keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pimeällä

Maanantain sai Tuikku pitää vapaana. Kävin vapaapäivänäni tallilla ja harjailin Tuikun. Takapolvi on ollut hyvä, ei juurikaan sanomista. Ja liikkunutkin on hyvin. Joten siihen nähden hyvältä on vaikuttanut. Laseria olen käyttänyt säännöllisesti ja marraskuussa olisi kiropraktikon käynti. Ja talvikarva on Tuikulla tiheä ja paksu. Klippaus pari vuotta takaperin vaikutti jonkin verran edellisvuoden kasvuun. Nyt on selvästikin tiheämpi ja pitää hyvin sadetta. Sadeloimea ei ole Tuikulle tarvinnut laittaa, vaikka sateita onkin pidellyt. Vaivatonta ja harmitonta loimituksenkin suhteen.

Otsalampun valossa pimeämaastossa.
Eilen tiistaina lähdimme jälleen kerran pimeämaastoon, ilta hämärtyi ja minulla menee aikaa Tuikun satuloimiseen, hoitamiseen sen verran, että toiset ehtivät samassa ajassa hoitaa ja juoksuttaa hevosensa kun minulla on vielä tarkistettavana satulointi ja maastoiluun tarvittavat heijastimet. Tuikulla on heijastava ja sadetta pitävä Horzen sadeloimi, kavioissa heijastavat bootsit ja minulla heijastinliivi sekä otsalamppu. Hyvin erotumme pimeässä. Varustautuminen vie aikaa ja mihinkäs sitä on kiirettä. Maastoon lähtiessä kuului aseen pauketta pariin otteeseen. Ja aivan pimeää. Edelleenkin hämmästelen sitä, että metsästäjät liikkuvat vielä niin pimeällä riistan perässä. Tuikkukin hieman hätkähti kun matkasimme Huhtasaarentietä pitkin ja kieltämättä se herätti itsenikin. Mutta suunta päättäväisesti kohti maastoa. Sen verran se hätkäytti, että jännäkakat tehtiin tien vierelle ja ne potkimaan pois. Takaisin selkään ja menoksi. Siirryttiin raviin ja päästiin etenemään. Se täydellinen pimeys ja otsalampun valokeila, omanlaisensa rauhallinen tunnelma ja tällä kertaa myönnän hieman silmäilleeni metsiin nähdäkseni, onko siellä ylimääräistä. Kun tuntui vähän siltä, että rapsahduksia kuului tavallista enemmän. Toisaalta ajattelin, että jos metsästäjät ovat olleet juuri passissa niin peuratkin liikkuvat ja suunta Huhtasaaren suuntaan, missä metsämiehiä ei asutuksen vuoksi tule. Tuikku oli rauhallinen, valpas toki, mutta liikkui reippaasti. 


Ylämäen menimme käynnissä, vaikka Tuikku olisi sen totutusti mennytkin ravilla. Se ennakoi, rutiininomaisesti se tietää, missä on menty vauhdikkaammin, mutta tällä kertaa vapaan jälkeen menimmekin osuudet rauhallisemmin. Niittytiellä ravasimme ja laukkasimme niillä osuuksilla, missä voi ja Tuikku vaikutti kovinkin reippaalta. Säähän oli hyvä, vaikka töistä tullessani juurikin alkoi satamaan Lohjan välillä. Mutta sade taukosi tallille päästyäni ja koko päivän oli ollut kuivaa. Hyvä sää olikin maastoilla. Sadesäätkään eivät estä liikkumasta, mutta jatkuva harmaus, sade, vaikuttaahan se, vaikka sitä kuinka positiivisesti yrittäisikin ajatella. Toisaalta ei olla sokerista ja nyt kun sain taas saderatsastusloimen huuhdeltua mudasta Tuikulle, helpottaa se huomattavasti menoa sateellakin.

Meidän pimeälenkki oli tällä kertaa lyhyt, reippaita osuuksia, mutta enemmän rauhallista kävelyä. Olimme kovin tyytyväisiä molemmat. Sää oli pysynyt koko maastoilun ajan hyvänä, ei lainkaan sadetta, kosteaahan ilma on. Tuleva sää näyttää edelleenkin lämpimältä eikä lumipeitettä ole luvassa. Mielenkiintoiseksi on vuodenajat muotoutuneet eikä enää näytä kovin toiveikkaalta saada oikeata talvea, ehkä päivä pari lunta ja pakkasta, sitten taas lämpenee, sulaa ja pakastuu, jäätyy. Näihin kai se on tottuminen. Loka-joulukuu onkin pimeintä aikaa, mutta kuukausi eteenpäin ja lähestytään talvipäivän tasausta ja siitä alkaakin päivä pitenemään. Edessä joulu ja sen jälkeen katse kohti kevättä.

Kun toinen saa ruokansa pihaton hoitopaikassa (mikä on myös muunnettavissa sairaspaikaksi tarvittaessa), voi sitten etsiä olkien seasta jotain syötävää.

Pihatossa voi kuikuilla portista kuten Tuikku ja anella makupaloja. Kaveri, suomenhevostamma, lähdössä lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.