perjantai 8. syyskuuta 2017

Vanhoja polkuja

Tuikulla on ollutkin varsin täyteläinen viikko. Torstaina kävin tallilla ja juoksutin pyöröympyrällä, ei kovin kauan. Liikkui hyvin ja nätisti se meneekin. Meillä on Tuikun kanssa yhdessä varsin mielenkiintoinen tehtävä. Tallinomistajan suomenhevosvarsa on päässyt pihattoon ja laumassa on tällä hetkellä viisi hevosta. Ja uudella tulokkaalla oli ensimmäiset pari päivää varsin jännittävät, mutta Tuikku ja Billy ovat olleet ystävällisiä uutta tulokasta kohtaan. Tuikku ja tämä nuori varsa (1v 4kk) ovat olleet yhdessä, mutta sen verran Tuikkukin arvonsa tuntee, että häätää vielä heinäkasalta pois. Sanoinkin, että Tuikulla pitäisi olla tunnistin aivan kuten lehmillä, tässä vain lisänä, että se olisi ajastettu ja jos menisi väärään aikaan heinäkasalle, saisi sähärit. No ilkeää ajatus, mutta painonhallinnassa kaikki keinot ovat sallitut. Tuikulla on ympärysmitta pienentynyt, satulavyö menee jo samoihin reikiin kuin sporttisina aikoina, mutta kumma kyllä, ei näytä niin sutjakalta. Vielä olisi kiloja karistettavana. Haastetta tulee kun heinäantokertoja ja määrää lisätään, joten Tuikulle lisään yhden liikutuskerran viikkoon, jotta saadaan edes jotain kulutusta lisättyä.

Meillä Tuikun kanssa olisi siis tehtävänä hieman totuttaa varsaa maastoihin ja ottaa mukaan kärryajelulle perähevosena narun päähän. Nyt olemme harjoitelleet talutusta siten, että suitset ovat jo päässä ja niissä oliivikolmipalat. Vielä olemme tehneet sangen lyhyitä pätkiä ja tallin ulkopuolelle meno tuntuu nuoresta vielä jännittävältä ja auton ohitus olikin aika jännittävä, sai nuoren pyörähtämään. Hyvin kulkee takaviistossa. Harjaukset, kavion puhdistukset sujuvat mukavasti ja parasta on tietysti se ruoka-aika. Maistuu nappulat. Järkevä ja luottavainen nuori suomenhevosvarsa. Minullekin tämä on uutta, enhän ole varsoja juurikaan käsitellyt ja nyt sitten harjailen ja taluttelen pieniä matkoja. Maastoon olisi tarkoitus  lähteä Tuikun ja tämän nuoren kanssa taluttaen. Tällöin olisi Tuikusta turvaa kun tallipiha jääkin taakse.

Tänään oli Tuikun rokotus. Sitä ennen kävimme maastossa ja emme oikein kumpainenkaan olleet kovin innostuneita. Tuikku oli rauhallinen ja teki  mitä pyysin. Kävimme Iivarintiellä ja palattiin takaisin, siitä peuransyöttöpaikalle ja kävimme Tuikulle uuden reitin, mikä oli minulle tuttu. Tässä oli vanhaa metsätienpohjaa, mikä oli lähes umpeen kasvanut, mutta ajourat olivat kuitenkin selvästi nähtävillä. Ja tätä reittiä kuljimme. Tällä osuudella on yleensä paljon peuroja, tällä kertaa niitä ei näkynyt. Mutta metsässä samoilu, reitin hakeminen ja pohjien tutkailu vaatii niin hevoselta kuin ratsastajalta kärsivällisyyttä ja tällöin hevonen joutuukin käyttämään jalkojaan huolellisemmin. Tuikku tuntuu erityisesti pitävän tämän kaltaisesta maastoilusta. Se malttaa kulkea rauhallisesti, katsoa pohjia ja miettiä, mihin jalkansa asettaisi. Ei tule kiirehtimistä ja tästä syystä voi itsekin katsoa ja harkita, mistä kulkea. Jouduimme ylittämään pari kaatunutta puun runkoa ja nämäkin tuovat oman lisänsä maastoihin. Ravi- ja laukkaosuuksia olikin mukavasti samoin käyntiä, missä pääsimme palautumaan juoksuosuuksista. Ja miten kaunista edelleenkin on. On mielenkiintoista ottaa kuvia ja nähdä luonnon vaihtelu eri vuodenaikoina. Tästä syystä myös otan kypäräkamerankin mukaan, millä saa tallennettua ratsastusmaisemia. Luonto on kuitenkin paikka, missä voi hiljentyä ja ihailla monimuotoisuutta, värejä, kuunnella ääniä, nähdä metsäneläimiä. Maastoilu on monipuolista ja vaikka pidänkin vauhdista, ovat tämän kaltaiset samoilut näinä kertoina hienoja, jolloin muutoin tuntuu ratsastuskin yllättävää kyllä välillä pakkopullalta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.