maanantai 8. tammikuuta 2018

Laukkasuoraa

Joulukuuhun päättyi hirvenmetsästyskausi. Peuroja ja kauriita saa vielä metsästää tammikuun loppuun. Tässä viime viikolla sateisena, pimeänä iltana ajoin Lohjansaarentietä kotiinpäin. Vastaan tuli pitkillä auto, näkyvyys huono häikäisyn vuoksi ja auton takaa olikin tulossa peura, kaunis kuin mikä. Mutta onneksi se epäröi, ei vielä lähtenyt ylittämään vaan malttoi "odottaa" että pääsin ohi. Säät ovat olleet loppiaiseen asti sateisen harmaita. Loppiaista edeltävänä torstaina lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja suuntasimme Iivarintielle. Iivarintie on Rajasaaressa ja tälle tielle päästäkseen on ylitettävä Lohjansaarentie. Kuljemme ison todennäköisesti entisen navetan ohi, mikä on pidetty kunnossa, maalattu. Piha-alueella on myös katos, missä ovat traktorit ja aurat suojassa, päärakennus ja sitten on tästä navetan vieritse sen päädyssä tien vastapuolella metsästäjien talo, mikä on ollut entinen mansardikattoinen asuinrakennus. Tien oikeata reunaa reunustaa auringonkukkapelto. Tätä kuljemme joka kerta kun lähdemme Iivarintien pätkälle. Tälläkin kertaa oli traktori pihalla, sokerijuurikkaat maassa ja taukopaikka, missä oli istuimet ympyrässä. Näitä katsellaan ja ohi mennään. Iivarintien pätkä taitaa olla noin puolentoista kilometrin mittainen suurin piirtein. Takaisinpäin tullessa tämä on hyvä laukkapätkä aina sillä varauksella, että mökkiläisiä voi tulla autolla vastaan. Tie ei ole kovin leveä, mutta siinä pääsee juuri ohittamaan hyvin auton ja kärryjen kanssa onkin ohitus kieli keskellä suuta, mutta ratsastaen varsin hyvin.

Tämän reitin menimme torstaina, ja teimme varsin reippaan lenkin. Käännyttyämme takaisin, oli alkuosa jäinen, tämän osan ravasimme ja sulaan päästyämme nostimme laukan. Tuikku liikkui hyvin kuulolla ja lisäsi vauhtia pyydettäessä. Kun saavumme ylämäkiosuuksille, kiihtyy vauhti ja viimeisellä kurvin jälkeisellä nousulla otetaan viimeiset kiihdytykset. Tämä kohta saa aina hevoset innostumaan ja vauhti lisääntyy. Ikään kuin viimeinen rutistus ennen huilia. Ja tekee hyvää hevoselle, päästä menemään yhtäjaksoista laukkaa lisäten vauhtia ja tarvittaessa hidastaen. Teimme reippaan lenkin ja Tuikku oli hikinen, päästä perään asti. On myös sen verran lämpimät säät ja talviturkki päällä, jolloin vähänkin reippaampi meno saa hikoilemaan herkemmin.

Perjantaina menimme kentälle ja se olikin sulanut näiden sateiden tähden ja pinta oli pehmeää. Teimme raviharjoituksia ja tällä kertaa minusta Tuikku ei tuntunut kovinkaan keskittyneeltä. Sitä tuntui enemmän kiinnostavan maastoradan suunta, missä ei näkynyt mitään, mutta keskittyminen ei ollut täysin mukana. Sain kuitenkin Tuikunkin mukaan ja liikkui hyvin, vaadin reaktiota ja sitä sain, mutta kumma kyllä, pitkällä sivulla se ravissa askeleen pidentäminen alkaa hyvin ja laantuu pitkän sivuun päätyä lähestyttäessä ilman pyyntöä. Ikään kuin ennakoiden, että näin sitä on tehty ennenkin. Näitä hevosen ennakointeja eli pyrkimystä tekemään asioita jo ennen kuin on pyydetty olenkin yrittänyt välillä sekoittaa. Tehden ihan jotain muuta kuin pari edellistä kertaa.

Lauantaina otimme kevyemmin. Loppiaisena tuli Jari mukaan ja tarkoitus oli tehdä tammavarsan  kanssa ohjasajoa, mikä muuttui kärryajeluksi ja ensimmäistä kertaa pääsi tallinpitäjä oman varsansa kanssa kärryjen kyytiin. Kerran on ollut valjastettuna kärryille ja maastakäsin kokeiltu, miten toimii. Tammavarsa on parivuotiaaksi kääntynyt, eläväinen ja kuitenkin niin järkevä suomenhevonen. Vaikka kaverien kanssa otetaan välillä matsia, noustaan pystyyn, koetellaan kavereiden hermoja, saatetaan lauma säntäilemään ympäriinsä, niin silti ihmisen kanssa toimiessa niin järkevä hevonen. Ennen kärryajoa juoksutettiin kentällä Tuikun kanssa. Jari oli kuvaamassa ja aina varsa tuli portille puhisemaan, sitä vastoin Tuikku juoksi osuutensa säntillisen kuuliaisesti ikään kuin näin on aina määrätty, tehdään siihen asti kun on lupa lopettaa. Olimme jo ennen näitä harjoituksia käyneet Tuikun kanssa maastossa kevyen, lyhyen lenkin. Saatiin videoituakin meidän loppiaisen tekemiset. Kotiin päästyämme oli niin täyteläinen olo ja autossakin ihmettelin, miten sitä voikaan unohtaa kaiken muun kun on tallilla. Keskittyminen hevosiin on kokonaisvaltaista. Näiden kanssa kaikki muu unohtuu ja samalla tulee ulkoiltua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.