lauantai 22. syyskuuta 2018

360asteen kamerakuvausta

Syksy on vuodenajoista värikkäin, vaikka se enteilee tulevaa harmautta ja loskakautta, on syksy parhaita aikoja kävelyretkiin ja tietysti hevosen kanssa maastoiluun. Tuikun kanssa maastoilemme, välillä olisi hyvä laittaa kärryt perään, mutta niiden kanssa ei voi mennä metsäpoluille, kulkea yli sammalpeitteisen rinteen ja ihastella yhdessä hevosen kanssa tuulen suhinaa korvissa, tuntea kosteus kasvoilla ja matkata polkua hevosen selässä. Syksyssä on paljon tunteita, tuoksuja, sävyjä ja kesän jättämää haikeutta. Kohti harmaata lokakuuta, marraskuisen mustia peltoja ja paljaita lehtipuita. Onneksi tämä kausi kestää pari-kolme kuukautta ja tammikuun saapuessa tietää taas, että kevät on edessä. Talvesta pidän myös, mutta nykyisin talvet ovat olleet kovin epävakaiset ja kaivattua lunta sekä pakkasta vaihtelevan epävarmasti.

Tiistaina Tuikulla oli vuokraaja, joten maanantain menimme Tuikun kanssa lyhyen reitin ilman satulaa kävellen. Samoin keskiviikko lyhyt käyntiosuus ilman satulaa, sillä olin ostanut uudet suitset Tuikulle, mihin laitoin oliviikolmipalat. Välillä on hyvä vaihdella kuolaimia ja nämä suitset ovat pehmeät niskahihnaltaan. Ainakin elisen torstain maaston ne tuntuivat hyviltä, vaikka kuolainten hihnapituutta säädin usempaan otteeseen. Eilinen maasto oli jälleen kerran hieno, vaikka alkumatkasta muistutin Tuikkua, ettei ojan varsilta jäädä syömään "lillukan varsia" vaan tarkoitus olisi kulkea eteenpäin. Kävimme Ahtialan kartanon kärrytiellä ja takaisin tullessa laukkasimme. Jatkoimme matkaamme Rauhalanmäelle ja ennen mäkeä suuntasimme jyrkälle polulle, missä hevonen joutuu väkisin työstämään takaosaa ponnistellessaan reittiä ylöspäin. Tästä jatkoimme matkaamme metsäpoluille, mitkä ovat syntyneet peurojen reiteistä. Osa poluista on vanhaa tietä, joka on jo peittynyt osittain sammaleen alle.



Niittytielle käännyttyämme jatkoimme laukalla ja siitä Iivarintielle ja ankkalammen pellolle. Tuuli oli erittäin voimakas, aukealla pellolla kohisi ja Tuikku oli rauhallinen, laukka sujui rennosti. Viereiset paalista jääneet muovinriepaleet saivat tuulen riepottelemana Tuikun hieman kaartamaan kauempaa, mutta liki näiden käännyimme koivukujalle, minkä kävelimme päähän. Käännyimme takaisin ja tulimme laukalla. Peltotietä pitkin menimme pellon reunaa myöten laukalla pellon päätyyn ja sieltä takaisin. Hieman jäimme pellon reunaan ympyrälle ja työstimme ravia. Kotimatka sujui mukavan rennosti, laukkaosuuksia mukana ja tutuissa kohden Tuikku tahtoo mennä laukalla ja jatkaa loivan alamäen myös reippaasti jatkaen laukalla eteenpäin. Hieno maasto, kahdestaan rennosti, vauhdit malttillisen rauhalliset.

Tänään suuntasimme Jarin kanssa tallille ja menimme kentälle. Jari asetti kolme maapuomia ja niistä noin parinkymmenen metrin päähän esteen matalimmalle ja toiselle sivulle vastaavasti, mutta kokeiltaessa vaihdettiin siten, että molemmissa kierroksissa oli kolme puomia ja 20 metrin väli ja este. Eli vasemmassa kierroksessa menimme toisen sivun puomiharjoitusta ja vastaavasti taas oikeassa kierroksessa vastakkaisen pitkän sivun puomiharjoitusta. Päädyssä oli maapuomi. Ja tämä harjoitus oli Tuikusta mukava, se meni tätä aika sujuvasti ja piti selvästi. Meille hyvä harjoitus etenkin laukkapuomit ja kun oli pienoinen väli ennen estettä pääsi laukkavauhtiin ja siitä hyppy. Vasemmassa kierroksessa tahtoi välillä este mennä juoksemalla yli, tähän vaikutti  myös väsähtäminen, mutta vasen kierros on selvästi hankalampi ja sen huomasi myös siitä kun tuli päätyyn, missä oli maapuomi ja siitä heti käännös laukkapuomeille, sujui oikeassa kierroksessa hyvin sujuvasti, mutta vasemmassa kierroksessa päätypuomin jälkeen käännös meni helposti liian leveäksi.

Jokaisen puomiharjoituksen jälkeen otimme aluksi käyntiosuudet. Lopussa tein siten, että vaihdettiin suuntaa ja tehtiin puomiharjoitukset ensin oikeaan sitten vasempaan kierrokseen. Video on kuvattu kameralla, mikä tekee videokuvaa 360 asteena eli sitä voi katsoa mistä suunnasta tahansa hiiren avulla. Jakamani video on editoitu kuitenkin siten, että kuva pysyy paikallaan, mutta liitän myöhemmin toisen editoidun linkin, missä idea näkyy. Meillä löytyy tekniikkaa (kiitos aviopuolison kuvaamistaidon) kuvauksiin ja tarkoitus on vielä päästä ankkalammelle kaverin kanssa ja Jari tulisi pienellä kopterikameralla kuvaamaan meidän menoamme. Tämä puomiharjoitus oli minusta sangen hyvä meille. Tässä itsekin oivalsin, että tätä olisi pitänyt harjoitella jo aikaisemmin, sillä Tuikun kohdalla laukkapuomeissa se joutuu asettamaan askeleensa siten, että se mahtuu väleihin, jolloin takaosan allapolkemista saadaan ohjattua oikeaan suuntaan. Tämä helpotti myös etenemistä esteille ja meidän "tasolle" meni mielestäni oikein hyvin. Olin todella tyytyväinen meidän suoritukseen, sillä esteistä on aikaa, estetunneille emme ole ehtineet töiden vuoksi ja tarkoitus olisi niihin myös päästä. Harjoitus oli lyhyt noin 20 min ja yhden puomiharjoituksen jälkeen käyntiosuudet. Näitä ei ole liitetty videokuviin mukaan vain harjoitukset. Toisaalta huomasin myös, että Tuikku kaipaisi enemmän jumppaa, millä saataisiin sen vinoutta korjattua. Se on vino vasemmalle, mikä on myös sen vaivapuoli tai diagnosoitu puoli. Tämä puomiharjoitus oli meille positiivinen ja en voi kuin kehua satulaa, mistä on omalle istunnalle apua. Laukkapuomeissa sen erityisesti huomasin, en aiheuttanut Tuikulle häiriötä vaan minusta se suoritti laukkapuomit oikein hyvin. Paljon sitä kiiteltiin.




Ohessa 360 asteen kuvaus puomiharjoituksista



Olen tämän viikon aikana käynyt lähes joka päivä tallilla, yksi poissaolo oli vuokraajan vuoksi. Mutta minulla on kovin ikävä omaa hevostani ja sen kanssa on mukava touhuta yhdessä. Parhain osuus on Tuikun kannalta se, että se pääsee tarhasta pois ilman riimuja, vapaana ja suuntaa ensimmäiseksi kohti vihreää ja ruusunmarjat ovat mieluisat. Näitä myös keräilen viereisen tarhan väelle ja ne ovat myös varsin persoja ruusunmarjoille, c-vitamiinitäydennystä syksyä varten. Hevosen kanssa kiireettömyys on minusta parasta, hetkestä nauttiminen ja oman hevosen seuraaminen, miten se täysin keskittyy siihen tärkeimpään - syömiseen. Tätä kun tehtäisiin välillä maastoreissuilla, mutta sen suhteen yritän olla napakka. Jos otamme kuolaimettomat maastolle, tällöin annan sille luvan syödä maasta vihreää tai syödä puiden lehtiä.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Maastoilua ja kruisailua

Tuikku on saanut vapaapäivänsä ja saanut myös liikkua reippaasti. Perjantaina kävimme kärryajelulle hiittikärryillä ja menimme suurimmaksi osaksi ravaten, vauhtia löytyi kotiin palatessa ja otimme kiriä auton peesissä. Välillä kärryillä täytyy muistutella Tuikulle, että kävellä pitäisi myös reippaasti. Kärryillä me molemmat tunnumme vaipuvan aatoksiin, ihaillen maisemia ja tahti on verkkainen. Tähän herättyäni muistutan jälleen kerran Tuikkua, että piti kävellä reippaasti. Säät ovat olleet vaihtelevat, välillä on seesteistä välillä tulee sadetta kuin saavista kaataen.

Hiittikärryillä tykkään mennä, ne ovat kevyet ja jousitus on miellyttävä, tosin niittytiellä mentäessä vauhdin on oltava maltillinen, sillä epätasaiselle pohjalle nämä eivät ole parhaimmat kärryt. Keskiviikkona lähdimme Tuikun kanssa kahden maastoilemaan ja tällä kertaa vauhdit olivat maltilliset. Taisimme käydä kentälläkin kerran ja ratsastus meni hyvin. Tällä kertaa panostettiin ravin sisällä temmonvaihteluun ja tämä onnistui oikein hyvin. Välillä harjoitusravia, välillä kevyttä. Lopuksi maastoradalle. Kovin tuttua meidän ratsastukset ovat. Ja Tuikku on vaikuttanut varsin tyytyväiseltä. Tarhasta haettaessa se saa tulla vapaasti ja syödä vihreää ja heinää ennenkuin lähdetään töihin. Mukavia rutiineja molemmille, ei kiirehtimistä.


Eilen sunnuntaina pääsimme pitkästä aikaa tutun Mellin kanssa maastoon. Tammalla on vaihteita kaksi, käynti ja täysiä. Ja tämä tuli tälläkin kertaa todettua. Alkukäynnit ja siirtyminen raviin, Rauhalanmäen tiellä jatkoimme laukassa ja Melli viipotti reippaasti edellä, me tulimme Tuikun kanssa jo aika reilun välimatkan päässä. Tuikku ei vielä syttynyt vauhdeista, vaikka tämäkin osuus mentiin noin 35 km / h, mutta maltilliset vauhdit kaverin kanssa :D. Niittyosuudella käyntiä ja siirryimme raviin tai no, suoraan laukkaan ja taas mentiin. Kaverilla oli intoa, Tuikku vielä kuullosteli ja niittytiepohja oli liukas sateiden jälkeen. Iivarintielle siirryttäessä pakolliset käyntiosuudet ja sitten taas mentiin Mellin johdolla. Tämä tamma on parikymmenvuotias ja kunto on rautainen, vauhtia riittää, Tuikulla on tekemistä, että mukana pysyy. Iivarintie mentiin laukatessa päähän ja takaisinpäin lähdettäessä syttyi Tuikkukin. Se oli sitä mieltä, että lämmittelyt takana ja nyt päästään itse asiaan, vauhtia oli 45 km/h ja tämä oli realistinen mittaustulos, samoja aikoja kaverillakin, vähän vähempi, mutta Tuikku oli ottanut kiinni alkurysäyksestä hieman jäätyään jälkeen. Hevoset menivät lujaa ja Tuikku pukitti aika napakasti, mutta laukka säilyi oikeana ja matka jatkui yhtä kovaa Mellin peesissä. Tuikku kuumeni tämän osuuden aikana ja olihan mukavaa, tuuli humisi korvissa ja istunta vakaana menimme Iivarintietä niittytiekäännöksen kohtaan. On vain todettava, että uusi satula on todella hyvä, vakaa istunta ja saa päästellä ihan sitä vauhtia, mitä hevonen tahtoo.

Ankkalammen pellolla emme lähteneet aivan alusta laukkaan, kaveri kävi kuumana, sitä piti laittaa ympyrälle ja kun lähtölupa saatiin, sitä mentiin jälleen kerran. Lyhyt laukkaosuus, siirryimme koivukujalle ja ravattiin päähän. Käännöksen jälkeen laukkaan ja nämä laukkaosuudet kaverin kanssa ovat sitä, että vauhtia riittää. Vaihteita kaverilla on kaksi, käyntiä ja täysiä :D, se toteutui tälläkin reitillä. Laukkaosuuden aikana huomasimme, että johan nämä hevoset vihdoin väsähtävät, ihan niin lujaa ei jaksa painella kuin Iivarintien osuudella ja peltopätkällä. Loppumatka meni osin käyntiä, osin laukkaa ja joissakin kohden ravia. Teimme noin 8,5 km:n reitin alle tunnissa, matkalla myös käyntiosuuksia, joten keskituntivauhdista ja ajasta päätellen sitä on menty lujaa. Oli todella mukava maasto, hevoset saivat mennä lujaa eikä jarruteltu. Ei näitä tällaisia joka kerta mennä, tämäkin oli poikkeuksellinen Tuikun kanssa, mutta hyvä välillä testata, mitä vauhteja voi mennä. Loppumatka menimme rauhallisesti, Tuikku edellä ja kaveri perässä, jotta malttaa loppukäynnit mennä ilman kiirehtimistä.


 

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Rallittelua kaverin kanssa


Tuikun kanssa on mennyt jälleen samoin kuin ennenkin, mukavan huolettomasti. Olemme maastoilleet, menneet koppiksilla ja hiittikärryillä. Viikko takaperin maanantaina oli Tuikun kengitys ja hyvältähän ne Tuikun kaviot näyttivät, kasvaneet olivat reilusti. Minä olin unohtanut täysin kengityksen, mutta onneksi puhelimessa oli muistutus, joten vauhdilla tallille ja Tuikku ripeästi kengityspaikalle.


Säiden puolesta on ollut ihanteelliset, lämpimät syykuun päivät. Sorsanmetsästys on alkanut, mutta arkisin olemme käyneet ankkalammen reitin, missä on sopivasti suoraa, peltoaukeaa ja hienoja maalaismaisemia. Tuikku on ollut reipas ja minä olen pitänyt kovin uudesta satulasta. On sitä kokeiltu myös muille hevosille ja suoraselkäisen puoliverisen hevosen selkään istui kuin hansikas ja satula on todettu mukavaksi.




Sunnuntaina lähdimme Tuikun ja kaverihepan kanssa maastoon, tutun kaverin, minkä kanssa meno on  yleensä reipasta. Niin se oli tälläkin kertaa ja kaveri sai käsivaralla otettua videota, mikä oli hyvin onnistunut. Menimme peltoaukeaa pitkin ankkalammen vieritse. Alussa kaveri edellä ja me perässä, mutta pyysin Tuikkua siirtymään siten, että se pääsee rinnalle ja siitähän se meno yltyi ja ohi pisteltiin. Olimme menneet jo Iivarintien suoran ja siellä Tuikku oli innokas myös. Ja voi että oli mukavaa kun oli vauhtia, reipas hevonen, joka syttyi vauhdista. Kun hiljensin ja Tuikku huomasi, että kaveri saavuttaa niin valmisteli pukkia hieman kierteisenä kaveria kohti, mutta pukki jäi kovin vajavaiseksi. Peltoaukean jälkeen suuntasimme kohti niitettyjä peltoja ja tulimme kuivaa reunaa myöten. Vauhti yltyi, sillä kaverihan meni reippaasti oli Tuikunkin suoriuduttava vauhdilla ja minun oli pidäteltävä, jotta pysymme reunassa. Edessä oli puu, minkä oksat sitten ottivat osumaa päähäni ja vauhdissa sitä yritti väistää edessä olevia paksuhkoja oksia, mutta kopisivathan ne kypärään. Tuikulla riitti intoa. Ohessa Antsun ottama videopätkä käsivaralla peltoaukean laukoista. Hauskaa meillä oli ja niin oli hevosillakin. Tämä on yksi parhaimmista otoksista, mitä olen saanut omasta ratsastuksestamme. Siinä näkyy, miten keskittyneitä me molemmat olemme, Tuikku päättäväinen ja ohi painelimme. Hurjapäisiä olemme Tuikun kanssa, vauhdista nautimme etenkin silloin kun päästellään kaverin kanssa yhdessä.


Ohessa on linkki opinnäytetyöhön, missä käsitellään suomenhevosen ylipainoa. Aihe on ollut paljon esillä blogeissa, mitä on tietysti hyvä pitää esillä miten yleistä hevosen ylipaino on ja miten sitä ei tunnisteta. Omakohtaista kokemusta asiasta on ja Tuikun kohdalla haluan ja pyrin pitämään sen säällisissä mitoissa liikunnalla ja ruokinnalla. Mutta hyvin vaikeaa se on, sillä nykyheinä on Suomessa hyvää, tänäkin kesänä. Korkea sokeri ei ole ainoa syy, mikä aiheuttaa hevoselle lihomista, vaikka yleinen näkemys onkin. Mutta yleisesti ottaen suomalainen heinä on laadukasta ja hyvälle rehunkäyttäjälle useimmiten liian hyvää ja painon hallinta vaatii omistajalta työtä ylläpitää hevonen sopivissa mitoissa. Tuikun kohdalla tämä on onnistunut jotakuinkin hyvin, ohessa kuva nykyisistä mitoista ja siitä, mistä lähdettiin olen varsin tyytyväinen.






lauantai 1. syyskuuta 2018

Rauhallinen viikko


Kisojen jälkeen olemme Tuikun kanssa huilineet. Pari päivää Tuikku oli tekemättä mitään, maanantaina kävimme kävelyllä rinta rinnan. Tiistaina sai olla ihan vain kaverinsa kanssa. Keskiviikkona kävimme maastoilemassa, hiljaksiin ja nauttien lyhyestä pätkästä. Katselin jo Liedon kisoja ja huomasin, ettei ajomatka ole niin pitkä kuin luulina, joten suunnitelmat kohti Liedon kisoja. Eilen sitten luinkin sivuilta, että kisat ovat peruttu samaan aikaan olevan rallitapahtuman vuoksi ja siirretty Laitilaan. No sinne emme suuntaa.

Torstaina oli taas Tuikun vapaa ja perjantaina teimme Iivarintien lenkin, emme kokonaisuudessaan, mutta osin. Sorsanmetsästyskausi on alkanut, joten viikonloppuisin reitti saa jäädä tekemättä, jottei meitä sorsana ammuta, sillä reitti kulkee sorsalammen vieritse. Jos haluaa poiketa peltoreitiltä niittyreitille, on mentävä lammen myötäisesti lähes sen vieritse. Emmekä tietysti halua aiheuttaa metsästäjille häiriötä ja ylimääräistä harmia. Perjantaina oli hieno sää ja tällä kertaa menimme osin jo ravia ja laukkaosuuksia teimme myös, mutta käynnissä suurin osa. Suomenhevoset ovat varsin kekseliäitä ja toisinaan kuullostelen, mitä Tuikulla on reitin suhteen mieltä. Reitti poikkeaa kesantopeltoja myöten, mistä tänä vuonna on tehty heinät muoviin, sillä heinäsato on paikoitellen heikkoa ja heinää on tehtävä sieltä, mistä sitä saa. Täältä heinät on kaadettu, mutta heinälle ahneen hevosen kanssa sitä huomaa, miten toinen haluaa mennä ratsastamaan pellon laitaa myöten ikäänkuin osoittaen, että kun tämä "dressage" tällä pellolla on niin mukavaa. Tuikun tarkoitusperät selvisivät kun yritimme poistua pellolta ja se osoitti, että vielä vähän jatketaan "dressagea", mutta voisin tästä huikopalaa syödä.

Tuikun tulokset Kouvolassa olivat kaikilta osin A-luokkaa, reittinä 16 km on vielä lyhyt matkaratsastuskisoja ajatellen, mutta hyvä peruskunto sillä on. Voimaa ei niinkään, sitä se tarvitsisi lisää. Maastoilun etuna hevoselle on yleensä kestäväisyyskunnon kasvu, mutta mäkireiteistä, epätasaisista poluista huolimatta hevosen kantovoimaa se ei paljon auta jonkin verran, mutta ei riittävästi. Tähän tarvittaisiin taas toisenlaista jumppaa, mitä sitten voi tarjota vuokraaja.

Satula on vaikuttanut hyvältä ja olen ollut siihen tyytyväinen. Siltä se näyttäisi olevan Tuikun kannalta myös, lavoille on jäänyt tilaa. Olemme myös yllätys-yllätys päässeet Tuikun kanssa myyntikuviin ja videoon mukaan. Huhtasaaren ratsutalli on tullut myyntiin ja tässä olisi hieno kohde sellaiselle ostajalle, jolla on halua pitää hevosiaan ulkona enemmän kuin karsinassa. Tarhat täällä ovat isot ja ylätallin tarhoista hevoset pääsevät metsätarhoihin. Huhtasaaren ratsutalli myyntikuvat ja videot löydät linkistä. Kuvat ja videot ovat Jarin ottamat. Joten tässä olisi  upea paikka  yritystoiminnan pitämiseen, miksei myös ratsatuskoulua, ohjattua maastoratsastusta, maatilamatkailuyritystä tms. Puitteet ovat tähän sopivat.

Satulakaupat olivat positiivinen kokemus. Olen huoltanut ed. satulaa säännöllisesti, pitänyt sen hyvässä kunnossa, käyttänyt sitä topattavana ja korjattiin toppausta entiseen. Albionin satulat ovat arvostettuja satuloita ja niille on kysyntää. Satula.com'in kautta saa oman satulan vaihtoon / myyntivälitykseen ja tässä välttyy itse sovitusrumbista ja siitä riskistä jääkö satula niille teilleen, missä kunnossa se tulee takaisin jne. Oma kokemukseni on positiivinen eikä tätä vähennä sekään, että satulani arvo ei ollut juurikaan laskenut. Syynä varmaan myös sekin, että ostettava satula oli kalliimpi, uusi satula. Mutta se on huomioitava, että satulan ostaminen on varsin arvokasta, halvemmallakin löytyy varmasti hyvä satula. Ja tilanteet muuttuvat, hevoselle hyvä, sovitettu satula voi myöhemmin käydä sopimattomaksi ja edessä on satulan vaihto. Tämän takia satulan suojaamisesta ja huoltamisesta on hyvä pitää kiinni, se näkyy myös satulaa myytäessä, satulan arvo säilyy.

maanantai 27. elokuuta 2018

Kouvolan matkaratsastuskisat


Kiropraktikon jälkeen tiistaina Tuikku vietti täysin vapaan. Tarhassa ja laitumella on tilaa liikkua, joten omaehtoisen liikkumisen sai Tuikku itse hoitaa. Olen pyrkinyt pitämään Tuikulla pari päivää täysin vapaata, vaikka tykkäisinkin viettää sen kanssa joka päivä, on hevoselle se oma hevosvapaa kaverin kanssa parasta palauttelua niin mielelle kuin kropalle. Tuikku ilmaisee selkeästi jos on tehty liikaa, tai jos on kyllästynyt niin tällöin se ei tule tarhassa vastaan. Mielellään se tulee tykö ja lähtee töihin, vaikka olisimmekin tehneet kolme päivää perätysten töitä. Tässä myös pidän yleensä sen, että teemme pari päivää töitä ja kolmas on vapaa, mutta toisinaan voidaan mennä kolme päivää perätysten ja Tuikun hevosvapaa.

Keskiviikkona kävimme vain kentällä ja menimme humpsutellen. Minulla oli muutama leipäpala taskussa ja Tuikku sai vapaasti tulla perässä ja harjoittelimme näin pysähdyksiä. Heti kun pysähdyin, oli Tuikun pysähdyttävä ja näin tapahtui. Kaikelle person hevosen kanssa on helppo pitää mielenkiintoa yllä silloinkin kun tehtävä hevosesta on perin tylsä, rapistele pussia taskussa ja saat taatusti hevosen vireystilan nousemaan, silmiin kaipaavan katseen ja malttamattomana se odottaa, koska se makupala ilmestyy ja sen voi syödä. Harjoittelimme myös sitä, että sisätakajalka polkee pienellä ympyrällä selkeästi alle ja tätä harjoittelimme molempiin suuntiin. Pidin riimusta kiinni, hieman liikettä eteen ja raipalla naputusta sisätakajalkaan ja tämä toimii Tuikun kanssa. Tähän päätimme harjoitukset, kevyet ja niin lyhyet. Takaisin tarhaan.

Torstaina lähdimme maastoon, teimme kevyen lenkin ja uusi satula toimii maastossa hyvin. Se on hyvä, laukatessa pystyy hyvin istumaan satulaan ja istuin on pehmeä. Yleissatulan kanssa menin lähes aina kevyessä istunnassa, nyt olen myös mennyt rauhalliset osuudet istuen satulaan ja olen ollut tyytyväinen tuntumaan. Menimme lyhyitä osuuksia ravia ja otimme laukkaosuudet tutuissa paikoissa. Tuikku vaikutti varsin tyytyväiseltä lyhyempään lenkkiin. Perjantai oli taas Tuikun vapaapäivä.

Lauantaina aamusta tallille ja menimme Tuikun kanssa kentälle. Aloitimme käynnistä vaihtaen suuntaan, välillä pysähdyksiä, siitä pari-kolme askelta peruutusta ja liikkeelle. Siirryimme raviin ja Tuikku pysyy maltillisessa vauhdissa ja satula vaikuttaa Tuikun kannalta myös hyvältä. Lavoilla on tilaa liikkua ja sen huomaa myös satulasta käsin. Meidän harjoituskerta oli lyhyt kentällä, mutta sitäkin parempi. Tuikku myötäsi hyvin ravissa, pyöristyi kaulastaan ja menimme rennosti. Teimme noin 20 minuutin ratsastuksen ja jätin siihen. Meillä oli sunnuntaina edessä matkarastsasuskisat Kouvolassa, minne olin jo ilmoittautunut elokuun alussa.



Sunnuntaina lähdimme Kouvolaan hyvissä ajoin. Ajomatka oli 250 km suuntaansa ja se on hevoselle pitkä aika seisoa trailerissa. Startti oli klo 12.30, matkana 16 km ja osallistujia 7, yksi lämminverinen, neljä suomenhevosta ja kaksi norjan vuonohevosta. Ajomatka meni hyvin ja Tuikku pysyi rauhallisena kuten aina ja lastautui helposti. Olemme menneet traikulla viimeksi 10/2017, meistä on tullut tupajumeja. Tuikku oli traikussa jo malttamaton ja vastaili sieltä muille hirnuville hevosille, että sekin on paikalla. Traikusta ulos ja kuinkas muuten kuin syömään ruohoa. Kilpailu pidettiin karavaanarialueella ja paikka oli siisti ja hevosille mieluisa kun oli  maukasta vihreää syötävää jalkojen alla. Eläinlääkäritarkastus meni hyvin, lähtölupa saatu ja odottelemaan lähtöä. Reittiselvityksessä kävimme reitin läpi, saimme kartan mukaamme. Reitin ei pitäisi olla kovin vaativa eli seuratessa merkkejä olisi melko helppoa päätyä maaliin.

Lähtöaika lähestyi ja me kaikki olimme verryttelyalueella, Tuikku oli varsin rauhallinen ja saimme maastokaveriksi toisen suokin, mikä oli vireä ja siitä huomasi, että tärkeintä on liike eteen. Meillä oli Tuikun kanssa tehtävänä pitää lähtö rauhallisena kaverille ja tämä onnistui hyvin. Jäimme lähtöluvan saatuamme vielä pyörimään verryttelyalueelle ja startti sujui vakaan rauhallisesti. Vauhtia molemmat toki olisivat halunneet ja kun lähdimme raviin oli kaverilla mielessä vain Vermon kisasuora, kisaamaan tänne on tultu ja ei Tuikkukaan ole unohtanut nuoruuden treenejä kohti raviradan maalisuoraa treeniajoistaan. Joten alkuosuus matkasta oli saada hevoset pysymään ratsastajan alla, mutta perin hankalaa se oli kun molemmat ottivat toisesta mittaa ja Tuikun oli tarkoitus olla se jarruttava hevonen, mutta se ei ollut samaa mieltä kanssani. Alkumatka meni paljon käynnissä ja kun päästiin raviin, oli se pidättämistä. Vähitellen raviosuuksien ja kaverinkin hieman väsähdettyä pääsimme raviosuuksissa maltillisempiin suorituksiin. Kaveri olisi ollut selvä lahja raviradoille kärryjen eteen. Jos kerran kisoissa ollaan ja edessä on kolme hevosta vähän kauempana ja lupa raviin on saatu, tarkoittaa se sitä, että paras voittaa. Ohi on päästävä ja niin mentiin, me tulimme jo maltillisemmin perässä ja ohitimme kolmikon siitä heitä varoitettuani. Matkasimme pääasiassa ravia ja suurimmaksi osaksi käyntiä, laukkaosuuksia oli mukana, mutta harvemmin, koska kaverille laukka oli sitä, että silloin mennään eikä meinata. Loppumatkalla saimme jo Tuikun kanssa mennä laukalla, välillä edessä ja välillä perässä. Tälläkin maastolla olimme eksyä pari-kolme kertaa. Karttaa tarkastamaan ja onneksi olimme oikealla reitillä, vaikka loppumatkasta kun maaliin oli kilometri matkaa ja halusimme päästä kolmikon edellä maaliin, käännyimme oikealle, mikä oli alkumatkan reitti ja mietimme, miksi muut eivät tule perästä. Kääntö takaisin ja uutta yritystä. Vieläkin yritimme eksyä ja tehdä uutta reittiä, mutta pääsimme maaliin ajoissa muutamaa sivureiteille eksymistä lukuunottamatta.

Kohti lopputarkastusta. Eläinlääkäritarkastus hyväksytysti läpi, sykkeet matalammat kuin alkutarkastuksessa. Lähdössä 48, palatessa reitiltä 44. Menimme aika pian maaliin tulon jälkeen jo tarkastukseen. Tuikku on hyvässä kunnossa ja näin se on todettava myös itse. Tätä on sanonut myös sen eläinlääkäri, että jos kykenee matkaratsastuskisoihin ja pääsee hyväksytyllä tuloksella, missä tarkastuksessa katsotaan liike aina kovalla pohjalla, on tulos jo osoitus siitä, että hevonen on hyvässä käyttökunnossa. Tuikulle päivä on ollut raskas, olihan ajomatkaa jo takana 250 km ja trailerissa seisomista. Ryhmästä 6 sai hyväksytyn tuloksen, yksi hylättiin. Pidämme meidän matkat kisoissa lyhyinä ja Tuikulle sopii nämä 20 km:n reitit. Emme pyri tätä pidemmille matkoille. Matkaratsastuskisoista pidän kovin, ne ovat seuratasolla ns. hyvänmielenkisat, missä voi ratsukkona edetä rennosti, lukuunottamatta vajavaisia suunnistustaitoja ja sitä, että onko jälleen kerran eksytty ja menty väärälle reitille. Nämä ovat oma suolansa ja jännityksensä kisoissa.

Lähtö kotiin sujui mukavasti, Tuikku traileriin, edessä pitkä ajomatka ja minä olin myös väsynyt, samalla huojentunut. Kotiinpaluu oli Tuikulle mieluinen, pääsi kaverinsa kanssa takaisin tarhaan. Seuraavat kisat Lohjalla, taidamme jättää Liedon kisat väliin, ajomatka sinne myös sen verran pitkä, mutta katsotaan jos sitä innostusta löytyy. Näin jälkikäteen mieliala on kiitollisen tyytyväinen. Reittimatkana noin 20 km:n matkat eivät matkaratsastuskisoja ajatellen ole kovin pitkät, mutta näistäkin selvitäkseen hevosella on oltava riittävä peruskunto ja siihen riittää jo harrastehevosen kunto, mikä on tottunut maastoiluun ja sopivaan rasitukseen. Tuikun peruskunto riittäisi pidemmillekin matkoille, mutta sen rajoitteet huomioonottaen en halua viedä sitä niille matkoille, mitkä pidemmän päälle lisäävät rasitusta ja riskiä siihen, ettei se enää kestäkään sitä käyttöä, missä se nykyisin on. Minulle nämä seurakisojen osallistumiset ja niistä hyväksytyn suorituksen saaminen on jo suuri voitto ja onnistuminen. Hankalan lastattavan ponin omistaneena on niin mukavaa, että on hevonen, mille sopii kaikki, niin helppo ja harrastaminen sen kanssa on helppoa, iloa tuottavaa. Rajoitteena sileällä ovat omat puutteelliset taidot, mutta muutoin en voi kuin kiittää, miten hienon hevosen olen saanut. Tuikun kanssa on ollut niin helppoa liikkuminen vieraalla paikalla, alussa voi olla pörinää, mutta hetken päästä jo tuumailee, ettei tässä sen kummempia. Meillä on yhteiselo ollut saumatonta ja vaivatona. Kuinka sitä osaisi sen omalle hevoselleen riittävästi osoittaa.


maanantai 20. elokuuta 2018

Satulan vaihto

Edellisviikko meni liikkuessa reippaassa tahdissa. Kärryillä liikuimme ja myös ratsastaen. Ratsastaen käytin rungotonta satulaa. Maastossa teimme melko reippaita lenkkejä. Perjantaina meillä oli satulan sovitusta. Aamupäivästä menin tallille ja laitoin Tuikulle hiittikärryt. Kävimme kevyellä kärrilenkillä ja tämän jälkeen pääsi iltapäivänokosille tarhaan kaverinsa kanssa. Vanhoja laumoja on koottu yhteen talvitarhauksia varten ja osa laumoista on kokenut uudelleenjärjestelyn. Tuikku jatkaa edelleenkin talvikauden tutussa triossa.

Tuikulla on 16 ½" yleissatula, wide Albionin Legend K2, mikä on ollut istuvuudeltaan hyvä ja olen ollut satulaan tyytyväinen. Vasemmalta puolelta sään alta karva on alkanut kihartumaan ratsastuksen jälkeen ja säkätila tässä on matala. Säkähän Tuikulla itsellään on myös matala. Suomenhevosten kohdalla säkä on useinkin matala, pyöreähkö nuorena ja vähitellen alkaa säkä muotoutua hieman luisevammaksi eli selvemmin erottuvaksi ja näin on käynyt myös Tuikun kohdalla. Olen kokenut, että etuosa on käynyt sään osalta satulasta liian leveäksi, jolloin se näyttäisi osuvan ratsastaessa säkään kaaren keskikohta ja painaa kaaren sivuilta toppausten kohdalta. Tätähän satulansovittaja tammikuussa pyrki korjaamaan lisäämällä toppausta siten, että painopiste tulisi hieman taaemmaksi, mutta se ei ollut hyvä.


Perjantaina saapui satulansovittaja ja hän katsoi meidän satulan ja istuvuudeltaan se vaikutti hyvältä. Vyötä ei laitettu paikalleen. Halusin Tuikulle satulan, koulumallin. Tällöin lavoille saataisiin tilaa ja toiveena oli myös, että satulansija ei ole liian syvä, jolloin satulaan ikäänkuin uppoaa ja istuimessa on ikäänkuin jumissa. Haluan tällä kuitenkin myös maastoilla. Ensimmäiseksi satulaksi otettiin Frank Bainesin Elegance 16" koulusatula, mikä vaikutti silmämääräisesti muhkulta. Minulla oli hintakatto satuloille ja en halunnut kokeiluun yli 3000 euron satuloita. Lähdimme kentälle ja koko ei ollut minulle liian pieni, takamus mahtui ihan hyvin satulaan, mutta ratsastaen olin enemmän satulan takaosassa. Koin satulan massiiviseksi, panssaroiduksi alle. Se oli muutoin tukeva ja tunsin hyvin satulaan Tuikun takajalkojen liikkeet. Satulaseppä totesi, että ratsastaen jään hieman painopisteen taakse. Kokeilimme seuraavaksi Prestigen koulusatulaa ja tämä vaikutti istunnalta heti kotoisalta ja näytti myös siltä. Tämän koko oli 16½" koulusatula, mutta ratsastaen koin etuosan olevan ikäänkuin tyhjää, vaikka muutoin se vaikutti heti passelilta ja näytti myös hyvältä satulasepän katsottua ratsastusta.

Kokeilimme lopuksi Frank Bainesin Elegance koulusatulaa 17", mikä oli pituudeltaan aivan sama kuin Albionin satula 16½", vaikka tuumakoot  näissä on eri niin käytännössä vastasivat samaa kokoa. Istuin selkään ja tämä satula vaikutti huomattavasti paremmalta kuin pienempituumainen ja ratsastaessa huomasin, että Tuikku liikkui tämän kanssa rennosti, kuten Prestigellä, mutta pärisi myös tyytyväisyyttään. Istuntani oli myös ratsastaessa satulan painopisteen keskellä. Satula vaikutti hyvältä ja tämän kanssa ei tullut tuntumaa, että istuisin ison satulan selässä. Liikkeet tunsin hyvin satulassa ja ravi vaikutti hyvältä. Otimme tämän satulan kokeiluun ja päätös on tehtävä koeajan sisällä jääkö tämä vai otammeko toisen satulan kokeiluun. Näillä näkymin vaikuttaisi hyvältä satulalta meidän tarkoitukseen. Satulan leveys olikin yllättäen extrawide eikä vaikuttanut liian leveältä. Säkätilaa tässä on enemmän ja ei purista kaaresta sään vierestä eikä myöskään lavoilta kuten Prestigen kohdalla oli, että se oli liian nafti sään ja lapojen kohdalta. Ei jäänyt tilaa juurikaan ratsastaessa.


Lauantaina lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja hyvin maasto meni. Satula vaikuttaa minulle sopivalta ja sitä se on myös Tuikulle. Tässä satulassa jää lavoille tilaa. Tuikku on rungoltaan pyöreä ja lavat tulevat taakse ja koulumalli olisi tällöin hyvä vaihtoehto. Satulaseppä näytti myös Prestigen kehittämää islanninhevossatulaa. Ja sitä kokeiltiin Tuikun selkään, istui kuin hansikas ja nahka oli pehmeää. Muotoilultaan istuinosa oli matala ja leveähkö, istuinsija aika pieni. Ja kysyinkin, voiko satulaa kokeilla. Kyllä voi, mutta hintaa oli jo yli 4000 euroa. Siihen sammui into satulasta.


Sunnuntaina suuntasimme tallin laitumelle. Jari oli mukana kuvaamassa. Minä odotin satulalta ihmettä, että se tekisi minusta vähän paremman, mutta kai se on todettava, ettei se hyvä satulakaan peitä ratsastajan virheitä. Tuikku liikkui mukavasti ja en ainakaan itse kokenut satulaa sopimattomaksi. Kovin pitkään emme ratsastaneet, sillä päivä oli lämmin. Kun istuinosa ei ole syvä, sopii satula myös maastoiluun hyvin. Sen kuvista tietysti huomaan, että olen liian etupainoinen itse ja jalka jää taakse, mikä taas ripeämmissä vauhdeissa ja äkillisissä tilanteissa ei ole eduksi.

Tänään Tuikulla oli kiropraktikko ja Tuikku oli hyvä jälleen kerran. Ei juurikaan isompaa huomautettavaa, pientä kireyttä takana ja niskassa. Muutoin oikein hyvä eikä takaosakaan näyttänyt huonolta, mitä seurasin käsittelyä. Tuikku vaikutti tyytyväiseltä ja oli käsittelyn jälkeen väsynyt. Tämä viikko pidetään kevyenä ja saakin palautua kiron käsittelystä pienellä lomailulla.


 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Koppiksilla ja hiittikärryillä

Olemme menneet Tuikun kanssa pari päivää perätysten kärryillä. Tiistaina lähdimme tallille Jarin kanssa ja otimme mukaan Lilon. Nyt kun se joutuu opettelemaan myös yksinoloa ja siihen se on joutunut jo tottumaan. Mutta pienen koiran kanssa on helppo lähteä, sen voi tarvittaessa napata kainaloon jos niikseen tulee. Lilo ei ole vielä kertaakaan ollut kärryajelulla mukana tai jos on ollut, olen sen täysin unohtanut, vähän tässä kelattuani onhan se ollut kun tyttäret olivat vuosi takaperin molemmat mukana. Mutta kärryajelu meni oikein hyvin. Lilo toimi hyvin, sitä ei pelottanut vaan oli reipas ja innokas, tutkaili maisemia. Ja haukkui vain kerran kun auto meni ohi, eikä kimakkaan haukuntaan Tuikku reagoinut erityisemmin. Saimme tallennettua mukavia kuvia tästä kärryajelusta.




Tänään lähdin Tuikun kanssa hiittikärryille ja nyt vihdoin ja viimein asensin mäkivyöt paikalleen. Hiittikärryillä on kiva mennä, niissä on lehtijouset ja Tuikulle ne ovat myös kevyemmät. Teimme Iivarintien lenkin ja sain otettua myös kivan kuvan matkan varrelta. Sää on ollut varsin hyvä molempina päivinä, mutta helteet ovat jääneet ja tänään tuntui jo paikoitellen viileältä ja olisin kaivannut lämpimämpää jo ylle. Kärryajelu onnistui mukavasti, teimme kokonaisuudessaan melko kevyen lenkin, joitain pätkiä menimme ravaten, mutta muutoin käyntiä.
 


 Vanhempia valokuvia katsellessa osui lähes puolentoista vuoden takainen valokuva, missä olemme Tuikun kanssa olleet jo muutaman päivän tallilla. Kuvassa Tuikku on syömässä ja näin pitkän tauon jälkeen katsottuani kuvaa on vain sanottava, että se on ollut todella lihava, metabolinen. Hevosen lihavuudelle sokeutuu kovin herkästi ja ihan livenä en pitänyt sitä niin lihavana kuin kuva kertoo. Vähitellen se on saatu tuosta laihtumaan ja laitumellelaskun aikaan vuosi takaperin se oli saanut jo karistettua mukavasti kiloja, tuolloinkin oli vielä lihava, mutta huomattavasti parempi. Ehkä on hyvä säilyttää kuvat, pitää mielessä, miten hitaasti ne kilot ja miten vaikeasti ne saa karistettua.

Kuva tiistain kärryretkeltä.
Kuva huhtikuulta 2017.

maanantai 13. elokuuta 2018

Ystävä on poissa

Meidän villakoiramme Ge La's Monster Inc kutsumanimeltään Vili s. 7.3.2005, k. 8.8. 2018 jouduttiin lopettamaan VihtiVet:ssä. Vili oli loppuun asti reipas ja vielä samana aamuna lähdimme pitkälle lenkille Haukkavuoreen. Lenkin pituus on noin 5-6 km:n mittainen ja matkaamme tätä sen tunnin verran. Keskiviikkoaamuna se oli kyselemässä koska lähdemme. Lenkin varrella huomaan alavatsan karvojen olevan veressä ja yritän tarkastelle, mistä se tulee. Pissapaikasta ja samoin tein soitan Jarille, että tulee hakemaan meitä. Soitan ajan yksityiselle. Lähden Vilin kanssa autolla ajamaan ja klinikalta soittavat, etteivät saa meitä millään mahdutettua ennen klo 16. Joten soittamaan ja aikoja ei Lohjalta löydy ei kunnalliselta eikä yksityisiltä. Soitto VihtiVet'iin tuotti tulosta ja pääsimme jo aamusta klo 10 jälkeen. Kotiin odottamaan ja pihassa Vili yrittää pissata, mutta näkee, että nyt tekee jo kipeää. Matkalla lääkäriin Vili oli yhtä reipas kuin aikaiemmin, se katseli auton ikkunoista ulos ja vaihtoi paikkaa, oli rauhallinen, ei kipuja. Eläinlääkäriin saimme vietyä pissanäytteen. Tulehdusta ei ollut. Ja suunta ultraan, missä näkyi virtsarakossa iso kasvain ja -putkessa myös kasvaimia. Se oli siinä, hyvinkin todennäköistä että kyseessä pahanlaatuiset kasvaimet ja tämän ikäiseltä koiralta ei kannata lähteä leikkaamaan kun virtsaputkessakin kasvaimia jo on. Päätös oli selvä. Vili lopetettiin klinikalle ja se haudattiin omenapuun alle. Suru on ollut kaikilla suuri, menetys raskas lapsille, sillä he ovat saaneet kasvaa Vilin kanssa kohti aikuisuutta. Vaikka iän myötä Vilin kuulo oli heikentynyt, silmissä kaihia jaksoi se silti olla vielä reipas ja siitä se sai vastaantulijoiltakin mainintaa, miten sitä ei voinut uskoa 13 ½-vuotiaaksi.

Samana päivänä lähdin tallille, jotta pääsen edes vähän irtautumaan. Lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja se olikin reipas, mikä teki hyvää ja sai edes hetken unohtamaan synkän aamun tapahtumat. Me olemme Tuikun kanssa metsittyneet ilmeisemmin, sillä tällä maastokerralla sattuikin perin merkillinen tapahtuma. Me kuljimme Rauhalan tietä pitkin ja nousimme jyrkkää polkua ylös käynnissä kohti metsäosuutta. Kun olimme päässeet metsäaukealle, meidän oikealta puolelta kuuluu kahinaa ja näen kolme kaurista, lyhyet sarvet päässään ja ne juoksevat sellaista vauhtia meidän edestämme, että me vain katselemme niitä. Tuikkukin katseli. Kun ne olivat päässeet meidän ohi, ne suuntasivat vasemmalle puolelle noin 50 metrin päähän meistä, puusto hieman erotti näkyvyyttä. Ja ne pysähtyivät sinne, yksi näistä kauriista tulikin juosten takaisin, eteemme ja hyppeli siinä edessämme ja minusta se oli sangen hämmästyttävää. Juttelin sille ja se pysähtyi katsomaan meitä, ikäänkuin leikkisästi kutsui meitä mukaansa. Siitä se sitten poistui juosten. Me jäimme yhtä hämmästyneinä paikallemme ja jatkoimme siitä matkaamme.  Me todella näemme lähes joka kerta metsän eläviä. Kuljemme osittain metsäkauriiden tekemiä polkuja pitkin ja kyllä ne tietävät meidän siellä liikkuvan. Ovat ilmeisemmin tottuneet meihin jollain tapaa.

Tuikku tuntui olevan tällä maastolla niin reipas, jouduin sitä pidättelemäänkin ja näimme niittypellolla ison sarvipään toisen kanssa. Tätä Tuikku jännitti, se huomasi sarvipään ja jatkoi eteenpäin pyynnöstäni, mutta oli selvästi varautunut. Oli sen verran iso sarvipää, sen erotti selvästi pellon laidalla. Torstain sai Tuikku pitää vapaata ja perjantaina pääsi vuokraajan kanssa maastoon. Lauantaina kävimme Tuikun kanssa kentällä, lyhyen aikaa, mutta nyt minusta meillä meni oikein hyvin. Olin jopa hämmästynyt, miten hienosti saimme harjoitusravin toimimaan. Sunnuntain Tuikku piti vapaansa ja tänään kävimme taas maastossa. Teimme taas melko pitkän maaston sekä kävimme pellon laidalla harjoitusravia ja peruutuksia. Peruutuksia teimme paljon, siitä sitten siirtyminen harjoitusraviin. Välillä tahtoi ravin tempo olla liian vauhdikasta, joten pidätystä ja uusintaa. Viileästä säästä huolimatta Tuikku ei tällä kertaa ollut niin reipas kuin keskiviikon maastossa, mutta muutoin nautimme maisemista ja vauhdikkaita laukkaosuuksia teimme. 

tiistai 7. elokuuta 2018

Elokuun puolella

Elokuun puolella. Mitä meille kuuluu? Hyvää. Olemme menneet vaihtelevasti ja tällä kertaa ratsastanut myös kentällä ja samoja harjoituksia myös maastoradalla ja maastossa. Se on tuonut tulosta siinä mielessä, että Tuikku on jälleen kerran nopeaoppisena myös ennakointia harjoittavana tarjonnut helpommin hidastempoisempaa ravia sitä pyytäessäni. Tätä kokeilin myös meidän haastavalla maasto-osuudella eilen, missä totutusti on lähdetty laukalla kun osuus päättyy ja pitää kääntyä takaisinpäin. Eilen Tuikku tarjosi heti reipasta etenemistä ja laukkaa, mutta pyysin toisin. Ja tällä kertaa ei mennyt sähläämiseksi vaan tyytyi pyyntöön ja pääsin istumaan harjoitusraviin. Tuikku liikkui hyvin, käytti selkäänsä.

Tuikun kohdalla ratsastus on oltava hienotunteista. Kommunikointi ratsastajan ja hevosen välillä on pidettävä herkkänä ja pidätteeksi riittää pienen pieni kuiskaus, Tuikku toimii. Mutta tilanteessa, missä Tuikku tottuneesti tarjoaa vauhdikasta menoa ja yrität saada sen hidastamaan puolipidätteellä, ensimmäiseen ei reaktiota, yrität vielä, lisäät pidätteen vahvuutta, vahvistat edelleen pidätettä, vastaus on jännittynyt, kiirehtivä ja selkä laskee välittömästi alas. Huutaminen ei auta. Mutta entäs jos ratsastajana olen itsekin kärsimätön ja harmistun kun ei kuulla vaan totutusti tarjotaan pitkään opittua tapaa, lopputulos on yleensä se, ettei kommunikointi pelaa, yhteys on poikki ja kumpainenkin hämmentyneitä ja turhautuneita. Ja miten hyvin yhteys pelaa kun puhut toiselle kuin se olisi särkyvää lasia, herkkä ja kuitenkin niin valmis tekemään ihan mitä pyydät, mutta hienotunteisesti, vähin elein. Toimii.

En ole erityisen taitava kouluratsastuksen puolella. Se aiheuttaa useinkin hämmennystä ja tietysti mietin asioita, mitä pitäisi tehdä toisin. Olen ollut hyvin erilaisilla ratsastuksenopettajilla, opetustavat voivat olla vastakkaiset. Toinen vaatii ravin tahtia hitaammaksi, teet puolipidätteitä mutta vaadit pohjeavuilla liikkumaan eteenpäin. Tällä pyritään siihen, että hevonen hitaammassa ravissa malttaisi polkea alleen kuin että se vain potkisi ravia eteenpäin malttamatta käyttää takapäätään. Toinen taas vaatii energisyyttä ja sitä kautta saadaan vähitellen hevonen kuuntelemaan ratsastajaa, hidastamaan tahtia, mutta pysyen energisenä ja hevonen polkee paremmin alleen. Tuikun kohdalla taas ei ole tarve lisätä energisyyttä, se on yleensä melko reipas hevonen ja ratkaisu tilanteeseen on vauhti. Esteillä tämä taas on hyvä, mutta pitäisi myös malttaa estettä lähestyttäessä odottaa hyppypaikkaa eikä vain vauhdilla yli. Vuokraajan olen kokenut tässä kohden hyväksi, pitää kouluratsastuksesta, kemiat heillä pelaavat  ja sen näki myös siitä, että pitkän tauon jälkeen ratsukko toimi alusta alkaen hyvin. Tämä toisaalta vähentää tarvetta mennä kentällä, mutta silloin tällöin itsekin on hyvä hevosensa kanssa kokeilla, miten ratsastus sujuu.

Meillä oli poikkeuksellisesti estetunti sunnuntaina ja tällä kertaa en minä ollutkaan Tuikun selässä. Ex-tempore sinne päätyi vuokraajan ystävä, jolle tarjosin tätä kertaa. Mielenkiinnosta halusin nähdä myös maastakäsin, miltä meno näyttää. Ja onhan siinä Tuikun laukassa parannettavaa jos mielisi esteitä hypätä enemmänkin. Meillä siihen ei sillä tavoin ole tarvetta, mutta harjoituksena matalat esteet menevät hyvin. Tuikusta huomasi, että uusi ratsastaja hieman jännitti ja oli hämmentynyt, mutta vähitellen alkoi kommunikointi sujumaan ja esteille mentiin reippaasti. Tuikulla peruskunto on hyvä ja hyvin se jaksoi tämän ratsastustunnin.


Maanantaina kävimme maastossa ja lähes joka maastoilukerta kohtaamme metsän eläimiä, rusakoita, peuroja, kauriita ja hirviäkin olemme nähneet. Kettuja olemme nähneet myös pellolla. Tuikku suhtautuu rauhallisesti näkemiinsä, kettu aiheutti pientä pörinää pellolla. Oli meidän ensimmäinen kerta kun tämän repolaisen ratsain näimme. Eilen metsäkauriit olivat lähellä, mutta näytti siltä, että Tuikku ei niitä huomannut. Tuuli oli sangen voimakas, joten se osaltaan vaikutti siihen, ettei Tuikku niihen reagoinut, lisäksi kun oli keskittynyt lehtien riipimiseen matkatessaan eteenpäin metsäpolkua pitkin. Tuikulle on hyvää harjoitusta mennä jyrkkää rinnepolkua pitkin, sitä käytämme lähes joka maastokerta. Siinä joutuu tekemään töitä ja sen huomaa Tuikusta. Auttaa takaosan työskentelyyn ja vahvistaa lihaksia. Vielä on onneksi kesää jäljellä, vaikka olemme jo elokuun puolella. Helteitä on luvattu loppuviikosta.


Kesä on ollut harvinaisen hyvä, mutta maanviljelijöiden kannalta huono. Satonäkymät monin paikoin vähäiset ja nautakarjatilallisille tuleva talvi on selviytymistä, miten saada rehut riittämään. Eikä se ole ollut hevospuolellakaan sen parempi. Isommat viljelijät ovat saaneet sadoksi vain puolet siitä, mittä viime vuonna. Tallilla taas heinää on tullut enemmän kuin viimevuonna, mutta laitumien ollessa olemattomat ja kuivat, on heinää jouduttu syöttämään jo pitkän aikaa. Sääolot ovatkin olleet niin epänormaalit ja hellejaksot pitkät. Lomalaisille varmasti etenkin niille, jotka pitävät helteistä, kesä on ollut erinomainen. Välillä vain toivoisi hieman viileämpää. Eilen maastoillessa oli pitkästä aikaa ohut takki päällä, tuulikin mukavasti eikä Tuikullekaan juurikaan tullut hiki. Siinä Tuikun selässä ollessani katselin upeita maisemia, istuin selässä ja Tuikku meni rennosti käyntiä eteenpäin. Näinä hetkinä sitä pysähtyy ajatuksineen ja juuri tämä on sitä parasta, mitä maastoilu tuo. Miten sitä onkaan tyytyväinen oman hevosensa kanssa kun voi mennä löysin ohjin ja katsella ympärillleen kiirehtimättä. Sitten on pätkiä, missä taas juostaan ja Tuikku oli reipas. Se kun yleensä tarjoaa omaehtoisesti paikkoja, missä mennään juosten. Maaston lopuksi käytin pitkästä aikaa Laseria ja hieroin selän ja takaosan. Ja hyvältä vaikuttaa lihakset, kaulan vasemmalla puolella Tuikku piti selvästi hieronnasta ja nyt kun olen pitänyt pelkästään rungotonta satulaa, on Tuikulla vasen puoli ollut hyvä.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Totutut tavat


Helteiset säät ovat edelleen jatkuneet. Tuikku on liikkunut pääasiassa maastossa ja sunnuntaina lähdimme Jarin kanssa koppakärryillä ajelulle. Kovin pitkää lenkkiä emme tehneet. Ajoimme tallille maastopyörillä ja minä otin etumatkaa. Jarilla on sähköavusteinen maastopyörä, minulla tavallinen. Ja pitkään sain ajaakin ennkuin hän sai minut kiinni. Minulla on aika hyvä peruskunto, kestäväisyys hyvä, jaksan polkea hyvää vauhtia pitkää matkaa. Olen pyöräillyt miesten kanssa ja melko hyvin pysyn matkassa mukana, tosin tasoitusta joutuvat antamaan, mutten joukon heikoin lenkki ole. Pidän vauhdista niin pyöräillen kuin hevosenkin kanssa. Ja kun pääsääntöisesti maastossa menemme tietyt osuudet vauhdilla on Tuikku tähän myös oppinut. Joten näiden helteiden myötä en ole ratsastanut kentällä. Eilen kokeilin harkitumpaa ratsastusta maastossa, mutta kuinkas kävi. Siinä koeteltiin minun kärsivällisyyttä. Kun meillä on yksi niittytiepätkä, missä takaisinpäin tullessa on aina menty vauhdikkaasti, tällä kertaa vaadin maltillista ravia. Joka kerta kiihdyttely alkoi ja joka kerta käänsin Tuikun takaisin lähtöpisteeseen. Sää oli lämmin, joten piti katsoa, ettei siinä helteessä mene liian raskaaksi. Kun käänsin, käynti alkoi hieman kiihtymään, pyysin raviin (harjoitusravi) ja tahtoi nostaa laukalle, kuten joka ainoa kerta aikaisemmin. Näinhän on aina toimittu. Nyt kun ratsastaja vaatii totutuista tavoista toisin oli Tuikulla selvästi vaikeuksia mieltää, että pitäisi mennä rauhallisesti. Vaati aika monta toistoa, ennenkuin Tuikku täysin hyväksyi pyynnön ja totesi, ettei muu auta ja mentiin oikein hyvää ravia. Ja ihan mukavasti, ei lainkaan ravurin ravia vaan sellaista, missä on helppo istua mukana.

Jatkoimme matkaa eteenpäin ja tulimme kaadetulle heinäpellolle. Tässä kohden menimme pellon reunaa ja harjoiteltiin taas maltillista ravia. Alussa tuntui vauhti kiihtyvän ja tämä on yleensä Tuikun kohdalla se, missä vaatisi kärsivällistä säätämistä. Kun pitäisi mennä rauhallista tahtia, mihin on helppo istua, mutta vähitellen vauhti ikäänkuin kiihtyy. Saimme hyviä pätkiä, välillä ravia, missä minä en pysynyt vakaana, vaikka kuinka yritin keskikehon lihaksilla ylläpitää vakaata istuntaa. Sää oli lämmin ja sen mukaan maastoilimme. Loppumatkan pääasiassa käyntiä ja tutulla laukkaosuudella menimme laukkaa. Tuikulla on tietty kohta, missä se haluaa mennä laukkaa ja tämän menimme, siinä edessä meni niin kaunis metsäkauris. Tuikku hidasti, mutta pyysin jatkamaan ja näimme, miten kauris juoksi hakkuuaukean poikki kohti kallion rinnettä ja metsää. Me näemme Tuikun kanssa usein metsän eläviä, rusakkoja, kettujakin olemme nähneet, hirviä, kauriita ja peuroja. Valkohäntäpeuroja täällä on paljon. Luonto on kaunista ja rehevää, vaikka kuivaa on ollut. Samoilta paikoilta olen käynyt keräämässä vadelmat ja mustikat. Jälkimmäisiä on todella paljon ja melko hyvän kokoisia.

Vaihdoin blogiini ulkoasun ja itse pidän visuaalisesta ilmeestä, etenkin taustakuva, mikä on valmiina bloggerin kuvapankissa. Taustakuva sopii niin hyvin meille, juuri sellainen maastokuva, mikä näyttää juuri meidän maastolta. Kuvaa sitä, mistä me molemmat pidämme.


Nyt kun poikkesin meidän normaali maastoilutavoista, osoitti se jälleen omat puutteeni ja sen, miten liikumme yleensä mukavuusalueen sopivalla puolella. Kiinnittämättä juurikaan huomiota tapaan liikkua. Menemme laukaten lujaa, mistä tosiaan on apua vatsan ja suolen toimintaan, hiekkaa ei kerry. Mutta tässä on toinenkin puoli, jos haluaa, että liikkumistapa tukisi selän lihaksia, niin siihen nähden olemme menneet siitä, mistä aita on matalin ja tavallaan minun ei ole tarvinnut nähdä vaivaa vaatiakseni muuta. Mukavaa ja rentouttavaa sekä helppoa meille molemmille. Sellaistahan se maastoilun yleensä kuuluu ollakin. Mutta kun mennään sille alueelle, missä on nähtävä vaivaa, ei minun kärsivällisyys riitä ja Tuikku tarjoaa usein itselleen helpoimman tavan liikkua. Yhdistelmänä "adhd:t" yhdessä ei ehkä ole se helpoin yhdistelmä. Ratsastus ei ole helppoa, varsinkaan se oikea tapa ainakaan minulle. Välillä ryhdistäydyn, mutta hyvin helposti palaan huonoihin, totuttuihin tapoihini ja mennään siten, mikä on meistä molemmista mukavaa ja helppoa. Ravi maastossa on reipasta, alussa vielä maltillista, mutta reippaiden pätkien jälkeen sitä tuntee, että ravuri on alla. Muutosta en ole vaatinut, ehkä pitäisi vaatia säännöllisemmin raviin ratsun tahtia. Toisaalta Tuikku on niin mukava kaveri maastossa, herkkä ja kuuliainen, mielyttämisenhaluinen, mutta on se sanottava, että välillä tuntuu, ettei sitten millään Tuikkukaan anna myöten. Yritän miettiä tuolloin - viimeistään jälkikäteen - missä teen väärin. Parastahan olisi ottaa tunteja, mutta siihen ei tunnu tällä hetkellä motivaatiota löytyvän.

Kesämorsian vielä tämän viikon Tuikun kanssa 💕

perjantai 27. heinäkuuta 2018

SeaHorse Week Hanko 2018

Kävimme keskiviikkona Hangossa SeaHorse Week tapahtumassa. Ystäväperheen tytär osallistui ensimmäistä kertaa kisoihin ja tämä oli hänelle yksi virstanpylväs. Päivä oli lämmin ja iltapäivästä jo helteinen. Oli mielenkiintoista taas pitkästä aikaa käydä katsomassa estekisoja ja suoritukset olivat oikein hyviä. Jari kuvasi muutaman radan ja editoi niistä hypyt valikoiden ne värikkäimmät ratsukot (vaatetukseltaan) mukaan. Pääsin minäkin hieman osallistumaan kisatapahtumaan talutellen kisaajan hevosta lammen ympäri kolme kierrosta. Hevonen oli rauhallinen ja hyvinhän meillä meni.

Pääsin kisahevosen taluttajaksi. Rauhallinen hevonen. Tässä odotellaan seuraavan luokan verryttelyyn pääsyä.
 

Tuikun kanssa olemme maastoilleet ja olemme liikkuneet vauhdikkaan reippaasti. Olen ajoittanut liikutuksen siten, ettei olisi helteisin aika. Tiistaina oli aamusta kengitys ja illasta kävimme maastossa. Reipasta vauhtia menimme. Keskiviikon sai pitää vapaansa ja tänään pääsimme ilta-aikaan maastoon. Tälläkin kertaa menimme laukkaa ja ravia, mutta suurimmaksi osaksi käyntiä. Kävimme myös kävelemässä pellon reunaa pitkin ja olin hankkinut Tuikulle pääsuojan paarmojen vuoksi. Niitä riittää ja näitä vastaan olen varustautunut myös lehtipuun oksalla, millä huiskin paarmat pois Tuikun ympäriltä. Vauhtia oli tänäänkin, aika kovaa menimme, vaikka lämmintä oli. Hikisen lenkin jälkeen letkupesua ja siitä ruoan jälkeen takaisin tarhaan.

Paarmasuoja.

Tuikulla vatsa on palautunut hyväksi ja sitä se oli jo silloin kun olin tilannut hiekkakuvat. Herkkävatsaisen vai sanoisiko huonovatsaisen hevosen kanssa sitä on oppinut näkemään, milloin hevonen on kipeä vatsansa vuoksi ja onko syytä huolestua kun lanta muuttuu. Kun vatsassa ei kaikki ole hyvin, huomaa sen myös siitä, että ratsastaessa lantakasoja tulee useammin, suoli toimii liian vilkkaasti ikäänkuin hevosella olisi laktoosi-intoleranssi, käytöksessä alkaa näkyä hermostuneisuutena ja ylivireyttä. Heinäerien muutokset näkyvät Tuikussa heti ja vähitellen taas palautuu normaalisti kun vatsa tottuu, tällöin sontii harvoin, mutta lanta on löysähköä, ei kuitekaan vesipieruja tai muutoin ongelmaa. Hetken päästä lanta on jo hyvää. Mikäli heinä ei sovi, näkyy se lantakasojen usealla määrällä ratsastuksessa (tähän ei vaikuta heinän määrä) ja muutoin, vesipieruna, turvotuksena ja ilmavaivoina. Näitä ei Tuikun kanssa ole ollut pitkään aikaan, viimeksi marraskuussa, milloin otettiin uusi rehu käyttöön ja välitön reaktio. Vatsaan vaikuttaa myös valkuainen heinässä / rehussa, mitä enemmän sen varmemmin suoli toimii aktiivisesti (vertaa ihmisen laktoosi-intoleranssi). Näistä ei ole paljon tutkimustietoa, mutta kokemusta löytyy ja useamman samankaltaisen hevosenomistajan kanssa olen saanut vaihtaa kokemuksia. Kylmäveriroduilla esiintyy enemmän herkkyyttä valkuaiselle, mutta tulipa esiin myös tuttavan puoliverisellä, mikä on kisannut koulua aikoinaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tältä vaihdettiin ruokinta kokonaisuudessaan, heinät ja rehut, missä mahdollisimman vähän valkuaista. Hevonen reagoi valkuaiseen kuumumalla, säikkyi helposti, lannan löystymisellä, lihasten kiristymisellä, käytöksessä näkyi ratsastettavuudessa, miten helppo hevonen muuttui kun ruokinnassa oli valkuaista, pukittelut, pään viskomiset yms. ja kun heinä ja rehu vaihdettiin, muuttui käytös tyystin normaaliin. Osalla ei saa valkuaista olla juurikaan, mitä kuitenkin hevonen tarvitsee. Osa sietää hampunsiemenestä saataavaa valkuaista hyvin ja tämän olen Tuikun kohdalla myös havainnut sopivaksi. Määrä on pidettävä annoskokoa pienempänä. Se mikä Tuikun kohdalla on ollut hyvä, ettei sillä ole ähkytaipumusta, ei kaviokuumeita, mitkä herkkävatsaisen kanssa ovat riskinä.

Eiliseltä maastoreissulla, lanta on jo hyvää, tottunut uuden kauden heinään.

Tuikku on onneksi ollut terve sillä tavoin, että sen näkee myös ulospäin. Karva kiiltää, sopivassa lihavuuskunnossa ja muutoinkin pirteä. Tulee luokse kun saavun tallille. Odottaa jo portilla, milloin haen sen. Ja muutoinkin tyytyväisen oloinen. Olen saanut viettää huoletonta elämää Tuikun kanssa pitkään. Tuikku on ollut hyvin helppo hevonen, se on äärettömän kiltti ja nöyrä, hyvä käytöksinen ja kaikkeen helposti sopeutuva. Nyt kun on tamman kanssa lomaromanssi menossa, huomaa sen olevan tämän parin pomo. Mutta kun tamma lähtee kotiinsa takaisin, pääsee Tuikku poikamieslaumaan takaisin ja tällöin pääsee taas pahnanpohjimmaiseksi.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Tuikku uimassa

Tuikun kanssa olemme liikkuneet vaihtelevasti. Viime viikolla menimme kevyesti ma-ke kävimme vain uimassa ja se oli todella mukavaa. Alussa oli pöristävä ja pohdittava, onko pohja pitävä, mutta ensimmäisten kauhomisten jälkeen mentiin syvemmälle ja uimaan olemme jo päässeet. Olemme käyneet joka kerralla kolme kertaa uimassa. Vesihän on lämmintä, mutta edes vähäistä virkistystä hevoselle. Ja kovin Tuikku on tuntunut pitävän kevyestä lenkkeilystä kun uimisen jälkeen pääsee takaisin talliin ja syömään pienen annoksensa.




On ollut mielenkiintoista seurata, miten viime aikoina on otettu kantaa hevosen  ylipainoon. Vaihtoehtoja korsiruokintaan on etsitty oljesta, mikä on varsin oiva keino saada sopivasti korsirehua, mutta samalla päivittäistä energiansaantia laskea sopivalle tasolle, missä hevonen pysyy sopivassa lihavuuskunnossa. Herkästi lihovan hevosen kanssa onkin melkoista taiteilua, sillä nykyheinä on Suomessa hyvää, joten hevosen omistajana sitä joutuu panostamaan liikuntaan. Me olemme liikkuneet Tuikun kanssa, etenkin talvella, jolloin heinää saikin 24/7 ja tuolloin tuntui siltä, että me molemmat olimme jo kyllästyneitä siihen, että piti liikkua hikeen asti ja kunnolla. Ei pelkästään siten, että kainalot hikoaa vaan liikuttiin niin, että hevonen hikoaa kokonaan. Onhan se hyvä hiota välillä, mutta me hikoiltiin lähes joka liikutuskerta. Ja tästä tuli vähän sellainen tuntuma molemmille, että joko taas. 

Maaliskuusta siirryttiin "laihislaisten" tarhaan, missä heinäruokinta oli säännösteltyä. Tulostahan alkoi tulemaan ja varsin nopeasti. Ja nykyisin Tuikku on varsin solakka. Joten siltä osin voimme olla oikein tyytyväisiä saavutettuun tulokseen. Kesän Tuikku on saanut edelleenkin jatkaa pullukoiden poikien ryhmässä, nämä eivät päässeet varsinaiselle laitumelle; metsätarhaan missä on myös vähäinen määrä laidunheinää. Ja tämä on sopinut varsin hyvin. Tänä kesänä taas kuivuus on  yllättänyt ja se vähäinen määrä on ollut niin vähäistä, joten pullukat pojat ovat saaneet jakoheinää lisäksi. Tässä systeemissä on myös ollut se etu, että Tuikkukin on saanut vähän enemmän lomapäiviä, joka kerta ei ole tarvinnut tehdä töitä hikeen asti vaan välillä olemme vain humpsutelleet menemään. Onhan Tuikku näyttänyt hyvältä ja ei ole ollut kipeän oloinen, vaikka laidunaika ei ole sen vatsan puolesta ollut parasta aikaa. Viime kesän alku köyhällä laitumella oli hyvä, rehevälle päästyään se näkyi jo käytöksessä ja perästäkin kuului. Tänä kesänä oli aluksi löysempää ja tasaantui, kunnes uuden sadon myötä on taas ollut lannassa muutosta. Parempaan on taas ollut menossa. Ja kun on kuiva laidunpohja, ihan lyhyt sänki ja siitä hevonen nyhtää ruohonkortta, meneehän siinä väkisin maata mukaan. Tuikku ei ole saanut hiekanpoistokuuria pitkään aikaan, taitaa olla tarkalleen vuosi kun sille olen viimeksi antanut hiekanpoistokuurin eikä tuolloinkaan kuin pientä annosta.

Mutta toiselle tallilaiselle oli tulossa Karenko käymään, joten tilasin Tuikulle hiekkaröntgenin. Ja mitä sieltä näkyi, pieni nokare hiekkaa menossa kohti perää. Se oli pehmeää, määrä vähäinen ja muutti muotoaan kahden kuvan välillä. Eipä ole tarvetta hiekanpoistokuurille edelleenkään ja sanoinkin Karengolle, että olen aina ollut Tuikun kohdalla sitä mieltä, ettei se kerrytä hiekkaa vatsaan eikä suolistoon. Osasyynä varmasti on myös se, että liikumme reippaasti, pitkiä osuuksia laukkaa, mennään myös niin lujaa kuin hevonen vain haluaa ja teemme tätä pari-kolme kertaa viikossa säännöllisesti. Joinakin viikkoina voi olla kevyempää, mutta liike on ollut myös apu. Karenko totesikin, että Tuikku näyttää hyvin voivalta hevoselta ja sitähän se onkin.

Viime viikolla ratsastin myös tallin orilla. Siitä on viisi vuotta aikaa kun olen tällä orilla viimeksi mennyt, tuolloin menimme tämän orin kanssa asiakasmaastot ja se oli jo silloin mukava ja ihastuttava hevonen. Liike ei tuolloin ollut niin isoa kuin mitä se nykyisin on. Onhan sen laukka ihan toista kuin Tuikun. Vähän kuin istuisi Ferrarin kyytiin Ladan jälkeen :D.  Me menimme kahdestaan maastoon ja teimme Iivarintien lenkin, kävimme niittyosuudella ja tulimme autotien viertä pitkin takaisin Jalassaareen, mistä jatkoimme kohti Huhtasaarta. Tämän laukka on todella hyvä, pitkä, viipyilevä ja aivan erilainen kuin Tuikun. Tuikun liike on maanmyötäinen, matala. Tällä liike on isoa ja pyörivää, laukkaan on myödättävä erilailla ja Tuikun jälkeen vaatii harjoitusta. Ja miten järkevä hevonen maastossa, minä sille täysin vieras. Ei tarvinnut pelätä sen kanssa mitään, niin järkevästi se kulki ja mitään turhan säikkymistä ei ollut.

Tuikulle on tulossa satulansovittaja Satula.comista. Meillä menee satula todennäköisesti vaihtoon. Se painaa sään molemmilta puolilta ja on tätä nykyä leveä. Olen laittanut satulan alle satulahuovan ja karvahuovan jo pidemmän aikaa, eikä tämäkään vaikuta pitkässä juoksussa hyvältä ratkaisulta. Olen käyttänyt rungotonta satulaa ja sen kanssa liikkuu  mielellään. Liikkui rungollisenkin kanssa, mutta vasemmalta puolelta karva oli kiharainen jo pitkään ja pähkäilin jo tuolloin näkemääni. Kunnes satulahuovan alle kurkattuani näkyi, että sään molemmin puolin on selkeä kuiva kohta molemmilla puolilla ja muutoin tasaisesti on satulahuopa kastunut. Olin laittanut myös meidän ratsastusvideon ellille. Halusin saada varmistusta sille, että voisimme jatkaa kuten ennenkin; maastoilua, vähän esteitä ja joskus sileällä. Eipä videossa juuri huomauttamista ollut ja varsinkin se osuus, missä ratsastaja (siis minä) menin kevyessä ravissa oli eläinlääkärin lausunto harkitsevan hienotunteinen, mutta ymmärsin kyllä, että parannettavaa siinä omassa suorituksessa olisi :D eli vähemmän häirintää. Matkaratsastuskisoihin olisi tarkoitus osallistua Tuikun, mutta ensimmäisellä kerralla ratsastajana en olisikaan minä vaan vuokraaja. Matkaratsastuskisat tapahtumana ovat niin mukavat, joten niihin on myös mielenkiintoista osallistua huoltojoukkona.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Sitä samaa

Meillä on ollut Tuikun kanssa sitä samaa, mitä ennenkin. Olemme maastoilleet, kentällä on mennyt vuokraaja ja onpa minulla todisteena kuvakin. Kärryillä olemme ajelleet, menneet Jarin kanssa yhdessä ja tehneet maisemareitin. Eli sitä samaa, mitä ennenkin. Mutkatonta ja helppoa. Mukavaa. Tuikulla on elämä ollut varsin stressitöntä, saanut olla metsätarhalaitumella, missä etutarha on paljasta maata, tämän taikana laidun, missä kuivuuden myötä kasvu ei ole kovin rehevää, mikä on hyvä sekä vielä tämän laidunosan takana metsätarha. Ja onhan näillä lääniä ja hienot maisemat. Huhtasaari on maisemiltaan ainutlaatuinen, ensimmäistä kertaa vierailevana paikka saa vaikuttumaan Suomen kesän vehreydestä ja kasvillisuuden määrästä. Ja mitä olisi omistaa täältä kesähuvilapaikka. Tosin hinnat pyörivät samoissa kuin Uudenmaan läntisen puolen uudemmat omakotitalot - liki.


Tiistaina kävimme Tuikun kanssa tekemässä pitkän maaston. Maanantaina oli Tuikun vapaa. Kun olimme Iivarintiellä, takaa tuli tallin ori kärryineen ja jatkoimme matkaa orin perässä. Tien päässä käännyimme ja ravasimme tai laukkasimme perässä vauhdin mukaan. Saavuttuamme Iivarintien pitkälle ylämäkiosuudelle on tien oikealla puolelle niittytie, minne halusin Tuikun johdattaa. Tuikku oli erimieltä, se olisi halunnut jatkaa matkaansa kaverin perässä, mutta minä en. Tästä keskustelimme, Tuikun vastaus oli poikitus, pakitus ojaan ja minä vaadin niittytielle. Sinne menimme, vaikka hevosta selvästi harmitti omistajan päätös. Pellolla laukkasimme ja teimme muutaman laukkaosuuden. Ja harmituksesta olimme päässeet eroon. Mutta jollain tapaa tilanne oli koominen, kovin suurta draamaa ei tullut, Tuikun kohdalla pientä vastustelua ja harmitusta ja se oli siinä.

Eilen pääsimme maastoilemaan taas tutun, parhaan maastokaverin kanssa. Ja olihan kiva maasto, vauhtia löytyi ja mentiin rinnakkain laukkapätkiä, otettiin vauhtiosuuksia peltoreitillä ja kumpaisellakin riitti virtaa ja vauhtia. Hevoset olivat innostuneita ja yllätys olikin, ettei me Tuikun kanssa päästykään peltosuoralla ohi kuten ennen vaan kaveri innostui vauhdista, mikä hämmästytti niin minut kuin Tuikunkin. Uutta yritystä seuraavalla suoralla ja mentiinhän me. Nämä hetket antavat sitä jaksamisen tunnetta arkeen kun hevonen jo itsessään innostuu, haluaa mennä ja on selvästi reipas, iloinen ja täynnä menemisen riemua. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se lataa omaan mieleen myös kummasti hyvää oloa. Se vauhdin riemu ja hevosesta välittyvä leikkimielisyys, mikä niillä keskenään on. Näiden kahden kanssa on hyvä päästellä, sillä hyvin harvoin jos koskaan tulee tilanteita, että nämä keskinäisessä menemisessään edes vahingossa pukittaisivat tai pyrkisivät pukittamaan toista päin, jolloin ohitustilanteissa voi olla riski, että potku se tahatonkin osuu toiseen ja tulee vahinkoa. Sekin vielä, että kumpaisenkin hevosen pääkoppa kestää toisen hevosen ohimenemisen. Kun on kokemusta niistä hevosista, joille tämänkaltainen rallittelu ei sovi lainkaan, jolloin onkin mentävä säntillisesti järjestyksessä ja pidettävä hevoset kontrollissa.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kuulumiset

Ohessa linkki, minkä haluan erikseen jakaa ja puhuu oljen käytön puolesta korsirehuruokinnassa. Aiheeseen on selvästi panostettu lähdetietoineen ja tarjoaa kattavan tietopaketin. Sopii hyvin meille omistajille, joilla on hyvä rehunkäyttäjä. Artikkelissa käsitellään monipuolisesti oljen käytön etuja, yleistyksiä ja oljen syöttöön liittyviä pelkoja korkeasta sokerista. Moni olkea tuottava viljelijä on taas yrittänyt perustella oljen käytön olevan turvallista ja yrittäneet murtaa hevospiireissä sitkeästi ylläpidettyä väittämää oljen korkeista sokeripitoisuuksista.


Me olemme Tuikun kanssa liikkuneet vaihtelevasti, menty kärryillä, maastoiltu, olemme olleet estetunnilla, irtojuosseet pyöröaitauksessa. Aika on mennyt niin nopeasti ja olemme jo heinäkuun alussa. Vaikka laitumella ei ole kaluttavaa, on kuivaa niin silti hevoset löytävät syötävää metsätarhasta. Ei voi ainakaan sanoa, että olisivat laihoja. Tietysti saavat lisäheinää, sillä laidun ei riitä. Me menimme Tuikun kanssa toissapäivänä vauhtimaaston, mentiin monia osuuksia niin lujaa kuin päästiin ja Tuikku pisteli kaviota toisen eteen sen minkä kerkesi. Sää oli erinomainen, aurinko paistoi ja tuuli, mikä vei paarmat pois. Joten matkanteko oli mukavaa. Eilen taas teimme maaston, kevyen ja ihastelin maisemia. Tuuli olikin voimakas ja korvissa suhisi. Teimme niittytielenkin ja yhdessä kohtaa olin näkevinäni hirviemon ja vasan, mutta katsoin, että se on sammaleinen kivi tai iso kanto. Mutta toisen kerran vilkaistuani siinähän ne tuijottivat meitä yhtä hölmistyneinä kuin minäkin. Tuuli oli niin voimakas ja tuuli meitä vastaan, joten hirvet eivät olleet kuulleet eivätkä haistaneet meitä. Minulla oli karvasatula ilman jalustimia. Mietin toki, että niinköhän tulee nopea lähtö, mutta hirvet poistuivat paikalta ja Tuikku tyytyi maistamaan niittytien reunan heiniä. Eipä sen kummemmin sitä hetkauttanut läheltä nähdyt hirvet ja olihan vasalla  jo kokoa.


Perjantaina meillä oli estetunti ja tällä kertaa piti mennä ilman käsiä, mutta meninkö. En mennyt ainakaan niin kuin oli suunniteltu. Sen verran jännitin tätä tehtävää, etten ihan täysin mennyt lentokoneena. Tätä on harjoiteltava ennen seuraavaa tuntia, jotta sen osaa sitten suorittaa tunnilla. Minulla oli keskisormessa parit tikit, mitkä tulivat siitä kun saman päivän aamuna kävin poistattamassa keskisormeen jääneen lyijykynän terän, mikä oli ollut siinä  koteloituneena. Kynän terän olin saanut jo ekaluokalla eikä siitä näyttänyt olevan haittaa ennen kuin nyt kun se alkoi oireilemaan, turvotusta ja kipua. Minulla oli tarkoitus mennä lääkäriin jo kauan aikaa, nivelissä on ollut särkyä ja tätä on ollut jo pitkään, vaihdellen. Muutaman vuoden ajan, mutta sellaisena, ettei siitä ole ollut haittaa tai muutoinkaan vaikuttanut, viimeaikoina alkanut pistävää kipua olemaan käden nivelissä. Piikkikammoisena en kovin helposti lääkäriin mene jos tiedän, että se piikki on välttämätön. Kipukynnys ei ole matala, mutta piikkien kanssa tekee pahaa. Kynän terä saatiin leikattua, paikallispiikki laitettua ja samassa yhteydessä lääkäri totesi, että aihetta on verikokeisiin, syynä oireiluun ei ole lyijykynän terä vaan ihan jotain muuta. Joten saman päivän aikana verikokeisiin. Olin siis estetunnilla ja leikatusta keskisormesta ei juuri haittaa ollut. Tuikku suoritti hyvin, kolmen esteen sarjalla kolmannen esteen kohdalla vauhti tuntui hiipuvan ja syynä oli enemmän minun epäröintini kuin Tuikun. Muutoin pidin suoritustamme varsin onnistuneena ja omasta suorituksesta sanoisin, että nyt maltan pitää jo kädet paikallaan paremmin ja antaa Tuikun hoitaa hypyn ilman minun apuani. 

torstai 21. kesäkuuta 2018

Meidän Tuikku

Tuikku on rakas perheenjäsen, vaikkei se fyysisesti asukaan samassa osoitteessa. Silti se on tärkeä myös miehelleni. Hän tietää, mitä tämä hevonen minulle merkitsee. Se on jotain enemmän kuin harraste, se on myös minulle ystävä, minkä kanssa voin olla juuri sellainen kuin olen. Se hyväksyy minut tällaisenaan heikkouksineni, virheineni ja epätäydellisyytenikin. Jos olen stressaantunut tai saanut tilauksen tehtyä, on talleilu minulle henkireikä, tehdyn suorituksen jälkeen suuntaan tallille ja yleensä lähdemme Tuikun kanssa maastoon. Talli, missä voin rentoutua ja olla vain hevoseni kanssa. Nautin siitä kun saan olla vain kahden Tuikun kanssa, tehdä kaiken niin hitaasti kuin suinkin, kiirehtimättä.

Tuikku ei ole pelkästään väline tai harrastus vaan paljon enemmän. En siltikään ole valmis ihan mihin vain oman hevoseni kanssa, mutta teen sen, minkä voin ja mihin resurssini riittävät. Tänä vuonna emme ole vielä osallistuneet matkaratsastuskisoihin, yksiinkään. Kisat eivät ole siinä mielessä ykköstavoite vaan matkaratsastuskisat on vain yksi etappi siinä, mitä Tuikun kanssa voimme yhdessä tehdä. Muistutus siitä, että voimme yhdessä käydä muuallakin kuin tutuissa tallin maastoissa. Mielestäni hevosen kanssa on hyvä totutella vieraisiin paikkoihin, tehdä siitä mielenkiintoinen retki ja tehdä asioita niin, ettei niistä kannata tehdä hevosellekaan suurempaa stressiä. Jotta se tottuisi ja oppisi, että on ihan normaalia, että nyt mennään ja palataankin tuttuun talliin muutaman tunnin päästä. Tällä hetkellä haaveilen kotiympyröissä maastoilusta. Tässä on vain yksi mutta, miten se on sallittua hevosen kanssa. Vaikka meillä onkin jokamiehenoikeus, onko kuitenkaan oikeutta ratsastaa ihan missä vain. Asumme pientaloalueella ja haluaisin päästä Tuikun kanssa Haukkavuorelle ja tehdä myös retken Pähkinäniemeen. Näillä seuduilla on aivan upeita polkuja ja teitä, mutta ensin pitäisi selvittää saako satunnaisesti käydä hevosen kanssa ratsastamassa näitä reittejä pitkin. Kaupungin järjestyssäännöissä on kielto jalankulku - / pyöräteillä ratsastamisesta tai kuntopoluilla tai niillä teillä, missä se on erikseen kielletty. Nämä polut taas ovat yleisesti käytössä pyöräilijöiden, kävelijöiden ja koiran ulkoiluttajien toimesta, eivät ole merkittyjä kuntopolkuja. Ja maisemina aivan mahtavat. Polut eivät ole kuntoreittejä, mitkä olisivat erikseen merkittyjä. Kaupungin järjestyssäännön mukaan merkityillä kuntopoluilla ei siis saa ratsastaa. Ensin siis selvitellään lupa-asiat kuntoon ja sitten suunnitellaan retken toteuttamista.

Maanantaina kävimme kevyesti kärryajelulla, vain käyntiä koko matkan. Ja oli niin löysä hevonen, ettei olisi tainnut muuhun innostuakaan. Säähän oli jälleen kerran hieno. Tiistaina oli hierontapäivä ja keskiviikkona pääsimme maastoilemaan kaverin Sulo-hepan kanssa. Nämä kaksi sopivat niin mainiosti yhteen. Kaveri lähestyy keski-ikää, mutta siltikin vielä pilkettä löytyy. Maastossa näillä on mukavaa keskenään, kaveri haluaa mielellään olla johtaja, Tuikku haluaa taas mielellään olla kaverin hännässä kiinni. Tämä järjestys tuntuu näille sopivan. Vauhtiosuuksilla välillä tehdään niin, että Tuikku tulee hieman rinnalle, jolloin kaverikin innostuu, sillä ohi ei kuitenkaan toista haluttaisi päästää. Kävimme Iivarintien lenkin ja takaisinpäin palatessa oli intoa, laukattiin rinnakkain, vetointoa oli Tuikulla ja tie oli sorapäällysteinen, jolloin pito kavioiden alla voi olla heikompaa tai tekee liikkeestä raskaampaa. Hieman jarruttelin, laukattiin rinnakkain ja olihan mukavaa menoa, välillä mentiin edellä, hidastettiin ja jarrutusmatka venyi pitkäksi. Se näiden kahden kohdalla on mielenkiintoista, että kumpikaan ei kuumu, ei tule rynnimistä, ei ärtymistä, hyvinkin sopusointuista ja siltikin pilkettä silmäkulmassa. Sitä vauhdin riemua, hevonen kysyy mitä vauhtia saa mennä, ehdottelee itse, mutta on hyvin tuntumalla. Turvallista menoa ja kovin monen kanssa tämä ei onnistu. Jos mennään esim. tallin orin kanssa, on Tuikulla jo ihan eri tunnelma, virittynyt, kuumuu, painaa ohjille ja haluaa päättää vauhdin ja tuolloin menisi ohi ilman lupaa ja voimalla. Tällöin joudun minä tekemään myös töitä ohjien päässä, joudun pidättämään ja olemaan tiukasti istunnalla mukana. Ja Tuikku on vahva, kilpailuvietti on tässä vaiheessa syttynyt Tuikunkin päässä.

Tänään juhannuksen aatonaattona menimme aikaisin tallille. Hevoset olivat tarhassa kaikki lepäilemässä ja sain kivoja kuvia. Ja Tuikku ei olisi voinut selkeämmin ilmaista itseään, ettei tällä kertaa nyt oikein jaksaisi lähteä töihin. Riimun saatuaan se pisti ihan pitkälleen ja ilmaisi, että nyt tämä jätkä jää lepäämään. Lisäksi vielä lauman pomo nousi ja tuli tykö, ilmeisemmin tiedusteli, ettetkö nyt käsitä, että kaveri ei jaksa lähteä :D. Vein kuitenkin vastusteluista huolimatta. Teimme lyhyen puolen tunnin mittaisen harjoituksen maastoradalla hypäten matalia esteitä. Jarilla on uusi kopterikamera, missä on liiketunnistin. Se pystyy seuraamaan kohdetta niin valitessa ja tämä olisi kiva saada maastoon mukaan. Tuikku hyppäsi minusta oikein hyvin, kerran näin kuvassa tarkemmat varmaan useitakin, mutta yhden maneereistani. Ennen estettä nostin käsiäni taas hieman ylös ja laskin ne alas. Mutta ehkäpä vähitellen muistan pitää kädet vakaasti paikallaan. Muutoin olin tyytyväinen meidän suoritukseen.






Tallilaisen ottama juhannuskuva.
Tallilaisen ottama juhannuskuva. 

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Huoltoviikko





Tuikulla oli mennyt viikko raskas, se sai tehdä töitä, mutta sen kestäväisyyskunto on erittäin hyvä. Kun taas voimaa se tarvitsisi lisää. Vaihtelen viikottain Tuikulla rasitusta. On viikkoja, jolloin mennään raskaammin, sitten on kevyempiä viikkoja. Seurailen Tuikkua, sen vointia ja miltä se vaikuttaa. Näin kesähelteillä, näitähän on riittänyt, välillä on turnausväsymystä, sitten on taas sellaista, että nyt juostaan. Suurimmaksi ongelmaksi tai haasteeksi näkisin Tuikun kanssa meidän keskittymiskyvyttömyyden, todennäköisesti syy on minussa, mutta on se itsekin melkoinen höseltäjä, aina ei malta. Asiat ratkaistaisiin mielellään nopeasti, vauhti on yleensä Tuikun mielestä hyvä ratkaisu. Ja tämä nähtiin kun menin perjantaina kentälle. Tuikku meni hyvin, se menee hyvässä muodossa ja saan sen myös itsekin myötäämään. Mutta kun yritämme saada harjoitusravissa tahtia hitaammaksi, jolloin istunta olisi helpompaa enkä häiritsisi sitä. Tässä kohden tahtoo pidätteet välillä jäädä huomioimatta. Olen myös käyttänyt istunnalla pidätystä, hieman puristanut polvilla (mihin Tuikku reagoi yleensä hidastavasti ja myös jos on tarkoitus pysähtyä, tämä toimii) niin siltikin tahtoo olla enemmän sitä, että vauhti ei hidastu vaan tahtoo olla yhtä ripeä. Tämä on ollut meidän kohdalla se vaikein osuus. Yleensä menen enemmän kevyessä ravissa säästääkseni myös selkää. Jotakuinkin loppujen lopuksi hyviä hetkiä meillä oli. Ja menimme aika pitkään kentällä, siitä sitten maastoradalle vauhtilaukkaa, otimme myös vauhtilaukkaa kentällä. Tämä siitäkin syystä, jotta saisin sen vauhtikallen pois, mutta eipä auttanut. Ja kunto on hyvä, tämän Tuikku jaksaa hyvin. Pitkäkestoista menoa, missä tavallaan ei tule voimankäyttöä takaa.

Lauantaivapaa Tuikulla. Sunnuntaina taas laitoin maastoradalla esteet, korkeutena 30 cm. Laitoin mutkan jälkeen yhden, suoralle neljä perätysten kolmen laukan välein. Ja toisella pitkällä sivulla oli tukkieste Saarelantien puolella. Tällä kertaa menimme paljon käyntiä, raviosuuksia ja ennen esteitä raville, siitä ensimmäinen maahan asetettu tukki yli ravilla, siirtyminen laukkaan ja esteiden ylitykset ja radan toisella pitkällä sivulla tukkiesteen ylitys. Ja oli mukavaa, Tuikku suoritti hyvin, vaihdettiin myös suuntaa ja kun tulimme esteelle ennen mutkaa, Tuikku kiihdytti laukan jo sitä ennen sellaiseen vauhtiin, että intoa riitti, ennen esteitä pidätystä, ylitettiin ensimmäinen este haparoiden ja muut menikin hienosti. Ja näiden esteiden jälkeen siirryimme käyntiin. Ylämäkeen laukkaa, kaarteeseen ja sen jälkeen tukkiesteen ylitys. Siitä taas siirtyminen käyntiin. Tämän jälkeen Natura-polulle loppukäynnit. Tuikku hikosi tästä puolen tunnin rupeamasta takaosastaan ja selän alta, mutta ei niinkään edestä. Tyytyväisiä olimme molemmat.

Tämä viikko on alkanut Tuikun huollolla, kiropraktikko kävi ja Tuikku on hyvässä kunnossa, ei juuri kiristyksiä, muutoin kuin vasemmalla lannerangalla. Ei suurta. Olen yrittänyt kysyä Tuikun eläinlääkäriltä, minkä tasoinen sen si-nivel (vasen si-nivel hieman rosoisuutta) kun Tuikku on ollut hyväkuntoinen eikä sillä juuri näytä olevan ongelmia sen suhteen. Olen myös sanonut hänelle, etten varmasti useinkaan saa oikeinpäin ratsastettua, siltikin pysyy hyvänä. Tosin menemme kärryillä, mutta välillä voi olla kärryajelussa vähän pidempää taukoa. Siltikin hyvä. Ja tapansa mukaan vastailee siten, etten oikein itse sitten tiedä, miten "pahana" tai "hyvänä" on. Joten kysyinpä kirolta ja pieni rosoisuus voi olla hyvinkin vähäistä (si-nivel on itsessään myös epätasainen), si-nivelvaivat voivat olla niin eritasoisia hevosesta riippuen. Ja tärkeintä on säännöllinen liikunta, jotta nivelet pääsevät liikkumaan. Tuikun kohdalla tilanne on ollut hyvä. Se on ollut tyytyväinen, yritän tietysti sen taidon mukaan mitä itselläni on, seurailla ja vaihdella rasitusta, antaa lomaa. Seurata myös mielialaa ja miten suhtautuu työntekoon.  Tänään tiistaina Tuikku saa vielä hierontaa ja huomisen keskiviikon saa pitää edelleenkin vapaana. Torstaina on taas vuokraajan vuoro. Säät ovat olleet tämän viikon alusta lämpimät ja loma lihashuoltoineen on varmasti tervetullut Tuikulle. Tämä viikko kevyt ja Tuikku pääsee palautumaan.