keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Sitä samaa

Meillä on ollut Tuikun kanssa sitä samaa, mitä ennenkin. Olemme maastoilleet, kentällä on mennyt vuokraaja ja onpa minulla todisteena kuvakin. Kärryillä olemme ajelleet, menneet Jarin kanssa yhdessä ja tehneet maisemareitin. Eli sitä samaa, mitä ennenkin. Mutkatonta ja helppoa. Mukavaa. Tuikulla on elämä ollut varsin stressitöntä, saanut olla metsätarhalaitumella, missä etutarha on paljasta maata, tämän taikana laidun, missä kuivuuden myötä kasvu ei ole kovin rehevää, mikä on hyvä sekä vielä tämän laidunosan takana metsätarha. Ja onhan näillä lääniä ja hienot maisemat. Huhtasaari on maisemiltaan ainutlaatuinen, ensimmäistä kertaa vierailevana paikka saa vaikuttumaan Suomen kesän vehreydestä ja kasvillisuuden määrästä. Ja mitä olisi omistaa täältä kesähuvilapaikka. Tosin hinnat pyörivät samoissa kuin Uudenmaan läntisen puolen uudemmat omakotitalot - liki.


Tiistaina kävimme Tuikun kanssa tekemässä pitkän maaston. Maanantaina oli Tuikun vapaa. Kun olimme Iivarintiellä, takaa tuli tallin ori kärryineen ja jatkoimme matkaa orin perässä. Tien päässä käännyimme ja ravasimme tai laukkasimme perässä vauhdin mukaan. Saavuttuamme Iivarintien pitkälle ylämäkiosuudelle on tien oikealla puolelle niittytie, minne halusin Tuikun johdattaa. Tuikku oli erimieltä, se olisi halunnut jatkaa matkaansa kaverin perässä, mutta minä en. Tästä keskustelimme, Tuikun vastaus oli poikitus, pakitus ojaan ja minä vaadin niittytielle. Sinne menimme, vaikka hevosta selvästi harmitti omistajan päätös. Pellolla laukkasimme ja teimme muutaman laukkaosuuden. Ja harmituksesta olimme päässeet eroon. Mutta jollain tapaa tilanne oli koominen, kovin suurta draamaa ei tullut, Tuikun kohdalla pientä vastustelua ja harmitusta ja se oli siinä.

Eilen pääsimme maastoilemaan taas tutun, parhaan maastokaverin kanssa. Ja olihan kiva maasto, vauhtia löytyi ja mentiin rinnakkain laukkapätkiä, otettiin vauhtiosuuksia peltoreitillä ja kumpaisellakin riitti virtaa ja vauhtia. Hevoset olivat innostuneita ja yllätys olikin, ettei me Tuikun kanssa päästykään peltosuoralla ohi kuten ennen vaan kaveri innostui vauhdista, mikä hämmästytti niin minut kuin Tuikunkin. Uutta yritystä seuraavalla suoralla ja mentiinhän me. Nämä hetket antavat sitä jaksamisen tunnetta arkeen kun hevonen jo itsessään innostuu, haluaa mennä ja on selvästi reipas, iloinen ja täynnä menemisen riemua. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, mutta se lataa omaan mieleen myös kummasti hyvää oloa. Se vauhdin riemu ja hevosesta välittyvä leikkimielisyys, mikä niillä keskenään on. Näiden kahden kanssa on hyvä päästellä, sillä hyvin harvoin jos koskaan tulee tilanteita, että nämä keskinäisessä menemisessään edes vahingossa pukittaisivat tai pyrkisivät pukittamaan toista päin, jolloin ohitustilanteissa voi olla riski, että potku se tahatonkin osuu toiseen ja tulee vahinkoa. Sekin vielä, että kumpaisenkin hevosen pääkoppa kestää toisen hevosen ohimenemisen. Kun on kokemusta niistä hevosista, joille tämänkaltainen rallittelu ei sovi lainkaan, jolloin onkin mentävä säntillisesti järjestyksessä ja pidettävä hevoset kontrollissa.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kuulumiset

Ohessa linkki, minkä haluan erikseen jakaa ja puhuu oljen käytön puolesta korsirehuruokinnassa. Aiheeseen on selvästi panostettu lähdetietoineen ja tarjoaa kattavan tietopaketin. Sopii hyvin meille omistajille, joilla on hyvä rehunkäyttäjä. Artikkelissa käsitellään monipuolisesti oljen käytön etuja, yleistyksiä ja oljen syöttöön liittyviä pelkoja korkeasta sokerista. Moni olkea tuottava viljelijä on taas yrittänyt perustella oljen käytön olevan turvallista ja yrittäneet murtaa hevospiireissä sitkeästi ylläpidettyä väittämää oljen korkeista sokeripitoisuuksista.


Me olemme Tuikun kanssa liikkuneet vaihtelevasti, menty kärryillä, maastoiltu, olemme olleet estetunnilla, irtojuosseet pyöröaitauksessa. Aika on mennyt niin nopeasti ja olemme jo heinäkuun alussa. Vaikka laitumella ei ole kaluttavaa, on kuivaa niin silti hevoset löytävät syötävää metsätarhasta. Ei voi ainakaan sanoa, että olisivat laihoja. Tietysti saavat lisäheinää, sillä laidun ei riitä. Me menimme Tuikun kanssa toissapäivänä vauhtimaaston, mentiin monia osuuksia niin lujaa kuin päästiin ja Tuikku pisteli kaviota toisen eteen sen minkä kerkesi. Sää oli erinomainen, aurinko paistoi ja tuuli, mikä vei paarmat pois. Joten matkanteko oli mukavaa. Eilen taas teimme maaston, kevyen ja ihastelin maisemia. Tuuli olikin voimakas ja korvissa suhisi. Teimme niittytielenkin ja yhdessä kohtaa olin näkevinäni hirviemon ja vasan, mutta katsoin, että se on sammaleinen kivi tai iso kanto. Mutta toisen kerran vilkaistuani siinähän ne tuijottivat meitä yhtä hölmistyneinä kuin minäkin. Tuuli oli niin voimakas ja tuuli meitä vastaan, joten hirvet eivät olleet kuulleet eivätkä haistaneet meitä. Minulla oli karvasatula ilman jalustimia. Mietin toki, että niinköhän tulee nopea lähtö, mutta hirvet poistuivat paikalta ja Tuikku tyytyi maistamaan niittytien reunan heiniä. Eipä sen kummemmin sitä hetkauttanut läheltä nähdyt hirvet ja olihan vasalla  jo kokoa.


Perjantaina meillä oli estetunti ja tällä kertaa piti mennä ilman käsiä, mutta meninkö. En mennyt ainakaan niin kuin oli suunniteltu. Sen verran jännitin tätä tehtävää, etten ihan täysin mennyt lentokoneena. Tätä on harjoiteltava ennen seuraavaa tuntia, jotta sen osaa sitten suorittaa tunnilla. Minulla oli keskisormessa parit tikit, mitkä tulivat siitä kun saman päivän aamuna kävin poistattamassa keskisormeen jääneen lyijykynän terän, mikä oli ollut siinä  koteloituneena. Kynän terän olin saanut jo ekaluokalla eikä siitä näyttänyt olevan haittaa ennen kuin nyt kun se alkoi oireilemaan, turvotusta ja kipua. Minulla oli tarkoitus mennä lääkäriin jo kauan aikaa, nivelissä on ollut särkyä ja tätä on ollut jo pitkään, vaihdellen. Muutaman vuoden ajan, mutta sellaisena, ettei siitä ole ollut haittaa tai muutoinkaan vaikuttanut, viimeaikoina alkanut pistävää kipua olemaan käden nivelissä. Piikkikammoisena en kovin helposti lääkäriin mene jos tiedän, että se piikki on välttämätön. Kipukynnys ei ole matala, mutta piikkien kanssa tekee pahaa. Kynän terä saatiin leikattua, paikallispiikki laitettua ja samassa yhteydessä lääkäri totesi, että aihetta on verikokeisiin, syynä oireiluun ei ole lyijykynän terä vaan ihan jotain muuta. Joten saman päivän aikana verikokeisiin. Olin siis estetunnilla ja leikatusta keskisormesta ei juuri haittaa ollut. Tuikku suoritti hyvin, kolmen esteen sarjalla kolmannen esteen kohdalla vauhti tuntui hiipuvan ja syynä oli enemmän minun epäröintini kuin Tuikun. Muutoin pidin suoritustamme varsin onnistuneena ja omasta suorituksesta sanoisin, että nyt maltan pitää jo kädet paikallaan paremmin ja antaa Tuikun hoitaa hypyn ilman minun apuani.