keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Maastoilua, kärryajelua ja istuntantunti

 

Olemme tehneet samaa kuin ennenkin Tuikun kanssa. Olen  yrittänyt saada kärryajelua mukaan useammin, välillä se helposti jää. On niin kiva satuloida, lähteä maastoon, istua selkään ja katsella maisemia. Tuuletella omia ajatuksiaan hevosen selässä. Kärryajelu on se myös mukavaa, mutta siinä ei pääse niin kosketuksiin hevosen kanssa kuin ratsain. Ratsastaessa välillä voi rapsutella niskasta, taputtaa ja Tuikku voi pysähtyä, ottaa kengän kärjestä kiinni ja kertoo, että joko olisi aika kääntyä kotiinpäin.

Kärryajelu on siinä mielessä hyvä liikutusmuoto, että selkä jää ilman painoa. En nyt kovin painofriikki ole, mutta sen verran harmittaa itseäni, ettei itsekontrolli tänä syksynä ole ollut kovin tiukka. Makeat leivonnaiset, pullat ja keksit ovat maistuneet paremmin kuin hyvin. Jos pitäisi valita ruoan ja makean väliltä, valitsen makean. Ja tässä iässä se alkaa näkyä ikävä kyllä ja tuntua myös hevosen selkään. En kuitenkaan ole vielä painoltani yli sen, mikä olisi ehdoton ei säännölliselle ratsastukselle, mutta jos voin vaikuttaa, että taakka on kevyempi pyrin siihen. Mutta nyt tuntuu vain siltä, että se tahtojen taistelu kieltäytymisen ja pullan välillä on niin vaikea, että jälkimmäinen on päätynyt vatsaan ennenkuin ehdin edes kunnolla kieltäytyä ja helposti se toinen on yhtä sulavasti mennyt ensimmäisen perässä. Ja täytyy sanoa, että onhan se pulla hyvää ja pikkuhiljaa ne pullat alkavat näkymään reisillä ja takapuolessa. Tosin se on tietysti satulaa vasten hyvä pehmuste. Mutta jotain pitäisi tehdä... miten tehdä asiakkaille leivonnaiset maistamatta niitä.

Kentällä olemme menneet hieman usemmin kuin ennen tai no otettiin kenraaliharjoitukset viime viikolla kun tälle viikolle oli luvassa ratsastustunti. Ja on vain todettava, että Tuikku liikkuu oikein hyvin, minusta sen liikkuminen ravissa on hyvää ja olemme harjoitelleet laukkaa siten, että jätän ohjaa pidemmäksi kuin mihin olen tottunut. Ja minusta tämä on ollut avain siihen, että laukassa Tuikku voi mennä edestäkin hieman pyöreämpänä, kun välillä siirtymiset ovat tuntunteet hyvin töksähtäviltä etenkin ravi-laukkasiirtymiset. Toki etupainoisuutta löytyy, mutta jos pikkuhiljaa uskaltautuisimme menemään säännöllisemmin kentällä voisihan sitä katsoa, mitä tulee. Ulospäin Tuikun liikkumisesta ei voi sanoa, että sillä si-nivelessä on sanomista. Se liikkuu minusta rennosti ja tyytyväisenä.

Tuikulla oli poikkeuksellinen viikonloppuvapaa, se sai viettää lomapäiviä lauantain ja sunnuntain. Ja kun maanantaina oli vähän pakko jo liikuttaa, oli sää sitten sitäkin huonompi. Mutta eipä me olla sokerista.

Maanantaina kävimme kärryajelulla, jolloin menimme reippaasti. Ravattiin paljon ja kun Tuikku alkoi lämmetä tuntui siltä, että tällä kertaa en pyydä kovin herkästi vauhtia lisää. Sitä nimittäin tarjottiin hyvin omaehtoisesti lisää ja vielä enemmänkin. Taustalla on tietysti pieni ajatus siitä, että niinköhän saan sen pidettyä kiinni jos se innostuu ihan tosi kovaa menemään. Sen kyllä tuntee Tuikun kanssa mennessä. Muutoinhan Tuikku on kärryillä hyvin ravaava ja vauhdit ovat maltilliset, mutta kun on niitä virtapäiviä ja jos ne osuvat kärryajeluun niin maanteillä sitä ei kovin mielellään halua antaa mennä omaa vauhtiaan. Tällä kertaa jouduin pidättämään, en antanut vapautta mennä vaan sen huomasi, että jos Tuikulle luvan olisi antanut, se olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi. Muutoin meni hyvin, hikosi lenkin jälkeen ja päästiin loimen alle kuivattelemaan.  Normaalisti olen tehnyt niin, että jos on pidempi vapaa takana, menen ratsain ja tästä seuraavana päivänä kärryillä, jolloin sitä virtaa on vähemmän. Nyt menin parin päivän lomailun jälkeen ja olihan sitä vauhtia.

Tiistaina taas menimme maastoon karvasatulalla ilman jalustimia. Suurimmaksi osaksi käyntiä ja vähän laukkaa, vähän ravia. Nähtiin peuroja ja saavuimme peuransyöttöpaikalle, missä sarvipää makasi muiden kanssa maassa. Tuikku ei näitä havainnut, vaikka oli suora näköyhteys, niin hyvin niiden väri peittyi maastoon. Siinä ne makoilivat ja käänsin Tuikun takaisin päin ja lähdimme rauhalliseen laukkaan. Ei Tuikku tässä vaiheessakaan vielä edes tajunnut, että peurat olivat niin liki. Maastoilu sujui hyvin.

Tänään keskiviikkona meillä oli istuntatunti, Irman pitämänä. Minusta tunti oli hyvä ja siinä käytiin istuntaa läpi. Jouduin korjaamaan rintakehääni ja hän opasti minusta siten, että minäkin ymmärsin, mistä on kyse. Minun istuntani oli muutoin hyvä, mutta olin ikääkuin yläosastani takakenossa, lantio oli oikeassa asennossa. Tätä korjattiin siten, että minun tuli tuoda rintakehää eteen. Mielikuvana sitä helposti työntäisi rintakehää ulos, jolloin hartiat tahtovat jännittyä. Mutta tässä piti ajatella siten, että korsetti on käytössä, kyljet tiiviit, mutta tuntea ylävatsalihakset ja ne puristaa ikäänkuin napaa kohden, ei kääntää eikä lyyhistää lapojaan, mihin sorruin heti. Kun tämän osaa tehdä oikein, koko rintakehän alue avautuu ja hartiat pysyvät rentona sivuilla. Minulle itselleni tuli mielikuva siitä, että kun rintakehän saa aukenemaan hartiat rentona, mutta kädet vähän kuin leviten, mutta pysyen siinä hevosen sään tuntumassa. Tässä pitää muistaa hengittää; sisäänhengitys nenän kautta pitkä henkäys, sitten taas pitkä uloshengitys ja samalla muistaa, että kyljet pysyvät tiiviinä, ylävatsalihas (rintakehän alaosa) hieman pusertuen napaa kohden ja myös muistaa pitää niska suorana ja pitkänä. Tässä kävi niin, että menin niska nyökyssä katsoen alas ja tätä piti korjata pitämällä niskaa suorana ja pitkänä. Tällä tavoin liikuimme käynnissä harjoittaen juuri ylävastalihaksen käyttöä, pitäen rintakehä ulkona ja hartiat rentona. Ravissa Tuikku sai Irmalta kehuja paljon, se meni todella hyvin ja rennon tyytyväisenä. Sain luvan olla omaan ratsastukseeni tyytyväinen :D. Ratsastustunneilla monilla on erilaisia mielikuvia, miten saada oppilas suorittamaan annettu tehtävä ja tämän ikäisenä on vaikea yrittää aina tehdä asioita siten kuin opettaja ne kertoo. Voi olla sekä opettajalle että minulle turhauttavaa kun en vain saa tehtyä asioita oikein. Mutta tässä tapauksessa oivalsin, mitä piti tehdä ja miten tehdä.

Toinen opetus, mikä oli minulle vaikea hahmottaa, on takareisien käyttö. Kun kevensin Tuikulla ravissa, opettaja huomautti, että älä nosta itseäsi yläreisillä, niillä ei ole mitään käyttöä kevennyksessä vaan takareisillä. Ja tämä se vasta on vaikeaa, miten erottaa, mitä reiden osaa käytät mihinkin tehtävään. Ja tätä minun tulisi harjoitella, jotta saisin käytettyä takareittä ja saisin kevennyksen sujumaan hyvin. Laukassa tuli myös huomautusta läpsyvästä sisäreidestä,  pitää polvi satulassa suorana. Laukassa muutoinkin tuli harjoitella sitä, että jarruttaa istunnalla ei ohjilla. Muutoin opettajan mielestä istuntani oli hyvä, mutta jos haluan, että Tuikku hidastaa laukkaa, tulee minun pidättää sitä istunnan kautta pidättämällä vastaan vatsalihaksilla. Näin voin myös säädellä sitä, että laukassa Tuikku lähtisi nostamaan säkää ylös.


Irma antoi pari hyvää ohjetta tukemaan ylävatsalihaksia ja takareisiä, mitä voin tehdä kotona. Ylävatsalihasten harjoitus menee siten, että mennään selinmakuulle polvet koukkuun. Kädet nostetaan suoraan ylös kohti kattoa ja lähdetään kohottamaan päätä ja rintakehää hieman ylös. Tässä käytetään ylävatsalihaksia, millä saadaan niitä käsiä kohotettua vieläkin ylemmäs. Tätä tulisi toistaa. Takareisiharjoituksessa taas mentiin kylkiasentoon, laitettiin jalat polvista koukkuun ja nostetaan jalkaa sivusuunnassa ylös siten, että nilkat pysyvät paikallaan. Tämä vahvistaa takareisiä. Ratsastustunnista jäi positiivinen olo, onhan se kiva kuulla, että jossain on jotain tehnyt hyvin, korjausten kohdalla pyritään saamaan onnistuminen toistoilla. Meillä oli harjoitus siirtyminen käynnistä raviin ja takaisin. Tämä tuli tehdä hengitystekniikalla. Eli siirrytään raviin valmistellen se siten, että vedetään henkeä nenän kautta pitkä henkäys, ulospuhalluksella kevyt lonkan avaaminen, jolloin pohkeet painuvat hevosen kylkiin ja näin päästään raviin. Tämä onnistui. Sitten ravista käyntiin, sisäänhengitys ja uloshengityksellä tulisi hevonen siirtyä käyntiin. Pariin kertaan tämä tuntui onnistuvan, mutta Tuikku kiihdytteli ravissa, minun tulisi pidättää, jotta pysytään siinä vauhdissa kuin haluan. Ja kun tuli käyntiin siirtyminen, jouduin pidättämään ohjista ja tässä ei saa vetää vaan parempi on nostaa pidättävää ohjaa ylöspäin. Näin saatiin pysähtymään. Tätä meidän tuli harjoitella ja loppua kohden aloin huomaamaan, että Tuikku ei ymmärtänyt pyyntöä selvästi, että ravista siirrytään käyntiin uloshengityksen aikana. Tässä kohden alkoi hätäily ja yritystä korvata ravin vauhdilla. Teimme pätkiä lyhyempänä ja saimma pari suhtkoht hyvää onnistumista, mutta tätä täytynee harjoitella vielä keskenään.

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Pikkuinen Lilo ja ratsastuskuvia


Ohessa on video, missä näkyy kun Lilo tulee luokse. Tämän se on osannut aiemminkin, mutta sillä on ollut rohkeutta lähteä kauas omistajastaan ja kerran lähti riistan perään, joten päädyin pitämään sen kytkettynä. Lilo on selkeästi minun koirani, leimautunut minuun ja on minun perääni, siltikin irtipidossa sillä on suunnaton rohkeus ja ilo juosta kauas pois näköpiiristä. Nyt olemme harjoitelleet vapaanaliikkumista ja opetelleet siihen, että se tulee pyydettäessä luokse eikä lähtisi liian kauas, mutta mielestäni se menee edelleenkin liian kauas. Olemme harjoitelleet myös kaverikoiran kanssa vapaanaoloa. Tämä koira taas pysyy omistajansa lähellä ja teimme niin, että piilouduimme puiden taakse kun Lilo meni vauhdilla eteenpäin kun näköyhteyttä ei ollut. Vähitellen se ymmärsi, että sen pitää huolehtia, ettei jää laumasta. Tämä auttoi jonkin verran. Lilo tykkää juosta lenkillä vapaana, sitä elämäniloa on niin riemullista katsoa, miten pieni musta menee lujaa vauhtia. Pysähtyy ja katsoo, missä omistaja ja juoksee luokse yhtä innoissaan, iloisena. Tästä koirasta pidän niin paljon, mutta sitä olemme ihmetelleet, miksi se on niin arka. Sen kanssa olen ollut varovainen, kovia ääniä säikkyy herkästi, jos vieras ihminen puhuu kovalla äänellä, se pelkää ja osoittaa sen haukkumalla. Olemme menneet Mölli-agilityyn mukaan, jotta saadaan sille rohkeutta, käyneet tallilla, asiakkaita on käynyt kotona ja vähitellen pientä edistystä on tullut. Se on alkanut tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa ja menee rapsutettavaksi, mutta tämä vaatii myös vieraalta kärsivällisyyttä eikä heti tungettelua vaan antaa koiran tehdä ensin itse tuttavuutta kun se on siihen valmis. Mutta niin rakas koira, olemme kasvaneet yhteen ja tämä on erityinen minulle.

Aran koiran nähtyään sitä ulkopuolisena miettii, miten sitä on pidetty. Tätä ei ola lyöty, ei pidetty pahoin eikä kovakouraisesti. Kerran olen kädellä napauttanut turvalle trimmatessa. Tämä on tämän kanssa kärsivällisyyttä vaativaa, ei mene ihan niin sujuvasti kuin edesmenneen Vilin kanssa. Arka koira vaatisi varmat otteet, mutta kun on nopea reagoimaan äkillisin liikkein, sitä koneen kanssa on pakko varoa, jottei jalkoja ajaessa jänteitä riko tai muutoinkaan. Kun on kääpiövillis, osat koiralla on niin pienet ja hentoiset. Kynsienleikkuu menee hyvin, korvista karvojen nyppiminen sujuu ja kuonon trimmaaminen sujuu sekä hevostrimmerin käyttökin onnistuu nykyään. Sehän on kovin iso ja kovaääninen, joten siinä suhteessa on paljon edistytty. Tämän kanssa on pitänyt aloittaa ihan alusta ja miettiä, miten paljon on myös panostettava yhteiseen tekemiseen ei pelkästään sylissäpitämiseen ja seurakoirana oloon. On täytynyt keskustella toisten koiraihmisten kanssa, punnita omia toimintatapojaan ja yrittää muuttaa mitä voi omassa tekemisessään. Mutta kun katson meidän pikkuista mustaa, se on sellaisenaan niin kovin rakas. Ja siellä missä olen, siellä on meidän pikkuinen.

Samanlainen on Tuikku, erityinen ja rakas. Se tulee luokse tarhasta ja maanantaina pidimme vapaapäivän, kävin silti tallilla ilta-aikaan. Kun tulin ja ohitin tarhan, huhuilin Tuikkua ja sieltä se tuli, iloisena, odottavana ja halusi tietysti mukaan. Se kiersi juoma-astioiden luota portille odottamaan, mutta kerroin, että nyt saa pitää lomaa. Kun palasin tunnin kuluttua, tallilaisen kanssa juttelimme pihalla, oli Tuikku taas tulossa portille, pyöri ja odotti, enkö nyt hakisi sitä, mennään yhdessä niinkuin on aina tehty. Mutta jälleen kerroin, että saat vapaapäivän ja tänään emme tee mitään. Tuikku on aina ollut sellainen, että tulee luokse ja haluaa mukaan.

Lauantaina menimme Tuikun kanssa kentälle ja Jari tuli kuvaamaan meitä. Tuikku oli todella reipas ja energinen, teki kaiken hyvällä motivaatiolla ja liikkui niin hyvin, että minun oli hämmästeltävä ja kiitin. Lopussa Tuikku väsyi ja korvasi väsymystä vauhdilla ja ei jaksanut enää keskittyä. Lopussa kokeilin jotain ihan uutta itselleni, laukkasimme ilman ohjia, jätin ohjat kaulalle ja tulimme laukkapuomit ja pitkän sivun. Ja kun katsoin videota jälkikäteen huomasin omassa istunnassani rauhoittumista ja vakaampaa istuntaa kuin silloin kun ohjat ovat kädessä. Tuikun liikkuminen näytti myös laukassa paremmalta. Toki meni etupainoisena ja raskaana, mutta siltikin kaula oli alempana ja rentona vähän samaan tyyliin kuin lännenratsastuksessa. Tein myös huomion, minkä otin valokuviin mukaan. Peruutuksessa Tuikku lyhenee huomattavasti, vatsalinja on lyhyempi, kuten kuuluisi ja tähän sitä tulisi päästä. Samoin minun istuntani oli parempi kuin mennessä esim. ravia tai laukkaa.







Tiistaina lähdimme Tuikun kanssa maastoilemaan. Teimme Iivarintien lenkin ja kun saavuimme Lohjansaarentielle huomasin Iivarintien puolella traktorin, minkä ohi menimme ja ison navettarakennuksen takana oli rivi autoja. Metsästäjät olivat paikalla, mutta jahti oli jo ohi. Joten pääsimme jatkamaan matkaamme ja niin menimme Iivarintien osuuden, takaisinpäin tullessa laukkasimme ja annoin lähtiessä ohjien olla mahdollisimman löyhällä. Tuikku oli reipas ja jatkoimme matkaamme peltoreitille, mistä pääsimme ylittämään Lohjansaaren ja tulimme tuttuja reittejä takaisin. Kun on lämmin marraskuu ja talvikarva jo erityisen tiheä, Tuikku hikoilee herkästi. Joudun sitä loimittamaan aina hikilenkin jälkeen ja nyt olen miettinyt, että osatrimmaisin sen.  Toisaalta sitten jos on kylmä pakkanen, joutuisi Tuikkua loimittamaan ja tarkoitus on ollut, että mitä vähemmän loimitusta sen parempi. Kun ei varmaksi tiedä, millainen talvi ja loppusyksy tulee, näyttäisi siltä, että lämmin ja paksussa karvassaan Tuikku hikoilee jo normilenkin jälkeen. Pitänee vielä katsoa ja loimittaa tarpeen mukaan.

perjantai 2. marraskuuta 2018

Voi aikoja, voi tapoja

Tuikku on päässyt liikkumaan vaihtelevasti. Nyt olemme menneet aika usein ajaen, osittain myös siitä syystä, että tällä tavoin päästään tekemään hikilenkkejä ilman selässä olevaa painoa ja on hevoselle sitä myöten mukavampi tapa liikkua. Vapaapäiviä on myös Tuikulla ollut ja olen mennyt kentällä kerran, tämä sunnuntaina. Kevyt hiki tuli. Kentällä meni kivasti, vaikka välillä Tuikku kasvoi pari metriä korkeutta kun pellolla meni niinkin vieraat yksilöt kuin shettis ja toinen hevonen ratsastajansa kanssa. Tuikku ei varmaan ole aikaisemmin nähnyt vastaavaa, mutta vähitellen taas päästiin normaalitilaan ja rauhallisesti edettiin. Viimeaikoina minun ratsastusintoni on laantunut, joudun turvautumaan rutiineihin.


Tätini oli kylässä ja tuli hänen kanssaan puhetta vanhoista ajoista, miten niitä hevosia pidettiin. Paljon on hevosenpito muuttunut menneistä ajoista ja tiedon lisääntymisestä huolimatta ei pelkästään hyvää. Ruokinta on ennen ollut aivan toista, heinää saivat, mutta missään ei annettu heinää 24/7 turvan alle. Töitä tekivät: metsä- ja peltotöitä riippuen vuodenajoista. Ja heinä kaadettiin, laitettiin seipäille. Mutta heinäpeltoja ei koskaan lannoitettu ainoastaan lantaa (kemiallista) laitettiin viljapelloille. Tilalla oli lehmät, kanat, siat, lampaat ja työhevonen. Ja eläimistä pidettiin hyvää huolta, toivat elannon. Ruokinnassa saivat apetta ja annettiin myös suolaa hevosille. Heinänjakokertoja aamuin illoin. Paino-ongelmia ei ole ollut. Nykyisin sitä vastoin hevosilla on samat elintasosairaudet kuin meillä ihmisillä, syömme ylenmäärin ja tämä ei aina tarkoita sitä, että hevoselle annetaan väkirehuja vaan jo pelkkä heinä itsessään saa hevosen lihomaan. Hevoset liikkuvat vähemmän ja liikutuskerrat voivat olla ajallisesti tunnin, mutta teholtaan kevyitä.


Tuikun kanssa kävimme ed. viikonlopun lauantaina ohjasajamassa teillä. Sitä ennen perjantaina olimme ajaneet kärryillä ja sää oli tuolloin hieno, tyyni ja sain muutaman kivan kuvan otettua reitiltä. Ohjasajo sujui mukavasti ja tuo vaihtelua liikutukseen. Tätä vain tulee tehtyä harvoin, liian harvoin.

 

Onhan minulla ollut tallilla mukana myös Lilo. Sen kanssa olemme totutelleet Mölli-agilityyn, yrittäneet saada enemmän kontaktia ja on se ollut sen verran rohkea, että tekee tuttavuutta ison tyttökoiran kanssa mielellään. Tällä viikolla menin Tuikun kanssa tiistaina maastoon, keskiviikkona kärryajelemaan ja eilen torstaina otin Lilon mukaan. Menimme kentälle Tuikun kanssa ja alussa Tuikku käveli, meni ravia sillä vauhdilla, mikä tuntui olevan sille sopiva. Ja aina kun maiskutin, Tuikku meni reippaasti ja Lilo innostui myös repussaan. Päätin sen sitten ottaa narun päähän. Siinähän sitä riittikin pitelemistä pienessä koirassa. Kun Tuikku ravasi uraa pitkin, juoksi Lilo narun päässä räksyttäen sen, mikä sen kurkusta lähti ja pyrki vahvasti Tuikun jalkoihin. Naru on sen verran lyhyt, ettei se olisi jalkoihin mitenkään päässyt. Ja Tuikku juoksee, on hämillään, mutta missään vaiheessa ei tule sille halua potkia pientä koiraa päin. Sitten napsahti Tuikun päässä, sai tarpeekseen räkyttävästä pienestä rakista ja lähti spurttailemaan, pukitteli ja minä räksyttävän rakin kanssa juoksin mukana. Tuikku oli hämmästynyt, huonosti kasvatettu koira, mikä ei tottele omistajaansa ja Tuikun pitäisi sitten kuunnella omistajan käskyä. Jotain mätää tässä nyt täytyy olla. Pienen koiran päähän ärsykkeeksi riittää liike ja kun Tuikku juoksi, oli Lilolla halu myös mennä mukaan, mutta jos olisi ollut vapaana, todennäköisesti jalkoihin härkkimään, yllyke siihen oli tälle liian suuri. Vielä on matkaa siihen, että pääsemme maastoon Lilo vapaana rinnalla ja minä Tuikun selässä. Paljon vaatii vielä työstöä ja asioihin tottumista.


Lilo repussa, Tuikku vapaana menossa kohti esikuivauttua heinäpaalia. Tärkein ensin :D.



tiistai 23. lokakuuta 2018

Suomenhevosesta on moneen


Kiropraktikon jälkeiset päivät ovat olleet Tuikun kanssa kevyitä. Keskiviikkona oli alkuperäinen tarkoitus lähteä maastoon kevyelle lenkille, mutta syyslomaviikolla tallille tupsahti ruotsinkielinen perhe katsomaan vain hevosia; isoäiti poikansa ja kahden lapsensa kanssa. Pieni tyttö oli ihastunut hevosiin ja ehdotin heille, että jos he haluavat, voivat ratsastaa Tuikulla. Ja niin tehtiin. Kentälle menimme, Tuikulla karvasatula ja suitset. Pieni tyttö pääsi Tuikun selkään ja karvasatulassa on kahva, mistä pitää kiinni. Kaiken lisäksi lopussa sai isä taluttaa Tuikkua tytär selässään. Ja tämä oli isälle ensimmäinen kerta kun hän käsittelee hevosia. Näin uskaltaa tehdä kun on hevonen, mikä toimii tilanteessa kuin tilanteessa, rauhallisesti ja tyynesti. Tuikku suoriutui tehtävästä niin tasaisen varmasti ja tyttären isä kiitteli kovin rauhallisesta hevosesta.

Lauantaina kävimme maastossa kaverin kanssa. Ja olipa mukava maastoilu, hevoset olivat reippaita ja intoutuivat toistensa seurasta. Mentiin reippaita laukkaosuuksia, rauhallisia käyntipätkiä ja ihasteltiin syksyn värejä ja maisemia. Pitkästä aikaa taas yhdessä. Sunnuntaina Tuikun kanssa kärryajelulle ja tällä kertaa oli Lilo mukana. Kärryajelu meni oikein hyvin. Liloa yritetään totuttaa tallielämään, tutustumaan vieraisiin ihmisiin, hevosiin, tallikoiriin ja kaikkeen, missä saisi lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Kärryajelusta Lilo piti kovin, se oli koppisten pohjalla ja nojasi laitaan, katseli maisemia. Piti erityisesti raviosuuksista, missä mentiin hieman reippaammin ja Tuikku oli luotettava tälläkin kertaa.


Maanantain sai Tuikku vapaaksi. Meillä on Lilolla kantoreppu, mistä se ei erityisemmin pidä. Ostin uuden, missä päänaukko on repun etuosassa ja repussa istutaan selin kantajaan. Tarkoitus oli lähteä siten, että Lilo pääsee myös ratsaille. Ja näin tehtiin. Vaikka sää olikin kylmä, sateinen ja lopussa tuulinen. Lilo oli hyvin rauhallinen repussa, laitoin repun etupuolelle. Tuikku oli rauhallinen, kuten se yleensäkin on ja meidän ratsastusretki sujui hyvin ja turvallisesti. Lilo oli rauhallinen repussaan, katseli ympärilleen ja menimme käyntiä, ravia ja laukkaa. Kaikki askellajit onnistuivat hyvin. Tuikkua täytyy kehua, on se vain poikkeuksellinen hevonen, sille käy kaikki, mihin vain sen kanssa ryhtyy. On sitä ihmetelleet tallilaiset, miten tyyni ja rauhallinen se on. Kaikki sujuu sen kanssa mutkattomasti ja näin sen kanssa on ollut koko tämän ajan, mitä olemme tallille viettäneet, ensipäivistä lähtien. Tuikkua ei tunnu horjuttavan mikään, mutta löytyy niitäkin päiviä, jolloin pellolle ilmestynyt maa-aines saa sen puhisemaan, mutta ohi silti mennään. Mutta suurimmaksi osaksi toimii niin rauhallisen vakaasti, että sen kanssa on ilo suunnitella uusia retkiä ja tarvittaessa löytyy vauhtia niin halutessaan.

Tuikulla on ollut vatsa hyvä ja lantakin sopivan kuivaa, ehyttä palleroa. Vatsallaan reagoi heinän vaihdoksiin ja tottuminen vie muutamasta päivästä pariin- kolmeen viikkoon. Tallilla on luomuheinää, mikä on sopinut Tuikulle hyvin niin esikuivattuna kuin kuivana. Syksyn myötä vatsa on pysynyt myös hyvänä. Väkirehuruokinta ei ole Tuikulla ollut koskaan suuria määriä. Niemenkylässä ollessamme liikuttiin raskaammin, jakoheinällä ja tällöin sai lisärehuja, muttei niidenkään syöttömäärät olleet suuria. Ei nykyisinkään, ei saa väkirehuja, muutoin kuin pari desiä melassileikettä, hampunsiementä, B-vitamiinia, E-vitamiini + seleeni, tarvittaessa elektrolyytti ja kivennäiset. Eli 6-8 erilaista purkkia / pussukkaa :D. Tällä hetkellä lihavuuskunto on hyvä ja näyttää olevan suht sopusuhtaisessa kunnossa. Ja näkyyhän se voinnissa, ei tarvitse huolehtia turhasta.

Tuikku on erityisesti pitänyt siitä, että se saa vaeltaa vapaasti tarhasta haettaessa. Tämä tapa on Tuikulle ollut mieluinen. Se odottaa jo portilla, tulee itse tykö kun tulen tallille. Tämä myös helpottaa jos Lilo on mukana tallilla. Sen kanssa en vielä halua kulkea ilman hihnaa, vaikka se kuuliaisesti seuraakin mukana, mutta arkana koirana kovat, äkilliset äänet saa sen poistumaan paikalta. Meillä on menossa meidän villakoiran kanssa projekti, missä yritetään vahvistaa sen itsetuntoa ja lisätä rohkeutta. Tosin metsäretkellä sen itsetunto riittää ja rohkeus lähteä luotani kauemmas jos vain kuuluu lintujen ääniä, joita se mielellään jahtaa. Tällöin unohtuu täysin luoksetulopyyntö. Ja kun kerran on vapaaksi päässyt, sen kiinnisaaminen hihnaan ei onnistu ihan heti. Vaikka olisi herkullisimmat namipalat mukana. Mölliagilityyn olemme myös Lilon kanssa osallistuneet. Lilon kanssa Tuikku osaa tehdä niin hienovaraisesti tuttavuutta, ei tule liian liki vaan tekee herkän varovaisesti. Lilolle Tuikun koko on taas arveluttavaa ja ihan iholle ei anna tulla. Mutta Tuikku, ihan mahtavan viisas hevonen, vaikka aina pitäää olla backuppi, mutta siltikin Tuikun kanssa on tunne siitä, miten varovainen ja järkevä se on.  Aivan erityinen hevonen, jotain enemmän kuin mitä osaan kirjoittaa. Tässä hevosessa yhdistyy herkkyys, rauhallisuus, vakaus ja viisaus - suomenhevonen.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Vaihtelu virkistää


Haukkavuoren vaahterapuun lehtien peittämältä polulta. Tästä myös Tuikun kanssa kuljimme.


Päätimme lähteä vähän ex-tempore Tuikun kanssa retkelle. Asiasta sovittiin lauantaina ja tuumasta toimeen sunnuntaina. Ja olikin ihan mahtava retkeilypäivä. Hirvenmetsästyskausi alkoi lauantaina ja tämän totesin aivan käytännössä. Lähdimme Tuikun kanssa maastoilemaan tuttuun tapaan, halusin pitää maastoilun melko kevyenä. Mutta kääntyessämme Huhtasaaren sillan jälkeen Rauhalanmäelle (Jalassaari), näimme tähystyspaikalla oranssiin pukeutuneen miehen aseensa kanssa. Kysyinkin, etteivät kai aio ampua vielä. Eivät aio, ovat passissa. Ajo on tulossa Lohjansaaren tien toiselta puolelta Jalassaarta. Vielä kysyin, että voiko mennä ja voi. Niin jatkoimme matkaa Tuikun kanssa. Matkan varrella aprikoin, että niinköhän tämä on järkevää kun on jahtikausi juuri alkanut. Menimme jyrkkää metsäpolkua pitkin metsän keskellä ja olin hieman varautunut säntäileviin peuroihin tms., mutta niitä ei näkynyt. Metsäpoluilta käännyimme tutulle niittytielle ja lähdimme ravissa eteenpäin. Näinkin jo mutkan takaa häämöttävän oranssipukuisen miehen, Tuikku haistoi sen myös ja pyysin käyntiin. Huhuilin, ihan varmuuden vuoksi, ettei  meitä ammuttaisi vain hirvenä. Kysyin, että ei kai aio ampua, jo toisen kerran. Ei aio, on passissa, mutta matkaa ei kannata jatkaa, sillä ajo on käynnissä. Totesin parhaimmaksi kääntyä takaisin. Niittytien päässä olikin kymmenkunta metsämiestä oranssipukuineen ja kävimme Tuikun kanssa tervehtimässä. Kyselin, etteivät kai aio ampua, ettei vain meitä hirvenä ammuttaisi. Ei aiota, ensin lajintunnistus ja vasta sen jälkeen ammuttaan :D. Joten nyt se on sitten käynnissä hirvenmetsästys, viikonloppuisin on suunniteltava ihan toiset reitit.

Joten sunnutaiksi kotiseuduille. Haimme Tuikun traikulla ja suuntasimme tutulle kotikujalle. Siitä satulointi ja lähdimme tuttua Haukkavuorta kohti, mikä on meidän aamuinen lenkkipolku Lilon kanssa. Maisemat täällä on hienot, reitit mukavat. Ja me Lilon (kääpiövillis) kanssa teemme aamuisin noin 6-8 km:n kävelylenkkejä. Lilo tykkäisi juosta, se jaksaisi mennä lujaa, mutta minun juoksuvauhti on sille liian hidas. Joten olemme tyytyneet pitkiin kävelylenkkeihin. Ja näissä maisemissa sitä mielellään kävelee. Näille poluille suuntasimme Tuikun kanssa. Itse olen sen kannalla, että on hyvä totuttaa hevonen erilaisiin tilanteisiin. Helposti sitä jää tuttuun kotitallin ympäristöön ja hevonenkin tottuu. Hevonen pitää rutiineista, turvallisuutta luo tutut kotitiet ja niillä kuljetaan tottuneesti. Mutta haluan myös hevosenkin kokevan pientä muutosta siten, että koti pysyy samana, mutta kyläillä voi aina silloin tällöin. Tämä luo ja syventää yhteistä sidettä hevosen kanssa.

 Meillä on myös muitakin tapoja Tuikun kanssa ja näitä ei voi ihan joka tallilla toteuttaa. Tuikun tarhakaverilla on tiettyjä etuuksia, se saa vaellella talliympäristössä oman mielensä mukaan. Se menee joskus laitumelle itsenäisesti (on iso suomenhevonen, säkä 168), se voi pyöriä ylätallilla syömässä paalista heinää tai pyöriä pihattotallilla syömässä sieltä pyöröstä heinää. Kulkee siis vapaasti. Kun omistaja sitä huhuilee, tulee se juoksien luokse, vaikka olisi syömässä vihreää. Olen myös Tuikulle suonut vähän samaa, antanut sen tulla tarhasta ilman riimua ja narua. Se tottuneesti suuntaa tarhojen väliin syömään ruusupensaan marjat  ja lehdet, se putsaa tarhan välit irtoheinistä, kulkee paalin luokse syömään vapaasti ja kiirehtimättä. Tätä on kiva seurata. Ja nämä pitävät siitä, erityisesti tämä Tuikun tarhakaveri. Kun se näkee omistajansa tulevan, se odottaa aidan vierellä seuraten tarkasti omistajansa liikkeitä tietäen, että tänään se pääsee taas viettämään vapaaherran elämää talliympäristössä. Kun omistaja ei voi vielä antaa vapaata, hevonen on aidan vierellä, se katselee siihen suuntaan, minne omistaja menee odottaen, koska hän tulee ja päästää vapaaksi. Nämä hevoset eivät karkaa, ne eivät poistu talliympäristöstä minnekkään. Vaeltavat rauhallisesti, kiirehtimättä syöden heinänpaalista, siirtyen tutkimaan vihreää ruohoa jne. Tätä samaa olen vähän suonut Tuikulle, sille ei tule tarvetta paeta, ei lähteä alueelta pois vaan se pyörii kuinkas muuten kuin syötävän ympärillä: ruusupensaat, vihreä nurmi, ojan pientareet, pyöröpaalit. Se silminnähden nauttii ja tulee omatoimisesti tykö kun tulen tallille. Se odottaa myös tätä uutta opittua vapaata hetkeään.

Niin, teimme retken tuttuihin kotiympyröihin ja retki onnistui hienosti. Asfalttitiet suurimmalta osin talutin, tämä myös siitäkin syystä, että lähiöissä ei ratsastus ole sallittua kaupungin järjestyssäännöissä ja toiseksi asfalttitien pinta on liukas kun Tuikulla oli jo kuluneet kengät. Mutta leppoisasti ja rennosti Tuikku tuli mukana ja Jari sai olla taas se johtaja, mikä uhrataan ensimmäisenä pedoille jos sellaisia matkan varrella tulee vastaan :D. Säähän oli kaunis, lämmin, aurinko paistoi, lehdet kauniin syvänkeltaisia, punertavia, vihreää, oranssia. Maassa lehtiä. Kaikkialla väriloistoa vihreästä, keltaiseen, oranssiin, punaiseen ja siniseen taivaaseen. Me laukkasimme parissa kohdassa ja meinasi käydä huonosti. Niittytien pinta oli aamusta vielä märkä, sen päällä ruohoa, lehtiä ja laukan jarrutuksessa toinen etujalka liukui. Näissä tilanteissa voi hyvin helposti jänne mennä, mutta onneksi selvittiin haaveritta. Tämän jälkeen otettiin vain yksi laukkapätkä ja varsin lyhyt kuivahkolla pohjalla. Meidän reittimme kulki kapeita pajun vierustamia polkuja pitkin, vaahterapuun lehtien peittämät polut olivat hieno kokemus. Ja miten rauhallinen retki meillä olikaan. Ja olihan hienot maisemat. Tuikku oli tyytyväinen, vastaantulijat ilahtuneita varsin epätavallisesta näkymästä tutuilla poluilla kun hevonen tulee vastaan. Ja kyllähän Tuikkua ihasteltiin ja kehuttiin, onhan se nätti kun kulkee vieraassa ympäristössä ryhdikkäänä. Tällaiset retket ovat mukavia ja niistä jää molemmille hyvä mieli.



Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja Tuikun kengitys. Kaviot ovat hyvässä kunnossa, niitä kengittäjä kehui myös. Sopiva kengitysväli ja sanoisin, että hampunsiemen on myös yksi tekijä hyväkuntoisissa kavioissa. Tuikulla oli vielä kiropraktikko ja pientä sanomista löytyi takaselästä, mitä ounastelin ja johtunee puolentoista viikon takaisesta kylmettymisestä. Muutoin olikin oikein hyvä eikä lannerangan ja muunkaan osalta suurempia huomioita. Olen ollut tyytyväinen kiropraktikkoon. Se on Tuikun kannalta ennaltaehkäisevänä ja ylläpitohoitona hyvä. Varsinaisesti Tuikku ei niin tätä tarvitsisi, mutta en uskalla jättää hoitoa ottamatta. Sillä on mielestäni se hyvä puoli, että omistajana tiedän, miltä Tuikun selkä ja muu vaikuttaa, mikä on tilanne, onko tarvetta eläinlääkärille, miten liikunta on vaikuttanut jne. Mielelläni maksan hoidosta, millä voi ennaltaehkäistä isompia vaivoja. Kun ne niin helposti voi jäädä näkemättä etenkin minulta. Vaikka olenkin tarkka, mutta pienikin muutos pitkän ajan kuluessa voi jäädä huomiotta tai sen huomaa ja selittää itselleen, ettei vielä hätää, katsotaan ja asia unohtuu. Ja pienestä epämääräisyydestä tuleekin jo pahempaa ja sitten tilanteen korjaaminen voi käydä vaikeammaksi.

lauantai 13. lokakuuta 2018

Si-nivelvaivat

Ensin on todettava, että tuleva teksti ei ole referointia eikä perustu minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimukseen, tosin muutaman lähdetekstin voin linkittää mukaan. Tämä siis niille, jotka etsivät tietoa hevosen si-nivelestä, sen toiminnasta, si-nivelen oireiluista, nivelrikosta tms. Tekstini ei siis tule olemaan tieteellisesti eikä muutoinkaan esitys hevosen si-nivelen toiminnasta, mitä voisi käyttää lähteenä etsittäessä tietoa oman hevosen oireilulle. Siihen suosittelen googlea, omaa eläinlääkäriä, kiropraktikkoa, fysioterapiaa tms. Kirjoitukseni perustuu vain omille kokemuksille ja pyrkimykselle löytää vastauksia, mutta googlesta, artikkeleista, uteluistani huolimatta mieleen on jäänyt enemmänkin kysymyksiä kuin olen niihin saanut vastauksia, mitkä olisivat täyttäneet haluni tietää aiheesta enemmän. Mitä si-nivelvaivaisen kanssa voi tehdä? Miten vakavasta oireesta on kysymys? Mikä sen on aiheuttanut? Ratsastus? Trauma, kaatuminen, hevosleikit, liukastuminen? Selviääkö siitä?


Taustaa
Omalla hevosellani on todettu vasemmassa si-nivelessä hieman rosoisuutta ja vasemmassa takapolvessa lievää terävöitymistä. Tuikku on treenattu ravihevoseksi, se on ollut ammattivalmentajalla, mutta vauhdit eivät sillä ole olleet riittävät radoille. Tullessaan meille se oli kyllä vauhdikas ja vauhtia riitti, mutta se mikä oli selvästi nähtävillä oli voiman äkillinen loppuminen. Yleisesti ravihevosia pidetään hyväkuntoisena, mutta Tuikun kohdalla sen kunto loppui ikäänkuin kesken. Ensimmäisen viikon aikana huomasin ravissa jo pientä tahditusta tai epäilin sitä, mutta pidin tasapainottomuudesta johtuvana ja ajattelin ajan tuovan muutoksia. Ensimmäisinä viikkoina aloitimme rauhallisemmin liinassa, tutustuttiin maastoihin, liikutus 4 x vko. Jarrut olivat hakusessa, mutta pysähtyi ja aina tuntui olevan kiire eteenpäin. Kaikkeen suhtauduttiin jännittyneesti. Vähitellen pääsimme jo edistymään, ravi parani aikaa myöten. Keväällä 2015 kun Tuikku klipattiin, tuli esiin lannerangan nikamien välissä kohouma ikäänkuin rikka, mikä laitetaan mutterin väliin. Tuikun kanssa maastoiltiin ja retket olivat sitä, että opettelimme menemään ensimmäiset kilometrit pelkästään käyntiä ja vauhtisuorilla sai sitten mennä sitä vauhtia kun halusi. Tuikulla on alusta alkaen ollut nelitahtinen laukka, vauhdissa pääsee kolmetahtisuuteen. Suomenhevosilla yleisesti liikkeet ovat maanmyötäiset ja niihin on helpompi mukautua, toisilla laukka voi jäädä heikommaksi treenistä huolimatta.

Tuikulla alkoi käymään hieroja parin kuukauden välein. Halusin tämän kautta myös nähdä, miten meidän liikkuminen on vaikuttanut lihaksistoon. Hieroja totesi Tuikun olevan hyvinkin liikkuvainen nivelistään ja sen kanssa on pyrittävä saamaan selkää käyttöön ja yliliikkuvien nivelten vuoksi voi olla haastavampaa. Joten aloitimme ratsastustunnit Maria Pasasen johdolla ja hän välillä ratsasti Tuikun. Hän sanoi Tuikulla olevan oikean takapolven kanssa ongelmia, mutta liikunnan myötä ne myös menisivät todennäköisesti ohi. Vähitellen edistymistä tuli ja olimme Tuikun kanssa päässeet siihen, että maastot sujuivat mukavasti ja sitähän me pääasiassa teimme. Välillä kentällä ja vähitellen esteitä mukaan. Tuikku on ollut innokas maastoilija samoin minä. Molemmat pidämme vauhtiosuuksista, mutta opettelimme etenemään myös rauhallisia pätkiä. Tämä oli haasteellista alussa, koska selvästi Tuikulle liikkuminen oli reippaasti eteenpäin. Muoto oli useinkin pää koholla, jännittynyt ylälinja, mutta vähitellen muoto rentoutui ja pääkin laski maastoilujen myötä. Tuikulla en ole käyttänyt apuohjia enkä gramaaneja, joita osa kylläkin suositteli. Ehkä olisi pitänyt, apuohjilla olisi voinut olla hyvä vaikutus löytää parempaa muotoa ensikuukausien liikkumiseen.

Miten me liikuimme
Me liikuimme paljon maastossa, ratsastimme kentällä , välillä ohjatusti ja tällöin alkoi ravi parantumaan huomattavasti, laukassa päästiin myös edistymään. Esteitä hyppäsimme, matalia. Me liikuimme reippaasti ja mukaan tuli myös kärryajelu, mutta se oli ikäänkuin palauttelua, milloin on lupa vain mennä pitkin ohjin. Tuikku suoritti asiat hyvin siihen nähden, miten osasin vaatia ja itse ratsastaa. Tuikku on varsin nöyrä hevonen ja miellyttämishaluinen. Huomasin lannerangassa vähitellen tulevan kireyttä, mitä on varmasti ollut pidemmän aikaa, mutta mihin en ole itse osannut kiinnittää huomiota. Vasen kierros on ollut Tuikun kohdalla vaikea, oikea takajalkaa on hoidettu säännöllisesti piikittämällä ja siitä oli apua. Kunnes varattiin klinikka-aika ja siellä todettiin tutkimusten jälkeen hieman rosoisuutta vasemmassa si-nivelessä ja vasemman takapolven lievää terävöitymistä. Takapolven terävöitymisen oletan suurimmalta osin tulleen kaatumisesta kentällä irtojuoksutuksessa kun innostui kovin ja pohja rullasi alta. Tällöin tuli juuri vasempaan takapolveen ruhjeita, mutta ei arkonut, ei turvotellut.


Klinikkakäynnin jälkeen siirryimme täysin maastoiluun, parin viikon kevyen liikkumisen jälkeen aloimme vähitellen palata laukkaan ja raviin, nämä sujuivat hyvin. Tuikku oli tyytyväisen oloinen ja rauhallinen maastoillessa, säikkymistä oli joskus, mutta ei poikkeavasti. Ei ennen klinikkaa eikä sen jälkeen lukuunottamatta puolivuotisjaksoa, jolloin tuntui siltä, että säikkyminen lisääntyi ja käytös ratsastuksen kanssa oli välillä poikkeavaa Tuikun kanssa, mitä sillä ei ole ollut ennen tuota puolivuotisjaksoa eikä sen jälkeenkään. Ja vähitellen se lisääntyi. Olisi voinut olettaa syyksi si-nivelen, mutta meillä on ollut kiropraktikko hoitamassa säännöllisen välein ja hänen mukaansa ei tuonakaan aikana ollut sanottavaa ristiselän alueella, kuten oli kun hän ensimmäisen kerran tuli Tuikun hoitamaan. Oireilu hävisi tyystin kun olosuhteisiin tuli muutos.

Miten si-nivel vaikuttaa
Olemme Tuikun kanssa liikkuneet reippaasti, tehneet maastoja ratsastaen, talvella pääsimme rekiajelun makuun ja muutoin ajelen kärryillä joko koppiksilla tai hiittikärryillä. Parhaimmaksi liikuntamuodoksi olen havainnut Tuikun kannalta rekiajelun. Se toi vahvistusta takaosaan, mikä on Tuikun kohdalla heikoin lenkki ja se auttaisi myös takaosan toiminnassa. Si-nivel itsessään on epätasainen ja se on osa ns. voimansiirtolähdettä. Se ikäänkuin yhdistää takaosan etuosaan, on ns. yhdistävä akseli vrt. yksiakselinen traileri. Si-nivelvaivat näkyvät yleensä ensimmäisenä laukassa, Tuikun kohdalla tämä on vasemmanpuoleinen laukka, mikä on sille hankalampi.  Erityisesti se näkyy ympyrätyöskentelyssä, milloin oikea takajalka jää ulkojalaksi. Tällöin näyttää siltä, että ulkotakajalkana se jää jälkeen, on ikäänkuin myöhässä.

 Olen yrittänyt useampaan kertaa kysyä Tuikkua hoitavalta eläinlääkäriltä sen si-nivelestä, miten paha se on, miten pitkään se voi mahdollisesti kestää jne. Ja tunnetusti eläinlääkäri miettii, miettii vielä lisää ja niin, voiko eläinlääkärikään tyhjentävästi antaa vastausta sellaiseen, mistä ei voi tietää ennenkuin näkee. Hän on todennut, että jos hevonen kykenee suorittamaan matkaratsastuskisat hyväksytysti läpi puhtain tuloksin, niin sehän on hyvä. Niinhän se on, mutta omistajana sitä tahtoisi tietää enemmän. Me olemme käyneet Tuikun kanssa matkaratsastuskisoissa, saaneet hyväksytyt suoritukset lukuunottamatta vuosi takaperin Lohjan kisoja, missä eksyimme ja tuli hylky. Muutoin Tuikku todettiin eläinlääkäritarkastuksen jälkeen hyväkuntoiseksi hevoseksi, millä palautumiskyky on erinomainen.


Si-nivel oireilee
Meillä on Tuikun kanssa ollut siinä mielessä hyvä tilanne klinikkakäynnin jälkeen, että se on voinut hyvin. Marraskuussa 2017 sen oikea takapolvi oireili, mutta se ei näkynyt käytöksessä. Sen suorituskyky on ollut hyvä ja olen yrittänyt pitää liikutuksen niillä rajoilla, että Tuikku kykenee niistä suoriutumaan. Me liikumme 5xviikossa, teemme pidempiä maastoja, missä menemme myös paljon laukkaa ja ravia, vaihdellen vauhtia. Liikumme hikeen. Tuikulla käy tuttu vuokraaja silloin kun hän ehtii ja ratsastaa pääasiallisesti kentällä. Heillä on mennyt hyvin ja Tuikku on toiminut. Esteitä menemme silloin kun muistetaan, mutta nekin olen pitänyt matalana. Tuikulla käy säännöllisesti kiropraktikko, mistä on ollut suuri apu. Ja suurempia lukkoja ei ole löytynyt, tammikuussa vasen puoli kaulasta jumissa samoin vasen puoli kylkikaaren takaa johtuen satulasta. Hoidan laserilla Tuikkua säännöllisesti tarpeen mukaan. Tällöin käyn läpi sen lannerangan alueen sekä ristiselän ja tarvittaessa takapolvet. Välillä käytetään hierojaa. Tuikulla on ollut lihakset sangen hyvät.

Viikko takaperin kävi ensimmäistä kertaa siten, että ristiselkä oli oikeasti kipeä eikä sitä edes voinut laskea kuvitelmaksi. Syynä oli kylmä sadepäivä, yö oli ollut kylmä, edellisenä päivänä ratsastus. Enkä ollut ohjeistanut loimituksesta ja sadeloimet eivät vielä olleet paikallaan. Sillä Tuikkua ei ole juurikaan tarvinnut loimittaa. Olin vielä töissä, joten pääsin tallille iltapäivän jälkeen ja haettuani Tuikun näin, miten se oli kipeä ristiselästään. Se väisti kättäni. Pari loimea selkään, tämän jälkeen kuivattelua ja koskettelua. Ja olihan kipeä. Si-nivelvaivoissa on ristiselän alue herkkä kylmälle. Joten harjausta, satulointia ja lähdimme maastoon pehmeille pohjilla kävelemään, jotta lihakset saadaan lämpenemään aidosti ei pelkästään loimittelun tai laserin avulla. Alussa Tuikku oli virittynyt, vähitellen päästiin kävelyn kautta tasaantumaan ja Tuikulla oli saderatsastusloimi päällä, mikä vielä piti lämmön mukavasti sisällään. Kävelymaaston jälkeen laserilla hoitoa, sivelyä ja loimi päälle. Tämä sama myös seuraavana päivänä, käyntimaastoon ja laseria. Kolmas päivä vapaa ja niin ristiselkä on ollut hyvä. Kireyttä on jäänyt lihaksiin, mutta si-nivelvaivoissa on hyvä muistaa myös pitää ristiselkä lämpimänä. Kun talvikarva ei vielä ole lopullisesti kasvanut, vaatii tämä jakso loimitusta vetoisilla ja sateisilla säillä.


Parasta hoitoa si-nivelvaivoissa on liikutus ja pitää hevonen sopivassa lihavuuskunnossa, välttää ylipainoa. Tuikun kohdalla etuna on liikkumisen monipuolisuus, heikkoutena kokoamiskyvyn vähyys, mikä johtuu siitä, että sillä on ratsastettu pääosin maastossa ja pidemmässä muodossa. Olen pohtinut sitä, pitäisikö kouluratsastusta lisätä, missä saadaan mahdollistettua selän käyttöä ja kokoamiskykyä. Tätä olen myös kysynyt tutultani, jolla kokemusta kouluratsastuksesta on kisakentillä sekä Suomessa että ulkomailla. Hänen mielestään Tuikku on monipuolinen hevonen ja tämänkaltaisen hevosen kanssa, mitä ei ole ratsastettu juurikaan kootumpaan muotoon eikä sitä kautta selän lihakset ole siihen kehittyneet, on riski kipeytymiselle suurempi. Joten jatkamme edelleen vanhaan tuttuun tapaan maastoilua, ajelua, kentällä silloin tällöin ja esteitä mennään kun ehditään. Talvella taas rekiajelua mukaan.

Hippos-lehti   
Viimeisimmässä lehdessä oli suoliristiluuliitosvaivoista hevosilla. Artikkeli oli  mielenkiintoinen, mutta olisin toivonut siltä enemmän. Siinä kerrottiin pääpiirteissään vaivasta, sen syntymekanismista, oireista ja tutkimusmenetelmästä. Lehdessä mainittiin suoliristiluuliitoksen vaurioon viittaavat nivelten reunojen uudisluumuodostus sekä niveltä tukevisen siteiden arpeumamuutokset. Tätä ei Tuikulla ollut nähtävissä, mutta juuri vasemmassa si-nivelen reunassa hieman rosoisuutta, mitä kirjoituksen perusteella pidetään lievänä muutoksena ja nämä ovat kirjoituksen mukaan yleisiä oireettomilla hevosilla.

Viimeisenä jaan linkin hevosen selkäongelmista. Tämä on opinnäytetyö, missä keskitytään hevosen selkä- ja lonkkaongelmiin. Kolmas linkki, minkä haluan jakaa on Heli Hyytiäisen luento Oulusta. Tästä on Anna Kilpeläinen jakanut omilla facesivuillaan ja on varmaankin jo monen lukema, mutta silti ajankohtainen tähän aiheeseen liittyen.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Tunteiden merkitys


Hevosen omistaminen on kokonaisvaltaista, etenkin kun on jo ikää, asiat ja tilanteet kokee eri tavoin kuin nuorempana. Olen siitä iloinen, että kohtasin hevoset jo ennen yläasteikää ja kimmokkeena olivat kaverien innostus ja tästä innostuin myös minä. Siitä alkoi harrastukseni hevosten parissa. Ja ei tuolloin rikkaita oltu, pyörällä poljimme yli 15 asteen talvipakkasilla sen parikymmentä kilometriä tallille. Kävin kahdella eri tallilla, molemmat vastakkaisissa suunnissa ja matkaa näihin kertyi. Harvoin sitä kyydillä päästiin. Autoimme myös tallin töissä siivoamalla karsinoita ja muita askareita. Hevosia on ollut isovanhempieni kotitilalla metsä- ja maatilatöissä. Tuolloin kengitys opeteltiin ja hoidettiin omavaraisesti samoin heinät ja viljat lehmille, lampaille ja niille parille hevoselle. Kanalakin oli luontevana osana maatilalla. Joten tuntumaa maatilan töihin ja pitoon on sekä monien vuosien halu saada se oma pieni punainen mökki ja maapalsta. Vielä ei ole toive toteutunut, läheltäpiti on ollut kerran, mutta lasten koulu sekä kaverit ovat olleet tekijät, mikä on tuonut omat rajoitteensa. Ja olenpa kerran mennyt ostotarjousta tekemään vanhalle isännälle hänen pientilastaan, mutta ei tuottanut tulosta. Jälkipolville meni tämä paikka. Yhtä paikkaa on käyty katsomassa pariin otteeseen, mutta vielä ei ole tullut lottopottia ja merkittävä tulonlähde on edelleenkin vailla työtä. Yrittäjäriskiä ei vielä halua ottaa, joten jos ei muuten, tein sitten piparkakkumaatilan :D.

Hevoset ovat tänä päivänä monelle harrastus, osalle työväline ja elanto tavalla jos toisella. Minulle tämä on harrastus, ystävyys, kumppanuus ja myös ns. hoivavietin kohde. Olen aina pitänyt pienistä vauvoista, taaperoikäisistä ja tässä tulee esiin myös hoidon tarve. Mitä isommaksi lapset kasvavat, olen kokenut haastavana, miten sovittaa lapsen oma tahto ja tavoite yhteen. Tässä on ollut melkoinen haaste ja välillä olen kokenut rajallisuutta ja voimattomuutta  mitä vanhemmiksi lapset ovat kasvaneet, siitäkin huolimatta välit lasten tai nykyisin aikuisten nuorten kanssa ovat säilyneet lämpiminä ja läheisinä, keskusteluyhteys sekä yhteinen tekeminen on pysynyt hyvänä. Hevosten kanssa taas asiat ovat melko yksinkertaiset, ihminen päättää ja hevonen tekee sen, mitä ihminen tahtoo, mihin ihminen ohjaa ja mitä ihminen on ko. hevosyksilön kohdalla päättänyt. Hevonen on väline vaikkakin samalla kumppani. Minulla on ollut se etuoikeus, että Tuikku on ollut ns. helppo tapaus, mutkaton ja simppeli. Alussa omat jännityksensä, miten selviän energisen, kaikkeen herkästi reagoivan hevosen kanssa, mutta pikkuhiljaa aika yllättäenkin pääsimme hyvään yhteiseen tekemiseen. Kun olosuhteet ovat sopivat hevoselle, kaikki on ollut helppoa, yksinkertaista ja toimivaa, mutkatonta. Nykyisin sitä kokee asiat syvemmin, pienillä asioilla on iso merkitys ja luonto on se, missä viihdyn yhdessä Tuikun kanssa. Miten sen kertoisi, miltä se tuntuu kun mennään yhdessä metsässä peurapolkua pitkin. Miten kuvailisin sitä tuntemusta kun koko se hetki siinä hevosen kanssa on jotain niin paljon, ettei sille löydy sanoja. Kun se yhteys oman hevosen kanssa on jotain, minkä haluaisi toiselle jakaa, mutta tietää, ettei sanoillaan osaa kuvata eikä toinen täysin voi ymmärtää kun kokemusta vastaavasta ei ole. Tätä olen yrittänyt omalle puolisolleni kertoa useinkin. Siitä hetkestä kun olemme Tuikun kanssa pellon reunalla, uudella reitillä ja laukkaamme niittyä pitkin, rauhallisesti ja mukavasti edeten. Sitä luottamusta ja oman ymmärryksen lisääntymistä, että tässä hetkessä on se kaikki, mihin olemme pyrkineet ja olemme rauhallisia, tyyniä ja tyytyväisiä.


Eilen kentällä koin "herätyksen", voiko ja saako hevonen tehdä päätöksiä. Tähän osaltaan vaikuttaa myös se, että kentällä ratsastuksen koen välillä pakkopullana, välttämättömänä pahana. Toisaalta silloin on myös ratsastajan oltava hereillä ja on myös tehtävä jotain muuta kuin istuttava selässä. Mutta ei maastoilu kaikilta osin ole aivot narikkaan vaan vaatii myös taitoja ratsastajaltakin, en sanoisi, että ihan vastaavaa keskittymistä vaativia suorituksia kuin kentällä. Eilinen tavoite oli mennä kentällä ja tehdä ne pakolliset, saada hevonen kuulolle, taipumaan, suorittamaan tehtävät suorassa, vastaamaan apuihin jne. Ja nämä Tuikku suoritti oikein hienosti. Minä taas yritin päästä helpolla, sillä lievä päänsärky aiheutti sen, etten halunnut kovin keskittymistä vaativia tehtäviä. Siihen nähden Tuikku liikkui hyvin, taipui ympyrällä ja pyöristyi kaulastaan, liikkui rennosti, vastasi apuihin herkästi, oli kuulolla. Kulmissa tahtoi oikoa, mutta korjaukset menivät perille, sisäpohkeella pientä huomautusta ja taipui kulmiin nätisti. Ennen viimeistä laukkaosuutta huomautin Tuikulle, että tämä nyt olisi viimeinen harjoitus ja laukatessa huomasin sen tahtovan jo pois kentältä, hienovaraisesti se pyrki kohti porttia, mikä oli vastakkaisessa kulmassa. Pieni, vieno pyyntö, mutta ratsastajana en tietysti kaikkien oppien mukaan halunnut vielä antaa sitä mahdollisuutta, menimme koko radan ympäri ja sitten suuntasimme laukassa kohti porttia. Lähdimme naturapolulle. Pääsimme polulta Huhtasaarentielle hieman etsittyäni reittiä, sillä lehdet olivat peittäneet polun, mitä pitkin olisin osannut oikean reitin. Huhtasaarentiellä menimme laukaten, rennosti ja sujuvasti. Takaisinpäin tullessa oli metsässä neljä kaurista, pari tämän vuotista vasaa sekä emä että urospuolinen. Siihen ne pysähtyivät, sain otettua kuvan, mutta eipä niitä erota pajujen seasta. Tuikku tarkkaili niitä ja halusi mennä eteenpäin niitä katsomaan. Loikkivat tien yli vastakkaiseen metsään ja me jatkoimme matkaamme.

Viikolla kävimme maastossa. Kun menemme kahdestaan, voimme vaihdella vauhtia sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä ja reittivaihtoehtojen valinnan mukaan menemme käyntiosuuksia. Reitit täällä ovat mukavat, samalla voi vain fiilistellä, katsella ympärilleen ja etsiä kauriita tai peuroja. Niitä on taas liikkeellä ja pian alkava metsästyskausi tuo omat jännitteensä maastoiluun. Kauriit, peurat ja hirvet ovat varautuneempia ja meidänkin liikkuminen saa ne helpommin pakenemaan. Enää eivät ole niin luottavaisia kuin metsästyskauden ulkopuolella. Tänään on ensimmäinen päivä lokakuuta ja kolme kuukautta on huomioitava metsästyskausi maastoillessa.



lauantai 22. syyskuuta 2018

360asteen kamerakuvausta

Syksy on vuodenajoista värikkäin, vaikka se enteilee tulevaa harmautta ja loskakautta, on syksy parhaita aikoja kävelyretkiin ja tietysti hevosen kanssa maastoiluun. Tuikun kanssa maastoilemme, välillä olisi hyvä laittaa kärryt perään, mutta niiden kanssa ei voi mennä metsäpoluille, kulkea yli sammalpeitteisen rinteen ja ihastella yhdessä hevosen kanssa tuulen suhinaa korvissa, tuntea kosteus kasvoilla ja matkata polkua hevosen selässä. Syksyssä on paljon tunteita, tuoksuja, sävyjä ja kesän jättämää haikeutta. Kohti harmaata lokakuuta, marraskuisen mustia peltoja ja paljaita lehtipuita. Onneksi tämä kausi kestää pari-kolme kuukautta ja tammikuun saapuessa tietää taas, että kevät on edessä. Talvesta pidän myös, mutta nykyisin talvet ovat olleet kovin epävakaiset ja kaivattua lunta sekä pakkasta vaihtelevan epävarmasti.

Tiistaina Tuikulla oli vuokraaja, joten maanantain menimme Tuikun kanssa lyhyen reitin ilman satulaa kävellen. Samoin keskiviikko lyhyt käyntiosuus ilman satulaa, sillä olin ostanut uudet suitset Tuikulle, mihin laitoin oliviikolmipalat. Välillä on hyvä vaihdella kuolaimia ja nämä suitset ovat pehmeät niskahihnaltaan. Ainakin elisen torstain maaston ne tuntuivat hyviltä, vaikka kuolainten hihnapituutta säädin usempaan otteeseen. Eilinen maasto oli jälleen kerran hieno, vaikka alkumatkasta muistutin Tuikkua, ettei ojan varsilta jäädä syömään "lillukan varsia" vaan tarkoitus olisi kulkea eteenpäin. Kävimme Ahtialan kartanon kärrytiellä ja takaisin tullessa laukkasimme. Jatkoimme matkaamme Rauhalanmäelle ja ennen mäkeä suuntasimme jyrkälle polulle, missä hevonen joutuu väkisin työstämään takaosaa ponnistellessaan reittiä ylöspäin. Tästä jatkoimme matkaamme metsäpoluille, mitkä ovat syntyneet peurojen reiteistä. Osa poluista on vanhaa tietä, joka on jo peittynyt osittain sammaleen alle.



Niittytielle käännyttyämme jatkoimme laukalla ja siitä Iivarintielle ja ankkalammen pellolle. Tuuli oli erittäin voimakas, aukealla pellolla kohisi ja Tuikku oli rauhallinen, laukka sujui rennosti. Viereiset paalista jääneet muovinriepaleet saivat tuulen riepottelemana Tuikun hieman kaartamaan kauempaa, mutta liki näiden käännyimme koivukujalle, minkä kävelimme päähän. Käännyimme takaisin ja tulimme laukalla. Peltotietä pitkin menimme pellon reunaa myöten laukalla pellon päätyyn ja sieltä takaisin. Hieman jäimme pellon reunaan ympyrälle ja työstimme ravia. Kotimatka sujui mukavan rennosti, laukkaosuuksia mukana ja tutuissa kohden Tuikku tahtoo mennä laukalla ja jatkaa loivan alamäen myös reippaasti jatkaen laukalla eteenpäin. Hieno maasto, kahdestaan rennosti, vauhdit malttillisen rauhalliset.

Tänään suuntasimme Jarin kanssa tallille ja menimme kentälle. Jari asetti kolme maapuomia ja niistä noin parinkymmenen metrin päähän esteen matalimmalle ja toiselle sivulle vastaavasti, mutta kokeiltaessa vaihdettiin siten, että molemmissa kierroksissa oli kolme puomia ja 20 metrin väli ja este. Eli vasemmassa kierroksessa menimme toisen sivun puomiharjoitusta ja vastaavasti taas oikeassa kierroksessa vastakkaisen pitkän sivun puomiharjoitusta. Päädyssä oli maapuomi. Ja tämä harjoitus oli Tuikusta mukava, se meni tätä aika sujuvasti ja piti selvästi. Meille hyvä harjoitus etenkin laukkapuomit ja kun oli pienoinen väli ennen estettä pääsi laukkavauhtiin ja siitä hyppy. Vasemmassa kierroksessa tahtoi välillä este mennä juoksemalla yli, tähän vaikutti  myös väsähtäminen, mutta vasen kierros on selvästi hankalampi ja sen huomasi myös siitä kun tuli päätyyn, missä oli maapuomi ja siitä heti käännös laukkapuomeille, sujui oikeassa kierroksessa hyvin sujuvasti, mutta vasemmassa kierroksessa päätypuomin jälkeen käännös meni helposti liian leveäksi.

Jokaisen puomiharjoituksen jälkeen otimme aluksi käyntiosuudet. Lopussa tein siten, että vaihdettiin suuntaa ja tehtiin puomiharjoitukset ensin oikeaan sitten vasempaan kierrokseen. Video on kuvattu kameralla, mikä tekee videokuvaa 360 asteena eli sitä voi katsoa mistä suunnasta tahansa hiiren avulla. Jakamani video on editoitu kuitenkin siten, että kuva pysyy paikallaan, mutta liitän myöhemmin toisen editoidun linkin, missä idea näkyy. Meillä löytyy tekniikkaa (kiitos aviopuolison kuvaamistaidon) kuvauksiin ja tarkoitus on vielä päästä ankkalammelle kaverin kanssa ja Jari tulisi pienellä kopterikameralla kuvaamaan meidän menoamme. Tämä puomiharjoitus oli minusta sangen hyvä meille. Tässä itsekin oivalsin, että tätä olisi pitänyt harjoitella jo aikaisemmin, sillä Tuikun kohdalla laukkapuomeissa se joutuu asettamaan askeleensa siten, että se mahtuu väleihin, jolloin takaosan allapolkemista saadaan ohjattua oikeaan suuntaan. Tämä helpotti myös etenemistä esteille ja meidän "tasolle" meni mielestäni oikein hyvin. Olin todella tyytyväinen meidän suoritukseen, sillä esteistä on aikaa, estetunneille emme ole ehtineet töiden vuoksi ja tarkoitus olisi niihin myös päästä. Harjoitus oli lyhyt noin 20 min ja yhden puomiharjoituksen jälkeen käyntiosuudet. Näitä ei ole liitetty videokuviin mukaan vain harjoitukset. Toisaalta huomasin myös, että Tuikku kaipaisi enemmän jumppaa, millä saataisiin sen vinoutta korjattua. Se on vino vasemmalle, mikä on myös sen vaivapuoli tai diagnosoitu puoli. Tämä puomiharjoitus oli meille positiivinen ja en voi kuin kehua satulaa, mistä on omalle istunnalle apua. Laukkapuomeissa sen erityisesti huomasin, en aiheuttanut Tuikulle häiriötä vaan minusta se suoritti laukkapuomit oikein hyvin. Paljon sitä kiiteltiin.




Ohessa 360 asteen kuvaus puomiharjoituksista



Olen tämän viikon aikana käynyt lähes joka päivä tallilla, yksi poissaolo oli vuokraajan vuoksi. Mutta minulla on kovin ikävä omaa hevostani ja sen kanssa on mukava touhuta yhdessä. Parhain osuus on Tuikun kannalta se, että se pääsee tarhasta pois ilman riimuja, vapaana ja suuntaa ensimmäiseksi kohti vihreää ja ruusunmarjat ovat mieluisat. Näitä myös keräilen viereisen tarhan väelle ja ne ovat myös varsin persoja ruusunmarjoille, c-vitamiinitäydennystä syksyä varten. Hevosen kanssa kiireettömyys on minusta parasta, hetkestä nauttiminen ja oman hevosen seuraaminen, miten se täysin keskittyy siihen tärkeimpään - syömiseen. Tätä kun tehtäisiin välillä maastoreissuilla, mutta sen suhteen yritän olla napakka. Jos otamme kuolaimettomat maastolle, tällöin annan sille luvan syödä maasta vihreää tai syödä puiden lehtiä.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Maastoilua ja kruisailua

Tuikku on saanut vapaapäivänsä ja saanut myös liikkua reippaasti. Perjantaina kävimme kärryajelulle hiittikärryillä ja menimme suurimmaksi osaksi ravaten, vauhtia löytyi kotiin palatessa ja otimme kiriä auton peesissä. Välillä kärryillä täytyy muistutella Tuikulle, että kävellä pitäisi myös reippaasti. Kärryillä me molemmat tunnumme vaipuvan aatoksiin, ihaillen maisemia ja tahti on verkkainen. Tähän herättyäni muistutan jälleen kerran Tuikkua, että piti kävellä reippaasti. Säät ovat olleet vaihtelevat, välillä on seesteistä välillä tulee sadetta kuin saavista kaataen.

Hiittikärryillä tykkään mennä, ne ovat kevyet ja jousitus on miellyttävä, tosin niittytiellä mentäessä vauhdin on oltava maltillinen, sillä epätasaiselle pohjalle nämä eivät ole parhaimmat kärryt. Keskiviikkona lähdimme Tuikun kanssa kahden maastoilemaan ja tällä kertaa vauhdit olivat maltilliset. Taisimme käydä kentälläkin kerran ja ratsastus meni hyvin. Tällä kertaa panostettiin ravin sisällä temmonvaihteluun ja tämä onnistui oikein hyvin. Välillä harjoitusravia, välillä kevyttä. Lopuksi maastoradalle. Kovin tuttua meidän ratsastukset ovat. Ja Tuikku on vaikuttanut varsin tyytyväiseltä. Tarhasta haettaessa se saa tulla vapaasti ja syödä vihreää ja heinää ennenkuin lähdetään töihin. Mukavia rutiineja molemmille, ei kiirehtimistä.


Eilen sunnuntaina pääsimme pitkästä aikaa tutun Mellin kanssa maastoon. Tammalla on vaihteita kaksi, käynti ja täysiä. Ja tämä tuli tälläkin kertaa todettua. Alkukäynnit ja siirtyminen raviin, Rauhalanmäen tiellä jatkoimme laukassa ja Melli viipotti reippaasti edellä, me tulimme Tuikun kanssa jo aika reilun välimatkan päässä. Tuikku ei vielä syttynyt vauhdeista, vaikka tämäkin osuus mentiin noin 35 km / h, mutta maltilliset vauhdit kaverin kanssa :D. Niittyosuudella käyntiä ja siirryimme raviin tai no, suoraan laukkaan ja taas mentiin. Kaverilla oli intoa, Tuikku vielä kuullosteli ja niittytiepohja oli liukas sateiden jälkeen. Iivarintielle siirryttäessä pakolliset käyntiosuudet ja sitten taas mentiin Mellin johdolla. Tämä tamma on parikymmenvuotias ja kunto on rautainen, vauhtia riittää, Tuikulla on tekemistä, että mukana pysyy. Iivarintie mentiin laukatessa päähän ja takaisinpäin lähdettäessä syttyi Tuikkukin. Se oli sitä mieltä, että lämmittelyt takana ja nyt päästään itse asiaan, vauhtia oli 45 km/h ja tämä oli realistinen mittaustulos, samoja aikoja kaverillakin, vähän vähempi, mutta Tuikku oli ottanut kiinni alkurysäyksestä hieman jäätyään jälkeen. Hevoset menivät lujaa ja Tuikku pukitti aika napakasti, mutta laukka säilyi oikeana ja matka jatkui yhtä kovaa Mellin peesissä. Tuikku kuumeni tämän osuuden aikana ja olihan mukavaa, tuuli humisi korvissa ja istunta vakaana menimme Iivarintietä niittytiekäännöksen kohtaan. On vain todettava, että uusi satula on todella hyvä, vakaa istunta ja saa päästellä ihan sitä vauhtia, mitä hevonen tahtoo.

Ankkalammen pellolla emme lähteneet aivan alusta laukkaan, kaveri kävi kuumana, sitä piti laittaa ympyrälle ja kun lähtölupa saatiin, sitä mentiin jälleen kerran. Lyhyt laukkaosuus, siirryimme koivukujalle ja ravattiin päähän. Käännöksen jälkeen laukkaan ja nämä laukkaosuudet kaverin kanssa ovat sitä, että vauhtia riittää. Vaihteita kaverilla on kaksi, käyntiä ja täysiä :D, se toteutui tälläkin reitillä. Laukkaosuuden aikana huomasimme, että johan nämä hevoset vihdoin väsähtävät, ihan niin lujaa ei jaksa painella kuin Iivarintien osuudella ja peltopätkällä. Loppumatka meni osin käyntiä, osin laukkaa ja joissakin kohden ravia. Teimme noin 8,5 km:n reitin alle tunnissa, matkalla myös käyntiosuuksia, joten keskituntivauhdista ja ajasta päätellen sitä on menty lujaa. Oli todella mukava maasto, hevoset saivat mennä lujaa eikä jarruteltu. Ei näitä tällaisia joka kerta mennä, tämäkin oli poikkeuksellinen Tuikun kanssa, mutta hyvä välillä testata, mitä vauhteja voi mennä. Loppumatka menimme rauhallisesti, Tuikku edellä ja kaveri perässä, jotta malttaa loppukäynnit mennä ilman kiirehtimistä.


 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Rallittelua kaverin kanssa


Tuikun kanssa on mennyt jälleen samoin kuin ennenkin, mukavan huolettomasti. Olemme maastoilleet, menneet koppiksilla ja hiittikärryillä. Viikko takaperin maanantaina oli Tuikun kengitys ja hyvältähän ne Tuikun kaviot näyttivät, kasvaneet olivat reilusti. Minä olin unohtanut täysin kengityksen, mutta onneksi puhelimessa oli muistutus, joten vauhdilla tallille ja Tuikku ripeästi kengityspaikalle.


Säiden puolesta on ollut ihanteelliset, lämpimät syykuun päivät. Sorsanmetsästys on alkanut, mutta arkisin olemme käyneet ankkalammen reitin, missä on sopivasti suoraa, peltoaukeaa ja hienoja maalaismaisemia. Tuikku on ollut reipas ja minä olen pitänyt kovin uudesta satulasta. On sitä kokeiltu myös muille hevosille ja suoraselkäisen puoliverisen hevosen selkään istui kuin hansikas ja satula on todettu mukavaksi.




Sunnuntaina lähdimme Tuikun ja kaverihepan kanssa maastoon, tutun kaverin, minkä kanssa meno on  yleensä reipasta. Niin se oli tälläkin kertaa ja kaveri sai käsivaralla otettua videota, mikä oli hyvin onnistunut. Menimme peltoaukeaa pitkin ankkalammen vieritse. Alussa kaveri edellä ja me perässä, mutta pyysin Tuikkua siirtymään siten, että se pääsee rinnalle ja siitähän se meno yltyi ja ohi pisteltiin. Olimme menneet jo Iivarintien suoran ja siellä Tuikku oli innokas myös. Ja voi että oli mukavaa kun oli vauhtia, reipas hevonen, joka syttyi vauhdista. Kun hiljensin ja Tuikku huomasi, että kaveri saavuttaa niin valmisteli pukkia hieman kierteisenä kaveria kohti, mutta pukki jäi kovin vajavaiseksi. Peltoaukean jälkeen suuntasimme kohti niitettyjä peltoja ja tulimme kuivaa reunaa myöten. Vauhti yltyi, sillä kaverihan meni reippaasti oli Tuikunkin suoriuduttava vauhdilla ja minun oli pidäteltävä, jotta pysymme reunassa. Edessä oli puu, minkä oksat sitten ottivat osumaa päähäni ja vauhdissa sitä yritti väistää edessä olevia paksuhkoja oksia, mutta kopisivathan ne kypärään. Tuikulla riitti intoa. Ohessa Antsun ottama videopätkä käsivaralla peltoaukean laukoista. Hauskaa meillä oli ja niin oli hevosillakin. Tämä on yksi parhaimmista otoksista, mitä olen saanut omasta ratsastuksestamme. Siinä näkyy, miten keskittyneitä me molemmat olemme, Tuikku päättäväinen ja ohi painelimme. Hurjapäisiä olemme Tuikun kanssa, vauhdista nautimme etenkin silloin kun päästellään kaverin kanssa yhdessä.


Ohessa on linkki opinnäytetyöhön, missä käsitellään suomenhevosen ylipainoa. Aihe on ollut paljon esillä blogeissa, mitä on tietysti hyvä pitää esillä miten yleistä hevosen ylipaino on ja miten sitä ei tunnisteta. Omakohtaista kokemusta asiasta on ja Tuikun kohdalla haluan ja pyrin pitämään sen säällisissä mitoissa liikunnalla ja ruokinnalla. Mutta hyvin vaikeaa se on, sillä nykyheinä on Suomessa hyvää, tänäkin kesänä. Korkea sokeri ei ole ainoa syy, mikä aiheuttaa hevoselle lihomista, vaikka yleinen näkemys onkin. Mutta yleisesti ottaen suomalainen heinä on laadukasta ja hyvälle rehunkäyttäjälle useimmiten liian hyvää ja painon hallinta vaatii omistajalta työtä ylläpitää hevonen sopivissa mitoissa. Tuikun kohdalla tämä on onnistunut jotakuinkin hyvin, ohessa kuva nykyisistä mitoista ja siitä, mistä lähdettiin olen varsin tyytyväinen.






lauantai 1. syyskuuta 2018

Rauhallinen viikko


Kisojen jälkeen olemme Tuikun kanssa huilineet. Pari päivää Tuikku oli tekemättä mitään, maanantaina kävimme kävelyllä rinta rinnan. Tiistaina sai olla ihan vain kaverinsa kanssa. Keskiviikkona kävimme maastoilemassa, hiljaksiin ja nauttien lyhyestä pätkästä. Katselin jo Liedon kisoja ja huomasin, ettei ajomatka ole niin pitkä kuin luulina, joten suunnitelmat kohti Liedon kisoja. Eilen sitten luinkin sivuilta, että kisat ovat peruttu samaan aikaan olevan rallitapahtuman vuoksi ja siirretty Laitilaan. No sinne emme suuntaa.

Torstaina oli taas Tuikun vapaa ja perjantaina teimme Iivarintien lenkin, emme kokonaisuudessaan, mutta osin. Sorsanmetsästyskausi on alkanut, joten viikonloppuisin reitti saa jäädä tekemättä, jottei meitä sorsana ammuta, sillä reitti kulkee sorsalammen vieritse. Jos haluaa poiketa peltoreitiltä niittyreitille, on mentävä lammen myötäisesti lähes sen vieritse. Emmekä tietysti halua aiheuttaa metsästäjille häiriötä ja ylimääräistä harmia. Perjantaina oli hieno sää ja tällä kertaa menimme osin jo ravia ja laukkaosuuksia teimme myös, mutta käynnissä suurin osa. Suomenhevoset ovat varsin kekseliäitä ja toisinaan kuullostelen, mitä Tuikulla on reitin suhteen mieltä. Reitti poikkeaa kesantopeltoja myöten, mistä tänä vuonna on tehty heinät muoviin, sillä heinäsato on paikoitellen heikkoa ja heinää on tehtävä sieltä, mistä sitä saa. Täältä heinät on kaadettu, mutta heinälle ahneen hevosen kanssa sitä huomaa, miten toinen haluaa mennä ratsastamaan pellon laitaa myöten ikäänkuin osoittaen, että kun tämä "dressage" tällä pellolla on niin mukavaa. Tuikun tarkoitusperät selvisivät kun yritimme poistua pellolta ja se osoitti, että vielä vähän jatketaan "dressagea", mutta voisin tästä huikopalaa syödä.

Tuikun tulokset Kouvolassa olivat kaikilta osin A-luokkaa, reittinä 16 km on vielä lyhyt matkaratsastuskisoja ajatellen, mutta hyvä peruskunto sillä on. Voimaa ei niinkään, sitä se tarvitsisi lisää. Maastoilun etuna hevoselle on yleensä kestäväisyyskunnon kasvu, mutta mäkireiteistä, epätasaisista poluista huolimatta hevosen kantovoimaa se ei paljon auta jonkin verran, mutta ei riittävästi. Tähän tarvittaisiin taas toisenlaista jumppaa, mitä sitten voi tarjota vuokraaja.

Satula on vaikuttanut hyvältä ja olen ollut siihen tyytyväinen. Siltä se näyttäisi olevan Tuikun kannalta myös, lavoille on jäänyt tilaa. Olemme myös yllätys-yllätys päässeet Tuikun kanssa myyntikuviin ja videoon mukaan. Huhtasaaren ratsutalli on tullut myyntiin ja tässä olisi hieno kohde sellaiselle ostajalle, jolla on halua pitää hevosiaan ulkona enemmän kuin karsinassa. Tarhat täällä ovat isot ja ylätallin tarhoista hevoset pääsevät metsätarhoihin. Huhtasaaren ratsutalli myyntikuvat ja videot löydät linkistä. Kuvat ja videot ovat Jarin ottamat. Joten tässä olisi  upea paikka  yritystoiminnan pitämiseen, miksei myös ratsatuskoulua, ohjattua maastoratsastusta, maatilamatkailuyritystä tms. Puitteet ovat tähän sopivat.

Satulakaupat olivat positiivinen kokemus. Olen huoltanut ed. satulaa säännöllisesti, pitänyt sen hyvässä kunnossa, käyttänyt sitä topattavana ja korjattiin toppausta entiseen. Albionin satulat ovat arvostettuja satuloita ja niille on kysyntää. Satula.com'in kautta saa oman satulan vaihtoon / myyntivälitykseen ja tässä välttyy itse sovitusrumbista ja siitä riskistä jääkö satula niille teilleen, missä kunnossa se tulee takaisin jne. Oma kokemukseni on positiivinen eikä tätä vähennä sekään, että satulani arvo ei ollut juurikaan laskenut. Syynä varmaan myös sekin, että ostettava satula oli kalliimpi, uusi satula. Mutta se on huomioitava, että satulan ostaminen on varsin arvokasta, halvemmallakin löytyy varmasti hyvä satula. Ja tilanteet muuttuvat, hevoselle hyvä, sovitettu satula voi myöhemmin käydä sopimattomaksi ja edessä on satulan vaihto. Tämän takia satulan suojaamisesta ja huoltamisesta on hyvä pitää kiinni, se näkyy myös satulaa myytäessä, satulan arvo säilyy.

maanantai 27. elokuuta 2018

Kouvolan matkaratsastuskisat


Kiropraktikon jälkeen tiistaina Tuikku vietti täysin vapaan. Tarhassa ja laitumella on tilaa liikkua, joten omaehtoisen liikkumisen sai Tuikku itse hoitaa. Olen pyrkinyt pitämään Tuikulla pari päivää täysin vapaata, vaikka tykkäisinkin viettää sen kanssa joka päivä, on hevoselle se oma hevosvapaa kaverin kanssa parasta palauttelua niin mielelle kuin kropalle. Tuikku ilmaisee selkeästi jos on tehty liikaa, tai jos on kyllästynyt niin tällöin se ei tule tarhassa vastaan. Mielellään se tulee tykö ja lähtee töihin, vaikka olisimmekin tehneet kolme päivää perätysten töitä. Tässä myös pidän yleensä sen, että teemme pari päivää töitä ja kolmas on vapaa, mutta toisinaan voidaan mennä kolme päivää perätysten ja Tuikun hevosvapaa.

Keskiviikkona kävimme vain kentällä ja menimme humpsutellen. Minulla oli muutama leipäpala taskussa ja Tuikku sai vapaasti tulla perässä ja harjoittelimme näin pysähdyksiä. Heti kun pysähdyin, oli Tuikun pysähdyttävä ja näin tapahtui. Kaikelle person hevosen kanssa on helppo pitää mielenkiintoa yllä silloinkin kun tehtävä hevosesta on perin tylsä, rapistele pussia taskussa ja saat taatusti hevosen vireystilan nousemaan, silmiin kaipaavan katseen ja malttamattomana se odottaa, koska se makupala ilmestyy ja sen voi syödä. Harjoittelimme myös sitä, että sisätakajalka polkee pienellä ympyrällä selkeästi alle ja tätä harjoittelimme molempiin suuntiin. Pidin riimusta kiinni, hieman liikettä eteen ja raipalla naputusta sisätakajalkaan ja tämä toimii Tuikun kanssa. Tähän päätimme harjoitukset, kevyet ja niin lyhyet. Takaisin tarhaan.

Torstaina lähdimme maastoon, teimme kevyen lenkin ja uusi satula toimii maastossa hyvin. Se on hyvä, laukatessa pystyy hyvin istumaan satulaan ja istuin on pehmeä. Yleissatulan kanssa menin lähes aina kevyessä istunnassa, nyt olen myös mennyt rauhalliset osuudet istuen satulaan ja olen ollut tyytyväinen tuntumaan. Menimme lyhyitä osuuksia ravia ja otimme laukkaosuudet tutuissa paikoissa. Tuikku vaikutti varsin tyytyväiseltä lyhyempään lenkkiin. Perjantai oli taas Tuikun vapaapäivä.

Lauantaina aamusta tallille ja menimme Tuikun kanssa kentälle. Aloitimme käynnistä vaihtaen suuntaan, välillä pysähdyksiä, siitä pari-kolme askelta peruutusta ja liikkeelle. Siirryimme raviin ja Tuikku pysyy maltillisessa vauhdissa ja satula vaikuttaa Tuikun kannalta myös hyvältä. Lavoilla on tilaa liikkua ja sen huomaa myös satulasta käsin. Meidän harjoituskerta oli lyhyt kentällä, mutta sitäkin parempi. Tuikku myötäsi hyvin ravissa, pyöristyi kaulastaan ja menimme rennosti. Teimme noin 20 minuutin ratsastuksen ja jätin siihen. Meillä oli sunnuntaina edessä matkarastsasuskisat Kouvolassa, minne olin jo ilmoittautunut elokuun alussa.



Sunnuntaina lähdimme Kouvolaan hyvissä ajoin. Ajomatka oli 250 km suuntaansa ja se on hevoselle pitkä aika seisoa trailerissa. Startti oli klo 12.30, matkana 16 km ja osallistujia 7, yksi lämminverinen, neljä suomenhevosta ja kaksi norjan vuonohevosta. Ajomatka meni hyvin ja Tuikku pysyi rauhallisena kuten aina ja lastautui helposti. Olemme menneet traikulla viimeksi 10/2017, meistä on tullut tupajumeja. Tuikku oli traikussa jo malttamaton ja vastaili sieltä muille hirnuville hevosille, että sekin on paikalla. Traikusta ulos ja kuinkas muuten kuin syömään ruohoa. Kilpailu pidettiin karavaanarialueella ja paikka oli siisti ja hevosille mieluisa kun oli  maukasta vihreää syötävää jalkojen alla. Eläinlääkäritarkastus meni hyvin, lähtölupa saatu ja odottelemaan lähtöä. Reittiselvityksessä kävimme reitin läpi, saimme kartan mukaamme. Reitin ei pitäisi olla kovin vaativa eli seuratessa merkkejä olisi melko helppoa päätyä maaliin.

Lähtöaika lähestyi ja me kaikki olimme verryttelyalueella, Tuikku oli varsin rauhallinen ja saimme maastokaveriksi toisen suokin, mikä oli vireä ja siitä huomasi, että tärkeintä on liike eteen. Meillä oli Tuikun kanssa tehtävänä pitää lähtö rauhallisena kaverille ja tämä onnistui hyvin. Jäimme lähtöluvan saatuamme vielä pyörimään verryttelyalueelle ja startti sujui vakaan rauhallisesti. Vauhtia molemmat toki olisivat halunneet ja kun lähdimme raviin oli kaverilla mielessä vain Vermon kisasuora, kisaamaan tänne on tultu ja ei Tuikkukaan ole unohtanut nuoruuden treenejä kohti raviradan maalisuoraa treeniajoistaan. Joten alkuosuus matkasta oli saada hevoset pysymään ratsastajan alla, mutta perin hankalaa se oli kun molemmat ottivat toisesta mittaa ja Tuikun oli tarkoitus olla se jarruttava hevonen, mutta se ei ollut samaa mieltä kanssani. Alkumatka meni paljon käynnissä ja kun päästiin raviin, oli se pidättämistä. Vähitellen raviosuuksien ja kaverinkin hieman väsähdettyä pääsimme raviosuuksissa maltillisempiin suorituksiin. Kaveri olisi ollut selvä lahja raviradoille kärryjen eteen. Jos kerran kisoissa ollaan ja edessä on kolme hevosta vähän kauempana ja lupa raviin on saatu, tarkoittaa se sitä, että paras voittaa. Ohi on päästävä ja niin mentiin, me tulimme jo maltillisemmin perässä ja ohitimme kolmikon siitä heitä varoitettuani. Matkasimme pääasiassa ravia ja suurimmaksi osaksi käyntiä, laukkaosuuksia oli mukana, mutta harvemmin, koska kaverille laukka oli sitä, että silloin mennään eikä meinata. Loppumatkalla saimme jo Tuikun kanssa mennä laukalla, välillä edessä ja välillä perässä. Tälläkin maastolla olimme eksyä pari-kolme kertaa. Karttaa tarkastamaan ja onneksi olimme oikealla reitillä, vaikka loppumatkasta kun maaliin oli kilometri matkaa ja halusimme päästä kolmikon edellä maaliin, käännyimme oikealle, mikä oli alkumatkan reitti ja mietimme, miksi muut eivät tule perästä. Kääntö takaisin ja uutta yritystä. Vieläkin yritimme eksyä ja tehdä uutta reittiä, mutta pääsimme maaliin ajoissa muutamaa sivureiteille eksymistä lukuunottamatta.

Kohti lopputarkastusta. Eläinlääkäritarkastus hyväksytysti läpi, sykkeet matalammat kuin alkutarkastuksessa. Lähdössä 48, palatessa reitiltä 44. Menimme aika pian maaliin tulon jälkeen jo tarkastukseen. Tuikku on hyvässä kunnossa ja näin se on todettava myös itse. Tätä on sanonut myös sen eläinlääkäri, että jos kykenee matkaratsastuskisoihin ja pääsee hyväksytyllä tuloksella, missä tarkastuksessa katsotaan liike aina kovalla pohjalla, on tulos jo osoitus siitä, että hevonen on hyvässä käyttökunnossa. Tuikulle päivä on ollut raskas, olihan ajomatkaa jo takana 250 km ja trailerissa seisomista. Ryhmästä 6 sai hyväksytyn tuloksen, yksi hylättiin. Pidämme meidän matkat kisoissa lyhyinä ja Tuikulle sopii nämä 20 km:n reitit. Emme pyri tätä pidemmille matkoille. Matkaratsastuskisoista pidän kovin, ne ovat seuratasolla ns. hyvänmielenkisat, missä voi ratsukkona edetä rennosti, lukuunottamatta vajavaisia suunnistustaitoja ja sitä, että onko jälleen kerran eksytty ja menty väärälle reitille. Nämä ovat oma suolansa ja jännityksensä kisoissa.

Lähtö kotiin sujui mukavasti, Tuikku traileriin, edessä pitkä ajomatka ja minä olin myös väsynyt, samalla huojentunut. Kotiinpaluu oli Tuikulle mieluinen, pääsi kaverinsa kanssa takaisin tarhaan. Seuraavat kisat Lohjalla, taidamme jättää Liedon kisat väliin, ajomatka sinne myös sen verran pitkä, mutta katsotaan jos sitä innostusta löytyy. Näin jälkikäteen mieliala on kiitollisen tyytyväinen. Reittimatkana noin 20 km:n matkat eivät matkaratsastuskisoja ajatellen ole kovin pitkät, mutta näistäkin selvitäkseen hevosella on oltava riittävä peruskunto ja siihen riittää jo harrastehevosen kunto, mikä on tottunut maastoiluun ja sopivaan rasitukseen. Tuikun peruskunto riittäisi pidemmillekin matkoille, mutta sen rajoitteet huomioonottaen en halua viedä sitä niille matkoille, mitkä pidemmän päälle lisäävät rasitusta ja riskiä siihen, ettei se enää kestäkään sitä käyttöä, missä se nykyisin on. Minulle nämä seurakisojen osallistumiset ja niistä hyväksytyn suorituksen saaminen on jo suuri voitto ja onnistuminen. Hankalan lastattavan ponin omistaneena on niin mukavaa, että on hevonen, mille sopii kaikki, niin helppo ja harrastaminen sen kanssa on helppoa, iloa tuottavaa. Rajoitteena sileällä ovat omat puutteelliset taidot, mutta muutoin en voi kuin kiittää, miten hienon hevosen olen saanut. Tuikun kanssa on ollut niin helppoa liikkuminen vieraalla paikalla, alussa voi olla pörinää, mutta hetken päästä jo tuumailee, ettei tässä sen kummempia. Meillä on yhteiselo ollut saumatonta ja vaivatona. Kuinka sitä osaisi sen omalle hevoselleen riittävästi osoittaa.


maanantai 20. elokuuta 2018

Satulan vaihto

Edellisviikko meni liikkuessa reippaassa tahdissa. Kärryillä liikuimme ja myös ratsastaen. Ratsastaen käytin rungotonta satulaa. Maastossa teimme melko reippaita lenkkejä. Perjantaina meillä oli satulan sovitusta. Aamupäivästä menin tallille ja laitoin Tuikulle hiittikärryt. Kävimme kevyellä kärrilenkillä ja tämän jälkeen pääsi iltapäivänokosille tarhaan kaverinsa kanssa. Vanhoja laumoja on koottu yhteen talvitarhauksia varten ja osa laumoista on kokenut uudelleenjärjestelyn. Tuikku jatkaa edelleenkin talvikauden tutussa triossa.

Tuikulla on 16 ½" yleissatula, wide Albionin Legend K2, mikä on ollut istuvuudeltaan hyvä ja olen ollut satulaan tyytyväinen. Vasemmalta puolelta sään alta karva on alkanut kihartumaan ratsastuksen jälkeen ja säkätila tässä on matala. Säkähän Tuikulla itsellään on myös matala. Suomenhevosten kohdalla säkä on useinkin matala, pyöreähkö nuorena ja vähitellen alkaa säkä muotoutua hieman luisevammaksi eli selvemmin erottuvaksi ja näin on käynyt myös Tuikun kohdalla. Olen kokenut, että etuosa on käynyt sään osalta satulasta liian leveäksi, jolloin se näyttäisi osuvan ratsastaessa säkään kaaren keskikohta ja painaa kaaren sivuilta toppausten kohdalta. Tätähän satulansovittaja tammikuussa pyrki korjaamaan lisäämällä toppausta siten, että painopiste tulisi hieman taaemmaksi, mutta se ei ollut hyvä.


Perjantaina saapui satulansovittaja ja hän katsoi meidän satulan ja istuvuudeltaan se vaikutti hyvältä. Vyötä ei laitettu paikalleen. Halusin Tuikulle satulan, koulumallin. Tällöin lavoille saataisiin tilaa ja toiveena oli myös, että satulansija ei ole liian syvä, jolloin satulaan ikäänkuin uppoaa ja istuimessa on ikäänkuin jumissa. Haluan tällä kuitenkin myös maastoilla. Ensimmäiseksi satulaksi otettiin Frank Bainesin Elegance 16" koulusatula, mikä vaikutti silmämääräisesti muhkulta. Minulla oli hintakatto satuloille ja en halunnut kokeiluun yli 3000 euron satuloita. Lähdimme kentälle ja koko ei ollut minulle liian pieni, takamus mahtui ihan hyvin satulaan, mutta ratsastaen olin enemmän satulan takaosassa. Koin satulan massiiviseksi, panssaroiduksi alle. Se oli muutoin tukeva ja tunsin hyvin satulaan Tuikun takajalkojen liikkeet. Satulaseppä totesi, että ratsastaen jään hieman painopisteen taakse. Kokeilimme seuraavaksi Prestigen koulusatulaa ja tämä vaikutti istunnalta heti kotoisalta ja näytti myös siltä. Tämän koko oli 16½" koulusatula, mutta ratsastaen koin etuosan olevan ikäänkuin tyhjää, vaikka muutoin se vaikutti heti passelilta ja näytti myös hyvältä satulasepän katsottua ratsastusta.

Kokeilimme lopuksi Frank Bainesin Elegance koulusatulaa 17", mikä oli pituudeltaan aivan sama kuin Albionin satula 16½", vaikka tuumakoot  näissä on eri niin käytännössä vastasivat samaa kokoa. Istuin selkään ja tämä satula vaikutti huomattavasti paremmalta kuin pienempituumainen ja ratsastaessa huomasin, että Tuikku liikkui tämän kanssa rennosti, kuten Prestigellä, mutta pärisi myös tyytyväisyyttään. Istuntani oli myös ratsastaessa satulan painopisteen keskellä. Satula vaikutti hyvältä ja tämän kanssa ei tullut tuntumaa, että istuisin ison satulan selässä. Liikkeet tunsin hyvin satulassa ja ravi vaikutti hyvältä. Otimme tämän satulan kokeiluun ja päätös on tehtävä koeajan sisällä jääkö tämä vai otammeko toisen satulan kokeiluun. Näillä näkymin vaikuttaisi hyvältä satulalta meidän tarkoitukseen. Satulan leveys olikin yllättäen extrawide eikä vaikuttanut liian leveältä. Säkätilaa tässä on enemmän ja ei purista kaaresta sään vierestä eikä myöskään lavoilta kuten Prestigen kohdalla oli, että se oli liian nafti sään ja lapojen kohdalta. Ei jäänyt tilaa juurikaan ratsastaessa.


Lauantaina lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja hyvin maasto meni. Satula vaikuttaa minulle sopivalta ja sitä se on myös Tuikulle. Tässä satulassa jää lavoille tilaa. Tuikku on rungoltaan pyöreä ja lavat tulevat taakse ja koulumalli olisi tällöin hyvä vaihtoehto. Satulaseppä näytti myös Prestigen kehittämää islanninhevossatulaa. Ja sitä kokeiltiin Tuikun selkään, istui kuin hansikas ja nahka oli pehmeää. Muotoilultaan istuinosa oli matala ja leveähkö, istuinsija aika pieni. Ja kysyinkin, voiko satulaa kokeilla. Kyllä voi, mutta hintaa oli jo yli 4000 euroa. Siihen sammui into satulasta.


Sunnuntaina suuntasimme tallin laitumelle. Jari oli mukana kuvaamassa. Minä odotin satulalta ihmettä, että se tekisi minusta vähän paremman, mutta kai se on todettava, ettei se hyvä satulakaan peitä ratsastajan virheitä. Tuikku liikkui mukavasti ja en ainakaan itse kokenut satulaa sopimattomaksi. Kovin pitkään emme ratsastaneet, sillä päivä oli lämmin. Kun istuinosa ei ole syvä, sopii satula myös maastoiluun hyvin. Sen kuvista tietysti huomaan, että olen liian etupainoinen itse ja jalka jää taakse, mikä taas ripeämmissä vauhdeissa ja äkillisissä tilanteissa ei ole eduksi.

Tänään Tuikulla oli kiropraktikko ja Tuikku oli hyvä jälleen kerran. Ei juurikaan isompaa huomautettavaa, pientä kireyttä takana ja niskassa. Muutoin oikein hyvä eikä takaosakaan näyttänyt huonolta, mitä seurasin käsittelyä. Tuikku vaikutti tyytyväiseltä ja oli käsittelyn jälkeen väsynyt. Tämä viikko pidetään kevyenä ja saakin palautua kiron käsittelystä pienellä lomailulla.