maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kiropraktikon käsittelyssä


Kevätauringossa, aamulla Tuikku tulee vastaan kun ajan parkkipaikalle. Hevosilla on puuhasteltavaa tarhassa, haapapuiden rankoja, mitä tykkäävät ajankulukseen syödä. Olemme Tuikun kanssa maastoilleet ja menimme eilen myös kärryillä. Teimme pitkän lenkin ja pieni hikikin tuli, pientä hölkkää niin paljon kuin mahdollista. Tien pinnat osin jäiset, mutta kevätauringossa hokkien alla pehmeät ja joustavat, joten hyvä oli mennä. Viimeisiä hetkiä, jolloin voi vielä ravata ennen kuin tulee kelirikkoaika, pohjat kuralla ja tällöin onkin katsottava, missä voi ravailla, jottei tiet ihan täysin mene hevosten kenkien alla huonoksi. Iivarintien lenkki oli mukava ja aurinko paistoi, lämmintä, mukavaa istua koppisten kyydissä. 

Maastoilleet olemme myös, laukanneet ja ravailleet. Liikkuneet monipuolisesti ja rekiajeluun jos vielä pääsiäisenä ehtisi ennen kuin lumet sulavat pois. Tuikulla oli tänään kiropraktikko ja oli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tasapainoinen, takaosassa joustoa, lihakset hyvät ja näin olin itsekin huomioinut. Tosin myös edelleenkin vasen laukka on se heikompi, tarvitsee vahvistusta takaosaan, jotta laukka olisi vasempaan myös hyvä. Mutta rekiajelu on tuottanut tulosta ja mäkivyöt ovat Tuikulle hyvät, joten niitä aion käyttää myös koppisten kanssa ja jättää perinteisen valjastuksen, missä on häntäremmi, kokonaan pois. Tuikku voi hyvin ja etenkin se, että takaosa oli ennen hoitoa jo hyvä, selässä jousto. Siitäkin huolimatta, että on talvi ja hokkiaika. Rekiajelu on sopinut ja sen myötä takaosaa saatu vahvistettua. 


Tuikulla on lupa mennä heinäkasalle ennen työntekoa. Sinne se suuntaa jo tottumuksesta ja saa vatsantäytettä. Hoikistunut on mukavasti, tämä näkyy myös vatsalinjassa ja siinä, että vatsalihakset alkavat erottumaan. Vielä on karistettavaa, mutta pidän jo huomattavasti enemmän linjakkaammasta mallista. 



Lauantaimaastossa olimme ratsain liikkeellä. Kuulimme jo kaukaa, että moottorisaha pörisi ja sitä kohti suuntasimme. Saimme ottaa kuvankin metsuri töissä ja Tuikku oli kiinnostunut siitä, kuka moottorisahan varressa on. Pörinä on melkoinen, mutta kuljimme ohi pitkin ohjin ja jatkoimme matkaa. Maastoilu sujui hyvin ja laukkaosuuksiakin pääsimme ottamaan. Tiet ovat paikoitellen liukkaat ja lauantaina ei pinta ollut sulanut lainkaan, joten tieliukkailla menimme suurimmaksi osaksi käyntiä. Metsäteillä pääsimme taas menemään reipastakin vauhtia ja lopuksi kävimme maastoradalla laukkaamassa molempiin suuntiin.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Working Equitation

Tuikun kanssa meillä pääasiallinen liikunta on maastoilua, olipa se sitten kärryillä tai ratsain, nyt talvella rekiajelukin on onnistunut. Kouluratsastus sanan varsinaisessa merkityksessä on jäänyt  meidän osalta, kentälläkin käymme ratsain, mutta tuolloin pääasiassa työstetään ravia suoralla uralla ja voimme tehdä isoa ympyrätyöskentelyä. Laukan olen jättänyt suoremmille linjoille. Oma mielenkiinto ei nykyisin riitä sileän työskentelyyn, mutta jotain mielekästä olisi kiva Tuikun kanssa tehdä, vähän siten, että lomassa tulee myös hyödyllistä taipumista. Tuikulle on tulossa pari kertaa kuussa tuttu vuokraaja ja hän saa sitten työstää suoruutta yms., mistä on Tuikulle hyötyä ja mihin oma motivaatio ei nykyisin riitä.

Tallinpitäjä sai houkuteltua meidät Working Equitationin maailmaan ja tulossa olisi vielä opettajakin pitämään meille tuntia kentällä. Tämä vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja toimivalta, tässä on tarkoitus suorittaa tehtäviä ja päästä ns. yhden käden ratsastukseen, pääpaino istunta-avuilla, joihin Tuikku reakoi hyvin. Laji on minulle varsin vieras ja muutaman videonkin olen katsonut. Sekä alkeiskisat, mitkä vaikuttivat siltä, että niistä tehtävistä voisimme Tuikun kanssa suoriutua. Joten tänään kun oli kolmas työpäivä Tuikulla peräkkäin, laitoin kentälle pienen tehtäväradan. Kenttä on aika iso ja kentällä on muovitynnyreitä, joista otin kaksi käyttööni. Asetin yhden tynnyrin vasempaan päätyyn noin 10 metrin etäisyydelle päädystä samoin sivusta. Toisen tynnyrin vein toiseen päätyyn noin samoihin etäisyyksiin päädystä ja sivusta. Tein myös neliön puomeista ja tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä käsikirjoitusta, mitä tekisimme tällä neliöllä. Tässä näkee, miten heikko minulla on etukäteissuunnittelu. Asetin myös kaksi puomia rinnatusten ja tämän tarkoitus oli yksinkertaisesti se, että peruuttaisimme Tuikun kanssa puomien väliin.

Aloitimme harjoitukset käynnistä löyhin ohjin ja näytin Tuikulle kaikki laittamani tehtävät. Minulla oli varattuna kuivaa leipää taskussa palkintona hyvin tehdystä suorituksesta. Aloitimme peruutuksesta. Tulimme vasemman puoleiselle uralla, käänsin Tuikun kohti aitaa ja pyysin peruuttamaan. Ensimmäiset yritykset menivät siihen asti hyvin kun olimme puomien kohdalla, yritys saada suoraan puomien väliin, meni siihen, että Tuikun takapää oli vasemmalta yli. Tätä yritettiin uudelleen ja kun saimme onnistumaan ja Tuikun tekemään vaaditun tehtävän, sai se palkinnoksi paljon rapsutuksia ja kiitokset. Toistimme tätä peruutusta jokaisen kierroksen jälkeen ja Tuikkuhan toimi hienosti. Se oli vallan otettu suurista kehuista, sillä minusta vaikutti siltä, että tällaisen tehtävän suorittaminen on sille helppoa kunhan vain kuski pysyy ohjissa oikein ja istunta vakaa enkä jää vetämään vaan maltan istuntapainolla saada pysymään paikallaan sitten pyyntö ja suoritus.

Toinen tehtävä olikin tynnyrit. Olin laittanut toisen tynnyrin päälle pitkän juoksutusraipan, mistä häntä on poissa. Tämä oli tarkoitus ottaa mukaan ja siirtää seuraavalle tynnyrille. Ja tämähän sujui yllättävän helposti. Käynnissä suunnistimme tynnyrille, pyysin Tuikkua hidastamaan ja hyvin pysähtyi tynnyrin vierelle, otin pitkän juoksutusraipan käteeni ja se raapi hieman kentän pintaa kun siirryimme käynnissä seuraavalle tynnyrille. Ääni hieman oudoksutti Tuikkua, mutta toimi maltillisen rauhallisesti. Kun pääsimme tynnyrille, pyysin hidastamaan ja pysähtymään viereen ensin siis kiertäen vasemmalta puolelta tynnyriä tullen oikealle puolelle, pysähdys ja pitkän juoksutusraipan asetus paikalleen. Ja paljon kehuja, kiitoksia ja leivänpala. Kyllä Tuikulla olikin hyvä päivä, mutta näistä se suoriutui hyvin.

Kolmanneksi menimme neliölle ja suuntasimme oikeassa kierroksessa neliön päädyn puoleiselle sivulle ihan puomin viereen. Pysähdys, siitä sivuttain siirtyminen neliön sisään. Ja tässä harjoittelimme kulmakäännöstä, pieni pyyntö eteen, ulko-ohjan pidätys, ulkopohkeen painallus, johtava sisäohja, sisäpohje hieman ottaa etuosasta vastaan ja käännös toisen puomin viereen. Tämä oli mielestäni jo niin hieno suoritus, että sai jälleen kerran Tuikku kiitokset ja leipäpalat. Näin teimme koko neliön ympäri ja liikkeelle. Menihän hienosti.

Sitten oli vuorossa ravia, aloimme ravaamaan uraa pitkin tai uran vieressä, sillä osittain ura oli jäinen. Ravi tuntui olevan hissuttelua, joten otin mukaani kouluraipan ja pyysin tahtia paremmaksi. Kun raippa oli mukana, tuli hieman hätäisyyttä Tuikkuun ja tämä näkyi neliötyöskentelyssä. Tulimme neliölle vasemmassa kierroksessa ja tällä kertaa kun piti hidastaa puomin viereen, Tuikku liikkui eteen, siitä sitten hätäisesti taakse ja pyysin eteen, puomin vieressä sivuun puomin ylitys ei onnistunut. Toisaalta kyse on myös omasta virheistäni, vasen kierros on apujen kannalta minulle vaikeampi, ulko-ohja jää tässä kierroksessa helposti kovaksi, jään vetämään, pohjeapuja en saa selvästi annettua, joten meillä meni ensimmäinen yritys siihen, että Tuikku yritti ennakoida eteen vai oliko taakse, mitähän tässä pitikään tehdä. Pysäytin Tuikun, annoin miettimisaikaa ja jotta levoton liike jäisi pois. Vasen kierros ei tullut kulmakäännöksenä kovin hyvin, vaan kulmat oiottiin, mutta kiitin suorituksesta. Otimme uuden kierroksen, ensin ravia uralla, puomin viereen pysähdys ja suoritettiin uudestaan ja tällä kertaa paremmin.

Tynnyritehtävän otimme jo ravissa eli kierros ympäri ravia, tulimme tynnyrin viereen, pysähdys, juoksutusraipan poiminta, ravilla toiselle tynnyrille, raipan asetus paikalleen. Samoin ravityöskentelyä peruutusten kanssa. Tämän lomassa teimme ravissa myös vähän pääty-ympyrällä työskentelyä ja lopuksi kävimme peltoradalla laukkaamassa molempiin suuntiin.

Ensimmäiseksi kerraksi tätä helppoa tehtävää oli mukava suorittaa. Tässä tulee samalla tehtyä ikään kuin kivojen tehtävien suorittamisen lomassa pysähdyksiä, väistöä, kulmatyöskentelyä, peruutusta. Tuikkukin tuntui pitävän tämän kaltaisesta työskentelystä, missä työ on ikään kuin leikkiä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Tuikun oma reki

Sunnuntaina pääsimme Tuikun kanssa ajelemaan reellä. Nyt olikin ensimmäistä kertaa oma reki, missä myös omat aisat. Tampit saimme paikalleen ja miesvoimaa niiden asentamiseen tarvittiin. Tamppivaljastus on sangen nopeaa kun mäkivöitä ei tarvitse jo tehtyjen säätöjen jälkeen muuttaa. Eka ajokerta sujui rennon letkeästi, menimme käyntiä ja jalaksetkin tuli puhdistettua ruosteesta. Reki kaipaa huoltoa, minkä se saa kesän kuivilla säillä. Ja Tuikku oli kovin ilahtunut kun Jari tuli mukaan myös. Se käveli tarhasta suoraan Jarin luokse hiljaa höristen. Oli mahtava sunnuntaipäivä ja kovin kiitollinen olen kaikesta nykyisestä. Tuikku on hyvän tuulinen ja toimiva. Tämän päivän saa viettää vapaata ja ottaa aurinkoa kavereiden kanssa.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Hoikistumista

Tuikku on asustellut uuden laumansa kanssa ja vähitellen on alkanut laumautuminen. Pikkuhiljaa. Yhdessä syövät heinäkaukalosta ja osan heinistä joutuu viemään kasoina tarhaan kauemmaksi, välttämättä kolme samaan aikaan heinälaarin ympärillä ei onnistu, mutta kaksi kyllä ja siinä voi olla Tuikku ja jompikumpi toisista hevosista. Heinä on kuivaheinää. Tuikulla on ollut vatsa hyvä pihaton esikuivatulla heinällä, marras-joulukuussa oli löysempää, mutta muuttui taas kuivemmaksi ehyeksi pallerokasaksi. Sitä vastoin muutos kuivaheinäruokintaan aiheutti vatsan löystymistä. Kasat olivat osittain ehjää, osittain lehmänläjää, muttei nyt ripulia, hännässäkin näkyi, että pallerot ovat olleet löysiä. Mutta aikansa meni. Jos hätäilisin ja hosuisin, olisin jo voinut epäillä mitä tahansa, mutta arjen lomassa on tottunut katsomaan ja odottamaan. Ja niin vain vatsa on hyvä, kasat jo kuivat, ehyet pallerot. Hoikistumaankin on Tuikku päässyt kun heinä on ollut jakoheinää eikä sitä ole tarjolla jatkuvasti. Nyt on satulavyön reiät samoissa kuin ennen tammikuuta, mutta edelleenkin saa hoikistua. Tuikulla vaihto on ollut onnistunut, mutta pihattolauma oli todella kiva ja Tuikku viihtyi hyvin laumassaan. Laumadynamiikka toimi hienosti, vaikka pomoheppa tahtoikin olla asemastaan tietoinen, mutta laumassa oli tasapaino hevosten kesken. Hirmu kivoja kavereita keskenään ja sen näki Tuikustakin. Tämä oli myös syy, miksi oli vaikea miettiä vaihtoa jakoheinätarhaan vs. lihavuus.

Tuikun kanssa olemme myös liikkuneet, reippaasti. Lohjansaaren reitistö on ollut mukava ja nytkin uskaltauduin jäälle, tarkoitus oli lähteä kiertämään Huhtasaari ympäri ja siitä sitten Lohjansaaren puolelle. Mutta haaveeksi jäi. Välillä oli pidellyt lämpimämpää ja nyt pakkasten myötä järvi ritisi vähäisestäkin painosta. Vaikka järki sanoikin, että jää kestää, mutta kun ei se nyt aikaisemmin ole koko aikaa ritissyt askelten painosta. Päätin kääntyä takaisin, Tuikkukin oli ilahtunut päätöksestä ja oletti, että tämän kertainen työrupeama olikin niin kevyt. Mutta siitä jatkettiin matkaa tarhojen välistä kohti Lohjansaarta ja piti ylittää järvi. Ja taas se piti ääntä, vaikka minä olinkin jännittynyt, toimi Tuikku rauhallisesti eikä ottanut tilanteesta enempää jännittymistä. Ei se ratsastajan jännittyminen ihan yksi yhteen ole hevosen kanssa. Jos näin olisi, olisi Tuikun pitänyt olla kireä kuin viulun kieli. Päinvastoin, sehän tuntui toimivan entistä rauhallisemmin. Minä kun mietin, että pitäisikö juosta yli, mutta päädyttiin kävelemään ja jokaisen ritinän kohdalla pidin ohjista tiukasti kiinni. Yli pääsimme ja mietin, että tämä saa olla viimeinen kerta kun jäälle menen. Mutta takaisinkin oli tultava. Reippaan lenkin tehtyämme palasimme taas järven rannalle. Ja se kumu, mikä tuli jäästä. Sitä kuullosteli Tuikkukin ja oli levoton. Seisotin paikallaan, mietin vaihtoehtoja. Se jää kestää, mutta oma pääkoppa ei kestä. Se kumu, mikä kuului jään alta, se levisi jään alla, ja pitkään pohdin, mitä teemme. Yli vain, Tuikku oli rauhallinen, ihme heppa, vaikka minä olin kankea kuin jääpuikko, jokainen ritinä teki pahaa kun askelten alla järven päällinen sanoi vain rits räts. Loppuosalta pistin juoksuksi ja päästiinhän me yli.

Tänään menimme peltoradalla ja tällä kertaa yritettiin toimia hieman säällisemmin, ei siis pelkästään juoksua eteen ja rallatellen lujaa. Hyvinhän se meni. Tuikulla keskittyminen on intensiivisintä alussa, mutta yleensä ensimmäisen huilitauon jälkeen keskittyminen hieman herpaantuu ja tavoite olisi juosta vain reippaasti. Harjoittelimme pysähdystä, peruutus, eteen, raviin. Tätä toistettiin. Mieluisinta tämä oli selvästi silloin kun takana oli loiva alamäki, vastenmielisintä kun takana oli loiva ylämäki. Mutta peruutusharjoituksissa oli se etu, että takaosan sai paremmin toimimaan. Menimme pätkän ravia, pysähdys, peruutus ja eteen käyntiä jos oli loivaa alamäkeä. Sitten pätkä ravia, pysähdys, peruutus ja eteen ravia jos oli edessä loivaa ylämäkeä. Vaihdoimme myös suuntaa. Harjoituksen pidin sen verran kevyenä, että tuli vain kevyt hiki ja pääsi ilman loimea tarhaan. Ja olihan hieno sää, aurinko paistoi ja siellä hepat olivat päivänokosilla auringon paisteessa.



maanantai 12. maaliskuuta 2018

Vauhtia

Olemme maastoilleet Tuikun kanssa. Talvi on ollut hyvä ja olemme menneet maastoillen niin paljon kuin mahdollista. Käyneet rekiajelulla, kärryajelulla, ratsastaneet yksin ja mikä parasta, myös kaverin kanssa. Ostin myös Tuikulle oman reen ja siihen aisat. Nyt meillä sitten on oma reki, mitä pitää maalata kun kesä tulee. Reki on ollut vanha maitoreki ilmeisemmin ja haimme sen Lohjalta. Tulevana viikonloppuna pitäisi testata rekeä ja painavahan se on. Sitä ihmettelimme myös, miten raskaita tukkireet ovat, miten hevonen niitä jaksaakaan vetää ja ravatakin niiden kanssa. Kun niiden liikuttaminen tuntuu jo vaikealta, vaikka jalakset alla ovatkin.


Tuikku on asustellut uudessa laumassa, vielä se on pahnan pohjimmainen ja ei ole laumautunut. Sen huomaa myös siitä kun tulen tallille, haluaa Tuikku tulla heti luokse, se odottaa, että pääsee mukaan. Tällä hetkellä sille oma ihminen on tärkeä, mutta kun laumaan on päässyt sen jäseneksi, hyväksytyksi ja pääsee rapsutusetäisyydelle, ei tarvetta niin suuresti ole sille huomiolle, mitä Tuikku vielä minulta hakee. Tuikulla oli tänään kengitys ja vasen etukenkä olikin jo löystynyt, olin irrottanut siitä yhden naulan, mikä oli lähtenyt jo nousemaan. Nyt kun taas kengitys on hoidettu, voidaan maastoilla reippaasti. Toki olemme menneet vauhdikkaasti. Lähdimme tallin orin kanssa ja tallinpitäjän kanssa maastoon Lohjansaareen ja alkumatkan menimme reippaasti, mutta Tuikku ei kovin innokkaalta menijältä vaikuttanut. Mutta kun pääsimme metsätielle, alkoi Tuikku jo ennakoimaan. Päästiin laukkaamaan ja olihan vauhtia, ori edellä ja Tuikku perässä, eikä tehnyt tiukkaa. Vauhtia oli ja jouduin pidättämään melko napakasti, jotta pysyy käsissä. Kumpaisellakin oli menohaluja enemmän kuin tarpeeksi ja kyllä tykkäsin. Otimme lyhyen käyntiosuuden ja uudestaan laukkaan. Vaikka Tuikku on oria kymmenisen senttiä pienempi, ei se vauhdissa hitaammaksi jää. Jouduin olemaan toisella laukkaosuudella tiukasti ohjissa kiinni, jottei saa päätään alas ja voimaa enemmän. Nytkin sitä oli, Tuikussa oli pitelemistä. Mutta pidin näistä vauhtiosuuksista ja lujaahan ne pisteli.

Seuraavana päivänä teimme saman maaston hieman vielä pidennettynä Tuikun kanssa ja tällä kertaa huomattavasti rauhallisemmassa temmossa. Hikeen ratsastin tälläkin kertaa ja Tuikku on hionnut reippaasti meidän maastoillessa. Tuikku liikkuu reippaasti, keskivauhdit ovat noin 9,2 km/ h maastoillessa ja niistä tulee sopivasti kulutusta.

Töissä on mennyt mukavasti ja jaan yhden tekeleeni, minkä suunnittelin ja toteutin yhdessä tyttäreni kanssa. Massakakkujen teko on mukavaa, niiden syöminen toki tuo ylimääräisiä kiloja, sen verran makeita ovat. Muutaman tilauksen olen saanut ja yhdessä jo enemmän haastetta, mutta siinä mielessä mukava haaste, että voi toteuttaa itseään ja mielikuva onkin jo, millaisen kakun teen. Massakakku siitäkin tulossa.



keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kuulumiset


Työrintamalla on pitänyt kiirettä. Liikkeen lopetus ja muutto oli sellainen urakka, mikä vaatikin resursseja. Epätoivoiselta vaikuttanut urakka saatiin onnistuneesti hoidettua ja tavarat ovat vähitellen löytäneet paikkansa. Vaikkakin osa tavaroista seilaa vielä siellä täällä. Kahden palvelun yhdistäminen on ollut hyvä päätös. Ja töitä on riittänyt, jopa niin, että joudun varaamaan vapaapäivän kalenterista, jottei se unohtuisi. Tämän muuton vuoksi sai Tuikkukin ansaitut kolme vapaata viime viikolla ja palasimme taas töiden ääreen. Olemme käyneet rekiajelulla, videoineet sen ja videoinnista on se hyöty, että voi nähdä hevosen liikkeessä. Ja käännös yhdistettynä alamäkeen näyttääkin oikeasta takaosasta jäykältä ja askel varovaiselta. Jäällä olemme käyneet. Säät olleet hienot ja sunnuntainen rekiajelu oli mukava, kävimme jo pitkällä "avomerellä" ja pienikin rasahdus jäässä sai epäilemään jään kestävyyttä. Kylmäävä tunne olikin perjantain jäälaukassa kun laukatessa jää ritisi ja ritinä seurasi perässä. Tuikku oli rauhallinen ja eteni siinä vauhdissa kun pyysin, siitäkin huolimatta, vaikka jää ritisi takana.

Tuikku siirtyi rakkaasta pihattolaumasta tallipihan ruunien seuraan. Syynä lihavuus, Tuikulle ei sovi vapaa heinä tai heinän pitäisi olla "köyhää" mitä voi syödä lihomatta. Syksyn osalta oli rajoitettu, talven myötä vapaalla ja vaikka liikumme reippaasti ei se silti pidä linjoja kurissa. Vaihto sujui mukavasti ja laumassa on kolme ruunaa, väriltään ruunikkoja. Iso, pienempi ja pienin.




Kentällä ratsastimme eilen. Alussa kevyttä verryttelyä löysin ohjin, jotta lihakset pääsevät lämpenemään ja hevonen vertymään. Vähitellen otin tuntumaa ja harjoittelimme uralla ravia, kiemurauraa vastakkaiselle sivulle ja takaisin. Toinen pitkä sivu otettiin ravissa lisäystä, mihin tulikin vastetta ja vähitellen Tuikkukin innostui tästä niin, että pyrki ennakoimaan ja pontevasti liikkumaan kun pyysin raviin lisäystä. Kovin paljon emme ole sileällä menneet, syynä oma motivaation puute säntilliseen menoon. Maastoilu on mielekästä, maisemat vaihtuvat ja etenkin näin talviaikaan kun päästään jäälle ja siitä Lohjansaaren puolelle, on se monin verroin mukavampaa kuin säntillinen meno. Välillä olen miettinyt jos pyytäisi Tuikulle toisen ratsastajan pari kertaa kuukaudessa menemään sileällä. Tähän olisi tarvetta, sillä Tuikku on vasemmalle vino ja tämän takia menimme eilen kentällä. Pitääkseni suoralla uralla, tehdäkseni taivutusta siihen vaikeampaan puoleen, jolloin saataisiin vähän korjattua vinoutta. Ei tätä yhdellä ratsastuskerralla saa, pitäisi tehdä useammin ja se vaatii ratsastamista sanan varsinaisessa merkityksessä. Maastoillessa kun voi vain mennä eteenpäin, välillä askellajia ja vauhtia muuttaen. Teimme myös peruutuksia ja siitä suoraan raville. Tuikku liikkui mukavasti ja löydettiin hyvä tahti menoomme. Ratsastuskerta oli sen verran kevyt, ettei loimitusta tarvinnut, vaikka lopussa kävimme laukkailemassa peltoradalla pariin kertaan.