varsan kanssa sitä mielellään paijailisi ja rapsuttelisi. Näin siis on parempi olla hieman läsnä varsan kanssa ja varsa pääsee mukaan kärryretkille. Ja pääsen sitten paijaamaan ja rapsuttelemaan kun siitä niin kovin pidän.

Keskiviikkona lähdimme kärryajelulle ja tällä kertaa tuttuni pääsi Tuikun ohjiin ja minä sain pitää varsaa kiinni. Hyvin meni tälläkin kertaa kärryajelut, rauhallisen lenkin teimme, pätkän ravia, muutoin käyntiä. Ravipuolella kun jo vuosikkailla ajetaan kärryillä, ensin muutama lenkki totuttelua ja siitä vähitellen ajot 4-8 km:n lenkkejä. Näin ne jalat vahvistuvat, jänteet sekä nivelet. Kestävät paremmin kuormitusta. Mutta onhan ravihevosen treeni eritoista kuin harrastehevosten. Paperilta luettuna käsitys todellisuudesta voi olla ihan muuta kuin nähtynä käytännössä. Ravihevoset ovat todellakin hyväkuntoisia ja jaksavat. Kääntöpuolena,  etteivät toiset kestä sitä käyttöä, mihin pyritään. Tuikun kanssa meillä on ollut treenit jaksottaisia, kevyitä viikkoja, keskiraskaita ja raskaita. Viikon päästä olisi matkaratsastuskisat ja näihin valmistaudumme. Kisoihin on lähdössä mukaan Jari ja molemmat tyttäret. Matkaratsastuskisat tapahtumana ovat sellaiset, mistä pidän. Niissä on tunnelma samalainen kuin ravikisoissa, mukaan sopii niin tavalliset harrastajat kuin tavoitteellisemmatkin. Kuulumisia vaihdetaan ennestään tuntemattomien kanssa ja varustelu on vaihtelevaa. Toki sääntöjen mukaan. Mutta ei turhaa jäykkyyttä enemmänkin rentoa, mukavaa ja mikä parasta, maastoilusta pitävänä kisat hevosellekin ovat tuttua työntekoa ja matkan varrella katoavat kisapaikan jännitys molemmilta.

Torstaina Tuikulla oli pyöröaitauspäivä. Menikin mukavasti, käyntiosuudet ja siitä raviin. Siirtymisharjoituksia ja katselin Tuikun liikkumista. Harjoituksen jälkeen loppukäynnit rinnakkain kulkien, harjoittelimme pysähdystä ja siitä peruutusta, toimi kuuliaisesti ja herkästi. Tätä voisi Tuikun kanssa olla enemmänkin. Uskoisin Tuikun pitävän agilitytyyppisistä tehtävistä, missä voisi olla hieman haastavampia tehtäviä hevosen näkökulmasta. Tuikulle on lisätty ruokintaan kaura mukaan. Annoskoko ei kylläkään ole kovin suuri, mutta Tuikku tykkää kuinkas muuten. Tähän asti kun on saanut pelkät kivennäiset ja BE-vitamiinin, on välillä jäänyt ylimääräistä astianpohjalle. Nyt kun on mukana kaura, on tapa syödä tarkempi. Kauramäärä meillä on 3 dl ja katsotaan onko se riittävä. Pieni annos, ei suurta vaikutusta, mutta 3 dl annoin keväästä laidunkautena kesäkuuhun asti Selectidiä ja se tuntui olevan riittävä määrä. Kaurahan on siinä mielessä viljoista parhain, tärkkelyksen osuus pienin, rasvapitoisuus hyvä, valkuaista viljoista eniten. Siltikin nykyisin kauran antamista vältetään, minäkin. Lähiruoka-aatetta ajattelin noudattaa Tuikun kohdalla. Mahdollisimman yksinkertaista. Ja maistuu hyvin.
Perjantaina menimme kentälle. Laitoin puomit, tällä kertaa seitsemän puomia ympyräkaarelle vain toiseen päätykaareen. Päätyihin potat nostamaan toista puolta hieman korkeammalle. Meidän harjoitukset menivät hyvin. Alussa pitkä osuus käyntiä. Teimme harjoituksia siten, että päätyyn pysähdys ja siitä peruutus. Pitkillä sivuilla pariin otteeseen pysähdykset ja käyntiin. Ensimmäisellä kerralla kun pysähdyin ja vaadin liikkeelle, Tuikku vanhasta tottumuksesta tarjosi (ennakoi) peruutusta. Tätä harjoittelemme myös maastossa. Joten siinä mielessä oli hyvä tehdä käynti-pysähdys-käynti siirtymisiä. Tästä siirryimme raviin toisella pitkällä sivulla ja päädyssä käyntiin, toinen pitkä sivu käynnissä ja pysähdykset. Aloitin kevyessä ravissa uralla, ympyrätyöskentelyä emme edelleenkään tee. Harjoittelimme temmon vaihteluita, lyhyessä päädyssä hidastusta, pitkillä sivuilla reippaammin. Tämä onnistui hyvin ensimmäiseen käyntityöskentelyyn, minkä aikana Tuikku sai palautua. Jatkoimme taas parin kierroksen jälkeen kevyessä ravissa ja otin mukaan puomit. Ne menivät viiden puomin kohdalla hyvin, tämän jälkeen hieman miettimistä Tuikulla, mihin väliin ne jalat sopisivat. Puomityöskentelyä harjoittelimme molempiin suuntiin ja tulikin hyviä osuuksia, joillakin kerroilla selvästi haparointia. Kokonaisuudessaan meni oikein hyvin, työskentelyosuus ei ollut kovin pitkä enkä pyrikään siihen, että näillä harjoituksilla saisin Tuikun hikoamaan. Tarkoitus on säädellä näillä puomiharjoituksilla ravissa askelpituutta kun sisäkaaren mukaisesti puomien välit ovat lyhyempänä lähellä kaarta ja pidentyy ulospäin. Tämän kertainen harjoitus meni hyvin, molemmat tyytyväisiä ja parasta tietysti, että voi kehua ihan hyvästä syystä hevosta. Minulle nämä sopivat hyvin, jää turha prässäys pois ja harjoitus pysyy hevosenkin kannalta kannustavana ja toisaalta ottaen huomioon Tuikunkin vaivat, on tästä harjoituksesta apua eikä se kipeytä paikkoja.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Syysmaastoilua

Syksy on yksi upeimmista vuodenajoista. Siinä yhdistyvät monet eri värit ja tälläkin hetkellä pihlajat ovat täynnä punaisia marjoja, saniaiset alkavat menettää vihreää, vaihtavat värin punaisenruskeaan. Koivut ovat edelleenkin vihreitä, joukossa jo kellastuneita lehtiä. Vaahterasta löytyy vihreää, oranssia, keltaista ja punaista. Luonnon värikirjo on rikas, antelias ja jos olisin hyvä kuvaaja, olisin totta kai kamera mukana, tallettaisin ne hienot, upeat kuvat ja jakaisin ne tännekin. Ei ole kameraa, sitä hyvää ja jos vaikka olisikin, vaatii sen hyvän kuvan ottaminen taitoa. Sekään ei onnistu ihan tuosta noin vain, sattumia tosin voi joukkoon tulla, mutta valaistuksella, asetuksilla, asettelulla on merkitystä ja etenkin oikeilla asetuksilla. Joten kuvankäsittelyohjelmalla voi yrittää korjata värikylläisyyttä, kontrastia ja tehostaa valitsemaansa sävyä.


Tuikun kanssa olemme maastoilleet, ihailleet maisemia, ottanut valokuvia. Perjantaina maastoilu oli kevyttä, laitoin Barefootin satulan. Teimme lyhyen maastopätkän ja suurimmaksi osaksi käyntiä, vähän ravia ja laukkaa. Muutoin menimme metsänpohjia sekä metsäteitä pitkin. Lauantaina teimme hieman reippaamman maastoilun ja saimme mukavia laukkaosuuksia, peuransyöttöpaikan kävimme pariin kertaan laukkaamassa. Tänään olikin vuorossa kaverin kanssa maastoilua. Ja olikin oikein mukavaa. Talvikarvan kasvatus on menossa ja sen huomaa siitäkin, että tutut reitit saa Tuikun hikoamaan. Sen verran lämmin tulee uudessa karvassa. Nyt on menossa talvikarvan kasvatus siinä vaiheessa, että se kasvaa pituutta. Tiivishän se on, sen huomaa sateellakin, miten vesi ei kastele kuin pinnasta.


Muutaman kuvan otin Tuikusta satulansa kanssa. Ajatuksena laittaa talvinen valokuva samalla satulalla ja verrata lähtötilannetta nykyhetkeen, tulos nähtävillä. Vielä saa tästäkin hoikistua, ei enää kovinkaan paljon. Liikunnalla on Tuikkua saatu hoikistumaan, laidunkausi oli hidaste, mutta tällä hetkellä näyttääkin hyvältä. Ylipaino on aina rasite jaloille ja kukapa sitä jaksaa lihavana juosta. Kunto on noussut Tuikulla ja se jaksaa hyvin pitkät laukkaosuudet. Kärryajelu on tuonut takaosaan vahvuutta ja Outiltakin sai kiitosta selkälihaksista.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Kevyt viikko

Mistähän sitä aloittaisi. Ihan vain siitä, että hyvin menee. Tuikku voi hyvin, kuten tähänkin asti. Kaikkeen niin tyytyväinen, mistään ei huomauttamista, ei Tuikulla eikä minulla. Mitä teemmekin, sujuu niin mukavasti. Tämän viikon olemme aloittaneet rauhallisesti, ajellen kärryillä. Sunnuntaina lähdimme pihattokaverin kanssa maastoon. Senhän piti olla rauhallinen ja kevyt lenkki. Tallikaveri on suomenhevostamma, yhden koelähdön raveissa tehnyt ja ratsastaja varoitteli, että tämä voi sitten lähteä eli menohaluja on. Ja olihan sitä, Tuikkukin oli hieman ihmeissään kun tähän asti kaverit ovat olleet vauhdissa sangen maltillisia. Nyt olikin toinen vaihde tällä hevosella ja niitä oli tasan kaksi, käynti ja vauhdilla eteen. Tällä maastolla aukesi Tuikun selkä, niin rentoa askellusta, pitkää selän venyttävää laukkaa. Siinä taisi hävitä kaikki lukot nikamista.

Maanantaina kärryillä käyntiä ja rauhallisesti edettiin. Ihailtiin maisemia. Luontohan on kaunis, vaikka on syyskuu. Sääkin lämmin, jopa hieman kostean hikinenkin. Mutta edelleenkin niin rehevän vihreää. Suomen luonto on tosiaan kaunis keväästä syksyyn ja onhan se sitä talvisinkin jos vain lumipeitteen saa päälleen. Tiistaina olikin vuorossa taas kärryajelua ja meillä oli mukana käsihevonenkin. Ja hyvin meni. Tämäkin lenkki kevyt eikä siinä Tuikku juurikaan väsynyt. Maisemakuvia on tullut otettua aina kärryillä mentäessä. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät kuvissa sekä videoilla otetuissa. Näitä voi sitten talvikuukausina katsella.

Tänään keskiviikkona suuntasimme taas reilun viikon tauon jälkeen kentälle. Laitoin kumpaankin päätykulmiin ympyränkaaren mukaisesti neljä puomia ja puomin toisen pään alle laitoin potat korottamaan puomia. Menimme pari kierrosta käyntiä maastoesteradalla ja suuntasimme kentälle. Pitkin ohjin ravia, mistä sitten lyhyessä päädyssä käyntiin, peruutus ja käyntiin. Pitkillä sivuilla ravasimme. Näin toimimme muutaman kierroksen. Sitten aloimme ottamaan ravissa puomit ja ne menivät sangen hyvin, välillä istuin harjoitusravissa ja sehän luonnistui myös hyvin, siirryin kevennettyyn raviin, välillä vaihdoimme suuntaa ja ylitimme puomeja kumpaisessakin päädyssä. Lopussa istuinkin jo harjoitusraviin ja on vain myönnettävä, että Tuikku liikkui hyvin, joustoa oli selässä, harjoitusravi oli pehmeää ja niin joustavaa. Miten hyvältä Tuikku tuntui, joustavalta selästä. Minusta Tuikun ongelma ratsastaessa on ollut juurikin selkä, mitä se on pitänyt yhtenäisenä ja askelluksesta on puuttunut niiaava liike. Tänään sitä niiausta tuntui olevan ja sen huomasi itsekin harjoitusravissa, vaikka liike ikään kuin pompotti, mutta siltikin istunta pysyi satulassa ja liike palautti omaankin istuntaan joustoa. Laukassakin on tapahtunut viime aikoina selvää muutosta. Nykyisin Tuikku menee laukassakin pyöreämmässä muodossa. Me emme viipyneet kovin kauan kentällä, välikäyntejäkin pidimme, mutta en halunnut rasittaa liikaa ihan siitäkin syystä, että oli hyvä lopettaa siihen huippuhetkeen kun hevonen liikkui todella hyvin. Letkeää ravia. Lähdimme loppukäynneille ja nousinkin pois selästä taluttamaan.

Tuikulla oli myös kirohoito tänään ja voin vain todeta, että hevonen voi hyvin. Tuikulta tuntui alahuuli tippuvan ja hoidon lopussa oli jo niin väsynyt ja pihattoon päästyään vaikutti siltä, että väsähtää niille sijoilleen. Niin oli rentoutunut hevonen. Pieniä jumeja löytyi, mutta ei isompaa huomautettavaa ja takaosa on hyvä. Mitä tähän voisi sanoa, kellä onni on se onnen kätkeköön, sanotaan. Huominen on Tuikun palautuspäivä hoidosta. Seuraavan kerran kiro tuleekin marraskuun lopulla. Ja onhan meillä tavoitteena lähteä matkaratsastuskisoihin syyskuun lopulla. Nythän ne pidetään Lohjalla.




perjantai 8. syyskuuta 2017

Vanhoja polkuja

Tuikulla on ollutkin varsin täyteläinen viikko. Torstaina kävin tallilla ja juoksutin pyöröympyrällä, ei kovin kauan. Liikkui hyvin ja nätisti se meneekin. Meillä on Tuikun kanssa yhdessä varsin mielenkiintoinen tehtävä. Tallinomistajan suomenhevosvarsa on päässyt pihattoon ja laumassa on tällä hetkellä viisi hevosta. Ja uudella tulokkaalla oli ensimmäiset pari päivää varsin jännittävät, mutta Tuikku ja Billy ovat olleet ystävällisiä uutta tulokasta kohtaan. Tuikku ja tämä nuori varsa (1v 4kk) ovat olleet yhdessä, mutta sen verran Tuikkukin arvonsa tuntee, että häätää vielä heinäkasalta pois. Sanoinkin, että Tuikulla pitäisi olla tunnistin aivan kuten lehmillä, tässä vain lisänä, että se olisi ajastettu ja jos menisi väärään aikaan heinäkasalle, saisi sähärit. No ilkeää ajatus, mutta painonhallinnassa kaikki keinot ovat sallitut. Tuikulla on ympärysmitta pienentynyt, satulavyö menee jo samoihin reikiin kuin sporttisina aikoina, mutta kumma kyllä, ei näytä niin sutjakalta. Vielä olisi kiloja karistettavana. Haastetta tulee kun heinäantokertoja ja määrää lisätään, joten Tuikulle lisään yhden liikutuskerran viikkoon, jotta saadaan edes jotain kulutusta lisättyä.

Meillä Tuikun kanssa olisi siis tehtävänä hieman totuttaa varsaa maastoihin ja ottaa mukaan kärryajelulle perähevosena narun päähän. Nyt olemme harjoitelleet talutusta siten, että suitset ovat jo päässä ja niissä oliivikolmipalat. Vielä olemme tehneet sangen lyhyitä pätkiä ja tallin ulkopuolelle meno tuntuu nuoresta vielä jännittävältä ja auton ohitus olikin aika jännittävä, sai nuoren pyörähtämään. Hyvin kulkee takaviistossa. Harjaukset, kavion puhdistukset sujuvat mukavasti ja parasta on tietysti se ruoka-aika. Maistuu nappulat. Järkevä ja luottavainen nuori suomenhevosvarsa. Minullekin tämä on uutta, enhän ole varsoja juurikaan käsitellyt ja nyt sitten harjailen ja taluttelen pieniä matkoja. Maastoon olisi tarkoitus  lähteä Tuikun ja tämän nuoren kanssa taluttaen. Tällöin olisi Tuikusta turvaa kun tallipiha jääkin taakse.

Tänään oli Tuikun rokotus. Sitä ennen kävimme maastossa ja emme oikein kumpainenkaan olleet kovin innostuneita. Tuikku oli rauhallinen ja teki  mitä pyysin. Kävimme Iivarintiellä ja palattiin takaisin, siitä peuransyöttöpaikalle ja kävimme Tuikulle uuden reitin, mikä oli minulle tuttu. Tässä oli vanhaa metsätienpohjaa, mikä oli lähes umpeen kasvanut, mutta ajourat olivat kuitenkin selvästi nähtävillä. Ja tätä reittiä kuljimme. Tällä osuudella on yleensä paljon peuroja, tällä kertaa niitä ei näkynyt. Mutta metsässä samoilu, reitin hakeminen ja pohjien tutkailu vaatii niin hevoselta kuin ratsastajalta kärsivällisyyttä ja tällöin hevonen joutuukin käyttämään jalkojaan huolellisemmin. Tuikku tuntuu erityisesti pitävän tämän kaltaisesta maastoilusta. Se malttaa kulkea rauhallisesti, katsoa pohjia ja miettiä, mihin jalkansa asettaisi. Ei tule kiirehtimistä ja tästä syystä voi itsekin katsoa ja harkita, mistä kulkea. Jouduimme ylittämään pari kaatunutta puun runkoa ja nämäkin tuovat oman lisänsä maastoihin. Ravi- ja laukkaosuuksia olikin mukavasti samoin käyntiä, missä pääsimme palautumaan juoksuosuuksista. Ja miten kaunista edelleenkin on. On mielenkiintoista ottaa kuvia ja nähdä luonnon vaihtelu eri vuodenaikoina. Tästä syystä myös otan kypäräkamerankin mukaan, millä saa tallennettua ratsastusmaisemia. Luonto on kuitenkin paikka, missä voi hiljentyä ja ihailla monimuotoisuutta, värejä, kuunnella ääniä, nähdä metsäneläimiä. Maastoilu on monipuolista ja vaikka pidänkin vauhdista, ovat tämän kaltaiset samoilut näinä kertoina hienoja, jolloin muutoin tuntuu ratsastuskin yllättävää kyllä välillä pakkopullalta.








torstai 7. syyskuuta 2017

Maastossa kärryillä ja ratsain

Tuikun kanssa olemme menneet taas reippaasti. Tiistai oli Tuikun vapaapäivä. Maanantaina kävimme kärryajelulla, tuulikin reippaasti, mutta siltikin hienosti toimittiin. Ja syksy on saapunut, sen ainakin huomaa Tuikusta. Se on reipas ja menevä. Viljasiilokin ohitettu mallikkaasti vireydestä huolimatta, vaikka pitikin melkoista meteliä. Kärryajelukin meni mukavasti ja toivoisin, että tulisi kunnon aallokot, tuulisi reippaasti ja voisin olla Tuikun selässä, katseltaisiin laineita. Laineiden koviin ääniin Tuikku hieman reakoi, mutta pysyy järkevästi mukana. Ja näinä parina tuulisena kertana olen saanut haistella järven tuoksuja, kuunnella aaltojen ääntä kun ne rantaan päätyvät. Se voimakas tuuli ja aallot, hieman kosteutta mukana. Siinä on vapautta, katsella järvelle kasvot kohti tuulta ja hevonen rauhallisena alla. Kärrylenkki oli reipas sisältäen käyntiosuuksia. Edellisenä päivänä olimme kentällä, teimme ensimmäistä kertaa ihan töitä. Mutta uralla, muutamia isoja ympyröitä. Olin laittanut  puolikaarelle puomeja, joita ravissa ylitimme kumpaankin suuntaan, erityisesti vasempaan kierrokseen yritin saada työskentelyä enemmän. Sen verran huomaan, että Tuikku ei jaksa kokoavaa työskentelyä kovin pitkään, väsyy, sillä siihen vaadittavia lihaksia ei juurikaan ole kun olemme maastoilleet pääasiassa. Työskentelyjakson jälkeen on annettava palautua käynnissä, venyttää itseään pitkälle alas ja tämän jälkeen voi taas jatkaa. Pienissä osissa.

Tänään lähdimme maastoon. Pihattoon on tullut uusi kaveri ja Tuikku on sitä kohtaan ollut varsin ystävällinen. Billykin on uuden kaverin kanssa ystävällinen kuten oli Tuikunkin kanssa kun se tuli pihattoon. Koko lauma oli eilen vireä, kaikilla tuntui olevan puhinaa ja virtaa. Otin Tuikun ja sieltähän se tuli tyytyväisenä. Huomasin kuitenkin, että pientä pörinää oli Tuikussa. Syksyn viilenemisen myötä osittain ja muutakin, mitä nähtävästi oli kaikilla muillakin laumassa. Sää oli jälleen kerran hieno, pilvihattaroita taivaalla, ei kuitenkaan kylmää kun oli sopiva vaatetus. Laitoin Tuikulle satulan ja suitset, mietin jo rennompaa maastoilua, mutta sen verran virtaisa oli, että päädyin normaalisettiin. Ja tällä kertaa maastoillessa tulikin jännäkakkoja pariinkin otteeseen ja vaikka on uuden sadon heinää jo syötössä, on Tuikun vatsa priimaa. Ensimmäisen paalin aikaan reakoi päivän pari, mutta nyt on jo kuivia palleroita samoin ne jännäpallerot. Tuikulle varsin sopivaa ja hyvää heinää. Kaikkeen on Tuikku ollut tyytyväinen ja onhan tämä näkynyt koko ajan sen olemuksesta ja "onnenlantitkin" sen osoittavat vai miten se vanha hevoskansa sanoikaan... On tämä ollut hyvää aikaa molemmille💕.


Syyskuun lopussa on Lohjalla matkaratsastuskisat. Niihin yritämme päästä. Matkana Taso 1 ja kaksi vaihtoehtoa: reitit 27 km ja 18 km. Valitsemme jälkimmäisen. Ja nyt toivon mukaan olisi jo ns. oikeita maastopätkiä paremmilla pohjilla. Tuikun kunto on hyvä ja siitä oli osoitus myös eilinen maasto. Teimme reippaan maastolenkin, sillä Tuikku oli niin vireä. Juostiin Rauhalan mäki ylös, vauhdilla ja virtaa oli. Ajattelin, että siihen hyytyy Tuikku, mutta ei. Virtaa riitti. Ravasimme ja laukkasimme. Hyvää kestäväisyyskuntoa, myös intervalliosuuksia ja palauttelua. Minulla on myös stetoskooppi, millä kuuntelen palautumissykkeet. Olisin kiinnostunut myös oppimaan lisää, etenkin hevosen lihaskunnon harjoituksista muutoinkin kuin perusteet, mitä tuli matkaratsastuskursseilta. Miten yhdistää monipuolinen liikunta, millä saisi parannettua hevosen suorituskykyä, kestäväisyyttä ja sekä nopeutta. Näihin perehdyttiin myös käymälläni kurssilla ja harjoiteohjeetkin niihin saimme. Tärkeintähän on huomioida hevosen palautus ja vapaapäivät. Haluaisin vielä päästä luennolle, missä käsitellään eri harjoitusten vaikutusta lihaksiin, miten saada parannettua selkälihaksia. Onko kestäväisyysharjoittelussa hyvä yhdistää ajotreeniä, miten siitä hyötyy ratsastuksessa. Miten huomioida rasituksesta aiheutuvat riskit ja välttää rasitusvammat, mitkä voivat tulla vääränlaisesta harjoituksista jos palautuspäivät ja lomat jäävätkin liian vähäisiksi eli osata pitää harjoitusmäärät sopivina. Entäs lihashuolto? Vielä olisi halua oppia lisää, ymmärtää enemmän ja saada tietoa. Ei pintapuolisesti vaan jo vähän syvällisemmin.



lauantai 2. syyskuuta 2017

Syyskuun ensimmäinen maasto

Päästiin kaverin kanssa maastoilemaan ja sää oli tyyni, leppeä ja lämmin. Otin kypäräkameran ja sain taas tallennettua syksyn maisemia. Hevosihmisenä sen tietää, sen tunteen kun alla on innokas heppa ja kaverikin innostuu. Naurattaa, kuplii sisällä. Kun hevoset selvästi tykkäävät mennä yhdessä ja kumpainenkin on silti tyyni, ei kuumene vaan voi luottaa, että pysytään hallinnassa. Tätä oli tämä maasto. Ei painanut jalkoja viikon takainen matkaratsastuskisa, missä arvostelut olivat lähtiessä sekä palatessa A:ta ja palautuminen Tuikulla on nopeaa.

Tuikku saikin pitää kolmen päivän vapaansa ja pari peräkkäistä päivää mentiinkin kärryillä. Perjantai oli Tuikun vapaa. Ja tänään päästiin maastoilemaan. Tuikku tuntui hyvältä, iloiselta, tyytyväiseltä. Laukka oli mukavaa ja voi sitä menoa kun painatellaan toisesta ohi. Se nopea lähtö, kiihdytys ja menoksi. Olin tässä jo maininnut, että meidän vauhdit alkavat olemaan minulle liian hitaita, alan tottumaan ja vielä korvieni väli sietäisi nopeammankin menon. Tosin itseni tuntien, menisi pari-kolme vuotta ennen kuin pääsisin sinuiksi hepan kanssa ja osaisin oikeasti rentoutua ja antaa myös tilaa hevoselle jos se pyyhältääkin lujaa. Tämä onnistuu Tuikun kanssa. Kisoissakin, menimme Tuikun kanssa rennosti ohjat tuntumalla, mutta ei tarvinnut olla ohjissa kiinni, sai mennä, sitä vauhtia mitä toinekin, rinnatusten. Eikä ollut lainkaan tunnetta siitä, että hevonen lähtisi käsistä. Vauhtiakin oli lähes 40 km / h parhaimmillaan ja tämä laukkaosuus kisoissa oli lähes kilometrin verran.

Tänäänkin menimme useampaan otteeseen, Tuikulla oli vauhtia ja ohikin se meni kaverista. Kyllähän tässä kunto nousee. Tällä kertaa maaston pituus oli kokonaisuudessaan 8 km ja saimme hyviä vauhtiosuuksia, menimme myös käyntiä ja näin päästiin palautumaan taas uuteen koitokseen.