sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Estetunti ja luottoratsuna

On ollut suorastaan hämmästyttävän hyvät ilmat, lämmintä, aurinkoa ja luonto on saanut äkkiherätyksen. Omassa pihassa pionit odottavat puhkeamista ja niissä on nuppuja paljon. Minulla on ollut nämä pionit jo useamman vuoden, mutta tämä on vasta toinen kesä kun ne kukkivat. Pioni on vaativa kukka, se loukkaantuu siirtämisestä, vaikka se oli samassa penkissä useamman vuoden, ei se kukkinut. Toiset veivät siltä tilan; Särkynyt sydän on rehevä, samoin Kevätlilja sekä toinen yhtä rehevästi lisääntyvä keltaista kukkaa tuottava myrkyllinen puutarhakasvi Tarha-alpi. Nämä veivät elintilan pionilta, joten se ei kukkinut, mutta se oli elossa. Siirsin sen paikkaa etupihalle ja kas kummaa, se alkoi elossa olon lisäksi tuottamaan myös kukkaa kun paikka oli oikea. Näin on ollut myös Tuikun kohdalla. Kun paikka on oikea, se on alkanut "kukkimaan". No, tämä oli hieman naiivia, mutta toisaalta vertaus pitää totuutta myös sisällään. Mutta Tuikku on voinut hyvin, sen kanssa tekeminen on ollut niin helppoa ja mistään ei ole ollut ongelmaa, ei vatsan kanssa kun tietää, mistä oirehtiminen on johtunut, takapolvi vaivasi syksyllä, mutta senkään kanssa ei ongelmia ja selkä on ollut hyvä. Olen yrittänyt tehdä monipuolisesti, vaihdellut satulaa. Ruokinnassa on ollut mukana hampunsiemen jo kauan aikaa ja se on ollut hyvä. Nostin annostusta, mutta iho-oireitakin tuli, kuten myös aikaisemmin kun olen antanut Krafftin Muscle Up. Joten palattiin pienempään annokseen (vähemmän valkuaista) ja  lisänä melassileike. Metsätarhassa on ollut syötävää, muttei rehevästi, kuitenkin niin, että Tuikku siellä päivystää usein turpa maassa. Lanta on lehmän läjää tuoreen rehun myötä. Lanta on ollut muutoin hyvää ja sisäruokintakaudella niin esikuivatulla ja kuivalla, mielestäni esikuivatulla jopa parempaa. Ja esikuivatulla olikin hämmästyttävän hyvää ollakseen esikuivattu heinä Tuikulle. Kuivalla heinällä suoli toimii harvemmin ja sen huomaa myös maastoillessa, voi olla sontimatta kertaakaan ja jos on pidempi reissu, tekee kasat. Esikuivatulla tulee useammin, tosin tuolloin olikin runsaammalla ruokinnalla, mutta säilötty heinä saa suolen aktiivisemmaksi.





Vuosi takaperin esikuivatulla heinällä huhtikuussa. Tuikulle ei sovi kovinkaan moni esikuivattu. Tämä on sopinut, ei säilöntäaineita, täysin luomua. 



Tämän vuoden helmikuussa esikuivatulla heinällä. 


Hevostelu on ollut mukavaa, ei ole ollut turhan huolehtimista kun ei ole syytä. Sen verran huoletonta, että olen unohtanut kokonaan hiekanpoistokuurit kun niille ei ole ollut tarvetta. Tuikku on tuntunut olevan kaikkeen niin tyytyväinen ja ratsastus maastoillen ja muutoinkin helppoa, siltä osin kuin itse osaan ratsastaa. Menisihän se paremminkin jos osaisi, mutta näin on ollut riittävä. Perjantaina meillä oli kiva estetunti.  Kuivan kentän vuoksi menimmekin esteradalle ja esteitä oli myös radan viereisellä laitumella. Viljami-ori oli reipas, se tuntui vievän ratsastajaa alussa mennen tullen, mutta varsinaisella tunnilla se liikkui oikein hyvin ja kuuliaisesti. Sillä on hieno laukka ja siinä mielessä hyvä, että se myös käyttää takaosaansa, esteiden välissä se jaksaa kulkea hitaammassa laukassa, ponnistaa hyvin ja hypyt nousevat. Sen liikkumista on mukava seurata. Se on näyttävä suomenhevosori. Omistaja on varsin kriittinen, joten se näkyy myös hevosessa ja on sanottava, että Viljamissa näkyy omistajan osaaminen.





















Tuikulla oli aluksi epäröintiä esteiden kanssa, vauhti oli reipas esteiden välissä, mutta lähestyttäessä esteitä alkoi himmaaminen, ensimmäinen ohitettiin. Kielto ei ollut voimakas, mutta tässä kohden en halunnut vaatia sitä loppuun asti, että se hyppäisi vaan annoin ohittaa. Näinhän ei saisi tehdä, mutta koin parhaimmaksi ottaa uudelleen ja tällöin hypättiin yli. Ensimmäiset hypyt olivat epäröintejä, mutta vähitellen hypyt paranivat. Tuikku tarvitsee vauhtia laukkaan, jotta se hyppää paremmin ja tässä tulee esille syykin, että Tuikulla on voimaton laukka, se kykenee etenemään nopeasti, mutta kun vaaditaan laukkaan nostovoimaa, on se Tuikun heikkous. Vaatii siis treeniä, mutta sitten on taas muistettava, ettei voi kovin paljon vaatia, mennä niissä rajoissa, mitä se kestää. Lihaksia pitäisi vahvistaa. Tällaisenaan Tuikku on niin monipuolinen hevonen, minkä kanssa voi tehdä monenlaista kuten maastoilla, mennä matkaratsastuskisoihin, tehdä retkiä, ajaa kärryillä, reellä, hypellä pieniä esteitä ja tehdä tehtäväratoja (Working Equitation) jne. Estetunnin lopuksi menimme radan siten, että Viljami edellä ja me Tuikun kanssa 5 metrin päässä. Tämä tuntui olevan niin hevosista kuin meistä ratsastajistakin mukavaa. Oli sopivasti vauhtia ja aloitimme radan oikeassa laukassa, missä radalla oli pari estettä. Siirryimme siitä laitumelle mennen oikeata laukkaa laitumen reunaa, kaartaen oikealle, missä on este. Tässä piti vaihtaa laukka vasemmalle ja kaarsimme vasemmalle tullen samaa reittiä takaisin, siitä radalla olevat esteet vasemmassa laukassa ja noin kymmenen metrin päästä radalta kaarros vasempaan ja jatkaen esteelle, mistä piti edetä suoraan ja kääntää vasempaan, kurvissa este ja ylitys. Menikin kivasti.

Tuikku sai taas toimia lauantaina tallikaverin tyttöjen luottoratsuna. Kävivät maastossa ja järvessä, molemmat tytöt. Rauhallinen ja toimiva hevonen, varma ja luotettava. Tänään kävimme Tuikun kanssa kärryillä. Olimme aluksi tammavarsan kaverina ja teimme viimeisen pätkän kahdestaan. Liikuimme hölkkävauhtia ja säähän on erinomainen. Kävin jo aamusta. Ja ennen tallia tein hieman erilaisen syntymäpäiväkakun.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Se on kesä

Harvinaisen lämmintä toukokuuksi. Kevään kynnyksellä olen kaivanut jo maastopyörän autotallin uumenista ja olemme päässeet useampaankin kertaan pyöräilemään Lohjan reiteillä. Säät ovat olleet suotuisat, maisemat upeat ja sitä miettii, että niinköhän kaikki kukat kukkivat jo toukokuussa, mitä jääkään oikeaan kesään. Luonto on saanut äkkiherätyksen ja se näkyy, sen haistaa ja sen tuntee. Tuikkukin sen maistaa, mutta tänä vuonna rajoitetummin. En laita sitä laitumelle ihan siitäkin syystä, että nyt kun se vihdoin on niissä mitoissa, missä normaalisti, olisi taas harmillista päästää se lihomaan. Tuikku on parin kaverin kanssa metsätarhassa, missä on myös vihreää, mutta huomattavasti niukemmin. Ja tämä toimii hyvin, syötävää tarhassa riittää, mutta sopivasti. Ja olen tyytyväinen, että Tuikku on vihdoinkin niissä mitoissa, missä se on normaalisti ollutkin. Kylkiluut tuntuvat jo tunnustellessa, vatsa on hävinnyt ja se näyttää hyvältä. Ja tuntuu. Energinenkin se on.


Maastoilleet olemme, saaneet vanhan kaverin mukaan. Tämän kaverin kanssa vaihteita tuntuu olevan kaksi: käynti ja laukka. Nämä tuntuvat pitävän toisistaan ja Tuikku vaikuttaa välillä vähän liiankin innokkaalta menijältä, jolloin se haluaa itse päättää, mikä on vauhti ja askellaji. Jarrut voivat välillä olla hitaat, mutta reagoi pidätteisiin pienellä viiveellä. Kävimme tekemässä maaston ja tarkoitus oli lähteä Iivarintielle, mutta tallin koira tahtoi myös mukaan lenkille, joten Iivarintien lenkki jäi tekemättä. Muutoin meni hyvin, laukkaosuuksilla hevoset olivat reippaita.


Tuikku on myös päässyt vuokraajansa kanssa ratsastamaan keskiviikkona ja on mennyt tosi kivasti. Minulle tämä on etu sinällään ja etenkin Tuikulle. Torstaina meillä oli kaverimaasto ja eilen perjantaina estetunti. Mietinkin, että Tuikku voi väsähtää, mutta tällä kertaa se oli virtaisa, koheltava ja ei meinannut millään pysyä paikoillaan. Se olisi halunnut tehdä asioita eikä odottaa vuoroaan ja sitä otti päähän. Se kauhoi etusellaan maata osoittaen malttamattomuuttaan, peruutteli kun piti katsoa kun ori suoritti omaa osuuttaan esteillä. Ja tällä kertaa ei ollut Jari kuvaamassa ja tarkoitus oli ottaa kypäräkamera tallentaakseni estetunnin, mutta se unohtui. Mutta virtaa oli ja olihan se mukavaa tuntea suorittava hevonen. Mutta mitä se meidän suoritus oli, laukattiin vauhdilla esteiden välit ja esteille tultaessa hieman epävarmuutta pysähtyykö vai ylitys, mutta yli mentiin. Välillä oli onnistuneita hyppyjä ja eräänkin esteen kohdalla hypyssä oli korkeutta. Ja se tuntuikin siltä. Ja minä tunsin onnistuneeni, koska nyt ei ole kuvallista todistetta, joten voin tuudittautua hyvään mielikuvaan. Kun ei pääse näkemään totuutta videolta niin voi jäädä siihen harhakuvitelmaan, että hyvinhän se meni :D. Minulla esteillä ongelmana on sama kuin Tuikulla, me molemmat kohellamme, emme malta odottaa, menemme eteen, sillä meidän mielestä pääasia on liike-energia eteenpäin ja maltti unohtuu. Ja ne kädet, esteelle tultaessa nostan käsiäni ylös kuin auttaakseni Tuikkua hypyssä. Kun pitäisi malttaa pitää ne paikallaan. Ja tiedostan tämän kun siitä huomautetaan. Seuraavalla yrityksellä pistän kaiken keskittymiseni siihen, että maltan pitää ne kädet paikallaan, mutta alitajuisesti on tunne, että sehän ei ylitä ilman minun apua, mutta yli menee ja huomattavasti paremmin.

Estetehtävänä meillä oli kentän puoliväliin laitetut esteet, missä tulemme pitkän sivun myötäisesti päätyyn siitä uraa pitkin toiselle pitkälle sivulle kääntyen esteelle ja laukassa oli tarkoitus vaihtaa laukkaa. Aloitamme oikeasta kierroksesta, laukataan uraa pitkin lyhyen sivun päätyyn, siitä toiselle pitkälle sivulle ja kääntyen esteelle, ylitys ja vaihto vasempaan laukkaan. Tämä oli kompastuskivi molemmille hevosille erityisesti Tuikulle. Mutta sain sen vaihtamaan, vaikka menikin ristilaukalle, mutta teki, mitä pyydettiin, laukan korjaus, eteen ja käännös vasempaan, esteen ylitys ja vaihto oikeaan laukkaan.  Tämä oli Tuikulle helpompi. Tätä me harjoiteltiin ensin ravissa sitten laukassa. Ja omalla vuorollamme. Näissä kohden Tuikulla ei maltti olisi riittänyt odottamiseen vaan se olisi halunnut suorittaa. Tunnin loputtua kävimme järvessä taas kahlailemaan ja Tuikku olisi valmis menemään pidemmälle, se haluaisi selvästi uida, mutta varusteet päällä tyydyimme kastelemaan vatsaa. Onnistunut tunti.

Kävimme myös järvessä ja tämä on ollut mukavaa Tuikun kanssa. Sain Jarin kuvaamaan tilannetta ja voi kun Tuikku on mainio. Estetunnin jälkeen kävimme järvessä ja sinne se uskaltautuisi syvemmälle.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Helatorstain maasto

Säät ovat olleet mitä parhaimmat ja niistä ovat nauttineet hevoset kuten myös omistajat. Helatorstaina meillä oli tallilla talkoot, raivasimme rantapolkua ja teimme rinteeseen reitin kallion reunustaa myötäillen. Tätä reittiä pitkin pääsemme niittytielle ja siitä jatkamaan Iivarintielle. Tallilla on mukava ilmapiiri, yhteishenkeä löytyy ja tehdään asioita yhdessä, kuten eilenkin. Talkoon jälkeen kahvittelimme ja lähdimme tämän jälkeen maastoon.

Meitä oli kolme ratsukkoa, ori, ruuna ja tamma. Tuikku sai olla välissä. Säähän oli aivan mahtava, lämmin ja maisemat kauniit. Puut hiirenkorvilla ja nyt sain tallennettua  videolle puhkeavan luonnon, hennon vihreän värimaailman ja leppoisan tunnelman. Uusi reitti on jyrkkää rinnettä ja siinä saa hevonenkin tehdä töitä. Tästä huolimatta hevosille riitti virtaa ja Iivarintiellä mentiikin lujaa, pidätellä joutui, mutta siltikin hevoset pysyivät kuulolla.  Tuikun kohdalla vauhdista ja innosta huolimatta se oli kuulolla. Tämä osittain selittynee myös sillä, että se oli keskimmäisenä. Peränpitäjänä olisikin voinut olla enemmän painetta pistellä rivakammin. Hieno maasto. Harvemmin sitä näin "mummoikäisenä" pääsee nuorten kanssa maastoon ja vauhdissa en minäkään jää himmailemaan iästäni huolimatta. On mukavaa nähdä, miten hevosetkin tykkäävät mennä kun sen mahdollisuuden niille suo. Ori käyttäytyi niin hyvin siitäkin huolimatta, että tamma oli mukana. Vauhtiosuuksilla tuntui vain vaihde jääneen päälle, mutta hyvin pidätteet menivät silläkin läpi, Tuikun kanssa jarruttelin, jottei takana tulevan vauhti jatka orin intoa. Kaikin puolin mukava maasto.

Ihmeellisen hyvät säät ovat osuneet toukokuun ensimmäisille viikoille. Vaikka pidänkin kaikista vuodenajoista, on kevät silti sellainen, mikä saa hevosen kanssa tekemiseen ihan uutta sisältöä. Tosin oikea talvi pakkasineen ja lumineen antaa taas ihan erilailla mahdollisuuksia kuin muut vuodenajat. Tällöin voi tehdä ihan mitä vain ja se monipuolisuus maastoiluun talvella on melko rajaton. Ellei sitten ole täysin neljän aidan sisällä menijä, joka pitää siitä säntillisestä menosta ja saa hevosenkin pitämään. Tällöin ulkokentällisellä tallilla parhaimmat ajat taitavat olla loppukeväästä syksyyn säistä riippuen. Vesisateessa ja tuulessa ei taida se aitojen sisälläkään ratsastus olla mukavinta.

Tallille on tullut uusi hevonen, hieno suomenhevosvarsa. Sitä katsellessa on oma hevoskuumekin noussut. Jos rehellinen olen, jostain syystä haluaisin vielä yhden hevosen ja sen haluaisin olevan arabin. Mutta kun olen kuitenkin nössömpi vaikkakin vauhdista pitävä, niin säpäkkä ja herkästi reagoiva hevonen voisi saada minusta esiin arkuuden, mitä ei taas Tuikun kanssa ole. Jos olisi vieläkin enemmän rahaa, haluaisin sen aidon suomalaisen liinakon ja tällä kertaa hyvällä liikkeellä ja ostoaikeissa jos olisin, ottaisin ammattilaisen avuksi. Koska minulta puuttuu kritiikki täysin ostohetkellä. Minulla vaikuttaa enemmän se, mitä hevonen itsessään on kuin liike ja muu mihin se riittää. Toki osaan erottaa hyväliikkeisen hevosen, mutta kummasti unohtuu siinä vaiheessa kun hevosta on etsimässä, että miltä liikkeet vaikuttavat unohtamatta omia kykyjä ;) tällä kun on oleellisin merkitys ratsastuksessa. Kun osuukin se mahtavaluonteinen hevonen, joka on näöltään vielä kuin karkki niin siinä vaiheessa se on menoa. Vaikka päättäisin mitä etukäteen. Vähän sama kuin isäni kevään korvilla syttynyt autokuume. Ei väliä, oliko kaupat taloudellisesti huonot, mutta uusi auto oli saatava ja vanhasta hyvityksessä tahtoivat autokauppiaat autokuumeessa  olevaa nuorta miestä viedä kuin pässiä narussa.



Kävimme perjantaina kevyellä maastolla. Jari oli mukana pyöränsä kanssa. Teimme kevyen lenkin ja Tuikku ei oikein innostunut pyörän kanssa kisaamaan. Tällä kertaa menimme lyhyen matkan ja tarkoitus oli vain ihailla kevään herättämää luontoa. Kävimme myös Ahtialan kartanon rannalla katsomassa järveä. Miten kaunis voi Suomen kevät olla. Vielä siis ehtii lämmöstä nauttimaan ja Tuikun pesemään ennen kuin ensi viikon kylmä rintama vie parin viikon lämpöjakson pois.

maanantai 7. toukokuuta 2018

Toukokuun ensimmäinen viikko

Aika tuntuu vierähtävän niin nopeasti. Ensimmäinen viikko toukokuuta mennyt ja ei voi valittaa säästä. Aivan mahtavat säät ja maastoilusta sekä maisemista on tullut nautittua. Viime viikko menikin niin nopsaan, ettei kissaa ehtinyt sanoa. Tuikku sai mennä vuokraajan kanssa kentällä, hyvin oli liikkunut. Perjantaina oli taas estetunti ja se meni hyvin, vaikken nyt omaan suoritukseen mitenkään tyytyväinen ollut. Toki sain yhden pysäytyskuvan, mitä ehkä kehtaa esitellä. Vain yksi, ikään kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta :D.


Mutta ratsastusmaisemat aivan uskomattoman upeat. Parasta kevättä, lämmintä, ei vielä ötököitä. Perjantain estetunnilla Tuikku väsähti, lauantain sai pitää vapaana ja sunnuntaina lähdimme maastoon ja löytyihän sitä virtaa. Laukattiin lujaa ja juuri silloin niittytien pusikoissa rasahteli, niitä Tuikkukin kuullosteli, mutta pysyi käsissä. Vauhtia oli, ihan mahtavaa. Meillä oli hieno maasto, rämmittiin hakkuuaukean rinnettä ylös, aurinko paistoi, kuiva pohja, nousujyrkkyys sellainen, että hevonenkin joutuu tekemään töitä. Kun pääsimme huipulle, aakeata, sammalpohjaa, neulasmättäitä, kaadettuja kantoja, metsätraktorin renkaiden uria. Siellä taivalsimme, otin kuvia ja järvi alhaalla, takana heinäpellot, Lohjansaaren tie. Näkymät niin uskomattoman hienot, että siinä jää sanattomaksi. Sitä sielun maisemaa, kuivaa mäntymetsäpohjaa (mistä ne männyt on kaadettu), edessä alhaalla siintää sininen Lohjan järvi, takana vihreä heinäpelto. Ja lämmintä, leppeää, hevonen niin tyytyväinen. Parasta ihan siinä hetkessä.


Tänään laitoin hiittikärryn Tuikulle. Se on kevyempi vetää ja meillä oli eläinlääkäri; raspaus ja rokotus, muuta ei tarvittu. Ehdittiin tehdä kärrylenkki ennen eläinlääkärin vierailua. Ja oli lämmintä. Kaunista, vihreää, leppoisaa, tyyntä. Ja näkymät, koivut hiirenkorvilla ja istua pehmeällä penkillä. Katsella maisemia kun Tuikku rennosti hölkkäsi. Järvellä sorsat ja pieni tuulenvire väreili järven pinnalla. Joskus sitä haluaisi pysäyttää kellon, juuri näihin hetkiin. Siemaista sisäänsä sitä luonnon maalausta, imaista leppeää tuulta, kätkeä auringon säteet ja olla vain juuri siinä hetkessä. Tuikku on ollut ihan mahtava ja sitä sanoin eläinlääkärille, miten mukava hevonen se on. Kaikki on ollut helppoa ja eipä ollut tarvetta hiekkakuville eikä muillekaan ylimääräisille toimenpiteille. Tänä  keväänä en edes antanut hiekkakuuria en edes varmuuden vuoksi. Ja eläinlääkäri huomautti Tuikun näyttävän hyvältä, ei enää pullukka vaan sporttinen hevonen, juuri sopiva.


Tallilla on totutuslaidun, minne voi omistaja päästää oman hevosensa. Vaikkei tänä kesänä Tuikku pääse 24/7 laitumelle (ilkeä omistaja), pääsee se aina ennen liikutusta syömään vihreää ja tällä kertaa laidun oli vapaana ja sinne tyrkkäsin hevosen syömään. Tuikun tarhakaveri pääsi eilen niin sujuvan notkeasti portista syömään vihreää ilman lupaa. Tulla rymisteli ja juuri olin sulkemassa portin kun se siitä niin notkeasti sujahti, 168 säkäinen suomenhevosruuna. Kyllä se vihreä vetää kummasti. Kuljimme Tuikun kanssa vierellä, mutta eipä tätä kiinnostanut muut kuin vihreän närppiminen ja kun näin tallikaverin pyysin häntä hakemaan karkulaisen takaisin tarhaan. Tänään olinkin skarpimpi, hain Tuikun pois toisesta portista, jottei tämä toinen koe kiusausta puikahtaa samalla portin avauksella.




Oli tarkoitus kirjoittaa muustakin kuin vain maastoilusta tai tekemisistä, mutta ideat tuntuvat jäävän näppäimistön ulkopuolelle. Joten taas kerran ed. toistoa, maastoilua, kärryajelua, esteitä. Tehtäväradan suoritus on jäänyt vähemmälle, mutta sen suhteen olisi hyvä aktivoitua. Tämä viikko on työntäyteinen, seuraavalla viikolla kenties päästäisiinkin tehtäväradan suorittamiseen. Onhan Tuikulla myös käynyt nuori tyttö ratsastamassa, ala-asteikäinen ja haluaa tulla uudestaankin. Sen verran luotettava hevonen Tuikku on, että sen kanssa uskaltaa mennä lapsetkin.