sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Harmaata, märkää ja maastoilua

Marraskuu on alkanut säiden puolesta kurjana, märkää, harmaata, kuraa, pimeyttä ja sadetta. Voisiko enää huonompia säitä olla. Hevosia tämä sää ei tunnu häiritsevän, pääasia on, että heinät tulevat ajallaan ja pihaton pehkuihin pääsee kun on tarve. Tuikun kanssa varauduttiin talveen, olisi vain pitänyt laittaa reiät ja itse kiinnittää hokit, tällöin olisi taatusti tullut talvi :D. Tuikku oli tarhassa astunut etujalan kannoille ja siinä oli hokinreikä. Ei aristellut, mutta puhdistanut olen ja seuraillut. Hyvältä näyttää. Pari päivää oli bootsit etusissa, eilen jätin pois. Sen verran olin mukavuudenhaluinen, ettemme lähteneet ratsastamaan vaan käytiin pyöröaitauksessa pitkästä aikaa. Ja Tuikkuhan näyttää hyvältä ravatessa, käynti on hyvää. Selkä on joustava ja näyttääkin liike oikeanlaiselta. Tuikku pysähtyy pyytäessä, lähtee raviin. Välillä tuntui oma into menevän pyyntöjen edelle ja pysäyttetävä oli, jotta pysyisi kuulolla. Tuikku liikkuu irtona pyörössä. Kun yritin saada käyntiin pyytämällä hitaasti seis, tehostaen vielä prrrr-komenolla,  meni se täysin ohi. Tällöin menin pyörön reunalle ja estin etenemisen. Tuikku pysähtyi, yritti vastakkaiseen suuntaan ja sama homma. Pyysin käyntiin. Ja pysähtyi, mietti ja seurasi, mitä minä teen. Pari-kolme kertaa jouduin näitä tekemään, kunnes päästiin siihen, että kuuntelee ohjaajan pyyntöjä. Harjoiteltiin siirtymisiä ja nämä toimivat, tosin kiire tuntui olevan ravaamaan. Tuikku liikkui hyvin ja välillä tulin juoksemaan rinnalle, se tehosti etuosan nostoa ja näyttikin hienolta kun kaula nousee, kaareutuu ja niskasta taipuu. Vähän kuin ori, jolla on kevättä rinnassa.

Minulla on asiakkaina vanhoja, kokeneita hevosihmisiä, heinäntuottajia, ravi- ja työhevospuolelta. On mielenkiintoisia keskusteluita etenkin silloin kun asiakas on elänyt sota-ajan ja hevosia on ollut suvussa aina. Ajat ovat muuttuneet ja tavat myös. Asiakkaat kyselevät, miten hevonen voi, mitä sille kuuluu ja mukava on kertoa kuulumisia. Etenkin kun on kyse ruoasta, mikä Tuikusta on työnteon jälkeen kohokohta. Sitäkin on hauska verrata kun tammavarsa saa nappuloita pari litraa ja Tuikku saa höpöhöpö-nappuloita vain pari desiä, jotta kivennäinen menisi mukana. No, varsin taitava Tuikusta on kivennäisen suhteen tullut, se osaa napsia ne pois ja syö höpöhöpö-nappulansa. Black Horse meni jonkin aikaa, sitten se valikoitui pois. Tilalle Krafftin kivennäistä vähän aikaa meni alas ja nekin valikoitiin pois. Puuroksi en ole halunnut laittaa, yrittänyt pitää kaiken vaivattomana ja myös ottanut huomioon, että mieluummin kuivana kuin märkänä, jotta tulee pureskelua ja syljen muodostusta. Mutta nyt palaamme Eggersmannin kivennäisbrickseihin. Nämä ovat Tuikulle maistuneet aiemminkin ns. makupaloina ja ei tule valikoitua ruoan joukosta pois. Tämän vanhan, kokeneen hevosmiehen kanssa puhelimme myös, miten hyvin on Tuikku tullut toimeen lähes pelkällä heinällä, sen johdolla jaksoi mennä matkaratsastuskisat saaden vielä hyvän palautteen hyvästä kunnosta. Tuolloin yritettiin kauraa antaa, sitäkin max 3 dl, mutta vatsassa oireili ja en uskaltanut pitää kauempaa. Olisihan se voinut tottuakin tai sitten ei.

Ruokinnan suhteen on paljon tullut uutta tietoa ja tavat ja ruokintakin muuttunut niin hevosten kuin ihmistenkin kohdalla. Jaan oheisen linkin, missä tuodaan esille ruokateollisuuden kaupallistuminen ja miten meihin kuluttajiin on vuosikaudet vaikutettu ns. oikean tiedon avulla. Perheessämme on yksi, jolla on chronin tauti, suolistosairaus on ikävä ja oireita tässä ovat väsymys, laihtuminen, vatsan löystyminen mm. Kun lääkityksellä saadaan tilannetta parempaan, alkaa ruokahalukin palautumaan, paino myös nousemaan. Ruokaa mietitty, meillä käytetään rypsiöljyä, kevytlevitteitä, minä Itä-Suomessa syntyneenä suosin edelleenkin voita leivonnassa ja ruoanlaitossa, kermaa jne., mutta käytän myös rypsiä. Kevytlevitteitä en itse käytä, mutta kaikkea kohtuudella. Mikä on sitten se "oikea totuus" vai onko se jossain tässä välillä? Pohjois-Karjala kuului alueeseen, missä ns. suolan ja rasvaisen (eläinperäinen) ruoan syömisellä todettiin yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin. Aloitettiin kampanja 70-80 -luvun taitteessa, vähemmän suolaa ja vähemmän rasvaa, tuottanut tuloksia. Vähitellen siirryttiin kasvisrasvaan ja öljyn käyttöön ruokailussa. Suolistosairaudet lisääntyneet. Samoin on todettu Virossa myös viime aikoina suolistosairauksien lisääntymistä, näitä ei ole tiedostettu nykyisessä määrin. Olisiko syynä juuri kevyttuotteiden käyttö, rypsiöljy, kasvisrasvalevitteet jne. ? Miten kuluttajana voin tietää, mitä tulee varoa, mitä käyttää?  Miten paljon voi luottaa tutkittuun tietoon, mikä on sen alkuperä? Teollisuusko, mikä tutkimusta rahoittaa, onko sillä vaikutusta lopputulokseen? Paljon kysymyksiä, mihin ei välttämättä löydy yhtä oikeaa vastausta vaan useampia, erilaisia riippuen vastaajasta ja lähteestä. Olisiko lähiruoka-ajattelu lähempänä oikeaa tapaa toteuttaa terveellistä ja turvallista ruokailua? Kaikkea kohtuudella kasviperäistä kuin eläinperäistä rasvankäyttöä? Tätä samaahan on hevosten puolella. Paljon tietoa, informaatiotulvaa. Ja tieto on lisääntynyt ja useammassa FB-ryhmässä aiheena hevosen ruokinta.

Olin Tuikun kanssa eilen perjantai-illalla pimeän aikaan maastossa. Edellinen kerta olikin kun osui metsästäjät paikalle. Kun maa on lumeton, on niin pimeää, jolloin vaikeaa on nähdä ilman lamppua mitään ellei sitten taivaalla paista täysikuu. Eilenkin oli pimeää, yhdessä mentiin, rauhallisesti. Tuikku tarkkailee, mutta ei ole levoton ja käynti on rauhallista. Toivoisin kovasti jo lunta, mutta luvassa edelleenkin vielä lumettomia päiviä. Teimme lyhyen lenkin ja laukkasimme sekä ravasimme niissä paikoissa, missä pystyi. Hyvin näkee liikkua ja Tuikkukin vaikuttaa reippaalta. Pimeässä maastoilu tuntuu pienoiselta seikkailulta, mikä antaa oman tunteensa. Mennä seudulla, missä ei ole katulamppuja, omakotitalojen piha- ja sisävalot valaisevat pientä aluetta. Siirryttäessä metsäteille ja niittyteille, on täysin pimeää. Mikä tunne ja niin rauhallista. Tuikkukin on rauhallinen, samalla valpas ja korvat tötteröllä eteenpäin. Pimeämaastoilussa on oma tunnelmansa ja pidän näistä kahdenkeskisistä maastoista.

Lauantaina kävimme pikaisesti tekemässä lyhyen lenkin, sää ei suosinut tälläkään kertaa ja töistä suoraan tulleena ei motivaatio ollut kovin suuri eikä Tuikkukaan pistänyt pahakseen lyhyttä maastoilua. Tänään taas joutuikin työskentelemään kevyiden päivienkin edestä. Lähdimme maastoon ensin ja vaadin käyntiin vauhtia ja ylämäkeen vauhtia. Sateiden myötä tiet ovat märkiä, ajourilla pienet purot, keskusta vielä kuivahko jos nyt kuivaksi voi edes sanoa. Mutta joka paikassa märkää. Tänäänkin satuloituani alkoi satamaan juuri sopivasti, joten kastuttiinhan sitä. Mutta maasto  meni mukavasti ja sieltä kentälle, missä menimme ravaten ja Tuikku oli alussa hieman hätäinen. Mutta vähitellen päästiin jo rennompaan raviin, tehtiin siirtymisiä, peruutusta ja siitä käyntiin. Aloitimme myös kaarretyöskentelyä, tämänkin ravissa. Hyvin Tuikku taipui ja kokeilimme väistöä. Vasempaan väistöt sujuvat helpommin, oikealle vaikeampaa, mutta parin onnistumisen jälkeen loppuraviin ja -käynteihin. Lopuksi loimea päälle, jotta hiki saadaan pois ja kivennäisbricksit maistuivat, niitä olisi syöty enemmänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.