maanantai 16. lokakuuta 2017

Maastoilua ja kärryajoa varsan kanssa



Päivät ovat menneet nopeasti ja tuntuu siltä, että tekemisemme on sitä, että mennään maastoon ja siinähän se. Tosin nyt näyttää siltä, että näiden sateiden, pohjien liukkauden myötä on takapolvi ottanut lisää itseensä, oikea, mikä on välillä vihoitellut. Pitkään menikin hyvänä. Pientä turvotusta. Kärryajoa menimme lauantaina, saimme varsan mukaamme ja hyvinhän se meni. Kävimme myös uuden pätkän ja tien vasemmalla laidalla ennen jyrkkää ylämäkeä oli pari maitotonkkaa ja polkupyörä. Tuikku pysähtyi niille sijoilleen ravista, yritti kääntyä ympäri ja meillä varsa takana. Hyvin meni loppujen lopuksi. Vähän kehotusta, pienesti eteen, peruutusta ja peruutettiin puskiin, ei onneksi ollut ojaa. Koko tämän ajan olin rauhallinen, tyyni enkä säikähtänyt, enemmänkin hämmentynyt. Olisi pitänyt olla minun jämäkämpi, mutta toisaalta jos hevonen pelkää tilannetta, on sille annettava aikaa myös nähdä, mitä se pelästyy, oliko pelolle aihetta. Joten kaveri tuli alas kärryiltä varsa talutuksessa ja otti ohjista kiinni ja ohitettiin tuo pelottava paikka, palattiin takaisin ja taluttaen ja sitten kyytiin. Ja varsa oli tyyni koko tapahtuman ajan. Tätä sitä on ihmeteltykin, miten kaikkeen suhtautuu rauhallisen järkähtämättömästi tämä nuori varsa.

Perjantaina kävimme ratsastaen maastossa, kävimme Iivarintien lenkin valoisalla, ei metsästäjiä eikä Tuikku muistellut pimeämaastossa tapahtunutta pauketta. Reippaasti liikuimme. Tämä syksy on ollut sateinen, sitä toivoi kuivaa ja lämmintä syksyä. Lämmin syksy onkin ollut, muttei kuiva. Nyt aion laittaa takakenkiin hokit, jotta saa pitoa. Pohjat kun ovat kovin liukkaat ja vetiset metsäteillä. Kraniohoitaja tulee tiistaina, kiro tulee vasta marraskuun lopulla. Laseria olen käyttänyt takaosaan ja takapolveen. Sunnuntain maastossa oli järvellä kaksi joutsenta. Näitä Tuikku katseli sekä mennessä että tullessa. Vastaan tuli myös auto peräkärryn kanssa reipasta vauhtia, peräkärry rämisten. Joskus on näitä tilanteita, missä autoilija ei hidasta, vaikka vastassa on hevonen. Peräkärryn kohdalla Tuikku otti muutaman reippaamman askeleen, pidin tuntumalla ohjista, sillä räminän odotinkin aiheuttavan reagointia. Jos olisi ärsykkeeseen enemmän reagoiva hevonen, näissä tilanteissa voisi hevonen tehdäkin täyskäännöksen, käydä huonommin jos osuu peräkärryyn. Tilaa kun ei ole kovin paljon ohitukseen, sen tähden hämmästelin autoilijan tilannenopeutta. Kerran olen tehnyt tällä tiellä niin, että olen laittanut Tuikun keskelle tietä lähestyvän auton tilannenopeutta vähentääkseni. Joutuihan se hiljentämään kapealla tiellä. 



Tuikku on pihatossa liikutuksen jälkeen eilen sunnuntaina. Kävimme lyhyellä maastolla ja lopuksi menimme kentällä uraa pitkin. Olipa hieno sää monen päivän sateiden jälkeen. Sen huomasi Tuikustakin, miten se nautti auringon lämmöstä. Onnenlantitkin näkyy turkista. 😍


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.