torstai 14. joulukuuta 2017

Luottamus 3

Luotanko hevoseeni? Siinäpä kysymys. Minullekin. Kuten kirjoitinkin viikonlopun lauantaista ja siitä, miten epätavanomaisesti Tuikku käyttäytyi. Olemme olleet Tuikun kanssa yhdessä jo yli kolme vuotta. Luottamus on kasvanut puolin ja toisin. Välillä ollut kausia, jolloin sitä on koeteltu, on oltu herkempiä säikkymään, otettu kimmoketta vähästäkin, miettinyt vaihtoehtoja, syitä. Niitähän löytyisi monia: selkä, jalat, vatsa ja kaikille perusteensa, jokainen väittämä voisi olla oikea. Hiekkaa vatsassa, mahahaava, nivelvaivat, lanneranka. Näistä jokainen syy voisi olla Tuikun käytöksen takana ja pitääkin paikkansa.

Perusluonteeltaan Tuikku on rauhallinen ja vakaa, hieman hösöttävä, kiirehtivä, huolestuvakin, mutta ei reakoi suuresti. Säikkyminen voi olla säpsähdys, paikallaan hypähdys, kiemurtelua banaanina, mutta se jää siihen. Tilanteesta selvitään vähäisellä huomiolla, jatketaan eteenpäin, ja maastoilussa rentous tulee näkyviin. Jotkut kohdat saavat aistit herkemmäksi ja kun on todettu, ettei tarvitse asiasta huolestua, se onkin siinä. Lauantai oli normaalikäytökseen poikkeavaa. Ja mietinkin, että niinköhän vatsassa on jotain, olihan meillä rehuun reakointia ja sen jälkeen vielä jonkin aikaa, mutta tasoittunut. Entäs jos jotain jäikin.

Aina ei löydy selitystä ja onhan päiviä, että säpsytään enemmän, on vireyttä, ei ole mielenkiintoa, innostusta. Eikä näistä numeroa tehdä, mutta tavanomaisuudesta poikkeava käytös herättää kysymyksiä kuten lauantainen. Lähdimme eilen pitkästä aikaa kaverin kanssa käyntimaastoon. Karvasatulalla ja rennosti. Tuikun kanssa liikumme reippaasti, mutta nyt olikin vaihtelua käyntimaasto. Tiistaisen lumisateen jälkeen oli lunta edelleenkin, tien pohjat jo hivenen koppuraiset ja liukkaat. Kävimme tekemässä samoja reittejä kuin tiistainakin, tosin Rauhalanmäen alta käännyimme takaisin. Ja tällä maastolla selvisikin, että tuon Rauhalan mäen tien ojan pientareella on peuran suolet vielä jäljellä ja siinä oli vielä ollut lauantaina veret ja suolet selvästi esillä. Hirvenmetsästäjät olivat olleet jahdissa aamupäivästä ja me Tuikun kanssa tulimme maastoon tämän jälkeen. Minä en edes huomannut suolenpätkiä ja verta, vaikka ne niin selvästi olivat siinä näkyvillä ennen kuin kaveri ne osoitti, mutta Tuikkuhan on haistanut ja nähnyt. Ilmankos tällä osuudella oltiinkin kovin jännittyneitä sekä pitkin maastoreittiä, tämä paikka kun ohitetaan tullessa ja mennessä. Sekin vielä, että Rauhalan mäen jälkeinen reitti, missä liikkuu peurat ja hirvet metsässä ja pusikoissa. Panikoineet varmasti kun Tuikun kanssa tulemme kun on aamujahdista selvitty ja uusi kulkija taas tulossa. Tämä mitä todennäköisemmin on ollut syynä Tuikun erikoiseen käyttäytymiseen. Niin näillä maasto-osuuksilla kuin palatessa kun jouduimme toiseen kertaan ohittamaan teuraspaikan. Ja minä en edes arvannut katsoa tien varsiin. Hevonen pysyi hyvin käsissä, mutta mielentila oli selvästi jännittynyt ja pelkoa, jälkimmäistä kun ei ole tullut esiin normaalisti maastoillessa. Hevoset ovat viisaita, itse kun osaisikin aina ymmärtää, mitä omakin yrittää kertoa. Eilen tuli sellainen ahaa-elämys kun kuulin kaverilta aamujahdista ja näin teuraspaikan. Palaset loksahtivat paikalleen, hämmästys valtasi mielen sekä sen, miten viisas se oma hevonen on💗. Kun sitä oppisikin ymmärtämään vieläkin paremmin.

Ja entäs kelit. Tänään tiet liukkaita, mutta tallilla pystyy menemään kentällä, pyöröaitauksessa ja mikä parasta, maastorata on käyttökunnossa. Oli lunta, pohja märkää, mutta ei liukasta. Ja niin lähdimme Tuikun kanssa tälle radalle, kolme kierrosta käyntiä, Tuikku oli vireä, kaikki tuntui olevan jännittävää, metsässä olevat laitteet, siniset pöntöt, auton renkaat. Oli mentävä pyöröaitaukseen, sillä virtaa oli sen verran, että pyörössä juoksutusta ja sen jälkeen takaisin selkään ja radalle. Tuikussa oli puhtia ja ensimmäinen laukkaosuus ylämäkeen meni hieman hätäiseksi, toisella kierroksella jo paremmin ja kunnon spurtit, laukattiin tarhojen kohdalle. Tuikulla oli virtaa edelleenkin. Mentiin taas radan alamäki, nostettiin oikea laukka, mukavan reippaasti eteenpäin, laukkaa lyhennettiin, hyvin liikkui alla ja siirryttiin raviin. Kaarroksesta taas laukkaan ja kyllähän taas lähdettiin. Mentiin muutama kierros ja olihan Tuikku hionnut. Viimeinen kierros käyntiä. Voi kun olikin virtaa ja vauhtia. Onnistunut harjoitus, vaikka alussa mietinkin, mitähän tästä tulee. Mutta onhan se hyvä, että hevosessa on virtaa ja intoa.

Tämän jälkeen Tuikun ruoka ja otinkin tammavarsan. Sen kanssa menimme pyöröön ja juoksutin tammaa. Vaihdettiin suuntaa, välillä vauhtia, mutta pääasia, että virtaa saatiin pois. Tämän jälkeen liinat kuolaimiin ja ratsastusvyön lenkeistä läpi ja ohjasajoharjoitukset kentällä. Ja menikin hyvin. Varsahan toimi hienosti, vaikka portin kohdalla välillä neuvoteltiin pitäisikö jatkaa vai saako mennä pihattoon syömään nappulansa. Hienosti toimi tammavarsa ohjasajossa. Nämä onnistuneet hetket ovat mukavia. Huomata, että yhteistyö tammavarsan kanssa toimii, vaikka on sillä selvästi omakin mielipide ja kokeilee, onko ihan pakko. Mutta rauhallisuus ja päättäväisyys sekä kehuminen tuo tulosta. Varsahan toimii hienosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.