maanantai 18. joulukuuta 2017

Huoltopäivä

Tuikulla oli kolmen päivän vapaa. Takakenkä oli jo irtoamassa, joten se otettiin pois ja sai lisävapaita. Tänään maanantaina Tuikulla oli kengitys ja sekin meni hyvin. Saatiin uudet kengät ja nastat alle, eteen neljä, taakse kuusi nastaa. Ja näillä on mennyt hyvin, tilsakumit laitettiin myös.

Kengityksen jälkeen lähdimme maastoesteradalle, missä ensimmäinen kierros käyntiä, toinen kierros käyntiä ja ravattiin puolesta välistä. Kolmannella kierroksella jo laukkaosuudet, neljännellä reipas, viides käyntikierros, kuudennella mentiikin jo laukkaa ja ravia. Tästä siirryimme maastoon. Tieosuudet ovat jo liukkaita ja kovia. Metsäteillä oli taas lunta ja näillä osuuksilla päästiinkin reippaammin. Tehtiinkin reipas lenkki ja otin muutamia valokuvia. Kävelimme Rauhalanmäeltä tallille rinnakkain ja Tuikku pystyy tulemaan mukana ilman ohjista kiinnipitämistä.

Iltapäivästä satulansovittaja katsoi satulan, Albion Legend K2 ja sanoi, että satula on hyvä, sopii Tuikulle hyvin, mutta on sen verran laihtunut, että joudutaan edestä toppaamaan, edestä käynyt leveäksi. Joten satula lähti topattavaksi ja saadaan se ennen joulua.

Karenko tulikin sitten illasta ja takapolvi tarkastettiin, eikä ollut mitään vaivaa eikä huomautettavaa. Joten normaalisti liikutusta kuten tähänkin asti.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.