keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Luottamus

Tämän syksyn ensimmäinen pimeämaasto takana. Eilen tallilla kuuden jälkeen ja Tuikku odotteli, milloin pääsee hoidettavaksi. Vettä on satanut, sitä on tosiaan tullut paljon. Tiet lainehtivat ja tietkin ovat märät. Saarelantielle on levitetty pientä soraa ja se on hyvässä kunnossa sateista huolimatta, kuiva ja tasainen. Mutta metsäteillä voi olla isoja lätäkköjä tai jopa pieni lampi jo ylitettävänä. Pohjat ovat liukkaat.

Tuikulla oli maanantai vapaa ja mietinkin, miltä meno vaikuttaa. Koska parin ratsastuskerran jälkeen vaikutti kulmikkaalta ja haluttomalta, vaikka innostuikin laukkaosuuksista. Vastassa oli pirteä hevonen ja kun sadevarustelu oli saatu tehtyä, satula selkään ja menoksi. Oli Tuikku rauhallinen, vielä sen verran valoisaa, ettei hämäräksikään voinut sanoa, mutta siinä matkatessa alkoi hämärtymään enemmän ja enemmän. Rauhalan mäessä laitoin jo otsalampun päälle ja se sai Tuikun säikähtämään, yhtäkkinen valo ilman etukäteisvaroitusta. Olimme jo menneet ravia Saarelantieltä lähtien ja nyt vaikuttikin hyvältä. Kulki mukavasti ja liikkui hyvin, ravasimme mäkeä ylös ja siirryimme yläosan tuntumassa käyntiin. Niittytiellä odottikin iso lampi ylitettäväksi, sitä vähän epäröitiin, sillä olihan se tutkittava, ettei lampeen voi hukkua jos se onkin riittävän syvä Tuikulle. Aina parempi varmistaa.


Niittytiellä kuivemmilla osuuksilla menimme ravia, reipasta vauhtia. Ilta hämärtyi, alkoi olemaankin pimeän ja hämärän välillä. Lähdimme Iivarintien lenkille. Mietin, ettei enää tähän aikaan ja näin pimeällä ole enää metsämiehiä. Erehdyin. Tosin metsämiesten talon kohdalla ei ollut ainuttakaan autoa, mutta Iivarintietä kulkiessa olikin yksi auto kääntyvän niittytien päässä. Todennäköisesti sienestäjä, ei voi olla metsästäjä. Ravasimme suurimmaksi osaksi ja lätäköiden välistä Tuikku kulki mielellään. Iivarintien lopussa olikin auto, takakontti avoinna ja siellä jo yksi saalis, joten totesin, että metsästäjät ovat paikalla. Ja koirat. Siinä pohdin kaikki mahdolliset vaihtoehdot jalkoihin ilmaantuvista koirista ja näin pimeällä miten Tuikku reakoisi. Kävimme siis tien risteyksessä kääntymässä ja palasimme takaisinpäin. Auton kohdalla alkoi sitten aseet paukkumaan. Metsästäjät olivat lammella, mikä on tämän tien puskien takana noin 200 metrin päässä. Kyllähän Tuikku säpsähti, mutta pysyi muuten siinä alla ja toki tunsin, että se jännittyi kuten eläin, mikä on valmiudessa, mutta tekee, mitä pyydetään. Ihmettelin vain, miten metsästäjät näkevät saaliinsa kun oli jo pimeää. Ja ammuntaa tuli, me kävelimme ripein askelin lammen ohi, annoin luvan laukata ja ei pakoreaktiota, mutta reippaasti liikuttiin. Hyvä laukkaosuus Iivarintiellä ja kun saavuimme mäkeen niin pistettiinkin hanaa lisää ja mentiin lujaa aivan mäen päälle saakka, vauhtia olisi riittänyt pidemmällekin. Ja toki pimeys, paukunta sai Tuikkuunkin lisäboostia ja olisihan se liikkunut ravissa. Mentiin käynnissä kun tuli Lohjansaaren tien ylitys. Kotimatka sujui reippaasti, Rauhalan mäki reippaasti alas. Ja mäen jälkeen laukalle, Saarelantiellä reipasta ravia, sillalta käyntiä ja taas raviin. Autokin tuli vastaan. Me olimme liikkuva heijastin, olimme molemmat varustautuneet näkyvästi.

Tallille päästyämme Tuikku sai ruokansa ja oli niin kovin tyytyväinen. Tämä kerta oli sellainen extrapositiivinen, missä erityisesti huomasi, kuinka tyytyväinen Tuikku oli omaan suoritukseensa. Se huokui sitä koko matkan. Säännöllinen liikunta on hyvä, paikat pysyvät vetreinä ja pidemmän tauon jälkeen huomaa, että jäykkyyttä tulee, mutta kun päästään taas rytmiin kiinni, toimii hevonenkin hyvin. Kehuin jo alkumatkasta ja silittelin korvista ja päästä kun suoritti hyvin. Mutta parasta oli se, että liikkui mukavasti ja ravi olikin letkeää. Yllättävintä oli se, että aseiden paukunta ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta kuin hätkähdys ja kuunteli ympäristöään, vaikka Tuikku ääniherkkä onkin. Siltikin se selvästi kuunteli, mitä saa tehdä.

4 kommenttia:

  1. Metsästäjillä on käytössä usein erittäin hyvät varusteet, millä näkee pimeässä. On erilaisia valonvahvistimia, pimeäkiikareita ja lämpökameroita, millä näkee hyvissä olosuhteissa lähes yhtä hyvin kuin päivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, hyvä tietää. Mutta ei kai ne käytä lamppuja metsästyksen aikana,luulisi sen karkoittavan saaliit? Hyvä varautua siis vastaisuuden varalle ainakin hirvenmetsästysaikaan, voivat siis olla koska tahansa metsässä.

      Poista
    2. Mä veikkaan, että niitä lamppuja on käytetty siirtymisissä paikasta toiseen. Hirveä metsästetään useallakin tavalla, vahtimalla esim pellon laidassa tai sitten ajamalla koiran kanssa, ja passissa olevat metsästäjät hoitavat sitten sen ampumisen. Olettaisin, että nämä odottelijat voi ihan hyvin käyttää lamppuja siihen saakka, kunnes hirviä on tulossa kohti. Jos mä olen oikein käsittänyt, niin ennen tulevaa viikonloppua ei hirveä ole saanut vielä edes ajamalla metsästää vaan pelkästään tuolla tavalla vahtimalla.

      Poista
    3. Ok. Koska sitä ihmettelin eilen, että jahtimiehet eivät voineet olla näkemättä, että liikumme tiellä ja aloittivat ampumisen juuri silloin kun olimme kohdilla. Minulla on tehokas otsalamppu, mikä näkyy kauas ja tämän kanssa kykenee hyvin maastoilemaan ja hevonen näkee eteensä pimeässäkin hyvin.

      Mutta ihmeen rauhallisesti Tuikku tilanteen selvitti, minä taas halusin äkkiä pois ja pyysin laukkaa :D. Sen tiedän, että Vihdin alueella on ainakin peuroja / kauriita ammuttu jo jonkin aikaa, aikaistettu näiden metsästystä, sillä niitä on paljon ja kaatomäärillä halutaan säädellä näiden määrää. Paljon aiheuttavat liikennevahinkoja. Mutta yllättynyt olin, että niinkin pimeällä metsästävät.

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.