torstai 22. helmikuuta 2018

Järven jäällä

Rekiajelujen jälkeen olemme maastoilleet. Ja menneet välillä ilman satulaa, sunnuntaina menimme kevyemmin. Palauteltiin rekiajelun jälkeisenä päivänä. Täytyy vain kiitellä hyvää säätä, kaikkea sitä, mitä voi talvella tehdä, ei vain pelkästään kiertää samaa polkua tai reittiä. Monipuolisesti Tuikun kanssa olemme työskennelleet. Se on valloittava ja niin mukava. Meillä tulee kohta vuosi täyteen Huhtasaaressa yhteistä aikaa ja arki on sujunut mutkattomasti. Mistään ei ole tullut ongelmaa, Tuikku on ollut tyytyväinen hevonen, ei näyttänyt olevan suurempaa vastustelua syksylläkään kun takapolvessa oli turvotusta. Vatsa on ollut hyvä, jopa siihen nähden, että on esikuivatulla. Lantapallerot hyvät. Marraskuusta lähtien tulikin jo kosteampaa ja välillä on kasat vaihdelleet, eikä siltikään näytä olemuksessa ja käytöksessä olevan vaivaa. Hampunsiemenen otin mukaan, jotta saa hyvänlaatuista kuitua mukaan ja siitä on ollut selvä hyöty. En anna joka kerran, sen miltä vatsa näyttää, lantakasat ovat ehyttä, pehmeää, kivennäinen lisäksi. Tässäpä se on, mitä Tuikku syö. Edesmenneellä issikallani oli hampunsiemenrouhetta, mitä kokeiltiin ihottumahevosten testiryhmälle ja siitä oli apua ihottumaan. Käytän samaa siementä itsekin.

Eilen töiden jälkeen suuntasin tallille ja laitoin satulan selkään. Pakkastakin oli ja olin pukeutunut lämpimästi, samoin Tuikulle laitoin villaisen ratsastushuovan. Muutoinhan Tuikku on loimittamaton ja hyvin tarkenee. Loimitetaan ratsastuksen jälkeen fleecellä ja ulkoloimella. Ensi viikolle luvassa jo kiristyvämpää pakkasta, joten pitänee harkita, laitetaanko loimi päälle. Heinää on koko ajan, joten siltä osin pysyy lämpimänä ja edelleenkin kantavana :D. Lähdimme Tuikun kanssa Lohjansaaren reitistölle, missä emme ole aikaisemmin käyneet. Aloitimme retkemme hevosten tarhojen välistä ja päädyimme rantaan. Kun tallin isommat hevoset ovat selvinneet järven ylityksestä, kestäisi se kevyemmän ja pienemmän Tuikun ylityksen. Säähän oli upea, aurinko paistoi ja katse suunnattuna vastarannalle lähdimme ylittämään järveä. Kolmeen eri otteeseen kuului ritinää ja Tuikku reagoi selvästi, mitä ihmettä, voiko mennä. Täytyy myöntää, että jännitin ja olin hieman peloissani, vaikka kairaussyvyys osoittikin jään paksuuden olevan 30 cm. Teki mieli ottaa hevosen kanssa jalat alle ja juosta yli niin nopeasti kuin mahdollista, mutta liikuimme käynnissä. Ja ei tähän hevoseen vaikuta ratsastajan tutinat, eteenpäin mentiin. Viimeisellä rasahduksella Tuikku otti takapäällään vähän tyyliin saman kuin Juulia kohdatessaan hämähäkin lattialla :D. Iik, ihan varmasti käy jotain. Tuikun reaktiot eivät kovin suuret ole, ei puhinaa eikä pörinää, mutta valpashan se oli uuden elementin kanssa.

Suuntasin tietä ylös ja oikealle johti mäkikelkan tekemä tie, mitä pitkin lähdimme kulkemaan. Koska lunta ei vieläkään niin palon ole, pystyy hyvin kulkemaan hangessa. Ja tulimme uudelle tielle, missä en ole ilmeisesti koskaan käynyt, ei ainakaan näyttänyt tutulta, mutta ratsastustienä olikin mukava, tasainen ja sopivasti mäkiä. Tätä menimme laukassa ja ravissa, välillä siirryttiin käyntiin ja tultiinkin isommalle tielle. Päättelin, että olemme nyt tutulla tieosuudella ja pääsisimme vanhalle laukkatielle. Olimme kuitenkin tulleet jo sen verran kauas, että edessä oli Viinitilan hevoset ja sen jälkeen toinen hevostila. Nämä ohitimme ja pääsimme jo minullekin tutulle tieosuudelle. Ja lähdimme laukkaan. Tämä osuus on juuri se, missä saa hevosten kanssa päästellä, pituutta riittää ja maisemat ovat mukavat. Ja me laukkasimme, Tuikku liikkui hyvin ja sen kunto on varsin hyvä, se ei puuskuttanut lainkaan, vaikka laukkasimme koko tien pituuden noin puolentoista kilometrin verran. Päädyimme tutulle rannalle ja järven ylitys. Tällä kertaa jää ei ritissyt kertaakaan - onneksi. Tätä jännäsin hieman. Tuikkukin oli skarppina ja totesinkin lähellä vastarantaa Tuikulle, että hyvin näytämme selviämme, kohta olemme kuivalla maalla. Täältä sitten laukkasimme tarhojen väliin. Ja olipas kiva maasto, ihan parasta. Juurikin sopivasti kaikkea, ei liian pitkä kun pakkastakin oli noin 12 astetta. Uusi reitti ja Tuikullekin vähän uutta ja jännittävää, poiketa tutuiksi käyneistä reiteistä. Oli niin mukava maasto jälleen kerran.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.