torstai 21. kesäkuuta 2018

Meidän Tuikku

Tuikku on rakas perheenjäsen, vaikkei se fyysisesti asukaan samassa osoitteessa. Silti se on tärkeä myös miehelleni. Hän tietää, mitä tämä hevonen minulle merkitsee. Se on jotain enemmän kuin harraste, se on myös minulle ystävä, minkä kanssa voin olla juuri sellainen kuin olen. Se hyväksyy minut tällaisenaan heikkouksineni, virheineni ja epätäydellisyytenikin. Jos olen stressaantunut tai saanut tilauksen tehtyä, on talleilu minulle henkireikä, tehdyn suorituksen jälkeen suuntaan tallille ja yleensä lähdemme Tuikun kanssa maastoon. Talli, missä voin rentoutua ja olla vain hevoseni kanssa. Nautin siitä kun saan olla vain kahden Tuikun kanssa, tehdä kaiken niin hitaasti kuin suinkin, kiirehtimättä.

Tuikku ei ole pelkästään väline tai harrastus vaan paljon enemmän. En siltikään ole valmis ihan mihin vain oman hevoseni kanssa, mutta teen sen, minkä voin ja mihin resurssini riittävät. Tänä vuonna emme ole vielä osallistuneet matkaratsastuskisoihin, yksiinkään. Kisat eivät ole siinä mielessä ykköstavoite vaan matkaratsastuskisat on vain yksi etappi siinä, mitä Tuikun kanssa voimme yhdessä tehdä. Muistutus siitä, että voimme yhdessä käydä muuallakin kuin tutuissa tallin maastoissa. Mielestäni hevosen kanssa on hyvä totutella vieraisiin paikkoihin, tehdä siitä mielenkiintoinen retki ja tehdä asioita niin, ettei niistä kannata tehdä hevosellekaan suurempaa stressiä. Jotta se tottuisi ja oppisi, että on ihan normaalia, että nyt mennään ja palataankin tuttuun talliin muutaman tunnin päästä. Tällä hetkellä haaveilen kotiympyröissä maastoilusta. Tässä on vain yksi mutta, miten se on sallittua hevosen kanssa. Vaikka meillä onkin jokamiehenoikeus, onko kuitenkaan oikeutta ratsastaa ihan missä vain. Asumme pientaloalueella ja haluaisin päästä Tuikun kanssa Haukkavuorelle ja tehdä myös retken Pähkinäniemeen. Näillä seuduilla on aivan upeita polkuja ja teitä, mutta ensin pitäisi selvittää saako satunnaisesti käydä hevosen kanssa ratsastamassa näitä reittejä pitkin. Kaupungin järjestyssäännöissä on kielto jalankulku - / pyöräteillä ratsastamisesta tai kuntopoluilla tai niillä teillä, missä se on erikseen kielletty. Nämä polut taas ovat yleisesti käytössä pyöräilijöiden, kävelijöiden ja koiran ulkoiluttajien toimesta, eivät ole merkittyjä kuntopolkuja. Ja maisemina aivan mahtavat. Polut eivät ole kuntoreittejä, mitkä olisivat erikseen merkittyjä. Kaupungin järjestyssäännön mukaan merkityillä kuntopoluilla ei siis saa ratsastaa. Ensin siis selvitellään lupa-asiat kuntoon ja sitten suunnitellaan retken toteuttamista.

Maanantaina kävimme kevyesti kärryajelulla, vain käyntiä koko matkan. Ja oli niin löysä hevonen, ettei olisi tainnut muuhun innostuakaan. Säähän oli jälleen kerran hieno. Tiistaina oli hierontapäivä ja keskiviikkona pääsimme maastoilemaan kaverin Sulo-hepan kanssa. Nämä kaksi sopivat niin mainiosti yhteen. Kaveri lähestyy keski-ikää, mutta siltikin vielä pilkettä löytyy. Maastossa näillä on mukavaa keskenään, kaveri haluaa mielellään olla johtaja, Tuikku haluaa taas mielellään olla kaverin hännässä kiinni. Tämä järjestys tuntuu näille sopivan. Vauhtiosuuksilla välillä tehdään niin, että Tuikku tulee hieman rinnalle, jolloin kaverikin innostuu, sillä ohi ei kuitenkaan toista haluttaisi päästää. Kävimme Iivarintien lenkin ja takaisinpäin palatessa oli intoa, laukattiin rinnakkain, vetointoa oli Tuikulla ja tie oli sorapäällysteinen, jolloin pito kavioiden alla voi olla heikompaa tai tekee liikkeestä raskaampaa. Hieman jarruttelin, laukattiin rinnakkain ja olihan mukavaa menoa, välillä mentiin edellä, hidastettiin ja jarrutusmatka venyi pitkäksi. Se näiden kahden kohdalla on mielenkiintoista, että kumpikaan ei kuumu, ei tule rynnimistä, ei ärtymistä, hyvinkin sopusointuista ja siltikin pilkettä silmäkulmassa. Sitä vauhdin riemua, hevonen kysyy mitä vauhtia saa mennä, ehdottelee itse, mutta on hyvin tuntumalla. Turvallista menoa ja kovin monen kanssa tämä ei onnistu. Jos mennään esim. tallin orin kanssa, on Tuikulla jo ihan eri tunnelma, virittynyt, kuumuu, painaa ohjille ja haluaa päättää vauhdin ja tuolloin menisi ohi ilman lupaa ja voimalla. Tällöin joudun minä tekemään myös töitä ohjien päässä, joudun pidättämään ja olemaan tiukasti istunnalla mukana. Ja Tuikku on vahva, kilpailuvietti on tässä vaiheessa syttynyt Tuikunkin päässä.

Tänään juhannuksen aatonaattona menimme aikaisin tallille. Hevoset olivat tarhassa kaikki lepäilemässä ja sain kivoja kuvia. Ja Tuikku ei olisi voinut selkeämmin ilmaista itseään, ettei tällä kertaa nyt oikein jaksaisi lähteä töihin. Riimun saatuaan se pisti ihan pitkälleen ja ilmaisi, että nyt tämä jätkä jää lepäämään. Lisäksi vielä lauman pomo nousi ja tuli tykö, ilmeisemmin tiedusteli, ettetkö nyt käsitä, että kaveri ei jaksa lähteä :D. Vein kuitenkin vastusteluista huolimatta. Teimme lyhyen puolen tunnin mittaisen harjoituksen maastoradalla hypäten matalia esteitä. Jarilla on uusi kopterikamera, missä on liiketunnistin. Se pystyy seuraamaan kohdetta niin valitessa ja tämä olisi kiva saada maastoon mukaan. Tuikku hyppäsi minusta oikein hyvin, kerran näin kuvassa tarkemmat varmaan useitakin, mutta yhden maneereistani. Ennen estettä nostin käsiäni taas hieman ylös ja laskin ne alas. Mutta ehkäpä vähitellen muistan pitää kädet vakaasti paikallaan. Muutoin olin tyytyväinen meidän suoritukseen.






Tallilaisen ottama juhannuskuva.
Tallilaisen ottama juhannuskuva. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.