maanantai 4. joulukuuta 2017

Mitä meille kuuluu

Uusi kamera
Panoraamakuva Huhtasaareen vievältä tieltä ennen siltaa.
Vuosi takaperin hankimme kameran, millä saisi kuvattua pimeällä. Onnistuihan se, mutta se oli isokokoinen ja hankala pitää mukana ratsastaessa. Sen käyttö jäi vähäisemmäksi ja mitä enemmän on säätömahdollisuuksia sitä varmemmin tulee kuvaustilanteessa ongelmia kun sormet "tahattomasti" painavat ties mitä valitsinta. Black Friday'ssä oli tarjous Sonyn kamerasta rx100, pienikokoinen, mutta laadukas ja saa hämärässä sekä pimeässä otsalampun valossa melko hyvälaatuisia kuvia. Sellaisen ostin itselleni ja se on ollut ahkerasti mukana tallilla. Siinä, missä ikäiseni vilauttavat lompakosta lapsenlapsensa kuvia, vilautan minä kuvapankista hevosen kuvia nopeammin kuin vastapuoli ehtii kieltäytyä 😊. Maastoilun ja kuvaamisen yhdistäminen on välillä melko haasteellista. Leppoisina maastoilukertoina, jolloin tarkoitus on vain humputella, onnistuu kuvaaminen hyvin, mutta niinä kertoina, missä jo vauhtipätkiä otetaan, alkaa hidastelu ja odottaminen välillä saada Tuikun kärsivällisyyden loppumaan. Eteenpäin olisi mentävä, onneksi ratsastus onnistuu ilman ohjia, mutta riskinä taas on, että ohjat jäävät hevosen kavioihin, niiden valuessa kaulaa pitkin alas jos hevonen sattuu maata tutkimaan.

Kameralla saa otettua myös panoraamakuvaa ja näitäkin olen harjoitellut hevosen selässä. Osa onnistunut melko hyvinkin, hevosen korvat voivat olla osittain epämuodostuneet, mutta muutoin pääasia eli maisema on tullut tallennettua kameraan ja vietyä kuvapankkiin. Kameralla saa myös hämärässä / pimeässä otettua videotakin. Sekin testattiin kun tallin suomenhevosvarsa ja Tuikku pääsivät irtojuoksutukseen kentälle. Toki kuvanlaatu on kohinaisempi, mutta siltikin varsin tarkka. Ja olihan hevosilla intoa, tammavarsa vaan hakeutuu luokseni ja joudun sitä hätistelemään, joten yhdellä kädellä otettu videotaltionti on varsin levoton.

Maastoilusta
Pääasiassa olemme Tuikun kanssa maastoilleet. Niittytiet ovat märkiä ja ajourilla solisee purot. Torstaina lähdimme maastoon ja Rauhalan mäen yläpäässä on talo. Tien poikki oli laitettu mäen päälle sininen, kuminen vesiputki. Ja tämähän sai Tuikun varuilleen. Sitä putkea ei ole aikaisemmin siinä ollut. Vasemmalla puolella on puita, koivu, missä katkonaiset oksanpätkät. Tuikku peruuttaa ahkerasti, yli ei voi mennä, sininen vesiputki syö hevosen😜. Ja noin kymmenen metrin päässä kuusipuun takana katselee iso hirvilehmä, paikallaan. Tätä ei Tuikku ole huomannut. Keskittyminen on sinisessä vesiputkessa, mikä kulkee tien poikki. Minä mietin, että tässä on ainekset takavasemmalle poistumiseen, oksatynkäinen puu liki vasemmalla vieressä, vesiputki, mitä Tuikku arkoo ja edessä hirvi, mitä Tuikku ei ole hoksannut. Jos se hoksaisi, saisiko vesiputken nostattama vireystila reakoimaan sen poistumalla paikalta. Sitä oksatynkäpuuta mietin, että pahaa jälkeä tulee jos siihen saa osumaa. Istun paikallaan, annan Tuikun katsoa putkea ja vähän painostan pohkeilla ja äänellä. Liikumme eteen, putken kohdalla peruutusta ja pyydän eteen ja yli päästään ja kun pääsemme niittytieosuudelle on Tuikku haistanut, ettei se ole paikalla yksin. Hieman levoton, mutta matkaa jatketaan. Kotiinpäin palatessa vesiputki ei saanut enää Tuikkua yhtä varautuneeksi ja lauantaina ylitimme putken kuin se olisi siinä ollut aina.

Ylipaino ja slimheinä
Tämä on nittytien päästä, mikä vie peuran-
syöttöpaikalle. Maisema kuin talvinen 
postikortti ja yritin saada
sen tallennettua kuvaksi.
Olen tilannut Hevosurheilu lehteä. Hipposkin tulee. Ja olipa mielenkiintoista, että molemmissa sivuttiin samoja aiheita, nykyhevosen ylipainoa. Elintasosairaudet niin ihmisten kuin hevostenkin kohdalla ovat lisääntyneet. Hyvinvointi näkyy. Liikumme vähemmän, syömme enemmän. Tämä näkyy vyötärössä. Kirjoittaja (Kirsi Haapamatti) totesi palstalla, miten iso osa hevosista elää hyvin epäliikunnallista elämää.  Ruokintaa tulisi muuttaa siten, että se vastaisi kulutusta eli liikuntaa. Markkinat tarvitsisivat vähäenergisempää syötävää. Artikkelissa mainitaan myös, että vähäenerginen heinä ei tarkoita "huonoa heinää", näin Markku Saastamoinen oli kommentoinut. Vähäenerginen heinä olisi ns. erikoisrehu ja hinta myös sama kun heinän tekeminen vaatii saman kuin siltä energisemmältäkin heinältä. Kirjoittaja toteaa, että "huonon heinän" maine istuu matalaenergisessä, kortisessa heinässä. Hevosenomistajat kun tuntuvat haluavan hevoselleen samaa voimakasta heinää kuin tallin kilpahevosillekin annetaan. Kun sama heinä sille vähän liikkuvalle ei olisi niin hyvää kuin se vähäenergisempi slimheinä.

Kirjoittaja toteaa, että vähäenergiselle heinälle markkinat olisivat valtavat. Niin paljon pihanperän hevosia meillä on. Tällainen omanikin on pihanperän hevonen💕, painonhallinta vaatii säännöllistä liikuntaa ja välillä tuntuu, että pitäisi liikkua enemmän. Tuikulla ei ole rasvaa takaosassa, kaulakin kaventunut, lavoista löytyy ja kylkiluita saa vielä tunnustella, mutta näyttää jo hyvältä.  Pihatossa hevoset saavat runsaasti heinää ja Tuikku ei ole se heinäkaukalolla alituiseen viihtyvä. Sitä heinäkaukaloa käyttää eniten lauman pomo ja melko usein suomenhevostamma, millä painon kanssa ei ole lainkaan ongelmia. Sutjakka tyttö. Muutoin tallissa on suomenhevosia, joiden syömistä onkin hallittava, muidenkin kuin Tuikun 😏. Artikkelissa todetaan, että niukkaenergistä heinää pystytään viljelemään. Hyvin typpilannoitettu maa (kallista lannoitetta, hinnat tänä syksynä nousseet), mihin kylvetään kuitupitoisia ja heikommin sulavia kasveja kuten koiranheinää ja ruokonataa, myöhäisen korjuun myötä laadukasta erikoisrehua lihavuudesta kärsiville hevosille. Artikkelissa mainitaan myös metsäteiden varsilta hakatut risut, viljanolkea korvaamaan osa heinästä. Näillä keinoin ruokinta vastaamaan kulutusta. Ennenhän näin toimittiinkin, toiset edelleenkin, havuja, risuja, pajukkoa, olkea. Hevonen saa jatkuvasti pureskeltua ja välttyy maan syönniltä ja vyötärökin pysyy suht hallinnassa. 

Hippoksessa oli artikkeli Liisa Harmosta, eläkkeelle jäävästä eläinlääkäristä. Hän totesi, että elintasosairaudet ovat lisääntyneet. Vaikka nykyhevoset voivat paremmin, talliolosuhteet parantuneet, säilöheinän myötä puhkurit vähentyneet jne. niin lihavia hevosia on nykyisin enemmän. Hevoset liikkuvat vähemmän ja saavat liian paljon ruokaa. Harmokin toteaa, että nykyhevosille halutaan heinää, missä on vähän sokeria, paljon valkuaista. Monelle hevoselle tekisi hyvää saada ravintoköyhempää heinää tai vaikka olkea syötäväksi, vahvan heinän ohella.

Ei se heinän teko helppoa ole, edelleenkään. Eikä hevosen pitäminen aina hoikkana ellei sitten juokse taaloja tai ole kenttähevonen / estehevonen. Nämä kun vaikuttavat niin sutjakoilta. On se tämän tavishevosen omistaminen melkoista tasapainoilua. Pitäisi liikkua, paljon, yhtäjaksoista sykettä yllläpitävää liikettä, tasaista hölkkää, vauhtipätkiä jne. Jos hevoselta kysyy, heinää pitäisi saada aina ja aina vain enemmän. Tuikun kanssa olemme liikkuneet, näiden vetisten säiden ja teiden pohjien vuoksi, ei niin paljon kuin ehkä pitäisi. Mutta juosseet olemme, yhtä ympyräreittiä kolmekin kertaa putkeen, johan siinä pian osaa laskea puun neulasetkin. Näin metsästysaikaan emme ole viikonloppuisin käyneet Iivarintienlenkkiä tekemässä.  Paino on pysynyt hallinnassa kutakuinkin, kyljet vielä vaatisivat rasvaimua 😋. Tähän voi toki osasyynä olla virheellinen tapa liikkua, jolloin sitä "lihasta" tulee väärään paikkaan ja kylkifileet ovat tästä syystä vahvemmat ja kylkiluut ei näy / tunnu ihan heti. Selitystähän se on tämäkin.

Vatsa on ollut hyvä, käyty vieraissa paikoissa, menty trailerilla, lanta hyvää. Heinä on ollut sopivaa ja Tuikku on ollut tyytyväinen. Lauma toimiva ja sopivasti liikuntaa. Tarkoitus oli laittaa Tuikulle mukaan valkuaispitoisempaa (ei soija/rypsi) rehua, mihin se reakoikin välittömästi ja oireena hännässä lantapaakut, ilmavaivat, perä pörisi paljon maastoillessa ja siihen jäi se rehu. Totutus pienillä annoksilla ja annoskokokaan enimmillään ei ollut kuin 4dl ja se riitti. Mutta rehu annettiin varsalle ja tälle se sopi hyvin. Laadukas rehu, missä ei tärkkelystä, ei viljoja, ei sokeria, mutta ei vain sopinut. Palasimme Selectidiin, annoskoko on 2 dl joten sen mukana saa elektrolyytin ja hiivavalmisteen. Tuikulla oli rehun jälkeenkin vielä oireita, kannikoissa norot, mutta nämä ovat jääneet pois.  Tämä syksy onkin monelle haasteellista, märkää riittää ja lunta ei maassa. Maatahan ne tonkivat ja niin luulen Tuikunkin tekevän, mutta hiekka tulee myös lannan mukana pois. Hiekkakuuri olen antanut varoiksi, mutta varsin pienellä annoskoolla, aloittaen 1/2 dl:sta nostaen 2 dl:aan / pvä (vastaa noin 150 gr) ja sekin 6 pvän ajan. Tällä ei nyt varsinaista merkitystä ole näin pienellä määrällä, mutta vähäinen hiekka jos jää niin poistuu tällä määrällä.

Kentällä ja maastoilua
Sunnuntaina satoi vettä, taas kerran. Lauantaina oli yhden päivän talvi ja seuraava päivä sateisen harmaa. Siitäkin huolimatta tallille ja ratsastamaan. Tällä kertaa kentälle. Tuikulla fleecesaderatsastusloimi päällä, mikä on hyvä näillä säillä. Minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa etukäteen, mitä tekisimme kentällä ja kävellessämme halusin pitää harjoitukset kevyenä ja mieluummin vain sen, että kunhan nyt liikumme. Aloitimme käynnistä löyhin ohjin ja olihan Tuikku etupainoinen. Hevonen oli ikään kuin kahdella saranalla varustettu, jolloin takapää on erillinen, selvästi satulan takana koholla, jalat polkee taakse ja etupää on reilusti alempana. Tästä aloitimme, pari kierrosta kumpaankin suuntaan. Aloitin siirtymiset. Pysähdys. Siitä käyntiin. Molemmilla sivuilla. Lisättiin mukaan pääty. Tuikku alkoi jo ryhdistäytymään. Ohjia lyhensin, vielä melko löyhällä. Lisättiin ravia mukaan. Harjoiteltiin edelleenkin siirtymisiä. Käyntiin. Raviin. Ravasimme uralla, suunnanvaihdot teimme joka kierroksella siten, että tulin päädystä pitkälle sivulle ja noin 1/3 pituudesta käännyimme kentän poikki, vaihdoimme suuntaa. Tuikku ryhdistäytyi. Menin paljon myös harjoitusravissa ja Tuikkuhan toimi hyvin. Liikkui hyvin, miellyttävästi ja kuunteli. Ohjat oli tuntumalla. Otimme myös siirtymiset mukaan, ravista käyntiin, käynnistä raviin. Ja nämä toimivat hyvin, täsmällisesti. Tuikku oli kuulolla, mukana ja keskittynyt. Harjoitusravissa teimme myös kiemurauraa ja menikin hyvin. Tuikku oli kovin herkkä, välitön reaktio, liikkui ja etupainoisuus oli vähentynyt, selkä ei enää vaikuttanut siltä kuin satulan takana olisi ollut saranat ja ikään kuin hevonen kasattu kahdesta eri osasta. Nyt alla oli mukavassa muodossa kulkeva Tuikku, mikä liikkui vaivattomasti ja iloisesti ja tyytyväisenä. Kun tuntuma oli wow, se hetki kun huomaa, miten helppoa tämä on, ravaa hyvin, on kuulolla, lopetin tähän wow-hetkeen ja meidän ratsastus kesti vain sen 15 min. Paljon kiitosta Tuikulle, mikä tuntui olevan hämmentynyt kun vietimme niin lyhyen ajan kentällä ja lähdimme taluttaen tielle kävelemään.

Tänään teimmekin pitkästä aikaa Iivarintienlenkin. Metsästäjät eivät ole paikalla tähän aikaan ja tutkaillen lähdimme reitille. Tien pohjat ovat osin lätäkköiset, muutoin hyvät ja teimme melko reippaan lenkin, paljon myös käyntiosuuksia, mutta nyt saimme tehtyä pitkän laukkaosuuden ja vauhtia koko ajan kiihdytellen. Tuikkukin oli hikinen lenkin jälkeen, mutta välillä jotain muuta kuin tutun reitin toistoa ja odotellaan kovin, että tulisi pakkaset, järvet jäätyisivät, tulisi lunta ja pääsisi jäälle ratsastamaan. Tällöin vaihtoehdot lisääntyisivät taas ja vaihtelu tekee hyvää.

Panoraamakuva metsäpolulta, missä käymme. Täällä on nähty pari hirveä, seurattu peuraa.

Niittytieosuus, mikä vie peuransyöttöpaikalle. Tässä laukkaamme kotiinpäin tullessa. Pohjat ovat kovin vetiset syksyn sateiden vuoksi.

Tämä reitti vie Lohjansaaren tielle siitä yli ja Iivarintien lenkille. Tämä oli livenä aivan erilainen kuin kuvassa. Väreiltään kuin seepia, lievää utua mäen alla ja sen tähden tahdoin kuvan taltioida. En saanut sitä värimaailmaa tallennettua ja kun on automaattisäädöt, voin tietysti yrittää jälkikäsittelyllä päästä edes jotakuinkin lähelle.

Huhtasaarentiellä. Taustalla Lohjanjärveä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.