maanantai 2. lokakuuta 2017

Lohjan Matkaratsastuskisat

Viime viikolla menimme Tuikun kanssa kärryillä keskiviikon ja torstain. Tiistai oli vapaa samoin perjantai. Valmistauduimme lauantain kisoihin kevyemmin. Kisoihin lähti mukaan tyttärieni lisäksi Jari ja hän oli huoltajana kisoissa. Tyttäret saivat viettää keskenään vapaata ja viettivätkin sen suurimmaksi osaksi kisapaikan kahviossa.


Myönnän jännittäneeni kisoja perjantai-iltana. Minulla oli töitä myöhään ja valmistautuminen saikin sitten jäädä lauantaiaamuun. Kisoissa oli matkana 18 km ja 27 km seuraluokassa ja alueluokassa kisamatkoja taisi olla kolme. Me osallistuimme 18 km reitille. Osallistujia oli 3 kpl meidän luokassa ja tuttu piensuokki oli myös samassa sarjassa kuin Liesjärvelläkin. Heräsin jo aikaisin ja lähdimme Jarin kanssa klo 6 aikoihin tallille. Minulla oli muistilista, jotta muistaisin kaiken oleellisen. Vielä oli pimeää ja laitoin pihattoon muille hevosille heinää, jotta pysyvät rauhallisena kun näkevät kuitenkin, että paikalle tullaan ja näin vältetään levotonta laumaa. Tuikku tuli mielellään, puunasin pikaisesti jalat, laitoin suojat ja loimen. Siitä sitten kohti traileria ja kyytiin. Matkamme alkoi koh
ti Pusulan Keräkankareen hiihtokeskusta, minkä maisemissa reitit olivat. Matkan varrella haimme tyttäret kyytiin.

Kisapaikalle saavuimme hyvissä ajoin vähän ennen reittiselostusta, mikä oli 8.15. Tuikku sai vielä jäädä traileriin odottamaan purkua. Reitti vaikutta suht mukavalta ja reittiselostuksen mukaan luottavaisin mielin. Kävimme purkamassa Tuikun. Se tuntui olevan kovin pöhinöissä ympäristöstä kun ympäriltä kuului muiden hevosten tervehdintää. Sekin otti alussa kierroksia kun totutusti taluttelin kisaympäristössä, jotta suurimmat pörinät jää pois. Ja jäiväthän ne. Lähtötarkastuksessa otettiin sykkeet ja tällä kertaa eläinlääkäri oli erityisen tarkka, tutki ympäri hevosen. Ei mikään pintapuolinen tarkastus ja toki annoin palautetta, miten huolellisesti suoritti tehtävänsä. Juoksutuksessa tehtiinkin pari kierrosta. Tuikkuhan levittää ravissa jalkansa ja oikea takajalka kiertää liikkeessä. Tällä kertaa pohja oli kovempi ja alamäkeen viettävä, missä tulee myös jarrutusta. Edellisessä kisapaikassa olimme hiekkapohjaisella ratsastuskentällä. Sielläkin huomautettiin levitetyistä jaloista ravissa, mikä on ilmeisen tyypillistä ravureille. Tällä kertaa katsottiin takajalan kiertoa. Saimme luvan lähteä matkaan, lähtösyke tällä kertaa alhaisempi kuin viimeksi 42, vaikka alussa tuntuikin pöhisevän enemmän.

Meidän ryhmässä lähti kuumana käyvä lämppäri ja halusin taktikoida siten, ettemme lähtisi samaan aikaan vaan antaisimme etumatkaa lämppärille. Ja näin teimme. Lähtö oli rauhallinen ja mitkä pohjat. Pehmeää metsätietä, välillä hiekkasantaa, niittypohjaa. Siis aivan mahtavat pohjat laukkaamiselle. Aluksi toki lähdimme liikkeelle käynnissä ja ruunakaveri edellä. Siirryimme raviin ja välillä laukkaan. Reitillä oli asfalttitienylityksiä ja olimme vielä hyvässä ajassa liikkeellä. Keskituntivauhti oli yli 10 km/h. Joten ei siis kiirettä, ettemmekö ehtisi hyvin maaliin. En ottanut karttaa mukaani taskuun, minulla oli sports tracker päällä. Ja meidän tuli seurata opasteita ja Jeppe-nauhoja. Tällöin tietäisimme olevamme oikealla reitillä.

Olimme ylittäneet asfalttitien. Päädyimme hiekkatielle. Tämä jatkui noin kilometrin verran ja siitä käännyimme vasemmalle. Oikealla lehmien laitumet kauempana. Olimme edelleenkin oikealla reitillä. Saavuimme T-risteykseen, nuoli oikealle mutta vastapäätä tietä vähän vasemmalla nauhoja ja siellähän oli Jeppe-nauha. Kaverikin kyseli, tänne suuntaan ja minä totesin, että kyllä. Nuoli oikealle on 27 km:n reitti. Luottavaisin mielin eteenpäin. Hiekkatietä, matkalla metsätraktori puita kaatamassa. Hyvin meni ohitukset. Tulimme asfalttitielle, ylitys ja kohti metsäpolkuja. Laukkaa tietysti välillä, ravia ja hyvillä mielin jatkoimme eteenpäin, kunnes... saavuimme kisa-alueelle! Tässä vaiheessa heräsi epäilys, ettemme voi olla oikealla reitillä. Ja kyselemään, etsimään karttaa ja tuomarin sekä toimihenkilön kanssa sitten katsoimme, missä olemme menneet väärin. Juuri siinä T-risteyksessä! Tässä vaiheessa mietin, kannattaako jatkaa matkaa. Edessä olisi 18 km. Olimme taivaltaneet jo 10 km vajaassa tunnissa. Ja meidän tulisi ehtiä jos hyväksytyn tuloksen saisimme 1 h 15 min. Se tietää sitä, että on mentävä reippaasti. Mietin, miten Tuikku jaksaa, kestääkö sen kunto.

Niin lähdimme takaisin, mistä tultiin, mutta teimme pienen fiban. Tällä kertaa suunnistajana kaveri ja sanoinkin, että olemme tekemässä mutkaa sports trackerin mukaan, mutta epäilin olevani itsekin väärässä. Päädyimme kuitenkin asfalttitielle, palasimme sitä tietä pitkin, mistä tulimme ja nyt saavuimme takaisin T-risteykseen, jatkoimme tästä eteenpäin suoraan. Olimme liikkeessä koko ajan joko ravissa tai laukassa. Onneksi tien keskusta oli pehmeää ja oikealla oli lehmälaidun, missä kohden Tuikku pukitti, sai vähän vipinää kaukana olevista lehmistä. Matka tuntui pitkältä, väsyttävältä, turhauttavalta ja hevoset ravissa tai laukassa. Hikisinä ja töitä tehtiin. Mietin vain, eikö tämä koskaan lopu. Jatkoimme matkaamme, tulimme risteykseen. Tästä oikealle asfalttitien reunaa pitkin, pehmeällä pientareella ravia, ravia ja ravia. Tämä silmukkalenkki ei ollutkaan niin lyhyt kuin odotin. Kun olimme tulossa tätä silmukkaa jo toisesta suunnasta, tulikin kauempana pitkämatkalaisia. Näihin Tuikku reakoi hieman virtaa lisäten, kipinää ottaen. Nyt olimme takaisin siinä risteyksessä, mistä lähdimme oikealle asfalttitien piennarta pitkin. Nyt takaisin hiekkatielle. Koko ajan ravia. Ja kun pääsimme siihen kohtaan, missä keskusta on pehmeää, nostimme laukan. Tuikku edellä, kaveri perässä ja pitkämatkalaiset saavuttivat meidät ja tämä sai Tuikkuun lisää vauhtia. Nyt menimmekin 35 km/h tuntivauhtia keskimäärin. Tulimme lehmien laitumien kohdalle. T-risteyksessä edellä olikin isompi joukko kisaajia tulossa toisesta ryhmästä, meidän iso, laukalla ja ravilla oleva hevosmäärä sai pari-kolme hevosta reagoimaan ja yksi peruutteli pellolle, toinen peruutti tietä pitkin, kolmas ympyrällä. Pari tuli hevoseltaan alas taluttamaan. Me yritimme saada hevosia hiljentämään, mutta takaa tulevat taas saivat Tuikun pysymään ravissa. Vauhtia saatiin hiljennettyä. Vastaantulevien ohitus meni hyvin ja pitkämatkalaiset pääsivät ohittamaan meidät turvallisesti.

Olimme Tuikun kanssa viimeisinä, pysyttelimme pääjoukon perässä. Nostin laukan, sillä tämä tuntui olevan helpompi meille molemmille. Menimme edelle välillä vaihdellen järjestystä, kunnes asfalttitien lähestyessä pitkämatkalaiset olivat edellä Tuikku perässä, kaverimme jääneenä. Hidastelin asfalttitiellä Tuikkua, jotta kaveri saisi meidät kiinni. Nyt pääsimme pehmeille teille ja annoimme mennä. Tuikku väsyneenä, minä myös. Tuikku oli niin hikinen. Menimme pitkämatkalaisen perässä, välillä jääneenä, välillä ottaen kiinni. Heille loppureitti oli pidempi. Me saavuimme maalialueelle ja viimeinen rutistus. Viimeiset puristukset Tuikusta ja reippaasti etenimme maalilinjan lähelle, kunnes Tuikku totesi, että se on siinä, ennen maalilinjaa! Minun oli vain saatava hevonen yli linjan ja siinä vaiheessa kaveri meni edelle ja Tuikku perässä. Ensimmäiset sanani oli, että eksyimme. Me menimme 28 km ja tämä oli todella pitkä maasto meille molemmille. Keskituntivauhtimme oli 12 km/h koko matkalta. Ja tuo viimeinen etappi eli aikaa vastaan ratsastus, oli keskivauhtimme 18 km 14 km/h. Kova aika meille. Ja ylitimme sallitun ajan 5 minuutilla. Loppujen lopuksi saimme hylyn.

Lopputarkastukseen, väsyneinä. Jari oli sitä ennen talutellut Tuikkua loimi yllään. Tuikku oli niin hikinen ja niin oli kaverikin. Minä olin väsynyt. Otti voimille. Eläinlääkäritarkastuksessa en sitten ollut uskoa, että Tuikulla on kova kunto. Eläinlääkäri suoritti jälleen kerran tarkastuksen huolellisesti ja sanoi, että hevonen on hyvässä kunnossa, vitaalitulosten perusteella Tuikku voisi tehdä saman lenkin uudestaan. Palautuminen oli ollut niin hienoa. Ja sanoi, että Tuikku on hyvässä kunnossa oleva hevonen. Minä olin hämmästynyt, yritin epäselvästi kertoa, ettei se kyllä jaksaisi enää mennä, on väsynyt. Ja että sillä on ollut hyvä kunto ennen klinikkakäyntiä, pienellä laitolla ravikisoihin se kuntonsa puolesta olisi voinut mennä, mutta nykyisin ei niin hyvä kunto, mutta tähän tilanteeseen nähden toki hyväkuntoinen se on. Olin ällistynyt suorastaan hämmästynyt ja samalla tietysti omistajana ylpeä. Olen tehnyt jotain oikein. Toisaalta tämä matka oli liian pitkä siihen nähden, mitä olemme harjoitelleet, vaikka sillä hyvä kunto onkin. Ottaen huomioon vielä senkin, että kunnon puolesta se kestäisi toisen mokoman reitin, mutta takaosa ei antaisi myöten. Rajansa on tiedettävä ja tämä matka meni tämän rajan yli. Loppujuoksutukset ja hyväksytyn tuloksen sai tarkastuksesta. Videolta näkyy, miten takajalka kiertyy liikkeessä ennen ja jälkeen kisareitin sekä Jarin editoimassa videossa kun saavumme maalialueelle, miten korkealle se nostaakaan etujalkojaan. Oikean takajalan kiertyminen ravissa on ollut aina, enemmän ja vähemmän. Pehmeällä pohjalla kiertoliike näkyy kavion pyörähtämisenä ulospäin. Hokkikenkäaika on siinä mielessä ikävä, että se sitoo taas kiertoliikkeen ja aiheuttaa tätä kautta jumituksia lihaksiin.

Ajatukset sekavina palasimme kotiin. Tuikun loppuhuolto tallilla ja hyvillä mielin se pääsi takaisin kavereiden luokse. Sunnuntaina kävin taluttelemassa ja takasissa oli turvotusta, ei lämpöä. Kävimme kävelyn lopussa järvessä seisomassa, tämän jälkeen linimentit jalkoihin, kävelyn aikana olivat turvotukset laskeneet. Meille riittää Tuikun kanssa lyhyemmät matkat. Hoidin myös laserilla takapolven ja takajalkojen vuohiset. Lihaksisto oli ihmeen hyvä, Tuikulla ei ole ollut kireyksiä takapuolen lihaksissa eikä lautasilla ja ne ovat olleetkin hyvät. Kireyksiä on ollut enemmänkin lannerangassa vasemmalla puolella, mutta kokonaisuuteen nähden sunnuntain ja maanantain kävelytyksessä ihmeen hyvältä Tuikku vaikutti. Pirteä. Sunnuntainakin oli vastassa portilla, utelias ja reipas. Tänäänkin, ikään kuin aina valmis palvelukseen. Mitä nyt tehdään. Minä taas olen kuin jyrän alle jäänyt, selkä, lonkka, reidet ja pohkeet. Kipeät ja kävelen kuin vanha mummo. Otti koville. Tuikulla on nyt vapaata perjantaihin asti. Lauantaina sitten ratsastamaan. Saa palautua rauhassa. Mutta siitä ei kyllä näy merkkiäkään lauantain rasituksesta. Pirteä Tuikku, eloisa ja virtaisa. Tänäänkin lauma riehakoi pellolla.

Sunnuntaiksi olisi ollut Hevosten biomekaniikkaluento Nurmijärvellä. Se jouduttiin peruuttamaan, mutta uuden ajankohdan myötä odotan tätä luentoa mielenkiinnolla. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai vahvistaa jo opittua.



2 kommenttia:

  1. Tosi harmi oli tuo teidän eksyminen, mutta hyvin kyllä veditte muuten!
    Nettekin oli eilen ihan iloisena taas lähdössä hommiin ja tuli höristen vastaan laitumelta. Talutuslenkillä mekin vain käytiin ja nyt on useammam päivän vapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittihan se itseänikin, mutta muutoin olikin mukava kisapäivä. Yllättävän pirteä hevonen seuraavana päivänä. Heti oli valmiina portilla odottamassa pääseekö mukaan. Ainakaan sitä ei näy kolottavan eikä ollut jäykkä kuten omistajansa. :D

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.