perjantai 9. helmikuuta 2018

Parasta

Helmikuu on ollut täydellinen talvi, sopivasti lunta, aurinkoa ja pakkasta. Ja hämmästyttävää, että talvi on pysynyt pidempään kuin pari päivää. Ja olemme Tuikun kanssa ottaneet talvisista säistä kaiken ilon. Käyneet isolla pellolla ratsastamassa. Lumi antaa sopivasti vastusta, mutta sitä ei ole vielä liikaa. Ja iso pelto, ihan mielettömän hieno paikka mennä. On lääniä, missä liikkua ja ne maisemat. Pellon toinen reuna myötäilee Lohjan saaren tietä. Laukkasimme Tuikun kanssa liikkuvaa autoa vastaan, me pellolla autoilija omalla kaistallaan. Tuikulla on käytössä Barefootin Cheyenne rungoton satula ja siitä ei saa tukea äkillisissä käännöksissä. Mutta tukevalta se tuntuu ja lujaakin olemme menneet. Selvitin hyvin ison pukin lähtökiihdytyksessä. Tuikku oli niin innostunut, että nyt sitä mentiin ja mentiinhän me, pukki oli mojova ja jalat meni laukassa "solmuun". Uutta yritystä, käänsin Tuikun takaisin ja otimme lähdön uusiksi ja tällä kertaa ilman pukitusta, kunnon kiihdytykset ja voi sitä vapauden ja vauhdin tunnetta.


Tuikun satulan vein korjattavaksi ja muutos oli huomattava kun sai rungottoman satulan käyttöönsä. Korvat tötteröllä, hyväntuulinen Tuikku. Ja en osannut lainkaan epäillä oireilun syyksi satulaa, minkä ammattilainen oli katsonut hevosen selässä ja tehnyt muutosehdotukset näkemänsä pohjalta. Pääasia, että hevonen on tyytyväinen, hyväntuulinen ja liikkuminen on omaehtoista eikä tarvitse isommin vaatia. Talven liikkumisessa on yksi ikävämpi puoli. Kun liikutaan hikeen, on loimitettava. Tuikku on saanut olla ilman loimea niin paljon kuin mahdollista, mutta jos hikoaa, on kuitenkin loimi laitettava, jottei hikinen hevonen vilustu ja lihakset jumitu. Ilman loimea on menty kipakammatkin pakkaset ja hyvässä karvassa Tuikku on ollut.


Maanantaina olikin tämän viikon upein sää, aurinko paistoi ja jätinkin ratsastuksen pois. Pakkasta oli jonkin verran ja laitoin tammavarsan ja Tuikun kentälle, mutta eiväthän ne innostuneet juoksemaan, ihan vähän, mutta omaehtoista innostumista juoksemiseen ei löytynyt. Sitä vastoin tämä kaksikko on ollut hyvinkin omatoimisia ja hoitaneet arkiliikunnan karkaamalla aitauksesta, mistä sähköt olivat kateissa, alalanka oli jäänyt hangen alle. Parivaljakko olivat menneet maastoradan laiduntarhaan tutkimaan kaadettua pajukkoa. Kerran keksittyään on tämä parivaljakko ilmeisesti uusinut karkureissunsa. Ja lauman pomo on vetänyt herneen sieraimiinsa ja yrittänyt pitää laumansa järjestyksessä, mitä siitä on enää ollut jäljellä. Muut olivat pysyneet nätisti aitauksessa. Oli sen verran ottanut kierroksia kurittomien kakaroiden karkureissusta.


Maastoilleet olemme, pääasiassa. Yritin viikolla mennä tallin laidunpellolla vähän säällisemmin, mutta muutaman kierroksen jälkeen suuntasimme nopeasti maastoon. Tällä hetkellä en ole kovin innostunut koulukiemuroista. Säät ovat olleet niin upeat ja maastoon on päästävä. Ahtialan seutu tarjoaa niin silmille kuin hevosellekin aivan mahtavat tiet ja seutu on kaunista näin talvellakin. Tätä reittiä pitkin suuntaamme isolle pellolle ratsastamaan. Rekeäkin on tarkoitus laittaa Tuikulle, mäkivyöt ja länkisuoja tuli jo postissa, joten jos sunnuntaina saataisiin Tuikku reen eteen ja siitä kuvia, olisihan siinä muistoa meille.

Tänään töiden jälkeen suuntaisin kentälle. Ja miten voi hevonen liikkuakin niin kivasti jo alusta alkaen. Tuikku oli energinen ja halusi suorittaa annetut tehtävät niin kuuliaisesti. Kaiken teki, mitä pyydettiin, yritti viimeiseen saakka tehdä heti ja ratsastajana tällaiset hetket ovat kovin liikuttavia. Ravattiin kenttää uraa pitkin kääntyen joka kierroksella ja vaihtaen suuntaa. Miten hienosti Tuikku liikkui, halusin lopettaa ratsastuksen siihen, olimmekohan olleet kentällä vain 10 minuuttia, mutta se tapa ja tehtävien suorittaminen oli niin hienoa, että paras kiitos hevoselle on joskus lopettaa, vaikka haluaisi itse jatkaa. Lähdimme kävelemään rinnatusten aurattua maastorataa pitkin pimeässä, rauhallisena ja tyytyväisenä. Lopuksi Tuikku sai oman annoksensa, hampunsiemenet ja kivennäiset. Hampunsiemeniä olen itsekin syönyt samaa, mitä Tuikullekin menee ja siemenet ovat sellaisenaan hyvän makuisia. Eivät ne toki ole elintarvikkeeksi tuotettu, mutta vaikuttavat puhtailta ja olen uskaltanut niitä itse myös syödä. Me olemme Tuikun kanssa olleet niin tyytyväisiä ja etenkin kun saatiin ratkaistua satulan aiheuttamat ongelmat ja miten hyvin Tuikku liikkuu rungottoman kanssa. Näistä hetkistä sitä osaa olla tyytyväinen kun näkee, miten oma hevonen on löytänyt oman paikkansa ja siitä näkee, että kaikki on hyvin. Ja jos jokin vaivaa, näyttää sen. Tämäkin satulasta johtuva muutos tuli niin vähitellen, että tiesi jonkin olevan pielessä, mutta vielä en kyennyt sanomaan, mikä. Mutta kun selvisi ja sai korjattua ongelman, näyttää hevonen sen, että nyt on hyvä ja se näkyy olemuksessa, siinä, miten se tulee luokse, liikkuu ja siitä huokuu tyytyväisyys, hyväntuulisuus ja pitää yhdessäolosta. Tämä on parasta, tämä missä me Tuikun kanssa olemme, talleineen ja ympäristöineen, etenkin ratsastusreitit, ihan parasta.
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.