lauantai 17. maaliskuuta 2018

Hoikistumista

Tuikku on asustellut uuden laumansa kanssa ja vähitellen on alkanut laumautuminen. Pikkuhiljaa. Yhdessä syövät heinäkaukalosta ja osan heinistä joutuu viemään kasoina tarhaan kauemmaksi, välttämättä kolme samaan aikaan heinälaarin ympärillä ei onnistu, mutta kaksi kyllä ja siinä voi olla Tuikku ja jompikumpi toisista hevosista. Heinä on kuivaheinää. Tuikulla on ollut vatsa hyvä pihaton esikuivatulla heinällä, marras-joulukuussa oli löysempää, mutta muuttui taas kuivemmaksi ehyeksi pallerokasaksi. Sitä vastoin muutos kuivaheinäruokintaan aiheutti vatsan löystymistä. Kasat olivat osittain ehjää, osittain lehmänläjää, muttei nyt ripulia, hännässäkin näkyi, että pallerot ovat olleet löysiä. Mutta aikansa meni. Jos hätäilisin ja hosuisin, olisin jo voinut epäillä mitä tahansa, mutta arjen lomassa on tottunut katsomaan ja odottamaan. Ja niin vain vatsa on hyvä, kasat jo kuivat, ehyet pallerot. Hoikistumaankin on Tuikku päässyt kun heinä on ollut jakoheinää eikä sitä ole tarjolla jatkuvasti. Nyt on satulavyön reiät samoissa kuin ennen tammikuuta, mutta edelleenkin saa hoikistua. Tuikulla vaihto on ollut onnistunut, mutta pihattolauma oli todella kiva ja Tuikku viihtyi hyvin laumassaan. Laumadynamiikka toimi hienosti, vaikka pomoheppa tahtoikin olla asemastaan tietoinen, mutta laumassa oli tasapaino hevosten kesken. Hirmu kivoja kavereita keskenään ja sen näki Tuikustakin. Tämä oli myös syy, miksi oli vaikea miettiä vaihtoa jakoheinätarhaan vs. lihavuus.

Tuikun kanssa olemme myös liikkuneet, reippaasti. Lohjansaaren reitistö on ollut mukava ja nytkin uskaltauduin jäälle, tarkoitus oli lähteä kiertämään Huhtasaari ympäri ja siitä sitten Lohjansaaren puolelle. Mutta haaveeksi jäi. Välillä oli pidellyt lämpimämpää ja nyt pakkasten myötä järvi ritisi vähäisestäkin painosta. Vaikka järki sanoikin, että jää kestää, mutta kun ei se nyt aikaisemmin ole koko aikaa ritissyt askelten painosta. Päätin kääntyä takaisin, Tuikkukin oli ilahtunut päätöksestä ja oletti, että tämän kertainen työrupeama olikin niin kevyt. Mutta siitä jatkettiin matkaa tarhojen välistä kohti Lohjansaarta ja piti ylittää järvi. Ja taas se piti ääntä, vaikka minä olinkin jännittynyt, toimi Tuikku rauhallisesti eikä ottanut tilanteesta enempää jännittymistä. Ei se ratsastajan jännittyminen ihan yksi yhteen ole hevosen kanssa. Jos näin olisi, olisi Tuikun pitänyt olla kireä kuin viulun kieli. Päinvastoin, sehän tuntui toimivan entistä rauhallisemmin. Minä kun mietin, että pitäisikö juosta yli, mutta päädyttiin kävelemään ja jokaisen ritinän kohdalla pidin ohjista tiukasti kiinni. Yli pääsimme ja mietin, että tämä saa olla viimeinen kerta kun jäälle menen. Mutta takaisinkin oli tultava. Reippaan lenkin tehtyämme palasimme taas järven rannalle. Ja se kumu, mikä tuli jäästä. Sitä kuullosteli Tuikkukin ja oli levoton. Seisotin paikallaan, mietin vaihtoehtoja. Se jää kestää, mutta oma pääkoppa ei kestä. Se kumu, mikä kuului jään alta, se levisi jään alla, ja pitkään pohdin, mitä teemme. Yli vain, Tuikku oli rauhallinen, ihme heppa, vaikka minä olin kankea kuin jääpuikko, jokainen ritinä teki pahaa kun askelten alla järven päällinen sanoi vain rits räts. Loppuosalta pistin juoksuksi ja päästiinhän me yli.

Tänään menimme peltoradalla ja tällä kertaa yritettiin toimia hieman säällisemmin, ei siis pelkästään juoksua eteen ja rallatellen lujaa. Hyvinhän se meni. Tuikulla keskittyminen on intensiivisintä alussa, mutta yleensä ensimmäisen huilitauon jälkeen keskittyminen hieman herpaantuu ja tavoite olisi juosta vain reippaasti. Harjoittelimme pysähdystä, peruutus, eteen, raviin. Tätä toistettiin. Mieluisinta tämä oli selvästi silloin kun takana oli loiva alamäki, vastenmielisintä kun takana oli loiva ylämäki. Mutta peruutusharjoituksissa oli se etu, että takaosan sai paremmin toimimaan. Menimme pätkän ravia, pysähdys, peruutus ja eteen käyntiä jos oli loivaa alamäkeä. Sitten pätkä ravia, pysähdys, peruutus ja eteen ravia jos oli edessä loivaa ylämäkeä. Vaihdoimme myös suuntaa. Harjoituksen pidin sen verran kevyenä, että tuli vain kevyt hiki ja pääsi ilman loimea tarhaan. Ja olihan hieno sää, aurinko paistoi ja siellä hepat olivat päivänokosilla auringon paisteessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.