lauantai 2. syyskuuta 2017

Syyskuun ensimmäinen maasto

Päästiin kaverin kanssa maastoilemaan ja sää oli tyyni, leppeä ja lämmin. Otin kypäräkameran ja sain taas tallennettua syksyn maisemia. Hevosihmisenä sen tietää, sen tunteen kun alla on innokas heppa ja kaverikin innostuu. Naurattaa, kuplii sisällä. Kun hevoset selvästi tykkäävät mennä yhdessä ja kumpainenkin on silti tyyni, ei kuumene vaan voi luottaa, että pysytään hallinnassa. Tätä oli tämä maasto. Ei painanut jalkoja viikon takainen matkaratsastuskisa, missä arvostelut olivat lähtiessä sekä palatessa A:ta ja palautuminen Tuikulla on nopeaa.

Tuikku saikin pitää kolmen päivän vapaansa ja pari peräkkäistä päivää mentiinkin kärryillä. Perjantai oli Tuikun vapaa. Ja tänään päästiin maastoilemaan. Tuikku tuntui hyvältä, iloiselta, tyytyväiseltä. Laukka oli mukavaa ja voi sitä menoa kun painatellaan toisesta ohi. Se nopea lähtö, kiihdytys ja menoksi. Olin tässä jo maininnut, että meidän vauhdit alkavat olemaan minulle liian hitaita, alan tottumaan ja vielä korvieni väli sietäisi nopeammankin menon. Tosin itseni tuntien, menisi pari-kolme vuotta ennen kuin pääsisin sinuiksi hepan kanssa ja osaisin oikeasti rentoutua ja antaa myös tilaa hevoselle jos se pyyhältääkin lujaa. Tämä onnistuu Tuikun kanssa. Kisoissakin, menimme Tuikun kanssa rennosti ohjat tuntumalla, mutta ei tarvinnut olla ohjissa kiinni, sai mennä, sitä vauhtia mitä toinekin, rinnatusten. Eikä ollut lainkaan tunnetta siitä, että hevonen lähtisi käsistä. Vauhtiakin oli lähes 40 km / h parhaimmillaan ja tämä laukkaosuus kisoissa oli lähes kilometrin verran.

Tänäänkin menimme useampaan otteeseen, Tuikulla oli vauhtia ja ohikin se meni kaverista. Kyllähän tässä kunto nousee. Tällä kertaa maaston pituus oli kokonaisuudessaan 8 km ja saimme hyviä vauhtiosuuksia, menimme myös käyntiä ja näin päästiin palautumaan taas uuteen koitokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.