maanantai 25. syyskuuta 2017

Köyhän naisen vastuskärryt

Pikkukesä, sitä luvattiin ja sellainen saatiin. Viikonloppu vietetty mahtavassa, kauniin aurinkoisessa säässä ja mitkä värit luonto tarjoaakaan. Tätä aikaa kestää niin vähän. Lokakuussa alkavat pimenevät illat, lehdet varisseet puista, pellot kynnetty. Mustaa ja harmaata. Toivon mukaan ei niin sateista. Mutta näistä keleistä on nautittava niin kauan kuin niitä kestää. Ja lämmintä on. Sen huomaa. Vähäisestäkin liikkeestä Tuikku hikoaa, karva on tiivistä ja nyt alkaa karvan pituus kasvamaan ja tihentymään. Hirvikärpäsetkin ovat jo riesana.

Lauantaina kävimme Tuikun kanssa ratsain tekemässä kevyen lenkin. Laitoin Barefootin satulan ja suurimmaksi osaksi käyntiä. Ravipätkiäkin välillä ja laukkaosuudet. Tuikku oli suhteellisen reipas ja innostuikin laukkaniittymäessä. Takaisinpäin tullessakin virtaa vielä riitti. Ja yllättäen edessä näimmekin tutun kaverin Sulon, minkä kanssa maastoillaan yhdessä. Ja näiden välillä on selvää yhteyttä. Ratsastaja huomautti hevosen olleen tahmea laukkasuoralla, mutta alamäen jälkeen kysyinkin haluaako ravata ja myöntävän vastauksen jälkeen hevosille lupa. Kuinkas kävikään, laukaksihan se meni, Tuikku meni innolla ohi ja vatsan alla oli tusina jalkoja ja loppumatka kotiin päin pienikin ärsyke toiselta niin ravia ehdoteltiin. Ja kyse ei ole kisaamisesta, ei hallitsemattomasta menosta vaan selvästi innosta kun ollaan yhdessä. On mukavaa huomata, että näillä kahdella on mukavaa  ja kumpainenkin saa toisen innostumaan vauhdista.

Eilen sunnuntaina meillä oli  kärryajelua. Sain molemmat tyttäreni ja Lilon mukaamme. Lilo on herkkä haukkumaan ja tallilla en mielelläni antaisi sen turhaan räksyttää. Hyvinhän meillä loppujen lopuksi meni ja tallin pienen koiran kanssa olisi niin mielellään leikitty. Vielä en uskalla vieraassa paikassa päästää vapaaksi, vaikka Lilo hyvin mukana onkin, mutta kerran metsälenkillä jäniksen perään lähteneenä on nämä vapaaksipäästämiset jääneet. Tuikku sai sitten "köyhän naisen vastuskärryt" peräänsä. Kolme keskimittaista ja yksi villakoira kyydissä. Lämmin sää ja kunnon turkki päällä niin hikihän siinä tulee. Paljon ei tarvinnut Tuikun rehkiä kun hikoiluttaa. Pitkässä ylämäessä saikin helpotusta kun toinen tyttäristä käveli koiran kanssa rinnalla. Reitti ei ollut pitkä, mutta paino takana tekikin tehtävänsä. Miten voikaan syysää ollakin kaunis? Aurinkoa, lämpöä ja luonto tarjoaa parhaimmat värinsä. Sekin on hienoa, että saa tyttäret  mukaan tallille. Viikon päästä taas samalla yhdistelmällä mukana vielä Jari matkaratsastuskisoihin. Kipan mukaan sarjassamme on kolme lähtijää, joten hyvä kokoonpano ja tuttu suomenhevoskaveri mukana. Tulevaisuudessa otamme mukaan myös ohjatut tunnit. Katsotaan, miten pärjäämme kouluratsujen kanssa. Tarkoituksena opetella yhdessä Tuikun kanssa takaosaa alle, jolloin saataisiin ohjattua takajalkojen käyttöä. Tuikkuhan menee hyvässä, pyöreässä muodossa, matalana ja venyttääkin itseään alas hyvin. Mutta jos vähitellen päästäisiin nostamaan muotoa ylemmäs, selän käyttöä oppisin itsekin ohjaamaan siten, että siitä olisi apua myös takapolvivaivaan. Tämä tulee olemaan vaikeaa, vaatii pitkää työtä ja minultakin sinnikkyyttä ja motivaatiota.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.