sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Seuraaja

Tuikulla on hyvä kestäväisyyskunto maastossa, mutta sileällä sen lihaksisto ei riitä eikä kunto. Maastossa jaksetaan mennä pitkääkin osuutta ravilla tai laukalla. Mutta kentällä kunto loppuu. Sen totesin käytännössä. Menimme keskiviikkona kentällä ja alussa ravia, siirtymisiä, peruutuksia. Ja maasta käsin tehdyt harjoitukset peruutukseen on tuonut myös ratsastaen tulosta. Peruutus ei ole laahaavaa eikä hidasta vaan tekee reippaammin. Tästä olen paljon kehunutkin Tuikkua ja erityisen hienosti se tekee käännökset. Tässä kohden yritän toteuttaa Tipan antamaa ohjeistusta. Teimme siirtymisiä, suunnan vaihtoja ravissa. Ja kulmissa vein sisäkäden sivulle ja ulko-ohjalla annoin enemmän myöten, tämä toimi hyvin. Kun aloimme tehdä väistöjä, käännökset päädystä menivätkin Tuikulta täpäkästi ja tarkasti. Meinasi mennä pasmat minullakin sekaisin kun teki niin hyvin, säntillisesti. Mutta väistöihin kun pitäisi mennä suorassa, alkaa kaula taipumaan väistön suuntaan -> jotain teen väärin, yritin pitää kädet paikallaan, väistättää pohkeella ja muistaa, ettei sisäpohje ole esteenä väistölle. Tulimme taas uudessa kierroksessa, käännös sotilaallisen tarkasti ja sitten ennakointi -> viime kerrallakin mentiin väistöä, joten automaattiTuikku aloitti väistön, kaula taas taipui väistön suuntaan ja muutenkin näkemättä sivulta, etujalat väistää, takajalat ei niinkään. Seuraavalla kerralla päätinkin vähän sekoittaa ja tultiin taas samoin, mutta nytpäs en halunnutkaan väistöä, mitä Tuikku niin tehokkaasti tarjosi vaan halusin sen pysähtyvän. Vähän miettimistä, onko varma, että haluan pysähdystä, kyllä ja se tehtiin. Eteenpäin, yritystä suoruuteen. 

Tätähän se on, yritystä saada tehtyä asioita oikein. Väistöt ovat se hankalin, sillä takaosaakin pitää saada paremmin väistämään. Jos käyttää apuna pitkää raippaa merkkinä pohkeen taakse, alkaa kiihdytys. Perinteisellä vanhalla systeemillä, puolipidäte ulko-ohjasta - älä kiihdytä - saa taas jännittyneeksi eli yritin tehdä hieman toisin. Tulimme käännöksen jälkeen suoralla uralla, pidätin vatsalihaksilla ravia hitaammaksi ja tämän jälkeen kevyt merkki ulko-ohjaan, sisäpohkeella merkki väistöön ja hieman kumpaistakin kättä väistön suuntaan, ei kuitenkaan niin, että sisäohja painaisi kaulaa. Emme näitä harjoitelleet kovin kauan. Teimme välillä käyntiä pitkin ohjin ja sitten raviin. Tällä kertaa kaarevia uria pitkille sivuille kevyessä ja harjoitusravissa. Siitä sitten pienemmälle ympyrälle vieden sisäkättä ei taakse vetäen vaan sivulle, jolloin hevosen pään tulisi seurata ohjaa, tässä suuntaa vaihdettiin, ympyrä pieneni, vaatimusta ohjalle ja kun ympyrä meni pienemmäksi etenkin vasemmassa, alkoi Tuikullakin kiihdyttely, vaihdettiin käyntiin, jotta saadaan reaktio ja teki oikein, Tuikku taipui ja seurasi sisäohjaa. Tässä yritin muistaa ne ohjeet, ettei vedetä taakse, mutta se oma asento helposti unohtuu ja kallistuu sisäkäden suuntaan tuijottamaan, miten se Tuikku sitä päätään taivuttaa :D. Käyntiväli seuraavaksi ja kokeilinkin laukkaa molempiin suuntiin. Kentällä selvästi etupainoinen ja painaa ohjille, tätä ei ole maastossa. Laukattiin molempiin suuntiin uraa myöten ja tehden ison pääty-ympyrän. Ja tämän jälkeen loppuravit ja käynti maastakäsin. Tuikku oli hikinen, kaulasta lavoilta, selästä, pepusta. Yllätyksekseni se hikosikin kunnolla. Karvaahan sillä on ja lämmintä, mutta sen kunto ei ole kovin hyvä kentällä tehtäviin harjoituksiin. 


Keskiviikon jälkeen lähdimme Tuikun kanssa maastoon. Karvasatulalla. Kevyesti käyntiä. Ja säähän oli mitä parhain, sain mielestäni hyviä otoksia. Olen toivonut itselleni kameraa. Pieni, kompakti, millä saisi myös hyviä kuvia pimeässä. Joskus onnistun saamaan hyvän kuvan, käsittelen sen kuvankäsittelyohjelmalla ja kokenut saavani tallennettua olennaisen. Iltakuvauksessa haluaisin saada kuvaan vangittua sen hetken, pimeyden ja samalla erottuvat puiden ääriviivat, järven väreilevän pinnan, siitä heijastuvat kaukaiset valot, mutta puhelimen kameralla tämä ei onnistu. Jarikin totesi toiveeseeni, että sitten kun lehmät lentää 😁. Pimeällä maastoilu on ainutlaatuista, hieman jännittävää, mutta ei pelottavaa. Tuikkukin toimii hienosti, on sopivalla tavalla vireä, mutta ei jännittynyt, ei stressaantunut. Meillä on ollut Tuikun kanssa hienoja maastoja. Olen myös vaatinut käyntiin reippautta. En kuitenkaan halua, että se kiirehtii, mutta sopivasti reipas. Edelleenkin odotan tallille menoa etenkin vapaan jälkeen. 

Torstaina kävelimme, minä selässä. Ja Huhtasaarentien jälkeen käännymme Rauhalan mäkeen
vievälle tielle, täällä on jyrkkä, pitkä ylämäki. Sopivaa ylämäkitreeniä hevosille. Ennen mäkeä on polku, mikä myötäilee järven rantaa. Ennen tätä pyysin Tuikulta asetusta oikeaan ja vein oikeaa kättä sivulle, yrittäen saada seuraamaan kättä. Mutta ei Tuikku sitä tee, ja ihmettelen, että miksi nyt ei haluta. Kaiken lisäksi se pyrkii menemään vasenta reunaa, mahdollisimman reunaa. Hämmennyn vähän enemmän ja vaadin reaktiota kädelle, kunnes tajuan, että peuraahan se väistää, sehän on melkein siinä vieressä ja juoksee rantapolulle. Tämän jälkeen reaktio tuli, kuten toivottiin. Jatkettiin ylämäki käynnissä ja niittytieltä oltiin kääntymässä metsäpolulle. Ja siellähän on komea valkohäntäpeura, mikä säntää eteenpäin ja jää paikalleen ikään kuin odottaen meitä. Ja mehän seurataan, yritän saada kuvaa, mutta eipä onnistunut. Tuikku haluaa seurata samaa reittiä, mistä peura meni ja näemme sen kun se taas liikkuu eteenpäin, häntä pystyssä, joustavasti liikkeen mukana heiluen. Eikä Tuikkua jännitä, päinvastoin, se pysähtyy katsomaan, missä kaveri on. Teimme varsin lyhyen käyntimaaston. Mutta palatessa olikin hienot värit järvellä ja sain suht onnistuneet otokset.



Perjantai oli Tuikulla vapaata ja lauantaina lähdimme Jarin kanssa tallille. Alkuperäinen tarkoitus oli laittaa koppikset ja lähteä kärryttelemään, mutta luvassa sadetta, joten päädyttiin kevyempään versioon. Laitoin karvasatulan ja ratsastusloimen vesisadetta suojaamaan. Aamupäivä oli vielä kuiva ja sopivasti ehdimme juuri siihen kun alkoi ensimmäiset vesipisarat auton tuulilasia kastelemaan. Tuikku kulki mielellään Jarin perässä ja hän ottikin meistä kuvia. Teimme lyhkäisen maaston, kävimme Rauhalan mäen alla ja siitä takaisin, pari laukkaosuutta ja takaisin kotiin. Menin vielä kentälle, missä mentiin ravia ja vähän harjoiteltiin väistöjä, missä takaosakin väistää, mutta tulee etuosan jäljessä. Suoruutta pitää harjoitella. Kun meillä oli Tipan maneesiratsastus ja näin kaverin orin suorittavan väistöjä, olivat ne ihan toista kuin meillä. Editoin näistäkin videon ja tämän jälkeen into oman ratsastuksen videoinnista koki "lamaannuksen" 😅 . Ori väistää niin käynnissä kuin ravissa hyvin, suorana ja sisään astuminen on kunnollista. Käynnissä laajaa ristiin astumista. Hevonen toimii kun on ratsastaja, joka osaa. Joten tämänkin kertaisen taltioinnin jätin videolta pois. Harjoittelemme Tuikun kanssa salaa kameroilta 😊. Jättäydyn maisemakuvaukseen ja tunnelman taltiointiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.